Aivot sielun istuimena

(Allekirjoittaneen muut artikkelit, tutkielmat, tutkimukset ja miniromaani Quo vadis - ad exixtere eli Ylimaallinen seikkailu löytyvät blogiarkistosta sivun oikeasta laidasta blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestettyinä.)

 

Aivot sielun istuimena

 

René Descartes piti käpylisäkettä sielun ja kehon kohtauspaikkana, vuorovaikutuskohtana eli sielun istuimena. Vieläkö tämä toteamus on pätevä vai onko aika muuttaa sitä? Sielun vastine neurotieteellisessä tutkimuksessa on lähinnä tietoisuus tai tajunta, joita käytän synonyymisesti. Tässä artikkelissa tarkoitan sielulla ihmisen tajuntaa eli subjektiivista kokemuksellista tunnetta olemassa olosta ynnä tämän kokemuksen sisältöä. Poikkeuksen muodostaa artikkelin metafyysinen osa, jossa sielulla tarkoitetaan teosofista käsitystä persoonallisesta minästä erotuksena korkeammasta minästä, jota nimitetään hengeksi. Aluksi käsittelen aivojen materiaalista puolta eli soluja ja niiden yhteenliittymiä sekä aivoalueita biokemialliselta ja neurofysiologiselta kannalta. Sitten siirryn tutkimusstrategioihin ja -tuloksiin tajunnan hermostollisista vastaavuuksista, joissa hermoverkot ovat keskeisessä asemassa. Käsittelen aivoja myös informaatioteoreettisesta näkökulmasta.

Aivot ja tajunta eivät ole tyhjiössä vaikka kokemuksellisesti voimme tuntea tyhjyyden vailla kiinnekohtia ympäröivään fyysiseen, sosiaaliseen tai kuvitteelliseen maailmaan. Aivot ovat jatkuvassa yhteydessä omaan kehoon ja kehon ulkopuoliseen maailmaan ynnä, neurotieteellisen käsityksen mukaan, muodostavat sisäisiä vastaavuuksia aivojen ulkopuolisesta maailmasta. Vastaavuudet ovat materiaalisella tasolla aivojen sähköistä ja biokemiallista toimintaa, subjektiivisella tasolla tajuntaa. Seuraavassa osassa tarkastelen sielun ja hengen tasoja niin kuin ne esitetään teosofiassa. Lopuksi siirryn ”kovaan ongelmaan” kokemuksellisuuden ja aineen suhteesta ja sitä millä tavoin ja millä biologisen systeemin tasoilla tietoisuuden (sielun tai hengen) voitaisiin teoreettisesti olettaa vaikuttavan aivoihin.

 

Aivot – biokemiaa, soluja ja soluverkkoja

Tämän alaotsikon alla kerron joitakin neurotieteellisiä yksityiskohtia aivoista. Asiaan perehtymättömältä ne saattavat tuntua vaikeasti aukeavilta. Jos tämä osio tuntuu liian vaikealta, lukija voi siirtyä seuraavaan alaotsikkoon. Suosittelen kuitenkin urheaa ja sinnikästä paneutumista, sillä pohjatiedot auttavat ymmärtämään artikkelin pääajatusta tajunnan ja aivojen yhteydestä.

Ihmisen keskimäärin 1,2 – 1,4 kilogramman aivot sisältävät arviolta 80 - 90 miljardia hermosolua ja saman verran muita soluja, jotka ovat pääosin gliasoluja. Kullakin aivojen hermosolulla arvioidaan olevan keskimäärin 7 000 kemiallista yhtymäkohtaa eli synapsia toisiin hermosoluihin. Täten synapsien lukumäärä nousee 100 – 500 biljoonaan. Hermosolujen ja synapsien lukumäärä on tärkeä, koska aivojen informaation käsittelyssä sähköimpulssin välittyminen kemiallisessa synapsissa on muotoiltavissa ja on ei-lineaarinen. Kemiallisessa synapsissa informaatio kulkee noin 0,5 millisekunnissa. Hermosolujen välillä on myös sähköisiä synapseja (gap junction), jotka ovat vähemmän muunneltavissa ja helpottavat soluja toimimaan yhtäaikaisesti.

Hermosolut ovat yhteydessä toisiinsa paikallisesti ja eri aivoalueiden välillä ja muodostavat silmukoita. Käyttäytymisemme, ajattelumme ja tajuntamme ovat yhteydessä näiden silmukoiden toimintaan. Aivojen toiminta on solukalvopotentiaalin muutoksia ja informaation kulkua näissä silmukoissa. Mitä tulee toiminnan aikaikkunaan, niin suurissa myelinisoituneissa heromosolujen viejähaarakkeissa (aksoneissa) sähköimpulssi kulkee kymmeniä metrejä sekunnissa, kemiallinen synapsi vaatii puoli millisekuntia informaation kulkuun lävitseen. Hermosilmukat toimivat millisekuntien – satojen millisekuntien aikahaarukassa.

Tämän artikkelin aiheen kannalta oleellisimmat biokemialliset hermosolujen molekyylitason toiminnot liittyvät informaation kulkuun solusta toiseen eli synapsien toimintaan. Hermoimpulssi eli solukalvopotentiaalin muutos siirtyy biokemiallisten prosessien välityksellä toisen solun kalvopotentiaalin muutokseksi. Prosessiin kuuluvat solukalvon ionikanavat natriumin, kaliumin ja kalsiumin siirtymisineen ionikanavien kautta, hermojen välittäjäaineet (synteesi, varastointi solurakkuloissa (vesicle), erittyminen synapsirakoon, kiinnittyminen vastaanottajamolekyyliin (receptor) vastaanottajahermosolun kalvolla, irtoaminen reseptorista ja välittäjäaineen poistaminen hermoraosta) ja vastaanottajahermosolun ionikanavien aktivaatio. Tapahtumaketju liittyy monimutkaisin biokemiallisin reaktioin geenien aktivaatioon, uusien proteiinien synteesiin ja viime kädessä nämä tapahtumat ilmenevät mm. muistina. Välittäjäaineita tunnetaan liuta erilaisia. Kunkin aivoalueen solut tuottavat alueelle ominaista välittäjäainettaan. Yleisin kiihottava välittäjäaine on glutamaatti ja estävä gamma-aminovoihappo (GABA).

Aivot saavat alkunsa sikiön kehityksen aikana epiteelisolukerroksesta, joka kaareutuu putkeksi ja suun puoleinen pää kehittyy aivojen eri alueiksi. Alinna ovat ydinjatkos ja aivorunko, jossa sijaitsevat tumakkeet säätelevät itsenäisesti peruselintoimintoja kuten hengitystä ja verenkiertoa. Ylempänä sijaitsevat talamus ja hypotalamus. Talamus on väliasema aistisignaaleille. Hypotalamus säätelee elintärkeitä toimintoja kuten syömistä ja juomista. Se myös välittää ylempien aivoalueiden ilmentämiä tunnetiloja fysiologisiksi muutoksiksi elimistössämme kuten pelon ja jännityksen laukaisema vapina, kalpeus ja sydämen tykytys. Seuraavaksi ylempi taso on limbinen systeemi, joka on oleellisessa osassa emootioiden kuten kipu, pelko, raivo ja mielihyvä ilmenemisessä. Limbinen järjestelmä on lajinkehityksellisesti vanha; se on kehittynyt jo matelijoilla, jonka vuoksi tätä aluetta on kutsuttu matelijoiden aivoiksi. Limbinen systeemi on laajalti yhteydessä aivokuoreen. Esimerkiksi Lain (2019) mukaan takaraivo-päälaki-ohimolohkojen aistimuksiin liittyvä aivokuori lähettää informaation suodatettavaksi talamukseen, josta  impulssit siirtyvät aivosaarekkeeseen yhdistettäviksi ja siitä edelleen otsalohkoon kognitiivista prosessointia varten ja limbiseen järjestelmään, jossa ns. primitiivivasteet muodostuvat. Aivokuorella sijaitsevat eri aistinlaatujen ensisijaiset ja porrastetut vastaavuusalueet sekä yhdistävät keskukset samoin kuin liikekeskukset ja suunnitteluun tarvittavat otsalohkojen alueet.

