Mistä aistikokemus kertoo? – Kokemuksia antroposofisesta henkisen tiedon tiestä.
Aluksi
kerron teosofisesta maailmankuvasta havaitsemiskokemuksen kannalta. Seuraavaksi
siirryn Steinerin kuvaamiin henkisiin harjoituksiin, joiden tarkoituksena on herättää
yliaistilliset havaintovälineet henkisen maailman havaitsemiseksi. Julkituon
omat kokemukset tutkimuksistani, jonka aineisto on kerätty pääosin noin 50
vuotta sitten. Tuloksia en ole aiemmin julkaissut
kirjallisessa muodossa. Analysoin tutkimustuloksia jo introspektiotutkimukseni
aineiston keräämisen yhteydessä sekä pian sen jälkeen eivätkä tärkeimmät
johtopäätökset ole muuttuneet vuosikymmenten kuluessa. Pohdintaosassa
tarkastelen neurotieteen viimeaikaisia käsityksiä tietoisista
havaintokokemuksista ja vertailen näitä käsityksiä alkuperäisiin
johtopäätöksiini sekä ruusuristiläisiin ja antroposofisiin näkemyksiin. Neurotieteiden
2000-luvun hillitön kehitys on avannut uusia näkökulmia havaintolöydöksieni
selittämiseksi.
Dualismi teosofiassa ja antroposofiassa
Teosofisen ja antroposofisen maailmankatsomuksen mukaan
tunne- ja ajatusmaailma ovat konkreettisina ja objektiivisina olemassa olevia
tosiasioita. Emme ainoastaan subjektiivisesti tunne ja ajattele mutta
tuntemisemme ja ajattelemisemme voivat olla myös muiden ihmisten havaintojen
kohteena suoraan samoin kuin me voimme tietyin edellytyksin tarkastella muiden
tunteita ja ajatuksia suoraan, ei vain päättelemällä toisen käytöksestä tai
kuuntelemalla hänen puhettaan tai lukemalla hänen kirjoittamaansa. Suoraan, ilman fyysistä käyttövälinettä,
vastaanotettu tieto voi olla tuntemusta, ”värähtelyä” vaikkapa sympatiasta tai
antipatiasta, ”sisäisen” puheen kuulemista tai näkemistä sielun silmin.
Teosofian mukaan meille tulee kehittymään luonnon mukaisesti
tulevaisuudessa uudet aistit: selväkuulo ja selvänäkö vaikkakin varsin
kaukaisessa tulevaisuudessa. Voimme kuitenkin kehittää nämä aistit jo aiemmin,
vaikka tässä elämässä, aktiivisella harjoituksella ja elämällä eettisesti
oikein. Näitä harjoituksia ovat useat teosofiset opettajat selostaneet.
Tietojeni mukaan Steinerin Henkisen tiedon tie - kirja on julkaistu suomeksi jo
yli sata vuotta sitten vuonna 1912. Allekirjoittanut löysi Reijo Wileniuksen ja
Katri Sorman suomentaman version. Kirjan nimi on ”Miten saavutetaan tietoa
korkeammista maailmoista” ja se ilmestyi vuonna 1968. Tutustuin kirjaan
tuoreeltaan noin 50 vuotta sitten. Aloin kokeilla harjoituksia intensiivisesti,
innolla ja eritellen. Luotin täysin opastajan omakohtaiseen tietoon asiasta
sekä hänen vilpittömyyteensä. Eettisiä perusehtoja pidin selviönä. Näitä ehtoja
tarjosi Steinerin lisäksi muu teosofinen kirjallisuus ja Ernest Woodin kirja
”Jooga”. Myös viimeksi mainitussa kerrottiin meditaatioharjoituksista, joita
suoritin annettujen ohjeiden mukaan.
