Jooga niin kuin olen sen ymmärtänyt ja kokenut
26. 8. 2018
Joogaa harrastaa niin risupartainen, rutiköyhä erakko kuin
trendikäs, liikunnallinen businessnainen. Joogalla voidaan tarkoittaa niin
jäsenten venyttelyä ja rentoutusta kuin loogista ajattelua,
mielikuvaharjoittelua, astraalimatkaa tai hereistä havainnointia. Tulee tuntea
asiayhteys, jotta voisi ymmärtää mitä puhuja tai kirjoittaja tarkoittaa
joogalla. Joogan tunnetut juuret häviävät Induslaakson kulttuurien luoksepääsemättömään
hämärään. Ensimmäisellä vuosituhannella ennen kristillistä aikaa jooga oli
tunnettu ja ilmenee mm. Rig Vedan, Upanishadien ja Bhagavad Gitan teksteissä (1).
Käsittelen esityksessäni joogan kahdeksaa osa-aluetta eli angaa ja kuinka päädyin tutkimaan joogaa. Ensisijainen lähteeni on
ollut Ernest Woodin suomennettu kirja nimeltä Jooga. Esittelen aiheesta
nimenomaan minulle valjenneet tärkeimmät osa-alueet. Jätän vaille enempää
pohtimista minulle vähemmän tärkeät, merkityksettömät tai käsitykseni mukaan
jopa haitalliset joogan alueet. Seuraavaksi siirryn omiin tutkimuksiini ja
kokemuksiini. Lopuksi arvioin tuloksien merkitystä sekä käytännön elämän että
ontologian kannalta.
Jooga ja nuorisokulttuuri 1960-luvulla
Jotta voisi ymmärtää allekirjoittaneen näkökulmaa ja
kokemuksia joogasta, tulee tuntea 1960-luvun nuorisokulttuuria. Olen tutustunut
joogaan viisikymmentä vuotta sitten 1960-luvun lopulla lukiopoikana. Lauluyhtye
The Beatles teki joogaa laajalti tunnetuksi kautta maailman. Heidän opettajansa
oli lyhyen ajan oman transsendentaalisen meditaation tekniikan ja
maailmanlaajuisen organisaation luonut Maharishi Mahesh Yogi, jonka kuvan lähes
jokainen silloinen nuori on nähnyt ja jotkin ehkä lukeneetkin hänen oppejaan.
Itse en kuitenkaan tutustunut hänen ajatussuuntaansa lähemmin. Kuitenkin The
Beatlesin laulujen sanoissa ja musiikissa heijastuivat joogaopit. Tuon ajan
nuorisokulttuurissa niin musiikissa, kuvataiteessa kuin kirjoituksissakin
vallitsi sisäisen maailman, henkilökohtaisen kokemuksen arvostus ja painotus ja
etiikassa rauhan ja rakkauden filosofia. Tuttuja iskelmiä olivat mm. The
Beatlesin ”All you need is love (1967)”, Simon & Garfunkelin ”The sound of
silence (1964)”, rockyhtye Tasavallan Presidentin esittämä Pekka Strengin
”Sisältäni portin löysin (1970)”, The Mamas & The Papasin (John Phillips) ”San
Francisco (1967)”.
Lukion vieraiden uskontojen oppikirjan lähdeluettelosta
löysin juuri suomennetun Ernest Woodin kirjan. Kirja ei ilmeisesti ole kovin
tunnettu, sillä sitä ei mainita esimerkiksi Matti Rautaniemen varsin laajassa
joogaa esittelevässä kirjassa vuodelta 2015 (Rautaniemi 2015). Hankin Woodin
kirjan itselleni ja aloin opetella innolla, hartaudella, systemaattisesti ja
perin pohjin. Ernest Woodin taustoista en silloin tiennyt mitään. Käsillä
olevaa esitelmää tehdessäni tarkistin henkilötietoja oppiakseni, että hän toimi
Sind National Collegen ja Madanapallen Collegen fysiikan professorina sekä esimiehenä
ja presidenttinä. Hän edisti teosofisia näkemyksiä kirjoituksin ja luennoin
Intiassa, monissa Aasian maissa, Euroopassa ja Amerikoissa. Hän hävisi Annie
Besantin kuoleman jälkeen Teosofisen Seuran presidenttivalinnassa George
Arundalelle. Hän perusti yhdessä useita kouluja Maria Montessorin kanssa. Wood
oli perehtynyt monipuolisesti joogaan teoriassa ja käytännössä ja tunsi useita
joogeja.
Joogafilosofiaa - miksi joogaa?
Joogan päämäärää oli vaikea ymmärtää lukemistani teksteistä.
Esityksiä lukiessa välistä tuntuu kuin ymmärtäisi ja seuraavassa hetkessä
huomaa olevansa täysin hukassa. Mitä enemmän selostuksia lukee sitä sekavammaksi
tavoitteen käsittäminen käy. Esitykset vilisevät termejä kuten nirvana,
vapautuminen, sammuminen, ilo, autuus, ekstaasi, oivallus, tajunnan
laajeneminen, vapaus, riippumattomuus, moksha, kaiken loppuminen. Ernest Wood
esittää kuitenkin joitakin selkeästi hahmotettavia kohtia. Johtopäätöksenä
joogan päämäärän määrittämisestä on määrittelemättömän löytäminen. Kyseessä on
löytöretki, jolla saavutetaan sellaista, mitä ei tunneta. Tätä tuntematonta ei
sovi määrittää, koska emme tunne sitä. Määritelmät loisivat etukäteisoletuksen,
jonka sitten löydämme ja pidämme tätä löytöä, ei omana luomuksemme, vaan totena,
objektiivisena asiana. Mielellämme on taipumus tuottaa oletuksen mukaisia
havaintoja, jotka voivat todenmukaisesti matkia objektiivisia aistimuksia. Joogan
avulla saavutettu löytö on fyysisen ruumiin (rupa) ja mielen ulkopuolella. Siksi fyysinen ruumis on saatettava
tilaan, jossa se ei kiinnitä mielen huomiota eikä häiritse mietiskelyä. Tätä
tarkoitusta varten on kehitetty fyysistä ruumista harjoittavat joogan osat:
asento (
sana),
hengityksen hallinta (prānāyāma) ja
aistitoiminnan pysäyttäminen (pratyāhāra).
