Mistä aistikokemus kertoo? – Kokemuksia antroposofisesta henkisen tiedon tiestä.

(Allekirjoittaneen muut artikkelit, tutkielmat ja tutkimukset löytyvät otsikoittain blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestetystä blogiarkistosta sivun oikean puoleisesta palstasta.)

Mistä aistikokemus kertoo? – Kokemuksia antroposofisesta henkisen tiedon tiestä.

 Nykyisen vallitsevan neurotieteellisen paradigman mukaan niin tietoisuuden sisällölle kuin tietoisuuden tasollekin katsotaan voitavan löytää biologinen perusta. Kysymysten asettelussa suositaan pragmaattisesti oletuksia, joita voidaan tieteellisen metodin mukaan testata. Perinteiset käsitykset fyysisestä ruumiista erillisestä tietoisesta hengestä on tässä mallissa hylätty. Käsityksellä tuonpuoleisesta henkisestä todellisuudesta on kuitenkin pitkät perinteet. Tietoisuusfilosofian kovassa probleemissa (https://en.wikipedia.org/wiki/Hard_problem_of_consciousness) on siirrytty dualismista monismiin ontologisesti katsoen. Kukin meistä alkaa ja jatkaa olemassaolon hahmottamista niistä rakennuspalikoista käsin, joihin hän on törmännyt elämässään. Allekirjoittanut on nuoruudessaan tutustunut erääseen nykyäänkin kannatusta saavaan dualistiseen – tarkasti ottaen pluralistiseen – oppisuuntaan, nimittäin teosofiaan ja siihen läheisesti liittyvään ruusuristiläisyyteen sekä Rudolf Steinerin perustamaan antroposofiaan. Näissä opeissa neuvotaan kuinka voidaan harjaantua havaitsemaan yliaistillista henkistä maailmaa.

Aluksi kerron teosofisesta maailmankuvasta havaitsemiskokemuksen kannalta. Seuraavaksi siirryn Steinerin kuvaamiin henkisiin harjoituksiin, joiden tarkoituksena on herättää yliaistilliset havaintovälineet henkisen maailman havaitsemiseksi. Julkituon omat kokemukset tutkimuksistani, jonka aineisto on kerätty pääosin noin 50 vuotta sitten. Tuloksia en ole aiemmin julkaissut kirjallisessa muodossa. Analysoin tutkimustuloksia jo introspektiotutkimukseni aineiston keräämisen yhteydessä sekä pian sen jälkeen eivätkä tärkeimmät johtopäätökset ole muuttuneet vuosikymmenten kuluessa. Pohdintaosassa tarkastelen neurotieteen viimeaikaisia käsityksiä tietoisista havaintokokemuksista ja vertailen näitä käsityksiä alkuperäisiin johtopäätöksiini sekä ruusuristiläisiin ja antroposofisiin näkemyksiin. Neurotieteiden 2000-luvun hillitön kehitys on avannut uusia näkökulmia havaintolöydöksieni selittämiseksi.

Dualismi teosofiassa ja antroposofiassa

Teosofisen ja antroposofisen maailmankatsomuksen mukaan tunne- ja ajatusmaailma ovat konkreettisina ja objektiivisina olemassa olevia tosiasioita. Emme ainoastaan subjektiivisesti tunne ja ajattele mutta tuntemisemme ja ajattelemisemme voivat olla myös muiden ihmisten havaintojen kohteena suoraan samoin kuin me voimme tietyin edellytyksin tarkastella muiden tunteita ja ajatuksia suoraan, ei vain päättelemällä toisen käytöksestä tai kuuntelemalla hänen puhettaan tai lukemalla hänen kirjoittamaansa.  Suoraan, ilman fyysistä käyttövälinettä, vastaanotettu tieto voi olla tuntemusta, ”värähtelyä” vaikkapa sympatiasta tai antipatiasta, ”sisäisen” puheen kuulemista tai näkemistä sielun silmin.

