Hae tästä blogista

torstai 18. maaliskuuta 2021

Kammo ja kammon kaverit luupin alla. - Lapsen pahoinpitelyn vaikuus mielenterveyteen

 (Tämä artikkeli koskee lasten pahoinpitelyä ja mielenterveyttä. Allekirjoittaneen muut artikkelit, tutkielmat, tutkimukset ja miniromaani Quo vadis - ad exixtere eli Ylimaallinen seikkailu löytyvät blogiarkistosta sivun oikeasta laidasta blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestettyinä.)

Kammo ja kammon kaverit luupin alla. - Lapsen pahoinpitelyn vaikutus mielenterveyteen


"... kun olen maammon tumma laapsi, syntymässä säikähtänyt, näen kauhut kaikkialla, enin ihmisten elossa." (Eino Leino. Tumma)

"Silloin vanha Väinämöinen, kunpa kuuli kuolleheksi, Kullervon kaonneheksi, sanan virkkoi, noin nimesi, "Elkötte, etinen kansa, lasta kaltoin kasvatelko luona tuhman tuuittajan, vierahan väsyttelijän! Lapsi kaltoin kasvattama, poika tuhmin tuuittama ei tule älyämähän, mieltä miehen ottamahan, vaikka vanhaksi eläisi, varrentansa vahvistuisi."" (Kalevala runo 36;346-260)


Kuvaan aluksi pahoinpitelyn ja ruumiillisen kurittamisen kokemusta lapsen kannalta sekä subjektiivista kokemista paniikkikohtauksen aikana. Seuraavaksi käsittelen traumatisoivien kokemusten ja myöhempien psyykkisten ongelmien yhteyden selvittelyä analysoivassa psykoterapiassa, erityisesti torjuttujen muistojen suhteen. Käsittelen myös teoreettisesti syy-seuraus-suhdetta. Siirryn epidemiologisiin löytöihin haitallisten lapsuuskokemusten ja mielenterveysongelmien (kuten paniikkihäiriö, ahdistuneisuus ja pakko-oireinen häiriö) yhteydestä. Seuraavissa osioissa käsittelen ahdistuneisuuden, pelon, ja paniikin hermostollisia vastineita sekä lapsuuden haitallisten kokemusten psykososiaalisia vaikutuksia. Lopuksi tähdennän arvovapaiden ja vain tutkittuun tietoon perustuvien käsitysten ja käytäntöjen hyväksymistä sekä teoriatasolla että haavoitetun ihmisen kohtaamisessa.

Kammo tai paniikki ei ole vain tekninen termi vaan nimenomaan totisinta totta, kaiken tietoisuuden täyttävä omakohtainen perusolemus, josta ei tunnu olevan mitään pakokeinoa. Se on uhka mittaamattomasta, äärettömästä kivusta ja kärsimyksestä. Se on varmuus oman elämän loppumisesta ilman lohtua piinan päättymisestä. Kuolemakaan ei näytä vapauttavan kärsimyksestä. Kokija ei tässä tilassa kykene lohduttautumaan ajatuksella, että kuolema voisi vapauttaa kärsimyksestä. Analysointimahdollisuus on sulkeutunut pois paniikkikohtauksessa. Ajatus jumittuu, muisti ei toimi, lihakset lamaantuvat. Todellisuus tuntuu muuttuvan, oman itsen kontrolli heikkenee ja valtaa pelko, että kontrolli menee kokonaan ja pelko siitä häpeästä, että toiset huomaavat hänen lamaantuneen tilan.

Lapsen kurittaminen, ruumiillinen väkivalta ei ole vain isän tai äidin väkivallan kasvatuksellinen tai oikeudellinen toimi. Lapsen kannalta hän on täysin avuton taistelemaan tai pakenemaan lyöntejä, kipua ja tuskaa. Lyönnit vääjäämättömästi vain tulevat vihlomaan ja viiltämään hänen ihoaan. Henkilö, johon hän on ehdoitta luottanut, pettää hänet, saa aikaan pelon kivun ja piinan. Lapsella ei ole kykyä minkäänlaiseen analyysiin. Ei riitä, että joissakin tapauksissa hän tunnistaisi ansaitun syyn väkivaltaan. Kokemustila on kokonaisvaltainen, täysin käsittämätön ja väistämätön. Vihlovat kivut ja kovakouraiset otteet tulevat, eikä niitä voi välttää. Ei ole muuta kuin kipu, hylkääminen ja auttamaton yksinäisyys.

Paniikkikohtaus ja lapsen fyysinen kuritustapahtuma ovat kokijalleen silmiinpistävän yhteneviä. Aivan kuten lapsella ei ole kognitiivista kykyä tapahtuman erittelyyn, myös aikuisen paniikkikohtauksessa älyllinen analyysin mahdollisuus sulkeutuu pois. Käytännössä yksittäisen ihmisen paniikkikohtauksen ja lapsuuden pahoinpitelyn yhteyden muisto on usein pyyhkiytynyt pois. Paniikki elää omaa elämäänsä omassa kuplassaan. Tietoinen tai tiedostamaton, ulkoinen tai mielen sisäinen tekijä laukaisee kohtauksen. Ja kohtausten väli on ahdistusta.

 

Aiheuttaako lapsuuden aikainen pahoinpitely paniikkihäiriön?

Kahden asian välillä vallitseva vastaavuussuhde voi johtua keskinäisestä syy-seuraus-suhteesta siten, että yksisuuntaisesti A aiheuttaa B:n tai B aiheuttaa A:n tai myös siten, että syy-seuraussuhde on kaksisuuntainen eli A aiheuttaa B:n ja B aiheuttaa A:n, mikä johtaa jatkuvaan vuorovaikutukseen, jonka yksi muoto on circulus vitiosus eli noidankehä. A:n arvon kasvaessa B:n arvo voi kasvaa (positiivinen korrelaatio) tai vähetä (negatiivinen korrelaatio). A:n vaikutus B:hen voi välittyä lisätekijän C kautta ja vastaavasti B:n vaikutus A:han voi välittyä lisätekijän D kautta. Vaikka meillä on luontainen taipumus hakea ilmiöistä syy-seuraus-suhteita ja monesti härkäpäisesti pitää kiinni ensimmäisestä mieleen juolahtaneesta tai omaksi koetun viiteryhmän omaksumasta ja hyväksymästä selityksestä, vastaavuudet voivat olla, ja usein ovatkin, tyystin sattumanvaraisia tai syy-seuraus-suhde päinvastainen. Nämä teoreettiset näkökohdat tulee muistaa aihettamme käsiteltäessä.

Psykoanalyysi on paneutunut kaivelemaan lapsuuden tapahtumia ja luomaan tai löytämään loogisesti mahdollisia yhteyksiä lapsuuden tapahtumien ja analyysihetken psyykkisten ongelmien välille. Selvittelyn paljastukset katsotaan edellytyksiksi ongelmista vapautumiselle tai ainakin ongelmien lievittämiselle. Psykoanalyytikkona toimineen ja myöhemmin psykoanalyyttisten teorioiden (mm. arkkityypit, kollektiivinen piilotajunta, oidipuskompleksi kastraation pelko) oikeellisuuden kieltäneen Alice Millerin huomiot ja oivallukset lapsiin, pieniin herkkävaistoisiin olentoihin, kohdistuneen väkivallan merkityksestä myöhemmälle kehitykselle ovat huomionarvoisia. Psykoanalyytikkojen teoriat hänen mukaansa peittävät yhä tiiviimmin ja läpipääsemättömämmin todelliset lapsuuden traumaattiset kokemukset. Jos lähdetään teorioista käsin selittämään lapsuuden tapahtumia, potilas helposti luo mielessään teorian mukaisia tapahtumia, joita ei todellisuudessa ole ollutkaan. Tunnemme tutkitun tiedon perusteella muistin hataruuden ja muovautuvuuden. Valemuistojen muodostuminen on tunnettu vaara menneiden tapahtumien käsittelyssä.

Millerin mukaan kehossa säilyy muisti lapsuuden kauhuista, mutta tämä muisti ei nouse selkeään tietoisuuteen vaan ilmenee psyykkisinä ongelmina. Terapian tehtävänä on tietoisen muistiyhteyden palauttaminen. Teoria tuntuu kuivalta ja valjulta, sehän vain viittaa todellisuuteen. Todellisuus on mitä väkevin ja ihan oleellisinta omaa itseämme, olemassaoloamme. Jos onnistumme torjunnastamme ja selittelyistämme huolimatta elvyttämään muistijäljen, ja vielä persoonallisuutemme kestäisi hajoamatta muiston kauhistavuuden, meillä on mahdollisuus ainakin lievittää pahaa oloamme. Millerin mukaan nöyryytetyksi, halveksutuksi ja aliarvioiduksi tulleet hennot ihmistaimet ajautuvat sisäistettyyn itsehalveksuntaan, tunneilmaisujen estymiseen, sisäänpäin kääntyneisyyteen, yksinäisyyteen, masennukseen, toistamispakkoon, rangaistuksen pelkoon, oman omantunnon pelkoon, pelkoon omista sielunliikkeistä, joita pidetään kiellettyinä ja rikollisina. Kaltoinkohdelluilla on taipumus jatkaa pahoinpitelyä panemalla kanssaihmiset kärsimään itse saamistaan lyönneistä, huippuesimerkkeinä Adolf Hitler ja Nicolae Ceaușescu. Voi hyvin ymmärtää, että he, jotka tajuavat tarpeen lopettaa kärsimysten siirron, tuntevat vastenmielisyyttä väkivaltaviihteeseen, viihteellisiin murhaselvittelyohjelmiin tai ohjelmiin, joiden pääteemana on ilkeily tai kieroilu.

Käsitykseni mukaan oleellisinta Millerin havainnoissa on elimellisen muutoksen, muistijäljen jääminen hermostoomme. Fyysisestä väkivallasta, kivusta, kauhusta, toivottomuudesta, luottamuksen menetyksestä hoivaajaan, väheksynnästä, huomiotta jättämisestä, syyllistämisestä ynnä muusta vastaavasta jää muistijälkiä, jotka eivät voi olla vaikuttamatta myöhempään kehitykseen. Tietoisuutemme tavoittaa vain häviävän pienen osan hermostomme toiminnasta. Todellisuudessa tietoisuuden ilmeneminen edellyttää aivojen eri osien laaja-alaista parin sekunnin aikaikkunassa tapahtuvaa yhteistoimintaa. Miller pyrkii lähestymään kokemuksellisesti alitajuista hermotoimintaa.

Lapsi-vanhempi-suhde on kokonaisuus, jossa myös lapsen käytös vaikuttaa vanhempaan. Levoton, helposti ärsyyntyvä, huonosti yhteistoimintaan taipuvainen lapsi todennäköisesti aikaansaa vanhemmassa voimakkaampaa ja karkeampaa kontrollointitoimintaa, joka voi johtaa fyysiseen ja henkiseen traumatisointiin. Tällöin traumatisoitumisen alkuperäinen lähde kallistuu enemmän lapseen itseensä. Tällöinkään vanhemman toiminta ei millään muotoa poista vastuuta vanhemmalta. Aikuinen on velvollinen valitsemaan mahdollisimman hienovaraiset kontrollikeinot. Aikuinen on moraalisesti ja oikeudellisesti vastuullinen.

 

Mitä epidemiologia kertoo lapsen kaltoinkohtelun ja psykiatristen sairauksien, erityisesti paniikin, yhteydestä?

Julkaisut tiettyjen lapsuuden haitallisten kokemusten (kuten fyysinen tai seksuaalinen väkivalta) yhteydestä mielenterveyden ongelmiin ovat synkkää luettavaa. Haitalliset lapsuuden aikaiset kokemukset (HLK) voivat olla monenlaisia, ilmetä rajoitetun ajan tai koko lapsuuden, vaihdella laadun ja voimakkuuden suhteen. Useamman tekijän yhteisvaikutus voi olla enemmän kuin osiensa summa ja traumatisoivia kokemuksia voivat hyvittää myönteiset kokemukset. HLK:t ovat moniulotteisia. Tutkimuksissa käytetyt HLK-luokat ovat usein osin päällekkäisiä ja sama kokemus voi sisältää toisen kokemusluokan ominaisuuksia. Uusiseelantilaisessa pitkittäistutkimuksissa (Goodwin RG, et al, 2005) ruumiilliset rangaistukset ja seksuaalinen hyväksikäyttö altistivat myöhemmille paniikkikohtauksille ja paniikkihäiriölle. Pakko-oireisessa häiriössä (OCD) oireiden vaikeus ja depressiivisyys korreloivat lapsuuden aikaiseen kaltoinkohteluun (Ou W, et al. 2021). Koetun lapsuuden aikaisen kaltoinkohtelun voimakkuus yhdistyi OCD:n oireiden vaikeuteen (Boger S, et al. 2020). Yhteys oli erityisen voimakas emotionaaliseen pahoinpitelyyn. Pahoinpideltyjen OCD-oireet olivat pahoinpitelemättömiä vaikeammat ennen hoitoa, hoidon jälkeen ja seurannassa. Lapsuuden aikainen ruumiillinen pahoinpitely on yhteydessä keuhkosairauteen, tupakointiin, ahdistushäiriöihin ja depressioon monien sekoittavien demografisten tekijöiden huomioinnin jälkeenkin (Goodwin RD, et al. 2012). Fyysisellä ja emotionaalisella pahoinpitelyllä ja huomiotta jättämisellä on syysuhteisia yhteyksiä depressiivisyyteen, lääkkeiden käyttöön, itsemurhayrityksiin, sukupuolitauteihin ja riskialttiiseen sukupuolikäyttäytymiseen (Norman RE, et al 2012). Vastikään (Sahle BW, et al. 2021) on julkaistu laaja katsausartikkeli (meta-meta-analyysi) haitallisten lapsuuden aikaisten kokemusten (24 erilaista HLK) yhteydestä yleisiin mielenterveyden häiriöihin ja itsemurha-alttiuteen. Yhteys löydettiin ahdistuneisuushäiriöihin, sisäistämishäiriöihin, depressiivisyyteen ja itsemurha-alttiuteen.