Meidän on ymmärrettävä, ettemme ydinolemukseltamme ole sama kuin mielemme ja
siksi tahtomme, tunteemme ja ajatuksemme on myös hylättävä. Jopa halumme
kehittyä ja saavuttaa on lopulta jätettävä.
Lukemani perusteella ymmärsin joogan erääksi päämääräksi
riippumattomuuden (sanskritiksi kaivalya)
ja toiseksi sisäisen maailman avautumisen. Kaivalya
voidaan käsittää myös ykseydeksi. Woodin mukaan Patanjalin Jooga-sutrissa
Ishwara eli Jumala esitetään hengeksi (purusha),
joka on vapaa ja riippumaton. Joogin päämäärä on samanlainen riippumattomuus ja
joogi tässä riippumattomuuden mielessä tulee Jumalan kaltaiseksi, yhtyy häneen.
Eräässä tulkinnassa jooga-termin sanotaan johtuvan sanskritin verbijuuresta (yuj), joka tarkoittaa sitomista,
yhdistämistä, yhdistymistä. Päättelin tajunnan, kokemuksen laajentuvan, sisäisen
maailman avautuvan mutta lukemalla tai pohtimalla en saanut selville mitä
sisäisen maailman avautuminen voisi tuoda tullessaan. Tulos olisi ainakin
arvokas, ilmeisen yllätyksellinen ja vain joogan mukaan eläminen voisi
paljastaa tämän salaisuuden. Päämäärän saavuttamisen oleellinen ehto on viveka, erottelukyky, kyky erottaa
oleellinen epäoleellisesta, todellinen epätodesta ja rajoitetusta. Toisena
ehtona on värittymättömyys (vairāgya),
jolla tarkoitetaan tilaa, jossa ulkopuoliset kohteet eivät herätä halua. Kaivalya on merkitykseltään lähellä
stoalaisuuden autarkiaa ja viveka vastaavasti prohairesista (Epiktetos). Käsitteet eivät ole identtisiä ja erot
johtuvat mm. oppirakennelmien eroista kokonaisuutena sekä monista teorioiden
yksityiskohtien eroista. Kokemuksellisesti ne ovat enemmän sukulaisia kuin
puhtaan filosofisesti.
Erottelukykyä ei voi kuvitella saavuttavansa, ellei hallitse
mielen harhailua, ailahduksia, takerteluja ja inertiaa. Patanjalin mukaan jooga
on juuri mielen vaihtelujen estämistä (yogas
chitta vritti nirodhah). Joogan kahdeksan jäsenen (anga) opetus käsittelee ja opettelu sisältää juuri mielen
liikkeiden hallintaa. Edistyminen joogassa edellyttää myös suurta vapauden
kaipuuta ja ymmärrystä, että työ on tehtävä itse ilman valittamista, sillä
ulkoiset olosuhteet eivät ole esteitä. Toiset ihmiset eivät voi auttaa tai
estää ihmisen kehitystä. Pyrkijän tulee ilman mielipahaa tai vihamielisyyttä
luottaa elämän lakeihin ja horjumatta pyrkiä päämääräänsä.
Joogafilosofian mukaan kaikki elämän asiat tapahtuvat
ulkomaailman ja ylemmän, varsinaisen itsen (ātmā)
välillä. Ātmā on se mitä oppilas ei
vielä tunne. Fyysinen keho ja mieli ovat välittäjiä ātmān ja ulkomaailman välillä. Fyysinen keho ja mieli on saatava
sopusointuun, järjestykseen, puhtaiksi, terveiksi välitystehtävää varten. Joogan
avulla arvelin löytäväni vastauksen etsivän nuoren polttaviin kysymyksiin: mitä
tajunta on, miksi elämä näyttää dualistiselta, kuinka voittaa pahan olon
tunteen ja saavuttaa onnellisuuden, kuinka välttää vihaa ja väkivaltaa.
Pyrin alusta alkaen opettelemaan joogan perustermit
alkuperäiskielellä sanskritilla. Myöhemmin olen havainnut, että valinta oli
erityisen onnistunut. Mitkään termien käännökset eivät tarkkaan vastaa
alkuperäiskielen merkitystä ja käännös välttämättä vaikeuttaa ideoiden
ymmärrystä. Alkuperäistermien avulla voidaan parhaiten oppia käsiteltäviä
ideoita ja käytäntöjä. Kun ajatusrakennelmaan on syvemmin perehtynyt,
alkuperäiset termit tuovat välittömästi mieleen oikean käsitteen. Toisaalta
joogan lajeja on runsas kirjo ja kaikissa ei välttämättä ymmärretä käsitteitä
täysin samalla tavalla. Ajallisestikin satojen, jopa tuhansien vuosien aikana
on täytynyt tapahtua käsitteiden ymmärtämisessä muutoksia myös kunkin
joogalajin ja joogakoulukunnan sisällä.