Teosofian mukaan meille tulee kehittymään luonnon mukaisesti tulevaisuudessa uudet aistit: selväkuulo ja selvänäkö vaikkakin varsin kaukaisessa tulevaisuudessa. Voimme kuitenkin kehittää nämä aistit jo aiemmin, vaikka tässä elämässä, aktiivisella harjoituksella ja elämällä eettisesti oikein. Näitä harjoituksia ovat useat teosofiset opettajat selostaneet. Tietojeni mukaan Steinerin Henkisen tiedon tie - kirja on julkaistu suomeksi jo yli sata vuotta sitten vuonna 1912. Allekirjoittanut löysi Reijo Wileniuksen ja Katri Sorman suomentaman version. Kirjan nimi on ”Miten saavutetaan tietoa korkeammista maailmoista” ja se ilmestyi vuonna 1968. Tutustuin kirjaan tuoreeltaan noin 50 vuotta sitten. Aloin kokeilla harjoituksia intensiivisesti, innolla ja eritellen. Luotin täysin opastajan omakohtaiseen tietoon asiasta sekä hänen vilpittömyyteensä. Eettisiä perusehtoja pidin selviönä. Näitä ehtoja tarjosi Steinerin lisäksi muu teosofinen kirjallisuus ja Ernest Woodin kirja ”Jooga”. Myös viimeksi mainitussa kerrottiin meditaatioharjoituksista, joita suoritin annettujen ohjeiden mukaan.

Steinerin harjoitusohjeet

Steiner esittää henkisen elämän ja tiedon tien kolmessa vaiheessa: valmistus, valaistus ja vihkimys. Kuhunkin vaiheeseen kuuluu harjoituksia. Tarkastelen seuraavassa kutakin vaihetta erikseen.

I. Aluksi valmistusvaiheessa hän kehottaa huomiomme kiinnittämistä versovaan, varttuvaan ja kukoistavaan elämään ja toisaalta kuihtumiseen, lakastumiseen ja kuolemiseen. Näihin ilmiöihin hän väittää liittyvän tietyn tunnemuodon, henkiset viivat ja kuviot, jotka ilmenevät aina samoissa ilmiöissä samanlaisina ja eri henkilöille samanlaisina. Näiden havaintojen kohteet ovat siten objektiivisia tosiasioita. Termit tunnemuoto ja henkiset viivat ja kuviot olivat mielestäni ideoina vaikeasti käsitettäviä. Olemme tottuneet, että tunne on tunne eikä siihen liity käsitteenä kaksi- tai kolmiulotteisen maailman ominaisuuksia. Samoin muoto on visuaalisesti havaittava kaksi- tai kolmiulotteisen avaruuden osa eikä siihen peruskäsitteenä liity kokemusperäinen tunne. Ajatuksissa toki voimme luoda sielumme silmien eteen millaisia muotoja tahansa ja ilmiö on silloin henkinen mutta käsitteenä muoto on objekti ja kokija siitä erillinen subjekti. Käytännön harjoituksena siis tarkastellaan kohdetta, luodaan kasvavan idea, sitten antaudutaan ilmiön tuomalle tunteelle ja sitten tulisi havaita muodot ja viivat. Siis konkreettisen asian yhteydessä ensin näköaistikokemus → ajatus → tunne → näköaistikokemus ja jos olen oikein ymmärtänyt niin abstraktissa tapauksessa ensin idea, jolla ei ole muotoa → tunne → näköaistikokemus. Siis tunnetta seuraa näköaistimus, joka ei ole fyysisen maailman näköaistimus vaan henkisten silmien näköaistimus. Steiner tähdentää, ettei pidä pitkään jäädä pohtimaan mitä tämä tai tuo seikka merkitsee eikä pidä lainkaan pyrkiä spekuloivalla järjellä ratkaisemaan mitä asiat merkitsevät. Korkeampiin maailmoihin perehtyminen alkaa kun oppilas on vakuuttunut tunteiden ja ajatusten todellisuudesta.

II. Oppilaan tulee kiinnittää huomio ääniin. On asennoiduttava siten, että ääni tuo tietoa ihmisen itsen ulkopuolelta, on eläydyttävä siihen, millaisen tunteen äänen aikaansaaja ilmentää itsestään. Huomioiminen koskee sekä elävää että elotonta luontoa. Harjoituksessa kehittyy sielun kuuloaisti.