Steinerin harjoitusohjeet
Steiner esittää henkisen elämän ja tiedon tien kolmessa
vaiheessa: valmistus, valaistus ja vihkimys. Kuhunkin vaiheeseen kuuluu
harjoituksia. Tarkastelen seuraavassa kutakin vaihetta erikseen.
I. Aluksi valmistusvaiheessa hän kehottaa huomiomme
kiinnittämistä versovaan, varttuvaan ja kukoistavaan elämään ja toisaalta
kuihtumiseen, lakastumiseen ja kuolemiseen. Näihin ilmiöihin hän väittää
liittyvän tietyn tunnemuodon, henkiset viivat ja kuviot, jotka ilmenevät aina
samoissa ilmiöissä samanlaisina ja eri henkilöille samanlaisina. Näiden
havaintojen kohteet ovat siten objektiivisia tosiasioita. Termit tunnemuoto ja
henkiset viivat ja kuviot olivat mielestäni ideoina vaikeasti käsitettäviä.
Olemme tottuneet, että tunne on tunne eikä siihen liity käsitteenä kaksi- tai
kolmiulotteisen maailman ominaisuuksia. Samoin muoto on visuaalisesti
havaittava kaksi- tai kolmiulotteisen avaruuden osa eikä siihen peruskäsitteenä
liity kokemusperäinen tunne. Ajatuksissa toki voimme luoda sielumme silmien
eteen millaisia muotoja tahansa ja ilmiö on silloin henkinen mutta käsitteenä
muoto on objekti ja kokija siitä erillinen subjekti. Käytännön harjoituksena
siis tarkastellaan kohdetta, luodaan kasvavan idea, sitten antaudutaan ilmiön
tuomalle tunteelle ja sitten tulisi havaita muodot ja viivat. Siis konkreettisen
asian yhteydessä ensin näköaistikokemus → ajatus → tunne → näköaistikokemus ja
jos olen oikein ymmärtänyt niin abstraktissa tapauksessa ensin idea, jolla ei
ole muotoa → tunne → näköaistikokemus. Siis tunnetta seuraa näköaistimus, joka
ei ole fyysisen maailman näköaistimus vaan henkisten silmien näköaistimus.
Steiner tähdentää, ettei pidä pitkään jäädä pohtimaan mitä tämä tai tuo seikka
merkitsee eikä pidä lainkaan pyrkiä spekuloivalla järjellä ratkaisemaan mitä
asiat merkitsevät. Korkeampiin maailmoihin perehtyminen alkaa kun oppilas on
vakuuttunut tunteiden ja ajatusten todellisuudesta.
II. Oppilaan tulee kiinnittää huomio ääniin. On asennoiduttava
siten, että ääni tuo tietoa ihmisen itsen ulkopuolelta, on eläydyttävä siihen,
millaisen tunteen äänen aikaansaaja ilmentää itsestään. Huomioiminen koskee
sekä elävää että elotonta luontoa. Harjoituksessa kehittyy sielun kuuloaisti.
III. Erityisesti tulee kiinnittää huomio tapaan, jolla
kuunnellaan muita ihmisiä; tulee pidättyä
arvostelusta ja eläytyä kuultavan
osaan. Harjoituksissa herää sisäisen sanan havaitseminen. Korkeammat olennot
puhuvat oppilaalle juuri sisäisen, fyysisin korvin kuulumattoman, sanan kautta.
Tässä siis tarkoitetaan ideoiden ja ajatuskulkujen siirtoa korkeammalta
olennolta ihmiselle. Steinerin mukaan sisäiset sanat eivät ole vain ideoita
vaan niissä on myös voimaa. Hän tarkoittanee, että voima on sellainen, joka saa
aikaan jotakin. Täten henkinen sisäinen sana voidaan jaotella osiin: idea ja
voima.
IV. Valaistusvaiheessa oppilaan on verrattava kiveä ja
eläintä, miten ne eroavat toisistaan nimenomaan liikkumisen kyvyn osalta.