Ensimmäinen anga - yama
Joogan ensimmäiset askeleet pidättyväisyys (yama) ja noudattaminen (niyama) koskevat ruumiin ja mielen
optimoimista välitystehtävää ajatellen sekä suhtautumistamme ulkomaailmaamme,
etiikkaa. Yaman ensimmäinen osa on ahiṃsā, väkivallattomuus, jonka
merkitystä on hyvä ymmärtää joogafilosofian perusoppien, nimittäin karman ja
jälleensyntymisen, reinkarnaatio kautta. Vaikka ahiṃsā on passiivista etiikkaa, karman lain kautta siihen sisältyy
myös aktiivinen osa, hyvän tekeminen muille, koska hyvät teot lyhentävät
karmallista velkaa, kun taas väkivallattomuus vain estää uuden velan
muodostumista. Toinen osa on satya,
totuudellisuus. Tulee sanoa ja tehdä se, minkä tietää tai arvelee todeksi, ei
ehdoin tahdoin valehdella tai kertoa puolitotuuksia. Aivan oma lukunsa on
kuinka tiedämme tai selvitämme totuuden. Kolmas osa on asteya, varastamattomuus. Neljäs on brahmacarya, joka sananmukaisesti tarkoittaa Brahman, jumalan
mukaista henkistä käytöstä ja elämäntapaa. Ernest Wood käsittelee tässä
yhteydessä vain sukupuolista pidättyväisyyttä, jonka uskotaan lisäävän
elinvoimaa. Itse ymmärsin asian huomattavasti laajempana, pyrin ensin
selvittämään millainen on Jumala, mitä ominaisuuksia Jumalalla on ja mitä ihmiseltä
voidaan edellyttä näiden ominaisuuksien perusteella. Viides on aparigraha, ei-ahneus,
himoitsemattomuus. Meidän ei tule himoita lisää omaisuutta, mutta ei myöskään pitää
kiinni siitä, jonka jo omistamme. Ihannetapauksessa fyysisestä omistushalusta
luopuminen on seurausta henkisiin asioihin huomion keskittämisestä ja karman
lain ymmärtämisestä ja sen mukaan elämisestä. Kehittynyt joogi ei tee itseään
varten suunnitelmia, vaan ottaa vastaan sen mikä tulee ja tekee velvollisuudet
maailman hyvinvoinnin ollessa hänen toimintansa vaikuttimena.
Toinen anga - niyama
Noudattamisen (niyama)
ensimmäinen osa on mielen ja ruumiin puhtaus (shaucha), toinen osa tyytyväisyys (santosha). Selityksissä tähdennetään tyytyväisyyttä nimenomaan
maailman ja olosuhteiden tilaan. Ei tule valittaa, vaan hyväksyä lähtökohta ja
soveltaa omat ajatukset ja johtopäätökset käsillä oleviin realiteetteihin. Santosha vastaa hyvin stoalaisten
lähtökohtaa; elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa, vain tästä maailmasta
voimme ponnistaa ja kiinnittää huomiomme ja tarmomme siihen, mihin voimme
vaikuttaa. Kolmas osa on itsekuri (tapas).
On päättäväisesti elettävä sen mukaan, minkä tietää olevan parasta. Kyse on
tahdon käytöstä. Neljäs osa on itsetutkiskelu (swādhyāya). Tulee tutkiskella omaa olemusta ja luonnetta sekä
erityisesti sitä, mitä pidämme todellisena itsenä, joka on ikuinen, puhdas,
onnellinen ja vapaa. Swādhyāyan
tuloksena luvataan yhteyttä haluttuun jumaluuteen. Viides ja viimeinen osa on
mielen keskittäminen Jumalaan (Īshwarapranidāhna),
josta seuraa onnistunut kontemplaatio (samādhi).
Kolmas, neljäs ja viides anga – āsana, prānāyāma ja pratyāhāra
Yaman ja Niyaman jälkeen kolme seuraavaa joogan
osa-aluetta ovat asento (āsana),
hengityksen hallinta (prānāyāma) ja
aistitoiminnan pysäyttäminen tai aistien hallinta (pratyāhāra). Näiden harjoitusten tarkoituksena on saattaa keho
rentoutuneeseen tilaan, jossa keho ei ole huomiomme kohteena eikä siten häiritse
meditaatiota. Patanjalin mukaan asennossa on irrottauduttava ponnistuksesta ja
suunnattava ajatus Loputtomaan.
Hengitysharjoituksissa ei harjoiteta vain hengitystä vaan
saatetaan mieli levolliseen ja kurinalaiseen, keskittyneeseen tilaan. Harjoittelin
joitakin tekniikoita kuten 1:4:2-hengitystä. Siinä sisäänhengitetään yhden
aikayksikön ajan ja ajatellaan mielessä pūraka.
Sitten hengitystä pidätetään ja lausutaan mielessä kumbhaka neljä kertaa ja sen jälkeen lausutaan mielessä uloshengityksen
ajan kaksi kertaa rechka. Autonomiset
toiminnat kuten hengitys toimivat meissä itsestään ilman huomiomme
kiinnittämistä. Asiaintila on siunaus, eikä meidän käsitykseni mukaan tule
saattaa näitä toimintoja takaisin tietoiseen kontrolliin. Toki tilapäinen
arviointi ja teoreettinen opiskelu autonomisten toimintojen suhteen voivat olla
paikallaan.
Aistien hallinnan osalta (pratyāhāra) olen käsittänyt, että tulee olla välittämättä aistien
välittämästä tiedosta. Neuvotaan, että katseen annetaan levätä jännittämättä
pitäen näön tarkennuspistettä noin parin metrin päässä itsestään erikseen
valittujen joogaistuntojen aikana. Lähteessäni esitellyt fyysiset
puhdistautumismenetelmät vaikuttavat nykyaikaisesta länsimaisesta ihmisestä
lähinnä kummallisilta, enkä niihin ole tarkemmin perehtynyt.
