Aivot sielun istuimena

(Allekirjoittaneen muut artikkelit, tutkielmat, tutkimukset ja miniromaani Quo vadis - ad exixtere eli Ylimaallinen seikkailu löytyvät blogiarkistosta sivun oikeasta laidasta blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestettyinä.)

 

Aivot sielun istuimena

 

René Descartes piti käpylisäkettä sielun ja kehon kohtauspaikkana, vuorovaikutuskohtana eli sielun istuimena. Vieläkö tämä toteamus on pätevä vai onko aika muuttaa sitä? Sielun vastine neurotieteellisessä tutkimuksessa on lähinnä tietoisuus tai tajunta, joita käytän synonyymisesti. Tässä artikkelissa tarkoitan sielulla ihmisen tajuntaa eli subjektiivista kokemuksellista tunnetta olemassa olosta ynnä tämän kokemuksen sisältöä. Poikkeuksen muodostaa artikkelin metafyysinen osa, jossa sielulla tarkoitetaan teosofista käsitystä persoonallisesta minästä erotuksena korkeammasta minästä, jota nimitetään hengeksi. Aluksi käsittelen aivojen materiaalista puolta eli soluja ja niiden yhteenliittymiä sekä aivoalueita biokemialliselta ja neurofysiologiselta kannalta. Sitten siirryn tutkimusstrategioihin ja -tuloksiin tajunnan hermostollisista vastaavuuksista, joissa hermoverkot ovat keskeisessä asemassa. Käsittelen aivoja myös informaatioteoreettisesta näkökulmasta.

Aivot ja tajunta eivät ole tyhjiössä vaikka kokemuksellisesti voimme tuntea tyhjyyden vailla kiinnekohtia ympäröivään fyysiseen, sosiaaliseen tai kuvitteelliseen maailmaan. Aivot ovat jatkuvassa yhteydessä omaan kehoon ja kehon ulkopuoliseen maailmaan ynnä, neurotieteellisen käsityksen mukaan, muodostavat sisäisiä vastaavuuksia aivojen ulkopuolisesta maailmasta. Vastaavuudet ovat materiaalisella tasolla aivojen sähköistä ja biokemiallista toimintaa, subjektiivisella tasolla tajuntaa. Seuraavassa osassa tarkastelen sielun ja hengen tasoja niin kuin ne esitetään teosofiassa. Lopuksi siirryn ”kovaan ongelmaan” kokemuksellisuuden ja aineen suhteesta ja sitä millä tavoin ja millä biologisen systeemin tasoilla tietoisuuden (sielun tai hengen) voitaisiin teoreettisesti olettaa vaikuttavan aivoihin.

 

Aivot – biokemiaa, soluja ja soluverkkoja

Tämän alaotsikon alla kerron joitakin neurotieteellisiä yksityiskohtia aivoista. Asiaan perehtymättömältä ne saattavat tuntua vaikeasti aukeavilta. Jos tämä osio tuntuu liian vaikealta, lukija voi siirtyä seuraavaan alaotsikkoon. Suosittelen kuitenkin urheaa ja sinnikästä paneutumista, sillä pohjatiedot auttavat ymmärtämään artikkelin pääajatusta tajunnan ja aivojen yhteydestä.

Ihmisen keskimäärin 1,2 – 1,4 kilogramman aivot sisältävät arviolta 80 - 90 miljardia hermosolua ja saman verran muita soluja, jotka ovat pääosin gliasoluja. Kullakin aivojen hermosolulla arvioidaan olevan keskimäärin 7 000 kemiallista yhtymäkohtaa eli synapsia toisiin hermosoluihin. Täten synapsien lukumäärä nousee 100 – 500 biljoonaan. Hermosolujen ja synapsien lukumäärä on tärkeä, koska aivojen informaation käsittelyssä sähköimpulssin välittyminen kemiallisessa synapsissa on muotoiltavissa ja on ei-lineaarinen. Kemiallisessa synapsissa informaatio kulkee noin 0,5 millisekunnissa. Hermosolujen välillä on myös sähköisiä synapseja (gap junction), jotka ovat vähemmän muunneltavissa ja helpottavat soluja toimimaan yhtäaikaisesti.

Hermosolut ovat yhteydessä toisiinsa paikallisesti ja eri aivoalueiden välillä ja muodostavat silmukoita. Käyttäytymisemme, ajattelumme ja tajuntamme ovat yhteydessä näiden silmukoiden toimintaan. Aivojen toiminta on solukalvopotentiaalin muutoksia ja informaation kulkua näissä silmukoissa. Mitä tulee toiminnan aikaikkunaan, niin suurissa myelinisoituneissa heromosolujen viejähaarakkeissa (aksoneissa) sähköimpulssi kulkee kymmeniä metrejä sekunnissa, kemiallinen synapsi vaatii puoli millisekuntia informaation kulkuun lävitseen. Hermosilmukat toimivat millisekuntien – satojen millisekuntien aikahaarukassa.

Tämän artikkelin aiheen kannalta oleellisimmat biokemialliset hermosolujen molekyylitason toiminnot liittyvät informaation kulkuun solusta toiseen eli synapsien toimintaan. Hermoimpulssi eli solukalvopotentiaalin muutos siirtyy biokemiallisten prosessien välityksellä toisen solun kalvopotentiaalin muutokseksi. Prosessiin kuuluvat solukalvon ionikanavat natriumin, kaliumin ja kalsiumin siirtymisineen ionikanavien kautta, hermojen välittäjäaineet (synteesi, varastointi solurakkuloissa (vesicle), erittyminen synapsirakoon, kiinnittyminen vastaanottajamolekyyliin (receptor) vastaanottajahermosolun kalvolla, irtoaminen reseptorista ja välittäjäaineen poistaminen hermoraosta) ja vastaanottajahermosolun ionikanavien aktivaatio. Tapahtumaketju liittyy monimutkaisin biokemiallisin reaktioin geenien aktivaatioon, uusien proteiinien synteesiin ja viime kädessä nämä tapahtumat ilmenevät mm. muistina. Välittäjäaineita tunnetaan liuta erilaisia. Kunkin aivoalueen solut tuottavat alueelle ominaista välittäjäainettaan. Yleisin kiihottava välittäjäaine on glutamaatti ja estävä gamma-aminovoihappo (GABA).

Aivot saavat alkunsa sikiön kehityksen aikana epiteelisolukerroksesta, joka kaareutuu putkeksi ja suun puoleinen pää kehittyy aivojen eri alueiksi. Alinna ovat ydinjatkos ja aivorunko, jossa sijaitsevat tumakkeet säätelevät itsenäisesti peruselintoimintoja kuten hengitystä ja verenkiertoa. Ylempänä sijaitsevat talamus ja hypotalamus. Talamus on väliasema aistisignaaleille. Hypotalamus säätelee elintärkeitä toimintoja kuten syömistä ja juomista. Se myös välittää ylempien aivoalueiden ilmentämiä tunnetiloja fysiologisiksi muutoksiksi elimistössämme kuten pelon ja jännityksen laukaisema vapina, kalpeus ja sydämen tykytys. Seuraavaksi ylempi taso on limbinen systeemi, joka on oleellisessa osassa emootioiden kuten kipu, pelko, raivo ja mielihyvä ilmenemisessä. Limbinen järjestelmä on lajinkehityksellisesti vanha; se on kehittynyt jo matelijoilla, jonka vuoksi tätä aluetta on kutsuttu matelijoiden aivoiksi. Limbinen systeemi on laajalti yhteydessä aivokuoreen. Esimerkiksi Lain (2019) mukaan takaraivo-päälaki-ohimolohkojen aistimuksiin liittyvä aivokuori lähettää informaation suodatettavaksi talamukseen, josta  impulssit siirtyvät aivosaarekkeeseen yhdistettäviksi ja siitä edelleen otsalohkoon kognitiivista prosessointia varten ja limbiseen järjestelmään, jossa ns. primitiivivasteet muodostuvat. Aivokuorella sijaitsevat eri aistinlaatujen ensisijaiset ja porrastetut vastaavuusalueet sekä yhdistävät keskukset samoin kuin liikekeskukset ja suunnitteluun tarvittavat otsalohkojen alueet.

 

Tietoisuuden hermostolliset vastineet

Subjektiivinen tietoisuus kuuluu käsitteellisesti eri luokkaan kuin objektiiviset, mitattavissa olevat aivojen fyysiset toiminnot. Ennen hermoston mittausmenetelmien kehitystä tietoisuutta tutkittiin introspektiolla. Käsitykset koetun minän ulkopuolisesta maailmasta perustuivat subjektiivisiin tuntemuksiin ja omiin tai muiden esittämiin arveluihin tai totuuskäsitteisiin.

Jotta jokin hermostollinen tila voisi todistetusti vastata tietoisuutta, tulisi voida luoda tietoisuuden hermostollisen vasteen tila ja henkilön tulisi tällöin kokea ko. tuntemus ja vastaavasti, jos häivytämme tämän hermostollisen tilan, henkilöltä tulisi hävitä ko. kokemus. Täten tietoisuutta voidaan ajatella hermostollisena tilana, vaikka se käsitteellisesti eroaa siitä. Tällainen tila on neurotieteellisen käsityksen mukaan hyvin dynaaminen muuntuen tilasta toiseen sekunnin murto-osassa ja edellyttää pitkälle yhdistynyttä biologista aivohermoverkostoa. Yhdistyneisyyden tapa voi olla synkroninen, samalla taajuudella tapahtuva sähköimpulssien eteneminen. Aivoalueiden välinen gammasynkronia on havaittu mm. meditaation muokkaamassa tarkkaavaisuuden säätelyssä (Katyal S. 2020) ja tietoisessa havaitsemisessa (Muller L, et al. 2018).

Käyn seuraavassa lyhyesti läpi Ginsburgin ja Jablonkan (2019) esittämät seitsemän tietoisuuden kriteeriä, jotka kukin erikseen ovat välttämättömiä kriteereitä tajunnalle ja yhdessä ovat riittävät. Kriteerit sisältävät subjektiivisia psykologisia sekä neurobiologisia määritteitä. 1. Tietoisuus edellyttää laaja-alaista toimintaa aivoissa ja informaation tavoitettavuutta. 2. Tietoinen kokemus on yhdistynyt ja erotettavissa muista kokemuksista. 3. Tietoisen kokemuksen muodostumisessa hermosolujen, hermosoluyhteyksien ja hermosoluverkkojen valinta on keskeistä. Hermostollisesti ja käyttäytymisen puolesta tietoisuus on muovautuva. Oppiminen, muisti ja tarkkaavaisuus liittyvät tietoisuuteen. 4. Tietoisuus on jostakin asiasta. Se on viittaava eli intentionaalinen. 5. Tietoisuuden ja hermoverkkojen edestakaisen tai silmukkamaisen toiminnan on kestettävä jonkin aikaa. 6. Tietoisuuteen liittyy arvoja, tunteita ja päämääriä. 7. Tietoisuuteen liittyy tunne itsestä, toimijasta ja kehollisuudesta.

Tajunnan kannalta erityisen tärkeitä ovat aivojen takaosan (parieto-occipito-temporaalinen) ”kuuma alue” (Koch C. 2016) ja vireyttä säätelevät mekanismit kuten aivorungosta lähtevä nouseva verkkomainen aktivoiva systeemi (ascending reticular activating system, ARAS) (Pfaff D. 2006). Talamuksen laitaosien ja aivojen kuorikerroksen syvien osien aktiivisuus on yhteydessä tajunnan tasoon mutta myös pinnallisempien kuorikerroksen osien yhteistoiminta on oleellista tajunnalle (Redingbaugh MJ et al. 2020). Kehon ulkoisiin ärsykkeisiin perustuva tietoinen toiminta välittyy hermoverkon useiden alahermoverkkojen kautta. Hermoverkot ovat osin yhteisiä, vaihtuvat tehtävään liittyen kymmenien tai satojen millisekuntien välein ja hermoverkkojen toiminnalliset yhteydet kattavat vain osan mahdollisista anatomisista yhteyksistä (Brovelli A et al. 2017). Tietoisuudelle oleellista näyttää olevan erityisten, määriteltyjen hermoverkkojen vuoroittainen toiminta (Huang Z et al. 2020). Tietoinen havaitseminen liittyy yhdistävien aivokuorialueiden aktiivisuuden lisäksi ensisijaisten aivokuorten aktiivisuuteen viitaten hermoverkkojen takaisinsyöttöön; kuultu ääni aktivoi myös ensisijaisen näköalueen ja ensisijaisen tuntoalueen (Sanchez G et al.  2020).

 

Tietoisuuden tutkimuksen ja ymmärtämisen reunaehtoja neurotieteessä

Neurotiede on biologinen tiede, joka hyväksyy evoluution ja sen mekanismit (perinnöllisyys, geneettinen muuntelu ja luonnon valinta) syinä kunkin eliön tämänhetkiselle perintöainekselle ja ilmiasulle. Evoluutio on ”järjetön” eli se ei tee suunnitelmia ja luo optimaalista rakennetta tai toimintamallia yksilölle. Se vain valitsee kuhunkin ympäristön lokeroon yksilön, joka omaa sopivimman muuntelun tuloksen seurauksena syntyneen ilmiasun.  Eliöiden välillä vallitsee kilpailu: syö tai tule syödyksi. Tähän kilpailuun ei liity mikään moraalista arviointia, se vain on olemassa oleva tosiasia. Eliöiden välillä vallitsee kilpavarustelu puolustuksen ja hyökkäyksen osalta. Monipuolinen informaation kerääminen eri aistein, informaation käsittely hermostossa ja tilanteiden ennakointi sekä edistynyt motoriikka edistävät energian hankintaa, elossa pysymistä ja suvun jatkamista. Eliö kokonaisuutena, mutta myös aivot omana kokonaisuutena muodostavat itsesäätyvän systeemin ympäristössään. Aivot ymmärretään näistä lähtökohdista käsin.

Evoluution näkökulmasta aivoja ei ole luotu, vaan parhaiten elossa säilymistä edistävä rakenne on säilynyt ja sen päälle on kehittynyt uusia rakenteita entisten päälle. Tällä hermoston rakenteen kehityksellä ei ole itsenäistä kehityshistoriaa, vaan rakenne on kehkeytynyt yhdessä monipuolistuvan ja tarkentuvan aistielinkehityksen ynnä liikuntaelimistön kehityksen kanssa. Aistit, hermosto ja liikuntaelimistö ovat ne rakenteet, joiden kautta toteutuu eliön käyttäytyminen omassa ympäristössään. Elin- ja solutasolla edellytetään hermoston ylläpitämiseksi mm. verenkierto ja gliasolut aineenvaihduntaan tarvittavien molekyylien kuljettamiseksi. Käyttäytymisen ymmärtämisen ongelmaksi muodostuu äärimmäisen monipuolinen informaation työstäminen, pitkäaikaisen ja lyhytaikaisen muistin selvittely mieleen painamisineen ja mielestä palauttamisineen, eri aistimodaliteettien informaation integraation mekanismit ja toimintojen organisointi hetkestä toiseen millisekuntien toimintaikkunoissa (frame rate). Ymmärtämistä ei tee helpommaksi subjektiivisten kokemusten yhdistyminen näihin toimintoihin samanaikaisesti, ennakoiden tai jälkikäteen muistin varassa työmuistissa puntaroiden.

 

Informaation käsittely

Emme voi kiistää, etteikö eliö toimisi ympäristössään reaktiivisesti tai ennakoivasti  ja etteikö se oppisi uusia käyttäytymistapoja aiemmista vuorovaikutuksistaan. Hermosolujen sähköimpulssit muodostavat raakadatan aivoille. Impulssien satunnaisesta kohinasta täytyy erottaa säännönmukaisuuksia eli informaatiota. Aivojen lajikehityksellisesti muodostunut rakenne on lähtökohta informaation käsittelylle. Tämän rakenteen päälle tai paremminkin sisään alkuperäistä rakennetta muuttaen muodostuu jatkuvasti uudistuva rakenne, jossa sähkökemiallinen olotila (state) toteutuu. Tämä alati muuttuva olotila edustaa aivojen ulkopuolista aluetta ja samalla muodostaa lähtökohdan eliön omalle toiminnalle, jonka tulokset ennakoidaan ja toteutuneen toiminnan tulokset puolestaan muodostavat uuden sisään tulevan informaation. Tämä kaikki tapahtuu hermoimpulssiviidakossa. Impulssit siirtyvät solusta toiseen synapsien välityksellä. Solu vastaanottaa hermoimpulsseja useista toisista soluista. Synapsia samoin kuin hermosolua voidaan pitää muuntimena (activation function) informaation välityksessä. Solu voi sammuttaa impulssin etenemisen tai toimia muuntimena epälineaarisesti riippuen mm. tuovien samanaikaisesti aktiivien synapsien toiminnasta ja lukumäärästä.