Eläimen liikkumisen saa aikaan pyyde, kiven muodon on muovannut pyyteettömyyden
voima. Tällaisten harjoitusten tulisi herättää tunnelajeja, jotka ovat
erilaiset eläimellä ja kasvilla. Nämä tunteet voivat herätä myös ilman ulkoista
objektia. Tällaisista tunteista ja niihin liittyvistä ajatuksista kehittyy henkiset
silmät, jotka lisäävät värin valmistusvaiheen muotoihin. Termi väri ilmaisee
suurin piirtein havainnon laadun. Kivestä virtaa sinistä tai sinipunaista,
eläimestä punaista tai punertavan keltaista ja kasvista vihreää, joka muuttuu
eteeriseksi ruusunpunaksi. Värivivahteet esiintyvät suurella skaalalla. Kun ihminen on saavuttanut kyvyn nähdä
henkisin silmin, hän kohtaa jossakin vaiheessa myös ihmistä korkeampia tai
alempia olioita, joita ei ole fyysisessä maailmassa.
V. Tulee ottaa eteensä siemenjyvä. On kuviteltava sen väri
ja muoto sekä kuviteltava siemenestä lähtevä kasvi täysikasvuisena. Sitten on
ajateltava, että kuviteltu saadaan aikaan maan ja valon voiman avulla mutta ei
keinotekoisesta siemenestä vaan oikeasta. Tuntein on muodostettava ajatus, että
näkymättömästä tulee näkyvä ja pysyttävä tässä ajatuksessa. Tällöin voi tuntea
itsessään tietyn voiman, joka saa aikaan aistillis-henkisenä havaitun liekin,
sinipunainen keskeltä ja sininen reunalta.
VI. Seuraavaksi keskitytään kukoistavaan kasviin ja
ajatellaan, että se tulee kuolemaan mutta kasvissa on jotakin, joka estää sitä
häviämästä, se muodostaa siemeniä. Häviämisen estymisestä seuraa tunne, joka
muuttuu uudeksi havainnoksi, joka muistuttaa fyysistä väriaistimusta;
liekkimuodostuma, jonka keskiosa on vihertävän sininen ja reunat keltaisen
punaisia. Näillä harjoituksilla ei nähdä vain olioiden nykytila mutta myös
alku- ja lopputila. Ei tule vain kuvitella siementä ja kasvia, siis itse luoda
niitä vaan oleellista on, että todellisuus luo havainnot minussa.
VII. Seuraavassa vaiheessa ajatellaan ihmistä, jonka on
joskus havainnut haluavan jotakin. On kiinnitettävä huomio tähän pyyteeseen
sellaisena hetkenä kun se on kiihkeimmillään ja on vielä epävarmaa saako ihminen
haluamansa. Kun mielessä vallitsee mahdollisimman täydellinen sisäinen rauha,
mielikuva luo sielussa tunteen, joka kasvaa sielussa voimaksi, joka puolestaan
muuttuu toisen ihmisen sieluntilan henkiseksi havainnoksi. Näkökenttään nousee
loistava astraalinen kuva. Keskusta herättää tunteen kellanpunaisesta ja
reunoiltaan se näyttää punasiniseltä tai sinipunaiselta.
VIII. Harjoitukseen täydennykseksi huomioidaan samalla
tavoin ihmistä, joka on saanut toiveensa tyydytetyksi. Tällöin kokee henkisen
liekkimuodostuman, jonka keskus tuntuu keltaiselta ja reunat vihertäviltä.
Tulokset
Yritin parhaani mukaan ymmärtää ja seurata ohjeita. Aluksi
on objekti, joko konkreettinen esine tai kuviteltu esine tai abstrakti käsite.