Sisäiset angat – dhāranā, dhyāna ja samādhi
Joogan sisäiset jäsenet ovat keskittyminen (dhāranā), meditaatio (dhyāna) ja kontemplaatio (samādhi). Opiskellessa suositellaan
ottamaan yleensäkin tavaksi mietiskellä, mitä tietää aiheesta ennen lukemaan
ryhtymistä ja lukemisen päätyttyä pysähtyä miettimään, mitä uusia tietoja ja
ajatuksia tai kokemuksia kirjasta sai ja miten ne sopivat siihen, mitä
aikaisemmin tiesi (Wood 1968, s. 112). Meditaatio ja kontemplaatio eivät ole
tiloja, olemista vaan ne ovat jotakin, jota tehdään. Keskittymisessä suunnataan
ajatus yhteen ideaan, asiaan tai esineeseen esimerkiksi lehmään. Sitten
etsitään mielestä jokin asiaan liittyvä ominaisuus esimerkiksi maito, palataan
takaisin lehmään ja etsitään mielestä seuraava ominaisuus vaikkapa tupsuhäntä.
Näin jatketaan kunnes mieleen ei tule vähään aikaan uusia ominaisuuksia. Oppilaassa
kehittyy keskustaan palaamisen mieliala, tapa. Seuraavaksi siirrytään
mietiskelyyn, jossa mietitään lehmän ja maidon suhdetta ja kun ei tule mieleen
uusia lehmän ja maidon suhteeseen liittyviä asioita, siirrytään lehmän ja
tupsuhännän suhteen mietiskelyyn ja näin jatketaan edelleen. Harjoitukset
johtavat aikaa myöten kontemplaatioon, jossa oman itsensä tajuaminen häviää.
Tällöin on uppouduttu kohteeseen, ollaan, toimitaan ja tajutaan oleminen
kohteessa, on yhdistytty kohteeseen. Toiminta päättyy aikanaan ja havahdutaan
oman itsen tajuamiseen. Omaan itseen palatessa tuodaan mukana jokin aiheen
kokonaisuuteen liittyvä idea, ajatus sekä tuntemus. Harjoituksissa oppii
tuntemaan miltä kontemplaatio tuntuu. Wood kertoo esimerkin. Esitelmöitsijän mielentila,
jossa hän on täysin uppoutunut esitykseensä, unohtaa itsensä luennon aikana,
kehittelee ja seuraa mielessään aihetta ja vasta esityksen lopussa havahtuu
itseensä, on esimerkki kontemplaation kykyä ennakoivasta toiminnosta.
Samādhi jaetaan kahteen
lajiin, joissa toisessa kohde tiedostetaan (samprajnāta)
sekä lajiin, jossa kohdetta ei tiedosteta (asamprajnāta).
Edellinen koskee maailmassa tunnettuja asioita ja jälkimmäinen sen takana
olevia. Woodin mukaan tehdään ero konkreettisten asioiden ja niiden ideoiden
välillä. Tässä kohden ei voi olla huomaamatta joogafilosofian tulkintaa
Platonin ideaopin kautta. Puhutaan sellaisesta subtiilista, hienonhienosta,
olemuksesta, joka on ajan ja paikan ulkopuolella, on sama kaikissa olosuhteissa
ja kaikkina aikoina ja on aina samalla tavalla kausatiivinen suhteessa muihin
olentoihin ja objekteihin. Tämä hienonhieno olemus on samaa luonnetta kuin
mieli. Se on abstraktio, realiteetti, maailmassa vaikuttava voima, kaiken
kasvun perusvoima. Myös tämä erottamaton subtiili perustodellisuus on
aineellista (prakriti). Tässä on
ristiriita sen nykyisen käsityksen kanssa, että abstraktio on aineellisen
vastakohta, jokin on joko abstraktio tai aineellinen, ei kumpaakin yhtä aikaa.
Jos molemmat ominaisuudet ovat yhtä aikaa tosia, asian looginen jatkokäsittely
olisi mahdotonta. Asiat ovat tiheää ainetta (prakriti), muodon omaavaa, mutta mieli on subtiilia, muodotonta
ainetta. Prakritin alueella tapahtuva
meditaatio ja kontemplaatio ovat siemenellistä (sabīja), ainetta tiedostavaa (samprajnāta), joka jaetaan yhtäältä
tarkastelevaan (savitarka) ja
ei-tarkastelevaan (nirvitarka) ja toisaalta
tutkivaan (savichāra) ja ei-tutkivaan
(nirvichāra). Käsitykseni mukaan
ei-tutkivassa kontemplaatiossa voidaan pyrkiä tunteen - kuten rakkauden,
yhteyden tai kiinnostuksen tunteen - tai tahdon avulla saamaan aikaan,
tajuamaan jotakin enemmän. Tunteen ja tahdon mukaan ottaminen tosin sotii
värittymättömyysvaatimusta vastaan siinä mielessä, jossa olen
värittymättömyyden ymmärtänyt. Jossakin vaiheessa tulisi tuntea ilo tai
autuutta (ānanda), jotka ylläpitävät
saavutettua tilaa.
Aineellisuuden takana on henki (purusha). Ihmisen todellinen itse sijoittuu hengen tasolle. Oppilas
on tehnyt selvän eron fyysiseen ruumiiseensa ja ajatuksiinsa, jotka eivät ole
hänen todellista itseään. Kontemplaatio hengen alueella on siemenetöntä (asamprajnāta samādhi) ilman ideaa tai
kohdetta, ilman näkijää tai nähtyä. Tulee pyrkiä ajattelemaan
ajattelemattomissa olevaa, jota kutsutaan Jumalaksi, Absoluutiksi, Tajunnaksi,
Itseksi, Todellisuudeksi. Ei tule tehdä mitään vertailuja eikä
vastakohta-asetteluja, ei määrittelyjä, ei luokitteluja (Wood, 1968, s 66).