HLK:n ja mielenterveyden häiriöiden yhteyden epidemiologisiin tutkimuksiin liittyy ymmärrettävästi kultaisten tieteellisten metodien puutteellista noudattamista erityisesti tietojen keruun (saatavuuden), mutta myös retrospektiivisuuden, vuoksi. Näistä puutteista huolimatta yhteydet vaikuttavat varsin selkeiltä ja yhdenmukaisilta. Kuitenkin epidemiologisissa tutkimuksissa on voitu selvittää varsin yleispiirteisiä haitallisia osatekijöitä lapsuuden aikajatkumossa ja koetuissa henkisissä tiloissa. Samoin selvittämättä jää kuinka hermosto toteuttaa käsittelyn alla olevat syiden seuraukset. Tosielämässä muuttujia tulee aikajatkumossa niin runsaasti, että kullekin ihmiselle muotoutuu ikioma elämäntaival ja kertomus.

 

Mitä tapahtuu hermotasolla ahdistuksessa, pelossa ja paniikissa?

Halutessamme ymmärtää ahdistusta, pelkoa ja paniikkia aivojen ja elimistön tasolla meillä on oltava teoreettinen kehys, johon tutkimus, havainnot, tulokset ja johtopäätökset asetetaan. Evolutiivisesti on perusteltua jakaa eliön toiminnat halu- ja puolustuskäyttäytymiseen. Yksinkertaisilla eliöillä tavataan elämää ylläpitäviin kohteisiin lähestymistä ja haittaa aiheuttavista kohteista vetäytymistä. Nisäkkäillä halu- ja puolustuskäyttäytyminen on monipuolista ja liittyy pitkälti samankaltaisiin aivorakenteisiin eri lajeilla. Havainnoinnin terävöityminen, huomion suuntaaminen ja toimintaan valmistautuminen ovat hyödyllisiä sekä halu- että puolustuskäyttäytymisyhteyksissä ja ovat riippumattomia eläimen tai ihmisen lähestymis- tai vetäytymissuunnista (Lang PJ, et al. 2013). Artikkelimme aihe koskee puolustusjärjestelmää, jonka jäsentämiseksi Perusini ja Fanselow esittävät (2015) saaliiksi joutumisen uhan teorian (predatory imminence theory), jossa yhdistetään ahdistus, pelko ja paniikki samaan jatkumoon sekä edeltävien tilojen että vastevalintojen osalta. Teoriaa tukee varsin mittava tutkimusaineisto eläimillä ja ihmisillä.

Esitän lyhyesti saaliiksi joutumisen uhan teorian. Kattavampia ja/tai syvemmälle meneviä tieteellisiä artikkeleita löytyy helposti ja runsaasti internetistä (esim. Tovote P, et al. 2015, https://www.frontiersin.org/research-topics/8045/pre-clinical-models-of-ptsd#articles). Puolustautumiskäyttäytymisen ensimmäinen osa on ympäristön tutkiminen mahdollisia vaaroja silmällä pitäen, ennen kuin on kohdattu varsinainen vaara eli saalistaja. Tässä vaiheessa aktivoituu mm. bed nucleus of stria terminalis (BNST), lateral septum, ventral tegmental area ja basolateraalinen amygdala. Ahdistushäiriöissä tämän vaiheen aivoalueiden aktivoituminen ja vaara-arviot ovat ylikorostuneet. Toinen vaihe käynnistyy kun saalistaja on kohdattu. Tällöin medial prefrontal cortex-amygdala-periaquaductal grey PAG)-hermoverkosto aktivoituu havaittujen ulkoisten tekijöiden tai kuviteltujen vaarojen seurauksena. Tilanteeseen liittyvä tavanomainen käyttäytymismuoto on jähmettyminen. Pelko kuvaa toista vaihetta. Kun peto hyökkää tai tilanne muuten on käynyt kauhistuttavan väistämättömäksi seuraa kolmas vaihe, jolloin paetaan tai hyökätään. Hermostollinen vastine on aivojen ohjaavan etuosan toiminnan estäminen ja keskiaivojen alueiden kuten dorsolateraalisen PAG:n aktivoituminen. Tämän vaiheen subjektiivinen ilmentymä on paniikki.

Aiheemme kannalta yksi oleellinen neurotieteellinen osa-alue on muistiin painamisen mekanismit ja se paljonko toistoja tarvitaan muistiin painamiseksi. Näyttää siltä muistijälki synapsitasolla (hermosolujen yhteyskohta) voidaan saavuttaa muutaman sekunnin hermoaktivaatiopyrähdyksellä (Villers A, et al. 2012). Muistiin painaminen voi tapahtua paitsi synapsien muovautuvuudella myös synapseista riippumattomalla solunsisäisellä tavalla. Muistin solujen välinen siirto voi tapahtua ncRNA:n (ei-koodaava RNA) avulla. Myös epigeneettinen DNA:n käsittely (DNA metylation) voi tulla kyseeseen (Abraham WC, et al. 2019).

Ahdistuksen, pelon ja paniikin kannalta keskeisiä aivoalueita ovat mantelitumake, jotkin osat aivorungosta, aivojen etuosa, hippocampus, aivosaareke ja BNST. Pelon oppiminen ja sammuttaminen käyttävät osin eri hermoverkkoja (Tovote P et al 2015). Nykyisissä tutkimuksissa päästään tarkastelemaan aivo-alueen sisäisiä (tumakkeiden ala-osien) yhteyksiä ja aivojen eri alueiden ala-alueiden (tumakkeiden alaosien) yhteyksiä yksittäisten hermojen tarkkuudella niin sähköpotentiaalien kuin molekyylienkin tasolla. Mikään yksittäinen alue tai hermosolu tai hermosoluluokka ei vastaa ahdistuksen, pelon tai paniikin kokemuksesta. Tarvitaan monien alueiden, eri hermoluokkien, gliasolujen, välittäjäaineiden ja hormonien yhteistoimintaa. Muovaavina tekijöinä ovat mm. aiemmat kokemukset ja muistista palauttamisen valikoituminen. Traumatisoituminen altistaa puolustuskäyttäytymisen monille diagnostisille häiriötiloille (mm. OCD, PTSD, paniikkihäiriö ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö).

 

Traumaattisten kokemusten vaikutus psykososiaalisella tasolla

Erityisesti ihmisten aiheuttamat traumaattiset tapahtumat altistavat traumaperäiselle stressihäiriölle (PTSD). Vaikutus on vielä syvällekäyvämpi silloin kun kaltoinkohtelija on oma vanhempi. Tällöin turvan lähde on myös vaaran lähde luoden hämminkiä ja sekaannusta lapsen mielessä. Traumatisoiva vanhempi vaikeuttaa lapsen kehittyvää tunnesäätelyä ja kykyä käyttää muiden apua hädän hetkellä. Lapsen kyky tehokkaaseen vuorovaikutukseen sosiaalisessa verkostossa heikkenee. He osoittavat jäykkiä ja tilannekohtaisesti epäasianmukaisia tunneilmaisuja, heikentynyttä emotionaalista itsearviointia, vaikeutta säätää kiihtymystä emotionaalisesti kiihottavissa tilanteissa ja vaikeutta toipua järkytyksistä tai kärsimyksistä. Sellaiset lapset ovat taipuvaisia eristämään itsensä tai vetäytymään ristiriitatilanteissa ja harvemmin aloittavat sosiaalista kanssakäymistä aikuisten ja ikätoverien kanssa. He eivät juuri odota apua vaikeissa tilanteissa ja ovat taipuvaisia arvioimaan toisten tulkinnanvaraiset tai jopa auttavat pyrkimykset vihamielisiksi. Heidän kykynsä liittyä ja hyötyä sosiaalisista verkostoista on heikentynyt. Nämä väittämät eivät ole nojatuolipohdintoihin perustuvia oletuksia vaan perustuvat tieteellisiin tutkimuksiin ja olen ne lainannut Charuvastran ja Cloitren vuoden 2008 review-artikkelista ”Social Bonds and Posttraumatic Stress Disorder”.

Lapsen kaltoinkohtelu ei rajoitu fyysiseen väkivaltaan vaan sen lisäksi siihen voi kuulua syyttely, vähättely, häpeän iskostaminen, huomiotta jättäminen. Tämä kaikki ja pienet osatkin näistä eivät voi olla jättämättä jälkiä omanarvontuntoon ja itsekunnioitukseen. Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, tuskin yksikään lapsi ei saisi myös turvaa, suojaa, kannustusta ja muuta myönteistä panosta vanhemmiltaan. Traumat, lohdutukset ja vähemmän tunnelatauksen tapahtumat ovat niin moninaisia lapsuuden kulun aikana, että jokaiselle muodostuu aivan oma tarinansa ja selviytymisstrategiansa ynnä omanlaisensa hermoverkosto synapseineen, molekyylimalleineen, epigeneettisinen muunnoksineen ja aivoaaltomalleineen. Täytyy myös muistaa, että lapsi ei ole vain ”refleksikone”, jota voidaan säätää ulkoapäin, vaan jokaisen yksilön aivot toimivat spontaanisti yhdistäen aisti-informaation näihin itsesyntyisiin aivotoimintoihin, mistä seuraa merkityksen löytäminen ympäristön tapahtumista.

 

Huomioita dualismiin pohjautuvista käsityksistä kauhusta ja sen syistä

Tähän saakka olen käsitellyt nykytieteellisen monistisen mallin mukaisesti lasten kaltoinkohtelun mielenterveydellisiä seurauksia. Monistisella mallilla tarkoitan, että mitattavat ruumiilliset ja kokemukselliset tilat ovat saman asian kaksi eri puolta yksilön toimiessa ympäristössään ja että syyt ynnä seuraukset ovat laskettavissa näihin aloihin kuuluvilla muuttujilla. Mitä tulee pluralistiseen teosofiseen malliin, niin sen mukaan tietoiset tilamme ovat olemassa fyysisestä kehostamme riippumatta ja ne ilmenevät hienonhienoaineisten kehojen kautta. Tarkempi eri kehojen yhteistoimintamekanismi ei ole allekirjoittaneen tiedossa. Opin mukaan elämässämme vallitsee karman ja jälleensyntymisen lait. Ne opettavat, että menneiden elämien pahat teot maksetaan seuraavissa elämissä kärsimyksillä ja hyvät myönteisillä seurauksilla. Siten yksinkertaisimmassa, karsituimmassa muodossaan pätee seuraava: jos tässä elämässä saan vanhemmaltani selkään, olen jossakin edellisessä elämässä konkreettisesti pieksänyt häntä tai tehnyt jotain vastaavaa kauhua aiheuttavaa hänelle. Johtopäätös on selkeä: olen itse syyllinen selkäsaunaani. Lapsuudessa piestyt kärsivät lapsuudessaan ja myöhemmin elämässään moninaisista vaivoista kuten ahdistuksesta, pelosta, paniikista, pakkomielteistä, pakkotoiminnoista, tic-oireista, masennuksesta, arvottomuudesta, yksinäisyydestä jne. He ovat sisäistäneet moitteet ja syyttävät itseään huonommuudestaan milloin minkäkin asian suhteen. He ovat suisidaalisia. Jos he kaiken surkeutensa lisäksi uskovat itse aiheuttaneensa omalla julmuudellaan selkäsaunansa psyykkisine seurauksineen, se voi olla aasin selän taittava viimeinen oljenkorsi hänen kestokyvyssään tai vähintäänkin tuskaa lisäävä taakka. Jotta asian ymmärtäisi paremmin, otetaan konkreettinen esimerkki. Nuori mies ei ole saanut koulutuspaikkaa eikä työtä. Hänen rakkautensa kohde on hylännyt hänet toisen vuoksi. Yksinäisenä ja ahdistuneena hän ei löydä voimavaroja ulospääsyyn ahdingostaan eikä suuntaa elämälleen. Aina paniikki- ja outoudentuntemiskohtauksen lievittyessä häntä painaa itsesyytös, ettei voi päästä irti paniikkikohtauksistaan. Kaiken lisäksi häntä painaa tutkittuun tietoon perustumaton, hänelle vahingollinen, päähänpinttymä, että on oman lapsensa pieksämisen vuoksi syyllinen kohtauksiinsa. Mielestäni on ajattelematonta, uhkarohkeaa ja tuomittavaa lisätä näiden haavoitettujen piinattujen kärsimystä ja ajaa heidät mahdolliseen itsemurhaan. Tältä osin karman lain tulkinta täytyy olla väärä ja vaatii uudelleenarviointia. Pelkkä uhrien kauhujen myötäeläminen ja inhimillisyys vaatii, että tämä ei voi olla oikein. Empatian laki on ensisijainen ja kaikki, mikä sotii sitä vastaan, on väärin. Jos meillä on kylliksi voimavoroja, voimme suhtautua vastoinkäymisiimme (myös tässä yhteydessä tarkoittamallamme tavalla itse aiheuttamiksi luokittelemiimme) kylmän viileästi ja kärsiä ynnä toimia toiveikkaasti eettisesti oikeaksi katsomallamme tavalla. Muilta osin karman ja jälleensyntymisen lakien perustan ja mekanismien yksityiskohtaisempi selvittely ja arviointi eivät kuulu tämän artikkelin piiriin.

Kristinuskon ja ruusuristiläisyyden piirissä katsotaan epäoikeudenmukaisen kohtelun kokeneen velvollisuutena olevan anteeksianto. Millerin mukaan traumaattista tekoa ei tule antaa anteeksi. Anteeksiannon vaatiminen estää pahoinpitelyn psyykkisen käsittelyn ja kokemuksesta vapautumisen. Käsitän Millerin tarkoittavan anteeksiannolla hyväksymistä. Siis pahoinpitely ei ole hyväksyttävissä ja on tuomittava. Tähän tulkintaan oletan helposti myönnyttävän. Toinen puoli anteeksiannossa on tietoinen tosiasian toteaminen ja päätös, että antaa asian olla, eikä emotionaalisesti (ja oikeudellisesti) hae hyvitystä jälkikäteen. Tällöin emotionaalinen side asiaan katkeaa ja epäoikeudenmukaisuuden kärsinyt voi jatkaa elämäänsä ja toimiaan vapautuneena. Tähän eivät kuitenkaan lopu asian kaikki ulottuvuudet. Aivoihin on jäänyt poispyyhkimättömät rakenteelliset ja toiminnalliset jäljet, jotka vääjäämättä vaikuttavat ajatuksiin, tunteisiin ja käyttäytymiseen. Ne vaikuttavat tiedottomasti eikä tietoisuus niihin yllä, vaikka voi jossain määrin vaikuttaa. Kammo ja sen kaverit kauhu, ahdistu, pelko, pakkoliikkeet ja pakkoajatukset pulpahtavat esiin milloin missäkin. Tässä mielessä anteeksiannon tahto- ja päätöstoimi eivät sittenkään ole enää vallassamme. Jälleensyntymisen ja karman lakien mukaan voidaan selittää, että uusissa ruumiillistuksissa yllä mainitut esteet voitetaan. Näin voidaan väittää. Väitteen tueksi kuitenkin tarvitaan tieteellistä näyttöä.

 

Loppupäätelmä

Lasten ruumiillinen rankaisu on länsimaisissa demokratioissa lailla kielletty ja on viimeisinä vuosikymmeninä vähentynyt (Pinter S. 2012). Myös asenteet välivaltaa kohtaan ovat jyrkentyneet. Ainakin parin sukupolven aikainen sananlaskun ”joka vitsaa säästää, hän lastaan vihaa” vihjaava toimintaohje on traumatisoinut jo tarpeeksi. Lasten traumatisoivien kokemusten vaikutukset aivojen rakenteeseen (Brooks SJ, et al. 2015) ja toimintaan ovat kiistattomasti osoitetut, samoin subjektiiviset kärsimykset ja kielteiset vaikutukset sosiaaliseen käyttäytymiseen. Terapiaa ei tässä artikkelissa käsitellä, mutta haluan mainita joitakin yleisiä periaatteita.

Mieleltään järkkynyttä ihmistä tulee lähestyä kunnioituksella, sympatialla, empatialla ja asiallisesti. Tulee varoa lisäämästä hänen taakkaansa ja ymmärtää hänen heikentynyttä kykyään käsitellä joustavasti tilaansa. Hänen kykynsä on heikentynyt mentaalisen asenteen muuttamisessa, tietojensa täydentämisessä ja työmuistissa pitämisessään sekä automaattisten vasteiden ennakoivassa hillitsemisessä. Näiden mentaalisen joustavuuden tilojen suhteen hän on taantunut ainakin akuuteimmissa vaiheissaan. Tulee ehdottomasti välttää tutkittuun tietoon perustumattomia oletuksia, väittämiä sekä viitteellisiä tai lausumattomia vihjailuita vaikeaan tilaan johtavista syistä, joita erilaiset ismit ja opit tarjoavat. Nämä väittämät voivat olla ratkaisevan tuhoavia hänelle. Tarvitaan avointa ja luottamuksellista yhteyttä, minkä puutteesta hän on varmastikin kärsinyt. Näiden yleisten ehtojen lisäksi auttajalta edellytetään monipuolista tietoa ja kokemusta. Mikäli nämä edellytykset eivät täyty lievimmässä tapauksessa avuton jää ilman apua ja pahimmassa tapauksessa autettava joutuu yhä sekavampaan tilaan ja on vaarassa aiheuttaa itselleen peruuttamatonta vahinkoa.

 

Viitteet

Abraham WC, Jones OD and Glanzman DL. Is plasticity of synapses the mechanism of long-term memory storage?. npj Sci. Learn. 4, 9 (2019). https://doi.org/10.1038/s41539-019-0048-y.

Boger S, Ehring T, Berberich G, Werner GG. Impact of childhood maltreatment on obsessive-compulsive disorder symptom severity and treatment outcome. Eur J Psychotraumatol. 2020 Jun 8;11(1):1753942. doi: 10.1080/20008198.2020.1753942. PMID: 33488994; PMCID: PMC7803079.

Brooks SJ, Naidoo V, Roos A, Fouché JP, Lochner C, Stein DJ. Early-life adversity and orbitofrontal and cerebellar volumes in adults with obsessive-compulsive disorder: voxel-based morphometry study. Br J Psychiatry. 2016 Jan;208(1):34-41. doi: 10.1192/bjp.bp.114.162610. Epub 2015 Sep 3. PMID: 26338992.

Charuvastra A and Cloitre M. Social Bonds and Posttraumatic Stress Disorder. Annu Rev Psychol. 2008 ; 59: 301–328. doi:10.1146/annurev.psych.58.110405.085650.

GOODWIN, R. D., FERGUSSON, D. M., & JOHN HORWOOD, L. (2005). Childhood abuse and familial violence and the risk of panic attacks and panic disorder in young adulthood. Psychological Medicine, 35(6), 881–890. doi:10.1017/s0033291704003265. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/15997608/

Goodwin RD, Wamboldt FS. Childhood physical abuse and respiratory disease in the community: the role of mental health and cigarette smoking. Nicotine Tob Res. 2012;14(1):91-97. doi:10.1093/ntr/ntr126

Lang PJ, Bradley MM. Appetitive and Defensive Motivation: Goal-Directed or Goal-Determined?. Emot Rev. 2013;5(3):230-234. doi:10.1177/1754073913477511

Lang PJ, McTeague LM. The anxiety disorder spectrum: fear imagery, physiological reactivity, and differential diagnosis. Anxiety Stress Coping. 2009;22(1):5-25. doi:10.1080/10615800802478247

Miller Alice. Lahjakkaan lapsen tragedia ja todellisen itseyden etsintä. Werner Söderström Osakeyhtiö. Porvoo – Helsinki – Juva. 1986. ISBN 951-0-11911-3.

Miller, Alice. Murra vaikenemisen muuri. Werner Söderström Osakeyhtiö. Porvoo – Helsinki – Juva. 1991. ISBN 951-0-16981-1.

Norman RE, Byambaa M, De R, Butchart A, Scott J, Vos T. The long-term health consequences of child physical abuse, emotional abuse, and neglect: a systematic review and meta-analysis. PLoS Med. 2012;9(11):e1001349. doi: 10.1371/journal.pmed.1001349. Epub 2012 Nov 27. PMID: 23209385; PMCID: PMC3507962.

Ou W, Li Z, Zheng Q, Chen W, Liu J, Liu B, Zhang Y. Association Between Childhood Maltreatment and Symptoms of Obsessive-Compulsive Disorder: A Meta-Analysis. Front Psychiatry. 2021 Jan 20;11:612586. doi: 10.3389/fpsyt.2020.612586. PMID: 33551875; PMCID: PMC7854900.

Perusini JN, Fanselow MS. Neurobehavioral perspectives on the distinction between fear and anxiety. Learn Mem. 2015 Aug 18;22(9):417-25. doi: 10.1101/lm.039180.115. PMID: 26286652; PMCID: PMC4561408.

Pinker, Steven. The Better Angles of Our Nature. A History of Violence and Humanity. Benguin Books 2012. ISBN 978-0-141-03464-5.

Sahle, B.W., Reavley, N.J., Li, W. et al. The association between adverse childhood experiences and common mental disorders and suicidality: an umbrella review of systematic reviews and meta-analyses. Eur Child Adolesc Psychiatry (2021). https://doi.org/10.1007/s00787-021-01745-2

Tovote, P., Fadok, J. & Lüthi, A. Neuronal circuits for fear and anxiety. Nat Rev Neurosci 16, 317–331 (2015). https://doi.org/10.1038/nrn3945

Villers A, Godaux E, Ris L. Long-lasting LTP requires neither repeated trains for its induction nor protein synthesis for its development. PLoS One. 2012;7(7):e40823. doi:10.1371/journal.pone.0040823

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Surun pyyhit silmistäni pois

 (Allekirjoittaneen muut artikkelit, tutkielmat, tutkimukset ja miniromaani Quo vadis - ad exixtere eli Ylimaallinen seikkailu löytyvät blogiarkistosta sivun oikeasta laidasta blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestettyinä.)


Surun pyyhit silmistäni pois

 

Suomalaisten syviä tunteita sanoittanut Vexi Salmi on mennyt Manan majoille syyskuussa kaksituhattakaksikymmentä. Tuolloin luin uutisista minulle aiemmin tuntemattoman tosiasian, että hän on tehnyt sanat Kirkan yhteen rakastetuimmista lauluista: ”Surun pyyhit silmistäni pois”.  Sanoitusta lukiessani tulin ihmetelleeksi kuinka monet parhaat sanoitukset ja runot ovat monimerkityksellisiä, antavat aiheen monille tulkinnoille. Ehkä siinä piilee salaisuus niiden suosioon. Eläytymiskyky vahvistaa tulkinnoista riippumatta sanojen merkitystä.

Ensimmäinen mielleyhtymäni oli V. A. Koskenniemen ”Yksin oot sinä ihminen”-runon säe ”ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut”. Todellisuus on häipyvää unikuvaa. Rakas ihminen on lähellä, mutta tunneyhteyttä et saa, lämpö häipyy hämärään, jäät yksin yön tummaan tyhjyyteen. Vain unessa, ei todellisuudessa, lähimmäisesi pyyhkii kyyneleesi, antaa uskon elämään. Aika on harhaa. Uni, oma kuvittelusi on iäistä totta.

Aivan yhtä hyvin tekstin sanoman voi kuvitella myönteiseksi vakaumukseksi rakkaasi antamasta turvasta ja uskosta tulevaan. Hän on lähelläsi ja tulee aina uudelleen vaikka on välillä poissa. Pieni hymy riittää uskosi palauttamiseksi. Lämpö tulee uudelleen ja uudelleen, ikuisesti.

Yhdistettynä kaiken nielevä yksinäisyys yhtäältä ja haltioitunut usko ja toivo läheisyydestä ja yhteisyydestä toisaalta kiteyttävät osuvasti ihmisen osan, olemassaolon tunteen peruuttamattoman epävarmuuden ja epävakauden.

 

Surun pyyhit silmistäni 

Unen harso piirteet luo ja hämärtää.
Olet siinä hetken, lämpö hämyyn jää.
Sua tahdon turhaan tuntein koskettaa.
Jää yön tumma tyhjyys, lämpö katoaa.
Tule vielä kerran, aamu sarastaa.
Anna mulle voimaa kestää tulevaa.
Jätä vielä päivään lämpö tämän yön,
Että jaksan jälleen kestää arjen työn.

Aa-a, aa-a, aa-a
Aa-a, aa-a, aa-a
Aa-a, aa-a, aa-a
Aa-a, aa-a, aa-a

Sä surun pyyhit silmistäni pois,
Kuin totta olla kaunis uni vois.
Mä kesken kiireen hellän hymyn nään,
Vain siksi vielä uskon elämään.
Aa-a, aa-a, aa-a.

Sanat tunnen, vaikken niitä kuulekkaan
Sanot mulle varmaan, usko tulevaan
Sillä kaikki säilyy aina ennallaan
On vain aika harhaa, vielä tavataan

Aa-a, aa-a, aa-a

 

lauantai 5. syyskuuta 2020

Karman laki

(Allekirjoittaneen muut artikkelit, tutkielmat, tutkimukset ja pienoisromaani Quo vadis - ad existere eli Ylimaallinen seikkailu löytyvät blogiarkistosta sivun oikeasta laidasta blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestettyinä.)


Karman laki teosofiassa ja ruusuristiläisyydessä

 

”Me, jotka kutsumme itseämme teosofeiksi ja uskomme, että ihminen on jälleensyntyvä olento ja että karman laki ohjaa kaikkea maailmassa, me ymmärrämme, että ei ole mitään ulkokohtaista pahaa.” (Pekka Ervast: Jeesuksen salakoulu ja kaikki kirjat-tiedoto s. 1433).

 

Ihminen on kyltymättömän tiedonnälkäinen (1) ja etsii säännönmukaisuuksia kaikesta käytettävissään olevasta informaatiosta yllätysten suuruuden vähentämiseksi (2). Elämän kovuuden keskellä etsitään elämän hallinnan keinoja ja selityksiä onnekkaille tai onnettomille kokemuksille. Yksi ihmiselämää kokonaisuudessaan jäsentävä käsitejärjestelmä on jälleensyntyminen ja eettiselle pohjalle rakentuva tekojen seuraamusvaikutus, karman laki. Esittelen lyhyesti opin kehitystä, levinneisyyttä ja peruspilareita. Käsittelen karman lain päämäärää, elämän avautumista korkeammassa minässä. Siirryn karman lain oikeellisuuden arviointiin ja lopuksi painotan omakohtaisen tutkimuksen ja informoinnin tärkeyttä.

 

Karman lain käsitteiden synnystä ja päämäärästä

Ensimmäiset kirjalliset tiedot Karman laista löytyvät Upanishadeista. Brihadaranyaka Upanishadissa kerrotaan, että ihminen tulee hyväksi hyvistä teoista ja pahaksi pahoista teoista (3). Karmaoppiin erottamattomasti liitetty jälleensyntyminen on esitetty Katha Upanishadissa (4,5). Edellinen on peräisin noin 700-luvulta eKr. ja jälkimmäinen viimeistään ensimmäisten buddhalaisten kirjoitusten ajoilta. Karman lain käsitteet ovat kehittyneet hindulaisuuden, jainismin ja buddhalaisuuden piirissä. Nykyään karman lakia opettavat hinduismi, buddhalaisuus, jainismi, sikhismi, sintolaisuus, taoismi ja Falung Kong. Myös ISIS:n vainoamat jisidit uskovat jälleensyntymiseen ja asteittaiseen puhdistumiseen (6). Platon esittää karman lain mukaisia käsityksiä myyteissään. Ruusuristiläisyyden ja teosofian mukaan koko ilmennyt maailma on syysuhteen (karman lain) alainen (7). Tämä tarkoittaa, että karman laki on muodostunut viimeistään ilmenneen maailman kanssa ja on erottamattomasti yhtyneenä ilmenneeseen maailmaan. Persoonallinen ihminen on elämänsä ja elämiensä välisen ajan karman lain sitoma. Hänen päämääränsä on kehittyä yksilönä korkeamman minän ilmentäjäksi ja samalla haihduttaa itsekeskeinen persoonallisuus. Kun ihminen ilmentää vain korkeampaa itseä (atma, buddhi ja ylempi manas) ei enää synny uutta negatiivista karmaa; vain positiivista karmaa, joka toteutuu tulevaisuudessa uusissa, ilmeisen hämärästi kuvattavissa olevissa olosuhteissa. Näiden uusien, ”ylempien” olomuotojen selvittely ja pohdinta eivät kuulu tämän artikkelin piiriin. Kuitenkin ilmeisesti nämäkin maailmat ovat syy-seuraus-suhteellisesti sidottuja karman lakiin.

 

Mikä on korkeampi minä?

Korkeampi minä käsittää ylemmät älytasot, buddhisen tason ja aatmisen tason. Ylemmät älytasot ilmenevät abstraktissa ajattelussa ja korkeaan etiikkaan liittyvässä logiikassa. Buddhinen olemassaolo on myönteistä, hyvätahtoista myötäelämistä, onnellista ja autuaallista tunnetta sekä rakkauden ja auttamisen hyvää tekevää tuntemusta ja ensisijaisuuden oivaltamista ja painottamista. Aatminen taso koskee tahtoa. Oikea tahto tarkoittaa jumalallisen rakkauden eli antamisen hyväksymistä. Tahdon vapaus on siis vain sen välillä hyväksyykö jumalallisen antamisen (rakkauden) vai eikö. Korkeamman minän tarkka ja yksityiskohtainen kuvaaminen ei ole aivan yksinkertaista siten, että myös tulisi ilmi miten se eroaa olemassaolon ja ihmisen muista ilmentymistä eri tasoilla. Tästä kuvaamisen vaikeaselkoisuudesta käy esimerkkinä I. K. Taimnin kirja ”Itsen löytäminen” (8). Meditaatiossa voidaan käsitteellisesti ja kokemuksellisesti irtautua alemmasta persoonallisesta minästä ja antaa korkeamman minän käsitteellisen ja kokemuksellisen tiedostamisen ilmetä tajunnassa. Mietiskelyn tuloksena voimme sitten toteuttaa oivallustamme käytännön elämässä.

 

Karman lain perusperiaatteita

Karman lain kolme peruspylvästä ovat etiikka, jälleensyntyminen ja syysuhteisuus. Karman laki voidaan tulkita juridisena automaationa; ei tarvita ulkopuolista juristia määräämään rangaistusta vaan oman toiminnan intentio ja tulos määräävät palkinnon tai rangaistuksen. Jos aiheutat toiselle kärsimystä, tulet itse kärsimään ja vastaavasti jos tuotat toiselle iloa, tulet itse saamaan iloa. Teosofian tulkitsemana karman laki ei toimi yksinomaan seurausetikan mukaisesti vaan myös toiminnan tarkoitus on seurausta aiheuttava syy. Hyvää tarkoittava teko ei aina tekijästä riippumattomista syistä saa aikaan kohdehenkilölle hyvää. Perustana karman laille on perusihmisen, ”jumalallisen kipinän”, monadin, pysyvyys ja monadin inkarnoituminen yhä uudelleen monadiin yhtyneen persoonallisuuden luoman karman mukaisesti. Karman seuraus voidaan kokea joko tässä elämässä tai seuraavissa. Teosofian mukaan ihminen syntyy ihmiseksi eikä voi uudelleensyntyä vaikkapa eläimeksi. Vapautuminen uudelleensyntymien pyörästä tapahtuu polttamalla huono karma loppuun ja luomalla hyvää karmaa. Täten elämän päämäärä on opetella elämään eettisesti korkeatasoista elämää. Vaikka karma liittyy yksilön eettiseen elämään, se voidaan katsoa myös olemassaolon perusominaisuuden ja päämäärän toteuttamisen mekanismiksi. Nimittäin jumalallisuuden perusolemus on rakkaus antamisen muodossa ja karman laki on mekanismi, joka lopputuloksena johtaa tähän jumalalliseen päämäärään ja olotilaan.

 

Onko karman laki totta?

Yksittäisen ihmisen näkökulmasta periaate ”paha saa palkkansa” vastaa intuitiivisesti yleisesti hyväksyttyä oikeuden tajua. Karman opin oletukset etiikan olemuksesta, toimimisesta ja jälleensyntymästä voidaan perustellusti asettaa kyseenalaisiksi. Myös teleologinen maailman- ja ihmiskäsitys ovat ristiriidassa nykyisen tieteellisen paradigman kanssa. Jotta ilmiön selitys, tässä tapauksessa karman laki tai sen osatekijä, olisi tieteellinen teoria, tulisi se voida todistaa tieteellisin menetelmin toistetuissa kokeissa. Selittävyyden lisäksi teorian tulisi olla ennustava. Testattavuus ja testien kontrolloitu toistettavuus ovat äärimmäisen vaikeasti toteutettavissa tai mahdottomia toteuttaa karman lain suhteen eikä allekirjoittaneella ole tiedossa yhtään tutkimusta, joka täyttäisi nämä vaatimukset. Ihmiselämä on ainutkertainen ja täten yksittäistä tekoa ei voida toistaa täysin samanlaisissa olosuhteissa. Toki yksilö ja eri yksilöt voivat toistuvasti tehdä eettisesti samanlaisen teon. Jotta teoria olisi yleistettävissä, tarvitaan vähintään muutaman ihmisen otos. Teosofisen käsityksen mukaan kukin monadi säilyttää kaiken tiedon kaikista jälleensyntymisistään ja on olemassa datakeskus nimeltä akaasiset aikakirjat, johon kaikki maailman tieto on tallennettu ja jonka tiedostoihin monadilla on pääsy. Ongelmana on löytää seuraus ja löytää oikea yksilö jossakin seuraavassa elämässä. Täytyy myös määritellä millainen eettisesti hyvä tai paha teko on ja mitä ominaisuuksia seurauksen tulee täyttää.

Yllä olevan mukaan karman lain tai jonkin sen osatekijän osoittaminen tieteelliseksi teoriaksi kohtaa ylitsepääsemättömiä ongelmia. Reinkarnaation puolesta puhuvat yksityiskohdin oikeiksi varmennetut lasten kertomukset edellisen elämän tapahtumat. Näiden tutkimusten analysointi ei kuulu tämän artikkelin piiriin.  Karman lakia käsittelevä kirjallisuus on monen kirjava. Osa kirjallisuudesta on puhtaasti mielikuvituksellisia tarinoita ja romaaneja, osassa pohdiskellaan mahdollisia tai ilmeisiä mekanismeja karman toiminnasta. Jotkut kirjoittajat väittävät selostuksiaan ehdottoman toisiksi, kun taas toiset pienentävät varmuusastetta. Toiset väittävät tiedon lähteeksi ylifyysisiä olentoja tai akaasisia aikakirjoja, toiset huomauttavat väittämiensä oleva oletuksia, omia luomuksiaan tai kirjallisiin lähteisiin nojautuvia.

 

Omakohtaisen tutkimisen ja informoinnin tähdentäminen

Teosofian ja ruusuristiläisyyden oleellinen osa on oman, eettisen, henkilökohtaisen tiedon tien kulkemisen opastaminen. Käytännöllisen ja meditatiivisen työn tuloksena luvataan tiedon avautuminen henkisistä tasoista mukaan lukien karman laki. Nykyisessä informaatioyhteiskunnassa, julkisen esittämisen ja esittäytymisen maailmassa, toivoisi näkevän tien kulkijoiden kertomuksia ja analyyseja omakohtaisista kokemuksista. Valitettavasti mm. Rudolf Steiner ja Pekka Ervast käskevät pitämään omat meditaation tulokset omina tietoinaan. He ovat toivottavasti tarkoittaneet epäasiallista sensaatiohakuista ja omilla saavutuksillaan ylvästelevää tai rehvastelevaa esittämistä. Omien tulosten esittely ja analyysi lisää asiallisen tiedon määrää ja antaa mahdollisuuden laajempaan ja tarkempaan analyysiin. Ei tule kaihtaa opin kannalta ristiriitaisia tuloksia. Opillisten erehdysten mahdollisuus tulee tunnustaa; maailma muuttuu ja sen mukana opillinen ymmärrys voi muuttua.

 

Viitteet

1. Bor Daniel. The Ravenous Brain. How the New Science of Consciousness Explains Our Insatiable Search for Meaning. Basic Books, 2012. ISBN 978-0-465-02047-8.

2. Pfaff, Donald. Brain Arousal and Information Theory. Neural and Genetic Mechanisms. Harvaed University Press, 2006. ISBN 0-674-01920-2.

3. https://en.wikipedia.org/wiki/Brihadaranyaka_Upanishad

4. (https://en.wikipedia.org/wiki/Katha_Upanishad

5. https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/02666030.1988.9628366

6. https://www.bbc.com/news/blogs-magazine-monitor-28686607

7. Ervast, Pekka. Oletko teosofi? (Pekka Evastin kaikki kirjat-tiedoston sivu 2463).

8. Taimni I. K. Itsen löytäminen. Itsen löytämisen ja toteuttamisen ongelma okkultismin valossa. Teosofinen seura ry. Jysäskylä, Oy Keskisuomalainen, 1972.

 

Aivot sielun istuimena

(Allekirjoittaneen muut artikkelit, tutkielmat, tutkimukset ja miniromaani Quo vadis - ad exixtere eli Ylimaallinen seikkailu löytyvät blogiarkistosta sivun oikeasta laidasta blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestettyinä.)

 

Aivot sielun istuimena

 

René Descartes piti käpylisäkettä sielun ja kehon kohtauspaikkana, vuorovaikutuskohtana eli sielun istuimena. Vieläkö tämä toteamus on pätevä vai onko aika muuttaa sitä? Sielun vastine neurotieteellisessä tutkimuksessa on lähinnä tietoisuus tai tajunta, joita käytän synonyymisesti. Tässä artikkelissa tarkoitan sielulla ihmisen tajuntaa eli subjektiivista kokemuksellista tunnetta olemassa olosta ynnä tämän kokemuksen sisältöä. Poikkeuksen muodostaa artikkelin metafyysinen osa, jossa sielulla tarkoitetaan teosofista käsitystä persoonallisesta minästä erotuksena korkeammasta minästä, jota nimitetään hengeksi. Aluksi käsittelen aivojen materiaalista puolta eli soluja ja niiden yhteenliittymiä sekä aivoalueita biokemialliselta ja neurofysiologiselta kannalta. Sitten siirryn tutkimusstrategioihin ja -tuloksiin tajunnan hermostollisista vastaavuuksista, joissa hermoverkot ovat keskeisessä asemassa. Käsittelen aivoja myös informaatioteoreettisesta näkökulmasta.

Aivot ja tajunta eivät ole tyhjiössä vaikka kokemuksellisesti voimme tuntea tyhjyyden vailla kiinnekohtia ympäröivään fyysiseen, sosiaaliseen tai kuvitteelliseen maailmaan. Aivot ovat jatkuvassa yhteydessä omaan kehoon ja kehon ulkopuoliseen maailmaan ynnä, neurotieteellisen käsityksen mukaan, muodostavat sisäisiä vastaavuuksia aivojen ulkopuolisesta maailmasta. Vastaavuudet ovat materiaalisella tasolla aivojen sähköistä ja biokemiallista toimintaa, subjektiivisella tasolla tajuntaa. Seuraavassa osassa tarkastelen sielun ja hengen tasoja niin kuin ne esitetään teosofiassa. Lopuksi siirryn ”kovaan ongelmaan” kokemuksellisuuden ja aineen suhteesta ja sitä millä tavoin ja millä biologisen systeemin tasoilla tietoisuuden (sielun tai hengen) voitaisiin teoreettisesti olettaa vaikuttavan aivoihin.

 

Aivot – biokemiaa, soluja ja soluverkkoja

Tämän alaotsikon alla kerron joitakin neurotieteellisiä yksityiskohtia aivoista. Asiaan perehtymättömältä ne saattavat tuntua vaikeasti aukeavilta. Jos tämä osio tuntuu liian vaikealta, lukija voi siirtyä seuraavaan alaotsikkoon. Suosittelen kuitenkin urheaa ja sinnikästä paneutumista, sillä pohjatiedot auttavat ymmärtämään artikkelin pääajatusta tajunnan ja aivojen yhteydestä.

Ihmisen keskimäärin 1,2 – 1,4 kilogramman aivot sisältävät arviolta 80 - 90 miljardia hermosolua ja saman verran muita soluja, jotka ovat pääosin gliasoluja. Kullakin aivojen hermosolulla arvioidaan olevan keskimäärin 7 000 kemiallista yhtymäkohtaa eli synapsia toisiin hermosoluihin. Täten synapsien lukumäärä nousee 100 – 500 biljoonaan. Hermosolujen ja synapsien lukumäärä on tärkeä, koska aivojen informaation käsittelyssä sähköimpulssin välittyminen kemiallisessa synapsissa on muotoiltavissa ja on ei-lineaarinen. Kemiallisessa synapsissa informaatio kulkee noin 0,5 millisekunnissa. Hermosolujen välillä on myös sähköisiä synapseja (gap junction), jotka ovat vähemmän muunneltavissa ja helpottavat soluja toimimaan yhtäaikaisesti.

Hermosolut ovat yhteydessä toisiinsa paikallisesti ja eri aivoalueiden välillä ja muodostavat silmukoita. Käyttäytymisemme, ajattelumme ja tajuntamme ovat yhteydessä näiden silmukoiden toimintaan. Aivojen toiminta on solukalvopotentiaalin muutoksia ja informaation kulkua näissä silmukoissa. Mitä tulee toiminnan aikaikkunaan, niin suurissa myelinisoituneissa heromosolujen viejähaarakkeissa (aksoneissa) sähköimpulssi kulkee kymmeniä metrejä sekunnissa, kemiallinen synapsi vaatii puoli millisekuntia informaation kulkuun lävitseen. Hermosilmukat toimivat millisekuntien – satojen millisekuntien aikahaarukassa.

Tämän artikkelin aiheen kannalta oleellisimmat biokemialliset hermosolujen molekyylitason toiminnot liittyvät informaation kulkuun solusta toiseen eli synapsien toimintaan. Hermoimpulssi eli solukalvopotentiaalin muutos siirtyy biokemiallisten prosessien välityksellä toisen solun kalvopotentiaalin muutokseksi. Prosessiin kuuluvat solukalvon ionikanavat natriumin, kaliumin ja kalsiumin siirtymisineen ionikanavien kautta, hermojen välittäjäaineet (synteesi, varastointi solurakkuloissa (vesicle), erittyminen synapsirakoon, kiinnittyminen vastaanottajamolekyyliin (receptor) vastaanottajahermosolun kalvolla, irtoaminen reseptorista ja välittäjäaineen poistaminen hermoraosta) ja vastaanottajahermosolun ionikanavien aktivaatio. Tapahtumaketju liittyy monimutkaisin biokemiallisin reaktioin geenien aktivaatioon, uusien proteiinien synteesiin ja viime kädessä nämä tapahtumat ilmenevät mm. muistina. Välittäjäaineita tunnetaan liuta erilaisia. Kunkin aivoalueen solut tuottavat alueelle ominaista välittäjäainettaan. Yleisin kiihottava välittäjäaine on glutamaatti ja estävä gamma-aminovoihappo (GABA).

Aivot saavat alkunsa sikiön kehityksen aikana epiteelisolukerroksesta, joka kaareutuu putkeksi ja suun puoleinen pää kehittyy aivojen eri alueiksi. Alinna ovat ydinjatkos ja aivorunko, jossa sijaitsevat tumakkeet säätelevät itsenäisesti peruselintoimintoja kuten hengitystä ja verenkiertoa. Ylempänä sijaitsevat talamus ja hypotalamus. Talamus on väliasema aistisignaaleille. Hypotalamus säätelee elintärkeitä toimintoja kuten syömistä ja juomista. Se myös välittää ylempien aivoalueiden ilmentämiä tunnetiloja fysiologisiksi muutoksiksi elimistössämme kuten pelon ja jännityksen laukaisema vapina, kalpeus ja sydämen tykytys. Seuraavaksi ylempi taso on limbinen systeemi, joka on oleellisessa osassa emootioiden kuten kipu, pelko, raivo ja mielihyvä ilmenemisessä. Limbinen järjestelmä on lajinkehityksellisesti vanha; se on kehittynyt jo matelijoilla, jonka vuoksi tätä aluetta on kutsuttu matelijoiden aivoiksi. Limbinen systeemi on laajalti yhteydessä aivokuoreen. Esimerkiksi Lain (2019) mukaan takaraivo-päälaki-ohimolohkojen aistimuksiin liittyvä aivokuori lähettää informaation suodatettavaksi talamukseen, josta  impulssit siirtyvät aivosaarekkeeseen yhdistettäviksi ja siitä edelleen otsalohkoon kognitiivista prosessointia varten ja limbiseen järjestelmään, jossa ns. primitiivivasteet muodostuvat. Aivokuorella sijaitsevat eri aistinlaatujen ensisijaiset ja porrastetut vastaavuusalueet sekä yhdistävät keskukset samoin kuin liikekeskukset ja suunnitteluun tarvittavat otsalohkojen alueet.

 

Tietoisuuden hermostolliset vastineet

Subjektiivinen tietoisuus kuuluu käsitteellisesti eri luokkaan kuin objektiiviset, mitattavissa olevat aivojen fyysiset toiminnot. Ennen hermoston mittausmenetelmien kehitystä tietoisuutta tutkittiin introspektiolla. Käsitykset koetun minän ulkopuolisesta maailmasta perustuivat subjektiivisiin tuntemuksiin ja omiin tai muiden esittämiin arveluihin tai totuuskäsitteisiin.

Jotta jokin hermostollinen tila voisi todistetusti vastata tietoisuutta, tulisi voida luoda tietoisuuden hermostollisen vasteen tila ja henkilön tulisi tällöin kokea ko. tuntemus ja vastaavasti, jos häivytämme tämän hermostollisen tilan, henkilöltä tulisi hävitä ko. kokemus. Täten tietoisuutta voidaan ajatella hermostollisena tilana, vaikka se käsitteellisesti eroaa siitä. Tällainen tila on neurotieteellisen käsityksen mukaan hyvin dynaaminen muuntuen tilasta toiseen sekunnin murto-osassa ja edellyttää pitkälle yhdistynyttä biologista aivohermoverkostoa. Yhdistyneisyyden tapa voi olla synkroninen, samalla taajuudella tapahtuva sähköimpulssien eteneminen. Aivoalueiden välinen gammasynkronia on havaittu mm. meditaation muokkaamassa tarkkaavaisuuden säätelyssä (Katyal S. 2020) ja tietoisessa havaitsemisessa (Muller L, et al. 2018).

Käyn seuraavassa lyhyesti läpi Ginsburgin ja Jablonkan (2019) esittämät seitsemän tietoisuuden kriteeriä, jotka kukin erikseen ovat välttämättömiä kriteereitä tajunnalle ja yhdessä ovat riittävät. Kriteerit sisältävät subjektiivisia psykologisia sekä neurobiologisia määritteitä. 1. Tietoisuus edellyttää laaja-alaista toimintaa aivoissa ja informaation tavoitettavuutta. 2. Tietoinen kokemus on yhdistynyt ja erotettavissa muista kokemuksista. 3. Tietoisen kokemuksen muodostumisessa hermosolujen, hermosoluyhteyksien ja hermosoluverkkojen valinta on keskeistä. Hermostollisesti ja käyttäytymisen puolesta tietoisuus on muovautuva. Oppiminen, muisti ja tarkkaavaisuus liittyvät tietoisuuteen. 4. Tietoisuus on jostakin asiasta. Se on viittaava eli intentionaalinen. 5. Tietoisuuden ja hermoverkkojen edestakaisen tai silmukkamaisen toiminnan on kestettävä jonkin aikaa. 6. Tietoisuuteen liittyy arvoja, tunteita ja päämääriä. 7. Tietoisuuteen liittyy tunne itsestä, toimijasta ja kehollisuudesta.

Tajunnan kannalta erityisen tärkeitä ovat aivojen takaosan (parieto-occipito-temporaalinen) ”kuuma alue” (Koch C. 2016) ja vireyttä säätelevät mekanismit kuten aivorungosta lähtevä nouseva verkkomainen aktivoiva systeemi (ascending reticular activating system, ARAS) (Pfaff D. 2006). Talamuksen laitaosien ja aivojen kuorikerroksen syvien osien aktiivisuus on yhteydessä tajunnan tasoon mutta myös pinnallisempien kuorikerroksen osien yhteistoiminta on oleellista tajunnalle (Redingbaugh MJ et al. 2020). Kehon ulkoisiin ärsykkeisiin perustuva tietoinen toiminta välittyy hermoverkon useiden alahermoverkkojen kautta. Hermoverkot ovat osin yhteisiä, vaihtuvat tehtävään liittyen kymmenien tai satojen millisekuntien välein ja hermoverkkojen toiminnalliset yhteydet kattavat vain osan mahdollisista anatomisista yhteyksistä (Brovelli A et al. 2017). Tietoisuudelle oleellista näyttää olevan erityisten, määriteltyjen hermoverkkojen vuoroittainen toiminta (Huang Z et al. 2020). Tietoinen havaitseminen liittyy yhdistävien aivokuorialueiden aktiivisuuden lisäksi ensisijaisten aivokuorten aktiivisuuteen viitaten hermoverkkojen takaisinsyöttöön; kuultu ääni aktivoi myös ensisijaisen näköalueen ja ensisijaisen tuntoalueen (Sanchez G et al.  2020).

 

Tietoisuuden tutkimuksen ja ymmärtämisen reunaehtoja neurotieteessä

Neurotiede on biologinen tiede, joka hyväksyy evoluution ja sen mekanismit (perinnöllisyys, geneettinen muuntelu ja luonnon valinta) syinä kunkin eliön tämänhetkiselle perintöainekselle ja ilmiasulle. Evoluutio on ”järjetön” eli se ei tee suunnitelmia ja luo optimaalista rakennetta tai toimintamallia yksilölle. Se vain valitsee kuhunkin ympäristön lokeroon yksilön, joka omaa sopivimman muuntelun tuloksen seurauksena syntyneen ilmiasun.  Eliöiden välillä vallitsee kilpailu: syö tai tule syödyksi. Tähän kilpailuun ei liity mikään moraalista arviointia, se vain on olemassa oleva tosiasia. Eliöiden välillä vallitsee kilpavarustelu puolustuksen ja hyökkäyksen osalta. Monipuolinen informaation kerääminen eri aistein, informaation käsittely hermostossa ja tilanteiden ennakointi sekä edistynyt motoriikka edistävät energian hankintaa, elossa pysymistä ja suvun jatkamista. Eliö kokonaisuutena, mutta myös aivot omana kokonaisuutena muodostavat itsesäätyvän systeemin ympäristössään. Aivot ymmärretään näistä lähtökohdista käsin.

Evoluution näkökulmasta aivoja ei ole luotu, vaan parhaiten elossa säilymistä edistävä rakenne on säilynyt ja sen päälle on kehittynyt uusia rakenteita entisten päälle. Tällä hermoston rakenteen kehityksellä ei ole itsenäistä kehityshistoriaa, vaan rakenne on kehkeytynyt yhdessä monipuolistuvan ja tarkentuvan aistielinkehityksen ynnä liikuntaelimistön kehityksen kanssa. Aistit, hermosto ja liikuntaelimistö ovat ne rakenteet, joiden kautta toteutuu eliön käyttäytyminen omassa ympäristössään. Elin- ja solutasolla edellytetään hermoston ylläpitämiseksi mm. verenkierto ja gliasolut aineenvaihduntaan tarvittavien molekyylien kuljettamiseksi. Käyttäytymisen ymmärtämisen ongelmaksi muodostuu äärimmäisen monipuolinen informaation työstäminen, pitkäaikaisen ja lyhytaikaisen muistin selvittely mieleen painamisineen ja mielestä palauttamisineen, eri aistimodaliteettien informaation integraation mekanismit ja toimintojen organisointi hetkestä toiseen millisekuntien toimintaikkunoissa (frame rate). Ymmärtämistä ei tee helpommaksi subjektiivisten kokemusten yhdistyminen näihin toimintoihin samanaikaisesti, ennakoiden tai jälkikäteen muistin varassa työmuistissa puntaroiden.

 

Informaation käsittely

Emme voi kiistää, etteikö eliö toimisi ympäristössään reaktiivisesti tai ennakoivasti  ja etteikö se oppisi uusia käyttäytymistapoja aiemmista vuorovaikutuksistaan. Hermosolujen sähköimpulssit muodostavat raakadatan aivoille. Impulssien satunnaisesta kohinasta täytyy erottaa säännönmukaisuuksia eli informaatiota. Aivojen lajikehityksellisesti muodostunut rakenne on lähtökohta informaation käsittelylle. Tämän rakenteen päälle tai paremminkin sisään alkuperäistä rakennetta muuttaen muodostuu jatkuvasti uudistuva rakenne, jossa sähkökemiallinen olotila (state) toteutuu. Tämä alati muuttuva olotila edustaa aivojen ulkopuolista aluetta ja samalla muodostaa lähtökohdan eliön omalle toiminnalle, jonka tulokset ennakoidaan ja toteutuneen toiminnan tulokset puolestaan muodostavat uuden sisään tulevan informaation. Tämä kaikki tapahtuu hermoimpulssiviidakossa. Impulssit siirtyvät solusta toiseen synapsien välityksellä. Solu vastaanottaa hermoimpulsseja useista toisista soluista. Synapsia samoin kuin hermosolua voidaan pitää muuntimena (activation function) informaation välityksessä. Solu voi sammuttaa impulssin etenemisen tai toimia muuntimena epälineaarisesti riippuen mm. tuovien samanaikaisesti aktiivien synapsien toiminnasta ja lukumäärästä.

Hermosto vähentää informaation määrää edetessään periferiasta keskukseen päin. Esimerkiksi silmän verkkokalvo vähentää valosta saamansa bittimäärän satakertaisesti miljardista bitistä sekunnissa kymmeneen miljoonaan bittiin sekunnissa, joka määrä kulkee noin miljoonaa hermosäiettä sisältävässä näköhermossa. Motoriseksi suoritukseksi muuntamisessa informaation määrä suorastaan romahtaa: aivot tuottavat noin biljoona (1012) kaikki-tai-ei-mitään hermoimpulssipiikkiä sekunnissa ja voivat saada kirjoittamisen liikesuorituksena aikaan 10 bittiä sekunnissa (Koch 2019, s 133). Äkkiseltään aivojen käsittelemän informaation määrä tuntuu tyrmäävältä. Kuitenkin aivot toimivat vaikeasti käsitettävällä superkapasiteetilla joka sekunti koko valveilla olomme ajan ja myös nukkuessamme.

Koska aivojen informaation käsittely on äärimmäisen moniulotteista, tutkimuksissa pyritään mm. tutkimusteknisistä ja laskennallisista syistä redusoimaan ulottuvuudet vain muutamaan tekijään, jotka kuvaisivat mahdollisimman tarkasti ja yksityiskohtaisesti vaikkapa kognitiivisia toimintoja. Tässä tilanteessa on selvä, että tulokset eivät selitä tutkittavaa ilmiötä täydellisesti.

Aivot eivät etsi tieteilijän tavoin matemaattisia malleja tai pyri selittämään ympäristöään. Ne oppivat tarkemmin määrittelemättömällä tavalla ympäristön rakenteen toimiakseen asianmukaisesti tarkoitusperiensä (homeostaasi, tunne tai harkittu päätös) saavuttamiseksi. Uudet havainnot toiminnan tuloksista tarkistavat ovatko tarkoitusperät saavutettu ja millaisia mahdollisia uusia toimia tarvitaan. Havaintojen työstäminen ja havaintomallien tallentaminen ja muistista palauttaminen tapahtuvat pitkälti samoja hermorakenteita käyttäen. Toimintojen suunnitteluun tarvitaan myös muistiin painetun mieleen palauttamista. Lukuisat eri aistimodaliteettien integroidut mallit tallentuvat muistiin ja niitä voidaan verrata tulevaan informaatioon. Tämä vertaaminen tapahtuu aivokuorihierarkian eri tasoilla aina alinta hierarkian tasoa myöten (Albers AM. ym 2013).

Yksi näkökulma tarkastella aivojen informaation käsittelyä on tarkastella vastaavuuksia keinotekoisiin hermoverkkoihin. Niiden kehittämiseen on saatu inspiraatiota aikamme eräästä merkittävimmistä neurotieteen löydöksistä, nimittäin aistininformaation hierarkkisesta käsittelystä aivojen eri osissa. (Katso mm. Rao ja Ballard 1999.) Keinotekoiset aivoverkot toteuttavat osin aivojen kaltaista tietojen käsittelyä verrattomasti aivoja vähemmillä muokattavissa olevilla parametreilla (synapsi ja solu). Kuitenkin tulokset ovat vakuuttavia esimerkiksi kasvojen tunnistuksessa ja kielen käsittelyssä (Hasson et al. 2020), jossa miljoonilla esimerkeillä optimoidaan miljoonia parametreja (node activation function) eli opetetaan monitasoinen keinotekoinen hermoverkko havaitsemaan säännönmukaisuuksia ja suorittamaan valittu tehtävä. Aivoilla on käytössään yli sata biljoonaa muokattavissa olevaa synapsia. Jos katsomme vaikkapa ihmisvauvan alinomaa haparoivia käsiä hamuamassa suuhun vietävää, huomamme yrityksiä eli informaation työstämistä tapahtuvan lukemattomat kerrat vuorokaudessa. Niin vain vauva muutamassa kuukaudessa oppii yhdistämään havainnot ja monimutkaiset liikkeet ja pian hallitsee jopa peukalon ja etusormen pinsettiotteen. Vauva muodostaa lukuisten yritysten avulla aivoverkkomallin, jonka miljoonia tai miljardeja toiminnallisia yksityiskohtia ei voi kuvitella voitavan tutkia millään käytössä olevalla (ja tulevalla) tutkimuslaitteistolla. Aivoverkkomalli ei edusta objektiivista aivojen ulkopuolista maailmaa, vaan on ainoastaan yksilön kokemukseen (keräämään tietoon) perustuva, hetkestä hetkeen muuttuva arviolaskelma yksilöstä ja maailmasta nimenomaisesti näiden suhteen näkökulmasta. Tämä arviolaskelma on eri asia kuin matemaattiset ja loogiset mallit ja laskelmat, jotka suoritetaan ihmisen kognitiivisen kyvykkyyden avulla.

 

Teosofinen käsitys ihmisen eri tasoista                                          

Teosofiassa fyysisen ruumiin käsitetään olevan erillinen henkisestä ruumiista. Menemättä pidemmälle teosofisten kirjoittajien esityksiin voidaan mainita yleistäen, että henkisiä ruumiita on useita (kukin omalla olemassaolon tasollaan) ja ne eroavat toisistaan mm. henkisen aineen hienojakoisuuden mukaan. Fyysisellä keholla ja ylimaallisella hengellä on oma, toisistaan eroava evoluutionsa. Fyysiseen kehoon katsotaan kuuluvan myös eetterikeho, joka ilmentää mm. sukupuolisuutta, tapoja ja tottumuksia. Ihmisen sielu eli alempi minä koostuu persoonallisista tunteista ja ajattelun tasoista. Persoonallinen sielu on kuolevainen. Henki eli ylempi minä on muodostunut ylimmän älytason hienojakoisesta ylifyysisestä aineesta sekä buddhisesta ja aatmisesta aineesta. Ylempi minä säilyy inkarnaatiosta toiseen (http://media.pekkaervast.net/books_files/Pekka_Ervast_vastaa_kysymyksiin.pdf s. 131-132). Olemassaolo näillä eri tasoilla koetaan subjektiivisina tietoisuustiloina. Tietoisuustilojen sisältö kertoo sen, millä henkisellä tasolla kokija milloinkin on.

 

Johtopäätöksiä

Yllä olevasta voimme päätellä, että voimme unohtaa Descartesin esityksen käpylisäkkeestä sielun istuimena ja katsoa aivojen kokonaisuutena sopivan paremmin tähän tehtävään. Jos olemme vakuuttuneita ylimaallisesta olemassaolosta ja sen vaikutuksesta kehoomme tai vain haluamme pitää ylimaallista vaikuttavaa tekijää yhtenä selitysmahdollisuutena käyttäytymisellemme tai tietoiselle olemassaolollemme, tulisi meidän kyetä selvittämään millä tavoin henki on vuorovaikutuksissa tuntemiimme molekyyli-, solu- ja hermoverkkotason tapahtumiin. Missä vaiheessa tai vaiheissa dualismin ylimaallinen sielu-henki vaikuttaa meihin kehollisina olentoina ja eritoten aivoihimme? Kuinka olisi molekyylitaso kuten hermojen välittäjäaine dopamiini tai dopamiinin synteesi levodopasta dekarboksylaatiolla? Vai sopisiko paremmin yksittäinen atomi tai elektroni tai tuma tai solu kokonaisuutena. Olisiko hermosilmukan impulssitaajuus sopiva tai aivojen otsalohko? Mitä pidemmälle menemme mikrotasolla, sitä suuremmaksi muodostuu vaikuttajan yksittäisten päätösten määrä. Päädymme nopeasti biljoonaan tai triljoonaan päätökseen sekunnissa.  Onko päätösten lukumäärällä jokin yläraja? Matemaattisesti ylärajaa ei tarvitse olla – suurennetaan vain potenssilukua. Vaikuttaako tällainen suurentaminen järkevältä?

Ajatellaan vaikka käymistä ruokakaupassa. Vaikuttaako sielu-henki vain päätökseen ruokakaupassa käymisestä ja ostoslistan laatimisesta ja jääkö muu toiminta luonnon tehtäväksi itsesäätyvän systeemin automaationa kunkin yksilön mikro- ja makrotasolla? Jos sielu-henki vaikuttaa vain päätökseen kaupassa käynnistä, silloin se ei ole vastuullinen matkalla tapahtuneesta liikenneraivokohtauksestaan. Tällöin vastuullinen on itsenäisesti toimiva kehokoneisto. Voiko automaatiokone olla vastuussa? Selitykseksi voisi ottaa eetteriruumiin. Eetteriruumis on tapojen, tottumusten ja taipumusten tyyssija. Ruusuristiläisyyden mukaan tietoinen ihminen eli henki-sielu on vastuussa niiden kehittämisestä ja täten henki-sielu on välillisesti vastuussa fyysisen kehon edesottamuksista. Vastaavasti raudanlujaa determinismiä kannattaneet varhaiset stoalaiset katsoivat voivansa muuttaa syy-seuraussuhdetta vapaan tahdon avulla ja täten pitivät ihmistä vastuullisina omista ajatuksistaan, sanoistaan ja teoistaan.

Milloin päätöksen teko tapahtuu? Silloinko kun teemme tietoisen päätöksen? Näin ei näytä olevan asian laita, vaan päätös tapahtuu suuruusluokassa 10 mikrosekuntia ennen tietoista päätöstämme (Koenig-Robert R & Pearson J. 2019). Vaikka tutkimustulosta on kritisoitu, se on filosofisesti perustavanlaatuinen. Teosofiselta kannalta katsoen korkeampi minä vaikuttaa aivoihimme päätöksenteon esitietoisessa vaiheessa. Tietoisessa päivätajunnassa emme ole tietoisia korkeamman minän toiminnasta vaan se vaikuttaa meihin persoonallisen minän tietoisuuden ulkopuolella. Kun tietoisuutemme on yhtä korkeamman minän tietoisuuden kanssa, voimme tietää korkeamman minän vaikutuksen aivoihimme. Tässä selitysmallissa jää ratkaisematta ongelma siitä, mihin kohtiin ja miten fyysisiin aivoihin vaikutetaan.

Tietoinen kuvittelu todennetusti vaikuttaa aivojen toimintaan. Aivojen ensisijaiselta näkökuorikerrokselta (V1) voidaan lukea mitä henkilö kuvittelee mielessään (Naselaris T. et al. 2015). Toki HD-näytön resoluutioon ei päästä ja V1-aivokuori on vasta ensimmäinen työstämisalue, joka ei vielä ilmennä kuvia sellaisina kuin ne näemme. Tulos kuitenkin osoittaa, että subjektiivinen tietoinen oma tahto vaikuttaa objektiivisesti tutkittuna aivojen toimintaan ja vielä siten, että kyetään tunnistamaan mielikuvan sisältö. Tutkimustulos on merkittävä, mutta ei selitä sitä, mistä tietoisuus tulee. Tulos ei kerro onko tahto ja tietoisuus itsenäisesti olemassa olevia vai ilmenevätkö ne ainoastaan itsesäätyvissä aivojen hermoverkoissa.

Ratkaisun löytäminen henki-keho-ongelmaan on vaikea.  Onko tässä esitetty tietoisuus-keho-ongelman lähestymistapa sittenkään mielekäs? Löytyisikö kuitenkin jokin muu näkökulma, jossa ”homunculus koneessa” voisi säilyttää olemassaolonsa, eikä sitä hylättäisi niin kuin neurotieteessä tehdään? Yksilö voi katsoa itselleen ensisijaiseksi kulttuurisidonnaisen merkityskokemuksensa. Voisiko meditaation jalostama tietoisuus kertoa jostakin muusta kuin omasta kehollisesta itsestä? Meditaatiossa voimme liikkua tietoisuuden raja-alueilla. Subjektiivinen tuntemus olemassaolosta on vakuuttava eikä tämä tuntemus kaipaa mitään, mikä olisi edellytys tälle tuntemukselle. Se ei kaipaa hermoverkkoja mutta ei myöskään metafyysisiä olomuotoja. Mielen sisällön tyhjentävä meditaatio voi tuoda mukanaan sisältöä tietoisuudellemme kuten meditaation harrastaja voi vakuuttaa.  Omalta kohdaltani olen selostanut sisällön ja havaintojen ilmaantumista kahdessa artikkelissa: ”Jooga niin kuin olen sen ymmärtänyt ja kokenut” ja  ”Mistä aistikokemus kertoo? – Kokemuksia antroposofisesta tiedon tiestä” (https://tapiojoensuu2.blogspot.com/2019/04/jooga-niin-kuin-olen-ymmartanyt-ja.html ja https://tapiojoensuu2.blogspot.com/2019/04/mista-aistikokemus-kertoo-kokemuksia.html). Mutta jos haluamme luotettavaa ulkomaailmaa koskevaa sisältöä tietoisuudellemme, tarvitsemme tarkkoja havaintoja. Esimerkiksi paljon kärsimystä, toivottomuutta, vammautumista ja kuolemaa aiheuttavia vitsauksia, kuten isorokkoa, ei olisi voitu selättää ilman tarkkoja huomioita, että lehmien kanssa tekemisissä olevat ja lehmärokkoon sairastuneet eivät sairastuneet isorokkoon tai että ruttoon sairastuminen oli asuinalueesta riippuvainen.

Artikkelissani esitetyt neurotieteelliset tarkastelukannat ovat pääpiirteissään yleisesti hyväksyttyjä nykyisessä vertaisarvioidussa tieteellisessä kirjallisuudessa. Tällaisia ovat evoluutio, yksilö itsesäätyvänä systeeminä ympäristössään ja informaation käsittely. Lisäksi tajunnan selitysmallit asetetaan materialistiselle pohjalle. Useat tutkijat hyväksyvät ajatuksen, että tajunta ja aivojen biofysiologia kuuluvat eri tietokategorioihin ja, että aivojen biofysiologialla on tajunnallinen vastine. Tutkimukset suunnitellaan näistä lähtökohdista käsin ja tutkimustulokset ovat edellytysten mukaiset.  Tällöin on vaikea löytää löydöksille lähtökohdista poikkeava selitysmalli.  Aivot voidaan periaatteessa purkaa molekyyli- ja atomitasolle eikä kuitenkaan voida ymmärtää näistä osista käsin mitä aivot kokonaisuudessaan tekevät tai kuinka tajunta ilmenee (siinä tapauksessa, että sen katsotaan saavan alkunsa aivoista). Osat eivät sinällään selitä, mitä aivot tekevät. Tarvitaan perusosien ja osakokonaisuuksien yhdistelyä ja yhdistelmien toiminnan lainalaisuuksien löytämistä, jotta ymmärrettäisiin kuinka aivokoneisto toimii. Materialistinen neurotieteellinen perusolettamus on, että tajunta syntyy osien toimintojen monimutkaisten yhdistymisten seurauksena faasimuunnoksena tai emergenttinä ominaisuutena (mitä semanttista ilmaisumuotoa halutaankaan käyttää). Mikäli olen ymmärtänyt oikein, matemaatikot kutsuvat ilmiötä haaraumaksi (bifurcation), jossa selitettävän ilmiön parametrien vaihdellessa tapahtuu riippuvassa muuttujassa (muuttujan virrassa) laadullisia muutoksia (Strogatz S. 2015 s. 45). Tällaisia toiminnan haarautumia voi olettaa tapahtuvan todennäköisemmin ihmisen kuin rotan aivokuorella koska ihmisen aivokuoren hermosolut omaavat biofyysisiä ja laskennallisia etuja verrattuna rotan aivokuoren soluihin (Eyal G et al. 2018). Teosofia kallistuu Leibnizin kannalle, että materiaalinen koneisto ei selitä havaintojamme eikä tajuntaamme (https://www.iep.utm.edu/lei-mind/), vaan selitykseksi tarvitaan aineeton (tai yliaineellinen) monadi.

 

Viitteet

Albers AM, Kok P, Toni I, Dijkerman C & de Lange FP. Shared Representations for Working Memory and Mental Imagery in Early Visual Cortex. Current Bology. 5 August. 23;15: 1427-1431. 2013. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0960982213006908

Brovelli A, Badier JM, Bonini F, Bartolomei F, Coulon O  Auzias G. Dynamic Reconfigutation of Visuomotor-Related Functional Connectivity Networks. J Neurosci. Jan 25;37(4):839-853. 2017. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6597020/

Eyal G, Verhoog M B, Testa-Silva G, Dietcher Y, Benavides-Piccione, DeFelipe J, de Kock C P J, Mansvelder H D and Segev I. Human Cortical Pyramidal Neurons: From Spines to Spikes via Models. Front. Cell. Neurosci. 29 June 2018. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6034553/

Ginsburg Simona and Jablonka Eva. The Evolution of the Sensitive Soul. Learning and the Origins of Consciousness. Cambridge, MA : MIT Press, 2019. ISBN 9780262039307.

Hasson U, Nastase SA & Goldstein A. Direct Fit to Nature: An Evolutionary Perspective on Biological and Artificial Neural Networks. Neuron, February 5, 105: 416-434. 2020. https://www.biorxiv.org/content/10.1101/764258v3.full

Huang Z,  Zhang J, Wu J, Mashour GA & Hudetz AG. Temporal circuit of macroscale dynamic brain activity supports human consciousness. Sci Adv. 2020;6:eaaz0087. 11 March 2020. https://advances.sciencemag.org/content/6/11/eaaz0087

Katyal S. The neural correlates of non-judgmental and present-centred perception. PsyArXiv Preprints. 6 Feb 2020. https://psyarxiv.com/zpxuv/

Koch C, Massimini M, Boly M & Tononi G. Neural correlates of consciousness: progress and problems. Nature Reviews Neuroscience. May 17:307-321. 2016. https://puredhamma.net/wp-content/uploads/Neural-correlates-of-consciousness-Koch-et-al-2016.pdf

Koch C. The Feeling of Life Itself. Why Consciousness is Widespread but Can´t Be Computed. Massachusetts Institute of Technology. 2019. ISBN: 978-0-262-04281-9.

Koeing-Robert R & Pearson J. Decoding the contents and strength of imagery before volitional engagement. Scientic Report 9, Article number: 3504. 2019. shttps://www.nature.com/articles/s41598-019-39813-y?fbclid=IwAR29feWsCUxne0kI-VqBPkjZXpkxG58VgDBeEu9n7OvXsCqcX2OKEvVjgmY

Lai CH. Fear Network Model in Panic Disorder: The Past and the Future. Psychiatry Investig. Jan;16(1):16-26. 2019. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6354036/.

Muller L, Rolston JD, Fox NP, Knowlton R, Rao VR & Chang EF. Direct electrical stimulation of human cortex evokes high gamma activity that predicts conscious somatosensory perceprion. J Neural Eng 15(2):026015. Apr 2018. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/29160232.

Naselaris T, Olman CA, Stansbury DE, Ugurbil K & Gallant JL. A voxel-wise encoding model for early visual areas decodes mental images of remembered scenes. Neuroimage 105:215-228. Jan 15, 2015. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1053811914008428?via%3Dihub.

Pfaff D. Brain Arousal and Information Theory: Neural and Genetic Mechanisms. Harvard University Press. 2006. ISBN 0-674-01920-2.

Redingbaugh MJ, Phillips JM, Kambi SA, Mohanta S, Andryk S, Dooley GL AfresiabinM, Raz A & Saalmann YB. Thalamus Modulates Consciousness via Layer-Spesific Control of Cortex. Neuron, February 12, 2020. https://doi.org/10.1016/j.neuron.2020.01.005.

Rao RP & Ballard DH.  Predictive coding in the visual cortex: a functional interpretation of some extra-classical receptive-field effects. Nat Neurosci Jan;2(1): 79-87. 1999. https://www.cs.utexas.edu/users/dana/nn.pdf

Sanchez G, Hartmann T, Fuscà M, Demarchi G & Weisz N. Decoding across sensory modalities reveals common supramodal signatures of Conscious perception. March 17, 2020.  https://www.pnas.org/content/early/2020/03/16/1912584117

Strogatz SH. Nonlinear Dynamics and Chaos. With Applications to Physics, Biology, Chemistry, and Engineering. Westview Press. 2015. ISBN 978-0-8133-4910-7.

https://tapiojoensuu2.blogspot.com/2019/04/jooga-niin-kuin-olen-ymmartanyt-ja.html

https://tapiojoensuu2.blogspot.com/2019/04/mista-aistikokemus-kertoo-kokemuksia.html


perjantai 31. tammikuuta 2020

Olenko minä algoritmi?


(Tämä artikkeli koskee tietoisuutta ja erityisesti sen yhteyttä fyysiseen kehoon. Allekirjoittaneen muut artikkelit, tutkielmat ja tutkimukset löytyvät sivun oikeasta laidasta blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestettyinä.)


Olenko minä algoritmi?


Valveutuneen ihmisen ja eritoten Ruusuristin dualistisen järjestelmän tutkijan (ja/tai järjestelmän eettisiin perusteteisiin pohjautuvan ihmiskuvan mukaisesti elämään pyrkivän) on mielestäni aiheellista tutustua myös monistisen neurotieteen jatkuvasti päivittyviin käsityksiin tajunnasta. Näin luodaan ja ylläpidetään yhteys ajan henkeen, käsityksiin, joiden näkökulmasta tiedemaailmassa tarkastellaan ihmistä ja hänen yhteyttään fyysiseen ja sosiaaliseen ympäristöönsä.

Tämä artikkeli koskee tietoisuuden, fyysisen kehon ja ympäristön yhteyttä. Kuinka aineellisessa kehossa voi olla tajunta? Aluksi tarkastellaan tajuntaa dualistisen käsityksen mukaan. Sitten siirrytään monismiin, jossa fyysinen ja mielellinen ovat saman asian kaksi eri ilmenemismuotoa. Seuraavaksi käsitellään yksilöä mukautuvana, itsesäätyvänä systeeminä neurotieteelliseen ja psykologiseen tutkittuun ja vertaisarvioituun tietoon tukeutuen. Lopuksi arvioidaan johtopäätöksiä monismin ja dualismin lähtökohdista. Tässä artikkelissa käytän tietoisuutta ja tajuntaa synonyymeinä ja tarkoitan niiden koko kirjoa valveillaolon vireydestä tunteisiin ja tarkkaavaisuuden kohteiden säätelyyn yleisesti ja erityisesti ajattelun yhteydessä.


Dualismi


Filosofisessa ontologiassa dualismilla tarkoitetaan henkisen, jota tietoisuus edustaa, ja aineellisen perusluonteisesti erillistä olemusta. Ruusuristiläinen lähtökohta on dualistinen. Sen mukaan tajuisuus on jotakin hienoaineista, kaikkialla olevaa mutta laadultaan vaihtelevaa. Se voi olla eriytynyttä, kuten persoonallisen ihmisen kohdalla on asian laita. Henkinen puoli on alkujaan lähtenyt yhdestä olemassaolosta ja se toteuttaa omia perusolemukseltaan eettisiä lakejaan.


Monismi


Neurotieteellinen ja psykologinen tutkimus lähtee monistisesta oletuksesta; tietoisuutta on vain fyysiseen kehoon liittyneenä. Kysymysasettelu ja tutkimussuunnitelmat laaditaan monistisesta lähtökohdasta käsin ja tulokset ja tulkinnat ovat sen mukaiset. Tietoisuuden kova ongelma on kuinka yhdistää psykologian tutkimusalaan kuuluva subjektiivinen tunne ja ajattelu neurotieteen tutkimiin tajunnan anatomisiin, fysiologisiin ja molekyylibiologisiin tekijöihin. Ongelman ratkaisussa oikeana filosofisena lähtökohtana tulee, käsitykseni mukaan, olla oletus, että yhteisestä tekijästä y seuraa tajunnan fyysiset hermostolliset vastineet h sekä subjektiiviset tilat s. Tieteessä yleisesti pyritään löytämään abstrakteja lakeja, jotka selittävät ilmiön/ilmiöryhmän. Tietoisuuden tapauksessa tulisi löytää laki/lait, jotka selittävät yhdenpitävästi (samanaikaisesti) subjektiiviset laadut ja fysiologiset löydökset. Haluamme löytää mahdollisimman yksinkertaisen/yksinkertaiset lait (Occamin partaveitsi).


Eliö mukautuvana itsesäätyvänä systeeminä


Eliötä (artikkelissani tarkoitan eliöllä selkärankaista, etenkin nisäkästä ja erityisesti ihmistä) ei voi ymmärtää erillisenä omissa oloissaan, umpiossa, vaan vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Siksi sopiva tapa tarkastella eliötä on käsittää se mukautuvana, itsesäätyvänä systeeminä ympäristössään (Lupyan 2015). Paitsi eliötä kokonaisena myös tietoisuutta voidaan tarkastella omana itsesäätyvänä systeeminään. Tässä tarkastelussa juuri subjektiivisuus (itsekohtaisuus) on se ominaisuus, joka erottaa itsen ei-itsestä (ulkomaailmasta ja aivojen ulkopuolisesta kehosta). Ei-itse on edustettuna aivoissa välillisesti, omakohtaisesti synnytettyinä sisäisinä malleina. On huomattava, että sisäinen malli ei alimmilla tasoillaan ole visuaalinen kuva tai vastaava vaan se koodataan hermoimpulssitaajuuksina, hermoimpulssin ajallisina vaihteluina tai yksittäisten hermosolujen tai isomman hermosolujoukon impulsseina. Monet tutkimukset tukevat viime aikoina esitettyä mallia, jossa tarkkaavaisuus ja toiminta painottavat todennäköisyyksiin pohjautuvaa laskennallista arviota kehon ja maailman tilasta. Kyseessä on ennakoivan koodauksen (tapahtumaketjun) yleistys (Bayesian brain, free energy princilpe) (George ja Sunny 2019). Jotta eliö voisi säilyä hengissä, sen on tämän sisäisen edustuksellisuuden kautta suunniteltava toiminta toivottavan (sisäisen ja ulkoisen) tasapainotilan (attractor state) saavuttamiseksi. Eliö katsotaan lähtökohtaisesti aktiiviseksi ja ennakoivaksi ilmentäen tarkkaavuuden, toiminnan ja havainnon alituisesti toistuvia syklejä. Sisäiseen edustuksellisuuteen sisältyy tietoisuus.

Eliö mukautuvana, itsesäätyvänä systeeminä pyrkii toivottuun tasapainotilaan, jossa vaste stimuluksille voi tapahtua automaattisesti käytettyä energiaa minimoiden. Eri homeostaattiset mekanismit ovat kehittyneet lajinkehityksen yhteydessä. Ennakoitavissa yhteyksissä subjektiiviset eliökeskeiset arvot lasketaan automaattisesti erikseen kullekin homeostaattiselle mekanismille (lämmön säätely, verenpaine, sokeritasapaino, happo-emästasapaino, jne.). Aivot vastaavat yksittäisten homeostaattisten mekanismien yhdistämisestä toisiinsa ja kullakin hetkellä arvojärjestykseen asettamisesta. Selkäytimen gangliot, ylempi ydinjatkos ja hypotalamus vastaavat automaattisesti eliön sisäisestä homeostaasista. Homeostaasin säädöt voidaan asettaa automaattisesti ilman tunnearvovalintoja tai kognitiivista tietoisuutta. Eliö ei voi säädellä omaa tilaansa itsenäisesti loputtomiin vaan tarvitsee mm. energiaa ympäristöstä.


Oppiminen ja tietoisuuden synty


Eliö on siis mukautuva itseohjautuva systeemi vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Eliö on elämän ilmentymä ja elämän määritelmän mukaan sen tulee säilyä hengissä ja lisääntyä. Näiden päämäärien saavuttamiseksi se tarvitsee energiaa ympäristöstään negatiivisen entropian säilyttämiseksi ja lajikumppaniin yhtymistä elämän jatkamiseksi. Energian käydessä vähiin hypotalamuksen nälkäreseptorit aktivoituvat, mikä johtaa toimintaan toivotun eli kylläisen tilan saavuttamiseksi. Subjektiivisesti eliö tuntee nälkää. Lajinkehitys on luonut toimintamallit etsivän käyttäytymisen aloittamiseksi ja jatkamiseksi. Ruoan löytäminen ja siihen johtaneet toiminnat ja vihjeet ruuan löytämiseksi tallentuvat eliön aivoihin toimintamallina eli muistina. Seuraavan kerran nälkää tuntiessaan eliöllä on muistipolku ruoan löytämisen vihjeisiin ja prosessiin ja se voi aktivoida toiminnan muistijäljen mukaan. Vastaavanlainen prosessi toimii muissakin yhteyksissä kuten suojan etsimisessä sateessa tai kylmässä tai pedon saaliiksi joutumisen välttämisessä. Eliö siis kokee poikkeaman toivotusta tilasta tunteena ja aktivoi toimintamallit toivotun tilan saavuttamiseksi. Osa biokemiallisista, elektrofysiologisista ja anatomisista toiminnoista yllämainitun toiminnan käynnistämisessä, säätelyssä ja muistiin tallentamisessa tunnetaan jo joissakin tapauksissa. Esimerkiksi sopii keskiaivojen dopamiinihermojen ennustevirheen koodaus ennustetun palkkion suuruuden mukaan (Schultz, 2016). Hermot aktivoituvat enemmän kun palkkio on eliön sisäisen mallin ennustamaa suurempi. Suurempi aktivaatio koetaan mielihyvänä. Toki käydään debattia siitä oinko mielihyvän aiheuttaja dopamiini- vai opioidisysteemi, mutta selvä mielihyvän tunne on olemassa ja muisto mielihyvästä johtaa käyttäytymiseen mielihyvän uudelleen kokemiseksi.


Tietoisuus ja symbolifunktio


Kehon, maailman ja toimintojen sisäisen mallin muodostuminen, tallentaminen ja muistista palauttaminen edellyttävät kehittyneitä aivoja toiminnallisin eriytynein ja yhdistetyin sekä yhdistettävissä olevin hermosilmukoin. Ihmisen symbolifunktion edellytyksenä on aivokuoren kehittyminen ja hierarkkinen prosessointi aivokuorella sekä ajallisesti tiiviit yhteydet monien aivojen osien välillä. Tietoisella tasolla sisäinen malli voi olla kuva tai filmi (kuvasarja). Valaiseva esimerkki mallista (maailman tilasta) on ihmisen tietoinen visuaalinen kuva, joka säilyy vakaana eikä hypi katseemme suunnan vaihtuessa niin kuin kameran kuva aina kun kameran suuntaa liikutetaan. Symbolifunktion avulla voimme muodosta mitä tahansa ideoita, yhdistellä ja jaotella niitä sekä kehitellä mitä tahansa lakeja ideoiden vuorovaikutuksista. Symbolifunktion toiminta vaatii huomion, työmuistin ja pitkäaikaisen muistin. On esitetty, että ihmisen tietoisuuden tehtävä on huomion suuntaaminen (Graziano ja Webb, 2015). Huomion kiinnittäminen yhteen asiaan sulkee pois muut mahdolliset asiat kyseisenä ajankohtana ja näin kohde ottaa haltuunsa aivojen rajallisen kapasiteetin. On ehdotettu, että huomion ylhäältä alaspäin (yhdistävistä aivokuoren alueista ensisijaisempiin aivokuoren alueisiin ja aivokuoren alaisiin alueisiin) kontrolli paranee huomion muodostaessa huomion prosessin kaavamaisen mallin, joka on analogien kehon mallin kanssa. Tämän sisäisen mallin sisältö johtaa aivot päättelemään, että sillä on (aineeton) subjektiivinen kokemus, joka on tietoisuus.


Johtopäätökset


 Monistisen mallin mukaan vastaus otsikon kysymykseen on myönteinen vaikka tietenkään pelkkä abstrakti kuvaus ilman biologista pohjaa ei tuota tajuntaa. Algoritmi on kuvaus, joka viittaa todellisuuteen, ei itse todellisuus. Algoritmi voidaan asettaa lähtökohtaiseksi oletukseksi ja tajunta sekä biologinen toteutus seurauksiksi. Emme kuitenkaan ole yksi algoritmi vaan kokoelma hierarkkisia, toisiinsa kytkeytyviä, lomittuvia, toistensa sisällä olevia, ajallisesti yhdenaikaisia mutta myös toinen toistaan seuraavia (millisekuntien mittaluokassa) algoritmeja, jotka ilmenevät tajunnan virtana ja biokemiallisfysiologisina tapahtumina. Johtopäätös ei kuitenkaan mitätöi väkevää subjektiivista olemassaolon tunnetta myriadein vivahtein. Kuitenkin merkityksen tunne voi kalveta, jos itseä (tajuntaa) pidetään vain algoritmivyyhtinä ja yksilö toivoisi sen olevan jotakin suurempaa, vaikkapa ylimaallista.


Dualismin puolustus


Dualisti voi väittää, että monistinen tarkastelu koskee vain tajunnan liittymistä fyysiseen kehoon, mikä filosofisesti on aivan oikea toteamus. Monistinen tarkastelu koskee vain tajunnan, fyysisen kehon ja ympäristön suhdetta. Dualismi katsoo, että on olemassa fyysisestä kehosta erillinen tajunta. Tämä tajunta ei kuitenkaan ole abstraktio vaan jotakin konkreettista. Tämän tajunnan sisällön kokemisen voi saavuttaa joidenkin käsityksen mukaan itsekasvatuksella ja toisten käsitysten mukaan vasta fyysisestä ruumiista irtautumalla tilapäisesti tai fyysisen ruumiin kuoleman jälkeen. Ylimaallinen tajunta noudattaa omia eettisiä lakejaan ja on vuorovaikutuksessa fyysiseen kehoon ja fyysiseen kehoon yhdistyneen tajunnan kanssa.

Kuinka voi todentaa kehosta erillisen tietoisuuden? Tutkimuksen kohteena voivat olla kuolemanrajakokemukset, josta tässä lehdessä on julkaistu mm. Antti Savinaisen artikkeli. On myös kertomuksia lasten muistoista koskien edellistä elämää. Ervastin mukaa varmin tapana todentaa omaa teleologista elämää ilmentävä tietoisuus on eläminen eettisesti oikeaa elämää, jolloin ylimaallinen tietoisuus voi ilmetä tässä tai seuraavissa elämissä. Meditaatio on hyvänä apuna tässä tehtävässä.

Yksityiskohtaisempaa tietoa yksilön itse, tietoisesti tai tiedostamatta, luomasta sisäisestä mallista, aisti-informaatiosta, aistikokemuksesta, aivojen portaittaisesta aisti-informaation käsittelystä ja toiminnan ohjaamisesta voi lukea alla esitetystä kirjallisuudesta. Clark (2016) käsittelee aihetta yksityiskohtaisesti, monipuolisesti, toistoin ja rautalankamallein niin kuin professorille sopiikin. Allekirjoittaneelle etenkin Clarkin kirja on kiintoisa. Hän nimittäin päätyy samoihin tuloksiin kuin allekirjoittanut ja hän antaa uuden mahdollisen tulkinnan vuosikymmeniä sitten suorittamieni meditaatioharjoitusten tuloksille. Asiasta olen kirjoittanut artikkelin Ruusu-Risti-lehteen otsikolla ”Mistä aistikokemus kertoo? - Kokemuksia antroposofisesta henkisen tiedon tiestä”. Artikkeli on löydettävissä ja luettavissa allekirjoittaneen verkko-osoitteessa https://tapiojoensuu2.blogspot.com/ kohdasta blogiarkisto > huhtikuu.


Kirjallisuutta


Clark Andy. Surfing Uncertainty. Prediction, Action, and the Embodied Mind. Oxford University Press. 2016. ISBN 978-0-19-021701-3.

Ginsburg Simona and Jablonka Eva. The Evolution of the Sensitive Soul. Learning and the Origins of Consciousness. Cambridge, MA : MIT Press, 2019. ISBN 9780262039307.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6363942/. Mark Solms. The Hard Problem of Consciousness and the Free Energy Principle. Front Psychol. 2018; 9: 2714. Published online 2019 Jan 30. doi: 10.3389/fpsyg.2018.02714

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4407481/#idm140158245033728title. Michael S. A. Graziano and Taylor W. Webb. The attention schema theory: a mechanistic account of subjective awareness. Front Psychol. 2015; 6: 500. Published online 2015 Apr 23. doi: 10.3389/fpsyg.2015.00500.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4826767/#idm140154733368752title. Wolfram Schultz. Dopamine reward prediction error coding. Dialogues Clin Neurosci. 2016 Mar; 18(1): 23–32.

https://www.affective-science.org/pubs/2000/PietromonacoFB2000.pdf. Paula R, Pietromonaco and Lisa Feldman Barrett. The Internal Working Models Concept: What Do We Really Know About the Self in Relation to Others? Review of General Psychology 2000, Vol. 4, No. 2, 155-175

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5839740/. Jean Laurens and Dora E Angelaki. A unified internal model theory to resolve the paradox of active versus passive self-motion sensation. eLife. 2017; 6: e28074. Published online 2017 Oct 18. doi: 10.7554/eLife.28074.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6796786/#s3title. Nithin George, Meera Mary Sunny.Challenges to the Modularity Thesis Under the Bayesian Brain Models. Front Hum Neurosci. 2019; 13: 353. Published online 2019 Oct 10. doi: 10.3389/fnhum.2019.00353. PMCID: PMC6796786.

http://citeseerx.ist.psu.edu/viewdoc/download?doi=10.1.1.726.5257&rep=rep1&type=pdf. Lupyan G. (2015). Cognitive penetrability of perception in the age of prediction: predictive systems are penetrable systemsRev. Philos. Psychol. 6, 547–569. 10.1007/s13164-015-0253-4