Sitten on pyrittävä olemaan vain vastaanottava havainnoitsija ilman mitään omia
tunnetiloja tai ennakkoasenteita; on annettava objektista virrata meihin
informaatiota, joka ilmenee pelkkänä tunteena tai viivoina ja kuvioina tai erityisesti
värin tunteena. Tämä käsitetään suorimmin värin näkemisenä ja tekstissä usein
puhutaan värin näkemisestä. Toisaalta asian voisi käsittää siten, että tunne on
samanlainen tunne kuin tietty väri herättää meissä. Siten me vertaisimme tarkasteltavan
asian yhteydessä havaittua tunnetta ja tietyn värin herättämää tunnetta; jos
havaitsisimme sen samanlaiseksi kuin esimerkiksi punaisen herättämän tunteen,
kutsuisimme lopputulosta punaiseksi. Tällöin meillä tulisi olla todella laaja
skaala erilaisia tunteita, jotka vastaavat eri värejä ja niiden intensiteettejä.
En kuitenkaan voi kuvitella itselläni - ja tuskin muillakaan - olevan tarvittavan
valtaisaa tunneskaalaa ja siten suljen pois tämän tulkintavaihtoehdon.
Päättelin, että lopputulos on kokemus muodosta ja/tai väristä. Harjoittelin
tiiviisti mutta minkäänlaista tunnetta tai väri- tai muotohavaintoa en kokenut.
Muutin harjoitusta siten, että loin itse tunteen, jonka
kuvittelin objektin saavan aikaan. Tällöinkään ei ilmennyt muoto-värihavaintoa
lukuisista yrityksistä huolimatta. Seuraavassa vaiheessa kuvittelin värin, joka
tulisi havaita. Tällöin kykenin havaitsemaan, kykenin kokemaan aivan kuin
näkisin fyysisin silmin valitsemani värin, väriyhdistelmän ja muodon. On varsin
helppoa yhdistää määrättyyn käsitteeseen tai asiaan väri-muotoyhdistelmä ja
opetella muistamaan mikä väri-muotoyhdistelmä ilmaantuu kun ajatellaan valittua
asiaa. Lisäsin valitsemaani asiaan sekä väri-mutoyhdistelmään tunteen ja värien
intensiteetti lisääntyi hämmästyttävästi. Kalpeana esimerkkinä intensiteetin
lisääntymistä voisi sanoa vaikkapa höylätyn puulaudan värikylläisyyden esiin loihtimiseen
puuöljyllä.
Kuhunkin ideaan kykenin itse liittämään millaisen värin,
värin intensiteetin, muodon ja plastisen liikkuvuuden vain halusin. Joskus
tahdon ponnistusta tai tahdon ponnistuksen aietta tarvitsin tuskin
havaittavasti tai riitti huomion kiinnittäminen sisäiseen tai ulkoiseen
objektiin sisäisen kokemuksen aikaansaamiseksi. Lopulta väri-muotovideo saattoi
käynnistyä täysin spontaanisti. Samoin saatoin opetella vaikkapa punaisen
liittämistä intohimoon tai kalvakan sinisen henkiseen kylmyyteen ja värin
kokemus saattoi toistua mainitun merkityskokemuksen tuntiessani.
Omissa meditaatioharjoituksissani pyrin toimimaan joko vain
tunteettomana tai myös tunteellisena havaintojen vastaanottajana. Kuitenkaan
muunlaista tavallisten aistieni välittämästä informaatiosta poikkeavaa
virtausta, kuvitellusta tai konkreettisesta objektista, aistihavainnon
tyyppistä tai tunteen tai merkityssisällön muotoista, en havainnut ilmaantuvan.
Opettelin kyllä kuuntelemaan kanssaihmisiä ilman ennakkoarviota, ennakkoluuloja
ja pyrin eläytymään puhujan tai havaintoni kohteen kokemuksiin. Harjoittelin
sekä pelkkää eläytymistä että älyllistä analysointia. Kyky empatian kokemiseen
kyllä lisääntyi, mutta toisten negatiiviset tunteet ja ajatukset koin perin
vahvoina ja loukkaavina ja oli vaikea laantua takaisin neutraaliin sielun
tilaan.