Kyse ei ole Jumalan, Absoluutin, Tajunnan, Itsen, Todellisuuden analysoinnista
vaan olemassaolon tai olemassaolon tiedon tuntemisesta, joka saavutetaan tahdon
voimalla, menemällä luokittelujen yli. Käsketään suorittamaan
olemassaolotapahtuma, jota ylläpidetään tahdolla. Toisaalla kerrotaan, että
kaikki sisäiset joogan jäsenet samādhi
mukaan luettuna ovat tekemistä, eivät olemista. Viimeistään tässä vaiheessa
tekstin merkitys hämärtyy, harhautuu tai katoaa. Onko kyse samādhiin liittyvästä tunteesta? Onko tunteminen tässä kenties
oivaltamista tai (jälleen)tunnistamista? Miten tahto toimii ilman objektia ja
subjektia? Joogakirjoista olen ymmärtänyt, että tässä vaiheessa objekti ja
subjekti tulevat yhdeksi.
Joogapolulle lähdettäessä kerrotaan, että saavutukset ovat
jotakin, mitä ei tunneta. Siksi ei pidä lyödä lukkoon tuloksia. Toki voidaan
esittää ja esitetäänkin viitteitä ja kuvauksia mitä tulokset voivat olla tai
mitä ne eivät voi olla. Lähtökohta on nykytieteen käsityksen mukaista siinä
mielessä, että subjektiivisiin havaintoihin perustuvassa tutkimuksessa tutkijan
aiemmat tiedot ja käsitykset johtavat havainnot ynnä tulokset ja tulkinnat omaan
uomaansa, muovaavat tuloksia ja voivat estää uusien kokemusten ja tulkintojen
löytämistä. Asamprajnāta samādhissa
saavumme alueelle, jossa ei ole enää logiikkaa ja sanojen tavanomainen
merkitsevyys, viittaavuus katoaa. Tästä olemassaolon, tiedostamisen tasosta ei
voida sanoa mitään positiivista tai negatiivista; siitä ei itse asiassa voi
sanoa totuudellisesti mitään. Kuitenkin olen pitänyt tämän tilan tai vaiheen
saavuttamista merkityksellisenä. Haluaisin yhtyä Oscar Wilden toteamukseen
”mitään tietämisen arvoista ei voi opettaa”.
Omat kokemukset
Etiikka on asia, joka ei tule koskaan valmiiksi; jokaisella
johtopäätöksellämme ja toimellamme luomme eettisen teon. Jopa asiat, joihin
kiinnitämme huomiomme kielivät eettisestä tasostamme. Joogan kaksi ensimmäistä
osa-aluetta ovat antaneet minulle jatkuvaa pohtimisen aihetta ja johtaneet
uuden tiedon hankkimiseen kirjallisuudesta sekä johtaneet ratkaiseviin
valintoihin elämässäni. Asiaa olen selvitellyt enemmän tutkielmassa nimeltä ”Etiikka
teosofiassa – henkilökohtaisia kokemuksia teosofisesta ja ruusuristiläisestä
eettisestä tiestä arviointeineen”.
Asennon osalta valitsin istuma-asennon sillä muiden muassa
lootusasento aiheutti kehossani jännitystä. Kirja esittää myös
venytysharjoituksia, joista joitakin olen säilyttänyt lihaskireyksien laukaisussa
ja jänteiden kiinnittymiskohtien ärsytyksien hoidossa nykyaikaisten, kohteen
mukaan suunnattujen fysioterapeuttisten venyttelyjen ohessa. Opin nopeasti
rauhoittamaan hengityksen ja pian tarvitsin vain hetkellisesti huomioni
suuntaamisen hengitykseen tai minun ei tarvinnut ollenkaan muistaa
hengitystäni; se oli rauhallinen tai muuttui rauhalliseksi. 1:4:2-hengityksen
havaitsin näppäräksi tukkoisen nenän avaamisessa. Vedetään henkeä toisen
sieraimen kautta ja ulos toisesta, sisään hengitys samasta sieraimesta, josta
viimeksi hengitettiin ulos ja sitten toisesta ulos ja niin edelleen. 1:4:2-hengityksen
olen havainnut toimivan mainiosti oksennusrefleksin hillitsijänä mahalaukun
tähystysten yhteydessä.
Tietoisuuden keskittämistä fyysiseen ruumiiseen käytin vain
harvoin. Joskus kävin mielikuvissani kehoni lävitse rentoutumistarkoituksissa.
Mitään chakrajooga- tai kundaliinijoogaharjoituksia en
varsinaisesti tehnyt. Hatha-joogit ja
tāntrikat ovat sitä mieltä, että chakrojen ajattelu tai pikemminkin ajattelu
chakroissa kiihdyttää tai rauhoittaa
niitä tapauksesta riippuen ja tämä näkökanta on heidän chakroihin liittyvien meditaatio- ja palvontaharjoitusten takana
(Wood 1968, s. 134). Minulle asia on kirkastunut siten, että tietoisuuden
keskittäminen johonkin kohtaan ruumiissa ei edistä, vaan estää todellisen itsen
ymmärtämistä ja kokemista; hatha- ja laya-jooga ovat esteitä raja- ja ātmajoogalle ja minä nimenomaisesti halusin tietoisuuteni
avaamista, en supistamista.
Ohjeissa suositellaan säännöllisiä (dhāranā-dhyāna-samādhi)-mietiskelyhetkiä. Joogaan
tutustumisvaiheessa ja myöhemminkin elämässäni nimenomaan bhakti-joogaan paneutumisen aikaan suoritin säännöllisiä tai lähes
säännöllisiä harjoituksia. Kuluneina viitenäkymmenenä vuotena harjoitukset ovat
olleet pääsääntöisesti epäsäännöllisiä ja mietiskely enemmän tai vähemmän
tietoista. Dhāranāa, dhyānaa ja samādhia olen eri aikoina ja eri kerroilla painottanut eri tavoin.
Mietiskely tässä esitelmässä kuvaamassani muodossa on tullut tavaksi,
tottumukseksi, jopa ajoin automaatioksi, teosofisesti ilmaisten mennyt
eetteriini. Oman käsitykseni mukaan dhārana
ja dhyāna saattavat usein kestää vain
silmänräpäyksen ajan. Usein keskittymiseksi riittää vain huomion kiinnittäminen
aiheeseen ja mietiskely siirtyy analyysivaiheeseen, eikä jatka samādhiin. Mietiskely voi tapahtua
lähestulkoon milloin ja missä vain, kestää ohikiitävän hetken tai tunteja.
Woodin kuvaamaan täydelliseen mietiskelytapaan on allekirjoittaneella edelleenkin
kosolti matkaa. Aluksi ja myöhemminkin jonakin yksittäisenä hetkenä voin
muodostaa tai palauttaa mieleen hädin tuskin pari aiheeseen liittyvän asian
ominaisuutta tai pelkkä keskittyminenkään ei onnistu.
Raja- ja ātmajoogan lisäksi olen suorittanut myös
bhaktijoogaa. Paneuduttuani
1990-luvun alkupuolelta alkaen Pekka Ervastin tulkitsemaan ruusuristiläisyyteen
aloin entistä enemmän elää todeksi eettistä karman lakia, elämystä koko
luomakunnan ykseydestä, omaa osaani kokonaisuuden kannalta, palvelua. Nämä
seikat ovat ymmärrykseni mukaan bhaktin,
palvelun, antaumuksen - (palvomisen) muotoja. Bhakti käsitetään tässä luottamuksena karman hyvään lakiin ja
toimimisena lain mukaan. Ajatuksen ja toiminnan kannalta suoritin karmajoogaa; pyrin olemaan luomatta uutta
negatiivista karmaa sekä maksamaan ilolla karman velkaa.
Sisäisten ovien avaaminen, sisäisten ovien avautuminen oli
minulle joogan oleellisin osa, tärkein päämäärä, joogan koko tarkoitus. Minulla
oli syvä vakaumus, että sisäinen maailma oli todellisuutta, jopa todellisempi
kuin fyysisin silmin nähty maailmamme. Tarvitsin vain keinon päästä tähän
todellisuuteen. Alusta alkaen halusin itse löytää totuuden. Toimin nimenomaan
tiedemiehenä, en luovana taiteilijana kuten esimerkiksi kirjailijana tai
taidemaalarina. Lähtökohtani oli tehdä havaintoja, analysoida havaintoja ja
löytää, keksiä tulkinta havainnoilleni. Lähtökohtani ei ollut todistaa jokin
asia, opinkappale tai oppi omilla havainnoillani. Vielä pidemmälle: vaikka olin
lukenut subtiileista maailmoista ja henkimaailmasta teosofisista lähteistä,
lähellä kuolemaa kokemuksista, astraalimatkaajista, pyrin vaimentamaan nämä
ennakkokäsitykset, pyrin olemaan seuraamatta näitä ajatuskuvia,
hahmotusjuonteita, jotta en omilla ennakkoasenteillani, esikäsityksilläni muokkaisi
saamaani, minulle avautuvaa informaatiota. Toki lähdin ajoittain mukaan luovaan
”leikkiin”. Spontaaniin näkyyn, ideaan tai tuntemukseen liitin esimerkiksi
teosofisia käsityksiä tuonpuoleisesta, tämä johti uuteen spontaaniin
tapahtumien etenemiseen. Juonen pysähtyessä parhaimmillaan vain ajatuksen
häivähdys minulle tunnetusta asiasta sai kokemisen tapahtumaketjun etenemään.
Tämä oli mielestäni luovaa prosessia omasta itsestäni eikä edustanut havaintoa tuonpuoleisesta
todellisuudesta. Esimerkiksi tällaisesta luovasta prosessista olen laatinut
kirjoitelman ”Ylimaallinen seikkailu”. Oman kysymyksenasetteluni kannalta ja
myös yleisemmässä tieteellisessä mielessä kirjoitelma on lähinnä hupailu, ellei
tieteeksi katsota luovan prosessin synnyn ja etenemisen kuvausta.
Alkuaikoina meditaatioharjoitukseni pääosin jäivät kesken.
Myöhemmin yhä pidemmiksi ajanjaksoiksi kerrallaan päädyin kykyyn tyhjentää
mieli. Olin tajuissani ja tietoinen olemassaolostani ja se olikin ainoa mitä
oli. Ei tunnetta, ei ajatusta, ei tietoisuutta ulkopuolisesta fyysisestä
maailmasta tai omasta fyysisestä ruumiistakaan. Tällainen tyhjentyneisyyden
tilaan meneminen ja siinä pysyminen ovat muodostuneet myöhemmin automaattisiksi.
Eräällä kerralla nuoruudessani tämän tilan valtasi lamauttava pelon ja kauhun
tunne. Kerran muussa tilanteessa kuin meditaatio, aloin aavistaa pelottavaa
ulkopuolisen hengen läsnäoloa. Näiden kokemusten jälkeen jouduin joksikin aikaa
lyömään jarrun pohjaan meditaation osalta säilyttääkseni mielenterveyteni.
Myöhemmin toki aloitin meditaatioharjoitukset uudelleen. Kokemukset terästivät
oivallustani ja vakaumustani, että minä itse valitsen mitä minä ajattelen,
uskon, luen ja haluan nähdä paitsi asamprajnata
samadhissa, jossa jokapäiväinen
kontrolloiva itse loistaa poissaolollaan.
