Ihmisoikeudet

(Allekirjoittaneen muut artikkelit, tutkielmat ja tutkimukset löytyvät otsikoittain blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestetystä blogiarkistosta sivun oikean puoleisesta palstasta.)

Ihmisoikeudet

Vuosikymmeniä jatkuneen ihmisoikeuksien kohenemisen ja suvaitsevaisuuden lisääntymisen ylle on ilmaantunut viime vuosina synkkiä pilviä, joista saamme päivittäin kuulla ja lukea tiedotusvälineistä. Avoin ja piilorasismi nostavat päätään eri puolilla maapalloa. Kiihkouskonnollisuus ilmenee ihmisvihana ja terrori-iskuina. Yltiönationalistit voittavat ääni- ja vaikutusvaltaa myös useissa läntisen demokratian maissa. Vallan kolmijakoa ollaan purkamassa, muiden muassa Puolan parlamentti alisti oikeuslaitoksen poliitikkojen alaiseksi heinäkuussa 2017. Protektionismi ja eristäytyminen uhkaavat kansainvälistä yhteistyötä (mm. USA:n poliittisia linjauksia vuosina 2017-2019). Fasismi ei ole kadonnut. Fanaatikot pyrkivät väkivallan uhalla alistamaan toisinajattelijat vallantavoittelijan omille intresseille. Selkeälle rasismille luodaan neutraalin ja hyväksyttävän näköisiä peiteilmauksia.

Nykytilanteesta huolestuneena pyrin esityksessäni valaisemaan ihmisoikeuksia, ihmisoikeuksien käsitteen kehitystä ja käytännön toteutumista. Aloitan ohjelmakohdista ja julistuksista, tarkastelen nykytieteen käsitysten mukaisesti aikaa ennen valtioiden muodostumista ja valtioiden 5000 vuoden ajanjaksoa. Siirryn valistuksen ja järjen ajanjakson sivistyksen ja humanismin kypsymiseen ja ihmisoikeuksien aikakauteen. Tarkastelen nykyaikaisen teosofian alkuaikojen eräitä eettisiä näkemyksiä. Lopuksi tarkastelen maanpäällistä paratiisia ja ruusuristiläisyyden osuutta sen luomisessa.

Historian faktatiedoissa, tilastoissa ja tieteellisen tutkimuksen tuloksissa olen tukeutunut pääosin Pinkerin (Pinker 2012) kirjaan, jossa hän on siteerannut alkuperäistutkimuksia. Kirjasta löytyvät viitteet originaaleihin.

Toivon esitykseni auttavan lukijaa näkemään tutkittuun tietoon perustuvan hämmästyttävän myönteisen, etenkin viimeisillä vuosikymmenillä tapahtuneen, ihmisoikeuksien kehityksen. Toivon itse kullekin tarmoa ja voimaa selättää pulpahtanut suvaitsemattomuuden, rasismin ja väkivallan aalto.

Ohjelmakohtia ja julistuksia

Teosofisen seuran tavoitteena on perustamisestaan lähtien vuodesta 1875 ollut edistää yleistä veljeyttä. Kyseinen ohjelmakohta on esitetty suomeksi seuraavasti: ”Muodostaa ihmiskunnan yleisen veljeyden ydin huolimatta rodun, uskontunnustuksen, sukupuolen, yhteiskuntaluokan taikka ihonvärin eroavaisuudesta” (1). Ruusu-Risti ry:n vastaavaa ohjelmakohtaa on tarkennettu seuraavanlaiseksi: ”Ruusu-Risti on totuudenetsijäin järjestö, jonka jäsenet tunnustaen kaikkien ihmisten veljeyden katsomatta rotuun, ihonväriin, kansallisuuteen, uskontunnustukseen, yhteiskunnalliseen asemaan, sukupuoleen tai muihin ulkonaisiin rajoituksiin, osoittavat toisilleen mitä suurinta suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä sekä pitävät totuutta korkeampana kaikkia uskontoja” (2). Molemmissa ohjelmajulistuksissa painotetaan seurojen keskeistä ja sisäistä merkitystä samalla kun tunnustetaan ihmiskunnan yleinen veljeys.

Käsitteenä veljeys liittyy osana 1700-luvun valistuksen ajan uusiin ajatuksiin ihmisoikeuksista. Ihmisoikeuksia on julistettu niin Ranskan vuoden 1789 Suuren vallankumouksen kuin Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen yhteydessä vuonna 1776. Toisessa maailmansodassa ihmiskunta näyttää kypsyneen astumaan uuden askeleen ihmisoikeuksiin pyrkimisessään; vuonna 1948 Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi 48 maan kannattamana ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen (IYJ). Yksikään maa ei äänestänyt vastaan. Neuvostoliitto ja muut itäblokin maat, Etelä-Afrikka ja Saudi-Arabia pidättäytyivät äänestämästä (3).  Jäsenvaltiot ovat sitoutuneet edistämään ihmisoikeuksia ja perusvapauksia ja niiden yleistä kunnioittamista ja noudattamista ja tekemään julistusta tunnetuksi ennen kaikkea kouluissa.  Julistuksen artikloja on työstetty myöhemmissä kansainvälisissä sopimuksissa ja kansallisissa laeissa (4). Viisikymmentä seitsemän islamilaista maata ovat hyväksyneet YK:n julistukseen vastineen vuonna 1990 nimeltä ”Kairon ihmisoikeuksien julistus islamissa”. Julistus vahvistaa ihmisoikeuksien ainoaksi perustaksi islamilaisen sharian, joka rikkoo räikeästi mm. nykyaikaista länsimaista ihannetta ruumiillisesta koskemattomuudesta sisältämillään raipparangaistuksilla, amputaatioilla ja kivittämisillään (5).

IYJ:n kaksi ensimmäistä artiklaa julkituovat ihmisoikeuksien perustan eli ihmisen arvokkuuden, vapauden, tasa-arvoisuuden ja veljeyden ynnä ihmisoikeuden ilman rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta. Loput artiklat käsittelevät tarkemmin ihmisoikeuksia kuten oikeutta elämään, orjuuden kieltämistä, liikkumis- ja yhdistymisvapautta, ajatusvapautta, taloudellisia ja kulttuurisia oikeuksia mukaan lukien terveydenhuolto. Ihmisoikeuksiin kuuluu myös oikeus tehokkaaseen hyvitykseen kansallisen lainsäädännön mukaan perusoikeuksien rikkomisesta (kahdeksas artikla). Pelkkä oikeuksien haaliminen ei riitä yksilöllisen olemuksen vapaaseen ja täyteen kehitykseen; jokaisella on vastuu ja velvollisuus yhteiskuntaa kohtaan, kuten julistuksen 29. artiklassa painotetaan.

Ihmisoikeuksien lähtökohtina vapaus, veljeys ja tasa-arvo

Molempien teosofisten seurojen ohjelmassa mainitaan eksplisiittisesti veljeys. Veljeys sinänsä edellyttää tasa-arvoa. Tasa-arvoon viittaavat myös ulkoisten seikkojen tai uskontunnustuksen kiistäminen veljeyttä rajoittavina tekijöinä. Ruusu-Risti ry:n ohjelmassa erikseen painotetaan ajatuksen vapautta.

Filosofisesti IYJ:n sekä lähtökohtana että päämääränä ovat ihmisoikeudet ilman oikeuksien alistamista jollekin toiselle ajatusrakennelmalle tai välttämätöntä nivomista johonkin ajatusrakennelmaan. Ihmisoikeutta käsitellään useista näkökulmista ja oikeuksien ehtojen toteutuminen sälytetään kansakunnille. Teosofiassa ihmisoikeudet liittyvät maailmankatsomukseen, jossa metafyysiset komponentit ovat perustavanlaatuisia. Maailmankaikkeuden kehitys perustuu etiikalle ja ihmisoikeudet liittyvät oleellisena osana eettiseen evoluutioon. Yksittäisen ihmisen eettinen kehitys on keskiössä. Karman, syyn ja seurauksen, lain mukaan niin ihmisen yksilölliset ominaisuudet kuin hänen paikkansa yhteisössä tai mihin kansaan hän sijoittuu, riippuvat hänen toiminnastaan (ajatukset, sanat, teot) tässä ja eritoten edellisissä elämissä.

Julistuksissa ja ohjelmakohdissa mieluusti kannatetaan moninaisia jaloina, ihanteellisina tai hyödyllisinä pidettyjä käsitteitä.  Erillisten käsitteiden ja arvojen yhteen sovittaminen saattaa kuitenkin osoittautua ongelmalliseksi. Tunnettuna esimerkkinä tästä ovat vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Valtioiden tasolla veljeyden ja tasa-arvon painottaminen voivat johtaa vapauden pitkälle menevään rajoittamiseen kuten edesmenneessä Neuvostoliitossa tehtiin. Toisaalta vapauden painottaminen voi johtaa tasa-arvon kaventumiseen. Toiseksi esimerkiksi sopii ihmis- ja perusoikeuksien sananvapaus, joka törmää yksityisyyden suojaan.  Ristiriitatilanteissa näiden vapauksien ensisijaisuus on sovitettava (Neuvonen 2018, s. 323).

Yhteiskuntasopimus

Yksi tapa lähestyä ihmisoikeuksia on tutkia oikeuksien kääntöpuolta eli oikeuksien puutetta ja oikeuksien rikkomuksia kuten murhia, pahoinpitelyitä, alistamista, etenkin naisten alistamista, ryöstöjä, ryöstöretkiä, kahakoita, sotia, kansanmurhia, toisinajattelijoiden vainoja, kaksintaisteluita, kiduttamisia, kiihottamisia kansanryhmää vastaan, kuolemantuomioita, tuomioiden brutaalisuutta tai vaikkapa lasten läimäyttelyä, jne. Nykyisten arvioiden ja tutkimusten mukaan sodasta aiheutuva osuus kaikista kuolemista esihistoriallisissa arkeologisissa paikoissa, metsästäjä-keräilijöillä, metsästäjä-hortikulturalisteilla ja muilla heimoryhmillä on keskimäärin yli 20 % verrattuna valtioiden alle viiteen prosenttiin. Ei-valtio yhteisöissä kuolleisuus sodassa ylittää keskimäärin 500/100 000 kun taas jopa 1900-luvun Saksassa ja Venäjällä luku jää alle 200/100 000. Murhat tutkituissa ei-valtio yhteisöissä ovat tasolla 30/100 000 tai ylittävät sen. Vastakohtaisesti valtioissa ne jäävät alle 10/100 000. Poikkeuksen muodostavat USA:n kymmenen suurinta kaupunkia vuonna 1990, joissa luku on 30/100 000. USA:n suurten kaupunkien rikollisessa väestössä vallitsee heidän oma alakulttuurinsa, jossa ei luoteta valtioon, vaan otetaan oikeus omiin käsiin (Pinker 2012, ss. 57-67).

Viime vuosikymmenillä hankittu data on julistanut Hobbesin (1588-1679) Rousseaun (1712-1778) voittajaksi arvausleikissä luonnontilaisen ihmisen raakuudesta; luonnon tilassa tavallaan vallitsi kaikkien sota kaikkia vastaan.  Hobbesin mukaan ihmiselämä luonnon tilassa oli yksinäistä, köyhää, pahaa (nasty), raakaa ja lyhyt (6).  Rousseaulle mikään ei ole lempeämpää kuin ihminen alkukantaisessa tilassa (Pinker 2012, s. 43). Molemmat kuitenkin kannattivat yhteiskuntasopimusta, jossa valtio (vallanpitäjä, laki) astuu sovittelijaksi hyökkääjän ja uhrin välille. Luonnontilassa saalistaja joutuu varomaan kostoa ja hyvitystä, jos uhrilla on mahdollisuus kostoon. Valtiolla kolmantena osapuolena on neutraalimpi kanta kiistaan. Valtio tarvitsee molempia osapuolia palvelukseensa vaikkapa sotamiehinä taistelussa toista valtiota vastaan ja näin ollen pyrkii säästämään molemmat toiminta- ja yhteistyökykyisinä kansalaisina. Arkeologisten arvioiden mukaan pieniä valtioita oli kehittynyt vuoteen 3300 eKr. mennessä Mesopotamiassa ja Egyptissä (Morris 2011, ss 181-185). Nykyisen tieteellisen tiedon mukaan ko. ajankohtaa aiemmin vallitsi esivaltiollinen ”luonnontilainen” yhteiskuntajärjestys. Vielä tänäkin päivänä alkuperäiskansoilla ja joissakin alakulttuureissa vallitsee oman käden laki valtion lain sijasta. 1940-luvun IYJ tähdentää valtion asemaa ja vahvistaa valtion aseman ihmisoikeuksien määrääjänä, takaajana ja toteuttajana; synnymme, elämme ja kuolemme osana yhteisöä, valtiota ja valtioiden yhteisöä.

Sivistäminen ja humanismin vallankumous

Alkukantaisen ihmisen tila ei luultavasti ollut yksinäinen, sillä metsästäjä-keräilijät ilmeisesti elivät muutaman kymmenen henkilön ryhmissä (yksi arvio ryhmien koosta on keskimäärin 150 henkilöä), jota tukee mm. Dunbarin luku [Sapolsky 2017, s. 430]) ja yhteistyö suvun ja liittolaisten kesken oli välttämätöntä elannon hankkimiseksi. Ihmisoikeudet ovat mahdollisesti liittyneet ainakin osittain kyvykkyyteen elossa säilymisen edistämiseen ryhmän jäsenenä. Alkuaikojen valtioissa ihmisten todennäköisyys kuolla murhan uhrina tai kaatua sodassa väheni verrattuna edeltävään metsästäjä-keräilijäaikaan, mutta he altistuivat totalitaarisen ideologian ja/tai julmien ja mielivaltaisten rangaistusten uhreiksi.

Ihmisoikeuksien kannalta katsoen ensimmäisissä valtioissa kehitys oli saapunut sivistyksen ja humanitarismin lähtökohtaan (Pinker 2012, ss. 68-70). Tieteelliset tutkijat eivät näytä olleen toimettomia ihmiskunnan eettisten käytäntöjen historiallisen ja filosofisen tutkimuksen alalla ainakaan julkaisujen runsaudesta päätellen (Pinker 2012). Humanitaarinen vallankumous näyttää tapahtuneen länsimaissa 1700-luvun loppupuoliskolla (Pinker 2012, s. 160). Valtioiden aikakauden osapuilleen ensimmäiset 5000 vuotta (3300 eKr. – 1700 jKr.) ovat olleet tyrannian, pappisvallan, kleptokratian, absoluuttinen teokratian, rosvojoukkojen ja sotapäälliköiden voittokulkua. Aikakauden kuvaan kuuluvat ihmisuhrit, noitavainot, verivelka, kuolemanrangaistukset jumalanpilkasta, kerettiläisyydestä ja uskosta luopumisesta, velallisten teloittamiset ja vangitsemiset, kiduttaminen, orjuus, poliittinen väkivalta, jne. Listaa voidaan jatkaa väsyksiin asti. Pääosin 1600-luvulta alkaen enenevä määrä mm. filosofeja, kirjailijoita ja luonnontutkijoita julkaisivat ajatuksiaan (etenkin moraalista), vastasivat toisten havaintoihin ja päätelmiin ja näin alkoi näköalojen vaihdon positiivinen summapeli, joka lukutaidon ja kirjojen lukumäärän lisääntymisen myötä voimisti humanitarismia kiihtyvällä vauhdilla aiheuttaen ihmisoikeuksien vallankumouksen. Humanitaarisen kehityksen syyt voivat olla kovin moninaiset, missä lukuisat muuttujat paitsi vaikuttavat humanitarismiin, ovat myös moninaisissa suhteissa toisiinsa.  Tiukan tieteellisen selvittelyn vaatimaa tutkimuksen toistamista ei ole mahdollista tehdä prosessin ainutkertaisuudesta johtuen.  Tieteellisen tutkimuksen monimuuttujamalleihin perehtynyt voi jo kättelyssä päätellä, etteivät johtopäätökset yllä biologisen tai biokemiallisen tutkimuksen todistusvoimatasolle, mutta viitteellisiä ne voivat olla.

Ihmisoikeuksien aikakausi

Länsimaissa aikakautta 1960-luvulta alkaen voidaan syystä kutsua ihmisoikeuksien kaudeksi. Tällöin ihmisoikeuksia kuvaavien termien määrät englanninkielisissä kirjoissa lisääntyivät oleellisesti; ihmisoikeuden 60-luvulta, naisten ja lasten oikeudet 70-luvulta, homojen oikeudet (gay rights) 70-luvun lopulta ja eläinten oikeudet 80-luvun lopulta alkaen. Eläinten oikeudet eivät kuulu tämän tutkielman piiriin, mutta muodostavat luontevan jatkumon eettisen sensitiivisyyden lisääntymiselle. Tutkimusten mukaan asenteet fyysisen väkivallan hyväksymistä kohtaan ovat jyrkentyneet ja väkivaltarikokset ovat vähentyneet. Homoseksuaalisuuden kriminalisointi on poistettu yhä useammissa maissa ja asenteet homoseksuaalisuutta kohtaan ovat lieventyneet. Asenteet lasten fyysistä kuritusta kohtaan ovat jyrkentyneet ja rikostapaukset lasten pahoinpitelyissä ja fyysisessä hyväksikäytössä ovat vähentyneet. Tilastot osoittavat samaa suuntausta naisten kohdalla. Vegetarismi on lisääntynyt ja eläinten suojelu on monien agendalla kuten jokainen julkista tiedonvälitystä seuraava voi havaita. Ihmisoikeudet eri muodoissaan ovat saaneet lain vahvistavan suojan enenevässä määrin. Joskus lain säätäminen saattaa venyä yllättävän pitkään hyväksymättömäksi koetun toiminnan kieltämiseksi; vaikka Italia poisti oikeudenkäyntiin liittyvän kidutuksen jo 1700-luvun lopulla (Pinker 2012), yllätyksellisesti luin vastikään, että Italia on hyväksynyt kidutuksen kriminalisoivan lain vasta heinäkuussa 2017 (7) eli ilmeisesti aiemmin lain mukaan joissakin tapauksissa on kidutus ollut hyväksyttyä.

Nyt versus sata vuotta sitten

Sata vuotta sitten tuskin edes mielikuvituksekkainkaan ihminen kykeni kuvittelemaan sellaista inhimillisyyden laajuutta ja syvyyttä, mikä tänä päivänä vallitsee länsimaissa. Valtion voiman käytön monopolisointi kansalaisten suojelemiseksi toisiltaan on tuottanut hedelmää väkivallan vähenemisenä. Koulutus on nostanut älykkyystasoa ja kasvattanut kykyjä punnita elinpiirin tapahtumia parantaen oman ajattelun ja käytöksen kontrollia. Informaation radikaalisti helpottunut ja lisääntynyt saatavuus ovat antaneet mahdollisuuden tutustua muiden yksilöiden, ryhmien ja kansojen oloihin ynnä objektiivisen tiedon lisääntyessä asettua paremmin kanssaihmisten osaan. Työnjako ja kauppa ovat lisänneet tuottavuutta ja varallisuutta sekä ihmisten välisiä luottoon perustuvia kontakteja ja riippuvuutta toisista nostaen kynnystä kärhämöidä keskenään. Väkivallan vaikuttimet kuten dominanssin tarve, kunnia, saalistus sekä kosto ja näiden hyväksyminen nähdään nykyään arvatenkin toisessa valossa kuin sata vuotta sitten.

Nykyinen länsimaiden ihmisoikeustilanne on huomattavasti lähempänä ruusuristiläisten tavoittelemaa vuorisaarnan mukaista käytäntöä kuin liikkeen alkuaikoina. Ihmisoikeuksien paranemisen syinä teosofia esittää metafyysisiä syitä sekä etiikan osalta alati kohenevaa teleologista maailmanjärjestystä. Ruusuristiläisyydessä painottuu eritoten etiikka, mutta teosofian kanssa yhteiset maailman ja maailmankausien rakennelmat sekä ihmisten ja muiden olentojen evoluution mukaiset ryhmittelyt ja esitetyt kehityslinjat antavat aiheen uumoilla ihmisoikeuksien kehityksen mahdollisuutta myös vastakkaiseen suuntaan. Hätkähdyttävän todisteen ihmisoikeuksien tilasta ja asenteista voi saada lukemalla vuosisadan alun kirjallisuutta vaikkapa teosofian alalta. 2000-luvun lukijan on vaikea ymmärtää kuinka alkuperäiskansoista kirjoitettiin silloin. Esimerkiksi Besant (Besant 1904, ss. 174-183) esittää vahvoja väitteitä alkuperäiskansojen (hän käyttää nimitystä villi-ihmiset, savages) kehitystasosta, korkeasta kipukynnyksestä ja voimakkaan ulkoisen stimuluksen tarpeesta tietoisuuskokemuksen aikaansaamiseksi. Lisäksi hän esittää slummeissa elävien kehojen olevan rakennettu huonoimmista saatavilla olevista aineksista. Ervastin mukaan maapalloa edeltävän kuumanvantaran eläinkunta on inkarnoitunut ensimmäistä kertaa ihmisiksi nykyisen ihmiskunnan alempiin rotuihin kuten bushmanneihin tai tulimaalaisiin (Ervast kaikki kirjat s. 4492). Näiden rotujen ihmiset ovat siis eläimistä seuraavia (tai edellisen manvantaran jälkeen jääneitä ihmisiä). Miltä tällaiset toteamukset mahtavat tuntua ”alkukantisen raakalaisheimon” jäsenestä? Kokevatko he, että muiden kulttuurien ihmiset pitävät heitä tasa-arvoisina ja arvokkaina? Sadan vuoden takaisen yläluokkaisen britti-imperialistisen kulttuurin edustajan voi hyvin kuvitella pitävän näitä ruokomajoissa asuvia silinterihatuttomia, paljain navoin tanssivia ihmisiä hädin tuskin ihmisinä. Mikäli Besantia epäillään myötäelämisen puutteesta, häntä voitaisiin suositella astumaan bushmannin housuihin – tai tarkasti ottaen lannevaatteeseen – empatian kyvyn harjoittelemiseksi. Toki yleinen henki hänen niin kuin esimerkiksi Blavatskyn kirjoituksissa ilmentää altruismia, uhrautumista ja aktiivista heikompien puolustamista.

Nykyisin tällaista alempaan rotuun viittaamista pidetään kansanryhmän loukkauksena ja ennakkoluuloisena ryhmien välisiä ristiriitoja esiin manaavana. Väitteen esittämisen aikoihin tuskin esittäjä ynnä muut aikalaiset tulivat edes ajatelleeksi kuinka nykyinen sivistynyt ihminen näkee rotujen tai ryhmien alentavan luokittelun. Ero sadan vuoden takaisten ja nykyisten asenteiden välillä on häkellyttävän räikeä.  Vain maahanmuuttokriittisen (eufemistinen ilmaisu) voi kuvitella 2000-luvulla kirjoittavan sadan vuoden takaista vastaavaa. Nykytiede edellyttää päteviä, toistettuja tutkimuksia välttämättöminä ennen kuin ryhmien välillä voidaan väittää olevan eroja, ja että eroista voidaan väittää jotakin. Vasta kun eroja on havaittu, voidaan esittää syitä eroille. Itse rotu-käsite on hämärä ja rotujen jaottelut ovat muuttuneet historian aikana (Sapolsky 2017 s. 407). ”Rotu” on biologinen jatkumo eikä niinkään kategoria; geneettinen variaatio rodun sisällä on yleensä yhtä suurta kuin rotujen välillä (Sapolsky 2017 s. 407). Nykytietämyksen mukaan tulimaalasilla on eurooppalaisten kanssa samankaltainen neanderthalin ihmisten geenejä sisältävä perimä. Bushmannit ovat samaa homo sapiens-lajia kuin eurooppalaiset ja intiaanit mutta eivät ole risteytyneet neanderthalilaisen kanssa (Pääbo 2015).

Tutkimusten mukaan kognitiivisissa ominaisuuksissa tai puheen oppimisessa rotujen välillä ei ole eroja (Pinker 2015). Sadan vuoden takaisia kirjoituksia on vaikea ymmärtää muuten kuin olettamalla, että kuvatut kirjoitukset ilmentävät aikansa rotukäsityksiä ja asenteita (Harari 2014, ss. 258-263), eikä niiden ole ymmärretty ilmentävän mitään eettisesti väärää, eikä nykyinen eettinen kokemus ole käynytkään mielessä, ja että teosofian osalta ”rodut” tahdottiin nivoa yhteen manvantarojen ja luonnon valtakuntien kanssa loogisesti ristiriidattoman filosofisen järjestelmän luomiseksi. Toisaalta teosofian mukaan ihmisen ylifyysiset ruumiit ovat koostuneet ”hienoaineksisesta” aineesta, joka mm. ihmisen eettisen ja älyllisen itsekasvatuksen edetessä voi kokonaan vaihtua oman tasonsa hienoimmiksi aineiksi. Täten mahdollisesti ”alempirotuinenkin” voisi itsekasvatuksella ylittää ”rotunsa” rajan. Eettinen taso ja älykkyys siis korreloivat tasojensa aineiden karkeuteen tai hienouteen. Tällä tapaa yksi voi olla rakennettu huonosta tai karkeasta aineesta ja toinen hienommasta ja puhtaammasta. Kuitenkin herää epäily, että akaasisia aikakauskirjoja ei ole virheettömästi luettu tai tulkittu tämän rotukysymyksen kohdalla. Teosofiaan perehtynyt tuntee monia tunnettujen teosofien toisilleen vastakkaisia tai yhteen sopimattomia väittämiä. Akaasisten aikakirjojen lukemiseen näyttää liittyvän virhelähteitä.

Paratiisi maan päällä

Ruusuristiläisyydessä erityisenä elämän ohjenuorana käytetään Jeesuksen Vuorisaarnaksi nimitettyä lukua Matteuksen evankeliumissa. Vuorisaarnassa (Matteus  5) annetaan viisi käskyä: älä suutu, älä ajatuksissakaan ole epäpuhdas, älä vanno, älä ole pahaa vastaan ja älä sodi vaan rakasta kaikkia ihmisiä. Kun nämä käskyt analysoidaan, ymmärretään ja toteutetaan käytännössä, hengen taivasten valtakunta astuu maan päälle ja kadotettu paratiisi voitetaan takaisin (Ervast kaikki kirjat s. 4726). Suuttumattomuuteen, himottomuuteen ja totuudellisuuteen pyrkiminen ovat edellytyksiä itsekontrollin saavuttamiselle, objektiiviselle havainnoinnille, loogiselle ajattelulle, viileälle harkinnalle ja tieteellisen tiedon luomiselle. Yksilö voi jättää pahaksi koetun vastustamisen yhteiskunnalle, oikeuslaitokselle tai karmalle. Meidän itse tulee huomioida kanssaihmiset, asettua heidän asemaan ja rakastaa heitä aivan kuten stoalaisten Jumala rakastaa niin hyviä kuin pahoja.

Toisen maailmansodan jälkeinen kehitys eritoten demokraattisissa länsimaissa osoittaa nimenomaan Vuorisaarnan käskyjen toteutumisen suuntaan. Väkivaltarikokset ovat vähentyneet, ainakin valtioiden keskinäiset sodat loppuneet, rotujen ja ryhmien suvaitseminen lisääntynyt (Australian esimerkki, ks. Soutphommasane 2012), vihapuheita ja kiihottamista kansanryhmää vastaan ei suvaita, naisten ja lasten asema on kohentunut, eläinten suojelu on parantunut, tieteellinen tieto lisääntyy räjähdysmäisesti. Toivoa sopii, että tapahtuneen ihmisoikeuksien kohentumisen ja ruusuristiläisten ponnistelun välinen positiivinen korrelaatio kertoo keskinäisestä syy-vaikutus-suhteesta eikä vain satunnaisesta korrelaatiosta tai yleisestä, kauan kaivatusta, kristinuskon positiivisesta vaikutuksesta tai humanismin ja tieteen kehityksestä.

Kirjallisuutta

Besant A,. Tajunta. 1924. Käännös Kyllikki Ignatius. Suomen Teosofinen Seura.

Besant A. A Study in Consciousness. 1904. Theosophical Publishing Society. http://blavatskyarchives.com/theosophypdfs/besantA_study_in_consciousness.pdf.

Ervast P. Kaikki kirjat. http://www.ruusuristi.fi/wp-content/uploads/2009/12/Kaikki_kirjat.pdf

Harari Y N. Sapiens. A Brief History of Humankind. 2014. Penguin Random House UK. ISBN 9780099590088.

Morris I. Why the West Rules – For Now. 2011. Profile Books LTD. ISBN 978 1 84668 208 7. Copyright 2010.

Neuvonen R. Sananvapauden historia Suomessa. 2018.Gaudeamus Oy. ISBN 978-952-495-468-6.

Pinker S. The Better Angles of Our Nature. 2012. Penguin Books. ISBN 978-0-141-03464-5.

Pinker S.The Langue Instinct. 2015. Penguin Books. ISBN 978-0-141-98077-5. Copyright 1994. Afterword copyright 2007.

Pääbo S. Neandertalilainen. Kadonnutta perimää etsimässä. 2016. Käännös Veli-Pekka Ketola. Art House. ISBN 978-951-884-595-2. Copyright 2014.

Sapolsky R M. Behave. The Biology of Humans at Our Best and Worst. 2017. Penguin Random House UK. ISBN  9781847922168.

Soutphommasane T. Don’t Go Back to Where You Came from. Why multiculturalism works. Newsouth. ISBN-13: 978-1742233369.

1. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainv%C3%A4linen_Teosofinen_Seura

2. http://www.ruusuristi.fi/ruusuristi

3. https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisoikeuksien_yleismaailmallinen_julistus

4. https://en.wikipedia.org/wiki/Universal_Declaration_of_Human_Rights

5. https://en.wikipedia.org/wiki/Cairo_Declaration_on_Human_Rights_in_Islam

6. https://en.wikipedia.org/wiki/Social_contract

7. https://www.reuters.com/article/us-italy-torture-idUSKBN19Q2SQ