Väri-muotofilmit eivät olleet ainoita spontaanisti
ilmenneitä kokemuksia vaan aloin kuulla sisäistä musiikkia, joka myöhemmin
kehittyi sinfoniamusiikin tyyppiseksi. Jos musiikki loppui, tarvitsi vain
ajatella jotakin instrumenttia tai melodian pätkää, ja musiikkiesitys jatkui. Sekä
väri-muotovideot että musiikki olivat siinä mielessä järjettömiä, ettei niihin
liittynyt mitään merkityksiä, ihania esityksiä kylläkin muttei mitään
käsitteellistä yhteyttä ympäröivään maailmaan.
Pohdinta
Steinerin tapa käyttää voimatermiä on mielestäni
ongelmallinen: tunne ei nimittäin muutu voimaksi ja edelleen voimasta
henkiseksi havainnoksi. Voima tarkoittaa käsitteenä, että se muuttaa jotakin
joksikin mutta se itse ei muutu muuksi, toki voi varioida suuruudeltaan. Voiman
tunne toki voidaan tuntea mutta se on tunne eikä voima. En tiedä onko kyse alkuperäisen tekstin käsitteiden epäselvyydestä vai kääntäjien haksahduksesta. Steinerin käyttämien käsitteiden ja sanojen
määrittelyn vaikeaselkoisuus tai niiden käytön poikkeavuus tavanomaisesta
hämärtää ja vaikeuttaa esitettyjen asioiden ymmärtämistä, valitettavasti.
Pekka Ervast esittää (Ervast 1960. Luku VII, Värien ja
muotojen maalima), että eri selvänäkijöiden havainnot samasta kohteesta voivat
olla erilaiset. Esimerkkinä hän mainitsee, että yksi selvänäkijä voi nähdä
punaista havainnoitavan aurassa ja toinen vihreää. Samoin eri selvänäkijät
voivat nähdä muodot havainnoitavan aurassa erilaisina. Hän tulkitsee
havaintojen erojen johtuvan selvänäkijöiden omista persoonallisuuden
piirteistä; henkilö näkee, toivoo ja ihailee sellaista, jota häneltä puuttuu.
Kun ihminen on poistanut persoonalliset tunteensa, hän näkee oikeita värejä ja
kun hän on puhdistanut ajatuksensa, hän näkee oikeita muotoja. Ervastin mukaan
selvänäössä on kyse värin ja muodon havaitsemisesta. Havainto voi siis
vaihdella ihmisestä toiseen. Havainnolle on annettava tulkinta havainnon
merkityksen ymmärtämiseksi. Tulkinta on jaettava kohteen itsensä ominaisuuksien
analyysiin ja toisaalta havainnoitsijan ominaisuuksien analyysiin sekä
kolmanneksi informaation siirtymisen prosessin analyysiin. Tarvitaan myös
ontologista (oppi olevaisen perimmäisestä laadusta) analyysia tunteen ja värin
yhteydestä. Kumpi on primaarinen, esiintyvätkö ne aina yhdessä, voiko olla
tunnetta ilman väriä, mikä on tunne- ja värisubstanssi, jne.? Ervast esittää,
että toisesta ihmisestä tulee tajuntaamme (auraamme) vaikutus, jonka tulkinta
on väri. Hän ei esitä selkeästi onko vaikutus tiedostettu tunne vai
tiedostamaton vaikutus. Jos vaikutus on tiedostettu tunne, miksi silloin
tarvitaan väriä tulkinnaksi? Jos vaikutus on tiedostamaton, silloin väri sopii
paremmin tulkinnaksi. Mutta koska väri ei sinänsä ole merkityskokemus, se on
edelleen muutettava tajunnassa merkityskokemukseksi, tunteeksi.
Synestesiailmiö on tunnettu kirjallisuudessa jo vuosisatoja.
Ilmiöllä on tarkoitettu aistimuksen syntymistä toisen aistin piiriin kuuluvasta
ärsytyksestä. Synestesiassa yhden aistialueen ärsykkeeseen liitetään havainto,
jolle ei ole vastinetta objektissa. Lisähavainto voi olla saman aistin
alueeseen kuuluva tai toiselle aistialueelle. Tällainen synestesian yleinen
muoto on kirjaimeen, numeroon, viikonpäivään tai kuukauteen automaattisesti
liittyvä väri. Perinteisesti on ajateltu, että aistiärsyke tuottaa sellaisen
havainnon, jota ei aistittavassa esineessä ole. Tarkemmat uudet tutkimukset
ovat osoittaneet, että kyseessä ei ole niin sanottu ”matalan” tason yhdistelmä
havainnosta kokemiseen vaan nimenomaan ”korkeamman” tason ideaestesia; idean,
merkityksen, käsitteen, älyllisen tilan ja tapahtuman, ajatusten, mielialojen,
muistojen tai kuvittelun havaitseminen väreinä. Mroczko-Wąsowicz ja Nikolić ovat
julkaisseet tieteellisen yleiskatsauksen semanttisista merkityksistä
synestesian synnyssä (1). He ovat päätyneet ideaestesia-käsitteeseen, jonka
mukaan ihminen ei ole mekaaninen peili, joka ilman vääristymää luo kuvan
ulkoisesta todellisuudesta. Päinvastoin aistiärsyke altistuu
merkityskokemukselle, joka muokkaa aistiärsykkeen. Numerot, kirjaimet ja
aikayksiköt ovat yleisimmät synestesiailmiön yhteydessä esiintyvät muodot.
Tällaiset tekijät ovat, ainakin länsimaissa, ensimmäisiä todella abstrakteja
käsitteitä, joita lapsen täytyy oppia. Oppimisprosessissa konkreettisen objektin
puuttuessa lapsi luo sisäisen objektin – värin – konkreettisen objektin sijaan
kun ei ole vielä oppinut ajatuksellisesti vaativia, abstrakteja sisältöjä.
Synesteettinen yhdistäminen siis helpottaa siirtymistä konkreettisesta
ajattelusta abstraktiseen. Kullakin synesteetikolla esiintyvät omat
yksilölliset, yleensä varsin suppealla kokemusmaailman alueella ilmenevät
ideaan liittyvät aistikokemukset kuten värit.
Oman tutkimukseni keskeisin tarkoitus oli tutkia fyysisten
aistien ulkopuolista havaitsemista yliaineellisesta todellisuudesta.
Mediaatioharjoitukseni suunnittelin ja suoritin tätä nimenomaista tarkoitusta
varten. Poistaakseni etukäteisoletuksen vaikutuksen mahdolliseen ilmaantuvaan havaintoon,
en aluksi lukenut tarkkaan tai painanut mieleeni sitä millainen väri tai muoto
tulisi havaita. Filosofinen pohja-ajatus oli siis, että objekti aikaansaa
havainnon, jolle sitten annetaan tulkinta.
Koska en saanut havaintoa, koetin itse kuvitella käsitteeseen liittyviä
havaintoja. Tätä tietä tulin tutkineeksi ideaestesiaa vaikken silloin lainkaan
ymmärtänyt tällaisesta tutkimuksesta olevan kyse tai tuntenut koko käsitettä. Ideaestesialöydössä filosofinen perusta
kääntyy päinvastaiseksi perinteiselle objektista havaintoon mallille; nimittäin
käsitteestä seuraa havainto. Lisäksi aivosähkökäyrään (EEG) pohjautuvan
tutkimuksen mukaan käsitteestä muodostettu havainto taas tulkitaan merkitystä
omaavaksi uudeksi stimulukseksi (6). Päädyin samaan tulkintaan kuin
ideaestesiatutkijat vaikken kyennyt löydöksiäni kovinkaan pitkälle analysoimaan.
Kiteytetty johtopäätökseni oli, että näen mitä kuvittelen.
Sanojen merkitysten aktivoituminen tai kieliopillinen
muokkaaminen voivat ilmetä koettujen värien kylläisyyden tai valovoimaisuuden
muutoksina (1,2,3,4,5). Allekirjoittaneella värien kylläisyys ja valovoimaisuus
muuntelivat tunteen voimakkuuden funktiona. Synestesia voidaan jakaa
pintaprojektioon, jossa värit ilmenevät objektin kohdalla ja
lähialueprojektioon, jossa värit sijaitsevat havainnoijan lähiavaruudessa.
Steinerin ja Ervastin kuvauksissa on kyse pintaprojektiosta, allekirjoittaneella
esiintyi molempia muotoja.
Allekirjoittaneen tutkimukset syvensivät ja selvittivät
käsitteille perustuvia ilmiökokemuksia, maailman havaitsemista, ajattelua ja
käsitteellistämistä. Steinerin kirjan otsikkoon liittyy vahvasti lupaus
korkeamman maailman tiedon saavuttamisesta. Siinä muodossa, missä kirja
tarkoittaa korkeamman maailman kokemuksellista tietoa, en saavuttanut
päämäärää. Missä määrin eettisten ehtojen täyttäminen tai täyttämättä
jättäminen vaikuttivat epäonnistumiseen, ei kuulu tämän artikkelin piiriin. Haluan
kuitenkin mainita, että pyrin täyttämään ehdot tunnollisesti. Tutkimusraportin
kirjoittaminenkin jäi kun minulla ei ollut mielestäni kylliksi referenssejä ja
ymmärsin tutkimukseni nollatutkimukseksi koska en saavuttanut oletettuja
tuloksia. Uusi ideaestesiakäsite yhdistää kokemukseni muiden tutkijoiden kokemuksiin
ja tutkimuksiin. Omasta puolestani esittäisin uuden termin kuvaamaan osaa
omasta tutkimuksestani, nimittäin termin pathiaestesia.
Nimi johtuu kreikan sanoista pathia,
tunne, ja aesthesia, aistiminen. Vaikka alkuperäinen tavoite ei toteutunut Steinerin
kuvaamalla tavalla, tutkimukseni kuitenkin auttaa raottamaan ymmärrystä kuinka
biologinen systeemi voi tuottaa kokemuksia tai kuinka teosofian monadi on
yhteydessä fyysisen maailmamme ja biologisen systeemin kanssa, kuinka
käsitteellinen verkosto on yhteydessä aistikokemuksen kanssa ja mikä on sen
rooli kyvyssä olla hereinen ja toimia ympäröivän maailman kanssa. Tulokset
eivät kertoneet okkultismin osoittamalla tavalla konkreettisesta
transsendentistä maailmasta, mutta kylläkin abstraktisesta maailmasta.
Tiedetään aistiärsykkeiden aiheuttavan sähköimpulsseja
hermoihin. Miten impulssit tai impulssien kanssa ilmenevät tuntemattomat
paralleelit tekijät tai itsenäiset tuntemattomat tekijät aikaansaavat tajunnan
on edelleen suuri kysymysmerkki. Okkultismin mukaan tajunta on olemassa myös
ilman fyysistä ruumista. Leibnizin ikkunattomista monadeista poiketen tajunnan
katsotaan, okkultismin mukaan, vastaanottavan myös ylifyysisten aistielimien
kautta informaatiota ja tämä informaatio on muutettava tajunnassa merkityksiksi,
käsitteiksi ja tunteiksi. Jonkinlaisten mekanismien ja lainalaisuuksien
täytynee toimia tässä ylifyysisessä muuntamisprosessissa. Fyysisten aivojen
toiminnan yhteyttä henkisiin kokemuksiin, tunteisiin ja ajatuksiin on voitu
viime vuosikymmeninä tutkia yhä moninaisemmin menetelmin. Olivatpa ylifyysiset
”aivot” millaiset tahansa filosofisesti periaate on sama fyysisessä ja
ylifyysisessä; objekti aikaansaa ärsykkeen, ärsykkeestä seuraa kokemus ja
korkeammassa muodossa kokemus on merkityskokemus. Ideaestesiassa tilanne on
päinvastainen: merkityksestä luodaan aistikokemus, jota voidaan erheellisesti
pitää ulkoisen objektin aikaansaaman ärsykkeen seurauksena.
Harjoitteluni edetessä sisäinen maailma eritoten näkö- ja
kuulokokemuksien puolesta muodostui hyvin todelliseksi, en voinut epäillä sen
todellisuutta. Parhaimmillaan sisäinen maailma on todellisempi ja
valovoimaisempi kuin fyysinen maailma. Voin hyvin kuvitella, että näin
voimakkaan intensiiviset kokemukset houkuttavat tulkitsemaan kokemuksen
aiheuttajan tulevan ympäröivästä maailmasta, ei kokijasta itsestään. Usko,
toivo ja varma vakaumus transsendenttiin todellisuuteen ovat omiaan sokaisemaan
ilmiökokemuksen muita tulkintavaihtoehtoja. Katsoin itseni silloin – niin kuin
nykyäänkin – totuuden etsijäksi, lahjomattoman avoimeksi kaikille tulkinnoille.
Puolueettomalla, tarkalla havainnoinnilla ja analyysilla tulin pettymyksekseni
eri tulokseen kuin Steiner: havaintokokemukseni kertoi minusta itsestäni, ei
minun ulkopuolisesta maailmasta. Steinerin ja Ervastin kuvaamat yhteydet värien
ja muotojen näkemisen yhteydestä käsitteisiin voidaan käsitykseni mukaan
selittää myös ideaestesialla.
Synestesiatutkijoiden ja allekirjoittaneen tulkinnasta
poiketen Steiner ja Ervast katsovat näköhavainnon tulevaksi ulkopuolisesta
objektista. Steinerin ja Ervastin tulkinta tietenkin voi olla oikea mutta
riittävä selitys heidän kuvauksestaan ja tässä tutkimusraportissa esitellyistä
allekirjoittaneen löydöksistä päätellen on ideaestesia, jossa henkilön sisäinen
luonnollinen tapa muodostaa käsitteitä, käsitteenmuodostuksen kiinteä yhteys
aistihavaintoon, aistihavainnon modifiointi ja etukäteisoletuksen vaikutus aistikokemukseen
ovat keskeisiä. Vaikka Steinerin ja Ervastin kuvaamat ilmiöt sopivat ideaestesiakäsitteeseen,
heidän väitettään ei suoralta kädeltä voi kiistää. Tutkimukseni ei tukenut
heidän käsitystään; tulkinta jää edelleen avoimeksi.
Viitteet
Ervast, Pekka (1960). Salaperäinen ihminen. Ruusu-Risti
Helsingissä 1960. Hyvinkään Kirjapaino. Hyvinkää 1960.
Steiner, Rudolf (1968). Miten saavutetaan tietoa
korkeammista maailmoista. Suomalaisten Antroposofien Liitto. Helsinki. Vammalan
Kirjapaino Oy. Vammala 1968.
4. journals.sagepub.com/doi/abs/10.1111/j.1467-9280.2007.01981.x?url_ver=Z39.88-2003&rfr_id=ori%3Arid%3Acrossref.org&rfr_dat=cr_pub%3Dpubmed&
6. journals.sagepub.com/doi/10.1111/j.1467-9280.2008.02103.x
Englanninkielinen teksti löytyy klikkaamalla alla olevaa linkkiä.
Please see English version. Click the link below!
https://tapiojoensuu3.blogspot.com/2019/04/what-causes-experience-of-sensory.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti