Hae tästä blogista

perjantai 26. huhtikuuta 2019

Mistä aistikokemus kertoo? – Kokemuksia antroposofisesta henkisen tiedon tiestä.


Mistä aistikokemus kertoo? – Kokemuksia antroposofisesta henkisen tiedon tiestä.


Suomenkielinen versio odottaa viimeistä silausta. Englanninkielinen teksti löytyy klikkaamalla alla olevaa linkkiä.

The Finnish text pending. Please see English version. Click the link below!


https://tapiojoensuu3.blogspot.com/2019/04/what-causes-experience-of-sensory.html




keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Jooga niin kuin olen sen ymmärtänyt ja kokenut


Jooga niin kuin olen sen ymmärtänyt ja kokenut



Suomenkielinen teksti odottaa julkaisua, englanninkielinen löytyy klikkaamalla alla olevaa linkkiä.


Finnish text pending. Please click the underlying link to see text in English.



maanantai 15. huhtikuuta 2019

Ihmisoikeudet




Ihmisoikeudet


Vuosikymmeniä jatkuneen ihmisoikeuksien kohenemisen ja suvaitsevaisuuden lisääntymisen ylle on ilmaantunut viime vuosina synkkiä pilviä, joista saamme päivittäin kuulla ja lukea tiedotusvälineistä. Avoin ja piilorasismi nostavat päätään eri puolilla maapalloa. Kiihkouskonnollisuus ilmenee ihmisvihana ja terrori-iskuina. Yltiönationalistit voittavat ääni- ja vaikutusvaltaa myös useissa läntisen demokratian maissa. Vallan kolmijakoa ollaan purkamassa, muiden muassa Puolan parlamentti alisti oikeuslaitoksen poliitikkojen alaiseksi heinäkuussa 2017. Protektionismi ja eristäytyminen uhkaavat kansainvälistä yhteistyötä (mm. USA:n poliittisia linjauksia vuosina 2017-2019). Fasismi ei ole kadonnut. Fanaatikot pyrkivät väkivallan uhalla alistamaan toisinajattelijat vallantavoittelijan omille intresseille. Selkeälle rasismille luodaan neutraalin ja hyväksyttävän näköisiä peiteilmauksia.

Nykytilanteesta huolestuneena pyrin esityksessäni valaisemaan ihmisoikeuksia, ihmisoikeuksien käsitteen kehitystä ja käytännön toteutumista. Aloitan ohjelmakohdista ja julistuksista, tarkastelen nykytieteen käsitysten mukaisesti aikaa ennen valtioiden muodostumista ja valtioiden 5000 vuoden ajanjaksoa. Siirryn valistuksen ja järjen ajanjakson sivistyksen ja humanismin kypsymiseen ja ihmisoikeuksien aikakauteen. Tarkastelen nykyaikaisen teosofian alkuaikojen eräitä eettisiä näkemyksiä. Lopuksi tarkastelen maanpäällistä paratiisia ja ruusuristiläisyyden osuutta sen luomisessa.

Historian faktatiedoissa, tilastoissa ja tieteellisen tutkimuksen tuloksissa olen tukeutunut pääosin Pinkerin (Pinker 2012) kirjaan, jossa hän on siteerannut alkuperäistutkimuksia. Kirjasta löytyvät viitteet originaaleihin.

Toivon esitykseni auttavan lukijaa näkemään tutkittuun tietoon perustuvan hämmästyttävän myönteisen, etenkin viimeisillä vuosikymmenillä tapahtuneen, ihmisoikeuksien kehityksen. Toivon itse kullekin tarmoa ja voimaa selättää pulpahtanut suvaitsemattomuuden, rasismin ja väkivallan aalto.


Ohjelmakohtia ja julistuksia


Teosofisen seuran tavoitteena on perustamisestaan lähtien vuodesta 1875 ollut edistää yleistä veljeyttä. Kyseinen ohjelmakohta on esitetty suomeksi seuraavasti: ”Muodostaa ihmiskunnan yleisen veljeyden ydin huolimatta rodun, uskontunnustuksen, sukupuolen, yhteiskuntaluokan taikka ihonvärin eroavaisuudesta” (1). Ruusu-Risti ry:n vastaavaa ohjelmakohtaa on tarkennettu seuraavanlaiseksi: ”Ruusu-Risti on totuudenetsijäin järjestö, jonka jäsenet tunnustaen kaikkien ihmisten veljeyden katsomatta rotuun, ihonväriin, kansallisuuteen, uskontunnustukseen, yhteiskunnalliseen asemaan, sukupuoleen tai muihin ulkonaisiin rajoituksiin, osoittavat toisilleen mitä suurinta suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä sekä pitävät totuutta korkeampana kaikkia uskontoja” (2). Molemmissa ohjelmajulistuksissa painotetaan seurojen keskeistä ja sisäistä merkitystä samalla kun tunnustetaan ihmiskunnan yleinen veljeys.

Käsitteenä veljeys liittyy osana 1700-luvun valistuksen ajan uusiin ajatuksiin ihmisoikeuksista. Ihmisoikeuksia on julistettu niin Ranskan vuoden 1789 Suuren vallankumouksen kuin Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen yhteydessä vuonna 1776. Toisessa maailmansodassa ihmiskunta näyttää kypsyneen astumaan uuden askeleen ihmisoikeuksiin pyrkimisessään; vuonna 1948 Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi 48 maan kannattamana ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen (IYJ). Yksikään maa ei äänestänyt vastaan. Neuvostoliitto ja muut itäblokin maat, Etelä-Afrikka ja Saudi-Arabia pidättäytyivät äänestämästä (3).  Jäsenvaltiot ovat sitoutuneet edistämään ihmisoikeuksia ja perusvapauksia ja niiden yleistä kunnioittamista ja noudattamista ja tekemään julistusta tunnetuksi ennen kaikkea kouluissa.  Julistuksen artikloja on työstetty myöhemmissä kansainvälisissä sopimuksissa ja kansallisissa laeissa (4). Viisikymmentä seitsemän islamilaista maata ovat hyväksyneet YK:n julistukseen vastineen vuonna 1990 nimeltä ”Kairon ihmisoikeuksien julistus islamissa”. Julistus vahvistaa ihmisoikeuksien ainoaksi perustaksi islamilaisen sharian, joka rikkoo räikeästi mm. nykyaikaista länsimaista ihannetta ruumiillisesta koskemattomuudesta sisältämillään raipparangaistuksilla, amputaatioilla ja kivittämisillään (5).

IYJ:n kaksi ensimmäistä artiklaa julkituovat ihmisoikeuksien perustan eli ihmisen arvokkuuden, vapauden, tasa-arvoisuuden ja veljeyden ynnä ihmisoikeuden ilman rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta. Loput artiklat käsittelevät tarkemmin ihmisoikeuksia kuten oikeutta elämään, orjuuden kieltämistä, liikkumis- ja yhdistymisvapautta, ajatusvapautta, taloudellisia ja kulttuurisia oikeuksia mukaan lukien terveydenhuolto. Ihmisoikeuksiin kuuluu myös oikeus tehokkaaseen hyvitykseen kansallisen lainsäädännön mukaan perusoikeuksien rikkomisesta (kahdeksas artikla). Pelkkä oikeuksien haaliminen ei riitä yksilöllisen olemuksen vapaaseen ja täyteen kehitykseen; jokaisella on vastuu ja velvollisuus yhteiskuntaa kohtaan, kuten julistuksen 29. artiklassa painotetaan.


Ihmisoikeuksien lähtökohtina vapaus, veljeys ja tasa-arvo


Molempien teosofisten seurojen ohjelmassa mainitaan eksplisiittisesti veljeys. Veljeys sinänsä edellyttää tasa-arvoa. Tasa-arvoon viittaavat myös ulkoisten seikkojen tai uskontunnustuksen kiistäminen veljeyttä rajoittavina tekijöinä. Ruusu-Risti ry:n ohjelmassa erikseen painotetaan ajatuksen vapautta.

Filosofisesti IYJ:n sekä lähtökohtana että päämääränä ovat ihmisoikeudet ilman oikeuksien alistamista jollekin toiselle ajatusrakennelmalle tai välttämätöntä nivomista johonkin ajatusrakennelmaan. Ihmisoikeutta käsitellään useista näkökulmista ja oikeuksien ehtojen toteutuminen sälytetään kansakunnille. Teosofiassa ihmisoikeudet liittyvät maailmankatsomukseen, jossa metafyysiset komponentit ovat perustavanlaatuisia. Maailmankaikkeuden kehitys perustuu etiikalle ja ihmisoikeudet liittyvät oleellisena osana eettiseen evoluutioon. Yksittäisen ihmisen eettinen kehitys on keskiössä. Karman, syyn ja seurauksen, lain mukaan niin ihmisen yksilölliset ominaisuudet kuin hänen paikkansa yhteisössä tai mihin kansaan hän sijoittuu, riippuvat hänen toiminnastaan (ajatukset, sanat, teot) tässä ja eritoten edellisissä elämissä.

Julistuksissa ja ohjelmakohdissa mieluusti kannatetaan moninaisia jaloina, ihanteellisina tai hyödyllisinä pidettyjä käsitteitä.  Erillisten käsitteiden ja arvojen yhteen sovittaminen saattaa kuitenkin osoittautua ongelmalliseksi. Tunnettuna esimerkkinä tästä ovat vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Valtioiden tasolla veljeyden ja tasa-arvon painottaminen voivat johtaa vapauden pitkälle menevään rajoittamiseen kuten edesmenneessä Neuvostoliitossa tehtiin. Toisaalta vapauden painottaminen voi johtaa tasa-arvon kaventumiseen. Toiseksi esimerkiksi sopii ihmis- ja perusoikeuksien sananvapaus, joka törmää yksityisyyden suojaan.  Ristiriitatilanteissa näiden vapauksien ensisijaisuus on sovitettava (Neuvonen 2018, s. 323).


Yhteiskuntasopimus


Yksi tapa lähestyä ihmisoikeuksia on tutkia oikeuksien kääntöpuolta eli oikeuksien puutetta ja oikeuksien rikkomuksia kuten murhia, pahoinpitelyitä, alistamista, etenkin naisten alistamista, ryöstöjä, ryöstöretkiä, kahakoita, sotia, kansanmurhia, toisinajattelijoiden vainoja, kaksintaisteluita, kiduttamisia, kiihottamisia kansanryhmää vastaan, kuolemantuomioita, tuomioiden brutaalisuutta tai vaikkapa lasten läimäyttelyä, jne. Nykyisten arvioiden ja tutkimusten mukaan sodasta aiheutuva osuus kaikista kuolemista esihistoriallisissa arkeologisissa paikoissa, metsästäjä-keräilijöillä, metsästäjä-hortikulturalisteilla ja muilla heimoryhmillä on keskimäärin yli 20 % verrattuna valtioiden alle viiteen prosenttiin. Ei-valtio yhteisöissä kuolleisuus sodassa ylittää keskimäärin 500/100 000 kun taas jopa 1900-luvun Saksassa ja Venäjällä luku jää alle 200/100 000. Murhat tutkituissa ei-valtio yhteisöissä ovat tasolla 30/100 000 tai ylittävät sen. Vastakohtaisesti valtioissa ne jäävät alle 10/100 000. Poikkeuksen muodostavat USA:n kymmenen suurinta kaupunkia vuonna 1990, joissa luku on 30/100 000. USA:n suurten kaupunkien rikollisessa väestössä vallitsee heidän oma alakulttuurinsa, jossa ei luoteta valtioon, vaan otetaan oikeus omiin käsiin (Pinker 2012, ss. 57-67).

Viime vuosikymmenillä hankittu data on julistanut Hobbesin (1588-1679) Rousseaun (1712-1778) voittajaksi arvausleikissä luonnontilaisen ihmisen raakuudesta; luonnon tilassa tavallaan vallitsi kaikkien sota kaikkia vastaan.  Hobbesin mukaan ihmiselämä luonnon tilassa oli yksinäistä, köyhää, pahaa (nasty), raakaa ja lyhyt (6).  Rousseaulle mikään ei ole lempeämpää kuin ihminen alkukantaisessa tilassa (Pinker 2012, s. 43). Molemmat kuitenkin kannattivat yhteiskuntasopimusta, jossa valtio (vallanpitäjä, laki) astuu sovittelijaksi hyökkääjän ja uhrin välille. Luonnontilassa saalistaja joutuu varomaan kostoa ja hyvitystä, jos uhrilla on mahdollisuus kostoon. Valtiolla kolmantena osapuolena on neutraalimpi kanta kiistaan. Valtio tarvitsee molempia osapuolia palvelukseensa vaikkapa sotamiehinä taistelussa toista valtiota vastaan ja näin ollen pyrkii säästämään molemmat toiminta- ja yhteistyökykyisinä kansalaisina. Arkeologisten arvioiden mukaan pieniä valtioita oli kehittynyt vuoteen 3300 eKr. mennessä Mesopotamiassa ja Egyptissä (Morris 2011, ss 181-185). Nykyisen tieteellisen tiedon mukaan ko. ajankohtaa aiemmin vallitsi esivaltiollinen ”luonnontilainen” yhteiskuntajärjestys. Vielä tänäkin päivänä alkuperäiskansoilla ja joissakin alakulttuureissa vallitsee oman käden laki valtion lain sijasta. 1940-luvun IYJ tähdentää valtion asemaa ja vahvistaa valtion aseman ihmisoikeuksien määrääjänä, takaajana ja toteuttajana; synnymme, elämme ja kuolemme osana yhteisöä, valtiota ja valtioiden yhteisöä.


Sivistäminen ja humanismin vallankumous


Alkukantaisen ihmisen tila ei luultavasti ollut yksinäinen, sillä metsästäjä-keräilijät ilmeisesti elivät muutaman kymmenen henkilön ryhmissä (yksi arvio ryhmien koosta on keskimäärin 150 henkilöä), jota tukee mm. Dunbarin luku [Sapolsky 2017, s. 430]) ja yhteistyö suvun ja liittolaisten kesken oli välttämätöntä elannon hankkimiseksi. Ihmisoikeudet ovat mahdollisesti liittyneet ainakin osittain kyvykkyyteen elossa säilymisen edistämiseen ryhmän jäsenenä. Alkuaikojen valtioissa ihmisten todennäköisyys kuolla murhan uhrina tai kaatua sodassa väheni verrattuna edeltävään metsästäjä-keräilijäaikaan, mutta he altistuivat totalitaarisen ideologian ja/tai julmien ja mielivaltaisten rangaistusten uhreiksi.

Ihmisoikeuksien kannalta katsoen ensimmäisissä valtioissa kehitys oli saapunut sivistyksen ja humanitarismin lähtökohtaan (Pinker 2012, ss. 68-70). Tieteelliset tutkijat eivät näytä olleen toimettomia ihmiskunnan eettisten käytäntöjen historiallisen ja filosofisen tutkimuksen alalla ainakaan julkaisujen runsaudesta päätellen (Pinker 2012). Humanitaarinen vallankumous näyttää tapahtuneen länsimaissa 1700-luvun loppupuoliskolla (Pinker 2012, s. 160). Valtioiden aikakauden osapuilleen ensimmäiset 5000 vuotta (3300 eKr. – 1700 jKr.) ovat olleet tyrannian, pappisvallan, kleptokratian, absoluuttinen teokratian, rosvojoukkojen ja sotapäälliköiden voittokulkua. Aikakauden kuvaan kuuluvat ihmisuhrit, noitavainot, verivelka, kuolemanrangaistukset jumalanpilkasta, kerettiläisyydestä ja uskosta luopumisesta, velallisten teloittamiset ja vangitsemiset, kiduttaminen, orjuus, poliittinen väkivalta, jne. Listaa voidaan jatkaa väsyksiin asti. Pääosin 1600-luvulta alkaen enenevä määrä mm. filosofeja, kirjailijoita ja luonnontutkijoita julkaisivat ajatuksiaan (etenkin moraalista), vastasivat toisten havaintoihin ja päätelmiin ja näin alkoi näköalojen vaihdon positiivinen summapeli, joka lukutaidon ja kirjojen lukumäärän lisääntymisen myötä voimisti humanitarismia kiihtyvällä vauhdilla aiheuttaen ihmisoikeuksien vallankumouksen. Humanitaarisen kehityksen syyt voivat olla kovin moninaiset, missä lukuisat muuttujat paitsi vaikuttavat humanitarismiin, ovat myös moninaisissa suhteissa toisiinsa.  Tiukan tieteellisen selvittelyn vaatimaa tutkimuksen toistamista ei ole mahdollista tehdä prosessin ainutkertaisuudesta johtuen.  Tieteellisen tutkimuksen monimuuttujamalleihin perehtynyt voi jo kättelyssä päätellä, etteivät johtopäätökset yllä biologisen tai biokemiallisen tutkimuksen todistusvoimatasolle, mutta viitteellisiä ne voivat olla.


Ihmisoikeuksien aikakausi


Länsimaissa aikakautta 1960-luvulta alkaen voidaan syystä kutsua ihmisoikeuksien kaudeksi. Tällöin ihmisoikeuksia kuvaavien termien määrät englanninkielisissä kirjoissa lisääntyivät oleellisesti; ihmisoikeuden 60-luvulta, naisten ja lasten oikeudet 70-luvulta, homojen oikeudet (gay rights) 70-luvun lopulta ja eläinten oikeudet 80-luvun lopulta alkaen. Eläinten oikeudet eivät kuulu tämän tutkielman piiriin, mutta muodostavat luontevan jatkumon eettisen sensitiivisyyden lisääntymiselle. Tutkimusten mukaan asenteet fyysisen väkivallan hyväksymistä kohtaan ovat jyrkentyneet ja väkivaltarikokset ovat vähentyneet. Homoseksuaalisuuden kriminalisointi on poistettu yhä useammissa maissa ja asenteet homoseksuaalisuutta kohtaan ovat lieventyneet. Asenteet lasten fyysistä kuritusta kohtaan ovat jyrkentyneet ja rikostapaukset lasten pahoinpitelyissä ja fyysisessä hyväksikäytössä ovat vähentyneet. Tilastot osoittavat samaa suuntausta naisten kohdalla. Vegetarismi on lisääntynyt ja eläinten suojelu on monien agendalla kuten jokainen julkista tiedonvälitystä seuraava voi havaita. Ihmisoikeudet eri muodoissaan ovat saaneet lain vahvistavan suojan enenevässä määrin. Joskus lain säätäminen saattaa venyä yllättävän pitkään hyväksymättömäksi koetun toiminnan kieltämiseksi; vaikka Italia poisti oikeudenkäyntiin liittyvän kidutuksen jo 1700-luvun lopulla (Pinker 2012), yllätyksellisesti luin vastikään, että Italia on hyväksynyt kidutuksen kriminalisoivan lain vasta heinäkuussa 2017 (7) eli ilmeisesti aiemmin lain mukaan joissakin tapauksissa on kidutus ollut hyväksyttyä.


Nyt versus sata vuotta sitten


Sata vuotta sitten tuskin edes mielikuvituksekkainkaan ihminen kykeni kuvittelemaan sellaista inhimillisyyden laajuutta ja syvyyttä, mikä tänä päivänä vallitsee länsimaissa. Valtion voiman käytön monopolisointi kansalaisten suojelemiseksi toisiltaan on tuottanut hedelmää väkivallan vähenemisenä. Koulutus on nostanut älykkyystasoa ja kasvattanut kykyjä punnita elinpiirin tapahtumia parantaen oman ajattelun ja käytöksen kontrollia. Informaation radikaalisti helpottunut ja lisääntynyt saatavuus ovat antaneet mahdollisuuden tutustua muiden yksilöiden, ryhmien ja kansojen oloihin ynnä objektiivisen tiedon lisääntyessä asettua paremmin kanssaihmisten osaan. Työnjako ja kauppa ovat lisänneet tuottavuutta ja varallisuutta sekä ihmisten välisiä luottoon perustuvia kontakteja ja riippuvuutta toisista nostaen kynnystä kärhämöidä keskenään. Väkivallan vaikuttimet kuten dominanssin tarve, kunnia, saalistus sekä kosto ja näiden hyväksyminen nähdään nykyään arvatenkin toisessa valossa kuin sata vuotta sitten.

Nykyinen länsimaiden ihmisoikeustilanne on huomattavasti lähempänä ruusuristiläisten tavoittelemaa vuorisaarnan mukaista käytäntöä kuin liikkeen alkuaikoina. Ihmisoikeuksien paranemisen syinä teosofia esittää metafyysisiä syitä sekä etiikan osalta alati kohenevaa teleologista maailmanjärjestystä. Ruusuristiläisyydessä painottuu eritoten etiikka, mutta teosofian kanssa yhteiset maailman ja maailmankausien rakennelmat sekä ihmisten ja muiden olentojen evoluution mukaiset ryhmittelyt ja esitetyt kehityslinjat antavat aiheen uumoilla ihmisoikeuksien kehityksen mahdollisuutta myös vastakkaiseen suuntaan. Hätkähdyttävän todisteen ihmisoikeuksien tilasta ja asenteista voi saada lukemalla vuosisadan alun kirjallisuutta vaikkapa teosofian alalta. 2000-luvun lukijan on vaikea ymmärtää kuinka alkuperäiskansoista kirjoitettiin silloin. Esimerkiksi Besant (Besant 1904, ss. 174-183) esittää vahvoja väitteitä alkuperäiskansojen (hän käyttää nimitystä villi-ihmiset, savages) kehitystasosta, korkeasta kipukynnyksestä ja voimakkaan ulkoisen stimuluksen tarpeesta tietoisuuskokemuksen aikaansaamiseksi. Lisäksi hän esittää slummeissa elävien kehojen olevan rakennettu huonoimmista saatavilla olevista aineksista. Ervastin mukaan maapalloa edeltävän kuumanvantaran eläinkunta on inkarnoitunut ensimmäistä kertaa ihmisiksi nykyisen ihmiskunnan alempiin rotuihin kuten bushmanneihin tai tulimaalaisiin (Ervast kaikki kirjat s. 4492). Näiden rotujen ihmiset ovat siis eläimistä seuraavia (tai edellisen manvantaran jälkeen jääneitä ihmisiä). Miltä tällaiset toteamukset mahtavat tuntua ”alkukantisen raakalaisheimon” jäsenestä? Kokevatko he, että muiden kulttuurien ihmiset pitävät heitä tasa-arvoisina ja arvokkaina? Sadan vuoden takaisen yläluokkaisen britti-imperialistisen kulttuurin edustajan voi hyvin kuvitella pitävän näitä ruokomajoissa asuvia silinterihatuttomia, paljain navoin tanssivia ihmisiä hädin tuskin ihmisinä. Mikäli Besantia epäillään myötäelämisen puutteesta, häntä voitaisiin suositella astumaan bushmannin housuihin – tai tarkasti ottaen lannevaatteeseen – empatian kyvyn harjoittelemiseksi. Toki yleinen henki hänen niin kuin esimerkiksi Blavatskyn kirjoituksissa ilmentää altruismia, uhrautumista ja aktiivista heikompien puolustamista.

Nykyisin tällaista alempaan rotuun viittaamista pidetään kansanryhmän loukkauksena ja ennakkoluuloisena ryhmien välisiä ristiriitoja esiin manaavana. Väitteen esittämisen aikoihin tuskin esittäjä ynnä muut aikalaiset tulivat edes ajatelleeksi kuinka nykyinen sivistynyt ihminen näkee rotujen tai ryhmien alentavan luokittelun. Ero sadan vuoden takaisten ja nykyisten asenteiden välillä on häkellyttävän räikeä.  Vain maahanmuuttokriittisen (eufemistinen ilmaisu) voi kuvitella 2000-luvulla kirjoittavan sadan vuoden takaista vastaavaa. Nykytiede edellyttää päteviä, toistettuja tutkimuksia välttämättöminä ennen kuin ryhmien välillä voidaan väittää olevan eroja, ja että eroista voidaan väittää jotakin. Vasta kun eroja on havaittu, voidaan esittää syitä eroille. Itse rotu-käsite on hämärä ja rotujen jaottelut ovat muuttuneet historian aikana (Sapolsky 2017 s. 407). ”Rotu” on biologinen jatkumo eikä niinkään kategoria; geneettinen variaatio rodun sisällä on yleensä yhtä suurta kuin rotujen välillä (Sapolsky 2017 s. 407). Nykytietämyksen mukaan tulimaalasilla on eurooppalaisten kanssa samankaltainen neanderthalin ihmisten geenejä sisältävä perimä. Bushmannit ovat samaa homo sapiens-lajia kuin eurooppalaiset ja intiaanit mutta eivät ole risteytyneet neanderthalilaisen kanssa (Pääbo 2015).

Tutkimusten mukaan kognitiivisissa ominaisuuksissa tai puheen oppimisessa rotujen välillä ei ole eroja (Pinker 2015). Sadan vuoden takaisia kirjoituksia on vaikea ymmärtää muuten kuin olettamalla, että kuvatut kirjoitukset ilmentävät aikansa rotukäsityksiä ja asenteita (Harari 2014, ss. 258-263), eikä niiden ole ymmärretty ilmentävän mitään eettisesti väärää, eikä nykyinen eettinen kokemus ole käynytkään mielessä, ja että teosofian osalta ”rodut” tahdottiin nivoa yhteen manvantarojen ja luonnon valtakuntien kanssa loogisesti ristiriidattoman filosofisen järjestelmän luomiseksi. Toisaalta teosofian mukaan ihmisen ylifyysiset ruumiit ovat koostuneet ”hienoaineksisesta” aineesta, joka mm. ihmisen eettisen ja älyllisen itsekasvatuksen edetessä voi kokonaan vaihtua oman tasonsa hienoimmiksi aineiksi. Täten mahdollisesti ”alempirotuinenkin” voisi itsekasvatuksella ylittää ”rotunsa” rajan. Eettinen taso ja älykkyys siis korreloivat tasojensa aineiden karkeuteen tai hienouteen. Tällä tapaa yksi voi olla rakennettu huonosta tai karkeasta aineesta ja toinen hienommasta ja puhtaammasta. Kuitenkin herää epäily, että akaasisia aikakauskirjoja ei ole virheettömästi luettu tai tulkittu tämän rotukysymyksen kohdalla. Teosofiaan perehtynyt tuntee monia tunnettujen teosofien toisilleen vastakkaisia tai yhteen sopimattomia väittämiä. Akaasisten aikakirjojen lukemiseen näyttää liittyvän virhelähteitä.


Paratiisi maan päällä


Ruusuristiläisyydessä erityisenä elämän ohjenuorana käytetään Jeesuksen Vuorisaarnaksi nimitettyä lukua Matteuksen evankeliumissa. Vuorisaarnassa (Matteus  5) annetaan viisi käskyä: älä suutu, älä ajatuksissakaan ole epäpuhdas, älä vanno, älä ole pahaa vastaan ja älä sodi vaan rakasta kaikkia ihmisiä. Kun nämä käskyt analysoidaan, ymmärretään ja toteutetaan käytännössä, hengen taivasten valtakunta astuu maan päälle ja kadotettu paratiisi voitetaan takaisin (Ervast kaikki kirjat s. 4726). Suuttumattomuuteen, himottomuuteen ja totuudellisuuteen pyrkiminen ovat edellytyksiä itsekontrollin saavuttamiselle, objektiiviselle havainnoinnille, loogiselle ajattelulle, viileälle harkinnalle ja tieteellisen tiedon luomiselle. Yksilö voi jättää pahaksi koetun vastustamisen yhteiskunnalle, oikeuslaitokselle tai karmalle. Meidän itse tulee huomioida kanssaihmiset, asettua heidän asemaan ja rakastaa heitä aivan kuten stoalaisten Jumala rakastaa niin hyviä kuin pahoja.

Toisen maailmansodan jälkeinen kehitys eritoten demokraattisissa länsimaissa osoittaa nimenomaan Vuorisaarnan käskyjen toteutumisen suuntaan. Väkivaltarikokset ovat vähentyneet, ainakin valtioiden keskinäiset sodat loppuneet, rotujen ja ryhmien suvaitseminen lisääntynyt (Australian esimerkki, ks. Soutphommasane 2012), vihapuheita ja kiihottamista kansanryhmää vastaan ei suvaita, naisten ja lasten asema on kohentunut, eläinten suojelu on parantunut, tieteellinen tieto lisääntyy räjähdysmäisesti. Toivoa sopii, että tapahtuneen ihmisoikeuksien kohentumisen ja ruusuristiläisten ponnistelun välinen positiivinen korrelaatio kertoo keskinäisestä syy-vaikutus-suhteesta eikä vain satunnaisesta korrelaatiosta tai yleisestä, kauan kaivatusta, kristinuskon positiivisesta vaikutuksesta tai humanismin ja tieteen kehityksestä.


Kirjallisuutta


Besant A,. Tajunta. 1924. Käännös Kyllikki Ignatius. Suomen Teosofinen Seura.
Besant A. A Study in Consciousness. 1904. Theosophical Publishing Society. http://blavatskyarchives.com/theosophypdfs/besantA_study_in_consciousness.pdf.
Harari Y N. Sapiens. A Brief History of Humankind. 2014. Penguin Random House UK. ISBN 9780099590088.
Morris I. Why the West Rules – For Now. 2011. Profile Books LTD. ISBN 978 1 84668 208 7. Copyright 2010.
Neuvonen R. Sananvapauden historia Suomessa. 2018.Gaudeamus Oy. ISBN 978-952-495-468-6.
Pinker S. The Better Angles of Our Nature. 2012. Penguin Books. ISBN 978-0-141-03464-5.
Pinker S.The Langue Instinct. 2015. Penguin Books. ISBN 978-0-141-98077-5. Copyright 1994. Afterword copyright 2007.
Pääbo S. Neandertalilainen. Kadonnutta perimää etsimässä. 2016. Käännös Veli-Pekka Ketola. Art House. ISBN 978-951-884-595-2. Copyright 2014.
Sapolsky R M. Behave. The Biology of Humans at Our Best and Worst. 2017. Penguin Random House UK. ISBN  9781847922168.
Soutphommasane T. Don’t Go Back to Where You Came from. Why multiculturalism works. Newsouth. ISBN-13: 978-1742233369.


sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Tietoisuus ja evoluutio – tieteen filosofiaa, tutkimuslöydöksiä ja pohdintoja


Tietoisuus ja evoluutio – tieteen filosofiaa, tutkimuslöydöksiä ja pohdintoja


Artikkelin lähtökohtana on tutkia mitä nykyisen tieteen mukaan ajatellaan tietoisuudesta ja sen synnystä sekä miten tiede tietoisuutta selittää ynnä verrata näitä käsityksiä teosofian käsityksiin. Tässä tutkimuksessa ei käsitellä tieteen koko kenttää vaan nimenomaan evoluutiobiologian ja evoluutiopsykologian näkökulmasta tarkasteltua ja tutkittua psykologiaa, havaintopsykologiaa ja neurotieteen tietoa liitettynä tietojenkäsittelyopin tietoihin. Tietomme perinnöllisyyden, muuntelun ja luonnonvalinnan ohjaamasta biologisesta evoluutiosta on syntynyt vasta sen jälkeen kun nykyisten teosofisten oppien esittäjät ovat käsitelleet oman aikansa ensimmäisiä niukkaan dataan perustuvia evoluutioteorioita. Siksi käsittelen evoluutiobiologiaa teoriana ja sen historiaa, samoin evoluutiopsykologiaa, jotta tulisi ymmärretyksi yksilön ja ympäristön vuorovaikutus biologisessa ja psykologisessa mielessä ja mitä valmiuksia ympäristössä selviytyminen vaatii ja kuinka nämä valmiudet saavutetaan valitsemieni tieteenalojen selityksen mukaan. Aloitan filosofian peruslinjauksilla, ontologialla sillä teosofinen metafysiikka ja ontologia painii eri alalla ja eri urheilulajissa ja omassa sarjassaan verrattuna nykytieteeseen valitsemillani aloilla. Ontologiset valinnat ja erot tiedonhankinnan tavoissa tulee nähdä selkeinä eikä eri aloja tule sekoittaa keskenään ja siten luoda sekaannusta ja turhaa vastakkainasettelua sekä argumentointia ja vasta-argumentointia.

Nykyinen tieteellinen tieto (data) ja datan pohjalta luodut päätelmät ja lainalaisuudet ovat lähes mittaamattoman kaukana sadan vuoden takaisista. Monet kysymykset ja asiat, joita nykyään pohditaan ja tukitaan, olivat silloin tyystin tuntemattomia. Sen aikaiset probleemat ja painotukset saattavat olla nykyisen tieteen kehityksen tason kannalta yleisluonteisia ja epätarkoituksenmukaisia, triviaaleja, sofistisia tai vailla käytännön merkitystä. Johtopäätöksiä voitiin tehdä olemattoman tai virheellisen datan perusteella. Nykyisellä ja sadan vuoden takaisella biologian ja psykologian alan kysymyksenasetteluilla on hyvin vähän yhtymäkohtia.

Teosofinen oppijärjestelmä on esitetty nykymuodossaan 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Pekka Ervast on kuvannut teosofiaan pohjautuvan ruusuristiläisen maailmankatsomuksen 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Alan auktoriteettien mukaan oppi edustaa aikain viisautta, ikivanhaa tietoa, jota on ollut ihmiskunnan tiedossa, on ilmoitettu kaikkina aikoina, toki pirstaleisina osina. Teosofisten auktoriteettien kirjoituksissa ja puheissa esitetty tieteellinen tieto edustaa heidän aikansa tieteellistä tietoa.

2000-luvun tietopääoma, data, dataan perustuvat luonnontieteelliset ja psykologiset lainalaisuudet, kokemus- ja tietomaailmamme jäsentäminen aina ontologiaa (olemisen perimmäistä laatua) myöten muodostavat oman ruusuristiläisyydestä ja teosofiasta eroavan tavan hahmottaa ja selittää kokemusmaailmaamme ja ulkopuolista maailmaamme. Vaikka tieteessä ja teosofiassa kuvataan ja selitetään samoja asioita ja ilmiöitä, selitysperusteet poikkeavat tietoteoreettisesti toisistaan. Teosofiassa peruskäsitteitä ovat metafysiikka, etiikka ja kausaalisuus kun taas tieteessä induktio, kausaalisuus ja todennäköisyys.  Ilmiöitä kuten tajunta selitetään teosofiassa metafyysisillä seikoilla, tieteessä mahdollisilla biologisilla perusteilla, jotka ilmenevät tajunnan yhteydessä. Totuuden saavuttaminen on ihmisen yksi oleellisimmista tavoitteista. Teosofisen Seura tähdentää totuuden merkitystä sanskritin kielisellä motollaan Satyan nasti paro dharmah, totuus on dharmaa (oppia, oppijärjestelmää, uskontoa) korkeampi.



Mitä tiede on?


Tieteellisellä tiedolla tarkoitan tässä esityksessä tieteenfilosofian empiristisen suuntauksen alalla hankittua tietoa. Väitteet, hypoteesit ja teoriat tulee kyetä osoittamaan oikeiksi kerätyllä tiedolla, datalla, mieluiten toistettavissa olevilla tieteellisillä kokeilla. Tiedon hankinnassa ja analyysissa käytetään yhä kehittyneempiä menetelmiä, joiden avulla virheiden ja erehdysten määrä pyritään vähimmäistämään. Kappale tai yksilö tutkitaan omassa ympäristössään ja selitetään tutkimusalueen sisäisillä syy-seuraussuhteilla. Tutkimusalueen ulkopuolista aiheuttajaa ei huomioida, se suljetaan pois. Biologiassa tutkitaan yksilön sisäisiä vuorovaikutuksia ja yksilön ja fyysisen ympäristön vuorovaikutuksia. Myös psyykkisten ominaisuuksien syitä pyritään selittämään fyysisen maailman materiaalisilla tutkittavilla tosiasioilla. Tiede siis lähtökohtaisesti sulkee pois ulkopuolisen vaikuttajan. Vaikka tiedeuskovaiset toisin väittävät, tiede ei ontologisesti voi todistaa tutkimus- ja oletusalueensa ulkopuolista olemassaoloa olevaksi tai olemattomaksi. Biologiassa ja fysiikassa ilmiöille haetaan fyysistä selitystä ja niitä voidaan eri varmuusasteilla selittää fyysisillä syillä. Teosofian metafysiikassa esitetyt metafyysiset aiheuttajat eivät kuulu fyysisten ilmiöiden tai psyykkisten kokemusten aiheuttajina biologian tai psykologian tutkimuspiiriin. Teosofinen selitys ilmiölle, ominaisuudelle tai tapahtumalle voidaan asettaa rinnan tieteen selityksen kanssa ja verrata teorioiden selitysvoimaa. Tiede hakee yksinkertaisinta selitystä (Occamin partaveitsi) ja hylkää mahdolliset muut mutta monimutkaisemmat selitykset, jos ilmiö voidaan selittää luotettavasti yksinkertaisemmin.

Tieteen totuudet eivät ole lopullisia vaan uusien löydösten, tietojen ja analyysien kautta syntyy yhä uusia käsityksiä. Optimaalisesti yksi tulos synnyttää useita uusia kysymyksiä ja aiemmat probleemat eivät enää ole probleemoita, vanhat kysymyksenasettelut eivät välttämättä ole nykyään relevantteja, asianmukaisia vaan saattavat vaikuttaa kummallisilta nykytiedon valossa. Mainion käsityksen voi saada nykyisestä tieteellisestä työskentelystä ja työympäristöstä, perusaineiston (datan) muodostamisesta, tieteellisestä analytiikasta ja johtopäätösten tekemisestä vaikkapa Pääbon kirjasta Neanderthalilainen (Pääbo 2016) tai Doudan ja Sternbergin kirjasta A Crack in Creation (2017).


Biologinen evoluutio


Biologiassa pysyviksi periaatteiksi, itsestään selviksi, jokapäiväisiksi käytännön peruselementeiksi ovat muodostuneet käsitteet evoluutio ja sen aiheuttajat vaihtelu, perinnöllisyys sekä etenkin luonnon valinta. Charles Darwinin teos Lajien synty luonnollisen valinnan kautta eli luonnon suosimien rotujen säilyminen taistelussa olemassaolosta julkaistiin ensimmäisen kerran 1859. Uusia täydennettyjä laitoksia julkaistiin 1860-luvulla ja lopullinen painos sai päivänvalon 1871 (https://fi.wikipedia.org/wiki/Lajien_synty). Gregor Mendel (1822 – 1884) loi pohjan perinnöllisyystieteelle suorittamalla useiden sukupolvien jatkumona ominaisuuksien perinnöllistä selvittelyä risteytyskokein. Mendel julkaisi työnsä 1866 mutta hänen työnsä perustavanlaatuinen merkitys havaittiin vasta 1800- ja 1900-lukujen taitteessa (https://en.wikipedia.org/wiki/Gregor_Mendel). Genetiikka on avain evoluution mekaniikan ymmärtämiseksi. Evoluution perusidean luomisen aikaan ei tunnettu kehityksen fyysisiä mekanismeja. Geenien löytyminen ja kromosomirihman kaksoishelixrakenteen keksiminen 1950-luvulla (Watson ja Crick 1953) sekä mm. spontaanien mutaatioiden havaitseminen selittivät evoluution mekanismeja ja avasivat lähteet uuden tiedon räjähdysmäiselle kasvulle. Evoluution tutkimuksessa käytetään mm. sellaisia käsitteitä kuten populaatio, geenipooli, geneettinen variaatio, geenien kilpailu, adaptaatio, ekologisen lokero (ecological niche), luonnollinen valinta ja valintapaine. Suomen kielellä voi lukea selkeän yleiskatsauksen evoluutiobiologiasta Mats Björklundin kirjasta Evoluutiobiologia (2009).

Modernissa biologiassa laajasti ottaen ihmisen osa, kehittyminen, lisääntyminen ja selviytyminen ymmärretään ja selitetään väestön ja yksilöiden geenivaraston vuorovaikutuksena biologisen, fysikaalisen ja kemiallisen ympäristön kanssa. Nykyihmisen ympäristö ravinnon, suojan ja vaarojen suhteen on muuttunut monin tavoin aiempien vaeltavien ja paikallaan pysyneiden populaatioiden oloista. Sukupolvien saatossa parhaan selviytymisen ja lisääntymisen taanneiden ominaisuuksien geenien arvioidaan kasaantuneen.  Yksilössä havaittavien molekylaaristen tai elinmuutosten tuottaminen vaatii lukuisia sukupolvia. Ihmisen evoluutiossa on viitteellisiä tietoja kerättävä jopa miljoonien vuosien ajalta. Siksi muutosten tutkiminen ihmisellä on haastavaa mutta nopeasti lisääntyvillä nisäkkäillä tai bakteereilla ja viruksilla huomattavasti helpompaa ja tutkimustulokset ovat luotettavampia koska dataa voidaan kerätä alkutilasta ja lopputilasta. Influenssaviruskantojen geneettinen muuntuminen eri lajien isännissä sekä väestön immuniteetin kehittymisen myötä on hyvin tunnettu ja seurattu tapahtumasarja ja samalla sattuva esimerkki evoluutiosta geenitasolla (Julkunen ym. 2012).

Tieteellisen biologian katsantokannan mukaan elämän perimmäinen toimija on geeni ja tapahtumien syy on geenin taipumus lisääntymiseen. Lopulta kaikki toiminta redusoituu geeniin. Geeni on perusmalli ja arkisto, jonka mukaisesti solun osin huonosti tunnetut mekanismit kuten epigeneettinen säätely muodostavat yhä monimutkaisempia rakenteita evoluution varrella. Solu on geenimallin mukaisesti muodostanut niin kromosomit kuin solut, elimistöt, elimistöjen käyttäytymisen ja yhteisöt. Biologisen evoluution peruskäsitteitä ovat perinnöllisyys, dna:n satunnaiset mutaatiot ja eritoten luonnollinen valinta. Mutaatiot tuovat elimistöön uuden ominaisuuden tai uusia ominaisuuksia, joiden toiminnallinen hyöty testataan eliön ympäristön toimesta. Pitkässä juoksussa sellaiset ominaisuudet, jotka edistävät eliön lisääntymistä verrattuina muihin populaation eliöihin, kasaantuvat ja muodostavat uudistuneen populaation, jossa uusi ominaisuus vallitsee. Tällä tavoin muodostuu aina uusia ominaisuuksia entisten päälle tai lisäksi. Toisistaan erillään olevissa populaatioissa vallitsee erilainen evoluutiopaine ja sen seurauksena siellä toiset ominaisuudet valikoituvat kunnes lopulta eriytyneiden populaatioiden yksilöt eivät enää voi risteytyä, saada lisääntymiskykyisiä yhteisiä jälkeläisiä, jolloin on syntynyt kaksi eri lajia tämän lajimääritelmän mukaan. Eliön sopeutuminen (adaptaatio) vaatii ympäristössä pitkään yli sukupolvien jatkuvia ominaisuuksia, jotta sopeutuminen tapahtuisi. Asiain tilaa kuvaamaan on laadittu käsite evoluutiosopeuman ympäristö (the environment of evolutionary adaptedness, EEA), joka on valintapaineen tilastotieteellinen yhdistelmä, joka aiheutti sopeumarakennelman perustana olevien geenien yleistymisen kunnes niistä tuli pysyviä ja lajille tyypillisiä. Luonnon valinta on syy-seuraussuhteinen tapahtumaketju, jossa elimistön rakenne leviää rakenteen toiminnallisuuden seurauksena; toiminta määrää rakenteen (Cosmides ja Tooby 2000). Esimerkiksi valon aistiminen on eliön liikkumisen, hengissä säilymisen ja lisääntymisen kannalta hyödyllistä, niinpä valoa aistivia rakenteita kohti yhä tarkempaa näkemistä arvellaan kehittyneen useasti maapallolla (Silmän evoluutio, https://fi.wikipedia.org/wiki/Silm%C3%A4n_evoluutio).


Evoluutiopsykologia


Evoluutiopsykogia on lähestymis- ja ajattelutapa mielen tutkimiseen ja ymmärtämiseen. Siinä mm. evoluutiobiologian, antropologian, neurotieteiden, psykologian ja tietojenkäsittelyopin tiedot ja periaatteet otetaan käyttöön ihmismielen rakenteen tutkimisessa. Tältä näkökannalta katsoen mieli on joukko tietoja käsitteleviä koneita, jotka luonnon valinta suunnitteli ratkaisemaan meidän metsästäjä-keräilijä esi-isiemme kohtaamia ongelmia. Tämä ajattelutapa muuttaa ja selkeyttää ajatteluamme ja käsityksiämme aivoista, mielestä ja käyttäytymisestä (Cosmides ja Tooby 1997). Aivan kuten luonnollinen valinta kehitti yhden elimen pumppaamaan verta, toisen poistamaan tarpeettomia aineenvaihduntatuotteita se kehitti aivot käsittelemään aistimien keräämiä ja hermojen välittämiä tietoja kehon ja käyttäytymisen säätelemiseksi. Mieli on se, mitä aivot tekevät. Eri tehtäviä varten kehittyi erilaisilla tietojenkäsittelyominaisuuksilla varustettuja hermosilmukoita.

Evolutiivinen kognitioperspektiivi näkee yksilön hänen toiminnastaan käsin ja kaikki mielen toiminnat kunkin toimialueen (domain-spesific) tehtäväkokonaisuudessa (parin haku, petkuttajan tunnistaminen, ruoan valinta tai aversio, jne.) nähdään yhtenä eikä jaoteltuina tietoiseen tai tiedottomaan ajatteluun tai tunteisiin. Tunteetkin ovat tietoa käsitteleviä suhteita, ohjelmia. Kukin toimialue on toiminnallisesti erilaistunut suorittaen nopeasti, tehokkaasti ja tarkasti vain oman tehtävänsä. Esimerkiksi parittelukumppanin hakuun valikoitunut ohjelmisto ja anatomia sopivat huonosti ratkaisemaan sopivan ruoan valintaan liittyviä tehtäviä. Kukin toimialue sisältää omat muistilappunsa toimintansa suorittamiseksi kuten päättelyprosessit, sääntelyohjeet, motivaatiovalinnat, päämäärän määrittelyt ja oletukset, jotka ilmenevät tiedossa, sääntelyrakenteessa ja arvojen puntaroinnissa (Cosmines ja Tooby 1997). Cosmines ja Tooby kertovat esimerkkinä tarkoituksellisen pettäjän havaitsemisen moduulin, jota he kutsuvat sosiaalisen sopimuksen säännöstöksi (social contract algorithm). Aivosto on rakentunut varsin huonoksi jos-sitten-sääntöjen loogiseksi ratkaisijaksi. Muodollinen logiikan harjoittelu parantaa suoritustasoa jos-sitten-logiikassa vain vähän. Kun loogisen testin yleinen konteksti muutetaan nimenomaisesti pettäjän paljastamisen viitekehykseksi, tulos paranee dramaattisesti; oikeiden vastausten prosenttiosuudesta noin 25 % tasolle 65 – 80 %. Parhaat tulokset saadaan vain pettäjän paljastamisen yhteydessä, ei muiden sosiaalisten kontekstien yhteyksissä kuten esimerkiksi altruistin havaitsemisessa.


Havaintopsykologiaa ja neurotiedettä


Aivojen tehtävä on liikkumisen, toiminnan säätely. Toiminta suhteutetaan ympäristöön ja ihmiselle oleellisiin ympäristön muutoksiin. Aistit tuovat aivoille käsiteltäväksi informaatiota. Informaation käsittely tapahtuu hermoverkoissa, joita automaattisen tietojenkäsittelyopin kehityttyä on alettu ymmärtämään biologisina tietokoneina; ihmisen luomissa koneissa on silikonikiekkopiirit ja aivoissa hermoverkot. Koneisiin on luotu ja aivoihin on muodostunut ohjelmia lopputuloksen saavuttamiseksi. Vasteita jatkuvasti muuttuviin ympäristön olosuhteisiin hienosäätävät mm. lyhyet RNA:t (Carey 2015, s. 264). Aivojen toiminnoista osa on tietoista, osa tiedostamatonta, perustoiminnat eivät ylitä tietoisuuden kynnystä. Hyvänä esimerkkinä on näkö ja tarkemmin ilmaistuna kolmiulotteinen näkeminen. Verkkokalvolle saapuvat valonsäteet muodostavat kaksiulotteisen kuvan. Kuitenkin koemme maailmamme kolmiulotteisena. Havaintopsykologisesti maailmaamme on kuvattu kaksi- ja puoliulotteiseksi (Pinker 1997 ss. 227-233); aivot luovat kolmannen ulottuvuuden.  Insinööri ja tietokoneammattilainen ovat selvittäneet miten meissä luodaan kokemus kolmiulotteisesta kuvasta. Tutkainsinööri sai tutkassa näkymättömät lentokoneet näkyviksi ottamalla pienellä viiveellä kaksi kuvaa taivaasta ja vertaamalla kuvia toisiinsa. Kuvien välillä lentokone oli hivenen liikkunut ja kuvat yhdistämällä objekti tuli näkyviin. Myös ihmisen näön kolmiulotteisuuden muodostamisen lähtökohta on siinä, että molempien silmien kuvat eroavat hivenen toisistaan. Tutkainsinööri yhdessä tietokone-ekspertin kanssa muodosti kaksiulotteisen kuvan, laikkumatriisin ja lisäsi yhden sarakkeen osan määrättyyn kohtaan kuvaa ja vähensi osan sarakkeesta toisesta kohdasta. Kohdistamalla näin tehty kaksiulotteinen kuva määrätylle etäisyydelle silmistä ja kohdistamalla jonkin aikaan katse vakaasti kuvaan ilmestyy vähitellen tai nopeasti kolmiulottein kuva, lisätyn sarakkeen kohta tulee lähemmäs katsojaa ja poistetun sarakkeen osa kauemmaksi. Kuvia kutsutaan stereogrammeiksi ja niitä löytyy mm. osoitteesta http://oliver.mbnet.fi/harhaa.htm. Testillä huiputetaan aivot luomaan kolmannen ulottuvuuden yhden tason kuvasta; aivot tulkitsevat yhden kuvan kahdeksi, joista toinen on nähty oikealla, toinen vasemmalla silmällä. Aivot laskevat kolmiulotteisen kuvan käyttämällä laskelmissaan ilmeisesti ainakin silmien konvergenssia (silmien suuntauksen samansuuntaisista viivoista poikkeava kulma) ja mioosia (silmän mykiön kaarevuuden aste mykiötä ympäröivän siliaarilihaksen supistumisasteen funktiona). Laskentaprosessi vaatii aikaa, kolmiulotteisuus ei ilmaannu välittömästi. Jokaisen ihmisen tietokonehermosilmukat eivät ole ilmeisesti yhtä pitkälle kehittyneet; 10 % ihmisistä ei kykene kokemaan stereogrammeista kolmiulotteisuutta. Hermoverkoston silmukoissa, piireissä tapahtuvat toiminnot ovat täysin tiedostamattomia mutta lopputulos tarjoillaan tietoisuudelle. Kolmen (kaksi hivenen toisistaan poikkeavaa kuvaa, konvergenssi ja mioosi) muuttujan avulla (mahdollisesti muita muuttujia?) aivotietokone laskee kuville kolmannen ulottuvuuden ja tarjoilee tuloksen tietoisuudelle, jotta voisimme tietoisesti ratkaista miten kuvaan suhtautua.

3D-mallin muodostamiseen ei tarvita ihmisen aivojen kaltaista supertietokonetta. Esimerkiksi petolintujen on nähtävä kolmiulotteisesti voidakseen kiitää tarkasti saaliseläimen kimppuun ja lepakon on luotava kolmiulotteinen ”kuva” ympäristöstään saaliseläimineen äänimaailmansa perusteella kyetäkseen ihmisen liikkeisiin verrattuna vikkeliin zic-zaceihin ilmassa. Kuka osaisikaan luoda koejärjestelyn, jolla tutkittaisiin missä määrin kotka tai lepakko on tietoinen 3D-kuvistaan?

Esisokraatikko Herakleitoksen tiedetään epäilleen aistien kykyä havaita asioiden todellinen luonne (Peters 1967, s. 121). Ihmisaivot esikäsittelevät aistien kautta tulevaa dataa, impulsseja, suorittavat tiedostamatonta tulkintaa ennen kuin tulokset saavuttavat tietoisuuden.  Kun silmille esitetään kahdessa eri paikassa olevan valopisteen välähdykset peräkkäin, tutkittavan tietoisuuteen tulee aivan oikein kaksi erillistä valovälähdystä peräjälkeen. Jos valovälähdysten väliaikaa lyhennetään, saavutaan kohtaan, jossa koehenkilö ei koe näkevänsä kahta erillistä valovälähdystä vaan valon siirtymisen pisteestä toiseen (Dennett 1999). Esimerkin koejärjestelyssä valoimpulssien välinen aika mahdollisesti alkaa lähennellä toimintaan osallistuvien hermosolujen impulssien johtumisnopeutta synaptisella viiveellä lisättynä. Tietoisuudelle esitetään tulkinta, joka ei vastaa ulkoista todellisuutta.

Tieteellisen tutkimuksen perusteella evoluutiopsykologisesta näkökulmasta tarkastellen ihmisen aivot ovat kehittyneet tiettyjä nimenomaisia elimistölle tarpeellisia tai välttämättömiä toimintoja suorittamaan. Aivojen tietokoneohjelmien tyyppiset ohjelmat käyttävät hermostosilmukoita. Tiedostamattomat toiminnat muodostavat tuloksia, joista korkeimmat ilmenevät tietoisuutena. Tietoisuuteen putkahtanut tulos ei välttämättä vastaa ulkoista todellisuutta. Tehtävien ratkaisuissa tunteet ja ajatukset voivat olla erottamattoman tiiviisti sidottuja toisiinsa ja on teennäistä erottaa niitä toisistaan. Tunteiden ja ajatusten käsittäminen funktionaalisesti yhtenäisenä, saman toiminnan osatekijöinä ei ole vain modernin evoluutiopsykologian keksintö. Jo varhaiset stoalaiset pitivät tunteita arvioina, toki väärinä arvioina (συγατάθεσις), oikea arvio saadaan ajattelulla.


Pekka Ervastin käsityksiä henkisestä ja fyysisestä evoluutiosta


Platonin tapaan teosofia ja Pekka Ervastin (PE) ruusuristiläisyys lähtevät perinteisestä tunteiden ja ajatusten perusteellisesti erilaisista ominaisuuksista. Teosofiassa ne muodostavat jopa omat maailmansa, joiden kautta niin maapallo kuin ihmisetkin ilmenevät. Tietoisuus sinänsä tai tietoisuus ympäristöstä, itsestä ja itsen tilasta kuten ajatuksista, tunteista tai tahdosta ovat siten olemassa olevia tosiasioita myös tuntemastamme fyysisestä olemassaolosta riippumatta. Tämä henkinen maailma ja fyysinen maailmamme kuitenkin kohtaavat ja ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Molemmat maailmat ovat omien toisistaan eroavien evoluutioiden alaisia. Kuitenkin ihmishengen (sielun) evoluution ja ihmisruumiin evoluution tulee olla ”samalla tasolla” tai ”yhtä pitkällä”, jotta ne voisivat yhtyä.

Olen kerännyt PE:n internetistä löytyvän PDF-tiedoston ”Kaikki kirjat”-tiedostosta otteita, jotka koskevat evoluutiota oppina sinänsä ja eritoten koskien ihmisen henkistä ja fyysistä puolta. PE:n mukaan (PE s. 377 ja 4492) olemme saaneet fyysisen ruumiin lahjaksi luonnolta, jumalilta, se on luonnon kehittämä ja sillä on oma minuudesta erillinen kehitystarinansa. Osoituksena siitä, että PE tunsi aikansa tieteellisen evoluutioteorian, ilmenee esitelmistä kootusta kirjasta Christosophian peruskysymyksiä (PE Kaikki kirjat s. 238), jossa käsitellään sen aikaisen tieteen kykenemättömyyttä vastata kysymykseen miksi luonnon eri valtakuntia on vielä olemassa rinnakkain vaikka olettaisi tieteen teorian mukaan vain pisimmälle kehittynyttä eli ihmiskuntaa vielä olevan olemassa. Sivulla 476 huomautetaan tieteen rajoituksesta kun se ei ole vielä ottanut huomioon salatieteen näkymättömiä maailmoja.

Sivulla 1340 mainitaan teosofisen kirjallisuuden mukaan ihmisen kehittyneen eläinkunnasta mutta ihmisen minä ei ole (saman [allekirjoittaneen huomautus]) evoluution tulos vaan on syntynyt muuten. Sivulla 3026 käsitellään onko ihminen kehittynyt eläinkunnasta, voivatko evoluutioteorian ”puuttuvat renkaat” todistaa eri luonnonvaltakuntien kehittyneen toisistaan, eri luonnonvaltakunnat eivät ole kehittyneet toisistaan koska ne esiintyvät rinnakkain, viisaiden ja tietäjien mukaan kehittyneemmät luonnonvaltakunnat ovat kehittymättömiä vanhempia ja ovat kehittyneet maapallon edellisissä inkarnaatioissa.

Sivuilla 4410-4411 käsitellään materialistista evoluutiota sekä materialismin eettisiä seurauksia kuten itsekkyyttä ja hedonismia (Ervastin mukaan parhaimmillaan materialistissa ja skeptikossakin piilee, toivo, kaipaus, halu saada tietää, että elämä on jonkin arvoinen, elämässä on jokin kunnioitettava suurempi arvo, jota voidaan kutsua jumalaksi tai totuudeksi).  Varsinainen itse on jumalsyntyinen ja liittyy tilapäisesti luonnon kehittämään fyysiseen ruumiiseen. Fyysisellä ruumiilla on oma kehitystarinansa erillisenä minuudesta, toki minuuden kehitysvaiheen on vastattava fyysisen ruumiin kehitysvaihetta, oltava sopusoinnussa sen kanssa. Kuumanvantaran vaihtuessa maamanvantaraan tuli ihmishenkien odottaa jonkinmoisessa deevakhaanisessa horrostilassa kunnes maapallon aineellinen evoluutio oli kehittynyt niin pitkälle, että heille sopivia ruumiita oli tarjolla. Ensin reinkarnoituivat vähemmän kehittyneet yksilöt ja kuumanvantarassa eläiminä eläneet reinkarnoituivat ensimmäistä kertaa ihmisinä alemmissa roduissa kuten bushmanneissa ja tulimaalaisissa, jota vastoin vanhemmat yksilöt tarvitsivat sivistyskansan elämän tarjoamia olosuhteita voidakseen kasvaa ja kokea (PE s. 4492). Ihmisen tulee kehittää, hienostaa fyysistä ruumista (PE s. 393). Fyysisen ruumiin siemen ja monadin tahto laskettiin saturnusmanvantarassa (PE s. 1059). Sivulla 4578 PE väittää, ettei kukaan tiedemies voi selittää miten vaakasuorassa kulkeva eläin nousi pystyyn ja saavutti ihmisen muodon. Hänen mukaansa ihminen sai apua pitreiltä.


Pekka Ervastin evoluutiokäsitysten arviointia


PE:n evoluutioteorian kommentit koskevat mahdollisesti Lamarckin lineaarisesti etenevää , Scala Naturalen muunnelmaa evoluutiosta, jonka mukaan alkeellisten eliöiden olisi pitänyt karsiutua ja maapallolla olisi vain kehittyneempiä eliöitä (Björklund 2009, s. 46). Nykykäsityksen mukaan esimerkiksi nykyiset lajit tai luonnonvaltakunnat (eläin- ja kasvikunta) eivät ole kehittyneet toisistaan vaan yhteisistä esi-isistä. Synteettinen evoluutioteoria nimenomaan selittää miksi eri luonnonvaltakunnat ovat edelleen olemassa ja vaikuttavat toinen toisiinsa. Nimenomaisesti elämä olisi mahdotonta jos vain eläinkunta olisi olemassa. Elämän biologisesta evoluutiosta kattava esitys löytyy kirjasta ”The Ancestor’s Tale” (Dawkins R, Wong Y, 2017).

Vaikka bushmannit ja muut luonnonkansat vaikuttavat ensi silmäyksellä kehittymättömiltä, antropologisen ja lingvistisen tiedon karttuessa heillä on havaittu kehittyneitä kielioppeja, jotka takaavat yhteistoiminnan ja informaatio vaihtamisen. Geenien ja kielen välinen korrelaatio on toki havaittavissa kielten pääjaksojen (superphylum) ja aboriginaalien kohdalla. (Pinker 2015, s. 256). Toista sataa vuotta vanhat käsitykset roduista ovat korvautuneet 1900-luvun kauhujen jälkeen ja genetiikan löydösten myötä ihmisten samankaltaisuutta korostavilla painotuksilla. On ilmeistä, että aiemmin roduksi katsotun ryhmän yksilöiden henkisten ominaisuuksien välinen muuntelu on suurempaa kuin aiemmin roduiksi katsottujen ryhmien ominaisuuksien välinen muuntelu. Alkuperäiskansat osoittavat ihmisen hämmästyttävän sopeutuvuuden; ihminen voi elää ja tuottaa jälkeläisiä varsin haasteellisissa olosuhteissa. Tämä vaatii huomattavaa kekseliäisyyttä. Näissä oloissa ihmisten käytettävissä olevasta ajasta suurin osa menee ruoan hankkimiseen ja suojan varmistamiseen. Länsimaalais- tai kiinalaistyylinen kulttuuri ei voi kehittyä mm. pienten populaatioiden ja heikon energian hankkimisen hyötyosuuden vuoksi (Morris 2011 s, 147-150).


Tietoisuuden tutkimisen mahdollisuuksista ja rajoista


Palatkaamme otsikkomme aiheeseen eli tietoisuuteen. Jo Plotinos esitti, että mielen toiminnot ovat aina meissä mutta emme ole aina siitä tietoisia koska emme kiinnitä niihin huomiota (Peters 1967, s. 128). Tieteellinen teoria ja tutkimus jo lähtökohtaisesti sulkevat pois tutkimusalueensa ulkopuoliset selittäjät eikä näin ollen voi todistaa fyysisestä maailmasta erillistä tietoisuuden pesäpaikkaa. Pohjana uudelle tavalle hahmottaa tietoisuus ja henkiset prosessimme on hyväksyä vain mitattavat selittävät muuttujat analyysien lähtökohdiksi. Aivojen ymmärtäminen tietokoneen kaltaisena laitteena (hardware) ohjelmistoineen (software) antavat aiheen olettaa, että yksinkertaisimmat ohjelmat tuloksineen ovat tiedostamattomia ja vain korkean tason johtopäätökset nousevat tietoisuuteen. Tuhannet alemman tason mekanismit keräävät tietoa ympäristöstä ja omasta elimistöstä, toiset analysoivat ja arvioivat tietoja, tarkistavat epäjohdonmukaisuuksia, täyttävät puuttuvia tietoja ja arvioivat mitä tämä kaikki merkitsee (Cosmides ja Tooby 1997). Tietoisuutemme ei näkisi metsää puilta jos alemman tason toiminnat tulisivat tietoisuuteen ja toiminnan järjestäminen tarkoituksenmukaisesti kärsisi. Neurotieteen tutkimusten pohjalta tietoisuus voidaan käsittää koko aivojen kattavaksi työtilaksi, aivojen yleistyneeksi (global) tiedon jakamiseksi (Dehaene 2014). Nykyään yksi aivotutkimuksen tutkimusalueista on selvittää kuinka aivoissa informaatio koodataan.  Uraauurtavana ovat olleet O´Keefen, Dostrovskyn ja Mosereiden tilan ja tilassa liikkumisen koodaus jyrsiöiden hippokampuksessa ja entorinaalisessa aivojen kuorikerroksessa (tilasilmukka) (Marcus G ja Freeman J. 2015. ss. 67-77).

Tietoisuus on kokemuksellinen asia. Tiedämme ajattelevamme. Tunnemme iloa, surua, ärtymystä, halua, pakottavaa tarvetta ja impulsseja toimintaan. Arvioimme ja punnitsemme, teemme johtopäätöksiä, päätämme tahtoa. Muistamme entisiä tapahtumia ja hankkimiamme tietoja, opiskelemme uusia. Luomme teorioita ja sovellamme uusia tietoja vanhoihin raameihin. Voimme urautua entisiin määritteisiin, käsityksiin ja ajatusrakennelmiin ja kehitellä vanhaan uusia versoja ja lehtiä. Voimme hylätä vanhan ja luoda täysin uusia käsitteitä ja käsitejärjestelmä ynnä testata niitä fundeeraamalla keinutuolissamme tai keräämällä tietoja (dataa) uuden teoriamme tueksi tai kumoamiseksi. Teosofian peruselementit rakentuvat sielun kolmijakoon: tahto, ajatus ja tunne ja näiden ominaisuuksien eettispohjaiseen metafyysiseen evoluutioon. Sielu on fyysisestä olemuksestamme riippumaton, itsessään tietoinen kokonaisuus. Metafyysisen tajunnan ja fyysisen ruumiin välisiä yhteyksiä ja informaation kulun elimiä ja virtoja on kuvannut mm. Annie Besant kirjassaan Tajunta (Besant 1904, Besant 1924). Hänen mukaansa aivolisäke ja käpyrauhanen ovat fyysisiä aivoja ja astraali- ja mentaalitasoa yhdistävät elimet. Nykyinen evoluutiopsykologia katsoo biologian olevan pohjana ihmisen kelpoisuudelle elää ja jatkaa sukua psykologisten ominaisuuksien ollessa osana kelpoisuuden kasvattajina. Teosofia on oma, annettu käsitejärjestelmänsä, jossa ilmenevät monet kulttuuriemme tutut ideat ja tavat hahmottaa maailmaa. Teosofian oppi-isät ja –äidit ovat ilmoittaneet heille kullekin valjenneet metafyysiset totuudet. Ehdotonta teosofista auktoriteettia ei ole; jokainen puhuja tai kirjoittaja vastaa ensi kädessä itse sanoistaan (PE Kaikki kirjat s. 453). Ei ole yleistä auktorisoitua teosofista oppia. Jokaisen ihmisen on itse tutkittava ja tulkittava maailmansa.


Ja lopuksi tärkein - etiikka


Johtavat teosofit ovat viitoittaneet henkisen koulutuksen tien, jolla heidän väitteensä voidaan todentaa. Todentamisen loppututkinnon vaatimukset ovat lievästi ilmaisen haastavia. Voi aiheellisesti pyytää esiin heitä, jotka ovat onnistuneet todentamisessaan. Vaikka ylifyysisen maailman olemassaolon todistaminen on osoittautunut visaiseksi, monet luottavat ja uskovat siihen ynnä yrittävät elää ja elävätkin eettisesti korkeaa elämää. Tahdon korostaa, että korkea etiikka on joka tapauksessa tavoittelemisen ja ylläpitämisen arvoista kunhan ei vaadita ihmisen mitan ylittävää. Teosofinen ja ruusuristiläinen etiikka muodostavat vastakohdan luonnossa vallitsevalle toiminnalle. Hengissä säilymiseksi ja lisääntymiseksi luonnossa eliöt kilpailevat ja tuhoavat toisiaan. Korkean etiikan mukaan luovutaan puolustautumisesta, jopa uhraudutaan toisten puolesta ja pidättäydytään sukupuolisesta halusta ja käyttäytymisestä. Tällöin askeetti tulee helposti tuhotuksi ja suvun jatkaminen ei ole mahdollista; sekä ihminen itse häviää että jälkeläiset jäävät tulematta, muut jatkavat ihmislajin kehitystä. Teosofia esittää tapahtumisen tässäkin maailmassa noudattavan eettistä karman lakia. Tiede etsii selityksiä fyysisen maailman laeista ja biologiassa keskeisessä asemassa on geenin taipumus säilyä ja lisääntyä. Tieteenfilosofian mukaan periaate on yksinkertainen ja selkeä: biologinen elämä loppuisi, jollei tämä periaate toimisi. Periaate tunnetaan itsekkään geenin teoriana. Se on aiheuttanut runsaasti debattia ja kritiikkiä. Tässäkin asiassa on syytä muistaa vanha kansan oikeusopillinen viisaus ”ensin miestä tutkitaan, sitten vasta hutkitaan”. Arvioijan ei ole syytä kavahtaa ja nousta takajaloilleen. Ensin suositellaan tutustumista perusteellisesti käsiteltävään asiaan kyseessä olevan käsitejärjestelmän puitteissa ennen kantansa ilmoittamista.

Evoluutioteoria ei edellytä naturalistista virhepäätelmää (naturalistic fallacy, virhepäätelmä, että luonnossa havaittava käyttäytyminen on eettisesti oikea) vaan moraalisäännöt voivat muodostua joko luonnon mukaan tai voidaan luoda ihmisten sopimusten mukaan. Yksilö- ja yhteisötasolla geenin monistumista voi edistää enemmän altruistinen yhteistoiminta kuin kilpailu ja toisen nujertaminen. Tajunnan ja toiminnan redusoiminen geeniin painii tietenkin eri luokassa kuin teosofian annettu, etiikkaan ja ylifyysiseen konkreettisuuteen pohjautuva ymmärrys meistä ihmisistä ja maailmankaikkeudesta. Tässäkin mallissa fyysisten aivojemme toiminnan on jollakin tavalla oltava välittävä tekijä eri maailmojen välillä. Biologis-neurotieteis-tietojenkäsittelyopillista tulkintaa tietoisuuden synnystä ei voida katsoa aukottomasti todistetuksi mutta kylläkin mahdolliseksi, lukijasta riippuen enemmän tai vähemmän todennäköiseksi selitysmalliksi.


Kirjallisuutta


Besant A. Tajunta. 1924. Käännös Kyllikki Ignatius. Suomen Teosofinen Seura.
Besant A. A Study in Consciousness. 1904. Theosophical Publishing Society. http://blavatskyarchives.com/theosophypdfs/besantA_study_in_consciousness.pdf.
Björklund M. Evoluutiobiologia. 2009. Käännös Kalliola I, alkuperäispainos 2005. Gaudeamus Helsinki University Press Oy Yliopistokustannus, HYY Yhtymä. ISBN 978-952-495-076-3.
Carey N. Junk DNA. A Journey Through the Dark Matter of the Genome. 2015. Columbia University Press New York. ISBN 978-0-231-17084-0.
Cosmides L, Tooby J. Evolutionary Psychology: A Primer. 1997. http://www.cep.ucsb.edu/primer.html.
Cosmides L, Tooby J. Evolutionary Psychology and the Emotions.2000.  http://www.cep.ucsb.edu/emotion.html
Dawkins R., Wong Y. 2017. The Ancestors Tale. A Pilgrimage to the Dawn of Life. W & N, Weidenfeld & Nicolson. ISBN 978 1 474 60645 5.
Dehaene S. Condciousness and The Brain. Deciphering How The Brain Codes Our Thoughts. 2014. Penguin Books. ISBN 978-0-670-02543-5.
Dennett D. C. Tietoisuuden selitys. 1999. Helsinki: Art House. ISBN 951-884-190-X.
Douda J, Sternberg S. A Crack in Creation. The New Power to Control Evolution. 2017. The Bodley Head London. ISBN 9781847923813.
Julkunen I, Ikonen N, Strengell M, Ziegler T. Infulenssavirukset – haaste rokotuksille. Duodecim 2012;128(18):1919-28.
Marcus G. and Freeman J. (editors). 2015. The Future of The Brain. Essays by The World´s Leading Neuroscientists. Princeton University Press. ISBN978-0-691-17331-3.
Morris I. Why the West Rules – For Now. 2011. Profile Books LTD. ISBN 978 1 84668 208 7. Copyright 2010.
Peters F.E. Greek Phisosophical Terms. A Historical Lexicon. 1967. New York: New York University Press. ISBN 978-0-8147-6552-4.
Pinker S. How the Mind Works. 1997. Penguin Books. ISBN 0-14-024491-3.
Pinker s.The Langue Instinct. 2015. Penguin Books. ISBN 978-0-141-98077-5. Copyright 1994. Afterword copyright 2007.
Pinker S. The Better Angles of Our Nature. 2012. Penguin Books. ISBN 978-0-141-03464-5.
Pääbo S. Neandertalilainen. Kadonnutta perimää etsimässä. 2016. Käännös Veli-Pekka Ketola. Art House. ISBN 978-951-884-595-2. Copyright 2014.
Watson J.D. and Crick F.H.C. Genetical Implications of the structure of Deoxyribonucleic Acid
Nature 171, 964-967 (1953).
http://www.nature.com/nature/dna50/archive.html


keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Me Too – kajoamattomuuden loukkauksia, lemmen leiskuntaa ja vihan vimmaa

Teksti on kirjoitettu vuoden 2018 lopulla, johon mennessä intensiivisin julkinen Me Too-keskustelu oli jo käyty tältä erää Suomessa. Vuoden 2019 aikana aiheen julkisuus on saanut uuden käänteen lasten seksuaalisen hyväksikäytön ulottuvuuden vuoksi.



Me Too – kajoamattomuuden loukkauksia, lemmen leiskuntaa ja vihan vimmaa


Viime aikoina tuskin kukaan on voinut välttyä kuulemasta tai lukemasta Me Too -liikkeestä.  Aiheesta on vuonna 2018 julkaistu Maaret Launisen ja työryhmän koostama koskettava kirja ”Tästä saa puhua! Seksuaalista väkivaltaa Suomessa”. Julkisessa mediassa aiheen käsittely vaikuttaa usein olevan kovin tunneladattua. On tokaisuja, joista paistaa närkästys, halveksunta, ajojahti, ynnä muut kielteiset tunteet. Toki löytyy artikkeleita myös tasapuolisesta ja vähemmän kuohuttavasta tavasta analysoida hyväksikäyttöä, häirintää ja alistamista. Olen kuitenkin saanut käsityksen, että asian tiimoilla puurot ja vellit ovat tavan takaa menneet sekaisin. Siksi olen koonnut joitakin näkökulmia tähän monitahoiseen aiheeseen. Otan esille perustavan laatuisia, aiheeseen nähden ensisilmäyksellä kaukaiselta vaikuttavia mutta kovinta ydintä edustavia, oleellisia tieteellisiä perustietoja, jotta teeman taustan moninaisuus tulisi esille. Käsittelen biologian ja evoluution kannalta sukupuoliin jakautuneisuutta. Siirryn sitten tarkastelemaan neurotieteellistä käsitystä käytöksemme perusteista. Käsittelen ihmisen itsemääräämisoikeutta ja sen puutetta. Seuraavaksi otan esiin joitakin sukupuolikumppanin valintaan liittyviä seikkoja sekä millä tavoin konflikteja voi syntyä tässä prosessissa. Lopuksi tarkastelen ruusuristiläisiä käsityksiä sukupuolisuudesta, sen arvosta ja tulevasta kehityksestä.


Sukupuolisuus ja lisääntyminen

Nykyisen biologisten tieteiden paradigman mukaan biologiaan pohjautuvalla tiedolla on merkitystä vain biologisen evoluutioteorian puitteissa. Eliöt maapallolla elivät arviolta kaksi miljardia vuotta sukupuolettomina. Arceasolun ja mitokondrion muodostaneen bakteerisolun sulauduttua yhdeksi soluksi kehittyi myös solun tuma. Varhaisin tunnettu osoitus sukupuolisesta lisääntymisestä aitotumallisella solulla on noin 1 – 1,2 miljardin vuoden takaa. Suvullisessa lisääntymisessä on merkittävää, että se mahdollistaa monisoluisten eliöiden synnyn ja kehittymisen (1). Sukupuolisuus on tapa olla olemassa niin yksisoluisille ameboille kuin puille, sienille, kovakuoriaisille, kaloille, krokotiileille, kissoille ja ihmisille. Sukupuolisuus mahdollisti monipuolisten geeniyhdistelmien luomisen luonnonvalinnan kohteiksi.  Sukusolujen yhdistyminen tuottaa yksilölle ainutlaatuisen vanhempien geenien yhdistelmän tehden mahdilliseksi nopean evoluution. Aiemmin ajateltiin evoluution etenevän hyvin hitaasti. Nyttemmin on löydetty useita tapauksia, joissa evoluutio on edennyt nopeasti. Esimerkiksi Tenojoen lohet ovat 36 vuodessa muuntuneet geneettisesti pienemmiksi ja aiemmin sukukypsyyden saavuttaviksi (2).

Sukupuolisuus on erottamaton osa aitotumallisten elämää. Ilman sukupuolisuutta laji päätyisi sukupuuttoon. Geeneillä on taipumus jatkaa elämäänsä lisääntymällä. Eliöiden päätehtävät ovat syöminen (metabolia) ja lisääntyminen. Kiiltomato hankkii syömällä energiavaraston ja kun se saavuttaa sukukypsyyden, syöminen loppu ja kerätty energia käytetään naaraiden osalta mahdollisimman kirkkaan valon luomiseen koiraiden houkuttelemiseksi ja munasolujen tuottoon (3). Ihminen ei ole sukupuolisuudessa poikkeus vaan evoluutio varmistaa ihminen hakeutumisen toisen sukupuolen luo. Elämä on tältä osin romantiikkaa, kilpailua, seksiä ja salajuonia.


Neurotieteellisiä näkökulmia käytökseemme

Yksi tapa lähestyä kanssakäymistämme on neurotieteellinen hermoverkkoihin pohjautuva katsantokanta. Vaikka laajan skaalan henkisten ilmiöiden, kuten tietoisuuden, hermostollisten vastaavuuksien tutkiminen on vasta alkutekijöissään, jo nyt on kertynyt valaisevaa dataa ja testattavissa olevia teoreettisia malleja on esitetty. Yksi tällainen on kenttäteoria, jossa keskeisenä on energia ja sen kulku aivoissa (4).  Tietoisuutemme tavoittaa hyvin rajoitetusti hermostomme toimintaa. Datan kerääminen yhä kehittyneemmillä teknisillä apuvälineillä (kuten EEG, korkean erottelukyvyn fMRI, optogenetiikka [mm. GEVI], nopea kahden fotonin mikroskopia, hermon sähköisen toiminnan mittaaminen ja stimulaatio solutasolla [patch-clamp]) auttaa ymmärtämään käyttäytymisemme hermostollista pohjaa. Tietomme informaation kulusta aivojemme osa-alueilla on alkanut avautua samoin kuin kehon ulkoisten ja kehon sisäisten aistien sekä ajattelumme yhteydet hermojemme sähköisiin, biokemiallisin, aineenvaihdunnallisiin ja geneettisiin muutoksiin. Viimeaikaisia tutkimuksia löytyy esimerkiksi tiedelehti Neuronista (5) tai NBCI:n sivuilta (https://www.ncbi.nlm.nih.gov/ ). Ajatuksiimme, tunteisiimme, vireystilaamme ja tietoisuuteemme vaikuttavat esimerkiksi niin veren happi- ja hiilidioksidiosapaine kuin elimistön lämpötila, plasman hormonipitoisuudet (mm. kortisoli, oksitosiini, testosteroni), ruoka, aivojen sokerin saatavuus, hermosolujen ulkoisen nesteen kalium- ja natriumpitoisuudet, hermojen välittäjäaineiden (mm. serotoniini, GABA, dopamiini, typpioksidi, tyramiini, adrenaliini, asetyylikoliini) pitoisuudet ja hermosilmukoiden välittömästi edeltävien ja aiempien stimulaatioiden määrä ja voimakkuus. Aivomme ovat alituisesti toiminnassa. Havainnoimme alinomaa ympäristöämme. Näön osalta liikutamme silmiämme keskimäärin kolme kertaa sekunnissa itse sitä havaitsematta. Silmät suuntautuvat näkökenttään ilmennyttä muutosta kohti tiedostamattamme. Kun sitten tarkastelemme lähemmin näkökentän kuvaa, tapahtuma on automaatiota hitaampi. Vertaamme kuvaa aiempiin kokemuksiimme tiedottomasti ja osin tietoisesti. Näön osalta on olemassa tieteellistä näyttöä kuvaamastani toiminnasta (Taylor 2017). Muiden aivotoimintojen kuten mielen sisäisten kohteiden tarkastelun voi olettaa noudattavan samansuuntaisia periaatteita myös aikaikkunan osalta. Aivotoiminta on niin nopeaa, että voimme kokea mielen sisäisiä kohteita muutamia sekunnissa. Olemme tietoisia vain yhdestä asiasta kerrallaan. Niin sukupuolisen kuin muunkin sosiaalisen kanssakäymisemme kannalta merkittäviä ovat eettisten arvojen käsittelylle oleelliset aivojen etuosat ja tunteisiin liittyvät aivojen kuorikerroksen alaiset tumakkeet; talamus, hypotalamus ja mantelitumake. Näiden alueiden suhteelliset aktiivisuuden lisääntymiset tai alenemiset ovat yhteydessä selkeästi havaittuihin muutoksiin kanssaihmisten toiminnan arvioinnissa ynnä oman toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa. Tarvitsemme kylliksi ja mukautuvasti etenkin aivojen etuosan kanssa yhteistyössä toimivia mantelitumakkeita, jotta ylipäätään osaisimme pelätä harkitsemattomien tekojemme seurauksia. Toisaalta otsalohkolta vaaditaan riittävää kapasiteettia hillitä raivoa, joka on puolestaan yhteydessä mantelitumakkeiden yliaktiivisuuteen.

Olen poiminut tiivistettyyn muotoon tärkeimpiä tieteellisiä tietojamme aivojen toiminnasta kokonaisuutena ja aivojen eri osissa sekä nopeita, millisekunneissa tapahtuvia muutoksia, jotta oivaltaisimme kuinka valtava määrä muuttujia tulee ottaa huomioon kokemusmaailmamme ja käytöksemme syiden ja mekanismien informaatioteoreettisessa analyysissä. Eikä muuttujien määrää vähennä tieto siitä, että aivoissamme on noin 60 - 100 miljardia hermosolua ynnä lukuisa määrä gliasoluja, joilla niilläkin on osansa informaation käsittelyssä (17). Kunkin hermon aksoni muodostaa tuhansia synapseja toisiin hermosoluihin (6). On varsin ilmeistä, että nyt ja lähitulevaisuudessa emme kykene ottamaan huomioon edes tärkeimpiä neurotieteellisiä muuttujia yksilön kokemuksen ja käytöksen syiden analyysissä ja ennustamisessa.


Itsemääräämisoikeus

Henkilön itsemääräämisoikeus kuuluu ihmisoikeuksiin. Itsemääräämisoikeus kuuluu velvollisuusetiikan piiriin; muilla eettisillä toimijoilla on velvollisuus kunnioittaa yksilön itsemääräämisoikeutta (7). Kansainväliset sopimukset ihmisoikeuksista ovat varsin tuore ilmiö ihmiskunnassa. Kolmikymmenvuotisessa sodassa uskonto näytteli merkittävää osaa. Kahdeksan miljoonaa kuolonuria vaatineen, kärsimyksiä aiheuttaneen ja näännyttävän sodan lopettaneessa Westfalenin rauhansopimuksissa vuonna 1648 hyväksyttiin periaate ”kenen maan, sen uskonto” (8). Kuitenkin rauhansopimuksen 28. pykälässä myönnettiin protestanteille oikeus harjoittaa uskontoaan katolisella alueella (9).   Tämä myönnytys suotiin tuhoavien sotakokemusten kautta ja jälkikäteen tarkasteltuna oli enne tulevasta laajemmasta suvaitsevaisuudesta. Vasta valistusaikana on alettu enenevässä määrin kiinnittää huomiota ihmisoikeuksiin, itsemääräämisoikeuteen ja yksilön vapauteen.  Vuoden 1948 YK:n ihmisoikeuksien kansainvälinen julistus (IKJ), joka on yhdensuuntainen Teosofisen Seuran julistuksen kanssa, on nykyinen pohja ihmisoikeuksille. Toki esimerkiksi monet islamilaiset valtiot eivät ole sitä hyväksyneet. Julistuksessa määritellään ihmisoikeudet ja valtioille asetetaan velvollisuus turvata ne.

Ymmärrämme, hyväksymme ja vaadimme toimillemme omaehtoisuutta vastakohtana ulkoiselle suostuttelulle tai pakolle. Suomessa ihmisoikeuksia on opetettu kouluissa ja valtio on asettunut takaamaan niitä. Erityisryhmien itsemääräämisoikeuksien takaaminen on osa julkisen median keskustelua ja lainsäätäjän toimintaa näinä vuosina.  Itsemääräämisoikeustermi ei esiinny suomennetussa IKJ:ssa. Itsemääräämisoikeus pohjaa itsemääräytymineen (itsemäärääminen, self-determination). Sen teoreettinen perusta on muodollisesti esitetty ja hyväksytty 1980-luvulla järkevänä empiirisenä teoriana (10). Teorian mukaan ihmisen päämääriin pyrkivälle ja psykologiselle kasvulle, integriteetille ja hyvinvoinnille välttämättöminä ehtoina ovat kyvykkyyden, autonomian ja sosiaalisten suhteiden sisäiset tarpeet (11). Tällä on merkitystä aiheellemme, sillä sukupuolisessa häirinnässä, alistamisessa ja väkivallassa on kyse nimenomaan ihmisen sisäisten tarpeiden loukkaamisesta.


Homo socialis et sexualis

Seksuaalisen mieltymyksen ja käyttäytymisen tieteellinen tutkimus osoittaa, että ihmiset kiinnittävät huomiotaan satoihin eri piirteisiin (Boyer P. 2018, sivut 125-162). Ihmisen pitkä ja avuton imeväis- ja lapsuusaika edellyttävät vanhemmilta yhteistä panostusta, yhteistyötä ja voimavarojen jakoa. Parin valinnassa suositaan keskitason yläpuolella olevaa parasta mahdollista geneettistä kelpoisuutta. Partnerin eri valintakriteerit vaihtelevat itsenäisesti toisistaan riippumatta. Luonnonvalinnan puitteissa suositaan ominaisuuksia, jotka takaavat mahdollisimman terveen ja hyväkuntoisen jälkeläisen.  Puoleensa vetävien naisten on tutkitusti havaittu haluavan hyvien geenien lisäksi muita etuja suhteiltaan (12). Nainen voi pyrkiä hankkimaan jälkeläiselleen paremman kuntoisuuden geenejä tilapäisestä suhteesta ja jättää jälkeläiseen investoinnin vakituiselle kumppanille. Toisaalta koska mies ei välttämättä joudu kantamaan elatusvastuuta, hän voi helpommin paritella tilapäissuhteessa. Seksuaalisessa valinnassa voidaan suosia myös ominaisuuksia, joilla ei ole juurikaan tekemistä geneettisen kelpoisuuden kanssa. Seksuaaliset mieltymyksen vaihtelevat suuresti ajan ja paikan suhteen. Emme ole tietoisia niistä aivojen suunnattoman monimutkaisista laskutoimituksista, jotka laukaisevat itse kunkin mieltymyksen. Tietoinen kokemuksemme on, että jonkun ihmisen kasvot ovat vastustamattoman viehättävät tai persoonallisuus hurmaava, toisen kasvot taas luotaan työntävät ja persoonallisuus iljettävän vastenmielinen, kuitenkin useimmiten siltä väliltä. Vaikka seksuaalisuus on ymmärrettävä ensisijaisesti lisääntymisen ja suvun jatkamisen näkökulmasta, käytännössä irrotamme sen lisääntymisestä ja harrastamme seksiä nimenomaan mielihyvän tai taloudellisen hyödyn vuoksi. Tehokkaiden ehkäisyvälineiden kehitys ja laaja käyttö sekä muuttuneet asenteet ovat mahdollistaneet vapaammat lyhyempi- tai pidempiaikaiset suhteet.

Liberaaleimmissa länsimaisissa demokratioissa, joissa ihmis- ja kansalaisoikeudet, itsemääräämisoikeus ja sukupuolten tasa-arvoisuus tunnustetaan laaja-alaisesti valtion ja yksilöiden tasolla, voidaan olettaa henkilökohtaisen vapauden subjektiivisen loukkauksen aiheuttavan voimakkaan vastareaktion. Tällaista vastareaktiota on kipakka Me Too – twiittailu. Subjektiivinen vapauden tunne edellyttää sitä, että henkilö tuntee toisten henkilöiden hyväksyvän ja kunnioittavan hänen itsemääräämisoikeuttaan ja että henkilö tuntee kykenevänsä vaikuttamaan toisiin henkilöihin koskemattomuuden vaatimuksellaan.  Vapauden tunne palvelee yksilöä merkkinä turvallisuudesta ja hän voi tämän tunteen avulla rentoutua. Vapauden menettämisen ja pakottamisen uhka, tilanteen muuttamattomuuden uhka, laukaisee kauhureaktion. Pelko/kauhureaktio on evolutiivisesti oleellinen, nopea tapa vaaratilanteen arvioinnissa ja reagoinnissa siihen; saalistajan onnistuessa toimiessaan saaliin pidempiä pohdiskeluja ei enää tarvita, koska häntä ei enää ole. Kauhureaktion voi aikaansaada myös koettu uhka maineen, itsekunnioituksen tai arvovallan menetyksestä; koemme tarvetta olla vapaita, oikeutettuja ja arvostettuja sosiaalisia toimijoita. Yksilön kannalta on merkityksellistä, että hänen vapauden tunteen arvionsa on tarkkaa. Tällöin ei antauduta turhiin pelkoihin ja tuhlata aikaa asioihin, joihin ei voi vaikuttaa. Stoalaiset ymmärsivät erottaa asiat, joihin ei voi vaikuttaa ja asiat, joihin voi vaikuttaa ja keskittyä vain jälkimmäisiin. Vapauden tunne liittyy myös onnellisuuteen, joka vaihtelee yksilöstä toiseen kuten äkäisyyspuuskatkin.