Hermosto vähentää informaation määrää edetessään periferiasta keskukseen päin. Esimerkiksi silmän verkkokalvo vähentää valosta saamansa bittimäärän satakertaisesti miljardista bitistä sekunnissa kymmeneen miljoonaan bittiin sekunnissa, joka määrä kulkee noin miljoonaa hermosäiettä sisältävässä näköhermossa. Motoriseksi suoritukseksi muuntamisessa informaation määrä suorastaan romahtaa: aivot tuottavat noin biljoona (10¹²) kaikki-tai-ei-mitään hermoimpulssipiikkiä sekunnissa ja voivat saada kirjoittamisen liikesuorituksena aikaan 10 bittiä sekunnissa (Koch 2019, s 133). Äkkiseltään aivojen käsittelemän informaation määrä tuntuu tyrmäävältä. Kuitenkin aivot toimivat vaikeasti käsitettävällä superkapasiteetilla joka sekunti koko valveilla olomme ajan ja myös nukkuessamme.

Koska aivojen informaation käsittely on äärimmäisen moniulotteista, tutkimuksissa pyritään mm. tutkimusteknisistä ja laskennallisista syistä redusoimaan ulottuvuudet vain muutamaan tekijään, jotka kuvaisivat mahdollisimman tarkasti ja yksityiskohtaisesti vaikkapa kognitiivisia toimintoja. Tässä tilanteessa on selvä, että tulokset eivät selitä tutkittavaa ilmiötä täydellisesti.

Aivot eivät etsi tieteilijän tavoin matemaattisia malleja tai pyri selittämään ympäristöään. Ne oppivat tarkemmin määrittelemättömällä tavalla ympäristön rakenteen toimiakseen asianmukaisesti tarkoitusperiensä (homeostaasi, tunne tai harkittu päätös) saavuttamiseksi. Uudet havainnot toiminnan tuloksista tarkistavat ovatko tarkoitusperät saavutettu ja millaisia mahdollisia uusia toimia tarvitaan. Havaintojen työstäminen ja havaintomallien tallentaminen ja muistista palauttaminen tapahtuvat pitkälti samoja hermorakenteita käyttäen. Toimintojen suunnitteluun tarvitaan myös muistiin painetun mieleen palauttamista. Lukuisat eri aistimodaliteettien integroidut mallit tallentuvat muistiin ja niitä voidaan verrata tulevaan informaatioon. Tämä vertaaminen tapahtuu aivokuorihierarkian eri tasoilla aina alinta hierarkian tasoa myöten (Albers AM. ym 2013).

Yksi näkökulma tarkastella aivojen informaation käsittelyä on tarkastella vastaavuuksia keinotekoisiin hermoverkkoihin. Niiden kehittämiseen on saatu inspiraatiota aikamme eräästä merkittävimmistä neurotieteen löydöksistä, nimittäin aistininformaation hierarkkisesta käsittelystä aivojen eri osissa. (Katso mm. Rao ja Ballard 1999.) Keinotekoiset aivoverkot toteuttavat osin aivojen kaltaista tietojen käsittelyä verrattomasti aivoja vähemmillä muokattavissa olevilla parametreilla (synapsi ja solu). Kuitenkin tulokset ovat vakuuttavia esimerkiksi kasvojen tunnistuksessa ja kielen käsittelyssä (Hasson et al. 2020), jossa miljoonilla esimerkeillä optimoidaan miljoonia parametreja (node activation function) eli opetetaan monitasoinen keinotekoinen hermoverkko havaitsemaan säännönmukaisuuksia ja suorittamaan valittu tehtävä. Aivoilla on käytössään yli sata biljoonaa muokattavissa olevaa synapsia. Jos katsomme vaikkapa ihmisvauvan alinomaa haparoivia käsiä hamuamassa suuhun vietävää, huomamme yrityksiä eli informaation työstämistä tapahtuvan lukemattomat kerrat vuorokaudessa. Niin vain vauva muutamassa kuukaudessa oppii yhdistämään havainnot ja monimutkaiset liikkeet ja pian hallitsee jopa peukalon ja etusormen pinsettiotteen. Vauva muodostaa lukuisten yritysten avulla aivoverkkomallin, jonka miljoonia tai miljardeja toiminnallisia yksityiskohtia ei voi kuvitella voitavan tutkia millään käytössä olevalla (ja tulevalla) tutkimuslaitteistolla. Aivoverkkomalli ei edusta objektiivista aivojen ulkopuolista maailmaa, vaan on ainoastaan yksilön kokemukseen (keräämään tietoon) perustuva, hetkestä hetkeen muuttuva arviolaskelma yksilöstä ja maailmasta nimenomaisesti näiden suhteen näkökulmasta. Tämä arviolaskelma on eri asia kuin matemaattiset ja loogiset mallit ja laskelmat, jotka suoritetaan ihmisen kognitiivisen kyvykkyyden avulla.

 

Teosofinen käsitys ihmisen eri tasoista                                          

Teosofiassa fyysisen ruumiin käsitetään olevan erillinen henkisestä ruumiista. Menemättä pidemmälle teosofisten kirjoittajien esityksiin voidaan mainita yleistäen, että henkisiä ruumiita on useita (kukin omalla olemassaolon tasollaan) ja ne eroavat toisistaan mm. henkisen aineen hienojakoisuuden mukaan. Fyysisellä keholla ja ylimaallisella hengellä on oma, toisistaan eroava evoluutionsa. Fyysiseen kehoon katsotaan kuuluvan myös eetterikeho, joka ilmentää mm. sukupuolisuutta, tapoja ja tottumuksia. Ihmisen sielu eli alempi minä koostuu persoonallisista tunteista ja ajattelun tasoista. Persoonallinen sielu on kuolevainen. Henki eli ylempi minä on muodostunut ylimmän älytason hienojakoisesta ylifyysisestä aineesta sekä buddhisesta ja aatmisesta aineesta. Ylempi minä säilyy inkarnaatiosta toiseen (http://media.pekkaervast.net/books_files/Pekka_Ervast_vastaa_kysymyksiin.pdf s. 131-132). Olemassaolo näillä eri tasoilla koetaan subjektiivisina tietoisuustiloina. Tietoisuustilojen sisältö kertoo sen, millä henkisellä tasolla kokija milloinkin on.

 

Johtopäätöksiä

Yllä olevasta voimme päätellä, että voimme unohtaa Descartesin esityksen käpylisäkkeestä sielun istuimena ja katsoa aivojen kokonaisuutena sopivan paremmin tähän tehtävään. Jos olemme vakuuttuneita ylimaallisesta olemassaolosta ja sen vaikutuksesta kehoomme tai vain haluamme pitää ylimaallista vaikuttavaa tekijää yhtenä selitysmahdollisuutena käyttäytymisellemme tai tietoiselle olemassaolollemme, tulisi meidän kyetä selvittämään millä tavoin henki on vuorovaikutuksissa tuntemiimme molekyyli-, solu- ja hermoverkkotason tapahtumiin. Missä vaiheessa tai vaiheissa dualismin ylimaallinen sielu-henki vaikuttaa meihin kehollisina olentoina ja eritoten aivoihimme? Kuinka olisi molekyylitaso kuten hermojen välittäjäaine dopamiini tai dopamiinin synteesi levodopasta dekarboksylaatiolla? Vai sopisiko paremmin yksittäinen atomi tai elektroni tai tuma tai solu kokonaisuutena. Olisiko hermosilmukan impulssitaajuus sopiva tai aivojen otsalohko? Mitä pidemmälle menemme mikrotasolla, sitä suuremmaksi muodostuu vaikuttajan yksittäisten päätösten määrä. Päädymme nopeasti biljoonaan tai triljoonaan päätökseen sekunnissa.  Onko päätösten lukumäärällä jokin yläraja? Matemaattisesti ylärajaa ei tarvitse olla – suurennetaan vain potenssilukua. Vaikuttaako tällainen suurentaminen järkevältä?

Ajatellaan vaikka käymistä ruokakaupassa. Vaikuttaako sielu-henki vain päätökseen ruokakaupassa käymisestä ja ostoslistan laatimisesta ja jääkö muu toiminta luonnon tehtäväksi itsesäätyvän systeemin automaationa kunkin yksilön mikro- ja makrotasolla? Jos sielu-henki vaikuttaa vain päätökseen kaupassa käynnistä, silloin se ei ole vastuullinen matkalla tapahtuneesta liikenneraivokohtauksestaan. Tällöin vastuullinen on itsenäisesti toimiva kehokoneisto. Voiko automaatiokone olla vastuussa? Selitykseksi voisi ottaa eetteriruumiin. Eetteriruumis on tapojen, tottumusten ja taipumusten tyyssija. Ruusuristiläisyyden mukaan tietoinen ihminen eli henki-sielu on vastuussa niiden kehittämisestä ja täten henki-sielu on välillisesti vastuussa fyysisen kehon edesottamuksista. Vastaavasti raudanlujaa determinismiä kannattaneet varhaiset stoalaiset katsoivat voivansa muuttaa syy-seuraussuhdetta vapaan tahdon avulla ja täten pitivät ihmistä vastuullisina omista ajatuksistaan, sanoistaan ja teoistaan.

Milloin päätöksen teko tapahtuu? Silloinko kun teemme tietoisen päätöksen? Näin ei näytä olevan asian laita, vaan päätös tapahtuu suuruusluokassa 10 mikrosekuntia ennen tietoista päätöstämme (Koenig-Robert R & Pearson J. 2019). Vaikka tutkimustulosta on kritisoitu, se on filosofisesti perustavanlaatuinen. Teosofiselta kannalta katsoen korkeampi minä vaikuttaa aivoihimme päätöksenteon esitietoisessa vaiheessa. Tietoisessa päivätajunnassa emme ole tietoisia korkeamman minän toiminnasta vaan se vaikuttaa meihin persoonallisen minän tietoisuuden ulkopuolella. Kun tietoisuutemme on yhtä korkeamman minän tietoisuuden kanssa, voimme tietää korkeamman minän vaikutuksen aivoihimme. Tässä selitysmallissa jää ratkaisematta ongelma siitä, mihin kohtiin ja miten fyysisiin aivoihin vaikutetaan.

Tietoinen kuvittelu todennetusti vaikuttaa aivojen toimintaan. Aivojen ensisijaiselta näkökuorikerrokselta (V1) voidaan lukea mitä henkilö kuvittelee mielessään (Naselaris T. et al. 2015). Toki HD-näytön resoluutioon ei päästä ja V1-aivokuori on vasta ensimmäinen työstämisalue, joka ei vielä ilmennä kuvia sellaisina kuin ne näemme. Tulos kuitenkin osoittaa, että subjektiivinen tietoinen oma tahto vaikuttaa objektiivisesti tutkittuna aivojen toimintaan ja vielä siten, että kyetään tunnistamaan mielikuvan sisältö. Tutkimustulos on merkittävä, mutta ei selitä sitä, mistä tietoisuus tulee. Tulos ei kerro onko tahto ja tietoisuus itsenäisesti olemassa olevia vai ilmenevätkö ne ainoastaan itsesäätyvissä aivojen hermoverkoissa.

Ratkaisun löytäminen henki-keho-ongelmaan on vaikea.  Onko tässä esitetty tietoisuus-keho-ongelman lähestymistapa sittenkään mielekäs? Löytyisikö kuitenkin jokin muu näkökulma, jossa ”homunculus koneessa” voisi säilyttää olemassaolonsa, eikä sitä hylättäisi niin kuin neurotieteessä tehdään? Yksilö voi katsoa itselleen ensisijaiseksi kulttuurisidonnaisen merkityskokemuksensa. Voisiko meditaation jalostama tietoisuus kertoa jostakin muusta kuin omasta kehollisesta itsestä? Meditaatiossa voimme liikkua tietoisuuden raja-alueilla. Subjektiivinen tuntemus olemassaolosta on vakuuttava eikä tämä tuntemus kaipaa mitään, mikä olisi edellytys tälle tuntemukselle. Se ei kaipaa hermoverkkoja mutta ei myöskään metafyysisiä olomuotoja. Mielen sisällön tyhjentävä meditaatio voi tuoda mukanaan sisältöä tietoisuudellemme kuten meditaation harrastaja voi vakuuttaa.  Omalta kohdaltani olen selostanut sisällön ja havaintojen ilmaantumista kahdessa artikkelissa: ”Jooga niin kuin olen sen ymmärtänyt ja kokenut” ja  ”Mistä aistikokemus kertoo? – Kokemuksia antroposofisesta tiedon tiestä” (https://tapiojoensuu2.blogspot.com/2019/04/jooga-niin-kuin-olen-ymmartanyt-ja.html ja https://tapiojoensuu2.blogspot.com/2019/04/mista-aistikokemus-kertoo-kokemuksia.html). Mutta jos haluamme luotettavaa ulkomaailmaa koskevaa sisältöä tietoisuudellemme, tarvitsemme tarkkoja havaintoja. Esimerkiksi paljon kärsimystä, toivottomuutta, vammautumista ja kuolemaa aiheuttavia vitsauksia, kuten isorokkoa, ei olisi voitu selättää ilman tarkkoja huomioita, että lehmien kanssa tekemisissä olevat ja lehmärokkoon sairastuneet eivät sairastuneet isorokkoon tai että ruttoon sairastuminen oli asuinalueesta riippuvainen.

Artikkelissani esitetyt neurotieteelliset tarkastelukannat ovat pääpiirteissään yleisesti hyväksyttyjä nykyisessä vertaisarvioidussa tieteellisessä kirjallisuudessa. Tällaisia ovat evoluutio, yksilö itsesäätyvänä systeeminä ympäristössään ja informaation käsittely. Lisäksi tajunnan selitysmallit asetetaan materialistiselle pohjalle. Useat tutkijat hyväksyvät ajatuksen, että tajunta ja aivojen biofysiologia kuuluvat eri tietokategorioihin ja, että aivojen biofysiologialla on tajunnallinen vastine. Tutkimukset suunnitellaan näistä lähtökohdista käsin ja tutkimustulokset ovat edellytysten mukaiset.  Tällöin on vaikea löytää löydöksille lähtökohdista poikkeava selitysmalli.  Aivot voidaan periaatteessa purkaa molekyyli- ja atomitasolle eikä kuitenkaan voida ymmärtää näistä osista käsin mitä aivot kokonaisuudessaan tekevät tai kuinka tajunta ilmenee (siinä tapauksessa, että sen katsotaan saavan alkunsa aivoista). Osat eivät sinällään selitä, mitä aivot tekevät. Tarvitaan perusosien ja osakokonaisuuksien yhdistelyä ja yhdistelmien toiminnan lainalaisuuksien löytämistä, jotta ymmärrettäisiin kuinka aivokoneisto toimii. Materialistinen neurotieteellinen perusolettamus on, että tajunta syntyy osien toimintojen monimutkaisten yhdistymisten seurauksena faasimuunnoksena tai emergenttinä ominaisuutena (mitä semanttista ilmaisumuotoa halutaankaan käyttää). Mikäli olen ymmärtänyt oikein, matemaatikot kutsuvat ilmiötä haaraumaksi (bifurcation), jossa selitettävän ilmiön parametrien vaihdellessa tapahtuu riippuvassa muuttujassa (muuttujan virrassa) laadullisia muutoksia (Strogatz S. 2015 s. 45). Tällaisia toiminnan haarautumia voi olettaa tapahtuvan todennäköisemmin ihmisen kuin rotan aivokuorella koska ihmisen aivokuoren hermosolut omaavat biofyysisiä ja laskennallisia etuja verrattuna rotan aivokuoren soluihin (Eyal G et al. 2018). Teosofia kallistuu Leibnizin kannalle, että materiaalinen koneisto ei selitä havaintojamme eikä tajuntaamme (https://www.iep.utm.edu/lei-mind/), vaan selitykseksi tarvitaan aineeton (tai yliaineellinen) monadi.

 

Viitteet

Albers AM, Kok P, Toni I, Dijkerman C & de Lange FP. Shared Representations for Working Memory and Mental Imagery in Early Visual Cortex. Current Bology. 5 August. 23;15: 1427-1431. 2013. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0960982213006908

Brovelli A, Badier JM, Bonini F, Bartolomei F, Coulon O  Auzias G. Dynamic Reconfigutation of Visuomotor-Related Functional Connectivity Networks. J Neurosci. Jan 25;37(4):839-853. 2017. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6597020/

Eyal G, Verhoog M B, Testa-Silva G, Dietcher Y, Benavides-Piccione, DeFelipe J, de Kock C P J, Mansvelder H D and Segev I. Human Cortical Pyramidal Neurons: From Spines to Spikes via Models. Front. Cell. Neurosci. 29 June 2018. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6034553/

Ginsburg Simona and Jablonka Eva. The Evolution of the Sensitive Soul. Learning and the Origins of Consciousness. Cambridge, MA : MIT Press, 2019. ISBN 9780262039307.

Hasson U, Nastase SA & Goldstein A. Direct Fit to Nature: An Evolutionary Perspective on Biological and Artificial Neural Networks. Neuron, February 5, 105: 416-434. 2020. https://www.biorxiv.org/content/10.1101/764258v3.full

Huang Z,  Zhang J, Wu J, Mashour GA & Hudetz AG. Temporal circuit of macroscale dynamic brain activity supports human consciousness. Sci Adv. 2020;6:eaaz0087. 11 March 2020. https://advances.sciencemag.org/content/6/11/eaaz0087

Katyal S. The neural correlates of non-judgmental and present-centred perception. PsyArXiv Preprints. 6 Feb 2020. https://psyarxiv.com/zpxuv/

Koch C, Massimini M, Boly M & Tononi G. Neural correlates of consciousness: progress and problems. Nature Reviews Neuroscience. May 17:307-321. 2016. https://puredhamma.net/wp-content/uploads/Neural-correlates-of-consciousness-Koch-et-al-2016.pdf

Koch C. The Feeling of Life Itself. Why Consciousness is Widespread but Can´t Be Computed. Massachusetts Institute of Technology. 2019. ISBN: 978-0-262-04281-9.

Koeing-Robert R & Pearson J. Decoding the contents and strength of imagery before volitional engagement. Scientic Report 9, Article number: 3504. 2019. shttps://www.nature.com/articles/s41598-019-39813-y?fbclid=IwAR29feWsCUxne0kI-VqBPkjZXpkxG58VgDBeEu9n7OvXsCqcX2OKEvVjgmY

Lai CH. Fear Network Model in Panic Disorder: The Past and the Future. Psychiatry Investig. Jan;16(1):16-26. 2019. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6354036/.

Muller L, Rolston JD, Fox NP, Knowlton R, Rao VR & Chang EF. Direct electrical stimulation of human cortex evokes high gamma activity that predicts conscious somatosensory perceprion. J Neural Eng 15(2):026015. Apr 2018. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/29160232.

Naselaris T, Olman CA, Stansbury DE, Ugurbil K & Gallant JL. A voxel-wise encoding model for early visual areas decodes mental images of remembered scenes. Neuroimage 105:215-228. Jan 15, 2015. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1053811914008428?via%3Dihub.

Pfaff D. Brain Arousal and Information Theory: Neural and Genetic Mechanisms. Harvard University Press. 2006. ISBN 0-674-01920-2.

Redingbaugh MJ, Phillips JM, Kambi SA, Mohanta S, Andryk S, Dooley GL AfresiabinM, Raz A & Saalmann YB. Thalamus Modulates Consciousness via Layer-Spesific Control of Cortex. Neuron, February 12, 2020. https://doi.org/10.1016/j.neuron.2020.01.005.

Rao RP & Ballard DH.  Predictive coding in the visual cortex: a functional interpretation of some extra-classical receptive-field effects. Nat Neurosci Jan;2(1): 79-87. 1999. https://www.cs.utexas.edu/users/dana/nn.pdf

Sanchez G, Hartmann T, Fuscà M, Demarchi G & Weisz N. Decoding across sensory modalities reveals common supramodal signatures of Conscious perception. March 17, 2020.  https://www.pnas.org/content/early/2020/03/16/1912584117

Strogatz SH. Nonlinear Dynamics and Chaos. With Applications to Physics, Biology, Chemistry, and Engineering. Westview Press. 2015. ISBN 978-0-8133-4910-7.

https://tapiojoensuu2.blogspot.com/2019/04/jooga-niin-kuin-olen-ymmartanyt-ja.html

https://tapiojoensuu2.blogspot.com/2019/04/mista-aistikokemus-kertoo-kokemuksia.html

Olenko minä algoritmi?

(Tämä artikkeli koskee tietoisuutta ja erityisesti sen yhteyttä fyysiseen kehoon. Allekirjoittaneen muut artikkelit, tutkielmat ja tutkimukset löytyvät sivun oikeasta laidasta blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestettyinä.)

Olenko minä algoritmi?

Tämä artikkeli koskee tietoisuuden, fyysisen kehon ja ympäristön yhteyttä. Kuinka aineellisessa kehossa voi olla tajunta? Aluksi tarkastellaan tajuntaa dualistisen käsityksen mukaan. Sitten siirrytään monismiin, jossa fyysinen ja mielellinen ovat saman asian kaksi eri ilmenemismuotoa. Seuraavaksi käsitellään yksilöä mukautuvana, itsesäätyvänä systeeminä neurotieteelliseen ja psykologiseen tutkittuun ja vertaisarvioituun tietoon tukeutuen. Lopuksi arvioidaan johtopäätöksiä monismin ja dualismin lähtökohdista. Tässä artikkelissa käytän tietoisuutta ja tajuntaa synonyymeinä ja tarkoitan niiden koko kirjoa valveillaolon vireydestä tunteisiin ja tarkkaavaisuuden kohteiden säätelyyn yleisesti ja erityisesti ajattelun yhteydessä.

Dualismi

Filosofisessa ontologiassa dualismilla tarkoitetaan henkisen, jota tietoisuus edustaa, ja aineellisen perusluonteisesti erillistä olemusta. Ruusuristiläinen lähtökohta on dualistinen. Sen mukaan tajuisuus on jotakin hienoaineista, kaikkialla olevaa mutta laadultaan vaihtelevaa. Se voi olla eriytynyttä, kuten persoonallisen ihmisen kohdalla on asian laita. Henkinen puoli on alkujaan lähtenyt yhdestä olemassaolosta ja se toteuttaa omia perusolemukseltaan eettisiä lakejaan.

Monismi

Neurotieteellinen ja psykologinen tutkimus lähtee monistisesta oletuksesta; tietoisuutta on vain fyysiseen kehoon liittyneenä. Kysymysasettelu ja tutkimussuunnitelmat laaditaan monistisesta lähtökohdasta käsin ja tulokset ja tulkinnat ovat sen mukaiset. Tietoisuuden kova ongelma on kuinka yhdistää psykologian tutkimusalaan kuuluva subjektiivinen tunne ja ajattelu neurotieteen tutkimiin tajunnan anatomisiin, fysiologisiin ja molekyylibiologisiin tekijöihin. Ongelman ratkaisussa oikeana filosofisena lähtökohtana tulee, käsitykseni mukaan, olla oletus, että yhteisestä tekijästä y seuraa tajunnan fyysiset hermostolliset vastineet h sekä subjektiiviset tilat s. Tieteessä yleisesti pyritään löytämään abstrakteja lakeja, jotka selittävät ilmiön/ilmiöryhmän. Tietoisuuden tapauksessa tulisi löytää laki/lait, jotka selittävät yhdenpitävästi (samanaikaisesti) subjektiiviset laadut ja fysiologiset löydökset. Haluamme löytää mahdollisimman yksinkertaisen/yksinkertaiset lait (Occamin partaveitsi).

Eliö mukautuvana itsesäätyvänä systeeminä

Eliötä (artikkelissani tarkoitan eliöllä selkärankaista, etenkin nisäkästä ja erityisesti ihmistä) ei voi ymmärtää erillisenä omissa oloissaan, umpiossa, vaan vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Siksi sopiva tapa tarkastella eliötä on käsittää se mukautuvana, itsesäätyvänä systeeminä ympäristössään (Lupyan 2015). Paitsi eliötä kokonaisena myös tietoisuutta voidaan tarkastella omana itsesäätyvänä systeeminään. Tässä tarkastelussa juuri subjektiivisuus (itsekohtaisuus) on se ominaisuus, joka erottaa itsen ei-itsestä (ulkomaailmasta ja aivojen ulkopuolisesta kehosta). Ei-itse on edustettuna aivoissa välillisesti, omakohtaisesti synnytettyinä sisäisinä malleina. On huomattava, että sisäinen malli ei alimmilla tasoillaan ole visuaalinen kuva tai vastaava vaan se koodataan hermoimpulssitaajuuksina, hermoimpulssin ajallisina vaihteluina tai yksittäisten hermosolujen tai isomman hermosolujoukon impulsseina. Monet tutkimukset tukevat viime aikoina esitettyä mallia, jossa tarkkaavaisuus ja toiminta painottavat todennäköisyyksiin pohjautuvaa laskennallista arviota kehon ja maailman tilasta. Kyseessä on ennakoivan koodauksen (tapahtumaketjun) yleistys (Bayesian brain, free energy princilpe) (George ja Sunny 2019). Jotta eliö voisi säilyä hengissä, sen on tämän sisäisen edustuksellisuuden kautta suunniteltava toiminta toivottavan (sisäisen ja ulkoisen) tasapainotilan (attractor state) saavuttamiseksi. Eliö katsotaan lähtökohtaisesti aktiiviseksi ja ennakoivaksi ilmentäen tarkkaavuuden, toiminnan ja havainnon alituisesti toistuvia syklejä. Sisäiseen edustuksellisuuteen sisältyy tietoisuus.

Eliö mukautuvana, itsesäätyvänä systeeminä pyrkii toivottuun tasapainotilaan, jossa vaste stimuluksille voi tapahtua automaattisesti käytettyä energiaa minimoiden. Eri homeostaattiset mekanismit ovat kehittyneet lajinkehityksen yhteydessä. Ennakoitavissa yhteyksissä subjektiiviset eliökeskeiset arvot lasketaan automaattisesti erikseen kullekin homeostaattiselle mekanismille (lämmön säätely, verenpaine, sokeritasapaino, happo-emästasapaino, jne.). Aivot vastaavat yksittäisten homeostaattisten mekanismien yhdistämisestä toisiinsa ja kullakin hetkellä arvojärjestykseen asettamisesta. Selkäytimen gangliot, ylempi ydinjatkos ja hypotalamus vastaavat automaattisesti eliön sisäisestä homeostaasista. Homeostaasin säädöt voidaan asettaa automaattisesti ilman tunnearvovalintoja tai kognitiivista tietoisuutta. Eliö ei voi säädellä omaa tilaansa itsenäisesti loputtomiin vaan tarvitsee mm. energiaa ympäristöstä.

Oppiminen ja tietoisuuden synty

Eliö on siis mukautuva itseohjautuva systeemi vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Eliö on elämän ilmentymä ja elämän määritelmän mukaan sen tulee säilyä hengissä ja lisääntyä. Näiden päämäärien saavuttamiseksi se tarvitsee energiaa ympäristöstään negatiivisen entropian säilyttämiseksi ja lajikumppaniin yhtymistä elämän jatkamiseksi. Energian käydessä vähiin hypotalamuksen nälkäreseptorit aktivoituvat, mikä johtaa toimintaan toivotun eli kylläisen tilan saavuttamiseksi. Subjektiivisesti eliö tuntee nälkää. Lajinkehitys on luonut toimintamallit etsivän käyttäytymisen aloittamiseksi ja jatkamiseksi. Ruoan löytäminen ja siihen johtaneet toiminnat ja vihjeet ruuan löytämiseksi tallentuvat eliön aivoihin toimintamallina eli muistina. Seuraavan kerran nälkää tuntiessaan eliöllä on muistipolku ruoan löytämisen vihjeisiin ja prosessiin ja se voi aktivoida toiminnan muistijäljen mukaan. Vastaavanlainen prosessi toimii muissakin yhteyksissä kuten suojan etsimisessä sateessa tai kylmässä tai pedon saaliiksi joutumisen välttämisessä. Eliö siis kokee poikkeaman toivotusta tilasta tunteena ja aktivoi toimintamallit toivotun tilan saavuttamiseksi. Osa biokemiallisista, elektrofysiologisista ja anatomisista toiminnoista yllämainitun toiminnan käynnistämisessä, säätelyssä ja muistiin tallentamisessa tunnetaan jo joissakin tapauksissa. Esimerkiksi sopii keskiaivojen dopamiinihermojen ennustevirheen koodaus ennustetun palkkion suuruuden mukaan (Schultz, 2016). Hermot aktivoituvat enemmän kun palkkio on eliön sisäisen mallin ennustamaa suurempi. Suurempi aktivaatio koetaan mielihyvänä. Toki käydään debattia siitä oinko mielihyvän aiheuttaja dopamiini- vai opioidisysteemi, mutta selvä mielihyvän tunne on olemassa ja muisto mielihyvästä johtaa käyttäytymiseen mielihyvän uudelleen kokemiseksi.

Tietoisuus ja symbolifunktio

Kehon, maailman ja toimintojen sisäisen mallin muodostuminen, tallentaminen ja muistista palauttaminen edellyttävät kehittyneitä aivoja toiminnallisin eriytynein ja yhdistetyin sekä yhdistettävissä olevin hermosilmukoin. Ihmisen symbolifunktion edellytyksenä on aivokuoren kehittyminen ja hierarkkinen prosessointi aivokuorella sekä ajallisesti tiiviit yhteydet monien aivojen osien välillä. Tietoisella tasolla sisäinen malli voi olla kuva tai filmi (kuvasarja). Valaiseva esimerkki mallista (maailman tilasta) on ihmisen tietoinen visuaalinen kuva, joka säilyy vakaana eikä hypi katseemme suunnan vaihtuessa niin kuin kameran kuva aina kun kameran suuntaa liikutetaan. Symbolifunktion avulla voimme muodosta mitä tahansa ideoita, yhdistellä ja jaotella niitä sekä kehitellä mitä tahansa lakeja ideoiden vuorovaikutuksista. Symbolifunktion toiminta vaatii huomion, työmuistin ja pitkäaikaisen muistin. On esitetty, että ihmisen tietoisuuden tehtävä on huomion suuntaaminen (Graziano ja Webb, 2015). Huomion kiinnittäminen yhteen asiaan sulkee pois muut mahdolliset asiat kyseisenä ajankohtana ja näin kohde ottaa haltuunsa aivojen rajallisen kapasiteetin. On ehdotettu, että huomion ylhäältä alaspäin (yhdistävistä aivokuoren alueista ensisijaisempiin aivokuoren alueisiin ja aivokuoren alaisiin alueisiin) kontrolli paranee huomion muodostaessa huomion prosessin kaavamaisen mallin, joka on analogien kehon mallin kanssa. Tämän sisäisen mallin sisältö johtaa aivot päättelemään, että sillä on (aineeton) subjektiivinen kokemus, joka on tietoisuus.

Johtopäätökset

 Monistisen mallin mukaan vastaus otsikon kysymykseen on myönteinen vaikka tietenkään pelkkä abstrakti kuvaus ilman biologista pohjaa ei tuota tajuntaa. Algoritmi on kuvaus, joka viittaa todellisuuteen, ei itse todellisuus. Algoritmi voidaan asettaa lähtökohtaiseksi oletukseksi ja tajunta sekä biologinen toteutus seurauksiksi. Emme kuitenkaan ole yksi algoritmi vaan kokoelma hierarkkisia, toisiinsa kytkeytyviä, lomittuvia, toistensa sisällä olevia, ajallisesti yhdenaikaisia mutta myös toinen toistaan seuraavia (millisekuntien mittaluokassa) algoritmeja, jotka ilmenevät tajunnan virtana ja biokemiallisfysiologisina tapahtumina. Johtopäätös ei kuitenkaan mitätöi väkevää subjektiivista olemassaolon tunnetta myriadein vivahtein. Kuitenkin merkityksen tunne voi kalveta, jos itseä (tajuntaa) pidetään vain algoritmivyyhtinä ja yksilö toivoisi sen olevan jotakin suurempaa, vaikkapa ylimaallista.

Dualismin puolustus

Dualisti voi väittää, että monistinen tarkastelu koskee vain tajunnan liittymistä fyysiseen kehoon, mikä filosofisesti on aivan oikea toteamus. Monistinen tarkastelu koskee vain tajunnan, fyysisen kehon ja ympäristön suhdetta. Dualismi katsoo, että on olemassa fyysisestä kehosta erillinen tajunta. Tämä tajunta ei kuitenkaan ole abstraktio vaan jotakin konkreettista. Tämän tajunnan sisällön kokemisen voi saavuttaa joidenkin käsityksen mukaan itsekasvatuksella ja toisten käsitysten mukaan vasta fyysisestä ruumiista irtautumalla tilapäisesti tai fyysisen ruumiin kuoleman jälkeen. Ylimaallinen tajunta noudattaa omia eettisiä lakejaan ja on vuorovaikutuksessa fyysiseen kehoon ja fyysiseen kehoon yhdistyneen tajunnan kanssa.

Kuinka voi todentaa kehosta erillisen tietoisuuden? Tutkimuksen kohteena voivat olla kuolemanrajakokemukset, josta tässä lehdessä on julkaistu mm. Antti Savinaisen artikkeli. On myös kertomuksia lasten muistoista koskien edellistä elämää. Ervastin mukaa varmin tapana todentaa omaa teleologista elämää ilmentävä tietoisuus on eläminen eettisesti oikeaa elämää, jolloin ylimaallinen tietoisuus voi ilmetä tässä tai seuraavissa elämissä. Meditaatio on hyvänä apuna tässä tehtävässä.

Yksityiskohtaisempaa tietoa yksilön itse, tietoisesti tai tiedostamatta, luomasta sisäisestä mallista, aisti-informaatiosta, aistikokemuksesta, aivojen portaittaisesta aisti-informaation käsittelystä ja toiminnan ohjaamisesta voi lukea alla esitetystä kirjallisuudesta. Clark (2016) käsittelee aihetta yksityiskohtaisesti, monipuolisesti, toistoin ja rautalankamallein niin kuin professorille sopiikin. Allekirjoittaneelle etenkin Clarkin kirja on kiintoisa. Hän nimittäin päätyy samoihin tuloksiin kuin allekirjoittanut ja hän antaa uuden mahdollisen tulkinnan vuosikymmeniä sitten suorittamieni meditaatioharjoitusten tuloksille. 

Kirjallisuutta

Clark Andy. Surfing Uncertainty. Prediction, Action, and the Embodied Mind. Oxford University Press. 2016. ISBN 978-0-19-021701-3.

Ginsburg Simona and Jablonka Eva. The Evolution of the Sensitive Soul. Learning and the Origins of Consciousness. Cambridge, MA : MIT Press, 2019. ISBN 9780262039307.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6363942/. Mark Solms. The Hard Problem of Consciousness and the Free Energy Principle. Front Psychol. 2018; 9: 2714. Published online 2019 Jan 30. doi: 10.3389/fpsyg.2018.02714

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4407481/#idm140158245033728title. Michael S. A. Graziano and Taylor W. Webb. The attention schema theory: a mechanistic account of subjective awareness. Front Psychol. 2015; 6: 500. Published online 2015 Apr 23.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4826767/#idm140154733368752title. Wolfram Schultz. Dopamine reward prediction error coding. Dialogues Clin Neurosci. 2016 Mar; 18(1): 23–32.

https://www.affective-science.org/pubs/2000/PietromonacoFB2000.pdf. Paula R, Pietromonaco and Lisa Feldman Barrett. The Internal Working Models Concept: What Do We Really Know About the Self in Relation to Others? Review of General Psychology 2000, Vol. 4, No. 2, 155-175

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5839740/. Jean Laurens and Dora E Angelaki. A unified internal model theory to resolve the paradox of active versus passive self-motion sensation. eLife. 2017; 6: e28074. Published online 2017 Oct 18. doi: 10.7554/eLife.28074.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6796786/#s3title. Nithin George, Meera Mary Sunny.Challenges to the Modularity Thesis Under the Bayesian Brain Models. Front Hum Neurosci. 2019; 13: 353. Published online 2019 Oct 10. doi: 10.3389/fnhum.2019.00353. PMCID: PMC6796786.

https://citeseerx.ist.psu.edu/document?repid=rep1&type=pdf&doi=bfa1ae4f8f9d8040aef3b3a580d3d5d26a974a6d

 Lupyan G. (2015). Cognitive penetrability of perception in the age of prediction: predictive systems are penetrable systems. Rev. Philos. Psychol. 6, 547–569. 10.1007/s13164-015-0253-4

https://tapiojoensuu2.blogspot.com/2019/04/mista-aistikokemus-kertoo-kokemuksia.html

Mistä aistikokemus kertoo? – Kokemuksia antroposofisesta henkisen tiedon tiestä.

(Allekirjoittaneen muut artikkelit, tutkielmat ja tutkimukset löytyvät otsikoittain blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestetystä blogiarkistosta sivun oikean puoleisesta palstasta.)

Mistä aistikokemus kertoo? – Kokemuksia antroposofisesta henkisen tiedon tiestä.

 Nykyisen vallitsevan neurotieteellisen paradigman mukaan niin tietoisuuden sisällölle kuin tietoisuuden tasollekin katsotaan voitavan löytää biologinen perusta. Kysymysten asettelussa suositaan pragmaattisesti oletuksia, joita voidaan tieteellisen metodin mukaan testata. Perinteiset käsitykset fyysisestä ruumiista erillisestä tietoisesta hengestä on tässä mallissa hylätty. Käsityksellä tuonpuoleisesta henkisestä todellisuudesta on kuitenkin pitkät perinteet. Tietoisuusfilosofian kovassa probleemissa (https://en.wikipedia.org/wiki/Hard_problem_of_consciousness) on siirrytty dualismista monismiin ontologisesti katsoen. Kukin meistä alkaa ja jatkaa olemassaolon hahmottamista niistä rakennuspalikoista käsin, joihin hän on törmännyt elämässään. Allekirjoittanut on nuoruudessaan tutustunut erääseen nykyäänkin kannatusta saavaan dualistiseen – tarkasti ottaen pluralistiseen – oppisuuntaan, nimittäin teosofiaan ja siihen läheisesti liittyvään ruusuristiläisyyteen sekä Rudolf Steinerin perustamaan antroposofiaan. Näissä opeissa neuvotaan kuinka voidaan harjaantua havaitsemaan yliaistillista henkistä maailmaa.

Aluksi kerron teosofisesta maailmankuvasta havaitsemiskokemuksen kannalta. Seuraavaksi siirryn Steinerin kuvaamiin henkisiin harjoituksiin, joiden tarkoituksena on herättää yliaistilliset havaintovälineet henkisen maailman havaitsemiseksi. Julkituon omat kokemukset tutkimuksistani, jonka aineisto on kerätty pääosin noin 50 vuotta sitten. Tuloksia en ole aiemmin julkaissut kirjallisessa muodossa. Analysoin tutkimustuloksia jo introspektiotutkimukseni aineiston keräämisen yhteydessä sekä pian sen jälkeen eivätkä tärkeimmät johtopäätökset ole muuttuneet vuosikymmenten kuluessa. Pohdintaosassa tarkastelen neurotieteen viimeaikaisia käsityksiä tietoisista havaintokokemuksista ja vertailen näitä käsityksiä alkuperäisiin johtopäätöksiini sekä ruusuristiläisiin ja antroposofisiin näkemyksiin. Neurotieteiden 2000-luvun hillitön kehitys on avannut uusia näkökulmia havaintolöydöksieni selittämiseksi.

Dualismi teosofiassa ja antroposofiassa

Teosofisen ja antroposofisen maailmankatsomuksen mukaan tunne- ja ajatusmaailma ovat konkreettisina ja objektiivisina olemassa olevia tosiasioita. Emme ainoastaan subjektiivisesti tunne ja ajattele mutta tuntemisemme ja ajattelemisemme voivat olla myös muiden ihmisten havaintojen kohteena suoraan samoin kuin me voimme tietyin edellytyksin tarkastella muiden tunteita ja ajatuksia suoraan, ei vain päättelemällä toisen käytöksestä tai kuuntelemalla hänen puhettaan tai lukemalla hänen kirjoittamaansa.  Suoraan, ilman fyysistä käyttövälinettä, vastaanotettu tieto voi olla tuntemusta, ”värähtelyä” vaikkapa sympatiasta tai antipatiasta, ”sisäisen” puheen kuulemista tai näkemistä sielun silmin.

Teosofian mukaan meille tulee kehittymään luonnon mukaisesti tulevaisuudessa uudet aistit: selväkuulo ja selvänäkö vaikkakin varsin kaukaisessa tulevaisuudessa. Voimme kuitenkin kehittää nämä aistit jo aiemmin, vaikka tässä elämässä, aktiivisella harjoituksella ja elämällä eettisesti oikein. Näitä harjoituksia ovat useat teosofiset opettajat selostaneet. Tietojeni mukaan Steinerin Henkisen tiedon tie - kirja on julkaistu suomeksi jo yli sata vuotta sitten vuonna 1912. Allekirjoittanut löysi Reijo Wileniuksen ja Katri Sorman suomentaman version. Kirjan nimi on ”Miten saavutetaan tietoa korkeammista maailmoista” ja se ilmestyi vuonna 1968. Tutustuin kirjaan tuoreeltaan noin 50 vuotta sitten. Aloin kokeilla harjoituksia intensiivisesti, innolla ja eritellen. Luotin täysin opastajan omakohtaiseen tietoon asiasta sekä hänen vilpittömyyteensä. Eettisiä perusehtoja pidin selviönä. Näitä ehtoja tarjosi Steinerin lisäksi muu teosofinen kirjallisuus ja Ernest Woodin kirja ”Jooga”. Myös viimeksi mainitussa kerrottiin meditaatioharjoituksista, joita suoritin annettujen ohjeiden mukaan.

Steinerin harjoitusohjeet

Steiner esittää henkisen elämän ja tiedon tien kolmessa vaiheessa: valmistus, valaistus ja vihkimys. Kuhunkin vaiheeseen kuuluu harjoituksia. Tarkastelen seuraavassa kutakin vaihetta erikseen.

I. Aluksi valmistusvaiheessa hän kehottaa huomiomme kiinnittämistä versovaan, varttuvaan ja kukoistavaan elämään ja toisaalta kuihtumiseen, lakastumiseen ja kuolemiseen. Näihin ilmiöihin hän väittää liittyvän tietyn tunnemuodon, henkiset viivat ja kuviot, jotka ilmenevät aina samoissa ilmiöissä samanlaisina ja eri henkilöille samanlaisina. Näiden havaintojen kohteet ovat siten objektiivisia tosiasioita. Termit tunnemuoto ja henkiset viivat ja kuviot olivat mielestäni ideoina vaikeasti käsitettäviä. Olemme tottuneet, että tunne on tunne eikä siihen liity käsitteenä kaksi- tai kolmiulotteisen maailman ominaisuuksia. Samoin muoto on visuaalisesti havaittava kaksi- tai kolmiulotteisen avaruuden osa eikä siihen peruskäsitteenä liity kokemusperäinen tunne. Ajatuksissa toki voimme luoda sielumme silmien eteen millaisia muotoja tahansa ja ilmiö on silloin henkinen mutta käsitteenä muoto on objekti ja kokija siitä erillinen subjekti. Käytännön harjoituksena siis tarkastellaan kohdetta, luodaan kasvavan idea, sitten antaudutaan ilmiön tuomalle tunteelle ja sitten tulisi havaita muodot ja viivat. Siis konkreettisen asian yhteydessä ensin näköaistikokemus → ajatus → tunne → näköaistikokemus ja jos olen oikein ymmärtänyt niin abstraktissa tapauksessa ensin idea, jolla ei ole muotoa → tunne → näköaistikokemus. Siis tunnetta seuraa näköaistimus, joka ei ole fyysisen maailman näköaistimus vaan henkisten silmien näköaistimus. Steiner tähdentää, ettei pidä pitkään jäädä pohtimaan mitä tämä tai tuo seikka merkitsee eikä pidä lainkaan pyrkiä spekuloivalla järjellä ratkaisemaan mitä asiat merkitsevät. Korkeampiin maailmoihin perehtyminen alkaa kun oppilas on vakuuttunut tunteiden ja ajatusten todellisuudesta.

II. Oppilaan tulee kiinnittää huomio ääniin. On asennoiduttava siten, että ääni tuo tietoa ihmisen itsen ulkopuolelta, on eläydyttävä siihen, millaisen tunteen äänen aikaansaaja ilmentää itsestään. Huomioiminen koskee sekä elävää että elotonta luontoa. Harjoituksessa kehittyy sielun kuuloaisti.

III. Erityisesti tulee kiinnittää huomio tapaan, jolla kuunnellaan muita ihmisiä; tulee pidättyä 

arvostelusta ja eläytyä kuultavan osaan. Harjoituksissa herää sisäisen sanan havaitseminen. Korkeammat olennot puhuvat oppilaalle juuri sisäisen, fyysisin korvin kuulumattoman, sanan kautta. Tässä siis tarkoitetaan ideoiden ja ajatuskulkujen siirtoa korkeammalta olennolta ihmiselle. Steinerin mukaan sisäiset sanat eivät ole vain ideoita vaan niissä on myös voimaa. Hän tarkoittanee, että voima on sellainen, joka saa aikaan jotakin. Täten henkinen sisäinen sana voidaan jaotella osiin: idea ja voima.

IV. Valaistusvaiheessa oppilaan on verrattava kiveä ja eläintä, miten ne eroavat toisistaan nimenomaan liikkumisen kyvyn osalta. Eläimen liikkumisen saa aikaan pyyde, kiven muodon on muovannut pyyteettömyyden voima. Tällaisten harjoitusten tulisi herättää tunnelajeja, jotka ovat erilaiset eläimellä ja kasvilla. Nämä tunteet voivat herätä myös ilman ulkoista objektia. Tällaisista tunteista ja niihin liittyvistä ajatuksista kehittyy henkiset silmät, jotka lisäävät värin valmistusvaiheen muotoihin. Termi väri ilmaisee suurin piirtein havainnon laadun. Kivestä virtaa sinistä tai sinipunaista, eläimestä punaista tai punertavan keltaista ja kasvista vihreää, joka muuttuu eteeriseksi ruusunpunaksi. Värivivahteet esiintyvät suurella skaalalla.  Kun ihminen on saavuttanut kyvyn nähdä henkisin silmin, hän kohtaa jossakin vaiheessa myös ihmistä korkeampia tai alempia olioita, joita ei ole fyysisessä maailmassa.

V. Tulee ottaa eteensä siemenjyvä. On kuviteltava sen väri ja muoto sekä kuviteltava siemenestä lähtevä kasvi täysikasvuisena. Sitten on ajateltava, että kuviteltu saadaan aikaan maan ja valon voiman avulla mutta ei keinotekoisesta siemenestä vaan oikeasta. Tuntein on muodostettava ajatus, että näkymättömästä tulee näkyvä ja pysyttävä tässä ajatuksessa. Tällöin voi tuntea itsessään tietyn voiman, joka saa aikaan aistillis-henkisenä havaitun liekin, sinipunainen keskeltä ja sininen reunalta.

VI. Seuraavaksi keskitytään kukoistavaan kasviin ja ajatellaan, että se tulee kuolemaan mutta kasvissa on jotakin, joka estää sitä häviämästä, se muodostaa siemeniä. Häviämisen estymisestä seuraa tunne, joka muuttuu uudeksi havainnoksi, joka muistuttaa fyysistä väriaistimusta; liekkimuodostuma, jonka keskiosa on vihertävän sininen ja reunat keltaisen punaisia. Näillä harjoituksilla ei nähdä vain olioiden nykytila mutta myös alku- ja lopputila. Ei tule vain kuvitella siementä ja kasvia, siis itse luoda niitä vaan oleellista on, että todellisuus luo havainnot minussa.

VII. Seuraavassa vaiheessa ajatellaan ihmistä, jonka on joskus havainnut haluavan jotakin. On kiinnitettävä huomio tähän pyyteeseen sellaisena hetkenä kun se on kiihkeimmillään ja on vielä epävarmaa saako ihminen haluamansa. Kun mielessä vallitsee mahdollisimman täydellinen sisäinen rauha, mielikuva luo sielussa tunteen, joka kasvaa sielussa voimaksi, joka puolestaan muuttuu toisen ihmisen sieluntilan henkiseksi havainnoksi. Näkökenttään nousee loistava astraalinen kuva. Keskusta herättää tunteen kellanpunaisesta ja reunoiltaan se näyttää punasiniseltä tai sinipunaiselta.

VIII. Harjoitukseen täydennykseksi huomioidaan samalla tavoin ihmistä, joka on saanut toiveensa tyydytetyksi. Tällöin kokee henkisen liekkimuodostuman, jonka keskus tuntuu keltaiselta ja reunat vihertäviltä.

Tulokset

Yritin parhaani mukaan ymmärtää ja seurata ohjeita. Aluksi on objekti, joko konkreettinen esine tai kuviteltu esine tai abstrakti käsite. Sitten on pyrittävä olemaan vain vastaanottava havainnoitsija ilman mitään omia tunnetiloja tai ennakkoasenteita; on annettava objektista virrata meihin informaatiota, joka ilmenee pelkkänä tunteena tai viivoina ja kuvioina tai erityisesti värin tunteena. Tämä käsitetään suorimmin värin näkemisenä ja tekstissä usein puhutaan värin näkemisestä. Toisaalta asian voisi käsittää siten, että tunne on samanlainen tunne kuin tietty väri herättää meissä. Siten me vertaisimme tarkasteltavan asian yhteydessä havaittua tunnetta ja tietyn värin herättämää tunnetta; jos havaitsisimme sen samanlaiseksi kuin esimerkiksi punaisen herättämän tunteen, kutsuisimme lopputulosta punaiseksi. Tällöin meillä tulisi olla todella laaja skaala erilaisia tunteita, jotka vastaavat eri värejä ja niiden intensiteettejä. En kuitenkaan voi kuvitella itselläni - ja tuskin muillakaan - olevan tarvittavan valtaisaa tunneskaalaa ja siten suljen pois tämän tulkintavaihtoehdon. Päättelin, että lopputulos on kokemus muodosta ja/tai väristä. Harjoittelin tiiviisti mutta minkäänlaista tunnetta tai väri- tai muotohavaintoa en kokenut.

Muutin harjoitusta siten, että loin itse tunteen, jonka kuvittelin objektin saavan aikaan. Tällöinkään ei ilmennyt muoto-värihavaintoa lukuisista yrityksistä huolimatta. Seuraavassa vaiheessa kuvittelin värin, joka tulisi havaita. Tällöin kykenin havaitsemaan, kykenin kokemaan aivan kuin näkisin fyysisin silmin valitsemani värin, väriyhdistelmän ja muodon. On varsin helppoa yhdistää määrättyyn käsitteeseen tai asiaan väri-muotoyhdistelmä ja opetella muistamaan mikä väri-muotoyhdistelmä ilmaantuu kun ajatellaan valittua asiaa. Lisäsin valitsemaani asiaan sekä väri-mutoyhdistelmään tunteen ja värien intensiteetti lisääntyi hämmästyttävästi. Kalpeana esimerkkinä intensiteetin lisääntymistä voisi sanoa vaikkapa höylätyn puulaudan värikylläisyyden esiin loihtimiseen puuöljyllä.

Kuhunkin ideaan kykenin itse liittämään millaisen värin, värin intensiteetin, muodon ja plastisen liikkuvuuden vain halusin. Joskus tahdon ponnistusta tai tahdon ponnistuksen aietta tarvitsin tuskin havaittavasti tai riitti huomion kiinnittäminen sisäiseen tai ulkoiseen objektiin sisäisen kokemuksen aikaansaamiseksi. Lopulta väri-muotovideo saattoi käynnistyä täysin spontaanisti. Samoin saatoin opetella vaikkapa punaisen liittämistä intohimoon tai kalvakan sinisen henkiseen kylmyyteen ja värin kokemus saattoi toistua mainitun merkityskokemuksen tuntiessani.

Omissa meditaatioharjoituksissani pyrin toimimaan joko vain tunteettomana tai myös tunteellisena havaintojen vastaanottajana. Kuitenkaan muunlaista tavallisten aistieni välittämästä informaatiosta poikkeavaa virtausta, kuvitellusta tai konkreettisesta objektista, aistihavainnon tyyppistä tai tunteen tai merkityssisällön muotoista, en havainnut ilmaantuvan. Opettelin kyllä kuuntelemaan kanssaihmisiä ilman ennakkoarviota, ennakkoluuloja ja pyrin eläytymään puhujan tai havaintoni kohteen kokemuksiin. Harjoittelin sekä pelkkää eläytymistä että älyllistä analysointia. Kyky empatian kokemiseen kyllä lisääntyi, mutta toisten negatiiviset tunteet ja ajatukset koin perin vahvoina ja loukkaavina ja oli vaikea laantua takaisin neutraaliin sielun tilaan.

Väri-muotofilmit eivät olleet ainoita spontaanisti ilmenneitä kokemuksia vaan aloin kuulla sisäistä musiikkia, joka myöhemmin kehittyi sinfoniamusiikin tyyppiseksi. Jos musiikki loppui, tarvitsi vain ajatella jotakin instrumenttia tai melodian pätkää, ja musiikkiesitys jatkui. Sekä väri-muotovideot että musiikki olivat siinä mielessä järjettömiä, ettei niihin liittynyt mitään merkityksiä, ihania esityksiä kylläkin muttei mitään käsitteellistä yhteyttä ympäröivään maailmaan.

Pohdinta

Steinerin tapa käyttää voimatermiä on mielestäni ongelmallinen: tunne ei nimittäin muutu voimaksi ja edelleen voimasta henkiseksi havainnoksi. Voima tarkoittaa käsitteenä, että se muuttaa jotakin joksikin mutta se itse ei muutu muuksi, toki voi varioida suuruudeltaan. Voiman tunne toki voidaan tuntea mutta se on tunne eikä voima. En tiedä onko kyse alkuperäisen tekstin käsitteiden epäselvyydestä vai kääntäjien haksahduksesta.  Steinerin käyttämien käsitteiden ja sanojen määrittelyn vaikeaselkoisuus tai niiden käytön poikkeavuus tavanomaisesta hämärtää ja vaikeuttaa esitettyjen asioiden ymmärtämistä, valitettavasti.

Pekka Ervast esittää (Ervast 1960. Luku VII, Värien ja muotojen maalima), että eri selvänäkijöiden havainnot samasta kohteesta voivat olla erilaiset. Esimerkkinä hän mainitsee, että yksi selvänäkijä voi nähdä punaista havainnoitavan aurassa ja toinen vihreää. Samoin eri selvänäkijät voivat nähdä muodot havainnoitavan aurassa erilaisina. Hän tulkitsee havaintojen erojen johtuvan selvänäkijöiden omista persoonallisuuden piirteistä; henkilö näkee, toivoo ja ihailee sellaista, jota häneltä puuttuu. Kun ihminen on poistanut persoonalliset tunteensa, hän näkee oikeita värejä ja kun hän on puhdistanut ajatuksensa, hän näkee oikeita muotoja. Ervastin mukaan selvänäössä on kyse värin ja muodon havaitsemisesta. Havainto voi siis vaihdella ihmisestä toiseen. Havainnolle on annettava tulkinta havainnon merkityksen ymmärtämiseksi. Tulkinta on jaettava kohteen itsensä ominaisuuksien analyysiin ja toisaalta havainnoitsijan ominaisuuksien analyysiin sekä kolmanneksi informaation siirtymisen prosessin analyysiin. Tarvitaan myös ontologista (oppi olevaisen perimmäisestä laadusta) analyysia tunteen ja värin yhteydestä. Kumpi on primaarinen, esiintyvätkö ne aina yhdessä, voiko olla tunnetta ilman väriä, mikä on tunne- ja värisubstanssi, jne.? Ervast esittää, että toisesta ihmisestä tulee tajuntaamme (auraamme) vaikutus, jonka tulkinta on väri. Hän ei esitä selkeästi onko vaikutus tiedostettu tunne vai tiedostamaton vaikutus. Jos vaikutus on tiedostettu tunne, miksi silloin tarvitaan väriä tulkinnaksi? Jos vaikutus on tiedostamaton, silloin väri sopii paremmin tulkinnaksi. Mutta koska väri ei sinänsä ole merkityskokemus, se on edelleen muutettava tajunnassa merkityskokemukseksi, tunteeksi.

Synestesiailmiö on tunnettu kirjallisuudessa jo vuosisatoja. Ilmiöllä on tarkoitettu aistimuksen syntymistä toisen aistin piiriin kuuluvasta ärsytyksestä. Synestesiassa yhden aistialueen ärsykkeeseen liitetään havainto, jolle ei ole vastinetta objektissa. Lisähavainto voi olla saman aistin alueeseen kuuluva tai toiselle aistialueelle. Tällainen synestesian yleinen muoto on kirjaimeen, numeroon, viikonpäivään tai kuukauteen automaattisesti liittyvä väri. Perinteisesti on ajateltu, että aistiärsyke tuottaa sellaisen havainnon, jota ei aistittavassa esineessä ole. Tarkemmat uudet tutkimukset ovat osoittaneet, että kyseessä ei ole niin sanottu ”matalan” tason yhdistelmä havainnosta kokemiseen vaan nimenomaan ”korkeamman” tason ideaestesia; idean, merkityksen, käsitteen, älyllisen tilan ja tapahtuman, ajatusten, mielialojen, muistojen tai kuvittelun havaitseminen väreinä. Mroczko-Wąsowicz ja Nikolić ovat julkaisseet tieteellisen yleiskatsauksen semanttisista merkityksistä synestesian synnyssä (1). He ovat päätyneet ideaestesia-käsitteeseen, jonka mukaan ihminen ei ole mekaaninen peili, joka ilman vääristymää luo kuvan ulkoisesta todellisuudesta. Päinvastoin aistiärsyke altistuu merkityskokemukselle, joka muokkaa aistiärsykkeen. Numerot, kirjaimet ja aikayksiköt ovat yleisimmät synestesiailmiön yhteydessä esiintyvät muodot. Tällaiset tekijät ovat, ainakin länsimaissa, ensimmäisiä todella abstrakteja käsitteitä, joita lapsen täytyy oppia. Oppimisprosessissa konkreettisen objektin puuttuessa lapsi luo sisäisen objektin – värin – konkreettisen objektin sijaan kun ei ole vielä oppinut ajatuksellisesti vaativia, abstrakteja sisältöjä. Synesteettinen yhdistäminen siis helpottaa siirtymistä konkreettisesta ajattelusta abstraktiseen. Kullakin synesteetikolla esiintyvät omat yksilölliset, yleensä varsin suppealla kokemusmaailman alueella ilmenevät ideaan liittyvät aistikokemukset kuten värit.

Oman tutkimukseni keskeisin tarkoitus oli tutkia fyysisten aistien ulkopuolista havaitsemista yliaineellisesta todellisuudesta. Mediaatioharjoitukseni suunnittelin ja suoritin tätä nimenomaista tarkoitusta varten. Poistaakseni etukäteisoletuksen vaikutuksen mahdolliseen ilmaantuvaan havaintoon, en aluksi lukenut tarkkaan tai painanut mieleeni sitä millainen väri tai muoto tulisi havaita. Filosofinen pohja-ajatus oli siis, että objekti aikaansaa havainnon, jolle sitten annetaan tulkinta.  Koska en saanut havaintoa, koetin itse kuvitella käsitteeseen liittyviä havaintoja. Tätä tietä tulin tutkineeksi ideaestesiaa vaikken silloin lainkaan ymmärtänyt tällaisesta tutkimuksesta olevan kyse tai tuntenut koko käsitettä.  Ideaestesialöydössä filosofinen perusta kääntyy päinvastaiseksi perinteiselle objektista havaintoon mallille; nimittäin käsitteestä seuraa havainto. Lisäksi aivosähkökäyrään (EEG) pohjautuvan tutkimuksen mukaan käsitteestä muodostettu havainto taas tulkitaan merkitystä omaavaksi uudeksi stimulukseksi (6). Päädyin samaan tulkintaan kuin ideaestesiatutkijat vaikken kyennyt löydöksiäni kovinkaan pitkälle analysoimaan. Kiteytetty johtopäätökseni oli, että näen mitä kuvittelen.

Sanojen merkitysten aktivoituminen tai kieliopillinen muokkaaminen voivat ilmetä koettujen värien kylläisyyden tai valovoimaisuuden muutoksina (1,2,3,4,5). Allekirjoittaneella värien kylläisyys ja valovoimaisuus muuntelivat tunteen voimakkuuden funktiona. Synestesia voidaan jakaa pintaprojektioon, jossa värit ilmenevät objektin kohdalla ja lähialueprojektioon, jossa värit sijaitsevat havainnoijan lähiavaruudessa. Steinerin ja Ervastin kuvauksissa on kyse pintaprojektiosta, allekirjoittaneella esiintyi molempia muotoja.

Allekirjoittaneen tutkimukset syvensivät ja selvittivät käsitteille perustuvia ilmiökokemuksia, maailman havaitsemista, ajattelua ja käsitteellistämistä. Steinerin kirjan otsikkoon liittyy vahvasti lupaus korkeamman maailman tiedon saavuttamisesta. Siinä muodossa, missä kirja tarkoittaa korkeamman maailman kokemuksellista tietoa, en saavuttanut päämäärää. Missä määrin eettisten ehtojen täyttäminen tai täyttämättä jättäminen vaikuttivat epäonnistumiseen, ei kuulu tämän artikkelin piiriin. Haluan kuitenkin mainita, että pyrin täyttämään ehdot tunnollisesti. Tutkimusraportin kirjoittaminenkin jäi kun minulla ei ollut mielestäni kylliksi referenssejä ja ymmärsin tutkimukseni nollatutkimukseksi koska en saavuttanut oletettuja tuloksia. Uusi ideaestesiakäsite yhdistää kokemukseni muiden tutkijoiden kokemuksiin ja tutkimuksiin. Omasta puolestani esittäisin uuden termin kuvaamaan osaa omasta tutkimuksestani, nimittäin termin pathiaestesia. Nimi johtuu kreikan sanoista pathia, tunne, ja aesthesia, aistiminen.  Vaikka alkuperäinen tavoite ei toteutunut Steinerin kuvaamalla tavalla, tutkimukseni kuitenkin auttaa raottamaan ymmärrystä kuinka biologinen systeemi voi tuottaa kokemuksia tai kuinka teosofian monadi on yhteydessä fyysisen maailmamme ja biologisen systeemin kanssa, kuinka käsitteellinen verkosto on yhteydessä aistikokemuksen kanssa ja mikä on sen rooli kyvyssä olla hereinen ja toimia ympäröivän maailman kanssa. Tulokset eivät kertoneet okkultismin osoittamalla tavalla konkreettisesta transsendentistä maailmasta, mutta kylläkin abstraktisesta maailmasta.

Tiedetään aistiärsykkeiden aiheuttavan sähköimpulsseja hermoihin. Miten impulssit tai impulssien kanssa ilmenevät tuntemattomat paralleelit tekijät tai itsenäiset tuntemattomat tekijät aikaansaavat tajunnan on edelleen suuri kysymysmerkki. Okkultismin mukaan tajunta on olemassa myös ilman fyysistä ruumista. Leibnizin ikkunattomista monadeista poiketen tajunnan katsotaan, okkultismin mukaan, vastaanottavan myös ylifyysisten aistielimien kautta informaatiota ja tämä informaatio on muutettava tajunnassa merkityksiksi, käsitteiksi ja tunteiksi. Jonkinlaisten mekanismien ja lainalaisuuksien täytynee toimia tässä ylifyysisessä muuntamisprosessissa. Fyysisten aivojen toiminnan yhteyttä henkisiin kokemuksiin, tunteisiin ja ajatuksiin on voitu viime vuosikymmeninä tutkia yhä moninaisemmin menetelmin. Olivatpa ylifyysiset ”aivot” millaiset tahansa filosofisesti periaate on sama fyysisessä ja ylifyysisessä; objekti aikaansaa ärsykkeen, ärsykkeestä seuraa kokemus ja korkeammassa muodossa kokemus on merkityskokemus. Ideaestesiassa tilanne on päinvastainen: merkityksestä luodaan aistikokemus, jota voidaan erheellisesti pitää ulkoisen objektin aikaansaaman ärsykkeen seurauksena.

Harjoitteluni edetessä sisäinen maailma eritoten näkö- ja kuulokokemuksien puolesta muodostui hyvin todelliseksi, en voinut epäillä sen todellisuutta. Parhaimmillaan sisäinen maailma on todellisempi ja valovoimaisempi kuin fyysinen maailma. Voin hyvin kuvitella, että näin voimakkaan intensiiviset kokemukset houkuttavat tulkitsemaan kokemuksen aiheuttajan tulevan ympäröivästä maailmasta, ei kokijasta itsestään. Usko, toivo ja varma vakaumus transsendenttiin todellisuuteen ovat omiaan sokaisemaan ilmiökokemuksen muita tulkintavaihtoehtoja. Katsoin itseni silloin – niin kuin nykyäänkin – totuuden etsijäksi, lahjomattoman avoimeksi kaikille tulkinnoille. Puolueettomalla, tarkalla havainnoinnilla ja analyysilla tulin pettymyksekseni eri tulokseen kuin Steiner: havaintokokemukseni kertoi minusta itsestäni, ei minun ulkopuolisesta maailmasta. Steinerin ja Ervastin kuvaamat yhteydet värien ja muotojen näkemisen yhteydestä käsitteisiin voidaan käsitykseni mukaan selittää myös ideaestesialla.

Synestesiatutkijoiden ja allekirjoittaneen tulkinnasta poiketen Steiner ja Ervast katsovat näköhavainnon tulevaksi ulkopuolisesta objektista. Steinerin ja Ervastin tulkinta tietenkin voi olla oikea mutta riittävä selitys heidän kuvauksestaan ja tässä tutkimusraportissa esitellyistä allekirjoittaneen löydöksistä päätellen on ideaestesia, jossa henkilön sisäinen luonnollinen tapa muodostaa käsitteitä, käsitteenmuodostuksen kiinteä yhteys aistihavaintoon, aistihavainnon modifiointi ja etukäteisoletuksen vaikutus aistikokemukseen ovat keskeisiä. Vaikka Steinerin ja Ervastin kuvaamat ilmiöt sopivat ideaestesiakäsitteeseen, heidän väitettään ei suoralta kädeltä voi kiistää. Tutkimukseni ei tukenut heidän käsitystään; tulkinta jää edelleen avoimeksi.

Viitteet

Ervast, Pekka (1960). Salaperäinen ihminen. Ruusu-Risti Helsingissä 1960. Hyvinkään Kirjapaino. Hyvinkää 1960.

Steiner, Rudolf (1968). Miten saavutetaan tietoa korkeammista maailmoista. Suomalaisten Antroposofien Liitto. Helsinki. Vammalan Kirjapaino Oy. Vammala 1968.

1. https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fnhum.2014.00509/full

2. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed?Db=pubmed&Cmd=ShowDetailView&TermToSearch=17760774

3. https://www.cell.com/current-biology/fulltext/S0960-9822(07)01760-5?_returnURL=https%3A%2F%2Flinkinghub.elsevier.com%2Fretrieve%2Fpii%2FS0960982207017605%3Fshowall%3Dtrue

4. journals.sagepub.com/doi/abs/10.1111/j.1467-9280.2007.01981.x?url_ver=Z39.88-2003&rfr_id=ori%3Arid%3Acrossref.org&rfr_dat=cr_pub%3Dpubmed&

5. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed?Db=pubmed&Cmd=ShowDetailView&TermToSearch=22231728

6. journals.sagepub.com/doi/10.1111/j.1467-9280.2008.02103.x

Englanninkielinen teksti löytyy klikkaamalla alla olevaa linkkiä.

Please see English version. Click the link below!

https://tapiojoensuu3.blogspot.com/2019/04/what-causes-experience-of-sensory.html

Jooga niin kuin olen sen ymmärtänyt ja kokenut

(Allekirjoittaneen muut artikkelit, tutkielmat ja tutkimukset löytyvät otsikoittain blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestetystä blogiarkistosta sivun oikean puoleisesta palstasta.)

Jooga niin kuin olen sen ymmärtänyt ja kokenut

                                                                                                                                     26. 8. 2018

Joogaa harrastaa niin risupartainen, rutiköyhä erakko kuin trendikäs, liikunnallinen businessnainen. Joogalla voidaan tarkoittaa niin jäsenten venyttelyä ja rentoutusta kuin loogista ajattelua, mielikuvaharjoittelua, astraalimatkaa tai hereistä havainnointia. Tulee tuntea asiayhteys, jotta voisi ymmärtää mitä puhuja tai kirjoittaja tarkoittaa joogalla. Joogan tunnetut juuret häviävät Induslaakson kulttuurien luoksepääsemättömään hämärään. Ensimmäisellä vuosituhannella ennen kristillistä aikaa jooga oli tunnettu ja ilmenee mm. Rig Vedan, Upanishadien ja Bhagavad Gitan teksteissä (1). Käsittelen esityksessäni joogan kahdeksaa osa-aluetta eli angaa ja kuinka päädyin tutkimaan joogaa. Ensisijainen lähteeni on ollut Ernest Woodin suomennettu kirja nimeltä Jooga. Esittelen aiheesta nimenomaan minulle valjenneet tärkeimmät osa-alueet. Jätän vaille enempää pohtimista minulle vähemmän tärkeät, merkityksettömät tai käsitykseni mukaan jopa haitalliset joogan alueet. Seuraavaksi siirryn omiin tutkimuksiini ja kokemuksiini. Lopuksi arvioin tuloksien merkitystä sekä käytännön elämän että ontologian kannalta.

Jooga ja nuorisokulttuuri 1960-luvulla

Jotta voisi ymmärtää allekirjoittaneen näkökulmaa ja kokemuksia joogasta, tulee tuntea 1960-luvun nuorisokulttuuria. Olen tutustunut joogaan viisikymmentä vuotta sitten 1960-luvun lopulla lukiopoikana. Lauluyhtye The Beatles teki joogaa laajalti tunnetuksi kautta maailman. Heidän opettajansa oli lyhyen ajan oman transsendentaalisen meditaation tekniikan ja maailmanlaajuisen organisaation luonut Maharishi Mahesh Yogi, jonka kuvan lähes jokainen silloinen nuori on nähnyt ja jotkin ehkä lukeneetkin hänen oppejaan. Itse en kuitenkaan tutustunut hänen ajatussuuntaansa lähemmin. Kuitenkin The Beatlesin laulujen sanoissa ja musiikissa heijastuivat joogaopit. Tuon ajan nuorisokulttuurissa niin musiikissa, kuvataiteessa kuin kirjoituksissakin vallitsi sisäisen maailman, henkilökohtaisen kokemuksen arvostus ja painotus ja etiikassa rauhan ja rakkauden filosofia. Tuttuja iskelmiä olivat mm. The Beatlesin ”All you need is love (1967)”, Simon & Garfunkelin ”The sound of silence (1964)”, rockyhtye Tasavallan Presidentin esittämä Pekka Strengin ”Sisältäni portin löysin (1970)”, The Mamas & The Papasin (John Phillips) ”San Francisco (1967)”.

Lukion vieraiden uskontojen oppikirjan lähdeluettelosta löysin juuri suomennetun Ernest Woodin kirjan. Kirja ei ilmeisesti ole kovin tunnettu, sillä sitä ei mainita esimerkiksi Matti Rautaniemen varsin laajassa joogaa esittelevässä kirjassa vuodelta 2015 (Rautaniemi 2015). Hankin Woodin kirjan itselleni ja aloin opetella innolla, hartaudella, systemaattisesti ja perin pohjin. Ernest Woodin taustoista en silloin tiennyt mitään. Käsillä olevaa esitelmää tehdessäni tarkistin henkilötietoja oppiakseni, että hän toimi Sind National Collegen ja Madanapallen Collegen fysiikan professorina sekä esimiehenä ja presidenttinä. Hän edisti teosofisia näkemyksiä kirjoituksin ja luennoin Intiassa, monissa Aasian maissa, Euroopassa ja Amerikoissa. Hän hävisi Annie Besantin kuoleman jälkeen Teosofisen Seuran presidenttivalinnassa George Arundalelle. Hän perusti yhdessä useita kouluja Maria Montessorin kanssa. Wood oli perehtynyt monipuolisesti joogaan teoriassa ja käytännössä ja tunsi useita joogeja.

Joogafilosofiaa - miksi joogaa?

Joogan päämäärää oli vaikea ymmärtää lukemistani teksteistä. Esityksiä lukiessa välistä tuntuu kuin ymmärtäisi ja seuraavassa hetkessä huomaa olevansa täysin hukassa. Mitä enemmän selostuksia lukee sitä sekavammaksi tavoitteen käsittäminen käy. Esitykset vilisevät termejä kuten nirvana, vapautuminen, sammuminen, ilo, autuus, ekstaasi, oivallus, tajunnan laajeneminen, vapaus, riippumattomuus, moksha, kaiken loppuminen. Ernest Wood esittää kuitenkin joitakin selkeästi hahmotettavia kohtia. Johtopäätöksenä joogan päämäärän määrittämisestä on määrittelemättömän löytäminen. Kyseessä on löytöretki, jolla saavutetaan sellaista, mitä ei tunneta. Tätä tuntematonta ei sovi määrittää, koska emme tunne sitä. Määritelmät loisivat etukäteisoletuksen, jonka sitten löydämme ja pidämme tätä löytöä, ei omana luomuksemme, vaan totena, objektiivisena asiana. Mielellämme on taipumus tuottaa oletuksen mukaisia havaintoja, jotka voivat todenmukaisesti matkia objektiivisia aistimuksia. Joogan avulla saavutettu löytö on fyysisen ruumiin (rupa) ja mielen ulkopuolella. Siksi fyysinen ruumis on saatettava tilaan, jossa se ei kiinnitä mielen huomiota eikä häiritse mietiskelyä. Tätä tarkoitusta varten on kehitetty fyysistä ruumista harjoittavat joogan osat: asento ( sana), hengityksen hallinta (prānāyāma) ja aistitoiminnan pysäyttäminen (pratyāhāra). Meidän on ymmärrettävä, ettemme ydinolemukseltamme ole sama kuin mielemme ja siksi tahtomme, tunteemme ja ajatuksemme on myös hylättävä. Jopa halumme kehittyä ja saavuttaa on lopulta jätettävä.

Lukemani perusteella ymmärsin joogan erääksi päämääräksi riippumattomuuden (sanskritiksi kaivalya) ja toiseksi sisäisen maailman avautumisen. Kaivalya voidaan käsittää myös ykseydeksi. Woodin mukaan Patanjalin Jooga-sutrissa Ishwara eli Jumala esitetään hengeksi (purusha), joka on vapaa ja riippumaton. Joogin päämäärä on samanlainen riippumattomuus ja joogi tässä riippumattomuuden mielessä tulee Jumalan kaltaiseksi, yhtyy häneen. Eräässä tulkinnassa jooga-termin sanotaan johtuvan sanskritin verbijuuresta (yuj), joka tarkoittaa sitomista, yhdistämistä, yhdistymistä. Päättelin tajunnan, kokemuksen laajentuvan, sisäisen maailman avautuvan mutta lukemalla tai pohtimalla en saanut selville mitä sisäisen maailman avautuminen voisi tuoda tullessaan. Tulos olisi ainakin arvokas, ilmeisen yllätyksellinen ja vain joogan mukaan eläminen voisi paljastaa tämän salaisuuden. Päämäärän saavuttamisen oleellinen ehto on viveka, erottelukyky, kyky erottaa oleellinen epäoleellisesta, todellinen epätodesta ja rajoitetusta. Toisena ehtona on värittymättömyys (vairāgya), jolla tarkoitetaan tilaa, jossa ulkopuoliset kohteet eivät herätä halua. Kaivalya on merkitykseltään lähellä stoalaisuuden autarkiaa ja viveka vastaavasti prohairesista (Epiktetos). Käsitteet eivät ole identtisiä ja erot johtuvat mm. oppirakennelmien eroista kokonaisuutena sekä monista teorioiden yksityiskohtien eroista. Kokemuksellisesti ne ovat enemmän sukulaisia kuin puhtaan filosofisesti.

Erottelukykyä ei voi kuvitella saavuttavansa, ellei hallitse mielen harhailua, ailahduksia, takerteluja ja inertiaa. Patanjalin mukaan jooga on juuri mielen vaihtelujen estämistä (yogas chitta vritti nirodhah). Joogan kahdeksan jäsenen (anga) opetus käsittelee ja opettelu sisältää juuri mielen liikkeiden hallintaa. Edistyminen joogassa edellyttää myös suurta vapauden kaipuuta ja ymmärrystä, että työ on tehtävä itse ilman valittamista, sillä ulkoiset olosuhteet eivät ole esteitä. Toiset ihmiset eivät voi auttaa tai estää ihmisen kehitystä. Pyrkijän tulee ilman mielipahaa tai vihamielisyyttä luottaa elämän lakeihin ja horjumatta pyrkiä päämääräänsä.

Joogafilosofian mukaan kaikki elämän asiat tapahtuvat ulkomaailman ja ylemmän, varsinaisen itsen (ātmā) välillä. Ātmā on se mitä oppilas ei vielä tunne. Fyysinen keho ja mieli ovat välittäjiä ātmān ja ulkomaailman välillä. Fyysinen keho ja mieli on saatava sopusointuun, järjestykseen, puhtaiksi, terveiksi välitystehtävää varten. Joogan avulla arvelin löytäväni vastauksen etsivän nuoren polttaviin kysymyksiin: mitä tajunta on, miksi elämä näyttää dualistiselta, kuinka voittaa pahan olon tunteen ja saavuttaa onnellisuuden, kuinka välttää vihaa ja väkivaltaa.

Pyrin alusta alkaen opettelemaan joogan perustermit alkuperäiskielellä sanskritilla. Myöhemmin olen havainnut, että valinta oli erityisen onnistunut. Mitkään termien käännökset eivät tarkkaan vastaa alkuperäiskielen merkitystä ja käännös välttämättä vaikeuttaa ideoiden ymmärrystä. Alkuperäistermien avulla voidaan parhaiten oppia käsiteltäviä ideoita ja käytäntöjä. Kun ajatusrakennelmaan on syvemmin perehtynyt, alkuperäiset termit tuovat välittömästi mieleen oikean käsitteen. Toisaalta joogan lajeja on runsas kirjo ja kaikissa ei välttämättä ymmärretä käsitteitä täysin samalla tavalla. Ajallisestikin satojen, jopa tuhansien vuosien aikana on täytynyt tapahtua käsitteiden ymmärtämisessä muutoksia myös kunkin joogalajin ja joogakoulukunnan sisällä.

Ensimmäinen anga - yama

Joogan ensimmäiset askeleet pidättyväisyys (yama) ja noudattaminen (niyama) koskevat ruumiin ja mielen optimoimista välitystehtävää ajatellen sekä suhtautumistamme ulkomaailmaamme, etiikkaa. Yaman ensimmäinen osa on ahiṃsā, väkivallattomuus, jonka merkitystä on hyvä ymmärtää joogafilosofian perusoppien, nimittäin karman ja jälleensyntymisen, reinkarnaatio kautta. Vaikka ahiṃsā on passiivista etiikkaa, karman lain kautta siihen sisältyy myös aktiivinen osa, hyvän tekeminen muille, koska hyvät teot lyhentävät karmallista velkaa, kun taas väkivallattomuus vain estää uuden velan muodostumista. Toinen osa on satya, totuudellisuus. Tulee sanoa ja tehdä se, minkä tietää tai arvelee todeksi, ei ehdoin tahdoin valehdella tai kertoa puolitotuuksia. Aivan oma lukunsa on kuinka tiedämme tai selvitämme totuuden. Kolmas osa on asteya, varastamattomuus. Neljäs on brahmacarya, joka sananmukaisesti tarkoittaa Brahman, jumalan mukaista henkistä käytöstä ja elämäntapaa. Ernest Wood käsittelee tässä yhteydessä vain sukupuolista pidättyväisyyttä, jonka uskotaan lisäävän elinvoimaa. Itse ymmärsin asian huomattavasti laajempana, pyrin ensin selvittämään millainen on Jumala, mitä ominaisuuksia Jumalalla on ja mitä ihmiseltä voidaan edellyttä näiden ominaisuuksien perusteella. Viides on aparigraha, ei-ahneus, himoitsemattomuus. Meidän ei tule himoita lisää omaisuutta, mutta ei myöskään pitää kiinni siitä, jonka jo omistamme. Ihannetapauksessa fyysisestä omistushalusta luopuminen on seurausta henkisiin asioihin huomion keskittämisestä ja karman lain ymmärtämisestä ja sen mukaan elämisestä. Kehittynyt joogi ei tee itseään varten suunnitelmia, vaan ottaa vastaan sen mikä tulee ja tekee velvollisuudet maailman hyvinvoinnin ollessa hänen toimintansa vaikuttimena.

Toinen anga - niyama

Noudattamisen (niyama) ensimmäinen osa on mielen ja ruumiin puhtaus (shaucha), toinen osa tyytyväisyys (santosha). Selityksissä tähdennetään tyytyväisyyttä nimenomaan maailman ja olosuhteiden tilaan. Ei tule valittaa, vaan hyväksyä lähtökohta ja soveltaa omat ajatukset ja johtopäätökset käsillä oleviin realiteetteihin. Santosha vastaa hyvin stoalaisten lähtökohtaa; elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa, vain tästä maailmasta voimme ponnistaa ja kiinnittää huomiomme ja tarmomme siihen, mihin voimme vaikuttaa. Kolmas osa on itsekuri (tapas). On päättäväisesti elettävä sen mukaan, minkä tietää olevan parasta. Kyse on tahdon käytöstä. Neljäs osa on itsetutkiskelu (swādhyāya). Tulee tutkiskella omaa olemusta ja luonnetta sekä erityisesti sitä, mitä pidämme todellisena itsenä, joka on ikuinen, puhdas, onnellinen ja vapaa. Swādhyāyan tuloksena luvataan yhteyttä haluttuun jumaluuteen. Viides ja viimeinen osa on mielen keskittäminen Jumalaan (Īshwarapranidāhna), josta seuraa onnistunut kontemplaatio (samādhi).

Kolmas, neljäs ja viides anga – āsana, prānāyāma  ja pratyāhāra

Yaman ja Niyaman jälkeen kolme seuraavaa joogan osa-aluetta ovat asento (āsana), hengityksen hallinta (prānāyāma) ja aistitoiminnan pysäyttäminen tai aistien hallinta (pratyāhāra). Näiden harjoitusten tarkoituksena on saattaa keho rentoutuneeseen tilaan, jossa keho ei ole huomiomme kohteena eikä siten häiritse meditaatiota. Patanjalin mukaan asennossa on irrottauduttava ponnistuksesta ja suunnattava ajatus Loputtomaan.

Hengitysharjoituksissa ei harjoiteta vain hengitystä vaan saatetaan mieli levolliseen ja kurinalaiseen, keskittyneeseen tilaan. Harjoittelin joitakin tekniikoita kuten 1:4:2-hengitystä. Siinä sisäänhengitetään yhden aikayksikön ajan ja ajatellaan mielessä pūraka. Sitten hengitystä pidätetään ja lausutaan mielessä kumbhaka neljä kertaa ja sen jälkeen lausutaan mielessä uloshengityksen ajan kaksi kertaa rechka. Autonomiset toiminnat kuten hengitys toimivat meissä itsestään ilman huomiomme kiinnittämistä. Asiaintila on siunaus, eikä meidän käsitykseni mukaan tule saattaa näitä toimintoja takaisin tietoiseen kontrolliin. Toki tilapäinen arviointi ja teoreettinen opiskelu autonomisten toimintojen suhteen voivat olla paikallaan.

Aistien hallinnan osalta (pratyāhāra) olen käsittänyt, että tulee olla välittämättä aistien välittämästä tiedosta. Neuvotaan, että katseen annetaan levätä jännittämättä pitäen näön tarkennuspistettä noin parin metrin päässä itsestään erikseen valittujen joogaistuntojen aikana. Lähteessäni esitellyt fyysiset puhdistautumismenetelmät vaikuttavat nykyaikaisesta länsimaisesta ihmisestä lähinnä kummallisilta, enkä niihin ole tarkemmin perehtynyt.

Sisäiset angat – dhāranā, dhyāna ja samādhi

Joogan sisäiset jäsenet ovat keskittyminen (dhāranā), meditaatio (dhyāna) ja kontemplaatio (samādhi). Opiskellessa suositellaan ottamaan yleensäkin tavaksi mietiskellä, mitä tietää aiheesta ennen lukemaan ryhtymistä ja lukemisen päätyttyä pysähtyä miettimään, mitä uusia tietoja ja ajatuksia tai kokemuksia kirjasta sai ja miten ne sopivat siihen, mitä aikaisemmin tiesi (Wood 1968, s. 112). Meditaatio ja kontemplaatio eivät ole tiloja, olemista vaan ne ovat jotakin, jota tehdään. Keskittymisessä suunnataan ajatus yhteen ideaan, asiaan tai esineeseen esimerkiksi lehmään. Sitten etsitään mielestä jokin asiaan liittyvä ominaisuus esimerkiksi maito, palataan takaisin lehmään ja etsitään mielestä seuraava ominaisuus vaikkapa tupsuhäntä. Näin jatketaan kunnes mieleen ei tule vähään aikaan uusia ominaisuuksia. Oppilaassa kehittyy keskustaan palaamisen mieliala, tapa. Seuraavaksi siirrytään mietiskelyyn, jossa mietitään lehmän ja maidon suhdetta ja kun ei tule mieleen uusia lehmän ja maidon suhteeseen liittyviä asioita, siirrytään lehmän ja tupsuhännän suhteen mietiskelyyn ja näin jatketaan edelleen. Harjoitukset johtavat aikaa myöten kontemplaatioon, jossa oman itsensä tajuaminen häviää. Tällöin on uppouduttu kohteeseen, ollaan, toimitaan ja tajutaan oleminen kohteessa, on yhdistytty kohteeseen. Toiminta päättyy aikanaan ja havahdutaan oman itsen tajuamiseen. Omaan itseen palatessa tuodaan mukana jokin aiheen kokonaisuuteen liittyvä idea, ajatus sekä tuntemus. Harjoituksissa oppii tuntemaan miltä kontemplaatio tuntuu. Wood kertoo esimerkin. Esitelmöitsijän mielentila, jossa hän on täysin uppoutunut esitykseensä, unohtaa itsensä luennon aikana, kehittelee ja seuraa mielessään aihetta ja vasta esityksen lopussa havahtuu itseensä, on esimerkki kontemplaation kykyä ennakoivasta toiminnosta.

Samādhi jaetaan kahteen lajiin, joissa toisessa kohde tiedostetaan (samprajnāta) sekä lajiin, jossa kohdetta ei tiedosteta (asamprajnāta). Edellinen koskee maailmassa tunnettuja asioita ja jälkimmäinen sen takana olevia. Woodin mukaan tehdään ero konkreettisten asioiden ja niiden ideoiden välillä. Tässä kohden ei voi olla huomaamatta joogafilosofian tulkintaa Platonin ideaopin kautta. Puhutaan sellaisesta subtiilista, hienonhienosta, olemuksesta, joka on ajan ja paikan ulkopuolella, on sama kaikissa olosuhteissa ja kaikkina aikoina ja on aina samalla tavalla kausatiivinen suhteessa muihin olentoihin ja objekteihin. Tämä hienonhieno olemus on samaa luonnetta kuin mieli. Se on abstraktio, realiteetti, maailmassa vaikuttava voima, kaiken kasvun perusvoima. Myös tämä erottamaton subtiili perustodellisuus on aineellista (prakriti). Tässä on ristiriita sen nykyisen käsityksen kanssa, että abstraktio on aineellisen vastakohta, jokin on joko abstraktio tai aineellinen, ei kumpaakin yhtä aikaa. Jos molemmat ominaisuudet ovat yhtä aikaa tosia, asian looginen jatkokäsittely olisi mahdotonta. Asiat ovat tiheää ainetta (prakriti), muodon omaavaa, mutta mieli on subtiilia, muodotonta ainetta. Prakritin alueella tapahtuva meditaatio ja kontemplaatio ovat siemenellistä (sabīja), ainetta tiedostavaa (samprajnāta), joka jaetaan yhtäältä tarkastelevaan (savitarka) ja ei-tarkastelevaan (nirvitarka) ja toisaalta tutkivaan (savichāra) ja ei-tutkivaan (nirvichāra). Käsitykseni mukaan ei-tutkivassa kontemplaatiossa voidaan pyrkiä tunteen - kuten rakkauden, yhteyden tai kiinnostuksen tunteen - tai tahdon avulla saamaan aikaan, tajuamaan jotakin enemmän. Tunteen ja tahdon mukaan ottaminen tosin sotii värittymättömyysvaatimusta vastaan siinä mielessä, jossa olen värittymättömyyden ymmärtänyt. Jossakin vaiheessa tulisi tuntea ilo tai autuutta (ānanda), jotka ylläpitävät saavutettua tilaa.

Aineellisuuden takana on henki (purusha). Ihmisen todellinen itse sijoittuu hengen tasolle. Oppilas on tehnyt selvän eron fyysiseen ruumiiseensa ja ajatuksiinsa, jotka eivät ole hänen todellista itseään. Kontemplaatio hengen alueella on siemenetöntä (asamprajnāta samādhi) ilman ideaa tai kohdetta, ilman näkijää tai nähtyä. Tulee pyrkiä ajattelemaan ajattelemattomissa olevaa, jota kutsutaan Jumalaksi, Absoluutiksi, Tajunnaksi, Itseksi, Todellisuudeksi. Ei tule tehdä mitään vertailuja eikä vastakohta-asetteluja, ei määrittelyjä, ei luokitteluja (Wood, 1968, s 66). Kyse ei ole Jumalan, Absoluutin, Tajunnan, Itsen, Todellisuuden analysoinnista vaan olemassaolon tai olemassaolon tiedon tuntemisesta, joka saavutetaan tahdon voimalla, menemällä luokittelujen yli. Käsketään suorittamaan olemassaolotapahtuma, jota ylläpidetään tahdolla. Toisaalla kerrotaan, että kaikki sisäiset joogan jäsenet samādhi mukaan luettuna ovat tekemistä, eivät olemista. Viimeistään tässä vaiheessa tekstin merkitys hämärtyy, harhautuu tai katoaa. Onko kyse samādhiin liittyvästä tunteesta? Onko tunteminen tässä kenties oivaltamista tai (jälleen)tunnistamista? Miten tahto toimii ilman objektia ja subjektia? Joogakirjoista olen ymmärtänyt, että tässä vaiheessa objekti ja subjekti tulevat yhdeksi.

Joogapolulle lähdettäessä kerrotaan, että saavutukset ovat jotakin, mitä ei tunneta. Siksi ei pidä lyödä lukkoon tuloksia. Toki voidaan esittää ja esitetäänkin viitteitä ja kuvauksia mitä tulokset voivat olla tai mitä ne eivät voi olla. Lähtökohta on nykytieteen käsityksen mukaista siinä mielessä, että subjektiivisiin havaintoihin perustuvassa tutkimuksessa tutkijan aiemmat tiedot ja käsitykset johtavat havainnot ynnä tulokset ja tulkinnat omaan uomaansa, muovaavat tuloksia ja voivat estää uusien kokemusten ja tulkintojen löytämistä. Asamprajnāta samādhissa saavumme alueelle, jossa ei ole enää logiikkaa ja sanojen tavanomainen merkitsevyys, viittaavuus katoaa. Tästä olemassaolon, tiedostamisen tasosta ei voida sanoa mitään positiivista tai negatiivista; siitä ei itse asiassa voi sanoa totuudellisesti mitään. Kuitenkin olen pitänyt tämän tilan tai vaiheen saavuttamista merkityksellisenä. Haluaisin yhtyä Oscar Wilden toteamukseen ”mitään tietämisen arvoista ei voi opettaa”.

Omat kokemukset

Etiikka on asia, joka ei tule koskaan valmiiksi; jokaisella johtopäätöksellämme ja toimellamme luomme eettisen teon. Jopa asiat, joihin kiinnitämme huomiomme kielivät eettisestä tasostamme. Joogan kaksi ensimmäistä osa-aluetta ovat antaneet minulle jatkuvaa pohtimisen aihetta ja johtaneet uuden tiedon hankkimiseen kirjallisuudesta sekä johtaneet ratkaiseviin valintoihin elämässäni. Asiaa olen selvitellyt enemmän tutkielmassa nimeltä ”Etiikka teosofiassa – henkilökohtaisia kokemuksia teosofisesta ja ruusuristiläisestä eettisestä tiestä arviointeineen”.

Asennon osalta valitsin istuma-asennon sillä muiden muassa lootusasento aiheutti kehossani jännitystä. Kirja esittää myös venytysharjoituksia, joista joitakin olen säilyttänyt lihaskireyksien laukaisussa ja jänteiden kiinnittymiskohtien ärsytyksien hoidossa nykyaikaisten, kohteen mukaan suunnattujen fysioterapeuttisten venyttelyjen ohessa. Opin nopeasti rauhoittamaan hengityksen ja pian tarvitsin vain hetkellisesti huomioni suuntaamisen hengitykseen tai minun ei tarvinnut ollenkaan muistaa hengitystäni; se oli rauhallinen tai muuttui rauhalliseksi. 1:4:2-hengityksen havaitsin näppäräksi tukkoisen nenän avaamisessa. Vedetään henkeä toisen sieraimen kautta ja ulos toisesta, sisään hengitys samasta sieraimesta, josta viimeksi hengitettiin ulos ja sitten toisesta ulos ja niin edelleen. 1:4:2-hengityksen olen havainnut toimivan mainiosti oksennusrefleksin hillitsijänä mahalaukun tähystysten yhteydessä.

Tietoisuuden keskittämistä fyysiseen ruumiiseen käytin vain harvoin. Joskus kävin mielikuvissani kehoni lävitse rentoutumistarkoituksissa. Mitään chakrajooga- tai kundaliinijoogaharjoituksia en varsinaisesti tehnyt. Hatha-joogit ja tāntrikat ovat sitä mieltä, että chakrojen ajattelu tai pikemminkin ajattelu chakroissa kiihdyttää tai rauhoittaa niitä tapauksesta riippuen ja tämä näkökanta on heidän chakroihin liittyvien meditaatio- ja palvontaharjoitusten takana (Wood 1968, s. 134). Minulle asia on kirkastunut siten, että tietoisuuden keskittäminen johonkin kohtaan ruumiissa ei edistä, vaan estää todellisen itsen ymmärtämistä ja kokemista; hatha- ja laya-jooga ovat esteitä raja- ja ātmajoogalle ja minä nimenomaisesti halusin tietoisuuteni avaamista, en supistamista.

Ohjeissa suositellaan säännöllisiä (dhāranā-dhyāna-samādhi)-mietiskelyhetkiä. Joogaan tutustumisvaiheessa ja myöhemminkin elämässäni nimenomaan bhakti-joogaan paneutumisen aikaan suoritin säännöllisiä tai lähes säännöllisiä harjoituksia. Kuluneina viitenäkymmenenä vuotena harjoitukset ovat olleet pääsääntöisesti epäsäännöllisiä ja mietiskely enemmän tai vähemmän tietoista. Dhāranāa, dhyānaa ja samādhia olen eri aikoina ja eri kerroilla painottanut eri tavoin. Mietiskely tässä esitelmässä kuvaamassani muodossa on tullut tavaksi, tottumukseksi, jopa ajoin automaatioksi, teosofisesti ilmaisten mennyt eetteriini. Oman käsitykseni mukaan dhārana ja dhyāna saattavat usein kestää vain silmänräpäyksen ajan. Usein keskittymiseksi riittää vain huomion kiinnittäminen aiheeseen ja mietiskely siirtyy analyysivaiheeseen, eikä jatka samādhiin. Mietiskely voi tapahtua lähestulkoon milloin ja missä vain, kestää ohikiitävän hetken tai tunteja. Woodin kuvaamaan täydelliseen mietiskelytapaan on allekirjoittaneella edelleenkin kosolti matkaa. Aluksi ja myöhemminkin jonakin yksittäisenä hetkenä voin muodostaa tai palauttaa mieleen hädin tuskin pari aiheeseen liittyvän asian ominaisuutta tai pelkkä keskittyminenkään ei onnistu.

Raja- ja ātmajoogan lisäksi olen suorittanut myös bhaktijoogaa. Paneuduttuani 1990-luvun alkupuolelta alkaen Pekka Ervastin tulkitsemaan ruusuristiläisyyteen aloin entistä enemmän elää todeksi eettistä karman lakia, elämystä koko luomakunnan ykseydestä, omaa osaani kokonaisuuden kannalta, palvelua. Nämä seikat ovat ymmärrykseni mukaan bhaktin, palvelun, antaumuksen - (palvomisen) muotoja. Bhakti käsitetään tässä luottamuksena karman hyvään lakiin ja toimimisena lain mukaan. Ajatuksen ja toiminnan kannalta suoritin karmajoogaa; pyrin olemaan luomatta uutta negatiivista karmaa sekä maksamaan ilolla karman velkaa.

Sisäisten ovien avaaminen, sisäisten ovien avautuminen oli minulle joogan oleellisin osa, tärkein päämäärä, joogan koko tarkoitus. Minulla oli syvä vakaumus, että sisäinen maailma oli todellisuutta, jopa todellisempi kuin fyysisin silmin nähty maailmamme. Tarvitsin vain keinon päästä tähän todellisuuteen. Alusta alkaen halusin itse löytää totuuden. Toimin nimenomaan tiedemiehenä, en luovana taiteilijana kuten esimerkiksi kirjailijana tai taidemaalarina. Lähtökohtani oli tehdä havaintoja, analysoida havaintoja ja löytää, keksiä tulkinta havainnoilleni. Lähtökohtani ei ollut todistaa jokin asia, opinkappale tai oppi omilla havainnoillani. Vielä pidemmälle: vaikka olin lukenut subtiileista maailmoista ja henkimaailmasta teosofisista lähteistä, lähellä kuolemaa kokemuksista, astraalimatkaajista, pyrin vaimentamaan nämä ennakkokäsitykset, pyrin olemaan seuraamatta näitä ajatuskuvia, hahmotusjuonteita, jotta en omilla ennakkoasenteillani, esikäsityksilläni muokkaisi saamaani, minulle avautuvaa informaatiota. Toki lähdin ajoittain mukaan luovaan ”leikkiin”. Spontaaniin näkyyn, ideaan tai tuntemukseen liitin esimerkiksi teosofisia käsityksiä tuonpuoleisesta, tämä johti uuteen spontaaniin tapahtumien etenemiseen. Juonen pysähtyessä parhaimmillaan vain ajatuksen häivähdys minulle tunnetusta asiasta sai kokemisen tapahtumaketjun etenemään. Tämä oli mielestäni luovaa prosessia omasta itsestäni eikä edustanut havaintoa tuonpuoleisesta todellisuudesta. Esimerkiksi tällaisesta luovasta prosessista olen laatinut kirjoitelman ”Ylimaallinen seikkailu”. Oman kysymyksenasetteluni kannalta ja myös yleisemmässä tieteellisessä mielessä kirjoitelma on lähinnä hupailu, ellei tieteeksi katsota luovan prosessin synnyn ja etenemisen kuvausta.

Alkuaikoina meditaatioharjoitukseni pääosin jäivät kesken. Myöhemmin yhä pidemmiksi ajanjaksoiksi kerrallaan päädyin kykyyn tyhjentää mieli. Olin tajuissani ja tietoinen olemassaolostani ja se olikin ainoa mitä oli. Ei tunnetta, ei ajatusta, ei tietoisuutta ulkopuolisesta fyysisestä maailmasta tai omasta fyysisestä ruumiistakaan. Tällainen tyhjentyneisyyden tilaan meneminen ja siinä pysyminen ovat muodostuneet myöhemmin automaattisiksi. Eräällä kerralla nuoruudessani tämän tilan valtasi lamauttava pelon ja kauhun tunne. Kerran muussa tilanteessa kuin meditaatio, aloin aavistaa pelottavaa ulkopuolisen hengen läsnäoloa. Näiden kokemusten jälkeen jouduin joksikin aikaa lyömään jarrun pohjaan meditaation osalta säilyttääkseni mielenterveyteni. Myöhemmin toki aloitin meditaatioharjoitukset uudelleen. Kokemukset terästivät oivallustani ja vakaumustani, että minä itse valitsen mitä minä ajattelen, uskon, luen ja haluan nähdä paitsi asamprajnata samadhissa, jossa jokapäiväinen kontrolloiva itse loistaa poissaolollaan.

Visualisaatio- ja meditaatioharjoituksia olen suorittanut myös Rudolf Steinerin ohjeiden mukaan. Näitä harjoituksia, niiden tuloksia ja tuloksien analyysia olen kuvannut tutkielmassani ”Mistä aistikokemus kertoo? – Kokemuksia henkisen tiedon tiestä”. Myöhempinä vuosikymmeninä, etenkin aktiivisimman bhaktijooga-ajanjakson aikana sisäinen portti oli usein auki, kunnes aloin sulkea porttia tietoisesti. Sulkemisen syynä oli se muodostunut käsitykseni, etten uutta merkittävää löydä tämän portin suunnalta.

Arviointia

Kokemani jooga on tapa auttaa hahmottamaan maailma ja luoda järjestystä ja tavoitteellisuutta henkilökohtaiseen elämään ja siten parhaimmillaan hyödyllinen.  En liene ainoa, joka on etsinyt joogasta maailman perustavanlaatuisinta olemusta, ontologiaa. Joogafilosofia on monisyinen ja pakenee länsimaista dualismin perinnettä. Länsimaisen kasvatuksen saanut pyrkii katsomaan ja tulkitsemaan joogafilosofiaa omasta hahmottamistavastaan käsin.

Kokemusmaailmamme selvittelyssä joogafilosofia lähtee käsityksestä, että joogatekniikka, itsetutkiskelu auttaa meitä selvittämään lähtötilaamme perustavanlaatuisemman, merkittävämmän olemuksen, olemassaolon (purusha). Käsitykseni mukaan purusha ei vastaa käsitteellisesti esimerkiksi kristinuskon henkimaailmaa, vaikka monet ilmeisesti näin uskovat. Purusha on käsittämätön, kun taas henkimaailmasta esitetään selkeitä näkemyksiä. Teosofian mukaan ihmisen perusolemus aatma on purushaa. Kuitenkin siinä voidaan erottaa monadit, ihmisyksilöiden ja eläinten ryhmäsielujen perusolemus (Ervast 1918. Valoa kohti. Luku XI. Minuuden synty).

Olen havainnut vaikeaksi selvittää mikä suhde on purushalla ja purushan kokemisella. Ohjeissa painotetaan kokemista mutta kokemisen kohteen ja kokemisen erottaminen on ongelmallista. Länsimainen filosofiaperinne edellyttää tällaista erottamista, mutta joogakirjallisuudessa tällaisen erottamisen analysointia on vaikea löytää. On haastavaa saada joogafilosofia ja tieteellinen ajattelu yhteismitallisiksi.

Mitä joogalla pyritään saavuttamaan ja mikä on joogafilosofian ontologia? Yhtäältä jooga ja tieteellinen tutkimus ovat päämääriltään samanlaiset, avoimet: tutkimustulokset ovat ennalta arvaamattomat, tuntemattomat. Tuloksia ei pidä ennalta lukita. Uusi teoria tulee luoda uuden datan pohjalta. Nykyinen neurotiede antaa oman tarkastelukulman tietoisen kokemisen selvittelyyn. Nykyinen neurotiede ei etsi määrittelemätöntä olemusta tai olemassaoloa, vaan pyrkii selittämään kuinka aivot voivat luoda tajunnan. Nykyisessä kognitio- ja neurotieteessä katsotaan, että tietoinen itsetutkiskelu ei voi selittää tietoista kokemistamme, koska hermostomme toiminta on tietoisuudellemme saavuttamattomissa (Fazekas 2018); tarvitaan neurotiedettä uusine teknisine laitteineen, tietojenkäsittelyoppia, biokemiaa, biologiaa, endokrinologiaa, genetiikkaa, psykologiaa, jne. Nykytieteen lähestymistapa kokemusmaailmamme ymmärtämiseen on aivojen ymmärtäminen informaatiota käsittelevänä elimenä ihmisen ympäristöönsä sopeutumisessa eritoten evoluution näkökulmasta katsottuna.

Nuorukaisena minua askarrutti dualismin ongelma, mitä oma tajuntani on ja mitä on fyysinen maailmamme. Lapsuuden ympäristössä puhuttiin taivaasta ja helvetistä. Oman aikani nuorisokulttuurista, joogasta sekä teosofisista ynnä vastaavista lähteistä luin minulle uusista, luterilaisesta opista poikkeavia käsityksiä ylimaallisista maailmoista. Uskoin, että näitä maailmoja voidaan päästä itse omakohtaisesti tutkimaan. Ernest Woodin esittämä jooga sekä teosofian, antroposofian ja Ruusu-Ristin opettajat esittivät minulle käsitykseni mukaan uskottavasti metodeja totuuden tiedon saavuttamiseksi.

Vaikka mietiskelyni on ollut lähestulkoon aina fragmentaarista ja epäsäännöllistä, katson joogamietiskelyn vaikuttaneen käänteentekevästi elämääni. Oman käsitykseni mukaan vairagan (värittymättömyys) harjoittamisen myötä kykyni objektiiviseen, affektittomaan havaitsemiseen ja arviointiin ovat vahvistuneet. Värittymättömyys ja opiskelu ovat edesauttaneet vivekaa, oleellisen erottamista joutavanpäiväisestä. Keskittymiskykyni on oleellisesti parantunut. Pyrkimys asioiden mahdollisimman objektiiviseen ja tarvittavan perinpohjaiseen analysointiin on tullut tavaksi. Keskittymisen ja analysoinnin kehittäminen ovat olleet ensiarvoisia, keskeisiä opiskelussani.

Viidenkymmenen vuoden tutkimuksissani olen päätynyt lisäksi seuraaviin tuloksiin:

1. Mietiskelyllä voidaan saavuttaa merkittävää parantumista keskittymiskyvyssä, muistiin palauttamisessa ja tarkkaavaisuudessa sekä kohentaa analyyttista ajattelua.

2. Voidaan saavuttaa sisäisen levollisuuden tila, jossa tietoisuuden sisäinen portti voi aueta. Portista olen vastaanottanut musiikkia, abstrakteja tai fyysisestä maailmastamme lähtöisin olevien kaltaisia kuvia ja filminauhamaisia tapahtumia itsesyntyisinä (spontaanin ilmestyksen kaltaisina). Liittämällä näitä spontaaneja ilmestyksiä tietoisiin tahdon ponnistuksiin voidaan keksiä halutunlaisia kuvauksia luovana prosessina.

3. Sisäinen maailma voi avautua harjoittelulla, mutta fyysisen maailman lisäksi en ole löytänyt toista tai toisia objektiivisia maailmoja, joita voisin havainnoida ylifyysisin aistein. Harjoittelun kautta saadut sisäiset havainnot selittyvät opiskelun ja oman ajattelun avulla muodostetuista käsityksistä ja näiden käsitysten muovaamista fyysisistä havainnoista tai fyysisiä havaintoja simuloivista sisäsyntyisistä havainnoista (ideaestesia [2]).

4. Joogakirjallisuudessa kuvattuja samadhiin liittyviä, autuuden, ilon tai ekstaasin tunteita en ole havainnut. Joogakirjallisuudessa kuvattuja mielikuvituksellisia kykyjä (siddhi), kuten ennalta tietäminen tai levitaatio, en havainnut kehittyvän.

5. Meditaatiolla voidaan saada aikaan pitkälle mennyt aistideprivaatio (sensorinen deprivaatio). Aistideprivaatiokokeissa, joissa henkilö laitetaan pimeään, pehmeästi sisustettuun, kaikuja estävään, äänettömään huoneeseen, saadaan aikaan vastaavantyyppisiä kuulo- ja näköhavaintoja, joita tutkijat kutsuvat hallusinaatioiksi. Neurotieteellinen tutkimus osoittaa, että aivot ovat jatkuvassa toiminnassa epäsäännöllisin, koordinoiduin, suuruusluokaltaan sadan - satojen millisekuntien kestoisin informaatiota prosessoivin askelin, ajatussyklein (Chater 2018, s. 129). Tahdostamme riippumatta nämä syklit seuraavat toistaan myös unen aikana ja vain osan aikana voimme olla tietoisina. Tietoiseen nykyhetken tuntemiseen tarvitaan noin kahden sekunnin aika, joka sisältää useita ajatussyklejä. Evoluution näkökannalta tarkastellen evoluutio on muodostanut aivot elimeksi ohjaamaan eliöstön toimintaa ulkomaailmaan nähden ja näin ollen uudet ajatustapahtumasyklit seuraavat alati toisiaan. Syklien loppuminen tarkoittaa kuolemaa. Aistideprivaatiossa syklinen toimintamalli jatkaa toimintaansa automaattisesti luoden itse havaintomaailman. Aivofysiologisten tutkimusten mukaan on haastavaa ja ilmeisesti mahdotonta pysäyttää ja jälleen aktivoida aivojen informaatiokulku. Jotkut neurotieteilijät olettavat, että tietoisuus syntyy faasimuutoksena hermotoiminnasta eikä metafyysisestä todellisuudesta.

6. Voin hyvin kuvitella, että out of body-kirjallisuuden tyyppisiä kirjoja voidaan kirjoittaa pelkän mielikuvituksen pohjalta, vaikka väitetään kirjojen kertovan todellisista, objektiivisen todellisuuden havainnoista.

7. Haluan lausua varoituksen sanan ja useampiakin liian innokkaasta meditaatiosta, meditaatiotekniikoiden markkinoinnista ja mielikuvituksellisista lupauksista meditaation saavutuksista.

8. Aina ajankohtaista eettisyyttä voidaan harjoittaa vain yhä uudelleen huomioiden eettisyysnäkökohta.

9. Tutkimukseni eivät osoita vääriksi oppeja ylimaallisista maailmoista, teosofian mestareista, valkoisesta veljeskunnasta, ennalta tietämisestä, reinkarnaatiosta ynnä muista metafyysisistä opeista, kohteista ja henkilöistä. Tutkimus osittaa, että vuosikymmenten parhaan kyvyn ja ymmärryksen mukaisella työlläkään ainakaan allekirjoittanut ei voinut osoittaa todeksi objektiivisia tosiasioita yliaistillisesta maailmasta.

Lähteet:

Chater, Nick (2018). The Mind is Flat. The Illusion of Mental Depth and the Improvised Mind. Penguin Random House UK. ISBN 978-0-241-20844-1.

Ervast, Pekka (1918). Valoa kohti. Kustannusosakeyhtiö Tietäjä. Saarijärven Paavo O. Y. Kirjapaino. Jyväskylä 1918.

Fazekas, Peter and Overgaard, Morten Storm (compiled and edited). Theme issue `Perceptual consciousness and cognitive access`. Phil. Trans. R. Soc. B 373; 1755; 19 September 2018. rstb.royalsocietypublishing.org/content/373/1755

Rautaniemi, Matti (2015). Erakkomajoista kuntosaleille. Miten jooga valloitti maailman. Basam Books. ISBN 978-952-260-395-1.

Wood, Ernest (1968). Jooga. Tammi, Helsinki 1968, KK:n laakapaino.

1. https://en.wikipedia.org/wiki/Yoga

2. https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fnhum.2014.00509/full

Englanninkielinen  teksti löytyy klikkaamalla alla olevaa linkkiä.


Please click the underlying link to see text in English.

https://tapiojoensuu3.blogspot.com/2019/04/raja-yoga-revised.html/

Rāja Yoga revised