Mistä aistikokemus kertoo? – Kokemuksia antroposofisesta henkisen tiedon tiestä.

(Allekirjoittaneen muut artikkelit, tutkielmat ja tutkimukset löytyvät otsikoittain blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestetystä blogiarkistosta sivun oikean puoleisesta palstasta.)

Mistä aistikokemus kertoo? – Kokemuksia antroposofisesta henkisen tiedon tiestä.

 Nykyisen vallitsevan neurotieteellisen paradigman mukaan niin tietoisuuden sisällölle kuin tietoisuuden tasollekin katsotaan voitavan löytää biologinen perusta. Kysymysten asettelussa suositaan pragmaattisesti oletuksia, joita voidaan tieteellisen metodin mukaan testata. Perinteiset käsitykset fyysisestä ruumiista erillisestä tietoisesta hengestä on tässä mallissa hylätty. Käsityksellä tuonpuoleisesta henkisestä todellisuudesta on kuitenkin pitkät perinteet. Tietoisuusfilosofian kovassa probleemissa (https://en.wikipedia.org/wiki/Hard_problem_of_consciousness) on siirrytty dualismista monismiin ontologisesti katsoen. Kukin meistä alkaa ja jatkaa olemassaolon hahmottamista niistä rakennuspalikoista käsin, joihin hän on törmännyt elämässään. Allekirjoittanut on nuoruudessaan tutustunut erääseen nykyäänkin kannatusta saavaan dualistiseen – tarkasti ottaen pluralistiseen – oppisuuntaan, nimittäin teosofiaan ja siihen läheisesti liittyvään ruusuristiläisyyteen sekä Rudolf Steinerin perustamaan antroposofiaan. Näissä opeissa neuvotaan kuinka voidaan harjaantua havaitsemaan yliaistillista henkistä maailmaa.

Aluksi kerron teosofisesta maailmankuvasta havaitsemiskokemuksen kannalta. Seuraavaksi siirryn Steinerin kuvaamiin henkisiin harjoituksiin, joiden tarkoituksena on herättää yliaistilliset havaintovälineet henkisen maailman havaitsemiseksi. Julkituon omat kokemukset tutkimuksistani, jonka aineisto on kerätty pääosin noin 50 vuotta sitten. Tuloksia en ole aiemmin julkaissut kirjallisessa muodossa. Analysoin tutkimustuloksia jo introspektiotutkimukseni aineiston keräämisen yhteydessä sekä pian sen jälkeen eivätkä tärkeimmät johtopäätökset ole muuttuneet vuosikymmenten kuluessa. Pohdintaosassa tarkastelen neurotieteen viimeaikaisia käsityksiä tietoisista havaintokokemuksista ja vertailen näitä käsityksiä alkuperäisiin johtopäätöksiini sekä ruusuristiläisiin ja antroposofisiin näkemyksiin. Neurotieteiden 2000-luvun hillitön kehitys on avannut uusia näkökulmia havaintolöydöksieni selittämiseksi.

Dualismi teosofiassa ja antroposofiassa

Teosofisen ja antroposofisen maailmankatsomuksen mukaan tunne- ja ajatusmaailma ovat konkreettisina ja objektiivisina olemassa olevia tosiasioita. Emme ainoastaan subjektiivisesti tunne ja ajattele mutta tuntemisemme ja ajattelemisemme voivat olla myös muiden ihmisten havaintojen kohteena suoraan samoin kuin me voimme tietyin edellytyksin tarkastella muiden tunteita ja ajatuksia suoraan, ei vain päättelemällä toisen käytöksestä tai kuuntelemalla hänen puhettaan tai lukemalla hänen kirjoittamaansa.  Suoraan, ilman fyysistä käyttövälinettä, vastaanotettu tieto voi olla tuntemusta, ”värähtelyä” vaikkapa sympatiasta tai antipatiasta, ”sisäisen” puheen kuulemista tai näkemistä sielun silmin.

Teosofian mukaan meille tulee kehittymään luonnon mukaisesti tulevaisuudessa uudet aistit: selväkuulo ja selvänäkö vaikkakin varsin kaukaisessa tulevaisuudessa. Voimme kuitenkin kehittää nämä aistit jo aiemmin, vaikka tässä elämässä, aktiivisella harjoituksella ja elämällä eettisesti oikein. Näitä harjoituksia ovat useat teosofiset opettajat selostaneet. Tietojeni mukaan Steinerin Henkisen tiedon tie - kirja on julkaistu suomeksi jo yli sata vuotta sitten vuonna 1912. Allekirjoittanut löysi Reijo Wileniuksen ja Katri Sorman suomentaman version. Kirjan nimi on ”Miten saavutetaan tietoa korkeammista maailmoista” ja se ilmestyi vuonna 1968. Tutustuin kirjaan tuoreeltaan noin 50 vuotta sitten. Aloin kokeilla harjoituksia intensiivisesti, innolla ja eritellen. Luotin täysin opastajan omakohtaiseen tietoon asiasta sekä hänen vilpittömyyteensä. Eettisiä perusehtoja pidin selviönä. Näitä ehtoja tarjosi Steinerin lisäksi muu teosofinen kirjallisuus ja Ernest Woodin kirja ”Jooga”. Myös viimeksi mainitussa kerrottiin meditaatioharjoituksista, joita suoritin annettujen ohjeiden mukaan.

Steinerin harjoitusohjeet

Steiner esittää henkisen elämän ja tiedon tien kolmessa vaiheessa: valmistus, valaistus ja vihkimys. Kuhunkin vaiheeseen kuuluu harjoituksia. Tarkastelen seuraavassa kutakin vaihetta erikseen.

I. Aluksi valmistusvaiheessa hän kehottaa huomiomme kiinnittämistä versovaan, varttuvaan ja kukoistavaan elämään ja toisaalta kuihtumiseen, lakastumiseen ja kuolemiseen. Näihin ilmiöihin hän väittää liittyvän tietyn tunnemuodon, henkiset viivat ja kuviot, jotka ilmenevät aina samoissa ilmiöissä samanlaisina ja eri henkilöille samanlaisina. Näiden havaintojen kohteet ovat siten objektiivisia tosiasioita. Termit tunnemuoto ja henkiset viivat ja kuviot olivat mielestäni ideoina vaikeasti käsitettäviä. Olemme tottuneet, että tunne on tunne eikä siihen liity käsitteenä kaksi- tai kolmiulotteisen maailman ominaisuuksia. Samoin muoto on visuaalisesti havaittava kaksi- tai kolmiulotteisen avaruuden osa eikä siihen peruskäsitteenä liity kokemusperäinen tunne. Ajatuksissa toki voimme luoda sielumme silmien eteen millaisia muotoja tahansa ja ilmiö on silloin henkinen mutta käsitteenä muoto on objekti ja kokija siitä erillinen subjekti. Käytännön harjoituksena siis tarkastellaan kohdetta, luodaan kasvavan idea, sitten antaudutaan ilmiön tuomalle tunteelle ja sitten tulisi havaita muodot ja viivat. Siis konkreettisen asian yhteydessä ensin näköaistikokemus → ajatus → tunne → näköaistikokemus ja jos olen oikein ymmärtänyt niin abstraktissa tapauksessa ensin idea, jolla ei ole muotoa → tunne → näköaistikokemus. Siis tunnetta seuraa näköaistimus, joka ei ole fyysisen maailman näköaistimus vaan henkisten silmien näköaistimus. Steiner tähdentää, ettei pidä pitkään jäädä pohtimaan mitä tämä tai tuo seikka merkitsee eikä pidä lainkaan pyrkiä spekuloivalla järjellä ratkaisemaan mitä asiat merkitsevät. Korkeampiin maailmoihin perehtyminen alkaa kun oppilas on vakuuttunut tunteiden ja ajatusten todellisuudesta.

II. Oppilaan tulee kiinnittää huomio ääniin. On asennoiduttava siten, että ääni tuo tietoa ihmisen itsen ulkopuolelta, on eläydyttävä siihen, millaisen tunteen äänen aikaansaaja ilmentää itsestään. Huomioiminen koskee sekä elävää että elotonta luontoa. Harjoituksessa kehittyy sielun kuuloaisti.

III. Erityisesti tulee kiinnittää huomio tapaan, jolla kuunnellaan muita ihmisiä; tulee pidättyä 

arvostelusta ja eläytyä kuultavan osaan. Harjoituksissa herää sisäisen sanan havaitseminen. Korkeammat olennot puhuvat oppilaalle juuri sisäisen, fyysisin korvin kuulumattoman, sanan kautta. Tässä siis tarkoitetaan ideoiden ja ajatuskulkujen siirtoa korkeammalta olennolta ihmiselle. Steinerin mukaan sisäiset sanat eivät ole vain ideoita vaan niissä on myös voimaa. Hän tarkoittanee, että voima on sellainen, joka saa aikaan jotakin. Täten henkinen sisäinen sana voidaan jaotella osiin: idea ja voima.

IV. Valaistusvaiheessa oppilaan on verrattava kiveä ja eläintä, miten ne eroavat toisistaan nimenomaan liikkumisen kyvyn osalta. Eläimen liikkumisen saa aikaan pyyde, kiven muodon on muovannut pyyteettömyyden voima. Tällaisten harjoitusten tulisi herättää tunnelajeja, jotka ovat erilaiset eläimellä ja kasvilla. Nämä tunteet voivat herätä myös ilman ulkoista objektia. Tällaisista tunteista ja niihin liittyvistä ajatuksista kehittyy henkiset silmät, jotka lisäävät värin valmistusvaiheen muotoihin. Termi väri ilmaisee suurin piirtein havainnon laadun. Kivestä virtaa sinistä tai sinipunaista, eläimestä punaista tai punertavan keltaista ja kasvista vihreää, joka muuttuu eteeriseksi ruusunpunaksi. Värivivahteet esiintyvät suurella skaalalla.  Kun ihminen on saavuttanut kyvyn nähdä henkisin silmin, hän kohtaa jossakin vaiheessa myös ihmistä korkeampia tai alempia olioita, joita ei ole fyysisessä maailmassa.

V. Tulee ottaa eteensä siemenjyvä. On kuviteltava sen väri ja muoto sekä kuviteltava siemenestä lähtevä kasvi täysikasvuisena. Sitten on ajateltava, että kuviteltu saadaan aikaan maan ja valon voiman avulla mutta ei keinotekoisesta siemenestä vaan oikeasta. Tuntein on muodostettava ajatus, että näkymättömästä tulee näkyvä ja pysyttävä tässä ajatuksessa. Tällöin voi tuntea itsessään tietyn voiman, joka saa aikaan aistillis-henkisenä havaitun liekin, sinipunainen keskeltä ja sininen reunalta.

VI. Seuraavaksi keskitytään kukoistavaan kasviin ja ajatellaan, että se tulee kuolemaan mutta kasvissa on jotakin, joka estää sitä häviämästä, se muodostaa siemeniä. Häviämisen estymisestä seuraa tunne, joka muuttuu uudeksi havainnoksi, joka muistuttaa fyysistä väriaistimusta; liekkimuodostuma, jonka keskiosa on vihertävän sininen ja reunat keltaisen punaisia. Näillä harjoituksilla ei nähdä vain olioiden nykytila mutta myös alku- ja lopputila. Ei tule vain kuvitella siementä ja kasvia, siis itse luoda niitä vaan oleellista on, että todellisuus luo havainnot minussa.

VII. Seuraavassa vaiheessa ajatellaan ihmistä, jonka on joskus havainnut haluavan jotakin. On kiinnitettävä huomio tähän pyyteeseen sellaisena hetkenä kun se on kiihkeimmillään ja on vielä epävarmaa saako ihminen haluamansa. Kun mielessä vallitsee mahdollisimman täydellinen sisäinen rauha, mielikuva luo sielussa tunteen, joka kasvaa sielussa voimaksi, joka puolestaan muuttuu toisen ihmisen sieluntilan henkiseksi havainnoksi. Näkökenttään nousee loistava astraalinen kuva. Keskusta herättää tunteen kellanpunaisesta ja reunoiltaan se näyttää punasiniseltä tai sinipunaiselta.

VIII. Harjoitukseen täydennykseksi huomioidaan samalla tavoin ihmistä, joka on saanut toiveensa tyydytetyksi. Tällöin kokee henkisen liekkimuodostuman, jonka keskus tuntuu keltaiselta ja reunat vihertäviltä.

Tulokset

Yritin parhaani mukaan ymmärtää ja seurata ohjeita. Aluksi on objekti, joko konkreettinen esine tai kuviteltu esine tai abstrakti käsite. Sitten on pyrittävä olemaan vain vastaanottava havainnoitsija ilman mitään omia tunnetiloja tai ennakkoasenteita; on annettava objektista virrata meihin informaatiota, joka ilmenee pelkkänä tunteena tai viivoina ja kuvioina tai erityisesti värin tunteena. Tämä käsitetään suorimmin värin näkemisenä ja tekstissä usein puhutaan värin näkemisestä. Toisaalta asian voisi käsittää siten, että tunne on samanlainen tunne kuin tietty väri herättää meissä. Siten me vertaisimme tarkasteltavan asian yhteydessä havaittua tunnetta ja tietyn värin herättämää tunnetta; jos havaitsisimme sen samanlaiseksi kuin esimerkiksi punaisen herättämän tunteen, kutsuisimme lopputulosta punaiseksi. Tällöin meillä tulisi olla todella laaja skaala erilaisia tunteita, jotka vastaavat eri värejä ja niiden intensiteettejä. En kuitenkaan voi kuvitella itselläni - ja tuskin muillakaan - olevan tarvittavan valtaisaa tunneskaalaa ja siten suljen pois tämän tulkintavaihtoehdon. Päättelin, että lopputulos on kokemus muodosta ja/tai väristä. Harjoittelin tiiviisti mutta minkäänlaista tunnetta tai väri- tai muotohavaintoa en kokenut.

Muutin harjoitusta siten, että loin itse tunteen, jonka kuvittelin objektin saavan aikaan. Tällöinkään ei ilmennyt muoto-värihavaintoa lukuisista yrityksistä huolimatta. Seuraavassa vaiheessa kuvittelin värin, joka tulisi havaita. Tällöin kykenin havaitsemaan, kykenin kokemaan aivan kuin näkisin fyysisin silmin valitsemani värin, väriyhdistelmän ja muodon. On varsin helppoa yhdistää määrättyyn käsitteeseen tai asiaan väri-muotoyhdistelmä ja opetella muistamaan mikä väri-muotoyhdistelmä ilmaantuu kun ajatellaan valittua asiaa. Lisäsin valitsemaani asiaan sekä väri-mutoyhdistelmään tunteen ja värien intensiteetti lisääntyi hämmästyttävästi. Kalpeana esimerkkinä intensiteetin lisääntymistä voisi sanoa vaikkapa höylätyn puulaudan värikylläisyyden esiin loihtimiseen puuöljyllä.

Kuhunkin ideaan kykenin itse liittämään millaisen värin, värin intensiteetin, muodon ja plastisen liikkuvuuden vain halusin. Joskus tahdon ponnistusta tai tahdon ponnistuksen aietta tarvitsin tuskin havaittavasti tai riitti huomion kiinnittäminen sisäiseen tai ulkoiseen objektiin sisäisen kokemuksen aikaansaamiseksi. Lopulta väri-muotovideo saattoi käynnistyä täysin spontaanisti. Samoin saatoin opetella vaikkapa punaisen liittämistä intohimoon tai kalvakan sinisen henkiseen kylmyyteen ja värin kokemus saattoi toistua mainitun merkityskokemuksen tuntiessani.

Omissa meditaatioharjoituksissani pyrin toimimaan joko vain tunteettomana tai myös tunteellisena havaintojen vastaanottajana. Kuitenkaan muunlaista tavallisten aistieni välittämästä informaatiosta poikkeavaa virtausta, kuvitellusta tai konkreettisesta objektista, aistihavainnon tyyppistä tai tunteen tai merkityssisällön muotoista, en havainnut ilmaantuvan. Opettelin kyllä kuuntelemaan kanssaihmisiä ilman ennakkoarviota, ennakkoluuloja ja pyrin eläytymään puhujan tai havaintoni kohteen kokemuksiin. Harjoittelin sekä pelkkää eläytymistä että älyllistä analysointia. Kyky empatian kokemiseen kyllä lisääntyi, mutta toisten negatiiviset tunteet ja ajatukset koin perin vahvoina ja loukkaavina ja oli vaikea laantua takaisin neutraaliin sielun tilaan.

Väri-muotofilmit eivät olleet ainoita spontaanisti ilmenneitä kokemuksia vaan aloin kuulla sisäistä musiikkia, joka myöhemmin kehittyi sinfoniamusiikin tyyppiseksi. Jos musiikki loppui, tarvitsi vain ajatella jotakin instrumenttia tai melodian pätkää, ja musiikkiesitys jatkui. Sekä väri-muotovideot että musiikki olivat siinä mielessä järjettömiä, ettei niihin liittynyt mitään merkityksiä, ihania esityksiä kylläkin muttei mitään käsitteellistä yhteyttä ympäröivään maailmaan.

Pohdinta

Steinerin tapa käyttää voimatermiä on mielestäni ongelmallinen: tunne ei nimittäin muutu voimaksi ja edelleen voimasta henkiseksi havainnoksi. Voima tarkoittaa käsitteenä, että se muuttaa jotakin joksikin mutta se itse ei muutu muuksi, toki voi varioida suuruudeltaan. Voiman tunne toki voidaan tuntea mutta se on tunne eikä voima. En tiedä onko kyse alkuperäisen tekstin käsitteiden epäselvyydestä vai kääntäjien haksahduksesta.  Steinerin käyttämien käsitteiden ja sanojen määrittelyn vaikeaselkoisuus tai niiden käytön poikkeavuus tavanomaisesta hämärtää ja vaikeuttaa esitettyjen asioiden ymmärtämistä, valitettavasti.

Pekka Ervast esittää (Ervast 1960. Luku VII, Värien ja muotojen maalima), että eri selvänäkijöiden havainnot samasta kohteesta voivat olla erilaiset. Esimerkkinä hän mainitsee, että yksi selvänäkijä voi nähdä punaista havainnoitavan aurassa ja toinen vihreää. Samoin eri selvänäkijät voivat nähdä muodot havainnoitavan aurassa erilaisina. Hän tulkitsee havaintojen erojen johtuvan selvänäkijöiden omista persoonallisuuden piirteistä; henkilö näkee, toivoo ja ihailee sellaista, jota häneltä puuttuu. Kun ihminen on poistanut persoonalliset tunteensa, hän näkee oikeita värejä ja kun hän on puhdistanut ajatuksensa, hän näkee oikeita muotoja. Ervastin mukaan selvänäössä on kyse värin ja muodon havaitsemisesta. Havainto voi siis vaihdella ihmisestä toiseen. Havainnolle on annettava tulkinta havainnon merkityksen ymmärtämiseksi. Tulkinta on jaettava kohteen itsensä ominaisuuksien analyysiin ja toisaalta havainnoitsijan ominaisuuksien analyysiin sekä kolmanneksi informaation siirtymisen prosessin analyysiin. Tarvitaan myös ontologista (oppi olevaisen perimmäisestä laadusta) analyysia tunteen ja värin yhteydestä. Kumpi on primaarinen, esiintyvätkö ne aina yhdessä, voiko olla tunnetta ilman väriä, mikä on tunne- ja värisubstanssi, jne.? Ervast esittää, että toisesta ihmisestä tulee tajuntaamme (auraamme) vaikutus, jonka tulkinta on väri. Hän ei esitä selkeästi onko vaikutus tiedostettu tunne vai tiedostamaton vaikutus. Jos vaikutus on tiedostettu tunne, miksi silloin tarvitaan väriä tulkinnaksi? Jos vaikutus on tiedostamaton, silloin väri sopii paremmin tulkinnaksi. Mutta koska väri ei sinänsä ole merkityskokemus, se on edelleen muutettava tajunnassa merkityskokemukseksi, tunteeksi.

Synestesiailmiö on tunnettu kirjallisuudessa jo vuosisatoja. Ilmiöllä on tarkoitettu aistimuksen syntymistä toisen aistin piiriin kuuluvasta ärsytyksestä. Synestesiassa yhden aistialueen ärsykkeeseen liitetään havainto, jolle ei ole vastinetta objektissa. Lisähavainto voi olla saman aistin alueeseen kuuluva tai toiselle aistialueelle. Tällainen synestesian yleinen muoto on kirjaimeen, numeroon, viikonpäivään tai kuukauteen automaattisesti liittyvä väri. Perinteisesti on ajateltu, että aistiärsyke tuottaa sellaisen havainnon, jota ei aistittavassa esineessä ole. Tarkemmat uudet tutkimukset ovat osoittaneet, että kyseessä ei ole niin sanottu ”matalan” tason yhdistelmä havainnosta kokemiseen vaan nimenomaan ”korkeamman” tason ideaestesia; idean, merkityksen, käsitteen, älyllisen tilan ja tapahtuman, ajatusten, mielialojen, muistojen tai kuvittelun havaitseminen väreinä. Mroczko-Wąsowicz ja Nikolić ovat julkaisseet tieteellisen yleiskatsauksen semanttisista merkityksistä synestesian synnyssä (1). He ovat päätyneet ideaestesia-käsitteeseen, jonka mukaan ihminen ei ole mekaaninen peili, joka ilman vääristymää luo kuvan ulkoisesta todellisuudesta. Päinvastoin aistiärsyke altistuu merkityskokemukselle, joka muokkaa aistiärsykkeen. Numerot, kirjaimet ja aikayksiköt ovat yleisimmät synestesiailmiön yhteydessä esiintyvät muodot. Tällaiset tekijät ovat, ainakin länsimaissa, ensimmäisiä todella abstrakteja käsitteitä, joita lapsen täytyy oppia. Oppimisprosessissa konkreettisen objektin puuttuessa lapsi luo sisäisen objektin – värin – konkreettisen objektin sijaan kun ei ole vielä oppinut ajatuksellisesti vaativia, abstrakteja sisältöjä. Synesteettinen yhdistäminen siis helpottaa siirtymistä konkreettisesta ajattelusta abstraktiseen. Kullakin synesteetikolla esiintyvät omat yksilölliset, yleensä varsin suppealla kokemusmaailman alueella ilmenevät ideaan liittyvät aistikokemukset kuten värit.

Oman tutkimukseni keskeisin tarkoitus oli tutkia fyysisten aistien ulkopuolista havaitsemista yliaineellisesta todellisuudesta. Mediaatioharjoitukseni suunnittelin ja suoritin tätä nimenomaista tarkoitusta varten. Poistaakseni etukäteisoletuksen vaikutuksen mahdolliseen ilmaantuvaan havaintoon, en aluksi lukenut tarkkaan tai painanut mieleeni sitä millainen väri tai muoto tulisi havaita. Filosofinen pohja-ajatus oli siis, että objekti aikaansaa havainnon, jolle sitten annetaan tulkinta.  Koska en saanut havaintoa, koetin itse kuvitella käsitteeseen liittyviä havaintoja. Tätä tietä tulin tutkineeksi ideaestesiaa vaikken silloin lainkaan ymmärtänyt tällaisesta tutkimuksesta olevan kyse tai tuntenut koko käsitettä.  Ideaestesialöydössä filosofinen perusta kääntyy päinvastaiseksi perinteiselle objektista havaintoon mallille; nimittäin käsitteestä seuraa havainto. Lisäksi aivosähkökäyrään (EEG) pohjautuvan tutkimuksen mukaan käsitteestä muodostettu havainto taas tulkitaan merkitystä omaavaksi uudeksi stimulukseksi (6). Päädyin samaan tulkintaan kuin ideaestesiatutkijat vaikken kyennyt löydöksiäni kovinkaan pitkälle analysoimaan. Kiteytetty johtopäätökseni oli, että näen mitä kuvittelen.

Sanojen merkitysten aktivoituminen tai kieliopillinen muokkaaminen voivat ilmetä koettujen värien kylläisyyden tai valovoimaisuuden muutoksina (1,2,3,4,5). Allekirjoittaneella värien kylläisyys ja valovoimaisuus muuntelivat tunteen voimakkuuden funktiona. Synestesia voidaan jakaa pintaprojektioon, jossa värit ilmenevät objektin kohdalla ja lähialueprojektioon, jossa värit sijaitsevat havainnoijan lähiavaruudessa. Steinerin ja Ervastin kuvauksissa on kyse pintaprojektiosta, allekirjoittaneella esiintyi molempia muotoja.

Allekirjoittaneen tutkimukset syvensivät ja selvittivät käsitteille perustuvia ilmiökokemuksia, maailman havaitsemista, ajattelua ja käsitteellistämistä. Steinerin kirjan otsikkoon liittyy vahvasti lupaus korkeamman maailman tiedon saavuttamisesta. Siinä muodossa, missä kirja tarkoittaa korkeamman maailman kokemuksellista tietoa, en saavuttanut päämäärää. Missä määrin eettisten ehtojen täyttäminen tai täyttämättä jättäminen vaikuttivat epäonnistumiseen, ei kuulu tämän artikkelin piiriin. Haluan kuitenkin mainita, että pyrin täyttämään ehdot tunnollisesti. Tutkimusraportin kirjoittaminenkin jäi kun minulla ei ollut mielestäni kylliksi referenssejä ja ymmärsin tutkimukseni nollatutkimukseksi koska en saavuttanut oletettuja tuloksia. Uusi ideaestesiakäsite yhdistää kokemukseni muiden tutkijoiden kokemuksiin ja tutkimuksiin. Omasta puolestani esittäisin uuden termin kuvaamaan osaa omasta tutkimuksestani, nimittäin termin pathiaestesia. Nimi johtuu kreikan sanoista pathia, tunne, ja aesthesia, aistiminen.  Vaikka alkuperäinen tavoite ei toteutunut Steinerin kuvaamalla tavalla, tutkimukseni kuitenkin auttaa raottamaan ymmärrystä kuinka biologinen systeemi voi tuottaa kokemuksia tai kuinka teosofian monadi on yhteydessä fyysisen maailmamme ja biologisen systeemin kanssa, kuinka käsitteellinen verkosto on yhteydessä aistikokemuksen kanssa ja mikä on sen rooli kyvyssä olla hereinen ja toimia ympäröivän maailman kanssa. Tulokset eivät kertoneet okkultismin osoittamalla tavalla konkreettisesta transsendentistä maailmasta, mutta kylläkin abstraktisesta maailmasta.

Tiedetään aistiärsykkeiden aiheuttavan sähköimpulsseja hermoihin. Miten impulssit tai impulssien kanssa ilmenevät tuntemattomat paralleelit tekijät tai itsenäiset tuntemattomat tekijät aikaansaavat tajunnan on edelleen suuri kysymysmerkki. Okkultismin mukaan tajunta on olemassa myös ilman fyysistä ruumista. Leibnizin ikkunattomista monadeista poiketen tajunnan katsotaan, okkultismin mukaan, vastaanottavan myös ylifyysisten aistielimien kautta informaatiota ja tämä informaatio on muutettava tajunnassa merkityksiksi, käsitteiksi ja tunteiksi. Jonkinlaisten mekanismien ja lainalaisuuksien täytynee toimia tässä ylifyysisessä muuntamisprosessissa. Fyysisten aivojen toiminnan yhteyttä henkisiin kokemuksiin, tunteisiin ja ajatuksiin on voitu viime vuosikymmeninä tutkia yhä moninaisemmin menetelmin. Olivatpa ylifyysiset ”aivot” millaiset tahansa filosofisesti periaate on sama fyysisessä ja ylifyysisessä; objekti aikaansaa ärsykkeen, ärsykkeestä seuraa kokemus ja korkeammassa muodossa kokemus on merkityskokemus. Ideaestesiassa tilanne on päinvastainen: merkityksestä luodaan aistikokemus, jota voidaan erheellisesti pitää ulkoisen objektin aikaansaaman ärsykkeen seurauksena.

Harjoitteluni edetessä sisäinen maailma eritoten näkö- ja kuulokokemuksien puolesta muodostui hyvin todelliseksi, en voinut epäillä sen todellisuutta. Parhaimmillaan sisäinen maailma on todellisempi ja valovoimaisempi kuin fyysinen maailma. Voin hyvin kuvitella, että näin voimakkaan intensiiviset kokemukset houkuttavat tulkitsemaan kokemuksen aiheuttajan tulevan ympäröivästä maailmasta, ei kokijasta itsestään. Usko, toivo ja varma vakaumus transsendenttiin todellisuuteen ovat omiaan sokaisemaan ilmiökokemuksen muita tulkintavaihtoehtoja. Katsoin itseni silloin – niin kuin nykyäänkin – totuuden etsijäksi, lahjomattoman avoimeksi kaikille tulkinnoille. Puolueettomalla, tarkalla havainnoinnilla ja analyysilla tulin pettymyksekseni eri tulokseen kuin Steiner: havaintokokemukseni kertoi minusta itsestäni, ei minun ulkopuolisesta maailmasta. Steinerin ja Ervastin kuvaamat yhteydet värien ja muotojen näkemisen yhteydestä käsitteisiin voidaan käsitykseni mukaan selittää myös ideaestesialla.

Synestesiatutkijoiden ja allekirjoittaneen tulkinnasta poiketen Steiner ja Ervast katsovat näköhavainnon tulevaksi ulkopuolisesta objektista. Steinerin ja Ervastin tulkinta tietenkin voi olla oikea mutta riittävä selitys heidän kuvauksestaan ja tässä tutkimusraportissa esitellyistä allekirjoittaneen löydöksistä päätellen on ideaestesia, jossa henkilön sisäinen luonnollinen tapa muodostaa käsitteitä, käsitteenmuodostuksen kiinteä yhteys aistihavaintoon, aistihavainnon modifiointi ja etukäteisoletuksen vaikutus aistikokemukseen ovat keskeisiä. Vaikka Steinerin ja Ervastin kuvaamat ilmiöt sopivat ideaestesiakäsitteeseen, heidän väitettään ei suoralta kädeltä voi kiistää. Tutkimukseni ei tukenut heidän käsitystään; tulkinta jää edelleen avoimeksi.

Viitteet

Ervast, Pekka (1960). Salaperäinen ihminen. Ruusu-Risti Helsingissä 1960. Hyvinkään Kirjapaino. Hyvinkää 1960.

Steiner, Rudolf (1968). Miten saavutetaan tietoa korkeammista maailmoista. Suomalaisten Antroposofien Liitto. Helsinki. Vammalan Kirjapaino Oy. Vammala 1968.

1. https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fnhum.2014.00509/full

2. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed?Db=pubmed&Cmd=ShowDetailView&TermToSearch=17760774

3. https://www.cell.com/current-biology/fulltext/S0960-9822(07)01760-5?_returnURL=https%3A%2F%2Flinkinghub.elsevier.com%2Fretrieve%2Fpii%2FS0960982207017605%3Fshowall%3Dtrue

4. journals.sagepub.com/doi/abs/10.1111/j.1467-9280.2007.01981.x?url_ver=Z39.88-2003&rfr_id=ori%3Arid%3Acrossref.org&rfr_dat=cr_pub%3Dpubmed&

5. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed?Db=pubmed&Cmd=ShowDetailView&TermToSearch=22231728

6. journals.sagepub.com/doi/10.1111/j.1467-9280.2008.02103.x

Englanninkielinen teksti löytyy klikkaamalla alla olevaa linkkiä.

Please see English version. Click the link below!

https://tapiojoensuu3.blogspot.com/2019/04/what-causes-experience-of-sensory.html

Jooga niin kuin olen sen ymmärtänyt ja kokenut

(Allekirjoittaneen muut artikkelit, tutkielmat ja tutkimukset löytyvät otsikoittain blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestetystä blogiarkistosta sivun oikean puoleisesta palstasta.)

Jooga niin kuin olen sen ymmärtänyt ja kokenut

                                                                                                                                     26. 8. 2018

Joogaa harrastaa niin risupartainen, rutiköyhä erakko kuin trendikäs, liikunnallinen businessnainen. Joogalla voidaan tarkoittaa niin jäsenten venyttelyä ja rentoutusta kuin loogista ajattelua, mielikuvaharjoittelua, astraalimatkaa tai hereistä havainnointia. Tulee tuntea asiayhteys, jotta voisi ymmärtää mitä puhuja tai kirjoittaja tarkoittaa joogalla. Joogan tunnetut juuret häviävät Induslaakson kulttuurien luoksepääsemättömään hämärään. Ensimmäisellä vuosituhannella ennen kristillistä aikaa jooga oli tunnettu ja ilmenee mm. Rig Vedan, Upanishadien ja Bhagavad Gitan teksteissä (1). Käsittelen esityksessäni joogan kahdeksaa osa-aluetta eli angaa ja kuinka päädyin tutkimaan joogaa. Ensisijainen lähteeni on ollut Ernest Woodin suomennettu kirja nimeltä Jooga. Esittelen aiheesta nimenomaan minulle valjenneet tärkeimmät osa-alueet. Jätän vaille enempää pohtimista minulle vähemmän tärkeät, merkityksettömät tai käsitykseni mukaan jopa haitalliset joogan alueet. Seuraavaksi siirryn omiin tutkimuksiini ja kokemuksiini. Lopuksi arvioin tuloksien merkitystä sekä käytännön elämän että ontologian kannalta.

Jooga ja nuorisokulttuuri 1960-luvulla

Jotta voisi ymmärtää allekirjoittaneen näkökulmaa ja kokemuksia joogasta, tulee tuntea 1960-luvun nuorisokulttuuria. Olen tutustunut joogaan viisikymmentä vuotta sitten 1960-luvun lopulla lukiopoikana. Lauluyhtye The Beatles teki joogaa laajalti tunnetuksi kautta maailman. Heidän opettajansa oli lyhyen ajan oman transsendentaalisen meditaation tekniikan ja maailmanlaajuisen organisaation luonut Maharishi Mahesh Yogi, jonka kuvan lähes jokainen silloinen nuori on nähnyt ja jotkin ehkä lukeneetkin hänen oppejaan. Itse en kuitenkaan tutustunut hänen ajatussuuntaansa lähemmin. Kuitenkin The Beatlesin laulujen sanoissa ja musiikissa heijastuivat joogaopit. Tuon ajan nuorisokulttuurissa niin musiikissa, kuvataiteessa kuin kirjoituksissakin vallitsi sisäisen maailman, henkilökohtaisen kokemuksen arvostus ja painotus ja etiikassa rauhan ja rakkauden filosofia. Tuttuja iskelmiä olivat mm. The Beatlesin ”All you need is love (1967)”, Simon & Garfunkelin ”The sound of silence (1964)”, rockyhtye Tasavallan Presidentin esittämä Pekka Strengin ”Sisältäni portin löysin (1970)”, The Mamas & The Papasin (John Phillips) ”San Francisco (1967)”.

Lukion vieraiden uskontojen oppikirjan lähdeluettelosta löysin juuri suomennetun Ernest Woodin kirjan. Kirja ei ilmeisesti ole kovin tunnettu, sillä sitä ei mainita esimerkiksi Matti Rautaniemen varsin laajassa joogaa esittelevässä kirjassa vuodelta 2015 (Rautaniemi 2015). Hankin Woodin kirjan itselleni ja aloin opetella innolla, hartaudella, systemaattisesti ja perin pohjin. Ernest Woodin taustoista en silloin tiennyt mitään. Käsillä olevaa esitelmää tehdessäni tarkistin henkilötietoja oppiakseni, että hän toimi Sind National Collegen ja Madanapallen Collegen fysiikan professorina sekä esimiehenä ja presidenttinä. Hän edisti teosofisia näkemyksiä kirjoituksin ja luennoin Intiassa, monissa Aasian maissa, Euroopassa ja Amerikoissa. Hän hävisi Annie Besantin kuoleman jälkeen Teosofisen Seuran presidenttivalinnassa George Arundalelle. Hän perusti yhdessä useita kouluja Maria Montessorin kanssa. Wood oli perehtynyt monipuolisesti joogaan teoriassa ja käytännössä ja tunsi useita joogeja.

Joogafilosofiaa - miksi joogaa?

Joogan päämäärää oli vaikea ymmärtää lukemistani teksteistä. Esityksiä lukiessa välistä tuntuu kuin ymmärtäisi ja seuraavassa hetkessä huomaa olevansa täysin hukassa. Mitä enemmän selostuksia lukee sitä sekavammaksi tavoitteen käsittäminen käy. Esitykset vilisevät termejä kuten nirvana, vapautuminen, sammuminen, ilo, autuus, ekstaasi, oivallus, tajunnan laajeneminen, vapaus, riippumattomuus, moksha, kaiken loppuminen. Ernest Wood esittää kuitenkin joitakin selkeästi hahmotettavia kohtia. Johtopäätöksenä joogan päämäärän määrittämisestä on määrittelemättömän löytäminen. Kyseessä on löytöretki, jolla saavutetaan sellaista, mitä ei tunneta. Tätä tuntematonta ei sovi määrittää, koska emme tunne sitä. Määritelmät loisivat etukäteisoletuksen, jonka sitten löydämme ja pidämme tätä löytöä, ei omana luomuksemme, vaan totena, objektiivisena asiana. Mielellämme on taipumus tuottaa oletuksen mukaisia havaintoja, jotka voivat todenmukaisesti matkia objektiivisia aistimuksia. Joogan avulla saavutettu löytö on fyysisen ruumiin (rupa) ja mielen ulkopuolella. Siksi fyysinen ruumis on saatettava tilaan, jossa se ei kiinnitä mielen huomiota eikä häiritse mietiskelyä. Tätä tarkoitusta varten on kehitetty fyysistä ruumista harjoittavat joogan osat: asento ( sana), hengityksen hallinta (prānāyāma) ja aistitoiminnan pysäyttäminen (pratyāhāra). Meidän on ymmärrettävä, ettemme ydinolemukseltamme ole sama kuin mielemme ja siksi tahtomme, tunteemme ja ajatuksemme on myös hylättävä. Jopa halumme kehittyä ja saavuttaa on lopulta jätettävä.

Lukemani perusteella ymmärsin joogan erääksi päämääräksi riippumattomuuden (sanskritiksi kaivalya) ja toiseksi sisäisen maailman avautumisen. Kaivalya voidaan käsittää myös ykseydeksi. Woodin mukaan Patanjalin Jooga-sutrissa Ishwara eli Jumala esitetään hengeksi (purusha), joka on vapaa ja riippumaton. Joogin päämäärä on samanlainen riippumattomuus ja joogi tässä riippumattomuuden mielessä tulee Jumalan kaltaiseksi, yhtyy häneen. Eräässä tulkinnassa jooga-termin sanotaan johtuvan sanskritin verbijuuresta (yuj), joka tarkoittaa sitomista, yhdistämistä, yhdistymistä. Päättelin tajunnan, kokemuksen laajentuvan, sisäisen maailman avautuvan mutta lukemalla tai pohtimalla en saanut selville mitä sisäisen maailman avautuminen voisi tuoda tullessaan. Tulos olisi ainakin arvokas, ilmeisen yllätyksellinen ja vain joogan mukaan eläminen voisi paljastaa tämän salaisuuden. Päämäärän saavuttamisen oleellinen ehto on viveka, erottelukyky, kyky erottaa oleellinen epäoleellisesta, todellinen epätodesta ja rajoitetusta. Toisena ehtona on värittymättömyys (vairāgya), jolla tarkoitetaan tilaa, jossa ulkopuoliset kohteet eivät herätä halua. Kaivalya on merkitykseltään lähellä stoalaisuuden autarkiaa ja viveka vastaavasti prohairesista (Epiktetos). Käsitteet eivät ole identtisiä ja erot johtuvat mm. oppirakennelmien eroista kokonaisuutena sekä monista teorioiden yksityiskohtien eroista. Kokemuksellisesti ne ovat enemmän sukulaisia kuin puhtaan filosofisesti.

Erottelukykyä ei voi kuvitella saavuttavansa, ellei hallitse mielen harhailua, ailahduksia, takerteluja ja inertiaa. Patanjalin mukaan jooga on juuri mielen vaihtelujen estämistä (yogas chitta vritti nirodhah). Joogan kahdeksan jäsenen (anga) opetus käsittelee ja opettelu sisältää juuri mielen liikkeiden hallintaa. Edistyminen joogassa edellyttää myös suurta vapauden kaipuuta ja ymmärrystä, että työ on tehtävä itse ilman valittamista, sillä ulkoiset olosuhteet eivät ole esteitä. Toiset ihmiset eivät voi auttaa tai estää ihmisen kehitystä. Pyrkijän tulee ilman mielipahaa tai vihamielisyyttä luottaa elämän lakeihin ja horjumatta pyrkiä päämääräänsä.

Joogafilosofian mukaan kaikki elämän asiat tapahtuvat ulkomaailman ja ylemmän, varsinaisen itsen (ātmā) välillä. Ātmā on se mitä oppilas ei vielä tunne. Fyysinen keho ja mieli ovat välittäjiä ātmān ja ulkomaailman välillä. Fyysinen keho ja mieli on saatava sopusointuun, järjestykseen, puhtaiksi, terveiksi välitystehtävää varten. Joogan avulla arvelin löytäväni vastauksen etsivän nuoren polttaviin kysymyksiin: mitä tajunta on, miksi elämä näyttää dualistiselta, kuinka voittaa pahan olon tunteen ja saavuttaa onnellisuuden, kuinka välttää vihaa ja väkivaltaa.

Pyrin alusta alkaen opettelemaan joogan perustermit alkuperäiskielellä sanskritilla. Myöhemmin olen havainnut, että valinta oli erityisen onnistunut. Mitkään termien käännökset eivät tarkkaan vastaa alkuperäiskielen merkitystä ja käännös välttämättä vaikeuttaa ideoiden ymmärrystä. Alkuperäistermien avulla voidaan parhaiten oppia käsiteltäviä ideoita ja käytäntöjä. Kun ajatusrakennelmaan on syvemmin perehtynyt, alkuperäiset termit tuovat välittömästi mieleen oikean käsitteen. Toisaalta joogan lajeja on runsas kirjo ja kaikissa ei välttämättä ymmärretä käsitteitä täysin samalla tavalla. Ajallisestikin satojen, jopa tuhansien vuosien aikana on täytynyt tapahtua käsitteiden ymmärtämisessä muutoksia myös kunkin joogalajin ja joogakoulukunnan sisällä.

Ensimmäinen anga - yama

Joogan ensimmäiset askeleet pidättyväisyys (yama) ja noudattaminen (niyama) koskevat ruumiin ja mielen optimoimista välitystehtävää ajatellen sekä suhtautumistamme ulkomaailmaamme, etiikkaa. Yaman ensimmäinen osa on ahiṃsā, väkivallattomuus, jonka merkitystä on hyvä ymmärtää joogafilosofian perusoppien, nimittäin karman ja jälleensyntymisen, reinkarnaatio kautta. Vaikka ahiṃsā on passiivista etiikkaa, karman lain kautta siihen sisältyy myös aktiivinen osa, hyvän tekeminen muille, koska hyvät teot lyhentävät karmallista velkaa, kun taas väkivallattomuus vain estää uuden velan muodostumista. Toinen osa on satya, totuudellisuus. Tulee sanoa ja tehdä se, minkä tietää tai arvelee todeksi, ei ehdoin tahdoin valehdella tai kertoa puolitotuuksia. Aivan oma lukunsa on kuinka tiedämme tai selvitämme totuuden. Kolmas osa on asteya, varastamattomuus. Neljäs on brahmacarya, joka sananmukaisesti tarkoittaa Brahman, jumalan mukaista henkistä käytöstä ja elämäntapaa. Ernest Wood käsittelee tässä yhteydessä vain sukupuolista pidättyväisyyttä, jonka uskotaan lisäävän elinvoimaa. Itse ymmärsin asian huomattavasti laajempana, pyrin ensin selvittämään millainen on Jumala, mitä ominaisuuksia Jumalalla on ja mitä ihmiseltä voidaan edellyttä näiden ominaisuuksien perusteella. Viides on aparigraha, ei-ahneus, himoitsemattomuus. Meidän ei tule himoita lisää omaisuutta, mutta ei myöskään pitää kiinni siitä, jonka jo omistamme. Ihannetapauksessa fyysisestä omistushalusta luopuminen on seurausta henkisiin asioihin huomion keskittämisestä ja karman lain ymmärtämisestä ja sen mukaan elämisestä. Kehittynyt joogi ei tee itseään varten suunnitelmia, vaan ottaa vastaan sen mikä tulee ja tekee velvollisuudet maailman hyvinvoinnin ollessa hänen toimintansa vaikuttimena.

Toinen anga - niyama

Noudattamisen (niyama) ensimmäinen osa on mielen ja ruumiin puhtaus (shaucha), toinen osa tyytyväisyys (santosha). Selityksissä tähdennetään tyytyväisyyttä nimenomaan maailman ja olosuhteiden tilaan. Ei tule valittaa, vaan hyväksyä lähtökohta ja soveltaa omat ajatukset ja johtopäätökset käsillä oleviin realiteetteihin. Santosha vastaa hyvin stoalaisten lähtökohtaa; elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa, vain tästä maailmasta voimme ponnistaa ja kiinnittää huomiomme ja tarmomme siihen, mihin voimme vaikuttaa. Kolmas osa on itsekuri (tapas). On päättäväisesti elettävä sen mukaan, minkä tietää olevan parasta. Kyse on tahdon käytöstä. Neljäs osa on itsetutkiskelu (swādhyāya). Tulee tutkiskella omaa olemusta ja luonnetta sekä erityisesti sitä, mitä pidämme todellisena itsenä, joka on ikuinen, puhdas, onnellinen ja vapaa. Swādhyāyan tuloksena luvataan yhteyttä haluttuun jumaluuteen. Viides ja viimeinen osa on mielen keskittäminen Jumalaan (Īshwarapranidāhna), josta seuraa onnistunut kontemplaatio (samādhi).

Kolmas, neljäs ja viides anga – āsana, prānāyāma  ja pratyāhāra

Yaman ja Niyaman jälkeen kolme seuraavaa joogan osa-aluetta ovat asento (āsana), hengityksen hallinta (prānāyāma) ja aistitoiminnan pysäyttäminen tai aistien hallinta (pratyāhāra). Näiden harjoitusten tarkoituksena on saattaa keho rentoutuneeseen tilaan, jossa keho ei ole huomiomme kohteena eikä siten häiritse meditaatiota. Patanjalin mukaan asennossa on irrottauduttava ponnistuksesta ja suunnattava ajatus Loputtomaan.

Hengitysharjoituksissa ei harjoiteta vain hengitystä vaan saatetaan mieli levolliseen ja kurinalaiseen, keskittyneeseen tilaan. Harjoittelin joitakin tekniikoita kuten 1:4:2-hengitystä. Siinä sisäänhengitetään yhden aikayksikön ajan ja ajatellaan mielessä pūraka. Sitten hengitystä pidätetään ja lausutaan mielessä kumbhaka neljä kertaa ja sen jälkeen lausutaan mielessä uloshengityksen ajan kaksi kertaa rechka. Autonomiset toiminnat kuten hengitys toimivat meissä itsestään ilman huomiomme kiinnittämistä. Asiaintila on siunaus, eikä meidän käsitykseni mukaan tule saattaa näitä toimintoja takaisin tietoiseen kontrolliin. Toki tilapäinen arviointi ja teoreettinen opiskelu autonomisten toimintojen suhteen voivat olla paikallaan.

Aistien hallinnan osalta (pratyāhāra) olen käsittänyt, että tulee olla välittämättä aistien välittämästä tiedosta. Neuvotaan, että katseen annetaan levätä jännittämättä pitäen näön tarkennuspistettä noin parin metrin päässä itsestään erikseen valittujen joogaistuntojen aikana. Lähteessäni esitellyt fyysiset puhdistautumismenetelmät vaikuttavat nykyaikaisesta länsimaisesta ihmisestä lähinnä kummallisilta, enkä niihin ole tarkemmin perehtynyt.

Sisäiset angat – dhāranā, dhyāna ja samādhi

Joogan sisäiset jäsenet ovat keskittyminen (dhāranā), meditaatio (dhyāna) ja kontemplaatio (samādhi). Opiskellessa suositellaan ottamaan yleensäkin tavaksi mietiskellä, mitä tietää aiheesta ennen lukemaan ryhtymistä ja lukemisen päätyttyä pysähtyä miettimään, mitä uusia tietoja ja ajatuksia tai kokemuksia kirjasta sai ja miten ne sopivat siihen, mitä aikaisemmin tiesi (Wood 1968, s. 112). Meditaatio ja kontemplaatio eivät ole tiloja, olemista vaan ne ovat jotakin, jota tehdään. Keskittymisessä suunnataan ajatus yhteen ideaan, asiaan tai esineeseen esimerkiksi lehmään. Sitten etsitään mielestä jokin asiaan liittyvä ominaisuus esimerkiksi maito, palataan takaisin lehmään ja etsitään mielestä seuraava ominaisuus vaikkapa tupsuhäntä. Näin jatketaan kunnes mieleen ei tule vähään aikaan uusia ominaisuuksia. Oppilaassa kehittyy keskustaan palaamisen mieliala, tapa. Seuraavaksi siirrytään mietiskelyyn, jossa mietitään lehmän ja maidon suhdetta ja kun ei tule mieleen uusia lehmän ja maidon suhteeseen liittyviä asioita, siirrytään lehmän ja tupsuhännän suhteen mietiskelyyn ja näin jatketaan edelleen. Harjoitukset johtavat aikaa myöten kontemplaatioon, jossa oman itsensä tajuaminen häviää. Tällöin on uppouduttu kohteeseen, ollaan, toimitaan ja tajutaan oleminen kohteessa, on yhdistytty kohteeseen. Toiminta päättyy aikanaan ja havahdutaan oman itsen tajuamiseen. Omaan itseen palatessa tuodaan mukana jokin aiheen kokonaisuuteen liittyvä idea, ajatus sekä tuntemus. Harjoituksissa oppii tuntemaan miltä kontemplaatio tuntuu. Wood kertoo esimerkin. Esitelmöitsijän mielentila, jossa hän on täysin uppoutunut esitykseensä, unohtaa itsensä luennon aikana, kehittelee ja seuraa mielessään aihetta ja vasta esityksen lopussa havahtuu itseensä, on esimerkki kontemplaation kykyä ennakoivasta toiminnosta.

Samādhi jaetaan kahteen lajiin, joissa toisessa kohde tiedostetaan (samprajnāta) sekä lajiin, jossa kohdetta ei tiedosteta (asamprajnāta). Edellinen koskee maailmassa tunnettuja asioita ja jälkimmäinen sen takana olevia. Woodin mukaan tehdään ero konkreettisten asioiden ja niiden ideoiden välillä. Tässä kohden ei voi olla huomaamatta joogafilosofian tulkintaa Platonin ideaopin kautta. Puhutaan sellaisesta subtiilista, hienonhienosta, olemuksesta, joka on ajan ja paikan ulkopuolella, on sama kaikissa olosuhteissa ja kaikkina aikoina ja on aina samalla tavalla kausatiivinen suhteessa muihin olentoihin ja objekteihin. Tämä hienonhieno olemus on samaa luonnetta kuin mieli. Se on abstraktio, realiteetti, maailmassa vaikuttava voima, kaiken kasvun perusvoima. Myös tämä erottamaton subtiili perustodellisuus on aineellista (prakriti). Tässä on ristiriita sen nykyisen käsityksen kanssa, että abstraktio on aineellisen vastakohta, jokin on joko abstraktio tai aineellinen, ei kumpaakin yhtä aikaa. Jos molemmat ominaisuudet ovat yhtä aikaa tosia, asian looginen jatkokäsittely olisi mahdotonta. Asiat ovat tiheää ainetta (prakriti), muodon omaavaa, mutta mieli on subtiilia, muodotonta ainetta. Prakritin alueella tapahtuva meditaatio ja kontemplaatio ovat siemenellistä (sabīja), ainetta tiedostavaa (samprajnāta), joka jaetaan yhtäältä tarkastelevaan (savitarka) ja ei-tarkastelevaan (nirvitarka) ja toisaalta tutkivaan (savichāra) ja ei-tutkivaan (nirvichāra). Käsitykseni mukaan ei-tutkivassa kontemplaatiossa voidaan pyrkiä tunteen - kuten rakkauden, yhteyden tai kiinnostuksen tunteen - tai tahdon avulla saamaan aikaan, tajuamaan jotakin enemmän. Tunteen ja tahdon mukaan ottaminen tosin sotii värittymättömyysvaatimusta vastaan siinä mielessä, jossa olen värittymättömyyden ymmärtänyt. Jossakin vaiheessa tulisi tuntea ilo tai autuutta (ānanda), jotka ylläpitävät saavutettua tilaa.

Aineellisuuden takana on henki (purusha). Ihmisen todellinen itse sijoittuu hengen tasolle. Oppilas on tehnyt selvän eron fyysiseen ruumiiseensa ja ajatuksiinsa, jotka eivät ole hänen todellista itseään. Kontemplaatio hengen alueella on siemenetöntä (asamprajnāta samādhi) ilman ideaa tai kohdetta, ilman näkijää tai nähtyä. Tulee pyrkiä ajattelemaan ajattelemattomissa olevaa, jota kutsutaan Jumalaksi, Absoluutiksi, Tajunnaksi, Itseksi, Todellisuudeksi. Ei tule tehdä mitään vertailuja eikä vastakohta-asetteluja, ei määrittelyjä, ei luokitteluja (Wood, 1968, s 66). Kyse ei ole Jumalan, Absoluutin, Tajunnan, Itsen, Todellisuuden analysoinnista vaan olemassaolon tai olemassaolon tiedon tuntemisesta, joka saavutetaan tahdon voimalla, menemällä luokittelujen yli. Käsketään suorittamaan olemassaolotapahtuma, jota ylläpidetään tahdolla. Toisaalla kerrotaan, että kaikki sisäiset joogan jäsenet samādhi mukaan luettuna ovat tekemistä, eivät olemista. Viimeistään tässä vaiheessa tekstin merkitys hämärtyy, harhautuu tai katoaa. Onko kyse samādhiin liittyvästä tunteesta? Onko tunteminen tässä kenties oivaltamista tai (jälleen)tunnistamista? Miten tahto toimii ilman objektia ja subjektia? Joogakirjoista olen ymmärtänyt, että tässä vaiheessa objekti ja subjekti tulevat yhdeksi.

Joogapolulle lähdettäessä kerrotaan, että saavutukset ovat jotakin, mitä ei tunneta. Siksi ei pidä lyödä lukkoon tuloksia. Toki voidaan esittää ja esitetäänkin viitteitä ja kuvauksia mitä tulokset voivat olla tai mitä ne eivät voi olla. Lähtökohta on nykytieteen käsityksen mukaista siinä mielessä, että subjektiivisiin havaintoihin perustuvassa tutkimuksessa tutkijan aiemmat tiedot ja käsitykset johtavat havainnot ynnä tulokset ja tulkinnat omaan uomaansa, muovaavat tuloksia ja voivat estää uusien kokemusten ja tulkintojen löytämistä. Asamprajnāta samādhissa saavumme alueelle, jossa ei ole enää logiikkaa ja sanojen tavanomainen merkitsevyys, viittaavuus katoaa. Tästä olemassaolon, tiedostamisen tasosta ei voida sanoa mitään positiivista tai negatiivista; siitä ei itse asiassa voi sanoa totuudellisesti mitään. Kuitenkin olen pitänyt tämän tilan tai vaiheen saavuttamista merkityksellisenä. Haluaisin yhtyä Oscar Wilden toteamukseen ”mitään tietämisen arvoista ei voi opettaa”.

Omat kokemukset

Etiikka on asia, joka ei tule koskaan valmiiksi; jokaisella johtopäätöksellämme ja toimellamme luomme eettisen teon. Jopa asiat, joihin kiinnitämme huomiomme kielivät eettisestä tasostamme. Joogan kaksi ensimmäistä osa-aluetta ovat antaneet minulle jatkuvaa pohtimisen aihetta ja johtaneet uuden tiedon hankkimiseen kirjallisuudesta sekä johtaneet ratkaiseviin valintoihin elämässäni. Asiaa olen selvitellyt enemmän tutkielmassa nimeltä ”Etiikka teosofiassa – henkilökohtaisia kokemuksia teosofisesta ja ruusuristiläisestä eettisestä tiestä arviointeineen”.

Asennon osalta valitsin istuma-asennon sillä muiden muassa lootusasento aiheutti kehossani jännitystä. Kirja esittää myös venytysharjoituksia, joista joitakin olen säilyttänyt lihaskireyksien laukaisussa ja jänteiden kiinnittymiskohtien ärsytyksien hoidossa nykyaikaisten, kohteen mukaan suunnattujen fysioterapeuttisten venyttelyjen ohessa. Opin nopeasti rauhoittamaan hengityksen ja pian tarvitsin vain hetkellisesti huomioni suuntaamisen hengitykseen tai minun ei tarvinnut ollenkaan muistaa hengitystäni; se oli rauhallinen tai muuttui rauhalliseksi. 1:4:2-hengityksen havaitsin näppäräksi tukkoisen nenän avaamisessa. Vedetään henkeä toisen sieraimen kautta ja ulos toisesta, sisään hengitys samasta sieraimesta, josta viimeksi hengitettiin ulos ja sitten toisesta ulos ja niin edelleen. 1:4:2-hengityksen olen havainnut toimivan mainiosti oksennusrefleksin hillitsijänä mahalaukun tähystysten yhteydessä.

Tietoisuuden keskittämistä fyysiseen ruumiiseen käytin vain harvoin. Joskus kävin mielikuvissani kehoni lävitse rentoutumistarkoituksissa. Mitään chakrajooga- tai kundaliinijoogaharjoituksia en varsinaisesti tehnyt. Hatha-joogit ja tāntrikat ovat sitä mieltä, että chakrojen ajattelu tai pikemminkin ajattelu chakroissa kiihdyttää tai rauhoittaa niitä tapauksesta riippuen ja tämä näkökanta on heidän chakroihin liittyvien meditaatio- ja palvontaharjoitusten takana (Wood 1968, s. 134). Minulle asia on kirkastunut siten, että tietoisuuden keskittäminen johonkin kohtaan ruumiissa ei edistä, vaan estää todellisen itsen ymmärtämistä ja kokemista; hatha- ja laya-jooga ovat esteitä raja- ja ātmajoogalle ja minä nimenomaisesti halusin tietoisuuteni avaamista, en supistamista.

Ohjeissa suositellaan säännöllisiä (dhāranā-dhyāna-samādhi)-mietiskelyhetkiä. Joogaan tutustumisvaiheessa ja myöhemminkin elämässäni nimenomaan bhakti-joogaan paneutumisen aikaan suoritin säännöllisiä tai lähes säännöllisiä harjoituksia. Kuluneina viitenäkymmenenä vuotena harjoitukset ovat olleet pääsääntöisesti epäsäännöllisiä ja mietiskely enemmän tai vähemmän tietoista. Dhāranāa, dhyānaa ja samādhia olen eri aikoina ja eri kerroilla painottanut eri tavoin. Mietiskely tässä esitelmässä kuvaamassani muodossa on tullut tavaksi, tottumukseksi, jopa ajoin automaatioksi, teosofisesti ilmaisten mennyt eetteriini. Oman käsitykseni mukaan dhārana ja dhyāna saattavat usein kestää vain silmänräpäyksen ajan. Usein keskittymiseksi riittää vain huomion kiinnittäminen aiheeseen ja mietiskely siirtyy analyysivaiheeseen, eikä jatka samādhiin. Mietiskely voi tapahtua lähestulkoon milloin ja missä vain, kestää ohikiitävän hetken tai tunteja. Woodin kuvaamaan täydelliseen mietiskelytapaan on allekirjoittaneella edelleenkin kosolti matkaa. Aluksi ja myöhemminkin jonakin yksittäisenä hetkenä voin muodostaa tai palauttaa mieleen hädin tuskin pari aiheeseen liittyvän asian ominaisuutta tai pelkkä keskittyminenkään ei onnistu.

Raja- ja ātmajoogan lisäksi olen suorittanut myös bhaktijoogaa. Paneuduttuani 1990-luvun alkupuolelta alkaen Pekka Ervastin tulkitsemaan ruusuristiläisyyteen aloin entistä enemmän elää todeksi eettistä karman lakia, elämystä koko luomakunnan ykseydestä, omaa osaani kokonaisuuden kannalta, palvelua. Nämä seikat ovat ymmärrykseni mukaan bhaktin, palvelun, antaumuksen - (palvomisen) muotoja. Bhakti käsitetään tässä luottamuksena karman hyvään lakiin ja toimimisena lain mukaan. Ajatuksen ja toiminnan kannalta suoritin karmajoogaa; pyrin olemaan luomatta uutta negatiivista karmaa sekä maksamaan ilolla karman velkaa.

Sisäisten ovien avaaminen, sisäisten ovien avautuminen oli minulle joogan oleellisin osa, tärkein päämäärä, joogan koko tarkoitus. Minulla oli syvä vakaumus, että sisäinen maailma oli todellisuutta, jopa todellisempi kuin fyysisin silmin nähty maailmamme. Tarvitsin vain keinon päästä tähän todellisuuteen. Alusta alkaen halusin itse löytää totuuden. Toimin nimenomaan tiedemiehenä, en luovana taiteilijana kuten esimerkiksi kirjailijana tai taidemaalarina. Lähtökohtani oli tehdä havaintoja, analysoida havaintoja ja löytää, keksiä tulkinta havainnoilleni. Lähtökohtani ei ollut todistaa jokin asia, opinkappale tai oppi omilla havainnoillani. Vielä pidemmälle: vaikka olin lukenut subtiileista maailmoista ja henkimaailmasta teosofisista lähteistä, lähellä kuolemaa kokemuksista, astraalimatkaajista, pyrin vaimentamaan nämä ennakkokäsitykset, pyrin olemaan seuraamatta näitä ajatuskuvia, hahmotusjuonteita, jotta en omilla ennakkoasenteillani, esikäsityksilläni muokkaisi saamaani, minulle avautuvaa informaatiota. Toki lähdin ajoittain mukaan luovaan ”leikkiin”. Spontaaniin näkyyn, ideaan tai tuntemukseen liitin esimerkiksi teosofisia käsityksiä tuonpuoleisesta, tämä johti uuteen spontaaniin tapahtumien etenemiseen. Juonen pysähtyessä parhaimmillaan vain ajatuksen häivähdys minulle tunnetusta asiasta sai kokemisen tapahtumaketjun etenemään. Tämä oli mielestäni luovaa prosessia omasta itsestäni eikä edustanut havaintoa tuonpuoleisesta todellisuudesta. Esimerkiksi tällaisesta luovasta prosessista olen laatinut kirjoitelman ”Ylimaallinen seikkailu”. Oman kysymyksenasetteluni kannalta ja myös yleisemmässä tieteellisessä mielessä kirjoitelma on lähinnä hupailu, ellei tieteeksi katsota luovan prosessin synnyn ja etenemisen kuvausta.

Alkuaikoina meditaatioharjoitukseni pääosin jäivät kesken. Myöhemmin yhä pidemmiksi ajanjaksoiksi kerrallaan päädyin kykyyn tyhjentää mieli. Olin tajuissani ja tietoinen olemassaolostani ja se olikin ainoa mitä oli. Ei tunnetta, ei ajatusta, ei tietoisuutta ulkopuolisesta fyysisestä maailmasta tai omasta fyysisestä ruumiistakaan. Tällainen tyhjentyneisyyden tilaan meneminen ja siinä pysyminen ovat muodostuneet myöhemmin automaattisiksi. Eräällä kerralla nuoruudessani tämän tilan valtasi lamauttava pelon ja kauhun tunne. Kerran muussa tilanteessa kuin meditaatio, aloin aavistaa pelottavaa ulkopuolisen hengen läsnäoloa. Näiden kokemusten jälkeen jouduin joksikin aikaa lyömään jarrun pohjaan meditaation osalta säilyttääkseni mielenterveyteni. Myöhemmin toki aloitin meditaatioharjoitukset uudelleen. Kokemukset terästivät oivallustani ja vakaumustani, että minä itse valitsen mitä minä ajattelen, uskon, luen ja haluan nähdä paitsi asamprajnata samadhissa, jossa jokapäiväinen kontrolloiva itse loistaa poissaolollaan.

Visualisaatio- ja meditaatioharjoituksia olen suorittanut myös Rudolf Steinerin ohjeiden mukaan. Näitä harjoituksia, niiden tuloksia ja tuloksien analyysia olen kuvannut tutkielmassani ”Mistä aistikokemus kertoo? – Kokemuksia henkisen tiedon tiestä”. Myöhempinä vuosikymmeninä, etenkin aktiivisimman bhaktijooga-ajanjakson aikana sisäinen portti oli usein auki, kunnes aloin sulkea porttia tietoisesti. Sulkemisen syynä oli se muodostunut käsitykseni, etten uutta merkittävää löydä tämän portin suunnalta.

Arviointia

Kokemani jooga on tapa auttaa hahmottamaan maailma ja luoda järjestystä ja tavoitteellisuutta henkilökohtaiseen elämään ja siten parhaimmillaan hyödyllinen.  En liene ainoa, joka on etsinyt joogasta maailman perustavanlaatuisinta olemusta, ontologiaa. Joogafilosofia on monisyinen ja pakenee länsimaista dualismin perinnettä. Länsimaisen kasvatuksen saanut pyrkii katsomaan ja tulkitsemaan joogafilosofiaa omasta hahmottamistavastaan käsin.

Kokemusmaailmamme selvittelyssä joogafilosofia lähtee käsityksestä, että joogatekniikka, itsetutkiskelu auttaa meitä selvittämään lähtötilaamme perustavanlaatuisemman, merkittävämmän olemuksen, olemassaolon (purusha). Käsitykseni mukaan purusha ei vastaa käsitteellisesti esimerkiksi kristinuskon henkimaailmaa, vaikka monet ilmeisesti näin uskovat. Purusha on käsittämätön, kun taas henkimaailmasta esitetään selkeitä näkemyksiä. Teosofian mukaan ihmisen perusolemus aatma on purushaa. Kuitenkin siinä voidaan erottaa monadit, ihmisyksilöiden ja eläinten ryhmäsielujen perusolemus (Ervast 1918. Valoa kohti. Luku XI. Minuuden synty).

Olen havainnut vaikeaksi selvittää mikä suhde on purushalla ja purushan kokemisella. Ohjeissa painotetaan kokemista mutta kokemisen kohteen ja kokemisen erottaminen on ongelmallista. Länsimainen filosofiaperinne edellyttää tällaista erottamista, mutta joogakirjallisuudessa tällaisen erottamisen analysointia on vaikea löytää. On haastavaa saada joogafilosofia ja tieteellinen ajattelu yhteismitallisiksi.

Mitä joogalla pyritään saavuttamaan ja mikä on joogafilosofian ontologia? Yhtäältä jooga ja tieteellinen tutkimus ovat päämääriltään samanlaiset, avoimet: tutkimustulokset ovat ennalta arvaamattomat, tuntemattomat. Tuloksia ei pidä ennalta lukita. Uusi teoria tulee luoda uuden datan pohjalta. Nykyinen neurotiede antaa oman tarkastelukulman tietoisen kokemisen selvittelyyn. Nykyinen neurotiede ei etsi määrittelemätöntä olemusta tai olemassaoloa, vaan pyrkii selittämään kuinka aivot voivat luoda tajunnan. Nykyisessä kognitio- ja neurotieteessä katsotaan, että tietoinen itsetutkiskelu ei voi selittää tietoista kokemistamme, koska hermostomme toiminta on tietoisuudellemme saavuttamattomissa (Fazekas 2018); tarvitaan neurotiedettä uusine teknisine laitteineen, tietojenkäsittelyoppia, biokemiaa, biologiaa, endokrinologiaa, genetiikkaa, psykologiaa, jne. Nykytieteen lähestymistapa kokemusmaailmamme ymmärtämiseen on aivojen ymmärtäminen informaatiota käsittelevänä elimenä ihmisen ympäristöönsä sopeutumisessa eritoten evoluution näkökulmasta katsottuna.

Nuorukaisena minua askarrutti dualismin ongelma, mitä oma tajuntani on ja mitä on fyysinen maailmamme. Lapsuuden ympäristössä puhuttiin taivaasta ja helvetistä. Oman aikani nuorisokulttuurista, joogasta sekä teosofisista ynnä vastaavista lähteistä luin minulle uusista, luterilaisesta opista poikkeavia käsityksiä ylimaallisista maailmoista. Uskoin, että näitä maailmoja voidaan päästä itse omakohtaisesti tutkimaan. Ernest Woodin esittämä jooga sekä teosofian, antroposofian ja Ruusu-Ristin opettajat esittivät minulle käsitykseni mukaan uskottavasti metodeja totuuden tiedon saavuttamiseksi.

Vaikka mietiskelyni on ollut lähestulkoon aina fragmentaarista ja epäsäännöllistä, katson joogamietiskelyn vaikuttaneen käänteentekevästi elämääni. Oman käsitykseni mukaan vairagan (värittymättömyys) harjoittamisen myötä kykyni objektiiviseen, affektittomaan havaitsemiseen ja arviointiin ovat vahvistuneet. Värittymättömyys ja opiskelu ovat edesauttaneet vivekaa, oleellisen erottamista joutavanpäiväisestä. Keskittymiskykyni on oleellisesti parantunut. Pyrkimys asioiden mahdollisimman objektiiviseen ja tarvittavan perinpohjaiseen analysointiin on tullut tavaksi. Keskittymisen ja analysoinnin kehittäminen ovat olleet ensiarvoisia, keskeisiä opiskelussani.

Viidenkymmenen vuoden tutkimuksissani olen päätynyt lisäksi seuraaviin tuloksiin:

1. Mietiskelyllä voidaan saavuttaa merkittävää parantumista keskittymiskyvyssä, muistiin palauttamisessa ja tarkkaavaisuudessa sekä kohentaa analyyttista ajattelua.

2. Voidaan saavuttaa sisäisen levollisuuden tila, jossa tietoisuuden sisäinen portti voi aueta. Portista olen vastaanottanut musiikkia, abstrakteja tai fyysisestä maailmastamme lähtöisin olevien kaltaisia kuvia ja filminauhamaisia tapahtumia itsesyntyisinä (spontaanin ilmestyksen kaltaisina). Liittämällä näitä spontaaneja ilmestyksiä tietoisiin tahdon ponnistuksiin voidaan keksiä halutunlaisia kuvauksia luovana prosessina.

3. Sisäinen maailma voi avautua harjoittelulla, mutta fyysisen maailman lisäksi en ole löytänyt toista tai toisia objektiivisia maailmoja, joita voisin havainnoida ylifyysisin aistein. Harjoittelun kautta saadut sisäiset havainnot selittyvät opiskelun ja oman ajattelun avulla muodostetuista käsityksistä ja näiden käsitysten muovaamista fyysisistä havainnoista tai fyysisiä havaintoja simuloivista sisäsyntyisistä havainnoista (ideaestesia [2]).

4. Joogakirjallisuudessa kuvattuja samadhiin liittyviä, autuuden, ilon tai ekstaasin tunteita en ole havainnut. Joogakirjallisuudessa kuvattuja mielikuvituksellisia kykyjä (siddhi), kuten ennalta tietäminen tai levitaatio, en havainnut kehittyvän.

5. Meditaatiolla voidaan saada aikaan pitkälle mennyt aistideprivaatio (sensorinen deprivaatio). Aistideprivaatiokokeissa, joissa henkilö laitetaan pimeään, pehmeästi sisustettuun, kaikuja estävään, äänettömään huoneeseen, saadaan aikaan vastaavantyyppisiä kuulo- ja näköhavaintoja, joita tutkijat kutsuvat hallusinaatioiksi. Neurotieteellinen tutkimus osoittaa, että aivot ovat jatkuvassa toiminnassa epäsäännöllisin, koordinoiduin, suuruusluokaltaan sadan - satojen millisekuntien kestoisin informaatiota prosessoivin askelin, ajatussyklein (Chater 2018, s. 129). Tahdostamme riippumatta nämä syklit seuraavat toistaan myös unen aikana ja vain osan aikana voimme olla tietoisina. Tietoiseen nykyhetken tuntemiseen tarvitaan noin kahden sekunnin aika, joka sisältää useita ajatussyklejä. Evoluution näkökannalta tarkastellen evoluutio on muodostanut aivot elimeksi ohjaamaan eliöstön toimintaa ulkomaailmaan nähden ja näin ollen uudet ajatustapahtumasyklit seuraavat alati toisiaan. Syklien loppuminen tarkoittaa kuolemaa. Aistideprivaatiossa syklinen toimintamalli jatkaa toimintaansa automaattisesti luoden itse havaintomaailman. Aivofysiologisten tutkimusten mukaan on haastavaa ja ilmeisesti mahdotonta pysäyttää ja jälleen aktivoida aivojen informaatiokulku. Jotkut neurotieteilijät olettavat, että tietoisuus syntyy faasimuutoksena hermotoiminnasta eikä metafyysisestä todellisuudesta.

6. Voin hyvin kuvitella, että out of body-kirjallisuuden tyyppisiä kirjoja voidaan kirjoittaa pelkän mielikuvituksen pohjalta, vaikka väitetään kirjojen kertovan todellisista, objektiivisen todellisuuden havainnoista.

7. Haluan lausua varoituksen sanan ja useampiakin liian innokkaasta meditaatiosta, meditaatiotekniikoiden markkinoinnista ja mielikuvituksellisista lupauksista meditaation saavutuksista.

8. Aina ajankohtaista eettisyyttä voidaan harjoittaa vain yhä uudelleen huomioiden eettisyysnäkökohta.

9. Tutkimukseni eivät osoita vääriksi oppeja ylimaallisista maailmoista, teosofian mestareista, valkoisesta veljeskunnasta, ennalta tietämisestä, reinkarnaatiosta ynnä muista metafyysisistä opeista, kohteista ja henkilöistä. Tutkimus osittaa, että vuosikymmenten parhaan kyvyn ja ymmärryksen mukaisella työlläkään ainakaan allekirjoittanut ei voinut osoittaa todeksi objektiivisia tosiasioita yliaistillisesta maailmasta.

Lähteet:

Chater, Nick (2018). The Mind is Flat. The Illusion of Mental Depth and the Improvised Mind. Penguin Random House UK. ISBN 978-0-241-20844-1.

Ervast, Pekka (1918). Valoa kohti. Kustannusosakeyhtiö Tietäjä. Saarijärven Paavo O. Y. Kirjapaino. Jyväskylä 1918.

Fazekas, Peter and Overgaard, Morten Storm (compiled and edited). Theme issue `Perceptual consciousness and cognitive access`. Phil. Trans. R. Soc. B 373; 1755; 19 September 2018. rstb.royalsocietypublishing.org/content/373/1755

Rautaniemi, Matti (2015). Erakkomajoista kuntosaleille. Miten jooga valloitti maailman. Basam Books. ISBN 978-952-260-395-1.

Wood, Ernest (1968). Jooga. Tammi, Helsinki 1968, KK:n laakapaino.

1. https://en.wikipedia.org/wiki/Yoga

2. https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fnhum.2014.00509/full

Englanninkielinen  teksti löytyy klikkaamalla alla olevaa linkkiä.


Please click the underlying link to see text in English.

https://tapiojoensuu3.blogspot.com/2019/04/raja-yoga-revised.html/

Rāja Yoga revised

Ihmisoikeudet

(Allekirjoittaneen muut artikkelit, tutkielmat ja tutkimukset löytyvät otsikoittain blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestetystä blogiarkistosta sivun oikean puoleisesta palstasta.)

Ihmisoikeudet

Vuosikymmeniä jatkuneen ihmisoikeuksien kohenemisen ja suvaitsevaisuuden lisääntymisen ylle on ilmaantunut viime vuosina synkkiä pilviä, joista saamme päivittäin kuulla ja lukea tiedotusvälineistä. Avoin ja piilorasismi nostavat päätään eri puolilla maapalloa. Kiihkouskonnollisuus ilmenee ihmisvihana ja terrori-iskuina. Yltiönationalistit voittavat ääni- ja vaikutusvaltaa myös useissa läntisen demokratian maissa. Vallan kolmijakoa ollaan purkamassa, muiden muassa Puolan parlamentti alisti oikeuslaitoksen poliitikkojen alaiseksi heinäkuussa 2017. Protektionismi ja eristäytyminen uhkaavat kansainvälistä yhteistyötä (mm. USA:n poliittisia linjauksia vuosina 2017-2019). Fasismi ei ole kadonnut. Fanaatikot pyrkivät väkivallan uhalla alistamaan toisinajattelijat vallantavoittelijan omille intresseille. Selkeälle rasismille luodaan neutraalin ja hyväksyttävän näköisiä peiteilmauksia.

Nykytilanteesta huolestuneena pyrin esityksessäni valaisemaan ihmisoikeuksia, ihmisoikeuksien käsitteen kehitystä ja käytännön toteutumista. Aloitan ohjelmakohdista ja julistuksista, tarkastelen nykytieteen käsitysten mukaisesti aikaa ennen valtioiden muodostumista ja valtioiden 5000 vuoden ajanjaksoa. Siirryn valistuksen ja järjen ajanjakson sivistyksen ja humanismin kypsymiseen ja ihmisoikeuksien aikakauteen. Tarkastelen nykyaikaisen teosofian alkuaikojen eräitä eettisiä näkemyksiä. Lopuksi tarkastelen maanpäällistä paratiisia ja ruusuristiläisyyden osuutta sen luomisessa.

Historian faktatiedoissa, tilastoissa ja tieteellisen tutkimuksen tuloksissa olen tukeutunut pääosin Pinkerin (Pinker 2012) kirjaan, jossa hän on siteerannut alkuperäistutkimuksia. Kirjasta löytyvät viitteet originaaleihin.

Toivon esitykseni auttavan lukijaa näkemään tutkittuun tietoon perustuvan hämmästyttävän myönteisen, etenkin viimeisillä vuosikymmenillä tapahtuneen, ihmisoikeuksien kehityksen. Toivon itse kullekin tarmoa ja voimaa selättää pulpahtanut suvaitsemattomuuden, rasismin ja väkivallan aalto.

Ohjelmakohtia ja julistuksia

Teosofisen seuran tavoitteena on perustamisestaan lähtien vuodesta 1875 ollut edistää yleistä veljeyttä. Kyseinen ohjelmakohta on esitetty suomeksi seuraavasti: ”Muodostaa ihmiskunnan yleisen veljeyden ydin huolimatta rodun, uskontunnustuksen, sukupuolen, yhteiskuntaluokan taikka ihonvärin eroavaisuudesta” (1). Ruusu-Risti ry:n vastaavaa ohjelmakohtaa on tarkennettu seuraavanlaiseksi: ”Ruusu-Risti on totuudenetsijäin järjestö, jonka jäsenet tunnustaen kaikkien ihmisten veljeyden katsomatta rotuun, ihonväriin, kansallisuuteen, uskontunnustukseen, yhteiskunnalliseen asemaan, sukupuoleen tai muihin ulkonaisiin rajoituksiin, osoittavat toisilleen mitä suurinta suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä sekä pitävät totuutta korkeampana kaikkia uskontoja” (2). Molemmissa ohjelmajulistuksissa painotetaan seurojen keskeistä ja sisäistä merkitystä samalla kun tunnustetaan ihmiskunnan yleinen veljeys.

Käsitteenä veljeys liittyy osana 1700-luvun valistuksen ajan uusiin ajatuksiin ihmisoikeuksista. Ihmisoikeuksia on julistettu niin Ranskan vuoden 1789 Suuren vallankumouksen kuin Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen yhteydessä vuonna 1776. Toisessa maailmansodassa ihmiskunta näyttää kypsyneen astumaan uuden askeleen ihmisoikeuksiin pyrkimisessään; vuonna 1948 Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi 48 maan kannattamana ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen (IYJ). Yksikään maa ei äänestänyt vastaan. Neuvostoliitto ja muut itäblokin maat, Etelä-Afrikka ja Saudi-Arabia pidättäytyivät äänestämästä (3).  Jäsenvaltiot ovat sitoutuneet edistämään ihmisoikeuksia ja perusvapauksia ja niiden yleistä kunnioittamista ja noudattamista ja tekemään julistusta tunnetuksi ennen kaikkea kouluissa.  Julistuksen artikloja on työstetty myöhemmissä kansainvälisissä sopimuksissa ja kansallisissa laeissa (4). Viisikymmentä seitsemän islamilaista maata ovat hyväksyneet YK:n julistukseen vastineen vuonna 1990 nimeltä ”Kairon ihmisoikeuksien julistus islamissa”. Julistus vahvistaa ihmisoikeuksien ainoaksi perustaksi islamilaisen sharian, joka rikkoo räikeästi mm. nykyaikaista länsimaista ihannetta ruumiillisesta koskemattomuudesta sisältämillään raipparangaistuksilla, amputaatioilla ja kivittämisillään (5).

IYJ:n kaksi ensimmäistä artiklaa julkituovat ihmisoikeuksien perustan eli ihmisen arvokkuuden, vapauden, tasa-arvoisuuden ja veljeyden ynnä ihmisoikeuden ilman rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta. Loput artiklat käsittelevät tarkemmin ihmisoikeuksia kuten oikeutta elämään, orjuuden kieltämistä, liikkumis- ja yhdistymisvapautta, ajatusvapautta, taloudellisia ja kulttuurisia oikeuksia mukaan lukien terveydenhuolto. Ihmisoikeuksiin kuuluu myös oikeus tehokkaaseen hyvitykseen kansallisen lainsäädännön mukaan perusoikeuksien rikkomisesta (kahdeksas artikla). Pelkkä oikeuksien haaliminen ei riitä yksilöllisen olemuksen vapaaseen ja täyteen kehitykseen; jokaisella on vastuu ja velvollisuus yhteiskuntaa kohtaan, kuten julistuksen 29. artiklassa painotetaan.

Ihmisoikeuksien lähtökohtina vapaus, veljeys ja tasa-arvo

Molempien teosofisten seurojen ohjelmassa mainitaan eksplisiittisesti veljeys. Veljeys sinänsä edellyttää tasa-arvoa. Tasa-arvoon viittaavat myös ulkoisten seikkojen tai uskontunnustuksen kiistäminen veljeyttä rajoittavina tekijöinä. Ruusu-Risti ry:n ohjelmassa erikseen painotetaan ajatuksen vapautta.

Filosofisesti IYJ:n sekä lähtökohtana että päämääränä ovat ihmisoikeudet ilman oikeuksien alistamista jollekin toiselle ajatusrakennelmalle tai välttämätöntä nivomista johonkin ajatusrakennelmaan. Ihmisoikeutta käsitellään useista näkökulmista ja oikeuksien ehtojen toteutuminen sälytetään kansakunnille. Teosofiassa ihmisoikeudet liittyvät maailmankatsomukseen, jossa metafyysiset komponentit ovat perustavanlaatuisia. Maailmankaikkeuden kehitys perustuu etiikalle ja ihmisoikeudet liittyvät oleellisena osana eettiseen evoluutioon. Yksittäisen ihmisen eettinen kehitys on keskiössä. Karman, syyn ja seurauksen, lain mukaan niin ihmisen yksilölliset ominaisuudet kuin hänen paikkansa yhteisössä tai mihin kansaan hän sijoittuu, riippuvat hänen toiminnastaan (ajatukset, sanat, teot) tässä ja eritoten edellisissä elämissä.

Julistuksissa ja ohjelmakohdissa mieluusti kannatetaan moninaisia jaloina, ihanteellisina tai hyödyllisinä pidettyjä käsitteitä.  Erillisten käsitteiden ja arvojen yhteen sovittaminen saattaa kuitenkin osoittautua ongelmalliseksi. Tunnettuna esimerkkinä tästä ovat vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Valtioiden tasolla veljeyden ja tasa-arvon painottaminen voivat johtaa vapauden pitkälle menevään rajoittamiseen kuten edesmenneessä Neuvostoliitossa tehtiin. Toisaalta vapauden painottaminen voi johtaa tasa-arvon kaventumiseen. Toiseksi esimerkiksi sopii ihmis- ja perusoikeuksien sananvapaus, joka törmää yksityisyyden suojaan.  Ristiriitatilanteissa näiden vapauksien ensisijaisuus on sovitettava (Neuvonen 2018, s. 323).

Yhteiskuntasopimus

Yksi tapa lähestyä ihmisoikeuksia on tutkia oikeuksien kääntöpuolta eli oikeuksien puutetta ja oikeuksien rikkomuksia kuten murhia, pahoinpitelyitä, alistamista, etenkin naisten alistamista, ryöstöjä, ryöstöretkiä, kahakoita, sotia, kansanmurhia, toisinajattelijoiden vainoja, kaksintaisteluita, kiduttamisia, kiihottamisia kansanryhmää vastaan, kuolemantuomioita, tuomioiden brutaalisuutta tai vaikkapa lasten läimäyttelyä, jne. Nykyisten arvioiden ja tutkimusten mukaan sodasta aiheutuva osuus kaikista kuolemista esihistoriallisissa arkeologisissa paikoissa, metsästäjä-keräilijöillä, metsästäjä-hortikulturalisteilla ja muilla heimoryhmillä on keskimäärin yli 20 % verrattuna valtioiden alle viiteen prosenttiin. Ei-valtio yhteisöissä kuolleisuus sodassa ylittää keskimäärin 500/100 000 kun taas jopa 1900-luvun Saksassa ja Venäjällä luku jää alle 200/100 000. Murhat tutkituissa ei-valtio yhteisöissä ovat tasolla 30/100 000 tai ylittävät sen. Vastakohtaisesti valtioissa ne jäävät alle 10/100 000. Poikkeuksen muodostavat USA:n kymmenen suurinta kaupunkia vuonna 1990, joissa luku on 30/100 000. USA:n suurten kaupunkien rikollisessa väestössä vallitsee heidän oma alakulttuurinsa, jossa ei luoteta valtioon, vaan otetaan oikeus omiin käsiin (Pinker 2012, ss. 57-67).

Viime vuosikymmenillä hankittu data on julistanut Hobbesin (1588-1679) Rousseaun (1712-1778) voittajaksi arvausleikissä luonnontilaisen ihmisen raakuudesta; luonnon tilassa tavallaan vallitsi kaikkien sota kaikkia vastaan.  Hobbesin mukaan ihmiselämä luonnon tilassa oli yksinäistä, köyhää, pahaa (nasty), raakaa ja lyhyt (6).  Rousseaulle mikään ei ole lempeämpää kuin ihminen alkukantaisessa tilassa (Pinker 2012, s. 43). Molemmat kuitenkin kannattivat yhteiskuntasopimusta, jossa valtio (vallanpitäjä, laki) astuu sovittelijaksi hyökkääjän ja uhrin välille. Luonnontilassa saalistaja joutuu varomaan kostoa ja hyvitystä, jos uhrilla on mahdollisuus kostoon. Valtiolla kolmantena osapuolena on neutraalimpi kanta kiistaan. Valtio tarvitsee molempia osapuolia palvelukseensa vaikkapa sotamiehinä taistelussa toista valtiota vastaan ja näin ollen pyrkii säästämään molemmat toiminta- ja yhteistyökykyisinä kansalaisina. Arkeologisten arvioiden mukaan pieniä valtioita oli kehittynyt vuoteen 3300 eKr. mennessä Mesopotamiassa ja Egyptissä (Morris 2011, ss 181-185). Nykyisen tieteellisen tiedon mukaan ko. ajankohtaa aiemmin vallitsi esivaltiollinen ”luonnontilainen” yhteiskuntajärjestys. Vielä tänäkin päivänä alkuperäiskansoilla ja joissakin alakulttuureissa vallitsee oman käden laki valtion lain sijasta. 1940-luvun IYJ tähdentää valtion asemaa ja vahvistaa valtion aseman ihmisoikeuksien määrääjänä, takaajana ja toteuttajana; synnymme, elämme ja kuolemme osana yhteisöä, valtiota ja valtioiden yhteisöä.

Sivistäminen ja humanismin vallankumous

Alkukantaisen ihmisen tila ei luultavasti ollut yksinäinen, sillä metsästäjä-keräilijät ilmeisesti elivät muutaman kymmenen henkilön ryhmissä (yksi arvio ryhmien koosta on keskimäärin 150 henkilöä), jota tukee mm. Dunbarin luku [Sapolsky 2017, s. 430]) ja yhteistyö suvun ja liittolaisten kesken oli välttämätöntä elannon hankkimiseksi. Ihmisoikeudet ovat mahdollisesti liittyneet ainakin osittain kyvykkyyteen elossa säilymisen edistämiseen ryhmän jäsenenä. Alkuaikojen valtioissa ihmisten todennäköisyys kuolla murhan uhrina tai kaatua sodassa väheni verrattuna edeltävään metsästäjä-keräilijäaikaan, mutta he altistuivat totalitaarisen ideologian ja/tai julmien ja mielivaltaisten rangaistusten uhreiksi.

Ihmisoikeuksien kannalta katsoen ensimmäisissä valtioissa kehitys oli saapunut sivistyksen ja humanitarismin lähtökohtaan (Pinker 2012, ss. 68-70). Tieteelliset tutkijat eivät näytä olleen toimettomia ihmiskunnan eettisten käytäntöjen historiallisen ja filosofisen tutkimuksen alalla ainakaan julkaisujen runsaudesta päätellen (Pinker 2012). Humanitaarinen vallankumous näyttää tapahtuneen länsimaissa 1700-luvun loppupuoliskolla (Pinker 2012, s. 160). Valtioiden aikakauden osapuilleen ensimmäiset 5000 vuotta (3300 eKr. – 1700 jKr.) ovat olleet tyrannian, pappisvallan, kleptokratian, absoluuttinen teokratian, rosvojoukkojen ja sotapäälliköiden voittokulkua. Aikakauden kuvaan kuuluvat ihmisuhrit, noitavainot, verivelka, kuolemanrangaistukset jumalanpilkasta, kerettiläisyydestä ja uskosta luopumisesta, velallisten teloittamiset ja vangitsemiset, kiduttaminen, orjuus, poliittinen väkivalta, jne. Listaa voidaan jatkaa väsyksiin asti. Pääosin 1600-luvulta alkaen enenevä määrä mm. filosofeja, kirjailijoita ja luonnontutkijoita julkaisivat ajatuksiaan (etenkin moraalista), vastasivat toisten havaintoihin ja päätelmiin ja näin alkoi näköalojen vaihdon positiivinen summapeli, joka lukutaidon ja kirjojen lukumäärän lisääntymisen myötä voimisti humanitarismia kiihtyvällä vauhdilla aiheuttaen ihmisoikeuksien vallankumouksen. Humanitaarisen kehityksen syyt voivat olla kovin moninaiset, missä lukuisat muuttujat paitsi vaikuttavat humanitarismiin, ovat myös moninaisissa suhteissa toisiinsa.  Tiukan tieteellisen selvittelyn vaatimaa tutkimuksen toistamista ei ole mahdollista tehdä prosessin ainutkertaisuudesta johtuen.  Tieteellisen tutkimuksen monimuuttujamalleihin perehtynyt voi jo kättelyssä päätellä, etteivät johtopäätökset yllä biologisen tai biokemiallisen tutkimuksen todistusvoimatasolle, mutta viitteellisiä ne voivat olla.

Ihmisoikeuksien aikakausi

Länsimaissa aikakautta 1960-luvulta alkaen voidaan syystä kutsua ihmisoikeuksien kaudeksi. Tällöin ihmisoikeuksia kuvaavien termien määrät englanninkielisissä kirjoissa lisääntyivät oleellisesti; ihmisoikeuden 60-luvulta, naisten ja lasten oikeudet 70-luvulta, homojen oikeudet (gay rights) 70-luvun lopulta ja eläinten oikeudet 80-luvun lopulta alkaen. Eläinten oikeudet eivät kuulu tämän tutkielman piiriin, mutta muodostavat luontevan jatkumon eettisen sensitiivisyyden lisääntymiselle. Tutkimusten mukaan asenteet fyysisen väkivallan hyväksymistä kohtaan ovat jyrkentyneet ja väkivaltarikokset ovat vähentyneet. Homoseksuaalisuuden kriminalisointi on poistettu yhä useammissa maissa ja asenteet homoseksuaalisuutta kohtaan ovat lieventyneet. Asenteet lasten fyysistä kuritusta kohtaan ovat jyrkentyneet ja rikostapaukset lasten pahoinpitelyissä ja fyysisessä hyväksikäytössä ovat vähentyneet. Tilastot osoittavat samaa suuntausta naisten kohdalla. Vegetarismi on lisääntynyt ja eläinten suojelu on monien agendalla kuten jokainen julkista tiedonvälitystä seuraava voi havaita. Ihmisoikeudet eri muodoissaan ovat saaneet lain vahvistavan suojan enenevässä määrin. Joskus lain säätäminen saattaa venyä yllättävän pitkään hyväksymättömäksi koetun toiminnan kieltämiseksi; vaikka Italia poisti oikeudenkäyntiin liittyvän kidutuksen jo 1700-luvun lopulla (Pinker 2012), yllätyksellisesti luin vastikään, että Italia on hyväksynyt kidutuksen kriminalisoivan lain vasta heinäkuussa 2017 (7) eli ilmeisesti aiemmin lain mukaan joissakin tapauksissa on kidutus ollut hyväksyttyä.

Nyt versus sata vuotta sitten

Sata vuotta sitten tuskin edes mielikuvituksekkainkaan ihminen kykeni kuvittelemaan sellaista inhimillisyyden laajuutta ja syvyyttä, mikä tänä päivänä vallitsee länsimaissa. Valtion voiman käytön monopolisointi kansalaisten suojelemiseksi toisiltaan on tuottanut hedelmää väkivallan vähenemisenä. Koulutus on nostanut älykkyystasoa ja kasvattanut kykyjä punnita elinpiirin tapahtumia parantaen oman ajattelun ja käytöksen kontrollia. Informaation radikaalisti helpottunut ja lisääntynyt saatavuus ovat antaneet mahdollisuuden tutustua muiden yksilöiden, ryhmien ja kansojen oloihin ynnä objektiivisen tiedon lisääntyessä asettua paremmin kanssaihmisten osaan. Työnjako ja kauppa ovat lisänneet tuottavuutta ja varallisuutta sekä ihmisten välisiä luottoon perustuvia kontakteja ja riippuvuutta toisista nostaen kynnystä kärhämöidä keskenään. Väkivallan vaikuttimet kuten dominanssin tarve, kunnia, saalistus sekä kosto ja näiden hyväksyminen nähdään nykyään arvatenkin toisessa valossa kuin sata vuotta sitten.

Nykyinen länsimaiden ihmisoikeustilanne on huomattavasti lähempänä ruusuristiläisten tavoittelemaa vuorisaarnan mukaista käytäntöä kuin liikkeen alkuaikoina. Ihmisoikeuksien paranemisen syinä teosofia esittää metafyysisiä syitä sekä etiikan osalta alati kohenevaa teleologista maailmanjärjestystä. Ruusuristiläisyydessä painottuu eritoten etiikka, mutta teosofian kanssa yhteiset maailman ja maailmankausien rakennelmat sekä ihmisten ja muiden olentojen evoluution mukaiset ryhmittelyt ja esitetyt kehityslinjat antavat aiheen uumoilla ihmisoikeuksien kehityksen mahdollisuutta myös vastakkaiseen suuntaan. Hätkähdyttävän todisteen ihmisoikeuksien tilasta ja asenteista voi saada lukemalla vuosisadan alun kirjallisuutta vaikkapa teosofian alalta. 2000-luvun lukijan on vaikea ymmärtää kuinka alkuperäiskansoista kirjoitettiin silloin. Esimerkiksi Besant (Besant 1904, ss. 174-183) esittää vahvoja väitteitä alkuperäiskansojen (hän käyttää nimitystä villi-ihmiset, savages) kehitystasosta, korkeasta kipukynnyksestä ja voimakkaan ulkoisen stimuluksen tarpeesta tietoisuuskokemuksen aikaansaamiseksi. Lisäksi hän esittää slummeissa elävien kehojen olevan rakennettu huonoimmista saatavilla olevista aineksista. Ervastin mukaan maapalloa edeltävän kuumanvantaran eläinkunta on inkarnoitunut ensimmäistä kertaa ihmisiksi nykyisen ihmiskunnan alempiin rotuihin kuten bushmanneihin tai tulimaalaisiin (Ervast kaikki kirjat s. 4492). Näiden rotujen ihmiset ovat siis eläimistä seuraavia (tai edellisen manvantaran jälkeen jääneitä ihmisiä). Miltä tällaiset toteamukset mahtavat tuntua ”alkukantisen raakalaisheimon” jäsenestä? Kokevatko he, että muiden kulttuurien ihmiset pitävät heitä tasa-arvoisina ja arvokkaina? Sadan vuoden takaisen yläluokkaisen britti-imperialistisen kulttuurin edustajan voi hyvin kuvitella pitävän näitä ruokomajoissa asuvia silinterihatuttomia, paljain navoin tanssivia ihmisiä hädin tuskin ihmisinä. Mikäli Besantia epäillään myötäelämisen puutteesta, häntä voitaisiin suositella astumaan bushmannin housuihin – tai tarkasti ottaen lannevaatteeseen – empatian kyvyn harjoittelemiseksi. Toki yleinen henki hänen niin kuin esimerkiksi Blavatskyn kirjoituksissa ilmentää altruismia, uhrautumista ja aktiivista heikompien puolustamista.

Nykyisin tällaista alempaan rotuun viittaamista pidetään kansanryhmän loukkauksena ja ennakkoluuloisena ryhmien välisiä ristiriitoja esiin manaavana. Väitteen esittämisen aikoihin tuskin esittäjä ynnä muut aikalaiset tulivat edes ajatelleeksi kuinka nykyinen sivistynyt ihminen näkee rotujen tai ryhmien alentavan luokittelun. Ero sadan vuoden takaisten ja nykyisten asenteiden välillä on häkellyttävän räikeä.  Vain maahanmuuttokriittisen (eufemistinen ilmaisu) voi kuvitella 2000-luvulla kirjoittavan sadan vuoden takaista vastaavaa. Nykytiede edellyttää päteviä, toistettuja tutkimuksia välttämättöminä ennen kuin ryhmien välillä voidaan väittää olevan eroja, ja että eroista voidaan väittää jotakin. Vasta kun eroja on havaittu, voidaan esittää syitä eroille. Itse rotu-käsite on hämärä ja rotujen jaottelut ovat muuttuneet historian aikana (Sapolsky 2017 s. 407). ”Rotu” on biologinen jatkumo eikä niinkään kategoria; geneettinen variaatio rodun sisällä on yleensä yhtä suurta kuin rotujen välillä (Sapolsky 2017 s. 407). Nykytietämyksen mukaan tulimaalasilla on eurooppalaisten kanssa samankaltainen neanderthalin ihmisten geenejä sisältävä perimä. Bushmannit ovat samaa homo sapiens-lajia kuin eurooppalaiset ja intiaanit mutta eivät ole risteytyneet neanderthalilaisen kanssa (Pääbo 2015).

Tutkimusten mukaan kognitiivisissa ominaisuuksissa tai puheen oppimisessa rotujen välillä ei ole eroja (Pinker 2015). Sadan vuoden takaisia kirjoituksia on vaikea ymmärtää muuten kuin olettamalla, että kuvatut kirjoitukset ilmentävät aikansa rotukäsityksiä ja asenteita (Harari 2014, ss. 258-263), eikä niiden ole ymmärretty ilmentävän mitään eettisesti väärää, eikä nykyinen eettinen kokemus ole käynytkään mielessä, ja että teosofian osalta ”rodut” tahdottiin nivoa yhteen manvantarojen ja luonnon valtakuntien kanssa loogisesti ristiriidattoman filosofisen järjestelmän luomiseksi. Toisaalta teosofian mukaan ihmisen ylifyysiset ruumiit ovat koostuneet ”hienoaineksisesta” aineesta, joka mm. ihmisen eettisen ja älyllisen itsekasvatuksen edetessä voi kokonaan vaihtua oman tasonsa hienoimmiksi aineiksi. Täten mahdollisesti ”alempirotuinenkin” voisi itsekasvatuksella ylittää ”rotunsa” rajan. Eettinen taso ja älykkyys siis korreloivat tasojensa aineiden karkeuteen tai hienouteen. Tällä tapaa yksi voi olla rakennettu huonosta tai karkeasta aineesta ja toinen hienommasta ja puhtaammasta. Kuitenkin herää epäily, että akaasisia aikakauskirjoja ei ole virheettömästi luettu tai tulkittu tämän rotukysymyksen kohdalla. Teosofiaan perehtynyt tuntee monia tunnettujen teosofien toisilleen vastakkaisia tai yhteen sopimattomia väittämiä. Akaasisten aikakirjojen lukemiseen näyttää liittyvän virhelähteitä.

Paratiisi maan päällä

Ruusuristiläisyydessä erityisenä elämän ohjenuorana käytetään Jeesuksen Vuorisaarnaksi nimitettyä lukua Matteuksen evankeliumissa. Vuorisaarnassa (Matteus  5) annetaan viisi käskyä: älä suutu, älä ajatuksissakaan ole epäpuhdas, älä vanno, älä ole pahaa vastaan ja älä sodi vaan rakasta kaikkia ihmisiä. Kun nämä käskyt analysoidaan, ymmärretään ja toteutetaan käytännössä, hengen taivasten valtakunta astuu maan päälle ja kadotettu paratiisi voitetaan takaisin (Ervast kaikki kirjat s. 4726). Suuttumattomuuteen, himottomuuteen ja totuudellisuuteen pyrkiminen ovat edellytyksiä itsekontrollin saavuttamiselle, objektiiviselle havainnoinnille, loogiselle ajattelulle, viileälle harkinnalle ja tieteellisen tiedon luomiselle. Yksilö voi jättää pahaksi koetun vastustamisen yhteiskunnalle, oikeuslaitokselle tai karmalle. Meidän itse tulee huomioida kanssaihmiset, asettua heidän asemaan ja rakastaa heitä aivan kuten stoalaisten Jumala rakastaa niin hyviä kuin pahoja.

Toisen maailmansodan jälkeinen kehitys eritoten demokraattisissa länsimaissa osoittaa nimenomaan Vuorisaarnan käskyjen toteutumisen suuntaan. Väkivaltarikokset ovat vähentyneet, ainakin valtioiden keskinäiset sodat loppuneet, rotujen ja ryhmien suvaitseminen lisääntynyt (Australian esimerkki, ks. Soutphommasane 2012), vihapuheita ja kiihottamista kansanryhmää vastaan ei suvaita, naisten ja lasten asema on kohentunut, eläinten suojelu on parantunut, tieteellinen tieto lisääntyy räjähdysmäisesti. Toivoa sopii, että tapahtuneen ihmisoikeuksien kohentumisen ja ruusuristiläisten ponnistelun välinen positiivinen korrelaatio kertoo keskinäisestä syy-vaikutus-suhteesta eikä vain satunnaisesta korrelaatiosta tai yleisestä, kauan kaivatusta, kristinuskon positiivisesta vaikutuksesta tai humanismin ja tieteen kehityksestä.

Kirjallisuutta

Besant A,. Tajunta. 1924. Käännös Kyllikki Ignatius. Suomen Teosofinen Seura.

Besant A. A Study in Consciousness. 1904. Theosophical Publishing Society. http://blavatskyarchives.com/theosophypdfs/besantA_study_in_consciousness.pdf.

Ervast P. Kaikki kirjat. http://www.ruusuristi.fi/wp-content/uploads/2009/12/Kaikki_kirjat.pdf

Harari Y N. Sapiens. A Brief History of Humankind. 2014. Penguin Random House UK. ISBN 9780099590088.

Morris I. Why the West Rules – For Now. 2011. Profile Books LTD. ISBN 978 1 84668 208 7. Copyright 2010.

Neuvonen R. Sananvapauden historia Suomessa. 2018.Gaudeamus Oy. ISBN 978-952-495-468-6.

Pinker S. The Better Angles of Our Nature. 2012. Penguin Books. ISBN 978-0-141-03464-5.

Pinker S.The Langue Instinct. 2015. Penguin Books. ISBN 978-0-141-98077-5. Copyright 1994. Afterword copyright 2007.

Pääbo S. Neandertalilainen. Kadonnutta perimää etsimässä. 2016. Käännös Veli-Pekka Ketola. Art House. ISBN 978-951-884-595-2. Copyright 2014.

Sapolsky R M. Behave. The Biology of Humans at Our Best and Worst. 2017. Penguin Random House UK. ISBN  9781847922168.

Soutphommasane T. Don’t Go Back to Where You Came from. Why multiculturalism works. Newsouth. ISBN-13: 978-1742233369.

1. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainv%C3%A4linen_Teosofinen_Seura

2. http://www.ruusuristi.fi/ruusuristi

3. https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisoikeuksien_yleismaailmallinen_julistus

4. https://en.wikipedia.org/wiki/Universal_Declaration_of_Human_Rights

5. https://en.wikipedia.org/wiki/Cairo_Declaration_on_Human_Rights_in_Islam

6. https://en.wikipedia.org/wiki/Social_contract

7. https://www.reuters.com/article/us-italy-torture-idUSKBN19Q2SQ