Vapaus aiheuttaa riippuvuutta (Taylor K 2017, s. 296). Vapaus on huumausaineen kaltainen, sitä tarvitaan säännöllisesti ja puute johtaa vieroitusoireisiin. Vapauteen tottuneet ihmiset taistelevat kiivaasti säilyttääkseen vapautensa. Totumme tiettyyn vapauden tasoon ja elimistö vaatii suurempaa määrää aivan kuten kokaiiniriippuvuudessa (Taylor K 2017, s. 297). Tarve vapauden lisäämiseen ei ole niin suuri kuin tarve säilyttää saavutettu vapauden taso. Vaikka länsimaissa naisten itsemääräämisoikeudessa ja tasa-arvossa vielä havaitaan selkeitä puutteita, ne ovat vivahde-eroja verrattuna esimerkiksi tämän päivän islamilaisiin valtioihin, joissa rajoitetaan muiden muassa naisten liikkumista, seurustelua, pukeutumista ja oikeutta tehdä taloudellisia toimia.

Mikä sitten johtaa naisten (joskus myös miesten) subjektiivisesti koettuihin ja tosiasiallisesti havaittuihin itegriteetin loukkauksiin; kiusallisiin ehdotteluihin, vihjailuihin, nimittelyihin, lähentely-yrityksiin, kourimisiin, kosketteluihin, vainoamiseen ja jopa raiskaukseen? Ensimmäisenä tulee mieleen kontaktia hakevan puutteellinen sosiaalisten vihjeiden lukutaito tai vihjeistä piittaamattomuus. Fiksu, ihmisoikeudet tunteva ja hyväksyvä, riittävän itsenäinen ja omanarvontuntoinen, sosiaalisesti lukutaitoinen ihminen voi periaatteessa välttyä syytetyksi joutumiselta. Henkilön ominaisuus ei kuitenkaan ole tae, sillä asialla on myös toinen osapuoli eli kohde. Kohde voi perusteettomasti syyttää ja rekrytoida kanssaihmisiä viattoman pään menoksi. Vastikään Suomessa sattui tällainen tapaus, jossa käräjäoikeus antoi rikostuomion kunnianloukkauksesta neljälle naiselle (13). Sosiaalisten vihjeiden lukutaidon heikkous voi johtua myös sairaudesta. Mainitsen esimerkkeinä muutaman. Skitsofreniassa kasvojen emotionaalisten ilmeiden tunnistaminen heikkenee (14). Mantelitumakkeen vaurio hävittää emootion ja objektin merkitsevyyden yhteyden (Taylor K 2017, s. 236). Epäsosiaalisessa persoonallisuushäiriössä käyttäytyminen osoittaa toistuvasti piittaamattomuutta moraalista, sosiaalisesta normistosta sekä toisten oikeuksista ja tunteista. Aivojen etuosien (orbitofrontaalinen) vauriossa potilas kadottaa tietämyksensä sosiaalisista ja emotionaalisista vihjeistä ja käyttäytyy sosiopaattisesti (15). Voi perustellusti olettaa, että monet vähäisemmät toimintavajavuudet vaikkapa prefrontaalialueella tai mantelitumakkeessa ja näiden ja muiden alueiden yhteyksien vajavuudet tai ylitoiminnat voivat aiheuttaa laajakirjoista vaihtelua sosiaalisten vihjeiden havainnoinnissa sekä ymmärtämisessä ja sen kautta käyttäytymisessä. Muutosten ei tarvitse olla pysyviä vaan voivat vaihdella ajan funktiona.

Kähmintä on ollut maan tapa ex-kasanedustaja Taimi Tellervo Koiviston mukaan (16). Kulttuurinen yhteys vaikuttaa myös reagointiin seksuaalisessa häirinnässä. Eduskunnan pikkujoulussa vuonna 2017 kansanedustaja juovuspäissään ryhtyi kovaotteisesti suutelemaan kollegaansa, joka teki asiasta oikeutetusti rikosilmoituksen. Kansanedustaja kotiseuduilla nainen olisi todennäköisemmin toiminut toisin. Hän olisi kolauttanut päihtynyttä lähentelijää harjan varrella päähän ja tokaissut ”painu siitä nukkumaan”. Näin ainakin eräässä kommentissa arveltiin.


Ruusuristiläinen ymmärrys sukupuolisuudesta ja sen kehityksestä

Pekka Ervastin ruusuristiläisyydessä sukupuolisuus on yhteydessä aurinkokuntamme eettiseen päämäärään. Sukupuolisuus on koulu rakkauden, antamisen kehittymiseksi meissä. Suvullinen siittämisprosessi syntyi kolmannen juurirodun lopulla (PE s.285) ja tulee lakkautumaan kuudennessa juurirodussa, jolloin tulemme luomaan meditatiivisesti (PE s. 326). Kahden sukupuolen yläpuolella on kolmas, sukupuoleton mies-naisellinen sukupuoli, johon meidän tulee pyrkiä. Sukupuolinen voima meissä on Pyhän Hengen voima (PE s. 4606). Itsekasvatustyössä tähdennetään sukupuolista puhtautta, erillisestä miehisestä tai naisellisesta sukupuolisuudesta poisoppimista. Sukupuolisuus on luonnollista mutta seksuaalisen himon ja hekuman haku on syntiä. Tulee muistaa, että PE:lle synti on hamartiaa, jousella ampumista osumatta maaliin, siis asian tekemistä väärällä tavalla.

PE arvelee, että sukupuolinen mielikuvitus on ehkä aiheuttanut eniten rikoksia maailmassa (PE s. 1246). Hän esittää jopa, että sukupuolinen magia, charmi, joka saa tytön suostumaan aiheuttaa karmallisesti syöpää (PE s. 1825). Seuraamus on sama, jos vaadimme sukupuolista yhteyttä ilman toisen suostumusta. Tällaisen syy-seuraussuhteen esittäminen on raskaan sarjan väite ja pelkkä asian toteaminen ei riitä; vaaditaan vahvinta A-luokan tieteellistä näyttöä väitteen tueksi. Tieteellisen todennettavuuden vaateelle voidaan esittää useitakin syitä, joista yksi on jo perussairaudestaan ahdistuneen syöpään sairastuneen lastaaminen vielä mahdollisilla itsesyytöksillä.  Katson, että tällainen väite tulee esittää nöyränä ja täysin spekulatiivisena, jollei sitä ole vahalla todistusvoimalla tieteellisesti todistettu. Monet ihmiset, sekä miehet että naiset, ovat ottaneet PE:hen yhteyttä koskien puolison liiallista sukupuolista innokkuutta. He eivät ole huomioineet puolison halukkuutta ja puolisot ovat kokeneet tulleensa painostetuiksi.  PE on suorastaan hävennyt sellaisten miesten puolesta, jotka ovat ottaneet sellaista, mitä ei ole heille täydestä sydämestä annettu (PE s. 1834). Hän tuomitsee homoseksuaalien vainon ja naisten alistamisen, mikä on linjassa Ruusu-Risti Ry:n ohjelmajulistuksen ja liberaalin aatevirtauksen kanssa.


Yhteenveto

Olen esittänyt joitakin evoluutiobiologisia ja –psykologisia, sosiaalipsykologisia ja neurotieteellisiä tutkimustuloksiin perustuvia käsityksiä ihmisen ajatuksista, tunteista ja sosiaalisesta käyttäytymisestä painopisteenä seksuaalisuus. Esityksellä pyrin auttamaan meitä ymmärtämään sukupuolisen käyttäytymisen moninaisuuden, hienosyisyyden ja herkkyyden. Tällainen kokonaisuus on hyvin haavoittuva. Myös henkilökohtaiset, yhteisölliset ja valtiolliset sopimukset, normit ja lait säätelevät sukupuolisuhteita.

Kirjoitelmallani olen pyrkinyt esittämään käsitykseni, että Me – Too:n kaltainen liike tarvitsee yhteiskunnassa vallitsevan, laajahkosti hyväksytyn, arvoliberaalien ideoiden tietoisuuden tietyn tason. Käytännössä ideoiden on jossain määrin täytynyt toteutua. Me Too-kirjoitukset ovat tuoneet esille kipeitä ja oikaisemista vaativia puutteita tasa-arvossa ja kunnioituksessa sekä tietoja seksuaalista väkivasta. Tätä artikkelia kirjoittaessani Suomen 101:en itsenäisyyspäivän aattopäivinä julkisessa mediassa on ansaitusti esillä sarja Oulussa tapahtuneita alaikäisiin kohdistuneita seksuaalisia rikoksia. Joukossa on mustaakin mustemmat lapseen kohdistuneet, toistuneet, useampien ihmisten suorittamat rikokset. Onko hänellä, tai monella muulla ihmisoikeuden loukkauksen uhrilla, voimavaroja Me Too – twiittauksiin? Kirjoitukset leviävät sosiaalisen median helppoudella laajalle ja nopeasti. Naisasialiikkeitä on esiintynyt aiemminkin mutta informaation demokratisoituminen saavuttaa nyt paremmin muutoin syrjässä olevat ja tuo esille asian laajuuden. Toki ylilyöntejäkin on tapahtunut, josta yllä oleva esimerkki suomalaisesta oikeustapauksesta.

Ruusuristiläisyys ajaa liberaaleja arvoja. Se on ihmisoikeuksia, vapautta ja tasa-arvoa korostava, vaativiin eettisiin päämääriin pyrkivä liike. Se näkee kaiken kanssaihmisten kunnioittamiseen ja auttamiseen pyrkivän toiminnan kannatettavana mutta ei hyväksy loukkausta, panettelua ja alistamista. Sokrateen tapaan (Platon. Pidot, 221b-212c) se opettaa pyrkimään rakkauden avulla näkemään ja ymmärtämään kauneuden idean ja pitää idean kokemisen saavuttamista konkreettisena, korkeana päämääränä.

Haluammeko elää yhteiskunnassa, jossa Sauvo Puhtilan sanoin: ”Kasvot vieraita on, hymy tuntematon”? Ja jos kuitenkin joudumme elämään tällaisessa yhteiskunnassa, meissä elää vielä toivo ja ehkä meillä on muisto toiveemme täyttymyksestä; tango d’amoren siteerausta jatkaen: ”sinut kohdata sain”. Kuten kukin meistä voi todistaa, olemme tietoisia vain yhdestä asiasta kerrallaan. Asian neurotieteellinen puoli on tutkimuksissa paljastunut muodossa ”voittaja saa kaiken”. Kun yksi aivojen hermoverkko on ylittänyt aktivoitumisen kynnyksen, lähellä olevat vaihtoehtoiset verkot inhiboidaan (Taylor 2017, s. 252-271). Käsillä olevan artikkelin aiheen - seksuaalisuudessa ja seksuaalisuuteen liittyvissä ihmisoikeuksien loukkauksissa - osalta tämä tarkoittaa, että kun kiinnitämme huomiotamme rikkomuksiin, loukkauksiin ja rikoksiin, silloin emme ole samanaikaisesti tietoisia perustavanlaatuisesta, voimaannuttavasta, valloittavasta, hurmaavasta yhteydestä, tilasta, jossa voimme turvallisuuden tunteen vallitessa luopua omasta autonomiasta ykseyden, jaetun yhteyden tunteen hyväksi. Mitä useammin kiinnitämme huomiota rikkomuksiin, sitä vähemmän jää aikaa ja tilaa sukupuolisuuden positiivisille puolille. Läheisyyden positiivinen puoli on, että silmät loistavat kirkkaina, elämä on elämisen arvoista, täynnä toivoa ja unelmia.


Liitteet

Boyer P. Minds Make Societies. How Cognition Explains the World Humans Create. 2018. Yale Univercity Press. ISBN 978-0-300-22345-3.
Ervast, P. Kaikki kirjat. http://www.ruusuristi.fi/tiedostot
Platon. Teokset III. 1999. Otavan Kirjapaino. Keuruu. ISBN 951-1-15894-5.
Taylor K. Brainwashing. The Science of Thought Control. 2017. Oxford Landmark Science. ISBN 978-0-19-879833-0.
3. jultika.oulu.fi/Record/isbn978-952-62-2061-1
4. citeseerx.ist.psu.edu/viewdoc/download?doi=10.1.1.178.1538&rep=rep1&type=pdf
9. avalon.law.yale.edu/17th_century/westphal.asp
11. users.ugent.be/~wbeyers/scripties2012/artikels/The-what-and-why-of-goal-pursuits.pdf