III. Erityisesti tulee kiinnittää huomio tapaan, jolla kuunnellaan muita ihmisiä; tulee pidättyä 

arvostelusta ja eläytyä kuultavan osaan. Harjoituksissa herää sisäisen sanan havaitseminen. Korkeammat olennot puhuvat oppilaalle juuri sisäisen, fyysisin korvin kuulumattoman, sanan kautta. Tässä siis tarkoitetaan ideoiden ja ajatuskulkujen siirtoa korkeammalta olennolta ihmiselle. Steinerin mukaan sisäiset sanat eivät ole vain ideoita vaan niissä on myös voimaa. Hän tarkoittanee, että voima on sellainen, joka saa aikaan jotakin. Täten henkinen sisäinen sana voidaan jaotella osiin: idea ja voima.

IV. Valaistusvaiheessa oppilaan on verrattava kiveä ja eläintä, miten ne eroavat toisistaan nimenomaan liikkumisen kyvyn osalta. Eläimen liikkumisen saa aikaan pyyde, kiven muodon on muovannut pyyteettömyyden voima. Tällaisten harjoitusten tulisi herättää tunnelajeja, jotka ovat erilaiset eläimellä ja kasvilla. Nämä tunteet voivat herätä myös ilman ulkoista objektia. Tällaisista tunteista ja niihin liittyvistä ajatuksista kehittyy henkiset silmät, jotka lisäävät värin valmistusvaiheen muotoihin. Termi väri ilmaisee suurin piirtein havainnon laadun. Kivestä virtaa sinistä tai sinipunaista, eläimestä punaista tai punertavan keltaista ja kasvista vihreää, joka muuttuu eteeriseksi ruusunpunaksi. Värivivahteet esiintyvät suurella skaalalla.  Kun ihminen on saavuttanut kyvyn nähdä henkisin silmin, hän kohtaa jossakin vaiheessa myös ihmistä korkeampia tai alempia olioita, joita ei ole fyysisessä maailmassa.

V. Tulee ottaa eteensä siemenjyvä. On kuviteltava sen väri ja muoto sekä kuviteltava siemenestä lähtevä kasvi täysikasvuisena. Sitten on ajateltava, että kuviteltu saadaan aikaan maan ja valon voiman avulla mutta ei keinotekoisesta siemenestä vaan oikeasta. Tuntein on muodostettava ajatus, että näkymättömästä tulee näkyvä ja pysyttävä tässä ajatuksessa. Tällöin voi tuntea itsessään tietyn voiman, joka saa aikaan aistillis-henkisenä havaitun liekin, sinipunainen keskeltä ja sininen reunalta.

VI. Seuraavaksi keskitytään kukoistavaan kasviin ja ajatellaan, että se tulee kuolemaan mutta kasvissa on jotakin, joka estää sitä häviämästä, se muodostaa siemeniä. Häviämisen estymisestä seuraa tunne, joka muuttuu uudeksi havainnoksi, joka muistuttaa fyysistä väriaistimusta; liekkimuodostuma, jonka keskiosa on vihertävän sininen ja reunat keltaisen punaisia. Näillä harjoituksilla ei nähdä vain olioiden nykytila mutta myös alku- ja lopputila. Ei tule vain kuvitella siementä ja kasvia, siis itse luoda niitä vaan oleellista on, että todellisuus luo havainnot minussa.

VII. Seuraavassa vaiheessa ajatellaan ihmistä, jonka on joskus havainnut haluavan jotakin. On kiinnitettävä huomio tähän pyyteeseen sellaisena hetkenä kun se on kiihkeimmillään ja on vielä epävarmaa saako ihminen haluamansa. Kun mielessä vallitsee mahdollisimman täydellinen sisäinen rauha, mielikuva luo sielussa tunteen, joka kasvaa sielussa voimaksi, joka puolestaan muuttuu toisen ihmisen sieluntilan henkiseksi havainnoksi. Näkökenttään nousee loistava astraalinen kuva. Keskusta herättää tunteen kellanpunaisesta ja reunoiltaan se näyttää punasiniseltä tai sinipunaiselta.