Visualisaatio- ja meditaatioharjoituksia olen suorittanut
myös Rudolf Steinerin ohjeiden mukaan. Näitä harjoituksia, niiden tuloksia ja
tuloksien analyysia olen kuvannut tutkielmassani ”Mistä aistikokemus kertoo? –
Kokemuksia henkisen tiedon tiestä”. Myöhempinä vuosikymmeninä, etenkin
aktiivisimman bhaktijooga-ajanjakson
aikana sisäinen portti oli usein auki, kunnes aloin sulkea porttia tietoisesti.
Sulkemisen syynä oli se muodostunut käsitykseni, etten uutta merkittävää löydä tämän
portin suunnalta.
Arviointia
Kokemani jooga on tapa auttaa hahmottamaan maailma ja luoda
järjestystä ja tavoitteellisuutta henkilökohtaiseen elämään ja siten
parhaimmillaan hyödyllinen. En liene
ainoa, joka on etsinyt joogasta maailman perustavanlaatuisinta olemusta,
ontologiaa. Joogafilosofia on monisyinen ja pakenee länsimaista dualismin
perinnettä. Länsimaisen kasvatuksen saanut pyrkii katsomaan ja tulkitsemaan
joogafilosofiaa omasta hahmottamistavastaan käsin.
Kokemusmaailmamme selvittelyssä joogafilosofia lähtee
käsityksestä, että joogatekniikka, itsetutkiskelu auttaa meitä selvittämään
lähtötilaamme perustavanlaatuisemman, merkittävämmän olemuksen, olemassaolon (purusha). Käsitykseni mukaan purusha ei vastaa käsitteellisesti
esimerkiksi kristinuskon henkimaailmaa, vaikka monet ilmeisesti näin uskovat. Purusha on käsittämätön, kun taas
henkimaailmasta esitetään selkeitä näkemyksiä. Teosofian mukaan ihmisen
perusolemus aatma on purushaa. Kuitenkin
siinä voidaan erottaa monadit, ihmisyksilöiden ja eläinten ryhmäsielujen
perusolemus (Ervast 1918. Valoa kohti. Luku XI. Minuuden synty).
Olen havainnut vaikeaksi selvittää mikä suhde on purushalla ja purushan kokemisella. Ohjeissa painotetaan kokemista mutta
kokemisen kohteen ja kokemisen erottaminen on ongelmallista. Länsimainen
filosofiaperinne edellyttää tällaista erottamista, mutta joogakirjallisuudessa
tällaisen erottamisen analysointia on vaikea löytää. On haastavaa saada
joogafilosofia ja tieteellinen ajattelu yhteismitallisiksi.
Mitä joogalla pyritään saavuttamaan ja mikä on
joogafilosofian ontologia? Yhtäältä jooga ja tieteellinen tutkimus ovat
päämääriltään samanlaiset, avoimet: tutkimustulokset ovat ennalta
arvaamattomat, tuntemattomat. Tuloksia ei pidä ennalta lukita. Uusi teoria
tulee luoda uuden datan pohjalta. Nykyinen neurotiede antaa oman
tarkastelukulman tietoisen kokemisen selvittelyyn. Nykyinen neurotiede ei etsi
määrittelemätöntä olemusta tai olemassaoloa, vaan pyrkii selittämään kuinka
aivot voivat luoda tajunnan. Nykyisessä kognitio- ja neurotieteessä katsotaan,
että tietoinen itsetutkiskelu ei voi selittää tietoista kokemistamme, koska
hermostomme toiminta on tietoisuudellemme saavuttamattomissa (Fazekas 2018);
tarvitaan neurotiedettä uusine teknisine laitteineen, tietojenkäsittelyoppia,
biokemiaa, biologiaa, endokrinologiaa, genetiikkaa, psykologiaa, jne.
Nykytieteen lähestymistapa kokemusmaailmamme ymmärtämiseen on aivojen ymmärtäminen
informaatiota käsittelevänä elimenä ihmisen ympäristöönsä sopeutumisessa
eritoten evoluution näkökulmasta katsottuna.
Nuorukaisena minua askarrutti dualismin ongelma, mitä oma
tajuntani on ja mitä on fyysinen maailmamme. Lapsuuden ympäristössä puhuttiin
taivaasta ja helvetistä. Oman aikani nuorisokulttuurista, joogasta sekä
teosofisista ynnä vastaavista lähteistä luin minulle uusista, luterilaisesta
opista poikkeavia käsityksiä ylimaallisista maailmoista. Uskoin, että näitä
maailmoja voidaan päästä itse omakohtaisesti tutkimaan. Ernest Woodin esittämä
jooga sekä teosofian, antroposofian ja Ruusu-Ristin opettajat esittivät minulle
käsitykseni mukaan uskottavasti metodeja totuuden tiedon saavuttamiseksi.
Vaikka mietiskelyni on ollut lähestulkoon aina
fragmentaarista ja epäsäännöllistä, katson joogamietiskelyn vaikuttaneen
käänteentekevästi elämääni. Oman käsitykseni mukaan vairagan (värittymättömyys) harjoittamisen myötä kykyni
objektiiviseen, affektittomaan havaitsemiseen ja arviointiin ovat vahvistuneet.
Värittymättömyys ja opiskelu ovat edesauttaneet vivekaa, oleellisen erottamista joutavanpäiväisestä.
Keskittymiskykyni on oleellisesti parantunut. Pyrkimys asioiden mahdollisimman
objektiiviseen ja tarvittavan perinpohjaiseen analysointiin on tullut tavaksi.
Keskittymisen ja analysoinnin kehittäminen ovat olleet ensiarvoisia, keskeisiä
opiskelussani.
Viidenkymmenen vuoden tutkimuksissani olen päätynyt lisäksi seuraaviin tuloksiin:
1. Mietiskelyllä voidaan saavuttaa merkittävää parantumista
keskittymiskyvyssä, muistiin palauttamisessa ja tarkkaavaisuudessa sekä
kohentaa analyyttista ajattelua.
2. Voidaan saavuttaa sisäisen levollisuuden tila, jossa
tietoisuuden sisäinen portti voi aueta. Portista olen vastaanottanut musiikkia,
abstrakteja tai fyysisestä maailmastamme lähtöisin olevien kaltaisia kuvia ja
filminauhamaisia tapahtumia itsesyntyisinä (spontaanin ilmestyksen kaltaisina).
Liittämällä näitä spontaaneja ilmestyksiä tietoisiin tahdon ponnistuksiin
voidaan keksiä halutunlaisia kuvauksia luovana prosessina.
3. Sisäinen maailma voi avautua harjoittelulla, mutta
fyysisen maailman lisäksi en ole löytänyt toista tai toisia objektiivisia
maailmoja, joita voisin havainnoida ylifyysisin aistein. Harjoittelun kautta
saadut sisäiset havainnot selittyvät opiskelun ja oman ajattelun avulla
muodostetuista käsityksistä ja näiden käsitysten muovaamista fyysisistä
havainnoista tai fyysisiä havaintoja simuloivista sisäsyntyisistä havainnoista
(ideaestesia [2]).
4. Joogakirjallisuudessa kuvattuja samadhiin liittyviä, autuuden, ilon tai ekstaasin tunteita en ole
havainnut. Joogakirjallisuudessa kuvattuja mielikuvituksellisia kykyjä (siddhi), kuten ennalta tietäminen tai levitaatio,
en havainnut kehittyvän.
5. Meditaatiolla voidaan saada aikaan pitkälle mennyt
aistideprivaatio (sensorinen deprivaatio). Aistideprivaatiokokeissa, joissa
henkilö laitetaan pimeään, pehmeästi sisustettuun, kaikuja estävään,
äänettömään huoneeseen, saadaan aikaan vastaavantyyppisiä kuulo- ja
näköhavaintoja, joita tutkijat kutsuvat hallusinaatioiksi. Neurotieteellinen
tutkimus osoittaa, että aivot ovat jatkuvassa toiminnassa epäsäännöllisin,
koordinoiduin, suuruusluokaltaan sadan - satojen millisekuntien kestoisin
informaatiota prosessoivin askelin, ajatussyklein (Chater 2018, s. 129). Tahdostamme
riippumatta nämä syklit seuraavat toistaan myös unen aikana ja vain osan aikana
voimme olla tietoisina. Tietoiseen nykyhetken tuntemiseen tarvitaan noin kahden
sekunnin aika, joka sisältää useita ajatussyklejä. Evoluution näkökannalta
tarkastellen evoluutio on muodostanut aivot elimeksi ohjaamaan eliöstön
toimintaa ulkomaailmaan nähden ja näin ollen uudet ajatustapahtumasyklit
seuraavat alati toisiaan. Syklien loppuminen tarkoittaa kuolemaa.
Aistideprivaatiossa syklinen toimintamalli jatkaa toimintaansa automaattisesti
luoden itse havaintomaailman. Aivofysiologisten tutkimusten mukaan on haastavaa
ja ilmeisesti mahdotonta pysäyttää ja jälleen aktivoida aivojen
informaatiokulku. Jotkut neurotieteilijät olettavat, että tietoisuus syntyy
faasimuutoksena hermotoiminnasta eikä metafyysisestä todellisuudesta.
6. Voin hyvin kuvitella, että out of body-kirjallisuuden
tyyppisiä kirjoja voidaan kirjoittaa pelkän mielikuvituksen pohjalta, vaikka
väitetään kirjojen kertovan todellisista, objektiivisen todellisuuden
havainnoista.
7. Haluan lausua varoituksen sanan ja useampiakin liian
innokkaasta meditaatiosta, meditaatiotekniikoiden markkinoinnista ja
mielikuvituksellisista lupauksista meditaation saavutuksista.
8. Aina ajankohtaista eettisyyttä voidaan harjoittaa vain
yhä uudelleen huomioiden eettisyysnäkökohta.
9. Tutkimukseni eivät osoita vääriksi oppeja ylimaallisista
maailmoista, teosofian mestareista, valkoisesta veljeskunnasta, ennalta tietämisestä,
reinkarnaatiosta ynnä muista metafyysisistä opeista, kohteista ja henkilöistä.
Tutkimus osittaa, että vuosikymmenten parhaan kyvyn ja ymmärryksen mukaisella työlläkään
ainakaan allekirjoittanut ei voinut osoittaa todeksi objektiivisia tosiasioita
yliaistillisesta maailmasta.
Lähteet:
Chater,
Nick (2018). The Mind is Flat. The Illusion of Mental Depth and the Improvised
Mind. Penguin Random House UK. ISBN 978-0-241-20844-1.
Ervast, Pekka (1918). Valoa kohti. Kustannusosakeyhtiö
Tietäjä. Saarijärven Paavo O. Y. Kirjapaino. Jyväskylä 1918.
Fazekas,
Peter and Overgaard, Morten Storm (compiled and edited). Theme issue
`Perceptual consciousness and cognitive access`. Phil. Trans. R. Soc. B 373;
1755; 19 September 2018. rstb.royalsocietypublishing.org/content/373/1755
Rautaniemi,
Matti (2015). Erakkomajoista kuntosaleille. Miten jooga valloitti
maailman. Basam Books. ISBN 978-952-260-395-1.
Wood, Ernest (1968). Jooga. Tammi, Helsinki 1968, KK:n
laakapaino.
Englanninkielinen teksti löytyy klikkaamalla alla olevaa linkkiä.
Please click the underlying link to see text in English.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti