Karman laki

(Allekirjoittaneen muut artikkelit, tutkielmat, tutkimukset ja pienoisromaani Quo vadis - ad existere eli Ylimaallinen seikkailu löytyvät blogiarkistosta sivun oikeasta laidasta blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestettyinä.)

Karman laki teosofiassa ja ruusuristiläisyydessä

 

”Me, jotka kutsumme itseämme teosofeiksi ja uskomme, että ihminen on jälleensyntyvä olento ja että karman laki ohjaa kaikkea maailmassa, me ymmärrämme, että ei ole mitään ulkokohtaista pahaa.” (Pekka Ervast: Jeesuksen salakoulu ja kaikki kirjat-tiedoto s. 1433).

 

Ihminen on kyltymättömän tiedonnälkäinen (1) ja etsii säännönmukaisuuksia kaikesta käytettävissään olevasta informaatiosta yllätysten suuruuden vähentämiseksi (2). Elämän kovuuden keskellä etsitään elämän hallinnan keinoja ja selityksiä onnekkaille tai onnettomille kokemuksille. Yksi ihmiselämää kokonaisuudessaan jäsentävä käsitejärjestelmä on jälleensyntyminen ja eettiselle pohjalle rakentuva tekojen seuraamusvaikutus, karman laki. Esittelen lyhyesti opin kehitystä, levinneisyyttä ja peruspilareita. Käsittelen karman lain päämäärää, elämän avautumista korkeammassa minässä. Siirryn karman lain oikeellisuuden arviointiin ja lopuksi painotan omakohtaisen tutkimuksen ja informoinnin tärkeyttä.

 

Karman lain käsitteiden synnystä ja päämäärästä

Ensimmäiset kirjalliset tiedot Karman laista löytyvät Upanishadeista. Brihadaranyaka Upanishadissa kerrotaan, että ihminen tulee hyväksi hyvistä teoista ja pahaksi pahoista teoista (3). Karmaoppiin erottamattomasti liitetty jälleensyntyminen on esitetty Katha Upanishadissa (4,5). Edellinen on peräisin noin 700-luvulta eKr. ja jälkimmäinen viimeistään ensimmäisten buddhalaisten kirjoitusten ajoilta. Karman lain käsitteet ovat kehittyneet hindulaisuuden, jainismin ja buddhalaisuuden piirissä. Nykyään karman lakia opettavat hinduismi, buddhalaisuus, jainismi, sikhismi, sintolaisuus, taoismi ja Falung Kong. Myös ISIS:n vainoamat jisidit uskovat jälleensyntymiseen ja asteittaiseen puhdistumiseen (6). Platon esittää karman lain mukaisia käsityksiä myyteissään. Ruusuristiläisyyden ja teosofian mukaan koko ilmennyt maailma on syysuhteen (karman lain) alainen (7). Tämä tarkoittaa, että karman laki on muodostunut viimeistään ilmenneen maailman kanssa ja on erottamattomasti yhtyneenä ilmenneeseen maailmaan. Persoonallinen ihminen on elämänsä ja elämiensä välisen ajan karman lain sitoma. Hänen päämääränsä on kehittyä yksilönä korkeamman minän ilmentäjäksi ja samalla haihduttaa itsekeskeinen persoonallisuus. Kun ihminen ilmentää vain korkeampaa itseä (atma, buddhi ja ylempi manas) ei enää synny uutta negatiivista karmaa; vain positiivista karmaa, joka toteutuu tulevaisuudessa uusissa, ilmeisen hämärästi kuvattavissa olevissa olosuhteissa. Näiden uusien, ”ylempien” olomuotojen selvittely ja pohdinta eivät kuulu tämän artikkelin piiriin. Kuitenkin ilmeisesti nämäkin maailmat ovat syy-seuraus-suhteellisesti sidottuja karman lakiin.

 

Mikä on korkeampi minä?

Korkeampi minä käsittää ylemmät älytasot, buddhisen tason ja aatmisen tason. Ylemmät älytasot ilmenevät abstraktissa ajattelussa ja korkeaan etiikkaan liittyvässä logiikassa. Buddhinen olemassaolo on myönteistä, hyvätahtoista myötäelämistä, onnellista ja autuaallista tunnetta sekä rakkauden ja auttamisen hyvää tekevää tuntemusta ja ensisijaisuuden oivaltamista ja painottamista. Aatminen taso koskee tahtoa. Oikea tahto tarkoittaa jumalallisen rakkauden eli antamisen hyväksymistä. Tahdon vapaus on siis vain sen välillä hyväksyykö jumalallisen antamisen (rakkauden) vai eikö. Korkeamman minän tarkka ja yksityiskohtainen kuvaaminen ei ole aivan yksinkertaista siten, että myös tulisi ilmi miten se eroaa olemassaolon ja ihmisen muista ilmentymistä eri tasoilla. Tästä kuvaamisen vaikeaselkoisuudesta käy esimerkkinä I. K. Taimnin kirja ”Itsen löytäminen” (8). Meditaatiossa voidaan käsitteellisesti ja kokemuksellisesti irtautua alemmasta persoonallisesta minästä ja antaa korkeamman minän käsitteellisen ja kokemuksellisen tiedostamisen ilmetä tajunnassa. Mietiskelyn tuloksena voimme sitten toteuttaa oivallustamme käytännön elämässä.

 

Karman lain perusperiaatteita

Karman lain kolme peruspylvästä ovat etiikka, jälleensyntyminen ja syysuhteisuus. Karman laki voidaan tulkita juridisena automaationa; ei tarvita ulkopuolista juristia määräämään rangaistusta vaan oman toiminnan intentio ja tulos määräävät palkinnon tai rangaistuksen. Jos aiheutat toiselle kärsimystä, tulet itse kärsimään ja vastaavasti jos tuotat toiselle iloa, tulet itse saamaan iloa. Teosofian tulkitsemana karman laki ei toimi yksinomaan seurausetikan mukaisesti vaan myös toiminnan tarkoitus on seurausta aiheuttava syy. Hyvää tarkoittava teko ei aina tekijästä riippumattomista syistä saa aikaan kohdehenkilölle hyvää. Perustana karman laille on perusihmisen, ”jumalallisen kipinän”, monadin, pysyvyys ja monadin inkarnoituminen yhä uudelleen monadiin yhtyneen persoonallisuuden luoman karman mukaisesti. Karman seuraus voidaan kokea joko tässä elämässä tai seuraavissa. Teosofian mukaan ihminen syntyy ihmiseksi eikä voi uudelleensyntyä vaikkapa eläimeksi. Vapautuminen uudelleensyntymien pyörästä tapahtuu polttamalla huono karma loppuun ja luomalla hyvää karmaa. Täten elämän päämäärä on opetella elämään eettisesti korkeatasoista elämää. Vaikka karma liittyy yksilön eettiseen elämään, se voidaan katsoa myös olemassaolon perusominaisuuden ja päämäärän toteuttamisen mekanismiksi. Nimittäin jumalallisuuden perusolemus on rakkaus antamisen muodossa ja karman laki on mekanismi, joka lopputuloksena johtaa tähän jumalalliseen päämäärään ja olotilaan.

 

Onko karman laki totta?

Yksittäisen ihmisen näkökulmasta periaate ”paha saa palkkansa” vastaa intuitiivisesti yleisesti hyväksyttyä oikeuden tajua. Karman opin oletukset etiikan olemuksesta, toimimisesta ja jälleensyntymästä voidaan perustellusti asettaa kyseenalaisiksi. Myös teleologinen maailman- ja ihmiskäsitys ovat ristiriidassa nykyisen tieteellisen paradigman kanssa. Jotta ilmiön selitys, tässä tapauksessa karman laki tai sen osatekijä, olisi tieteellinen teoria, tulisi se voida todistaa tieteellisin menetelmin toistetuissa kokeissa. Selittävyyden lisäksi teorian tulisi olla ennustava. Testattavuus ja testien kontrolloitu toistettavuus ovat äärimmäisen vaikeasti toteutettavissa tai mahdottomia toteuttaa karman lain suhteen eikä allekirjoittaneella ole tiedossa yhtään tutkimusta, joka täyttäisi nämä vaatimukset. Ihmiselämä on ainutkertainen ja täten yksittäistä tekoa ei voida toistaa täysin samanlaisissa olosuhteissa. Toki yksilö ja eri yksilöt voivat toistuvasti tehdä eettisesti samanlaisen teon. Jotta teoria olisi yleistettävissä, tarvitaan vähintään muutaman ihmisen otos. Teosofisen käsityksen mukaan kukin monadi säilyttää kaiken tiedon kaikista jälleensyntymisistään ja on olemassa datakeskus nimeltä akaasiset aikakirjat, johon kaikki maailman tieto on tallennettu ja jonka tiedostoihin monadilla on pääsy. Ongelmana on löytää seuraus ja löytää oikea yksilö jossakin seuraavassa elämässä. Täytyy myös määritellä millainen eettisesti hyvä tai paha teko on ja mitä ominaisuuksia seurauksen tulee täyttää.

Yllä olevan mukaan karman lain tai jonkin sen osatekijän osoittaminen tieteelliseksi teoriaksi kohtaa ylitsepääsemättömiä ongelmia. Reinkarnaation puolesta puhuvat yksityiskohdin oikeiksi varmennetut lasten kertomukset edellisen elämän tapahtumat. Näiden tutkimusten analysointi ei kuulu tämän artikkelin piiriin.  Karman lakia käsittelevä kirjallisuus on monen kirjava. Osa kirjallisuudesta on puhtaasti mielikuvituksellisia tarinoita ja romaaneja, osassa pohdiskellaan mahdollisia tai ilmeisiä mekanismeja karman toiminnasta. Jotkut kirjoittajat väittävät selostuksiaan ehdottoman toisiksi, kun taas toiset pienentävät varmuusastetta. Toiset väittävät tiedon lähteeksi ylifyysisiä olentoja tai akaasisia aikakirjoja, toiset huomauttavat väittämiensä oleva oletuksia, omia luomuksiaan tai kirjallisiin lähteisiin nojautuvia.

 

Omakohtaisen tutkimisen ja informoinnin tähdentäminen

Teosofian ja ruusuristiläisyyden oleellinen osa on oman, eettisen, henkilökohtaisen tiedon tien kulkemisen opastaminen. Käytännöllisen ja meditatiivisen työn tuloksena luvataan tiedon avautuminen henkisistä tasoista mukaan lukien karman laki. Nykyisessä informaatioyhteiskunnassa, julkisen esittämisen ja esittäytymisen maailmassa, toivoisi näkevän tien kulkijoiden kertomuksia ja analyyseja omakohtaisista kokemuksista. Valitettavasti mm. Rudolf Steiner ja Pekka Ervast käskevät pitämään omat meditaation tulokset omina tietoinaan. He ovat toivottavasti tarkoittaneet epäasiallista sensaatiohakuista ja omilla saavutuksillaan ylvästelevää tai rehvastelevaa esittämistä. Omien tulosten esittely ja analyysi lisää asiallisen tiedon määrää ja antaa mahdollisuuden laajempaan ja tarkempaan analyysiin. Ei tule kaihtaa opin kannalta ristiriitaisia tuloksia. Opillisten erehdysten mahdollisuus tulee tunnustaa; maailma muuttuu ja sen mukana opillinen ymmärrys voi muuttua.

 

Viitteet

1. Bor Daniel. The Ravenous Brain. How the New Science of Consciousness Explains Our Insatiable Search for Meaning. Basic Books, 2012. ISBN 978-0-465-02047-8.

2. Pfaff, Donald. Brain Arousal and Information Theory. Neural and Genetic Mechanisms. Harvaed University Press, 2006. ISBN 0-674-01920-2.

3. https://en.wikipedia.org/wiki/Brihadaranyaka_Upanishad

4. (https://en.wikipedia.org/wiki/Katha_Upanishad

5. https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/02666030.1988.9628366

6. https://www.bbc.com/news/blogs-magazine-monitor-28686607

7. Ervast, Pekka. Oletko teosofi? (Pekka Evastin kaikki kirjat-tiedoston sivu 2463).

8. Taimni I. K. Itsen löytäminen. Itsen löytämisen ja toteuttamisen ongelma okkultismin valossa. Teosofinen seura ry. Jysäskylä, Oy Keskisuomalainen, 1972.

 

Olenko minä algoritmi?

(Tämä artikkeli koskee tietoisuutta ja erityisesti sen yhteyttä fyysiseen kehoon. Allekirjoittaneen muut artikkelit, tutkielmat ja tutkimukset löytyvät sivun oikeasta laidasta blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestettyinä.)

Olenko minä algoritmi?

Tämä artikkeli koskee tietoisuuden, fyysisen kehon ja ympäristön yhteyttä. Kuinka aineellisessa kehossa voi olla tajunta? Aluksi tarkastellaan tajuntaa dualistisen käsityksen mukaan. Sitten siirrytään monismiin, jossa fyysinen ja mielellinen ovat saman asian kaksi eri ilmenemismuotoa. Seuraavaksi käsitellään yksilöä mukautuvana, itsesäätyvänä systeeminä neurotieteelliseen ja psykologiseen tutkittuun ja vertaisarvioituun tietoon tukeutuen. Lopuksi arvioidaan johtopäätöksiä monismin ja dualismin lähtökohdista. Tässä artikkelissa käytän tietoisuutta ja tajuntaa synonyymeinä ja tarkoitan niiden koko kirjoa valveillaolon vireydestä tunteisiin ja tarkkaavaisuuden kohteiden säätelyyn yleisesti ja erityisesti ajattelun yhteydessä.

Dualismi

Filosofisessa ontologiassa dualismilla tarkoitetaan henkisen, jota tietoisuus edustaa, ja aineellisen perusluonteisesti erillistä olemusta. Ruusuristiläinen lähtökohta on dualistinen. Sen mukaan tajuisuus on jotakin hienoaineista, kaikkialla olevaa mutta laadultaan vaihtelevaa. Se voi olla eriytynyttä, kuten persoonallisen ihmisen kohdalla on asian laita. Henkinen puoli on alkujaan lähtenyt yhdestä olemassaolosta ja se toteuttaa omia perusolemukseltaan eettisiä lakejaan.

Monismi

Neurotieteellinen ja psykologinen tutkimus lähtee monistisesta oletuksesta; tietoisuutta on vain fyysiseen kehoon liittyneenä. Kysymysasettelu ja tutkimussuunnitelmat laaditaan monistisesta lähtökohdasta käsin ja tulokset ja tulkinnat ovat sen mukaiset. Tietoisuuden kova ongelma on kuinka yhdistää psykologian tutkimusalaan kuuluva subjektiivinen tunne ja ajattelu neurotieteen tutkimiin tajunnan anatomisiin, fysiologisiin ja molekyylibiologisiin tekijöihin. Ongelman ratkaisussa oikeana filosofisena lähtökohtana tulee, käsitykseni mukaan, olla oletus, että yhteisestä tekijästä y seuraa tajunnan fyysiset hermostolliset vastineet h sekä subjektiiviset tilat s. Tieteessä yleisesti pyritään löytämään abstrakteja lakeja, jotka selittävät ilmiön/ilmiöryhmän. Tietoisuuden tapauksessa tulisi löytää laki/lait, jotka selittävät yhdenpitävästi (samanaikaisesti) subjektiiviset laadut ja fysiologiset löydökset. Haluamme löytää mahdollisimman yksinkertaisen/yksinkertaiset lait (Occamin partaveitsi).

Eliö mukautuvana itsesäätyvänä systeeminä

Eliötä (artikkelissani tarkoitan eliöllä selkärankaista, etenkin nisäkästä ja erityisesti ihmistä) ei voi ymmärtää erillisenä omissa oloissaan, umpiossa, vaan vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Siksi sopiva tapa tarkastella eliötä on käsittää se mukautuvana, itsesäätyvänä systeeminä ympäristössään (Lupyan 2015). Paitsi eliötä kokonaisena myös tietoisuutta voidaan tarkastella omana itsesäätyvänä systeeminään. Tässä tarkastelussa juuri subjektiivisuus (itsekohtaisuus) on se ominaisuus, joka erottaa itsen ei-itsestä (ulkomaailmasta ja aivojen ulkopuolisesta kehosta). Ei-itse on edustettuna aivoissa välillisesti, omakohtaisesti synnytettyinä sisäisinä malleina. On huomattava, että sisäinen malli ei alimmilla tasoillaan ole visuaalinen kuva tai vastaava vaan se koodataan hermoimpulssitaajuuksina, hermoimpulssin ajallisina vaihteluina tai yksittäisten hermosolujen tai isomman hermosolujoukon impulsseina. Monet tutkimukset tukevat viime aikoina esitettyä mallia, jossa tarkkaavaisuus ja toiminta painottavat todennäköisyyksiin pohjautuvaa laskennallista arviota kehon ja maailman tilasta. Kyseessä on ennakoivan koodauksen (tapahtumaketjun) yleistys (Bayesian brain, free energy princilpe) (George ja Sunny 2019). Jotta eliö voisi säilyä hengissä, sen on tämän sisäisen edustuksellisuuden kautta suunniteltava toiminta toivottavan (sisäisen ja ulkoisen) tasapainotilan (attractor state) saavuttamiseksi. Eliö katsotaan lähtökohtaisesti aktiiviseksi ja ennakoivaksi ilmentäen tarkkaavuuden, toiminnan ja havainnon alituisesti toistuvia syklejä. Sisäiseen edustuksellisuuteen sisältyy tietoisuus.

Eliö mukautuvana, itsesäätyvänä systeeminä pyrkii toivottuun tasapainotilaan, jossa vaste stimuluksille voi tapahtua automaattisesti käytettyä energiaa minimoiden. Eri homeostaattiset mekanismit ovat kehittyneet lajinkehityksen yhteydessä. Ennakoitavissa yhteyksissä subjektiiviset eliökeskeiset arvot lasketaan automaattisesti erikseen kullekin homeostaattiselle mekanismille (lämmön säätely, verenpaine, sokeritasapaino, happo-emästasapaino, jne.). Aivot vastaavat yksittäisten homeostaattisten mekanismien yhdistämisestä toisiinsa ja kullakin hetkellä arvojärjestykseen asettamisesta. Selkäytimen gangliot, ylempi ydinjatkos ja hypotalamus vastaavat automaattisesti eliön sisäisestä homeostaasista. Homeostaasin säädöt voidaan asettaa automaattisesti ilman tunnearvovalintoja tai kognitiivista tietoisuutta. Eliö ei voi säädellä omaa tilaansa itsenäisesti loputtomiin vaan tarvitsee mm. energiaa ympäristöstä.

Oppiminen ja tietoisuuden synty

Eliö on siis mukautuva itseohjautuva systeemi vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Eliö on elämän ilmentymä ja elämän määritelmän mukaan sen tulee säilyä hengissä ja lisääntyä. Näiden päämäärien saavuttamiseksi se tarvitsee energiaa ympäristöstään negatiivisen entropian säilyttämiseksi ja lajikumppaniin yhtymistä elämän jatkamiseksi. Energian käydessä vähiin hypotalamuksen nälkäreseptorit aktivoituvat, mikä johtaa toimintaan toivotun eli kylläisen tilan saavuttamiseksi. Subjektiivisesti eliö tuntee nälkää. Lajinkehitys on luonut toimintamallit etsivän käyttäytymisen aloittamiseksi ja jatkamiseksi. Ruoan löytäminen ja siihen johtaneet toiminnat ja vihjeet ruuan löytämiseksi tallentuvat eliön aivoihin toimintamallina eli muistina. Seuraavan kerran nälkää tuntiessaan eliöllä on muistipolku ruoan löytämisen vihjeisiin ja prosessiin ja se voi aktivoida toiminnan muistijäljen mukaan. Vastaavanlainen prosessi toimii muissakin yhteyksissä kuten suojan etsimisessä sateessa tai kylmässä tai pedon saaliiksi joutumisen välttämisessä. Eliö siis kokee poikkeaman toivotusta tilasta tunteena ja aktivoi toimintamallit toivotun tilan saavuttamiseksi. Osa biokemiallisista, elektrofysiologisista ja anatomisista toiminnoista yllämainitun toiminnan käynnistämisessä, säätelyssä ja muistiin tallentamisessa tunnetaan jo joissakin tapauksissa. Esimerkiksi sopii keskiaivojen dopamiinihermojen ennustevirheen koodaus ennustetun palkkion suuruuden mukaan (Schultz, 2016). Hermot aktivoituvat enemmän kun palkkio on eliön sisäisen mallin ennustamaa suurempi. Suurempi aktivaatio koetaan mielihyvänä. Toki käydään debattia siitä oinko mielihyvän aiheuttaja dopamiini- vai opioidisysteemi, mutta selvä mielihyvän tunne on olemassa ja muisto mielihyvästä johtaa käyttäytymiseen mielihyvän uudelleen kokemiseksi.

Tietoisuus ja symbolifunktio

Kehon, maailman ja toimintojen sisäisen mallin muodostuminen, tallentaminen ja muistista palauttaminen edellyttävät kehittyneitä aivoja toiminnallisin eriytynein ja yhdistetyin sekä yhdistettävissä olevin hermosilmukoin. Ihmisen symbolifunktion edellytyksenä on aivokuoren kehittyminen ja hierarkkinen prosessointi aivokuorella sekä ajallisesti tiiviit yhteydet monien aivojen osien välillä. Tietoisella tasolla sisäinen malli voi olla kuva tai filmi (kuvasarja). Valaiseva esimerkki mallista (maailman tilasta) on ihmisen tietoinen visuaalinen kuva, joka säilyy vakaana eikä hypi katseemme suunnan vaihtuessa niin kuin kameran kuva aina kun kameran suuntaa liikutetaan. Symbolifunktion avulla voimme muodosta mitä tahansa ideoita, yhdistellä ja jaotella niitä sekä kehitellä mitä tahansa lakeja ideoiden vuorovaikutuksista. Symbolifunktion toiminta vaatii huomion, työmuistin ja pitkäaikaisen muistin. On esitetty, että ihmisen tietoisuuden tehtävä on huomion suuntaaminen (Graziano ja Webb, 2015). Huomion kiinnittäminen yhteen asiaan sulkee pois muut mahdolliset asiat kyseisenä ajankohtana ja näin kohde ottaa haltuunsa aivojen rajallisen kapasiteetin. On ehdotettu, että huomion ylhäältä alaspäin (yhdistävistä aivokuoren alueista ensisijaisempiin aivokuoren alueisiin ja aivokuoren alaisiin alueisiin) kontrolli paranee huomion muodostaessa huomion prosessin kaavamaisen mallin, joka on analogien kehon mallin kanssa. Tämän sisäisen mallin sisältö johtaa aivot päättelemään, että sillä on (aineeton) subjektiivinen kokemus, joka on tietoisuus.

Johtopäätökset

 Monistisen mallin mukaan vastaus otsikon kysymykseen on myönteinen vaikka tietenkään pelkkä abstrakti kuvaus ilman biologista pohjaa ei tuota tajuntaa. Algoritmi on kuvaus, joka viittaa todellisuuteen, ei itse todellisuus. Algoritmi voidaan asettaa lähtökohtaiseksi oletukseksi ja tajunta sekä biologinen toteutus seurauksiksi. Emme kuitenkaan ole yksi algoritmi vaan kokoelma hierarkkisia, toisiinsa kytkeytyviä, lomittuvia, toistensa sisällä olevia, ajallisesti yhdenaikaisia mutta myös toinen toistaan seuraavia (millisekuntien mittaluokassa) algoritmeja, jotka ilmenevät tajunnan virtana ja biokemiallisfysiologisina tapahtumina. Johtopäätös ei kuitenkaan mitätöi väkevää subjektiivista olemassaolon tunnetta myriadein vivahtein. Kuitenkin merkityksen tunne voi kalveta, jos itseä (tajuntaa) pidetään vain algoritmivyyhtinä ja yksilö toivoisi sen olevan jotakin suurempaa, vaikkapa ylimaallista.

Dualismin puolustus

Dualisti voi väittää, että monistinen tarkastelu koskee vain tajunnan liittymistä fyysiseen kehoon, mikä filosofisesti on aivan oikea toteamus. Monistinen tarkastelu koskee vain tajunnan, fyysisen kehon ja ympäristön suhdetta. Dualismi katsoo, että on olemassa fyysisestä kehosta erillinen tajunta. Tämä tajunta ei kuitenkaan ole abstraktio vaan jotakin konkreettista. Tämän tajunnan sisällön kokemisen voi saavuttaa joidenkin käsityksen mukaan itsekasvatuksella ja toisten käsitysten mukaan vasta fyysisestä ruumiista irtautumalla tilapäisesti tai fyysisen ruumiin kuoleman jälkeen. Ylimaallinen tajunta noudattaa omia eettisiä lakejaan ja on vuorovaikutuksessa fyysiseen kehoon ja fyysiseen kehoon yhdistyneen tajunnan kanssa.

Kuinka voi todentaa kehosta erillisen tietoisuuden? Tutkimuksen kohteena voivat olla kuolemanrajakokemukset, josta tässä lehdessä on julkaistu mm. Antti Savinaisen artikkeli. On myös kertomuksia lasten muistoista koskien edellistä elämää. Ervastin mukaa varmin tapana todentaa omaa teleologista elämää ilmentävä tietoisuus on eläminen eettisesti oikeaa elämää, jolloin ylimaallinen tietoisuus voi ilmetä tässä tai seuraavissa elämissä. Meditaatio on hyvänä apuna tässä tehtävässä.

Yksityiskohtaisempaa tietoa yksilön itse, tietoisesti tai tiedostamatta, luomasta sisäisestä mallista, aisti-informaatiosta, aistikokemuksesta, aivojen portaittaisesta aisti-informaation käsittelystä ja toiminnan ohjaamisesta voi lukea alla esitetystä kirjallisuudesta. Clark (2016) käsittelee aihetta yksityiskohtaisesti, monipuolisesti, toistoin ja rautalankamallein niin kuin professorille sopiikin. Allekirjoittaneelle etenkin Clarkin kirja on kiintoisa. Hän nimittäin päätyy samoihin tuloksiin kuin allekirjoittanut ja hän antaa uuden mahdollisen tulkinnan vuosikymmeniä sitten suorittamieni meditaatioharjoitusten tuloksille. 

Kirjallisuutta

Clark Andy. Surfing Uncertainty. Prediction, Action, and the Embodied Mind. Oxford University Press. 2016. ISBN 978-0-19-021701-3.

Ginsburg Simona and Jablonka Eva. The Evolution of the Sensitive Soul. Learning and the Origins of Consciousness. Cambridge, MA : MIT Press, 2019. ISBN 9780262039307.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6363942/. Mark Solms. The Hard Problem of Consciousness and the Free Energy Principle. Front Psychol. 2018; 9: 2714. Published online 2019 Jan 30. doi: 10.3389/fpsyg.2018.02714

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4407481/#idm140158245033728title. Michael S. A. Graziano and Taylor W. Webb. The attention schema theory: a mechanistic account of subjective awareness. Front Psychol. 2015; 6: 500. Published online 2015 Apr 23.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4826767/#idm140154733368752title. Wolfram Schultz. Dopamine reward prediction error coding. Dialogues Clin Neurosci. 2016 Mar; 18(1): 23–32.

https://www.affective-science.org/pubs/2000/PietromonacoFB2000.pdf. Paula R, Pietromonaco and Lisa Feldman Barrett. The Internal Working Models Concept: What Do We Really Know About the Self in Relation to Others? Review of General Psychology 2000, Vol. 4, No. 2, 155-175

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5839740/. Jean Laurens and Dora E Angelaki. A unified internal model theory to resolve the paradox of active versus passive self-motion sensation. eLife. 2017; 6: e28074. Published online 2017 Oct 18. doi: 10.7554/eLife.28074.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6796786/#s3title. Nithin George, Meera Mary Sunny.Challenges to the Modularity Thesis Under the Bayesian Brain Models. Front Hum Neurosci. 2019; 13: 353. Published online 2019 Oct 10. doi: 10.3389/fnhum.2019.00353. PMCID: PMC6796786.

https://citeseerx.ist.psu.edu/document?repid=rep1&type=pdf&doi=bfa1ae4f8f9d8040aef3b3a580d3d5d26a974a6d

 Lupyan G. (2015). Cognitive penetrability of perception in the age of prediction: predictive systems are penetrable systems. Rev. Philos. Psychol. 6, 547–569. 10.1007/s13164-015-0253-4

https://tapiojoensuu2.blogspot.com/2019/04/mista-aistikokemus-kertoo-kokemuksia.html

Etiikka teosofiassa - omakohtaisia kokemuksia teosofian ja ruusuristiläisyyden eettisestä tiestä arviointeineen

(Tämä artikkeli koskee teosofista etikkaa ja sen soveltämista elämässä.
Allekirjoittaneen muut artikkelit, tutkielmat ja tutkimukset löytyvät otsikoittain blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestetystä blogiarkistosta sivun oikean puoleisesta palstasta.)

                                                                                                                          7. 10. 2015

Etiikka teosofiassa - omakohtaisia kokemuksia teosofian ja ruusuristiläisyyden eettisestä tiestä arviointeineen

Teosofisessa maailmankatsomuksessa etiikka on erottamaton, oleellinen ja välttämätön lanka maailman kudelmassa. Maailmamme päämäärä on eettinen samoin kuin sen syy, nimittäin päämääräsyy. Muun ohella itse jumaluuden olennainen määrite on eettinen; antaminen, rakkaus, ei lainkaan ottaminen. Ihmisen päämäärä on jumalan kaltaiseksi tuleminen ja lopulta yhtyminen jumaluuteen. Mitä on tämä jumalan kaltaisuus? Eettisessä mielessä se on nimenomaan antamista, lahjoittamista ja suomista, ei ottamista, pyytämistä, vaatimista tai tarpeen vallassa olemista. Eettinen antaminen-ottaminen käsitetään jatkumona, jonka toisessa päässä on rakkaus, antaminen ja toisessa ääretön itsekkyys, ottaminen, hamuaminen. Me ihmiset olemme ydinolemukseltamme jumalallisia kipinöitä. Zenon Kitionilainen kutsui näitä kipinöitä yksilöllisiksi siemenosasiksi (λόγοι σπερματικοὶ). Pekka Ervastin mukaan jumala erotti itsestään osan tajunnastaan ja siten syntyi yksilöllinen ihminen, jonka äly on vapaa (Ervast 1917, Ervast kaikki kirjat s. 4386). Jumala erotti itsestään ihmisen nähdäkseen itsensä ihmisessä. Siis ihmiseksi tulemisen ja ihmisenä olemisen tarkoituksena on, että jumala näkisi itsensä ihmisessä. Jumalan halu nähdä itsensä on siten ihmisen päämääräsyy Jumalan kannalta katsoen. Tämä kipinä, ihmisen siemen, kietoutuu erilaisiin metafyysisiin henkisyyden olomuotoihin ja lopulta fyysiseen materiaan, josta alkaa toiviomatka takaisin Jumalan yhteyteen. Jumalan yhteyteen kulkeminen on eettistä kilvoittelua kohti täydellistä antamista, epäitsekkyyttä. Jopa mahdollisuuskin itsekkyyteen tulee lopulta hävitä. Ihminen ei silloin ole enää ollenkaan ihminen siinä persoonallisessa merkityksessä kuin sen nykyoloissamme käsitämme. Jotkut teosofiset opettajat uumoilevat, että vain äärettömän itsekäs ja toisten kärsimystä janoava kipinä, jossa ei ole enää myötätunnon häivääkään, voi hävitä olemattomiin. Olen käsittänyt teosofian antavan tällaiset puitteet eettiselle kasvatustyölle. Tällaiseksi ymmärsin lukiopoikana perustan, jolle eettinen kasvatustyö tulisi rakentua. Lähteinäni olivat muutamat Annie Besantin, H. B. Plavatskyn, C. W. Leadbeaterin ja Rudolf Steinerin suomennetut kirjat. Myöhemmin tutustuin Pekka Ervastin tuotantoon.

Mikä on se syy, joka ajaa jotkut kilvoittelemaan eettisessä itsekasvatuksessa kun taas suuri enemmistö ihmisistä viis veisaa moiselle hassahtaneisuudelle? Teosofian mukaan perussyy on karma: kilvoittelijat ovat edellisissä elämissään edistyneet etiikassa ja jatkavat sitä nykyisessä ruumiillistumisessaan. Haluan tässä katsauksessa tarkastella eettisiä ihanteita ja niiden toteuttamiseen pyrkimistä nuoren ja varttuneemmankin ihmisen käytännön elämän, tunteiden ja valintojen ymmärtämisen kannalta. Käyn läpi omakohtaisia kokemuksia etiikan eri alueilta. Esittelen myös pohdittavien käsitteiden ja ajatusrakennelmien varhaisempia kuvauksia erityisesti varhaisessa stoalaisuudessa. En pelkästään kertaa mitä arvovaltaiset tekijät ovat kirjoissaan esittäneet vaan käsittelen kuinka heidän opetuksensa voidaan tulkita ja sovittaa käytäntöön. Pelkkä auktoriteettien käsitysten esittely voi vaikuttaa kirjaviisaudelta ja ulkokohtaiselta. Sen sijaan omakohtainen kokemus antaa uskottavuutta ja elettyä syvyyttä sekä luo sisäistettyä tietoa. Esitän kuinka olen henkilökohtaisesti tutkinut teosofisen etiikan soveltamista käytäntöön ja kuinka näkymättömät maailmat avautuvat tutkijalle. Arvioin lopuksi ohjeiden käyttökelpoisuutta jokapäiväisessä käytännön elämässä ja henkisen tiedon avautumisen kannalta. Olen noudattanut tarkasti teosofisten opastajien ohjetta olla lavertelematta henkisistä pyrkimyksistään ja eritoten niiden tuloksista, sillä tietojen levittely vain vahingoittaa henkistä kehitystä. Olen nyt saavuttanut sellaisen iän, jolloin tilinpäätös tai ainakin välitilinpäätös on tehtävä, jos sellainen ollenkaan aiotaan saada aikaan. Aiheen käsittely ja vakavuus eivät tule esille ilman syvästi yksityisten seikkojen ilmituontia. Uskaltaudun harkinnan jälkeen herkän henkilökohtaisten kokemusten paljastamiseen, sillä toivon kokemuksistani ja pohdinnoistani olevan apua muille alaan vakavasti suhtautuville.

Omat kokemukset

Nuorukaisena halusin itse ymmärtää elämää. Kyseenalaistin ympäristöni elämänymmärryksen ja etiikan. Suorastaan halveksin porvarillista sovinnollisuutta, ulkokultaisuutta, tekopyhyyttä, siveellisyyttä, langenneiden halveksintaa ja omahyväistä intoa näyttää kuinka hyviä ja nuhteettomia he itse olivat. Minusta näytti, että he eivät ymmärrä arvojaan. He seurasivat yleisesti hyväksyttyjä ajatuksia, tunnemuotoja ja tapoja. Heiltä näytti puuttuvan kyky syvällisempään havainnointiin, ajatteluun ja ymmärrykseen. Tieni teosofisiin kirjoihin mahtoi alkaa hippiliikkeestä, jonka ihastunut kannattaja olin. The Beatlesin kautta sain tietää joogasta ja heidän opettajastaan Maharishi Mahesh Yogista. Taidekesälukiossa toimittaja, individuaalianarkisti Veikko Leväaho antoi teosofisten kirjojen nimiä. Jorma Elovaaran radio-ohjelmasta ”Vesimiehen aika” vuosina 1969 - 71 sain vaikutteita ja tietoa okkultismista. Tutustuin muiden muassa Elonpyörä-lehteen ja myöhemmin Ultra-lehteen.

Aloin hahmottaa maailmaa sekä ihmistä ja näiden molempien evoluutiota teosofisin käsittein ja huikein uusin näköaloin. Vakuutuin esitettyjen asioiden todenperäisyydestä ja aloin elää niin kuin ne olisivat totta. Etiikka on peruspilari ja välttämätön ehto myös henkilökohtaiselle kehitykselle. En hahmottanut etiikkaa sirpaleisina, erillisinä, yksittäisinä osatekijöinä vaikkapa seitsemän kuolemansynnin tapaan vaan kokonaisuudesta ja päämäärästä ja päämäärään pyrkimisestä käsin. Ajattelin rakkautta antamisena, en ottamisena. Arvioin yksittäisiä elämänilmiöitä antamisen ja ottamisen tai itsekkyyden, myötätunnon ja lähimmäisenrakkauden näkökulmasta. Koetin järjestää elämäni vilpittömästä rakastamisesta, antamisesta käsin. En kuitenkaan kieltäytynyt tilanteen niin sattuessa ottamasta vastaan; jos nimittäin kieltäytyy vastaanottamisesta, niin riistää antajaltaan omanarvontuntoa ja auttamisen suomaa mielenylennystä ja mielenrauhaa. Toki tällä tavoin omanarvontuntoa, mielenylennystä ja mielenrauhaa tavoittelemaan pyrkijät loistivat lähes tyystin poissaolollaan. Pyrin olemaan avoin, huomioimaan ja kuuntelemaan lähimmäisiäni sekä ymmärtämään ja lämmöllä auttamaan mitä vain kykenin. Avoimuus osoittautui tuhoisaksi; muiden ilkeät ajatukset ja huomautukset satuttivat, loukkasivat rankasti. Puin ylleni mielikuvissani keskiaikaisen ritarin haarniskan, mutta hyökkääjän säilän osuessa sen pirstaleet tunkeutuivat haarniskan laattojen välistä pistäen ihooni ja lihaani ankarasti. Köyhiä, vähäosaisia ja sairaita kohtaan olen tuntenut myötätuntoa niin kauan kuin muistan mutta kehitykseni oli jo edennyt varsin pitkälle ennen kuin pystyin osoittamaan vastaavia tunteita ja ymmärrystä pöyhkeitä ja itserakkaita kohtaan.

Ruoka on ollut minulle vain vähäinen osa elämääni. Etenkin silloin se on ollut välttämätön paha, kun on ollut mielenkiintoista tekemistä; olen pakolla joutunut keskeyttämään ruokaillakseni, kun vatsani kipu on alkanut olla sietämätöntä enkä ole voinut enää erottaa onko kipu nälkäkipua vai vatsatulehdusta. Teosofian päämääriä toteuttaakseni oli helppoa ja luontevaa siirtyä vegetaristiksi. Oikeammin olin ovolaktovegetaristi. Käytännössä oli mahdoton välttää munia ja maitoa, sillä olisin joutunut keskittymään ehdottomasti liikaa ruokavalioon ja mielestäni tärkeämmät asiat olisivat jääneet tekemättä. Tosin oli siinä 1960-luvun ja 70-luvun pohjois-pohjalaisilla ihmettelemistä vegetaristikummajaisessa. Vegetarismin jouduin lopettamaan aloittaessani opinnot yliopistossa. Opiskelupäivät olivat pitkiä ja Mediciinan ruokalasta sai lähinnä vain kuoriperunoita, ruskeaa kastiketta ja lihapullia lämpimäksi ateriaksi eikä perunoilla ja kastikkeella elänyt.

Kunnia, maine, arvo, raha, yhteiskunnallinen asema, tiedon halu, ammatillinen pätevyys ja mahdollisimman suotuisan aseman hankkiminen työmarkkinoilla tai aviomarkkinoilla kietoutuivat yhteen. Keskittyminen yhteen näistä asioista vaikuttaa aina toisiinkin. Ollakseen kykenevä parannustyössään lääkärinä tulee hankkia tietoja ja taitoja, mutta taitojen kehittyessä maine kasvaa, sijoitus työmarkkinoilla on parempi ja ansiotulot myös nousevat. Täten toivottavien ominaisuuksien hankkiminen voi vaikuttaa myös ei-toivottujen tai yhdentekevien ominaisuuksien saavuttamiseen. Eettisiin tavoitteisiin pyrkimisessä katsotaan perinteisesti, että teon motiivi ratkaisee, mutta ollakseen rehellinen motiivit voivat olla niin hienokseltaan itsekkäitä, että ne pakenevat huolellistakin itsensä tutkiskelua. Kunnianhimo kyllä pyrki nostamaan päätään aika ajoin ja vaatimattomista oloista kotoisin olleena rahaakin olisi toivonut enemmän.

Nykyaikaisessa keskustelussa painottuu seksuaalisuudesta fyysinen puoli, suoritus. Uutisoinnissa korostuvat alistus, raiskaukset ja rikokset. 1960-luvulla Suomessa vallitsi pitkälle viktoriaanis-puritaanis-lutherilainen siveyskäsitys; sukupuolisuus oli syntiä, tabu, kiellettyä. Hippiliike oli kapinaliike myös sukupuoliasioissa, tahdottiin vapaata sukupuolista kanssakäymistä. Vallitsevat normit kyseenalaistettiin ja hylättiin, julistettiin rakkautta ja rauhaa. Pasifismi oli kiinteä osa hippiliikettä. Jo varhain annoin rakkaustermille merkityksen antaa, ei ottaa. Se ei kielenkäytössäni merkinnyt halua tai himoa. Mieltymys toiseen sukupuoleen oli minulle monisyinen vyyhti, jossa sukupuolisuus oli osa suurempaa kokonaisuutta. Naisen seuraan hakeutumiseen liittyi ystävyyden, hyväksynnän, hellyyden ja ymmärryksen kaipuu. Etsin elämänkumppania ja taustalla oli halu perustaa perhe ja saada lapsia. Toki viehkeä ulkomuoto, sulava käytös ja henkevä älykkyys innostuttivat lähempään kontaktin ottoon. En millään muotoa pyrkinyt välttämään sukupuolista kontaktia vaan pikemminkin hain sellaista. Henkisen tien edellytyksissä painotetaan sukupuolisesta himosta luopumista. Minulle sukupuolisuus ei muodostanut estettä opiskelulle, työlle tai meditaatioharjoituksille; kaikilla näillä oli oma paikkansa ja aikansa. Vaikka sukupuolisuus oli intensiivistä, se ei kahlinnut minua mutta tyystin sen hylkääminen ei tullut kysymykseen.

Keski-ikäisenä epäilyjen varjojen jälkeen eräänä päivänä huomasin, että takausten vuoksi olin menettänyt koko omaisuuteni. Elettiin 1990-luvun alkupuolta. Onneksi emme enää eläneet vuosisadan alkupuolta eikä minulle ja perheelleni käynyt kuten Väinö Linnan ”Täällä Pohjan Tähden Alla”-romaanin Laurilan Anttoolle, torpparille, joka ryysyineen, mukuloineen ja akkoineen poliisin toimesta raahattiin torpastaan talviselle pihalle ja sitä kautta mieron tielle. Ei. Perheeni sai jäädä torppaansa. Nyt taloustilit nollattiin ja aiempi omaisuuteni kirjattiin velaksi. Eikä muuta tarvittu kuin ahkerasti lainojen lyhennyksien lisäksi huippukorkoja maksamaan. Teosofian karman lain tulkinnan mukaan sain nyt laskun jostakin kolttosesta tai joistakin edesottamuksistani, jotka olin tehnyt jossakin tai joissakin edellisistä elämistäni. Vaikka ahkera, intensiivinen opiskelu ja työskentely olivat jättäneet teosofian harrastuksen taka-alalle, teosofia vaikutti edelleen vakaasti arvioihini ja elämääni. Jotta tulevaisuus olisi joskus parempi, päätin nyt vihdoin täysin omistautua tiedon ja viimeiseen saakka viedyn korkean etiikan tielle.

Nuorukaisena olin pelkkä tulevaisuuden lupaus, mikäli pitkätukkaista aseistakieltäytyjää ja kasvissyöjää, yhteisön arvot omilla ja lainatuilla arvoillaan syrjäyttävää voidaan pitää tulevaisuuden lupauksena. Keski-ikään mennessä olin totuuden etsinnässä päätynyt muutamaksi vuodeksi myös tutkijan kammioon. Kliinikkona olin lähimmäisilleni arvokas tietoineni ja taitoineni – ja näille tiedoille ja taidoille todella oli kysyntää. Epäitsekäs lähimmäisen kuuntelu ja ongelmien lääketieteellinen, objektiivinen arviointi ja ratkaisut sopivat yksi yhteen teosofisen epäitsekkyyden käsitteen kanssa. Toteuttaminen oli minulle helppoa ja luontevaa, teosofisesti ilmaisten eetterissäni, eikä minun tarvinnut asiaan kiinnittää erityistä huomiota. Palkkiopuolestakaan ei tarvinnut välittää, koska palkka tuli säännöllisesti työnantajalta.

Siirryin uudelleen kasvisdieetille. Tiivistin meditaatioharjoituksia. Seurasin tarkkaan, nousiko oman voiton pyyntiin liittyviä ajatuksia tietoisuuteeni. Vahdin tarkkaan, että kunnioitin kaikkia luotuja ja jos väheksymistä tai halveksuntaa piili tietoisuuteeni sopukoissakaan, käänsin ne rakkaudeksi ja myötätunnoksi. Negatiiviset tuntemukset ja ajatukset muunnin myönteisiksi heti kun sellaisia havaitsin. Aloin olla vakuuttunut, että korkeampi itse oli hallitseva ja persoonallisuus kuihtunut pois tai ainakin jäljelle jääneet osat olivat nöyrästi alistuneet korkeammalle itselle, kun jopa mitä kiehtovin nainenkaan ei saanut haluani heräämään. Unielämäni muuttui vilkkaaksi ja merkitykselliseksi uudelleen, saatoin nähdä näkyjä valvetietoisuudessani. Kun nuorukaisena yritin suojautua esimerkiksi haarniskalla, nyt en puolustautunut millään tavoin, en luonut panssareita enkä muureja, olin täysin avoin ulkomaailmalle, jonka suoranainen osa tunsin olevani. Otin kaikki lähimmäiseni avoimesti vastaan. Koin myös erilaisia hyökkäyksiä itseäni kohtaan fyysisin allegorisin tapahtumin. Kontaktit muihin ihmisiin eivät olleet lähestulkoonkaan aina miellyttäviä. Eräässä vaiheessa tunsin joutuneeni ristin, Golgatan tielle, via Dolorosalle. Symboliset nyrkiniskut ja potkut koin fyysisinä ja ne osuivat vartalooni ja päähäni. Saatoin vierailla manalassa, jossa kuolleiden sielut kiivaasti pyysivät minulta apua. Sekasorrossa en saanut selvää mitä asia milloinkin koski mutta sieluilla oli mitä suurin ahdinko, kiihottuneisuus ja hätä. Hillittömän raivon, selkeän eritellyn ongelman ymmärtämisen puutteen ja väenpaljouden vuoksi avun antaminen oli mahdotonta. Toisella kertaa saatoin yrittää saarnata manalan kuolleiden sieluille, mutta kukaan laajasta laumasta ei kuunnellut; huomasin kuolleiden sielujen olevan kuolleita.

En tiedä kuinka pitkään tällaista elämää olisi voinut jatkua mutta pian oli tulossa muutos. Sairastuin lisäkilpirauhasen kasvannaiseen, adenomaan. Sairaus ilmenee kohonneena seerumin kalsiumpitoisuutena. Sairaus on helppo hoitaa leikkauksella ja leikkaus minullekin tehtiin. Kasvannaisen kehittymisen syyt ovat tuntemattomat. Vahvoin oletuksin ja hyvällä uskolla voidaan ajatella, että kasvisruokavaliolla olisi osuutta sairauden kehittymiseen. Vaimoni ja ystäväni lääkärikollega kuitenkin vakuuttivat dieettini olevan syynä sairastumiseeni ja suorastaan vaativat minua muuttamaan ruokavalioni. Ja minä suostuin. Alkuajat olivat kuvottavia; lihaa syödessäni tuntui kuin olisin laittanut lehmän lantaa suuhuni. Jo lasillinen keskiolutta sai käteni vapisemaan ja oloni tuntumaan ahdistuneelta. Tästä alkoi myös tiukkojen eettisten arvojeni hidas ja vaivalloinen liudentaminen. Aloin ajoittain, tietyillä etiikan osa-alueilla ja tapauskohtaisesti hyväksyä jotakin hyvää ihan vain itselleni. Tämän tein ilman, että minun hyväni olisi ollut muilta pois. Poiketessani vaativista eettisistä arvoista omatuntoni pyrki ankarasti soimaamaan; jouduin usein ristiriidan valtaan. Vain vastentahtoisesti aloin hyväksyä, tosin lukuisin poikkeuksin, periaatteen, että huolehdin pääsääntöisesti ensin itselleni oman osani ja vasta sitten jaan muille.

Pohdinta

Nuorukaisena teosofinen maailmankuva oli minulle täysin uusi, kiehtova ja huimia näköaloja avaava. Lisäksi se edusti radikaalia, senaikaisesta ympäristöstäni häkellyttävästi poikkeavaa tapaa nähdä ja kokea maailma ja tässä mielessä itseään etsivälle nuorelle sopiva viitekehys. Toisaalta teosofiassa oli runsaasti sellaisia ihanteita, jotka olivat yhteneviä pohjois-pohjalaiselle miehen mallille. Miehen tuli olla rehellinen, suoraselkäinen, ei turhan lavertelija, harkitseva, päättäväinen, työnsä tunnollisesti vaikeuksia ja vastuksia karttamatta suorittava. Velvollisuuksia karttavaa, tekosyitä keksivää liukasta luikertelijaa ei voinut mieheksi kutsua. Omaa arvoa korostavat hevostelijat joutuivat ensimmäisinä halveksittujen kastiin, imeliä pidettiin naurettavina tai suorastaan iljettävinä. Ei auttanut jäädä kiinni valheesta menettämättä kasvojaan. Toimeen ryhtyminen oli hyve. Nämä ominaisuudet kuuluvat myös stoalaisen viisaan piirteisiin ja näitä ominaisuuksia stoalaiset tavoittelivat ja näitä ominaisuuksia tuli kehittää teosofian esoteerisella tiedon tiellä. Todellisuudessa teosofia on kiitollisuuden velassa maailmankuvastaan ja käsitteistään stoalaisuudelle, jos teosofian oppi-isät ja (-äidit) ovat saaneet vaikutteet stoalaisista teksteistä. Itse asiassa teosofinen maailmankuva, ajatusrakennelmat ja näkökulmat ovat pääsääntöisesti samoja kuin stoalaisuudessa tai hieman modifioituja stoalaisia tai yleisiä antiikin Kreikan käsityksiä. Valitettavasti teosofisilta kirjoittajilta on jäänyt lähes tyystin ilmoittamatta kirjalliset viitteet stoalaisiin lähteisiin niin kuin muihinkin lähteisiinsä. Ruusuristiläisen Pekka Ervastin mittavassa tuotannossa (erillisessä tiedostossa 4732 sivua) mainitaan vain kerran stoalaiset. Se tapahtuu logosopin käsittelyn yhteydessä. Zenon Kitionilaista, Kleantesia tai Krysipposta ei mainita ei kertaakaan. Toisaalta teosofit ilmoittavat saaneensa tietonsa suoraan ylemmiltä tasoilta ilman fyysisiä kirjoituksia. Teosofian mukaan ihmiskunnan Vihityt muodostavat Salaisen Veljeskunnan, joka välittää tietonsa niin antiikin filosofeille kuin nykyiselle teosofiselle liikkeellekin.

Tavoittelin vallassani olevaa jumalan kaltaiseksi tulemista antamisen kysymyksessä mutta tavoittelin epäviisaan antaumuksella. Kun joku puhuu vakavissaan jumalan kaltaiseksi tulemisesta, pitäisi hälytyskellojen alkaa soida, sillä näemme kylliksi hybristä ja megalomaniaa sekä Jeesuksia ja profeettoja mielisairaaloissa ja nykyään avohoidossa. Omassa kokeilussani en koskaan tuntenut olevani pyhimys; kaikkea muuta. Noudatin kuitenkin epäitsekkyyden sääntöä äärimäisyyteen saakka, ajattelin ja toimin antamisen näkökulmasta, tein havaintoja ja arvioin. En millään muotoa kuvitellut olevani jumala enkä halunnut tulla Jumalan kaltaiseksi siinäkään mielessä, että halusin nähdä itseni ihmisissä. En havainnut silloin sitä ristiriitaa, että Jumala on itsekäs, ihmisen arvon itseisarvona kumoava kun hän pitää ihmistä vain välikappaleena omalle halulleen. En tiennyt mitä päämäärä tuo mukanaan ja päädyin tavoittelemaan väärin tai sittenkin väärää tavoitetta; ihmisen mitan ylittävää, tuonpuoleista, josta maan päälle palaaminen olisi hyvin voinut epäonnistua. Olisin aivan yhtä hyvin voinut jäädä Tuonen vangiksi.

Olin onnellinen siinä onnellisuuden negatiivisessa merkityksessä, että olin loitonnut ihmisen tavallisista ahdistuksen lähteistä. En ollut onnellinen niin kuin esimerkiksi stoalainen pyhimys tai Apollo, joka aina hymyilee muiden jumalien tavoin. Olin enemmänkin Sisyfos, joka oli määrätty vierittämään kivenjärkälettä yhä uudestaan, loputtomasti vuoren huipulle. Koin, että mahdollisuuskin palata itsekkyyttä sisältävään elämään oli mahdotonta, mutta kuitenkin se mahdollisuus tuli ja tartuin siihen. Saatoin olla iloinen toisten puolesta, en itseni. Vasta käännettyäni suuntaani kykenin hyväksyntään tai häivähdyksen omaisesti iloon päin viittaavaan itsenikin puolesta.

Työni ja elämäni täyttivät sairaiden, avuttomien ja avun tarpeessa olevien ongelmien ratkaisu, tukeminen ja parantaminen. Hymyily sopimattomassa tilanteessa olisi antanut väärän kuvan itsekkäästä, myötätuntoon haluttomasta tai kykenemättömästä hyväkkäästä. Vakava ja huolestunut mutta samalla tarmolla ja huolellisuudella auttamiseen perehtynyt käytös kuvasi parhaiten sisäistä sielunmaisemaa, joka oli muuttunut pysyväksi tunnetilaksi.

Nuorukaisena olin tietämättäni valinnut teosofian välityksellä nimenomaisesti stoalaisen filosofin, viisaan, pyhimyksen tien viitekehyksineen. Olin radikaali, arvostelin ja kapinoin vallitsevia tapoja ja normeja vastaan. Vaikka pyrin itse arvioimaan etiikkaa ja katsoin olevani vapaa, jälkeenpäin tarkastellen hyväksyin kuitenkin toisen, teosofisen, arvo- ja ajatusmaailman ilman, että olisin voinut varmistua sen oikeellisuudesta ja käyttökelpoisuudesta. Uskoni on täytynyt olla vahva, koska aloin elää elämääni tämän uuden maailmankuvan mukaan. Tie johti kokemuksellisesti ristille ja tuonelaan. Lähimpieni avulla ja oman totuuden ja elämisen edellytysten kriittisen tarkastelun ja arvioinnin vaikutuksesta palasin takaisin maan päälle. Tottumukseni pragmaattiseen ajatteluun ansiotyöni puitteissa oli varmaankin omiaan helpottamaan maan päälle paluuta. Kysymykseksi jää mikä arvo teosofiselle tielleni on pantava. Tien kokeiluun kuluivat parhaat ja tuotteliaimmat vuodet elämästäni. Kuinka elämäni olisi kulkenut ilman teosofiaa? Aiheen arviointi vaatii oman pohdinnan ja esityksensä. Kysymys lienee siinä mielessä hyödytön, että tehtyä ei voi saada tekemättömäksi. Teosofia on kuitenkin vienyt minut tieteellisen tutkimuksen pariin ja johdattanut hakemaan teosofian käsitemaailmaa antiikin filosofiasta ja myöhemmästäkin filosofiasta, ruusuristiläisyydestä ja kristinuskosta ja sen tieteellisestä tutkimuksesta.

Kokemukseni osoittaa, että yhden periaatteen täydellinen noudattaminen vei aivan mahdottomaan tilanteeseen elämisen kannalta; jouduin tekemään kompromisseja, poikkeuksia säännöistä ja kun poikkeuksien tielle lähdetään, niiden määrä on loputon, vain kekseliäisyys asettaa rajat. Alkustoalaisen näkemyksen (Jedan 2009, s. 134) mukaan pyrin noudattamaan kaiken kattavaa, poikkeuksetonta eettistä perussääntöä. Perussäännöstä johdettu ohje sopivasta käytöksestä riippuu tilanteesta. Kaikissa tilanteissa ja aina pätevää, sopivaa ohjetta eivät anna stoalaisetkaan. Elämisen mahdollisuuden kannalta katsoen pääperiaatteen lisäksi tarvitaan useita sivu- tai lisäperiaatteita. Elämä ei näytä kulkevan pelkkien matemaattisten tai yksinkertaisten logiikan periaatteiden mukaan. En katso mahdolliseksi elää äärimmäisyyteen vietyä epäitsekkyyttä. Jos sellainen katsotaan mahdolliseksi, epäitsekkyyskäsitettä täytyy muokata, modifioida ja määritellä tavalla, joka muuttaa itse käsitteen muuksi kuin epäitsekkyydeksi.

Johtopäätökset

Nykyisen teosofian opit on esitetty 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Opin eettistä osaa olen tuonut lähemmäksi nykyaikaa pyrkimällä noudattamaan (lähes puolen vuosisadan ajan) tunnollisesti, parhaan ymmärrykseni mukaan teosofis-ruusuristiläistä eettistä tiedon tietä. Opin ja opin soveltamisen arvioinnilla vien meidät (lukijat) aivan tähän päivään. Äärimmäisyyteen viety epäitsekkyys on johtanut umpikujaan, kokemukselliseen Tuonelaan. Käytännön elämässä filosofinen itsekkyys-epäitsekkyysasteikko on leikattava poikki viimeistään itsesäilytysvaiston kohdalta, muutoin joudumme ulkopuolelle tämän puoleisesta elämästä kokemuksellisesti tai jopa kirjaimellisesti kokonaan. Kirjoituksissa ja opetuksissa äärimmäisyyksille ei tule antaa niin keskeistä asemaa kuin olen ymmärtänyt esitettävän teosofisissa lähteissä. Suosittelen äärimmäisyyksille reunahuomautuksen tai sivulauseen asemaa filosofisena pohdintana. Muutoin joku innokas ja tunnollinen nuorukainen tai vanhempikin voi lähteä potentiaalisesti tuhoisaan päämäärään vievälle polulle.

Suosittelen keskittymistä tämän puoleiseen, etiikkaan, ihmisen osaan, myötätuntoon, ymmärtämiseen, lähimmäisen kuuntelemiseen, tasavertaisuuteen, ystävyyteen ja avun antoon, mutta ehdottomasti omien voimavarojen puitteissa. Lisäksi toivon esityksiin lähdeluetteloa tieteellisten tutkimusten yleisen käytännön mukaan. Lukija pääsee viitteiden avulla tiedon alkuperäisille lähteille ja saa selvyyden kuka, missä ja milloin on esittänyt samoja tai samansuuntaisia ajatuksia tai kritiikkiä. Mikäli viitataan tuonpuoleiseen lähteeseen, on asia selkeästi ilmaistava. Tulee kehittää tieteellistä viitejärjestelmää vastaava viitejärjestelmä, jonka avulla lukijalle avautuvat annetun tiedon alkulähteet, jotta lukija itsekin voisi varmistua tiedon aitoudesta. Ainakin allekirjoittanut joutuu turvautumaan fyysisiin lähteisiin ja perinteiseen viitejärjestelmään; huolimatta annettujen ohjeiden mukaan parhaan kykyni mukaan toimimisesta, tuonpuoleisen tiedon väylistä en ole saanut yksityiskohtaista, objektiivista tietoa. Epäonnistumiseni ei osoita, etteikö teosofian ja ruusuristiläisyyden esittämä metafyysinen maailma olisi olemassa objektiivisena tosiasiana vaan, että allekirjoittanut ei ole onnistunut havaitsemaan ja vahvistamaan sitä sellaisena kuin on esitykset ymmärtänyt.

Viitteet

Aurelius, Marcus (2004). Itselleni (Basam Books Oy, ISBN: 952-9842-98-8).

Besant, Annie (1923). Aikain viisaus. Teosofisten oppien pääpiirteet (Suomen Teosofinen Seura, Helsinki 1923, Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjapainon O.y., Helsinki 1923),

Besant, Annie (1924). Tajunta. Tutkielma. Lisää sielutieteen tutkimukseen. (Suomen Teosofinen Seura 1924, Kansalliskirjapaino Osakeyhtiö, Lappeenranta 1924).

Blavatsky, H. P. (1962). Hiljaisuuden ääni. Dzyanin runot (Teosofinen Seura, Helsinki 1962, Hyvinkään Kirjapaino Oy, Hyvinkää 1962).

Bobzien, Susanne (1998). Determinism and Freedom in Stoic Philosophy (Oxford University Press, ISBN: 0-19-924767-6).

Collins, Mabel (1965). Valoa tielle (Teosofinen Seura, Helsinki1965, Kirjapaino Sasema, Loimaa 1965).

Ervast, Pekka (1917). Uusi Jumala (Teosofinen kirjakauppa ja kustannusliike, Helsinki 1917)

Jedan, Christoph (2009). Stoic Virtues. Chrysippus and the Religious Character of Stoic Ethics (Continuum International Publishing Group, ISBN: PB: 978-1-4411-9794-8).

Kaarakainen, Teija & Kaukua, Jari (toim.) (2004). Stoalaisuus. Tiedon, tunteiden ja hyvän elämän filosofia (Gaudeamus Kirja. Oy Yliopistokustannus University Press Finland Ltd, ISBN 951-662-891-5).

Laertios, Diogenes (2003). Merkittävien filosofien elämä ja opit (Kustannusosakeyhtiö Summa, ISBN: 952-5418-07-3).

Leadbeater, C. W. (1983). Ihminen näkyväisenä ja näkymättömänä (Suomen Teosofinen Seura, ISBN: 951-99439-9-4).

Leadbeater, C. W. (1967). Okkultinen elämä (Teosofinen Seura r.y., Hlesinki 1967, Kirjapaino Kursiivi Oy, Hlesinki 1967)

Meijer P. A. (2007). Stoic Theology. Proofs for the Exixtence of the Cosmic God and of the Traditional Gods. Including a commentary on Cleanthes´ Hymn on Zeus (Eburon, ISBN: 978-90-5972-202-6).

Räisänen, Heikki (2010). The Rise of Christian Beliefs. The Tought World of Early Christians (Fortress Press / Minneapolis, ISBN 978-0-8006-6266-0.

Seneca, Lucius Annaeus (2011).  Kirjeet Luciliukselle (Basam Books Oy, ISBN 978-952-260-045-5).

Steiner, Rudolf (1968). Miten saavutetaan tietoa korkeammista maailmoista (Suomalaisten antroposofien liitto, Helsinki, Vammala 1968, Vammalan Kirjapaino Oy).

Ihmisoikeudet

(Allekirjoittaneen muut artikkelit, tutkielmat ja tutkimukset löytyvät otsikoittain blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestetystä blogiarkistosta sivun oikean puoleisesta palstasta.)

Ihmisoikeudet

Vuosikymmeniä jatkuneen ihmisoikeuksien kohenemisen ja suvaitsevaisuuden lisääntymisen ylle on ilmaantunut viime vuosina synkkiä pilviä, joista saamme päivittäin kuulla ja lukea tiedotusvälineistä. Avoin ja piilorasismi nostavat päätään eri puolilla maapalloa. Kiihkouskonnollisuus ilmenee ihmisvihana ja terrori-iskuina. Yltiönationalistit voittavat ääni- ja vaikutusvaltaa myös useissa läntisen demokratian maissa. Vallan kolmijakoa ollaan purkamassa, muiden muassa Puolan parlamentti alisti oikeuslaitoksen poliitikkojen alaiseksi heinäkuussa 2017. Protektionismi ja eristäytyminen uhkaavat kansainvälistä yhteistyötä (mm. USA:n poliittisia linjauksia vuosina 2017-2019). Fasismi ei ole kadonnut. Fanaatikot pyrkivät väkivallan uhalla alistamaan toisinajattelijat vallantavoittelijan omille intresseille. Selkeälle rasismille luodaan neutraalin ja hyväksyttävän näköisiä peiteilmauksia.

Nykytilanteesta huolestuneena pyrin esityksessäni valaisemaan ihmisoikeuksia, ihmisoikeuksien käsitteen kehitystä ja käytännön toteutumista. Aloitan ohjelmakohdista ja julistuksista, tarkastelen nykytieteen käsitysten mukaisesti aikaa ennen valtioiden muodostumista ja valtioiden 5000 vuoden ajanjaksoa. Siirryn valistuksen ja järjen ajanjakson sivistyksen ja humanismin kypsymiseen ja ihmisoikeuksien aikakauteen. Tarkastelen nykyaikaisen teosofian alkuaikojen eräitä eettisiä näkemyksiä. Lopuksi tarkastelen maanpäällistä paratiisia ja ruusuristiläisyyden osuutta sen luomisessa.

Historian faktatiedoissa, tilastoissa ja tieteellisen tutkimuksen tuloksissa olen tukeutunut pääosin Pinkerin (Pinker 2012) kirjaan, jossa hän on siteerannut alkuperäistutkimuksia. Kirjasta löytyvät viitteet originaaleihin.

Toivon esitykseni auttavan lukijaa näkemään tutkittuun tietoon perustuvan hämmästyttävän myönteisen, etenkin viimeisillä vuosikymmenillä tapahtuneen, ihmisoikeuksien kehityksen. Toivon itse kullekin tarmoa ja voimaa selättää pulpahtanut suvaitsemattomuuden, rasismin ja väkivallan aalto.

Ohjelmakohtia ja julistuksia

Teosofisen seuran tavoitteena on perustamisestaan lähtien vuodesta 1875 ollut edistää yleistä veljeyttä. Kyseinen ohjelmakohta on esitetty suomeksi seuraavasti: ”Muodostaa ihmiskunnan yleisen veljeyden ydin huolimatta rodun, uskontunnustuksen, sukupuolen, yhteiskuntaluokan taikka ihonvärin eroavaisuudesta” (1). Ruusu-Risti ry:n vastaavaa ohjelmakohtaa on tarkennettu seuraavanlaiseksi: ”Ruusu-Risti on totuudenetsijäin järjestö, jonka jäsenet tunnustaen kaikkien ihmisten veljeyden katsomatta rotuun, ihonväriin, kansallisuuteen, uskontunnustukseen, yhteiskunnalliseen asemaan, sukupuoleen tai muihin ulkonaisiin rajoituksiin, osoittavat toisilleen mitä suurinta suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä sekä pitävät totuutta korkeampana kaikkia uskontoja” (2). Molemmissa ohjelmajulistuksissa painotetaan seurojen keskeistä ja sisäistä merkitystä samalla kun tunnustetaan ihmiskunnan yleinen veljeys.

Käsitteenä veljeys liittyy osana 1700-luvun valistuksen ajan uusiin ajatuksiin ihmisoikeuksista. Ihmisoikeuksia on julistettu niin Ranskan vuoden 1789 Suuren vallankumouksen kuin Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen yhteydessä vuonna 1776. Toisessa maailmansodassa ihmiskunta näyttää kypsyneen astumaan uuden askeleen ihmisoikeuksiin pyrkimisessään; vuonna 1948 Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi 48 maan kannattamana ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen (IYJ). Yksikään maa ei äänestänyt vastaan. Neuvostoliitto ja muut itäblokin maat, Etelä-Afrikka ja Saudi-Arabia pidättäytyivät äänestämästä (3).  Jäsenvaltiot ovat sitoutuneet edistämään ihmisoikeuksia ja perusvapauksia ja niiden yleistä kunnioittamista ja noudattamista ja tekemään julistusta tunnetuksi ennen kaikkea kouluissa.  Julistuksen artikloja on työstetty myöhemmissä kansainvälisissä sopimuksissa ja kansallisissa laeissa (4). Viisikymmentä seitsemän islamilaista maata ovat hyväksyneet YK:n julistukseen vastineen vuonna 1990 nimeltä ”Kairon ihmisoikeuksien julistus islamissa”. Julistus vahvistaa ihmisoikeuksien ainoaksi perustaksi islamilaisen sharian, joka rikkoo räikeästi mm. nykyaikaista länsimaista ihannetta ruumiillisesta koskemattomuudesta sisältämillään raipparangaistuksilla, amputaatioilla ja kivittämisillään (5).

IYJ:n kaksi ensimmäistä artiklaa julkituovat ihmisoikeuksien perustan eli ihmisen arvokkuuden, vapauden, tasa-arvoisuuden ja veljeyden ynnä ihmisoikeuden ilman rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta. Loput artiklat käsittelevät tarkemmin ihmisoikeuksia kuten oikeutta elämään, orjuuden kieltämistä, liikkumis- ja yhdistymisvapautta, ajatusvapautta, taloudellisia ja kulttuurisia oikeuksia mukaan lukien terveydenhuolto. Ihmisoikeuksiin kuuluu myös oikeus tehokkaaseen hyvitykseen kansallisen lainsäädännön mukaan perusoikeuksien rikkomisesta (kahdeksas artikla). Pelkkä oikeuksien haaliminen ei riitä yksilöllisen olemuksen vapaaseen ja täyteen kehitykseen; jokaisella on vastuu ja velvollisuus yhteiskuntaa kohtaan, kuten julistuksen 29. artiklassa painotetaan.

Ihmisoikeuksien lähtökohtina vapaus, veljeys ja tasa-arvo

Molempien teosofisten seurojen ohjelmassa mainitaan eksplisiittisesti veljeys. Veljeys sinänsä edellyttää tasa-arvoa. Tasa-arvoon viittaavat myös ulkoisten seikkojen tai uskontunnustuksen kiistäminen veljeyttä rajoittavina tekijöinä. Ruusu-Risti ry:n ohjelmassa erikseen painotetaan ajatuksen vapautta.

Filosofisesti IYJ:n sekä lähtökohtana että päämääränä ovat ihmisoikeudet ilman oikeuksien alistamista jollekin toiselle ajatusrakennelmalle tai välttämätöntä nivomista johonkin ajatusrakennelmaan. Ihmisoikeutta käsitellään useista näkökulmista ja oikeuksien ehtojen toteutuminen sälytetään kansakunnille. Teosofiassa ihmisoikeudet liittyvät maailmankatsomukseen, jossa metafyysiset komponentit ovat perustavanlaatuisia. Maailmankaikkeuden kehitys perustuu etiikalle ja ihmisoikeudet liittyvät oleellisena osana eettiseen evoluutioon. Yksittäisen ihmisen eettinen kehitys on keskiössä. Karman, syyn ja seurauksen, lain mukaan niin ihmisen yksilölliset ominaisuudet kuin hänen paikkansa yhteisössä tai mihin kansaan hän sijoittuu, riippuvat hänen toiminnastaan (ajatukset, sanat, teot) tässä ja eritoten edellisissä elämissä.

Julistuksissa ja ohjelmakohdissa mieluusti kannatetaan moninaisia jaloina, ihanteellisina tai hyödyllisinä pidettyjä käsitteitä.  Erillisten käsitteiden ja arvojen yhteen sovittaminen saattaa kuitenkin osoittautua ongelmalliseksi. Tunnettuna esimerkkinä tästä ovat vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Valtioiden tasolla veljeyden ja tasa-arvon painottaminen voivat johtaa vapauden pitkälle menevään rajoittamiseen kuten edesmenneessä Neuvostoliitossa tehtiin. Toisaalta vapauden painottaminen voi johtaa tasa-arvon kaventumiseen. Toiseksi esimerkiksi sopii ihmis- ja perusoikeuksien sananvapaus, joka törmää yksityisyyden suojaan.  Ristiriitatilanteissa näiden vapauksien ensisijaisuus on sovitettava (Neuvonen 2018, s. 323).

Yhteiskuntasopimus

Yksi tapa lähestyä ihmisoikeuksia on tutkia oikeuksien kääntöpuolta eli oikeuksien puutetta ja oikeuksien rikkomuksia kuten murhia, pahoinpitelyitä, alistamista, etenkin naisten alistamista, ryöstöjä, ryöstöretkiä, kahakoita, sotia, kansanmurhia, toisinajattelijoiden vainoja, kaksintaisteluita, kiduttamisia, kiihottamisia kansanryhmää vastaan, kuolemantuomioita, tuomioiden brutaalisuutta tai vaikkapa lasten läimäyttelyä, jne. Nykyisten arvioiden ja tutkimusten mukaan sodasta aiheutuva osuus kaikista kuolemista esihistoriallisissa arkeologisissa paikoissa, metsästäjä-keräilijöillä, metsästäjä-hortikulturalisteilla ja muilla heimoryhmillä on keskimäärin yli 20 % verrattuna valtioiden alle viiteen prosenttiin. Ei-valtio yhteisöissä kuolleisuus sodassa ylittää keskimäärin 500/100 000 kun taas jopa 1900-luvun Saksassa ja Venäjällä luku jää alle 200/100 000. Murhat tutkituissa ei-valtio yhteisöissä ovat tasolla 30/100 000 tai ylittävät sen. Vastakohtaisesti valtioissa ne jäävät alle 10/100 000. Poikkeuksen muodostavat USA:n kymmenen suurinta kaupunkia vuonna 1990, joissa luku on 30/100 000. USA:n suurten kaupunkien rikollisessa väestössä vallitsee heidän oma alakulttuurinsa, jossa ei luoteta valtioon, vaan otetaan oikeus omiin käsiin (Pinker 2012, ss. 57-67).

Viime vuosikymmenillä hankittu data on julistanut Hobbesin (1588-1679) Rousseaun (1712-1778) voittajaksi arvausleikissä luonnontilaisen ihmisen raakuudesta; luonnon tilassa tavallaan vallitsi kaikkien sota kaikkia vastaan.  Hobbesin mukaan ihmiselämä luonnon tilassa oli yksinäistä, köyhää, pahaa (nasty), raakaa ja lyhyt (6).  Rousseaulle mikään ei ole lempeämpää kuin ihminen alkukantaisessa tilassa (Pinker 2012, s. 43). Molemmat kuitenkin kannattivat yhteiskuntasopimusta, jossa valtio (vallanpitäjä, laki) astuu sovittelijaksi hyökkääjän ja uhrin välille. Luonnontilassa saalistaja joutuu varomaan kostoa ja hyvitystä, jos uhrilla on mahdollisuus kostoon. Valtiolla kolmantena osapuolena on neutraalimpi kanta kiistaan. Valtio tarvitsee molempia osapuolia palvelukseensa vaikkapa sotamiehinä taistelussa toista valtiota vastaan ja näin ollen pyrkii säästämään molemmat toiminta- ja yhteistyökykyisinä kansalaisina. Arkeologisten arvioiden mukaan pieniä valtioita oli kehittynyt vuoteen 3300 eKr. mennessä Mesopotamiassa ja Egyptissä (Morris 2011, ss 181-185). Nykyisen tieteellisen tiedon mukaan ko. ajankohtaa aiemmin vallitsi esivaltiollinen ”luonnontilainen” yhteiskuntajärjestys. Vielä tänäkin päivänä alkuperäiskansoilla ja joissakin alakulttuureissa vallitsee oman käden laki valtion lain sijasta. 1940-luvun IYJ tähdentää valtion asemaa ja vahvistaa valtion aseman ihmisoikeuksien määrääjänä, takaajana ja toteuttajana; synnymme, elämme ja kuolemme osana yhteisöä, valtiota ja valtioiden yhteisöä.

Sivistäminen ja humanismin vallankumous

Alkukantaisen ihmisen tila ei luultavasti ollut yksinäinen, sillä metsästäjä-keräilijät ilmeisesti elivät muutaman kymmenen henkilön ryhmissä (yksi arvio ryhmien koosta on keskimäärin 150 henkilöä), jota tukee mm. Dunbarin luku [Sapolsky 2017, s. 430]) ja yhteistyö suvun ja liittolaisten kesken oli välttämätöntä elannon hankkimiseksi. Ihmisoikeudet ovat mahdollisesti liittyneet ainakin osittain kyvykkyyteen elossa säilymisen edistämiseen ryhmän jäsenenä. Alkuaikojen valtioissa ihmisten todennäköisyys kuolla murhan uhrina tai kaatua sodassa väheni verrattuna edeltävään metsästäjä-keräilijäaikaan, mutta he altistuivat totalitaarisen ideologian ja/tai julmien ja mielivaltaisten rangaistusten uhreiksi.

Ihmisoikeuksien kannalta katsoen ensimmäisissä valtioissa kehitys oli saapunut sivistyksen ja humanitarismin lähtökohtaan (Pinker 2012, ss. 68-70). Tieteelliset tutkijat eivät näytä olleen toimettomia ihmiskunnan eettisten käytäntöjen historiallisen ja filosofisen tutkimuksen alalla ainakaan julkaisujen runsaudesta päätellen (Pinker 2012). Humanitaarinen vallankumous näyttää tapahtuneen länsimaissa 1700-luvun loppupuoliskolla (Pinker 2012, s. 160). Valtioiden aikakauden osapuilleen ensimmäiset 5000 vuotta (3300 eKr. – 1700 jKr.) ovat olleet tyrannian, pappisvallan, kleptokratian, absoluuttinen teokratian, rosvojoukkojen ja sotapäälliköiden voittokulkua. Aikakauden kuvaan kuuluvat ihmisuhrit, noitavainot, verivelka, kuolemanrangaistukset jumalanpilkasta, kerettiläisyydestä ja uskosta luopumisesta, velallisten teloittamiset ja vangitsemiset, kiduttaminen, orjuus, poliittinen väkivalta, jne. Listaa voidaan jatkaa väsyksiin asti. Pääosin 1600-luvulta alkaen enenevä määrä mm. filosofeja, kirjailijoita ja luonnontutkijoita julkaisivat ajatuksiaan (etenkin moraalista), vastasivat toisten havaintoihin ja päätelmiin ja näin alkoi näköalojen vaihdon positiivinen summapeli, joka lukutaidon ja kirjojen lukumäärän lisääntymisen myötä voimisti humanitarismia kiihtyvällä vauhdilla aiheuttaen ihmisoikeuksien vallankumouksen. Humanitaarisen kehityksen syyt voivat olla kovin moninaiset, missä lukuisat muuttujat paitsi vaikuttavat humanitarismiin, ovat myös moninaisissa suhteissa toisiinsa.  Tiukan tieteellisen selvittelyn vaatimaa tutkimuksen toistamista ei ole mahdollista tehdä prosessin ainutkertaisuudesta johtuen.  Tieteellisen tutkimuksen monimuuttujamalleihin perehtynyt voi jo kättelyssä päätellä, etteivät johtopäätökset yllä biologisen tai biokemiallisen tutkimuksen todistusvoimatasolle, mutta viitteellisiä ne voivat olla.

Ihmisoikeuksien aikakausi

Länsimaissa aikakautta 1960-luvulta alkaen voidaan syystä kutsua ihmisoikeuksien kaudeksi. Tällöin ihmisoikeuksia kuvaavien termien määrät englanninkielisissä kirjoissa lisääntyivät oleellisesti; ihmisoikeuden 60-luvulta, naisten ja lasten oikeudet 70-luvulta, homojen oikeudet (gay rights) 70-luvun lopulta ja eläinten oikeudet 80-luvun lopulta alkaen. Eläinten oikeudet eivät kuulu tämän tutkielman piiriin, mutta muodostavat luontevan jatkumon eettisen sensitiivisyyden lisääntymiselle. Tutkimusten mukaan asenteet fyysisen väkivallan hyväksymistä kohtaan ovat jyrkentyneet ja väkivaltarikokset ovat vähentyneet. Homoseksuaalisuuden kriminalisointi on poistettu yhä useammissa maissa ja asenteet homoseksuaalisuutta kohtaan ovat lieventyneet. Asenteet lasten fyysistä kuritusta kohtaan ovat jyrkentyneet ja rikostapaukset lasten pahoinpitelyissä ja fyysisessä hyväksikäytössä ovat vähentyneet. Tilastot osoittavat samaa suuntausta naisten kohdalla. Vegetarismi on lisääntynyt ja eläinten suojelu on monien agendalla kuten jokainen julkista tiedonvälitystä seuraava voi havaita. Ihmisoikeudet eri muodoissaan ovat saaneet lain vahvistavan suojan enenevässä määrin. Joskus lain säätäminen saattaa venyä yllättävän pitkään hyväksymättömäksi koetun toiminnan kieltämiseksi; vaikka Italia poisti oikeudenkäyntiin liittyvän kidutuksen jo 1700-luvun lopulla (Pinker 2012), yllätyksellisesti luin vastikään, että Italia on hyväksynyt kidutuksen kriminalisoivan lain vasta heinäkuussa 2017 (7) eli ilmeisesti aiemmin lain mukaan joissakin tapauksissa on kidutus ollut hyväksyttyä.

Nyt versus sata vuotta sitten

Sata vuotta sitten tuskin edes mielikuvituksekkainkaan ihminen kykeni kuvittelemaan sellaista inhimillisyyden laajuutta ja syvyyttä, mikä tänä päivänä vallitsee länsimaissa. Valtion voiman käytön monopolisointi kansalaisten suojelemiseksi toisiltaan on tuottanut hedelmää väkivallan vähenemisenä. Koulutus on nostanut älykkyystasoa ja kasvattanut kykyjä punnita elinpiirin tapahtumia parantaen oman ajattelun ja käytöksen kontrollia. Informaation radikaalisti helpottunut ja lisääntynyt saatavuus ovat antaneet mahdollisuuden tutustua muiden yksilöiden, ryhmien ja kansojen oloihin ynnä objektiivisen tiedon lisääntyessä asettua paremmin kanssaihmisten osaan. Työnjako ja kauppa ovat lisänneet tuottavuutta ja varallisuutta sekä ihmisten välisiä luottoon perustuvia kontakteja ja riippuvuutta toisista nostaen kynnystä kärhämöidä keskenään. Väkivallan vaikuttimet kuten dominanssin tarve, kunnia, saalistus sekä kosto ja näiden hyväksyminen nähdään nykyään arvatenkin toisessa valossa kuin sata vuotta sitten.

Nykyinen länsimaiden ihmisoikeustilanne on huomattavasti lähempänä ruusuristiläisten tavoittelemaa vuorisaarnan mukaista käytäntöä kuin liikkeen alkuaikoina. Ihmisoikeuksien paranemisen syinä teosofia esittää metafyysisiä syitä sekä etiikan osalta alati kohenevaa teleologista maailmanjärjestystä. Ruusuristiläisyydessä painottuu eritoten etiikka, mutta teosofian kanssa yhteiset maailman ja maailmankausien rakennelmat sekä ihmisten ja muiden olentojen evoluution mukaiset ryhmittelyt ja esitetyt kehityslinjat antavat aiheen uumoilla ihmisoikeuksien kehityksen mahdollisuutta myös vastakkaiseen suuntaan. Hätkähdyttävän todisteen ihmisoikeuksien tilasta ja asenteista voi saada lukemalla vuosisadan alun kirjallisuutta vaikkapa teosofian alalta. 2000-luvun lukijan on vaikea ymmärtää kuinka alkuperäiskansoista kirjoitettiin silloin. Esimerkiksi Besant (Besant 1904, ss. 174-183) esittää vahvoja väitteitä alkuperäiskansojen (hän käyttää nimitystä villi-ihmiset, savages) kehitystasosta, korkeasta kipukynnyksestä ja voimakkaan ulkoisen stimuluksen tarpeesta tietoisuuskokemuksen aikaansaamiseksi. Lisäksi hän esittää slummeissa elävien kehojen olevan rakennettu huonoimmista saatavilla olevista aineksista. Ervastin mukaan maapalloa edeltävän kuumanvantaran eläinkunta on inkarnoitunut ensimmäistä kertaa ihmisiksi nykyisen ihmiskunnan alempiin rotuihin kuten bushmanneihin tai tulimaalaisiin (Ervast kaikki kirjat s. 4492). Näiden rotujen ihmiset ovat siis eläimistä seuraavia (tai edellisen manvantaran jälkeen jääneitä ihmisiä). Miltä tällaiset toteamukset mahtavat tuntua ”alkukantisen raakalaisheimon” jäsenestä? Kokevatko he, että muiden kulttuurien ihmiset pitävät heitä tasa-arvoisina ja arvokkaina? Sadan vuoden takaisen yläluokkaisen britti-imperialistisen kulttuurin edustajan voi hyvin kuvitella pitävän näitä ruokomajoissa asuvia silinterihatuttomia, paljain navoin tanssivia ihmisiä hädin tuskin ihmisinä. Mikäli Besantia epäillään myötäelämisen puutteesta, häntä voitaisiin suositella astumaan bushmannin housuihin – tai tarkasti ottaen lannevaatteeseen – empatian kyvyn harjoittelemiseksi. Toki yleinen henki hänen niin kuin esimerkiksi Blavatskyn kirjoituksissa ilmentää altruismia, uhrautumista ja aktiivista heikompien puolustamista.

Nykyisin tällaista alempaan rotuun viittaamista pidetään kansanryhmän loukkauksena ja ennakkoluuloisena ryhmien välisiä ristiriitoja esiin manaavana. Väitteen esittämisen aikoihin tuskin esittäjä ynnä muut aikalaiset tulivat edes ajatelleeksi kuinka nykyinen sivistynyt ihminen näkee rotujen tai ryhmien alentavan luokittelun. Ero sadan vuoden takaisten ja nykyisten asenteiden välillä on häkellyttävän räikeä.  Vain maahanmuuttokriittisen (eufemistinen ilmaisu) voi kuvitella 2000-luvulla kirjoittavan sadan vuoden takaista vastaavaa. Nykytiede edellyttää päteviä, toistettuja tutkimuksia välttämättöminä ennen kuin ryhmien välillä voidaan väittää olevan eroja, ja että eroista voidaan väittää jotakin. Vasta kun eroja on havaittu, voidaan esittää syitä eroille. Itse rotu-käsite on hämärä ja rotujen jaottelut ovat muuttuneet historian aikana (Sapolsky 2017 s. 407). ”Rotu” on biologinen jatkumo eikä niinkään kategoria; geneettinen variaatio rodun sisällä on yleensä yhtä suurta kuin rotujen välillä (Sapolsky 2017 s. 407). Nykytietämyksen mukaan tulimaalasilla on eurooppalaisten kanssa samankaltainen neanderthalin ihmisten geenejä sisältävä perimä. Bushmannit ovat samaa homo sapiens-lajia kuin eurooppalaiset ja intiaanit mutta eivät ole risteytyneet neanderthalilaisen kanssa (Pääbo 2015).

Tutkimusten mukaan kognitiivisissa ominaisuuksissa tai puheen oppimisessa rotujen välillä ei ole eroja (Pinker 2015). Sadan vuoden takaisia kirjoituksia on vaikea ymmärtää muuten kuin olettamalla, että kuvatut kirjoitukset ilmentävät aikansa rotukäsityksiä ja asenteita (Harari 2014, ss. 258-263), eikä niiden ole ymmärretty ilmentävän mitään eettisesti väärää, eikä nykyinen eettinen kokemus ole käynytkään mielessä, ja että teosofian osalta ”rodut” tahdottiin nivoa yhteen manvantarojen ja luonnon valtakuntien kanssa loogisesti ristiriidattoman filosofisen järjestelmän luomiseksi. Toisaalta teosofian mukaan ihmisen ylifyysiset ruumiit ovat koostuneet ”hienoaineksisesta” aineesta, joka mm. ihmisen eettisen ja älyllisen itsekasvatuksen edetessä voi kokonaan vaihtua oman tasonsa hienoimmiksi aineiksi. Täten mahdollisesti ”alempirotuinenkin” voisi itsekasvatuksella ylittää ”rotunsa” rajan. Eettinen taso ja älykkyys siis korreloivat tasojensa aineiden karkeuteen tai hienouteen. Tällä tapaa yksi voi olla rakennettu huonosta tai karkeasta aineesta ja toinen hienommasta ja puhtaammasta. Kuitenkin herää epäily, että akaasisia aikakauskirjoja ei ole virheettömästi luettu tai tulkittu tämän rotukysymyksen kohdalla. Teosofiaan perehtynyt tuntee monia tunnettujen teosofien toisilleen vastakkaisia tai yhteen sopimattomia väittämiä. Akaasisten aikakirjojen lukemiseen näyttää liittyvän virhelähteitä.

Paratiisi maan päällä

Ruusuristiläisyydessä erityisenä elämän ohjenuorana käytetään Jeesuksen Vuorisaarnaksi nimitettyä lukua Matteuksen evankeliumissa. Vuorisaarnassa (Matteus  5) annetaan viisi käskyä: älä suutu, älä ajatuksissakaan ole epäpuhdas, älä vanno, älä ole pahaa vastaan ja älä sodi vaan rakasta kaikkia ihmisiä. Kun nämä käskyt analysoidaan, ymmärretään ja toteutetaan käytännössä, hengen taivasten valtakunta astuu maan päälle ja kadotettu paratiisi voitetaan takaisin (Ervast kaikki kirjat s. 4726). Suuttumattomuuteen, himottomuuteen ja totuudellisuuteen pyrkiminen ovat edellytyksiä itsekontrollin saavuttamiselle, objektiiviselle havainnoinnille, loogiselle ajattelulle, viileälle harkinnalle ja tieteellisen tiedon luomiselle. Yksilö voi jättää pahaksi koetun vastustamisen yhteiskunnalle, oikeuslaitokselle tai karmalle. Meidän itse tulee huomioida kanssaihmiset, asettua heidän asemaan ja rakastaa heitä aivan kuten stoalaisten Jumala rakastaa niin hyviä kuin pahoja.

Toisen maailmansodan jälkeinen kehitys eritoten demokraattisissa länsimaissa osoittaa nimenomaan Vuorisaarnan käskyjen toteutumisen suuntaan. Väkivaltarikokset ovat vähentyneet, ainakin valtioiden keskinäiset sodat loppuneet, rotujen ja ryhmien suvaitseminen lisääntynyt (Australian esimerkki, ks. Soutphommasane 2012), vihapuheita ja kiihottamista kansanryhmää vastaan ei suvaita, naisten ja lasten asema on kohentunut, eläinten suojelu on parantunut, tieteellinen tieto lisääntyy räjähdysmäisesti. Toivoa sopii, että tapahtuneen ihmisoikeuksien kohentumisen ja ruusuristiläisten ponnistelun välinen positiivinen korrelaatio kertoo keskinäisestä syy-vaikutus-suhteesta eikä vain satunnaisesta korrelaatiosta tai yleisestä, kauan kaivatusta, kristinuskon positiivisesta vaikutuksesta tai humanismin ja tieteen kehityksestä.

Kirjallisuutta

Besant A,. Tajunta. 1924. Käännös Kyllikki Ignatius. Suomen Teosofinen Seura.

Besant A. A Study in Consciousness. 1904. Theosophical Publishing Society. http://blavatskyarchives.com/theosophypdfs/besantA_study_in_consciousness.pdf.

Ervast P. Kaikki kirjat. http://www.ruusuristi.fi/wp-content/uploads/2009/12/Kaikki_kirjat.pdf

Harari Y N. Sapiens. A Brief History of Humankind. 2014. Penguin Random House UK. ISBN 9780099590088.

Morris I. Why the West Rules – For Now. 2011. Profile Books LTD. ISBN 978 1 84668 208 7. Copyright 2010.

Neuvonen R. Sananvapauden historia Suomessa. 2018.Gaudeamus Oy. ISBN 978-952-495-468-6.

Pinker S. The Better Angles of Our Nature. 2012. Penguin Books. ISBN 978-0-141-03464-5.

Pinker S.The Langue Instinct. 2015. Penguin Books. ISBN 978-0-141-98077-5. Copyright 1994. Afterword copyright 2007.

Pääbo S. Neandertalilainen. Kadonnutta perimää etsimässä. 2016. Käännös Veli-Pekka Ketola. Art House. ISBN 978-951-884-595-2. Copyright 2014.

Sapolsky R M. Behave. The Biology of Humans at Our Best and Worst. 2017. Penguin Random House UK. ISBN  9781847922168.

Soutphommasane T. Don’t Go Back to Where You Came from. Why multiculturalism works. Newsouth. ISBN-13: 978-1742233369.

1. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainv%C3%A4linen_Teosofinen_Seura

2. http://www.ruusuristi.fi/ruusuristi

3. https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisoikeuksien_yleismaailmallinen_julistus

4. https://en.wikipedia.org/wiki/Universal_Declaration_of_Human_Rights

5. https://en.wikipedia.org/wiki/Cairo_Declaration_on_Human_Rights_in_Islam

6. https://en.wikipedia.org/wiki/Social_contract

7. https://www.reuters.com/article/us-italy-torture-idUSKBN19Q2SQ

Tietoisuus ja evoluutio – tieteen filosofiaa, tutkimuslöydöksiä ja pohdintoja

(Allekirjoittaneen muut artikkelit, tutkielmat ja tutkimukset löytyvät otsikoittain blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestetystä blogiarkistosta sivun oikean puoleisesta palstasta.)

Tietoisuus ja evoluutio – tieteen filosofiaa, tutkimuslöydöksiä ja pohdintoja

Artikkelin lähtökohtana on tutkia mitä nykyisen tieteen mukaan ajatellaan tietoisuudesta ja sen synnystä sekä miten tiede tietoisuutta selittää ynnä verrata näitä käsityksiä teosofian käsityksiin. Tässä tutkimuksessa ei käsitellä tieteen koko kenttää vaan nimenomaan evoluutiobiologian ja evoluutiopsykologian näkökulmasta tarkasteltua ja tutkittua psykologiaa, havaintopsykologiaa ja neurotieteen tietoa liitettynä tietojenkäsittelyopin tietoihin. Tietomme perinnöllisyyden, muuntelun ja luonnonvalinnan ohjaamasta biologisesta evoluutiosta on syntynyt vasta sen jälkeen kun nykyisten teosofisten oppien esittäjät ovat käsitelleet oman aikansa ensimmäisiä niukkaan dataan perustuvia evoluutioteorioita. Siksi käsittelen evoluutiobiologiaa teoriana ja sen historiaa, samoin evoluutiopsykologiaa, jotta tulisi ymmärretyksi yksilön ja ympäristön vuorovaikutus biologisessa ja psykologisessa mielessä ja mitä valmiuksia ympäristössä selviytyminen vaatii ja kuinka nämä valmiudet saavutetaan valitsemieni tieteenalojen selityksen mukaan. Aloitan filosofian peruslinjauksilla, ontologialla sillä teosofinen metafysiikka ja ontologia painii eri alalla ja eri urheilulajissa ja omassa sarjassaan verrattuna nykytieteeseen valitsemillani aloilla. Ontologiset valinnat ja erot tiedonhankinnan tavoissa tulee nähdä selkeinä eikä eri aloja tule sekoittaa keskenään ja siten luoda sekaannusta ja turhaa vastakkainasettelua sekä argumentointia ja vasta-argumentointia.

Nykyinen tieteellinen tieto (data) ja datan pohjalta luodut päätelmät ja lainalaisuudet ovat lähes mittaamattoman kaukana sadan vuoden takaisista. Monet kysymykset ja asiat, joita nykyään pohditaan ja tukitaan, olivat silloin tyystin tuntemattomia. Sen aikaiset probleemat ja painotukset saattavat olla nykyisen tieteen kehityksen tason kannalta yleisluonteisia ja epätarkoituksenmukaisia, triviaaleja, sofistisia tai vailla käytännön merkitystä. Johtopäätöksiä voitiin tehdä olemattoman tai virheellisen datan perusteella. Nykyisellä ja sadan vuoden takaisella biologian ja psykologian alan kysymyksenasetteluilla on hyvin vähän yhtymäkohtia.

Teosofinen oppijärjestelmä on esitetty nykymuodossaan 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Pekka Ervast on kuvannut teosofiaan pohjautuvan ruusuristiläisen maailmankatsomuksen. Alan auktoriteettien mukaan oppi edustaa aikain viisautta, ikivanhaa tietoa, jota on ollut ihmiskunnan tiedossa, on ilmoitettu kaikkina aikoina, toki pirstaleisina osina. Teosofisten auktoriteettien kirjoituksissa ja puheissa esitetty tieteellinen tieto edustaa heidän aikansa tieteellistä tietoa.

2000-luvun tietopääoma, data, dataan perustuvat luonnontieteelliset ja psykologiset lainalaisuudet, kokemus- ja tietomaailmamme jäsentäminen aina ontologiaa (olemisen perimmäistä laatua) myöten muodostavat oman ruusuristiläisyydestä ja teosofiasta eroavan tavan hahmottaa ja selittää kokemusmaailmaamme ja ulkopuolista maailmaamme. Vaikka tieteessä ja teosofiassa kuvataan ja selitetään samoja asioita ja ilmiöitä, selitysperusteet poikkeavat tietoteoreettisesti toisistaan. Teosofiassa peruskäsitteitä ovat metafysiikka, etiikka ja kausaalisuus kun taas tieteessä induktio, kausaalisuus ja todennäköisyys.  Ilmiöitä kuten tajunta selitetään teosofiassa metafyysisillä seikoilla, tieteessä mahdollisilla biologisilla perusteilla, jotka ilmenevät tajunnan yhteydessä. Totuuden saavuttaminen on ihmisen yksi oleellisimmista tavoitteista. Teosofisen Seura tähdentää totuuden merkitystä sanskritin kielisellä motollaan Satyan nasti paro dharmah, totuus on dharmaa (oppia, oppijärjestelmää, uskontoa) korkeampi.

Mitä tiede on?

Tieteellisellä tiedolla tarkoitan tässä esityksessä tieteenfilosofian empiristisen suuntauksen alalla hankittua tietoa. Väitteet, hypoteesit ja teoriat tulee kyetä osoittamaan oikeiksi kerätyllä tiedolla, datalla, mieluiten toistettavissa olevilla tieteellisillä kokeilla. Tiedon hankinnassa ja analyysissa käytetään yhä kehittyneempiä menetelmiä, joiden avulla virheiden ja erehdysten määrä pyritään vähimmäistämään. Kappale tai yksilö tutkitaan omassa ympäristössään ja selitetään tutkimusalueen sisäisillä syy-seuraussuhteilla. Tutkimusalueen ulkopuolista aiheuttajaa ei huomioida, se suljetaan pois. Biologiassa tutkitaan yksilön sisäisiä vuorovaikutuksia ja yksilön ja fyysisen ympäristön vuorovaikutuksia. Myös psyykkisten ominaisuuksien syitä pyritään selittämään fyysisen maailman materiaalisilla tutkittavilla tosiasioilla. Tiede siis lähtökohtaisesti sulkee pois ulkopuolisen vaikuttajan. Vaikka tiedeuskovaiset toisin väittävät, tiede ei ontologisesti voi todistaa tutkimus- ja oletusalueensa ulkopuolista olemassaoloa olevaksi tai olemattomaksi. Biologiassa ja fysiikassa ilmiöille haetaan fyysistä selitystä ja niitä voidaan eri varmuusasteilla selittää fyysisillä syillä. Teosofian metafysiikassa esitetyt metafyysiset aiheuttajat eivät kuulu fyysisten ilmiöiden tai psyykkisten kokemusten aiheuttajina biologian tai psykologian tutkimuspiiriin. Teosofinen selitys ilmiölle, ominaisuudelle tai tapahtumalle voidaan asettaa rinnan tieteen selityksen kanssa ja verrata teorioiden selitysvoimaa. Tiede hakee yksinkertaisinta selitystä (Occamin partaveitsi) ja hylkää mahdolliset muut mutta monimutkaisemmat selitykset, jos ilmiö voidaan selittää luotettavasti yksinkertaisemmin.

Tieteen totuudet eivät ole lopullisia vaan uusien löydösten, tietojen ja analyysien kautta syntyy yhä uusia käsityksiä. Optimaalisesti yksi tulos synnyttää useita uusia kysymyksiä ja aiemmat probleemat eivät enää ole probleemoita, vanhat kysymyksenasettelut eivät välttämättä ole nykyään relevantteja, asianmukaisia vaan saattavat vaikuttaa kummallisilta nykytiedon valossa. Mainion käsityksen voi saada nykyisestä tieteellisestä työskentelystä ja työympäristöstä, perusaineiston (datan) muodostamisesta, tieteellisestä analytiikasta ja johtopäätösten tekemisestä vaikkapa Pääbon kirjasta Neanderthalilainen (Pääbo 2016) tai Doudan ja Sternbergin kirjasta A Crack in Creation (2017).

Biologinen evoluutio

Biologiassa pysyviksi periaatteiksi, itsestään selviksi, jokapäiväisiksi käytännön peruselementeiksi ovat muodostuneet käsitteet evoluutio ja sen aiheuttajat vaihtelu, perinnöllisyys sekä etenkin luonnon valinta. Charles Darwinin teos Lajien synty luonnollisen valinnan kautta eli luonnon suosimien rotujen säilyminen taistelussa olemassaolosta julkaistiin ensimmäisen kerran 1859. Uusia täydennettyjä laitoksia julkaistiin 1860-luvulla ja lopullinen painos sai päivänvalon 1871 (https://fi.wikipedia.org/wiki/Lajien_synty). Gregor Mendel (1822 – 1884) loi pohjan perinnöllisyystieteelle suorittamalla useiden sukupolvien jatkumona ominaisuuksien perinnöllistä selvittelyä risteytyskokein. Mendel julkaisi työnsä 1866 mutta hänen työnsä perustavanlaatuinen merkitys havaittiin vasta 1800- ja 1900-lukujen taitteessa (https://en.wikipedia.org/wiki/Gregor_Mendel). Genetiikka on avain evoluution mekaniikan ymmärtämiseksi. Evoluution perusidean luomisen aikaan ei tunnettu kehityksen fyysisiä mekanismeja. Geenien löytyminen ja kromosomirihman kaksoishelixrakenteen keksiminen 1950-luvulla (Watson ja Crick 1953) sekä mm. spontaanien mutaatioiden havaitseminen selittivät evoluution mekanismeja ja avasivat lähteet uuden tiedon räjähdysmäiselle kasvulle. Evoluution tutkimuksessa käytetään mm. sellaisia käsitteitä kuten populaatio, geenipooli, geneettinen variaatio, geenien kilpailu, adaptaatio, ekologisen lokero (ecological niche), luonnollinen valinta ja valintapaine. Suomen kielellä voi lukea selkeän yleiskatsauksen evoluutiobiologiasta Mats Björklundin kirjasta Evoluutiobiologia (2009).

Modernissa biologiassa laajasti ottaen ihmisen osa, kehittyminen, lisääntyminen ja selviytyminen ymmärretään ja selitetään väestön ja yksilöiden geenivaraston vuorovaikutuksena biologisen, fysikaalisen ja kemiallisen ympäristön kanssa. Nykyihmisen ympäristö ravinnon, suojan ja vaarojen suhteen on muuttunut monin tavoin aiempien vaeltavien ja paikallaan pysyneiden populaatioiden oloista. Sukupolvien saatossa parhaan selviytymisen ja lisääntymisen taanneiden ominaisuuksien geenien arvioidaan kasaantuneen.  Yksilössä havaittavien molekylaaristen tai elinmuutosten tuottaminen vaatii lukuisia sukupolvia. Ihmisen evoluutiossa on viitteellisiä tietoja kerättävä jopa miljoonien vuosien ajalta. Siksi muutosten tutkiminen ihmisellä on haastavaa mutta nopeasti lisääntyvillä nisäkkäillä tai bakteereilla ja viruksilla huomattavasti helpompaa ja tutkimustulokset ovat luotettavampia koska dataa voidaan kerätä alkutilasta ja lopputilasta. Influenssaviruskantojen geneettinen muuntuminen eri lajien isännissä sekä väestön immuniteetin kehittymisen myötä on hyvin tunnettu ja seurattu tapahtumasarja ja samalla sattuva esimerkki evoluutiosta geenitasolla (Julkunen ym. 2012).

Tieteellisen biologian katsantokannan mukaan elämän perimmäinen toimija on geeni ja tapahtumien syy on geenin taipumus lisääntymiseen. Lopulta kaikki toiminta redusoituu geeniin. Geeni on perusmalli ja arkisto, jonka mukaisesti solun osin huonosti tunnetut mekanismit kuten epigeneettinen säätely muodostavat yhä monimutkaisempia rakenteita evoluution varrella. Solu on geenimallin mukaisesti muodostanut niin kromosomit kuin solut, elimistöt, elimistöjen käyttäytymisen ja yhteisöt. Biologisen evoluution peruskäsitteitä ovat perinnöllisyys, dna:n satunnaiset mutaatiot ja eritoten luonnollinen valinta. Mutaatiot tuovat elimistöön uuden ominaisuuden tai uusia ominaisuuksia, joiden toiminnallinen hyöty testataan eliön ympäristön toimesta. Pitkässä juoksussa sellaiset ominaisuudet, jotka edistävät eliön lisääntymistä verrattuina muihin populaation eliöihin, kasaantuvat ja muodostavat uudistuneen populaation, jossa uusi ominaisuus vallitsee. Tällä tavoin muodostuu aina uusia ominaisuuksia entisten päälle tai lisäksi. Toisistaan erillään olevissa populaatioissa vallitsee erilainen evoluutiopaine ja sen seurauksena siellä toiset ominaisuudet valikoituvat kunnes lopulta eriytyneiden populaatioiden yksilöt eivät enää voi risteytyä, saada lisääntymiskykyisiä yhteisiä jälkeläisiä, jolloin on syntynyt kaksi eri lajia tämän lajimääritelmän mukaan. Eliön sopeutuminen (adaptaatio) vaatii ympäristössä pitkään yli sukupolvien jatkuvia ominaisuuksia, jotta sopeutuminen tapahtuisi. Asiain tilaa kuvaamaan on laadittu käsite evoluutiosopeuman ympäristö (the environment of evolutionary adaptedness, EEA), joka on valintapaineen tilastotieteellinen yhdistelmä, joka aiheutti sopeumarakennelman perustana olevien geenien yleistymisen kunnes niistä tuli pysyviä ja lajille tyypillisiä. Luonnon valinta on syy-seuraussuhteinen tapahtumaketju, jossa elimistön rakenne leviää rakenteen toiminnallisuuden seurauksena; toiminta määrää rakenteen (Cosmides ja Tooby 2000). Esimerkiksi valon aistiminen on eliön liikkumisen, hengissä säilymisen ja lisääntymisen kannalta hyödyllistä, niinpä valoa aistivia rakenteita kohti yhä tarkempaa näkemistä arvellaan kehittyneen useasti maapallolla (Silmän evoluutio, https://fi.wikipedia.org/wiki/Silm%C3%A4n_evoluutio).

Evoluutiopsykologia

Evoluutiopsykogia on lähestymis- ja ajattelutapa mielen tutkimiseen ja ymmärtämiseen. Siinä mm. evoluutiobiologian, antropologian, neurotieteiden, psykologian ja tietojenkäsittelyopin tiedot ja periaatteet otetaan käyttöön ihmismielen rakenteen tutkimisessa. Tältä näkökannalta katsoen mieli on joukko tietoja käsitteleviä koneita, jotka luonnon valinta suunnitteli ratkaisemaan meidän metsästäjä-keräilijä esi-isiemme kohtaamia ongelmia. Tämä ajattelutapa muuttaa ja selkeyttää ajatteluamme ja käsityksiämme aivoista, mielestä ja käyttäytymisestä (Cosmides ja Tooby 1997). Aivan kuten luonnollinen valinta kehitti yhden elimen pumppaamaan verta, toisen poistamaan tarpeettomia aineenvaihduntatuotteita se kehitti aivot käsittelemään aistimien keräämiä ja hermojen välittämiä tietoja kehon ja käyttäytymisen säätelemiseksi. Mieli on se, mitä aivot tekevät. Eri tehtäviä varten kehittyi erilaisilla tietojenkäsittelyominaisuuksilla varustettuja hermosilmukoita.

Evolutiivinen kognitioperspektiivi näkee yksilön hänen toiminnastaan käsin ja kaikki mielen toiminnat kunkin toimialueen (domain-spesific) tehtäväkokonaisuudessa (parin haku, petkuttajan tunnistaminen, ruoan valinta tai aversio, jne.) nähdään yhtenä eikä jaoteltuina tietoiseen tai tiedottomaan ajatteluun tai tunteisiin. Tunteetkin ovat tietoa käsitteleviä suhteita, ohjelmia. Kukin toimialue on toiminnallisesti erilaistunut suorittaen nopeasti, tehokkaasti ja tarkasti vain oman tehtävänsä. Esimerkiksi parittelukumppanin hakuun valikoitunut ohjelmisto ja anatomia sopivat huonosti ratkaisemaan sopivan ruoan valintaan liittyviä tehtäviä. Kukin toimialue sisältää omat muistilappunsa toimintansa suorittamiseksi kuten päättelyprosessit, sääntelyohjeet, motivaatiovalinnat, päämäärän määrittelyt ja oletukset, jotka ilmenevät tiedossa, sääntelyrakenteessa ja arvojen puntaroinnissa (Cosmines ja Tooby 1997). Cosmines ja Tooby kertovat esimerkkinä tarkoituksellisen pettäjän havaitsemisen moduulin, jota he kutsuvat sosiaalisen sopimuksen säännöstöksi (social contract algorithm). Aivosto on rakentunut varsin huonoksi jos-sitten-sääntöjen loogiseksi ratkaisijaksi. Muodollinen logiikan harjoittelu parantaa suoritustasoa jos-sitten-logiikassa vain vähän. Kun loogisen testin yleinen konteksti muutetaan nimenomaisesti pettäjän paljastamisen viitekehykseksi, tulos paranee dramaattisesti; oikeiden vastausten prosenttiosuudesta noin 25 % tasolle 65 – 80 %. Parhaat tulokset saadaan vain pettäjän paljastamisen yhteydessä, ei muiden sosiaalisten kontekstien yhteyksissä kuten esimerkiksi altruistin havaitsemisessa.

Havaintopsykologiaa ja neurotiedettä

Aivojen tehtävä on liikkumisen, toiminnan säätely. Toiminta suhteutetaan ympäristöön ja ihmiselle oleellisiin ympäristön muutoksiin. Aistit tuovat aivoille käsiteltäväksi informaatiota. Informaation käsittely tapahtuu hermoverkoissa, joita automaattisen tietojenkäsittelyopin kehityttyä on alettu ymmärtämään biologisina tietokoneina; ihmisen luomissa koneissa on silikonikiekkopiirit ja aivoissa hermoverkot. Koneisiin on luotu ja aivoihin on muodostunut ohjelmia lopputuloksen saavuttamiseksi. Vasteita jatkuvasti muuttuviin ympäristön olosuhteisiin hienosäätävät mm. lyhyet RNA:t (Carey 2015, s. 264). Aivojen toiminnoista osa on tietoista, osa tiedostamatonta, perustoiminnat eivät ylitä tietoisuuden kynnystä. Hyvänä esimerkkinä on näkö ja tarkemmin ilmaistuna kolmiulotteinen näkeminen. Verkkokalvolle saapuvat valonsäteet muodostavat kaksiulotteisen kuvan. Kuitenkin koemme maailmamme kolmiulotteisena. Havaintopsykologisesti maailmaamme on kuvattu kaksi- ja puoliulotteiseksi (Pinker 1997 ss. 227-233); aivot luovat kolmannen ulottuvuuden.  Insinööri ja tietokoneammattilainen ovat selvittäneet miten meissä luodaan kokemus kolmiulotteisesta kuvasta. Tutkainsinööri sai tutkassa näkymättömät lentokoneet näkyviksi ottamalla pienellä viiveellä kaksi kuvaa taivaasta ja vertaamalla kuvia toisiinsa. Kuvien välillä lentokone oli hivenen liikkunut ja kuvat yhdistämällä objekti tuli näkyviin. Myös ihmisen näön kolmiulotteisuuden muodostamisen lähtökohta on siinä, että molempien silmien kuvat eroavat hivenen toisistaan. Tutkainsinööri yhdessä tietokone-ekspertin kanssa muodosti kaksiulotteisen kuvan, laikkumatriisin ja lisäsi yhden sarakkeen osan määrättyyn kohtaan kuvaa ja vähensi osan sarakkeesta toisesta kohdasta. Kohdistamalla näin tehty kaksiulotteinen kuva määrätylle etäisyydelle silmistä ja kohdistamalla jonkin aikaan katse vakaasti kuvaan ilmestyy vähitellen tai nopeasti kolmiulottein kuva, lisätyn sarakkeen kohta tulee lähemmäs katsojaa ja poistetun sarakkeen osa kauemmaksi. Kuvia kutsutaan stereogrammeiksi ja niitä löytyy mm. osoitteesta http://oliver.mbnet.fi/harhaa.htm. Testillä huiputetaan aivot luomaan kolmannen ulottuvuuden yhden tason kuvasta; aivot tulkitsevat yhden kuvan kahdeksi, joista toinen on nähty oikealla, toinen vasemmalla silmällä. Aivot laskevat kolmiulotteisen kuvan käyttämällä laskelmissaan ilmeisesti ainakin silmien konvergenssia (silmien suuntauksen samansuuntaisista viivoista poikkeava kulma) ja mioosia (silmän mykiön kaarevuuden aste mykiötä ympäröivän siliaarilihaksen supistumisasteen funktiona). Laskentaprosessi vaatii aikaa, kolmiulotteisuus ei ilmaannu välittömästi. Jokaisen ihmisen tietokonehermosilmukat eivät ole ilmeisesti yhtä pitkälle kehittyneet; 10 % ihmisistä ei kykene kokemaan stereogrammeista kolmiulotteisuutta. Hermoverkoston silmukoissa, piireissä tapahtuvat toiminnot ovat täysin tiedostamattomia mutta lopputulos tarjoillaan tietoisuudelle. Kolmen (kaksi hivenen toisistaan poikkeavaa kuvaa, konvergenssi ja mioosi) muuttujan avulla (mahdollisesti muita muuttujia?) aivotietokone laskee kuville kolmannen ulottuvuuden ja tarjoilee tuloksen tietoisuudelle, jotta voisimme tietoisesti ratkaista miten kuvaan suhtautua.

3D-mallin muodostamiseen ei tarvita ihmisen aivojen kaltaista supertietokonetta. Esimerkiksi petolintujen on nähtävä kolmiulotteisesti voidakseen kiitää tarkasti saaliseläimen kimppuun ja lepakon on luotava kolmiulotteinen ”kuva” ympäristöstään saaliseläimineen äänimaailmansa perusteella kyetäkseen ihmisen liikkeisiin verrattuna vikkeliin zic-zaceihin ilmassa. Kuka osaisikaan luoda koejärjestelyn, jolla tutkittaisiin missä määrin kotka tai lepakko on tietoinen 3D-kuvistaan?

Esisokraatikko Herakleitoksen tiedetään epäilleen aistien kykyä havaita asioiden todellinen luonne (Peters 1967, s. 121). Ihmisaivot esikäsittelevät aistien kautta tulevaa dataa, impulsseja, suorittavat tiedostamatonta tulkintaa ennen kuin tulokset saavuttavat tietoisuuden.  Kun silmille esitetään kahdessa eri paikassa olevan valopisteen välähdykset peräkkäin, tutkittavan tietoisuuteen tulee aivan oikein kaksi erillistä valovälähdystä peräjälkeen. Jos valovälähdysten väliaikaa lyhennetään, saavutaan kohtaan, jossa koehenkilö ei koe näkevänsä kahta erillistä valovälähdystä vaan valon siirtymisen pisteestä toiseen (Dennett 1999). Esimerkin koejärjestelyssä valoimpulssien välinen aika mahdollisesti alkaa lähennellä toimintaan osallistuvien hermosolujen impulssien johtumisnopeutta synaptisella viiveellä lisättynä. Tietoisuudelle esitetään tulkinta, joka ei vastaa ulkoista todellisuutta.

Tieteellisen tutkimuksen perusteella evoluutiopsykologisesta näkökulmasta tarkastellen ihmisen aivot ovat kehittyneet tiettyjä nimenomaisia elimistölle tarpeellisia tai välttämättömiä toimintoja suorittamaan. Aivojen tietokoneohjelmien tyyppiset ohjelmat käyttävät hermostosilmukoita. Tiedostamattomat toiminnat muodostavat tuloksia, joista korkeimmat ilmenevät tietoisuutena. Tietoisuuteen putkahtanut tulos ei välttämättä vastaa ulkoista todellisuutta. Tehtävien ratkaisuissa tunteet ja ajatukset voivat olla erottamattoman tiiviisti sidottuja toisiinsa ja on teennäistä erottaa niitä toisistaan. Tunteiden ja ajatusten käsittäminen funktionaalisesti yhtenäisenä, saman toiminnan osatekijöinä ei ole vain modernin evoluutiopsykologian keksintö. Jo varhaiset stoalaiset pitivät tunteita arvioina, toki väärinä arvioina (συγατάθεσις), oikea arvio saadaan ajattelulla.

Pekka Ervastin käsityksiä henkisestä ja fyysisestä evoluutiosta

Platonin tapaan teosofia ja Pekka Ervastin (PE) ruusuristiläisyys lähtevät perinteisestä tunteiden ja ajatusten perusteellisesti erilaisista ominaisuuksista. Teosofiassa ne muodostavat jopa omat maailmansa, joiden kautta niin maapallo kuin ihmisetkin ilmenevät. Tietoisuus sinänsä tai tietoisuus ympäristöstä, itsestä ja itsen tilasta kuten ajatuksista, tunteista tai tahdosta ovat siten olemassa olevia tosiasioita myös tuntemastamme fyysisestä olemassaolosta riippumatta. Tämä henkinen maailma ja fyysinen maailmamme kuitenkin kohtaavat ja ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Molemmat maailmat ovat omien toisistaan eroavien evoluutioiden alaisia. Kuitenkin ihmishengen (sielun) evoluution ja ihmisruumiin evoluution tulee olla ”samalla tasolla” tai ”yhtä pitkällä”, jotta ne voisivat yhtyä.

Olen kerännyt PE:n internetistä löytyvän PDF-tiedoston ”Kaikki kirjat”-tiedostosta otteita, jotka koskevat evoluutiota oppina sinänsä ja eritoten koskien ihmisen henkistä ja fyysistä puolta. PE:n mukaan (PE s. 377 ja 4492) olemme saaneet fyysisen ruumiin lahjaksi luonnolta, jumalilta, se on luonnon kehittämä ja sillä on oma minuudesta erillinen kehitystarinansa. Osoituksena siitä, että PE tunsi aikansa tieteellisen evoluutioteorian, ilmenee esitelmistä kootusta kirjasta Christosophian peruskysymyksiä (PE Kaikki kirjat s. 238), jossa käsitellään sen aikaisen tieteen kykenemättömyyttä vastata kysymykseen miksi luonnon eri valtakuntia on vielä olemassa rinnakkain vaikka olettaisi tieteen teorian mukaan vain pisimmälle kehittynyttä eli ihmiskuntaa vielä olevan olemassa. Sivulla 476 huomautetaan tieteen rajoituksesta kun se ei ole vielä ottanut huomioon salatieteen näkymättömiä maailmoja.

Sivulla 1340 mainitaan teosofisen kirjallisuuden mukaan ihmisen kehittyneen eläinkunnasta mutta ihmisen minä ei ole (saman [allekirjoittaneen huomautus]) evoluution tulos vaan on syntynyt muuten. Sivulla 3026 käsitellään onko ihminen kehittynyt eläinkunnasta, voivatko evoluutioteorian ”puuttuvat renkaat” todistaa eri luonnonvaltakuntien kehittyneen toisistaan, eri luonnonvaltakunnat eivät ole kehittyneet toisistaan koska ne esiintyvät rinnakkain, viisaiden ja tietäjien mukaan kehittyneemmät luonnonvaltakunnat ovat kehittymättömiä vanhempia ja ovat kehittyneet maapallon edellisissä inkarnaatioissa.

Sivuilla 4410-4411 käsitellään materialistista evoluutiota sekä materialismin eettisiä seurauksia kuten itsekkyyttä ja hedonismia (Ervastin mukaan parhaimmillaan materialistissa ja skeptikossakin piilee, toivo, kaipaus, halu saada tietää, että elämä on jonkin arvoinen, elämässä on jokin kunnioitettava suurempi arvo, jota voidaan kutsua jumalaksi tai totuudeksi).  Varsinainen itse on jumalsyntyinen ja liittyy tilapäisesti luonnon kehittämään fyysiseen ruumiiseen. Fyysisellä ruumiilla on oma kehitystarinansa erillisenä minuudesta, toki minuuden kehitysvaiheen on vastattava fyysisen ruumiin kehitysvaihetta, oltava sopusoinnussa sen kanssa. Kuumanvantaran vaihtuessa maamanvantaraan tuli ihmishenkien odottaa jonkinmoisessa deevakhaanisessa horrostilassa kunnes maapallon aineellinen evoluutio oli kehittynyt niin pitkälle, että heille sopivia ruumiita oli tarjolla. Ensin reinkarnoituivat vähemmän kehittyneet yksilöt ja kuumanvantarassa eläiminä eläneet reinkarnoituivat ensimmäistä kertaa ihmisinä alemmissa roduissa kuten bushmanneissa ja tulimaalaisissa, jota vastoin vanhemmat yksilöt tarvitsivat sivistyskansan elämän tarjoamia olosuhteita voidakseen kasvaa ja kokea (PE s. 4492). Ihmisen tulee kehittää, hienostaa fyysistä ruumista (PE s. 393). Fyysisen ruumiin siemen ja monadin tahto laskettiin saturnusmanvantarassa (PE s. 1059). Sivulla 4578 PE väittää, ettei kukaan tiedemies voi selittää miten vaakasuorassa kulkeva eläin nousi pystyyn ja saavutti ihmisen muodon. Hänen mukaansa ihminen sai apua pitreiltä.

Pekka Ervastin evoluutiokäsitysten arviointia

PE:n evoluutioteorian kommentit koskevat mahdollisesti Lamarckin lineaarisesti etenevää , Scala Naturalen muunnelmaa evoluutiosta, jonka mukaan alkeellisten eliöiden olisi pitänyt karsiutua ja maapallolla olisi vain kehittyneempiä eliöitä (Björklund 2009, s. 46). Nykykäsityksen mukaan esimerkiksi nykyiset lajit tai luonnonvaltakunnat (eläin- ja kasvikunta) eivät ole kehittyneet toisistaan vaan yhteisistä esi-isistä. Synteettinen evoluutioteoria nimenomaan selittää miksi eri luonnonvaltakunnat ovat edelleen olemassa ja vaikuttavat toinen toisiinsa. Nimenomaisesti elämä olisi mahdotonta jos vain eläinkunta olisi olemassa. Elämän biologisesta evoluutiosta kattava esitys löytyy kirjasta ”The Ancestor’s Tale” (Dawkins R, Wong Y, 2017).

Vaikka bushmannit ja muut luonnonkansat vaikuttavat ensi silmäyksellä kehittymättömiltä, antropologisen ja lingvistisen tiedon karttuessa heillä on havaittu kehittyneitä kielioppeja, jotka takaavat yhteistoiminnan ja informaatio vaihtamisen. Geenien ja kielen välinen korrelaatio on toki havaittavissa kielten pääjaksojen (superphylum) ja aboriginaalien kohdalla. (Pinker 2015, s. 256). Toista sataa vuotta vanhat käsitykset roduista ovat korvautuneet 1900-luvun kauhujen jälkeen ja genetiikan löydösten myötä ihmisten samankaltaisuutta korostavilla painotuksilla. On ilmeistä, että aiemmin roduksi katsotun ryhmän yksilöiden henkisten ominaisuuksien välinen muuntelu on suurempaa kuin aiemmin roduiksi katsottujen ryhmien ominaisuuksien välinen muuntelu. Alkuperäiskansat osoittavat ihmisen hämmästyttävän sopeutuvuuden; ihminen voi elää ja tuottaa jälkeläisiä varsin haasteellisissa olosuhteissa. Tämä vaatii huomattavaa kekseliäisyyttä. Näissä oloissa ihmisten käytettävissä olevasta ajasta suurin osa menee ruoan hankkimiseen ja suojan varmistamiseen. Länsimaalais- tai kiinalaistyylinen kulttuuri ei voi kehittyä mm. pienten populaatioiden ja heikon energian hankkimisen hyötyosuuden vuoksi (Morris 2011 s, 147-150).

Tietoisuuden tutkimisen mahdollisuuksista ja rajoista

Palatkaamme otsikkomme aiheeseen eli tietoisuuteen. Jo Plotinos esitti, että mielen toiminnot ovat aina meissä mutta emme ole aina siitä tietoisia koska emme kiinnitä niihin huomiota (Peters 1967, s. 128). Tieteellinen teoria ja tutkimus jo lähtökohtaisesti sulkevat pois tutkimusalueensa ulkopuoliset selittäjät eikä näin ollen voi todistaa fyysisestä maailmasta erillistä tietoisuuden pesäpaikkaa. Pohjana uudelle tavalle hahmottaa tietoisuus ja henkiset prosessimme on hyväksyä vain mitattavat selittävät muuttujat analyysien lähtökohdiksi. Aivojen ymmärtäminen tietokoneen kaltaisena laitteena (hardware) ohjelmistoineen (software) antavat aiheen olettaa, että yksinkertaisimmat ohjelmat tuloksineen ovat tiedostamattomia ja vain korkean tason johtopäätökset nousevat tietoisuuteen. Tuhannet alemman tason mekanismit keräävät tietoa ympäristöstä ja omasta elimistöstä, toiset analysoivat ja arvioivat tietoja, tarkistavat epäjohdonmukaisuuksia, täyttävät puuttuvia tietoja ja arvioivat mitä tämä kaikki merkitsee (Cosmides ja Tooby 1997). Tietoisuutemme ei näkisi metsää puilta jos alemman tason toiminnat tulisivat tietoisuuteen ja toiminnan järjestäminen tarkoituksenmukaisesti kärsisi. Neurotieteen tutkimusten pohjalta tietoisuus voidaan käsittää koko aivojen kattavaksi työtilaksi, aivojen yleistyneeksi (global) tiedon jakamiseksi (Dehaene 2014). Nykyään yksi aivotutkimuksen tutkimusalueista on selvittää kuinka aivoissa informaatio koodataan.  Uraauurtavana ovat olleet O´Keefen, Dostrovskyn ja Mosereiden tilan ja tilassa liikkumisen koodaus jyrsiöiden hippokampuksessa ja entorinaalisessa aivojen kuorikerroksessa (tilasilmukka) (Marcus G ja Freeman J. 2015. ss. 67-77).

Tietoisuus on kokemuksellinen asia. Tiedämme ajattelevamme. Tunnemme iloa, surua, ärtymystä, halua, pakottavaa tarvetta ja impulsseja toimintaan. Arvioimme ja punnitsemme, teemme johtopäätöksiä, päätämme tahtoa. Muistamme entisiä tapahtumia ja hankkimiamme tietoja, opiskelemme uusia. Luomme teorioita ja sovellamme uusia tietoja vanhoihin raameihin. Voimme urautua entisiin määritteisiin, käsityksiin ja ajatusrakennelmiin ja kehitellä vanhaan uusia versoja ja lehtiä. Voimme hylätä vanhan ja luoda täysin uusia käsitteitä ja käsitejärjestelmä ynnä testata niitä fundeeraamalla keinutuolissamme tai keräämällä tietoja (dataa) uuden teoriamme tueksi tai kumoamiseksi. Teosofian peruselementit rakentuvat sielun kolmijakoon: tahto, ajatus ja tunne ja näiden ominaisuuksien eettispohjaiseen metafyysiseen evoluutioon. Sielu on fyysisestä olemuksestamme riippumaton, itsessään tietoinen kokonaisuus. Metafyysisen tajunnan ja fyysisen ruumiin välisiä yhteyksiä ja informaation kulun elimiä ja virtoja on kuvannut mm. Annie Besant kirjassaan Tajunta (Besant 1904, Besant 1924). Hänen mukaansa aivolisäke ja käpyrauhanen ovat fyysisiä aivoja ja astraali- ja mentaalitasoa yhdistävät elimet. Nykyinen evoluutiopsykologia katsoo biologian olevan pohjana ihmisen kelpoisuudelle elää ja jatkaa sukua psykologisten ominaisuuksien ollessa osana kelpoisuuden kasvattajina. Teosofia on oma, annettu käsitejärjestelmänsä, jossa ilmenevät monet kulttuuriemme tutut ideat ja tavat hahmottaa maailmaa. Teosofian oppi-isät ja –äidit ovat ilmoittaneet heille kullekin valjenneet metafyysiset totuudet. Ehdotonta teosofista auktoriteettia ei ole; jokainen puhuja tai kirjoittaja vastaa ensi kädessä itse sanoistaan (PE Kaikki kirjat s. 453). Ei ole yleistä auktorisoitua teosofista oppia. Jokaisen ihmisen on itse tutkittava ja tulkittava maailmansa.

Ja lopuksi tärkein - etiikka

Johtavat teosofit ovat viitoittaneet henkisen koulutuksen tien, jolla heidän väitteensä voidaan todentaa. Todentamisen loppututkinnon vaatimukset ovat lievästi ilmaisen haastavia. Voi aiheellisesti pyytää esiin heitä, jotka ovat onnistuneet todentamisessaan. Vaikka ylifyysisen maailman olemassaolon todistaminen on osoittautunut visaiseksi, monet luottavat ja uskovat siihen ynnä yrittävät elää ja elävätkin eettisesti korkeaa elämää. Tahdon korostaa, että korkea etiikka on joka tapauksessa tavoittelemisen ja ylläpitämisen arvoista kunhan ei vaadita ihmisen mitan ylittävää. Teosofinen ja ruusuristiläinen etiikka muodostavat vastakohdan luonnossa vallitsevalle toiminnalle. Hengissä säilymiseksi ja lisääntymiseksi luonnossa eliöt kilpailevat ja tuhoavat toisiaan. Korkean etiikan mukaan luovutaan puolustautumisesta, jopa uhraudutaan toisten puolesta ja pidättäydytään sukupuolisesta halusta ja käyttäytymisestä. Tällöin askeetti tulee helposti tuhotuksi ja suvun jatkaminen ei ole mahdollista; sekä ihminen itse häviää että jälkeläiset jäävät tulematta, muut jatkavat ihmislajin kehitystä. Teosofia esittää tapahtumisen tässäkin maailmassa noudattavan eettistä karman lakia. Tiede etsii selityksiä fyysisen maailman laeista ja biologiassa keskeisessä asemassa on geenin taipumus säilyä ja lisääntyä. Tieteenfilosofian mukaan periaate on yksinkertainen ja selkeä: biologinen elämä loppuisi, jollei tämä periaate toimisi. Periaate tunnetaan itsekkään geenin teoriana. Se on aiheuttanut runsaasti debattia ja kritiikkiä. Tässäkin asiassa on syytä muistaa vanha kansan oikeusopillinen viisaus ”ensin miestä tutkitaan, sitten vasta hutkitaan”. Arvioijan ei ole syytä kavahtaa ja nousta takajaloilleen. Ensin suositellaan tutustumista perusteellisesti käsiteltävään asiaan kyseessä olevan käsitejärjestelmän puitteissa ennen kantansa ilmoittamista.

Evoluutioteoria ei edellytä naturalistista virhepäätelmää (naturalistic fallacy, virhepäätelmä, että luonnossa havaittava käyttäytyminen on eettisesti oikea) vaan moraalisäännöt voivat muodostua joko luonnon mukaan tai voidaan luoda ihmisten sopimusten mukaan. Yksilö- ja yhteisötasolla geenin monistumista voi edistää enemmän altruistinen yhteistoiminta kuin kilpailu ja toisen nujertaminen. Tajunnan ja toiminnan redusoiminen geeniin painii tietenkin eri luokassa kuin teosofian annettu, etiikkaan ja ylifyysiseen konkreettisuuteen pohjautuva ymmärrys meistä ihmisistä ja maailmankaikkeudesta. Tässäkin mallissa fyysisten aivojemme toiminnan on jollakin tavalla oltava välittävä tekijä eri maailmojen välillä. Biologis-neurotieteis-tietojenkäsittelyopillista tulkintaa tietoisuuden synnystä ei voida katsoa aukottomasti todistetuksi mutta kylläkin mahdolliseksi, lukijasta riippuen enemmän tai vähemmän todennäköiseksi selitysmalliksi.

Kirjallisuutta

Besant A. Tajunta. 1924. Käännös Kyllikki Ignatius. Suomen Teosofinen Seura.

Besant A. A Study in Consciousness. 1904. Theosophical Publishing Society. http://blavatskyarchives.com/theosophypdfs/besantA_study_in_consciousness.pdf.

Björklund M. Evoluutiobiologia. 2009. Käännös Kalliola I, alkuperäispainos 2005. Gaudeamus Helsinki University Press Oy Yliopistokustannus, HYY Yhtymä. ISBN 978-952-495-076-3.

Carey N. Junk DNA. A Journey Through the Dark Matter of the Genome. 2015. Columbia University Press New York. ISBN 978-0-231-17084-0.

Cosmides L, Tooby J. Evolutionary Psychology: A Primer. 1997. http://www.cep.ucsb.edu/primer.html.

Cosmides L, Tooby J. Evolutionary Psychology and the Emotions.2000.  http://www.cep.ucsb.edu/emotion.html

Dawkins R., Wong Y. 2017. The Ancestors Tale. A Pilgrimage to the Dawn of Life. W & N, Weidenfeld & Nicolson. ISBN 978 1 474 60645 5.

Dehaene S. Condciousness and The Brain. Deciphering How The Brain Codes Our Thoughts. 2014. Penguin Books. ISBN 978-0-670-02543-5.

Dennett D. C. Tietoisuuden selitys. 1999. Helsinki: Art House. ISBN 951-884-190-X.

Douda J, Sternberg S. A Crack in Creation. The New Power to Control Evolution. 2017. The Bodley Head London. ISBN 9781847923813.

Ervast P. Kaikki kirjat. http://www.ruusuristi.fi/wp-content/uploads/2009/12/Kaikki_kirjat.pdf

Julkunen I, Ikonen N, Strengell M, Ziegler T. Infulenssavirukset – haaste rokotuksille. Duodecim 2012;128(18):1919-28.

Marcus G. and Freeman J. (editors). 2015. The Future of The Brain. Essays by The World´s Leading Neuroscientists. Princeton University Press. ISBN978-0-691-17331-3.

Morris I. Why the West Rules – For Now. 2011. Profile Books LTD. ISBN 978 1 84668 208 7. Copyright 2010.

Peters F.E. Greek Phisosophical Terms. A Historical Lexicon. 1967. New York: New York University Press. ISBN 978-0-8147-6552-4.

Pinker S. How the Mind Works. 1997. Penguin Books. ISBN 0-14-024491-3.

Pinker s.The Langue Instinct. 2015. Penguin Books. ISBN 978-0-141-98077-5. Copyright 1994. Afterword copyright 2007.

Pinker S. The Better Angles of Our Nature. 2012. Penguin Books. ISBN 978-0-141-03464-5.

Pääbo S. Neandertalilainen. Kadonnutta perimää etsimässä. 2016. Käännös Veli-Pekka Ketola. Art House. ISBN 978-951-884-595-2. Copyright 2014.

Watson J.D. and Crick F.H.C. Genetical Implications of the structure of Deoxyribonucleic Acid
Nature 171, 964-967 (1953). http://www.nature.com/nature/dna50/archive.html

https://en.wikipedia.org/wiki/Evolutionary_psychology.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lajien_synty.

https://en.wikipedia.org/wiki/Gregor_Mendel.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Silm%C3%A4n_evoluutio.

http://oliver.mbnet.fi/harhaa.htm