VIII. Harjoitukseen täydennykseksi huomioidaan samalla tavoin ihmistä, joka on saanut toiveensa tyydytetyksi. Tällöin kokee henkisen liekkimuodostuman, jonka keskus tuntuu keltaiselta ja reunat vihertäviltä.

Tulokset

Yritin parhaani mukaan ymmärtää ja seurata ohjeita. Aluksi on objekti, joko konkreettinen esine tai kuviteltu esine tai abstrakti käsite. Sitten on pyrittävä olemaan vain vastaanottava havainnoitsija ilman mitään omia tunnetiloja tai ennakkoasenteita; on annettava objektista virrata meihin informaatiota, joka ilmenee pelkkänä tunteena tai viivoina ja kuvioina tai erityisesti värin tunteena. Tämä käsitetään suorimmin värin näkemisenä ja tekstissä usein puhutaan värin näkemisestä. Toisaalta asian voisi käsittää siten, että tunne on samanlainen tunne kuin tietty väri herättää meissä. Siten me vertaisimme tarkasteltavan asian yhteydessä havaittua tunnetta ja tietyn värin herättämää tunnetta; jos havaitsisimme sen samanlaiseksi kuin esimerkiksi punaisen herättämän tunteen, kutsuisimme lopputulosta punaiseksi. Tällöin meillä tulisi olla todella laaja skaala erilaisia tunteita, jotka vastaavat eri värejä ja niiden intensiteettejä. En kuitenkaan voi kuvitella itselläni - ja tuskin muillakaan - olevan tarvittavan valtaisaa tunneskaalaa ja siten suljen pois tämän tulkintavaihtoehdon. Päättelin, että lopputulos on kokemus muodosta ja/tai väristä. Harjoittelin tiiviisti mutta minkäänlaista tunnetta tai väri- tai muotohavaintoa en kokenut.

Muutin harjoitusta siten, että loin itse tunteen, jonka kuvittelin objektin saavan aikaan. Tällöinkään ei ilmennyt muoto-värihavaintoa lukuisista yrityksistä huolimatta. Seuraavassa vaiheessa kuvittelin värin, joka tulisi havaita. Tällöin kykenin havaitsemaan, kykenin kokemaan aivan kuin näkisin fyysisin silmin valitsemani värin, väriyhdistelmän ja muodon. On varsin helppoa yhdistää määrättyyn käsitteeseen tai asiaan väri-muotoyhdistelmä ja opetella muistamaan mikä väri-muotoyhdistelmä ilmaantuu kun ajatellaan valittua asiaa. Lisäsin valitsemaani asiaan sekä väri-mutoyhdistelmään tunteen ja värien intensiteetti lisääntyi hämmästyttävästi. Kalpeana esimerkkinä intensiteetin lisääntymistä voisi sanoa vaikkapa höylätyn puulaudan värikylläisyyden esiin loihtimiseen puuöljyllä.

Kuhunkin ideaan kykenin itse liittämään millaisen värin, värin intensiteetin, muodon ja plastisen liikkuvuuden vain halusin. Joskus tahdon ponnistusta tai tahdon ponnistuksen aietta tarvitsin tuskin havaittavasti tai riitti huomion kiinnittäminen sisäiseen tai ulkoiseen objektiin sisäisen kokemuksen aikaansaamiseksi. Lopulta väri-muotovideo saattoi käynnistyä täysin spontaanisti. Samoin saatoin opetella vaikkapa punaisen liittämistä intohimoon tai kalvakan sinisen henkiseen kylmyyteen ja värin kokemus saattoi toistua mainitun merkityskokemuksen tuntiessani.

Omissa meditaatioharjoituksissani pyrin toimimaan joko vain tunteettomana tai myös tunteellisena havaintojen vastaanottajana. Kuitenkaan muunlaista tavallisten aistieni välittämästä informaatiosta poikkeavaa virtausta, kuvitellusta tai konkreettisesta objektista, aistihavainnon tyyppistä tai tunteen tai merkityssisällön muotoista, en havainnut ilmaantuvan. Opettelin kyllä kuuntelemaan kanssaihmisiä ilman ennakkoarviota, ennakkoluuloja ja pyrin eläytymään puhujan tai havaintoni kohteen kokemuksiin. Harjoittelin sekä pelkkää eläytymistä että älyllistä analysointia. Kyky empatian kokemiseen kyllä lisääntyi, mutta toisten negatiiviset tunteet ja ajatukset koin perin vahvoina ja loukkaavina ja oli vaikea laantua takaisin neutraaliin sielun tilaan.

Väri-muotofilmit eivät olleet ainoita spontaanisti ilmenneitä kokemuksia vaan aloin kuulla sisäistä musiikkia, joka myöhemmin kehittyi sinfoniamusiikin tyyppiseksi. Jos musiikki loppui, tarvitsi vain ajatella jotakin instrumenttia tai melodian pätkää, ja musiikkiesitys jatkui. Sekä väri-muotovideot että musiikki olivat siinä mielessä järjettömiä, ettei niihin liittynyt mitään merkityksiä, ihania esityksiä kylläkin muttei mitään käsitteellistä yhteyttä ympäröivään maailmaan.

Pohdinta

Steinerin tapa käyttää voimatermiä on mielestäni ongelmallinen: tunne ei nimittäin muutu voimaksi ja edelleen voimasta henkiseksi havainnoksi. Voima tarkoittaa käsitteenä, että se muuttaa jotakin joksikin mutta se itse ei muutu muuksi, toki voi varioida suuruudeltaan. Voiman tunne toki voidaan tuntea mutta se on tunne eikä voima. En tiedä onko kyse alkuperäisen tekstin käsitteiden epäselvyydestä vai kääntäjien haksahduksesta.  Steinerin käyttämien käsitteiden ja sanojen määrittelyn vaikeaselkoisuus tai niiden käytön poikkeavuus tavanomaisesta hämärtää ja vaikeuttaa esitettyjen asioiden ymmärtämistä, valitettavasti.

Pekka Ervast esittää (Ervast 1960. Luku VII, Värien ja muotojen maalima), että eri selvänäkijöiden havainnot samasta kohteesta voivat olla erilaiset. Esimerkkinä hän mainitsee, että yksi selvänäkijä voi nähdä punaista havainnoitavan aurassa ja toinen vihreää. Samoin eri selvänäkijät voivat nähdä muodot havainnoitavan aurassa erilaisina. Hän tulkitsee havaintojen erojen johtuvan selvänäkijöiden omista persoonallisuuden piirteistä; henkilö näkee, toivoo ja ihailee sellaista, jota häneltä puuttuu. Kun ihminen on poistanut persoonalliset tunteensa, hän näkee oikeita värejä ja kun hän on puhdistanut ajatuksensa, hän näkee oikeita muotoja. Ervastin mukaan selvänäössä on kyse värin ja muodon havaitsemisesta. Havainto voi siis vaihdella ihmisestä toiseen. Havainnolle on annettava tulkinta havainnon merkityksen ymmärtämiseksi. Tulkinta on jaettava kohteen itsensä ominaisuuksien analyysiin ja toisaalta havainnoitsijan ominaisuuksien analyysiin sekä kolmanneksi informaation siirtymisen prosessin analyysiin. Tarvitaan myös ontologista (oppi olevaisen perimmäisestä laadusta) analyysia tunteen ja värin yhteydestä. Kumpi on primaarinen, esiintyvätkö ne aina yhdessä, voiko olla tunnetta ilman väriä, mikä on tunne- ja värisubstanssi, jne.? Ervast esittää, että toisesta ihmisestä tulee tajuntaamme (auraamme) vaikutus, jonka tulkinta on väri. Hän ei esitä selkeästi onko vaikutus tiedostettu tunne vai tiedostamaton vaikutus. Jos vaikutus on tiedostettu tunne, miksi silloin tarvitaan väriä tulkinnaksi? Jos vaikutus on tiedostamaton, silloin väri sopii paremmin tulkinnaksi. Mutta koska väri ei sinänsä ole merkityskokemus, se on edelleen muutettava tajunnassa merkityskokemukseksi, tunteeksi.

Synestesiailmiö on tunnettu kirjallisuudessa jo vuosisatoja. Ilmiöllä on tarkoitettu aistimuksen syntymistä toisen aistin piiriin kuuluvasta ärsytyksestä. Synestesiassa yhden aistialueen ärsykkeeseen liitetään havainto, jolle ei ole vastinetta objektissa. Lisähavainto voi olla saman aistin alueeseen kuuluva tai toiselle aistialueelle. Tällainen synestesian yleinen muoto on kirjaimeen, numeroon, viikonpäivään tai kuukauteen automaattisesti liittyvä väri. Perinteisesti on ajateltu, että aistiärsyke tuottaa sellaisen havainnon, jota ei aistittavassa esineessä ole. Tarkemmat uudet tutkimukset ovat osoittaneet, että kyseessä ei ole niin sanottu ”matalan” tason yhdistelmä havainnosta kokemiseen vaan nimenomaan ”korkeamman” tason ideaestesia; idean, merkityksen, käsitteen, älyllisen tilan ja tapahtuman, ajatusten, mielialojen, muistojen tai kuvittelun havaitseminen väreinä. Mroczko-Wąsowicz ja Nikolić ovat julkaisseet tieteellisen yleiskatsauksen semanttisista merkityksistä synestesian synnyssä (1). He ovat päätyneet ideaestesia-käsitteeseen, jonka mukaan ihminen ei ole mekaaninen peili, joka ilman vääristymää luo kuvan ulkoisesta todellisuudesta. Päinvastoin aistiärsyke altistuu merkityskokemukselle, joka muokkaa aistiärsykkeen. Numerot, kirjaimet ja aikayksiköt ovat yleisimmät synestesiailmiön yhteydessä esiintyvät muodot. Tällaiset tekijät ovat, ainakin länsimaissa, ensimmäisiä todella abstrakteja käsitteitä, joita lapsen täytyy oppia. Oppimisprosessissa konkreettisen objektin puuttuessa lapsi luo sisäisen objektin – värin – konkreettisen objektin sijaan kun ei ole vielä oppinut ajatuksellisesti vaativia, abstrakteja sisältöjä. Synesteettinen yhdistäminen siis helpottaa siirtymistä konkreettisesta ajattelusta abstraktiseen. Kullakin synesteetikolla esiintyvät omat yksilölliset, yleensä varsin suppealla kokemusmaailman alueella ilmenevät ideaan liittyvät aistikokemukset kuten värit.

Oman tutkimukseni keskeisin tarkoitus oli tutkia fyysisten aistien ulkopuolista havaitsemista yliaineellisesta todellisuudesta. Mediaatioharjoitukseni suunnittelin ja suoritin tätä nimenomaista tarkoitusta varten. Poistaakseni etukäteisoletuksen vaikutuksen mahdolliseen ilmaantuvaan havaintoon, en aluksi lukenut tarkkaan tai painanut mieleeni sitä millainen väri tai muoto tulisi havaita. Filosofinen pohja-ajatus oli siis, että objekti aikaansaa havainnon, jolle sitten annetaan tulkinta.  Koska en saanut havaintoa, koetin itse kuvitella käsitteeseen liittyviä havaintoja. Tätä tietä tulin tutkineeksi ideaestesiaa vaikken silloin lainkaan ymmärtänyt tällaisesta tutkimuksesta olevan kyse tai tuntenut koko käsitettä.  Ideaestesialöydössä filosofinen perusta kääntyy päinvastaiseksi perinteiselle objektista havaintoon mallille; nimittäin käsitteestä seuraa havainto. Lisäksi aivosähkökäyrään (EEG) pohjautuvan tutkimuksen mukaan käsitteestä muodostettu havainto taas tulkitaan merkitystä omaavaksi uudeksi stimulukseksi (6). Päädyin samaan tulkintaan kuin ideaestesiatutkijat vaikken kyennyt löydöksiäni kovinkaan pitkälle analysoimaan. Kiteytetty johtopäätökseni oli, että näen mitä kuvittelen.

Sanojen merkitysten aktivoituminen tai kieliopillinen muokkaaminen voivat ilmetä koettujen värien kylläisyyden tai valovoimaisuuden muutoksina (1,2,3,4,5). Allekirjoittaneella värien kylläisyys ja valovoimaisuus muuntelivat tunteen voimakkuuden funktiona. Synestesia voidaan jakaa pintaprojektioon, jossa värit ilmenevät objektin kohdalla ja lähialueprojektioon, jossa värit sijaitsevat havainnoijan lähiavaruudessa. Steinerin ja Ervastin kuvauksissa on kyse pintaprojektiosta, allekirjoittaneella esiintyi molempia muotoja.

Allekirjoittaneen tutkimukset syvensivät ja selvittivät käsitteille perustuvia ilmiökokemuksia, maailman havaitsemista, ajattelua ja käsitteellistämistä. Steinerin kirjan otsikkoon liittyy vahvasti lupaus korkeamman maailman tiedon saavuttamisesta. Siinä muodossa, missä kirja tarkoittaa korkeamman maailman kokemuksellista tietoa, en saavuttanut päämäärää. Missä määrin eettisten ehtojen täyttäminen tai täyttämättä jättäminen vaikuttivat epäonnistumiseen, ei kuulu tämän artikkelin piiriin. Haluan kuitenkin mainita, että pyrin täyttämään ehdot tunnollisesti. Tutkimusraportin kirjoittaminenkin jäi kun minulla ei ollut mielestäni kylliksi referenssejä ja ymmärsin tutkimukseni nollatutkimukseksi koska en saavuttanut oletettuja tuloksia. Uusi ideaestesiakäsite yhdistää kokemukseni muiden tutkijoiden kokemuksiin ja tutkimuksiin. Omasta puolestani esittäisin uuden termin kuvaamaan osaa omasta tutkimuksestani, nimittäin termin pathiaestesia. Nimi johtuu kreikan sanoista pathia, tunne, ja aesthesia, aistiminen.  Vaikka alkuperäinen tavoite ei toteutunut Steinerin kuvaamalla tavalla, tutkimukseni kuitenkin auttaa raottamaan ymmärrystä kuinka biologinen systeemi voi tuottaa kokemuksia tai kuinka teosofian monadi on yhteydessä fyysisen maailmamme ja biologisen systeemin kanssa, kuinka käsitteellinen verkosto on yhteydessä aistikokemuksen kanssa ja mikä on sen rooli kyvyssä olla hereinen ja toimia ympäröivän maailman kanssa. Tulokset eivät kertoneet okkultismin osoittamalla tavalla konkreettisesta transsendentistä maailmasta, mutta kylläkin abstraktisesta maailmasta.

Tiedetään aistiärsykkeiden aiheuttavan sähköimpulsseja hermoihin. Miten impulssit tai impulssien kanssa ilmenevät tuntemattomat paralleelit tekijät tai itsenäiset tuntemattomat tekijät aikaansaavat tajunnan on edelleen suuri kysymysmerkki. Okkultismin mukaan tajunta on olemassa myös ilman fyysistä ruumista. Leibnizin ikkunattomista monadeista poiketen tajunnan katsotaan, okkultismin mukaan, vastaanottavan myös ylifyysisten aistielimien kautta informaatiota ja tämä informaatio on muutettava tajunnassa merkityksiksi, käsitteiksi ja tunteiksi. Jonkinlaisten mekanismien ja lainalaisuuksien täytynee toimia tässä ylifyysisessä muuntamisprosessissa. Fyysisten aivojen toiminnan yhteyttä henkisiin kokemuksiin, tunteisiin ja ajatuksiin on voitu viime vuosikymmeninä tutkia yhä moninaisemmin menetelmin. Olivatpa ylifyysiset ”aivot” millaiset tahansa filosofisesti periaate on sama fyysisessä ja ylifyysisessä; objekti aikaansaa ärsykkeen, ärsykkeestä seuraa kokemus ja korkeammassa muodossa kokemus on merkityskokemus. Ideaestesiassa tilanne on päinvastainen: merkityksestä luodaan aistikokemus, jota voidaan erheellisesti pitää ulkoisen objektin aikaansaaman ärsykkeen seurauksena.

Harjoitteluni edetessä sisäinen maailma eritoten näkö- ja kuulokokemuksien puolesta muodostui hyvin todelliseksi, en voinut epäillä sen todellisuutta. Parhaimmillaan sisäinen maailma on todellisempi ja valovoimaisempi kuin fyysinen maailma. Voin hyvin kuvitella, että näin voimakkaan intensiiviset kokemukset houkuttavat tulkitsemaan kokemuksen aiheuttajan tulevan ympäröivästä maailmasta, ei kokijasta itsestään. Usko, toivo ja varma vakaumus transsendenttiin todellisuuteen ovat omiaan sokaisemaan ilmiökokemuksen muita tulkintavaihtoehtoja. Katsoin itseni silloin – niin kuin nykyäänkin – totuuden etsijäksi, lahjomattoman avoimeksi kaikille tulkinnoille. Puolueettomalla, tarkalla havainnoinnilla ja analyysilla tulin pettymyksekseni eri tulokseen kuin Steiner: havaintokokemukseni kertoi minusta itsestäni, ei minun ulkopuolisesta maailmasta. Steinerin ja Ervastin kuvaamat yhteydet värien ja muotojen näkemisen yhteydestä käsitteisiin voidaan käsitykseni mukaan selittää myös ideaestesialla.

Synestesiatutkijoiden ja allekirjoittaneen tulkinnasta poiketen Steiner ja Ervast katsovat näköhavainnon tulevaksi ulkopuolisesta objektista. Steinerin ja Ervastin tulkinta tietenkin voi olla oikea mutta riittävä selitys heidän kuvauksestaan ja tässä tutkimusraportissa esitellyistä allekirjoittaneen löydöksistä päätellen on ideaestesia, jossa henkilön sisäinen luonnollinen tapa muodostaa käsitteitä, käsitteenmuodostuksen kiinteä yhteys aistihavaintoon, aistihavainnon modifiointi ja etukäteisoletuksen vaikutus aistikokemukseen ovat keskeisiä. Vaikka Steinerin ja Ervastin kuvaamat ilmiöt sopivat ideaestesiakäsitteeseen, heidän väitettään ei suoralta kädeltä voi kiistää. Tutkimukseni ei tukenut heidän käsitystään; tulkinta jää edelleen avoimeksi.

Viitteet

Ervast, Pekka (1960). Salaperäinen ihminen. Ruusu-Risti Helsingissä 1960. Hyvinkään Kirjapaino. Hyvinkää 1960.

Steiner, Rudolf (1968). Miten saavutetaan tietoa korkeammista maailmoista. Suomalaisten Antroposofien Liitto. Helsinki. Vammalan Kirjapaino Oy. Vammala 1968.

1. https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fnhum.2014.00509/full

2. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed?Db=pubmed&Cmd=ShowDetailView&TermToSearch=17760774

3. https://www.cell.com/current-biology/fulltext/S0960-9822(07)01760-5?_returnURL=https%3A%2F%2Flinkinghub.elsevier.com%2Fretrieve%2Fpii%2FS0960982207017605%3Fshowall%3Dtrue

4. journals.sagepub.com/doi/abs/10.1111/j.1467-9280.2007.01981.x?url_ver=Z39.88-2003&rfr_id=ori%3Arid%3Acrossref.org&rfr_dat=cr_pub%3Dpubmed&

5. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed?Db=pubmed&Cmd=ShowDetailView&TermToSearch=22231728

6. journals.sagepub.com/doi/10.1111/j.1467-9280.2008.02103.x

Englanninkielinen teksti löytyy klikkaamalla alla olevaa linkkiä.

Please see English version. Click the link below!

https://tapiojoensuu3.blogspot.com/2019/04/what-causes-experience-of-sensory.html