 

Tietoisuuden hermostolliset vastineet

Subjektiivinen tietoisuus kuuluu käsitteellisesti eri luokkaan kuin objektiiviset, mitattavissa olevat aivojen fyysiset toiminnot. Ennen hermoston mittausmenetelmien kehitystä tietoisuutta tutkittiin introspektiolla. Käsitykset koetun minän ulkopuolisesta maailmasta perustuivat subjektiivisiin tuntemuksiin ja omiin tai muiden esittämiin arveluihin tai totuuskäsitteisiin.

Jotta jokin hermostollinen tila voisi todistetusti vastata tietoisuutta, tulisi voida luoda tietoisuuden hermostollisen vasteen tila ja henkilön tulisi tällöin kokea ko. tuntemus ja vastaavasti, jos häivytämme tämän hermostollisen tilan, henkilöltä tulisi hävitä ko. kokemus. Täten tietoisuutta voidaan ajatella hermostollisena tilana, vaikka se käsitteellisesti eroaa siitä. Tällainen tila on neurotieteellisen käsityksen mukaan hyvin dynaaminen muuntuen tilasta toiseen sekunnin murto-osassa ja edellyttää pitkälle yhdistynyttä biologista aivohermoverkostoa. Yhdistyneisyyden tapa voi olla synkroninen, samalla taajuudella tapahtuva sähköimpulssien eteneminen. Aivoalueiden välinen gammasynkronia on havaittu mm. meditaation muokkaamassa tarkkaavaisuuden säätelyssä (Katyal S. 2020) ja tietoisessa havaitsemisessa (Muller L, et al. 2018).

Käyn seuraavassa lyhyesti läpi Ginsburgin ja Jablonkan (2019) esittämät seitsemän tietoisuuden kriteeriä, jotka kukin erikseen ovat välttämättömiä kriteereitä tajunnalle ja yhdessä ovat riittävät. Kriteerit sisältävät subjektiivisia psykologisia sekä neurobiologisia määritteitä. 1. Tietoisuus edellyttää laaja-alaista toimintaa aivoissa ja informaation tavoitettavuutta. 2. Tietoinen kokemus on yhdistynyt ja erotettavissa muista kokemuksista. 3. Tietoisen kokemuksen muodostumisessa hermosolujen, hermosoluyhteyksien ja hermosoluverkkojen valinta on keskeistä. Hermostollisesti ja käyttäytymisen puolesta tietoisuus on muovautuva. Oppiminen, muisti ja tarkkaavaisuus liittyvät tietoisuuteen. 4. Tietoisuus on jostakin asiasta. Se on viittaava eli intentionaalinen. 5. Tietoisuuden ja hermoverkkojen edestakaisen tai silmukkamaisen toiminnan on kestettävä jonkin aikaa. 6. Tietoisuuteen liittyy arvoja, tunteita ja päämääriä. 7. Tietoisuuteen liittyy tunne itsestä, toimijasta ja kehollisuudesta.

Tajunnan kannalta erityisen tärkeitä ovat aivojen takaosan (parieto-occipito-temporaalinen) ”kuuma alue” (Koch C. 2016) ja vireyttä säätelevät mekanismit kuten aivorungosta lähtevä nouseva verkkomainen aktivoiva systeemi (ascending reticular activating system, ARAS) (Pfaff D. 2006). Talamuksen laitaosien ja aivojen kuorikerroksen syvien osien aktiivisuus on yhteydessä tajunnan tasoon mutta myös pinnallisempien kuorikerroksen osien yhteistoiminta on oleellista tajunnalle (Redingbaugh MJ et al. 2020). Kehon ulkoisiin ärsykkeisiin perustuva tietoinen toiminta välittyy hermoverkon useiden alahermoverkkojen kautta. Hermoverkot ovat osin yhteisiä, vaihtuvat tehtävään liittyen kymmenien tai satojen millisekuntien välein ja hermoverkkojen toiminnalliset yhteydet kattavat vain osan mahdollisista anatomisista yhteyksistä (Brovelli A et al. 2017). Tietoisuudelle oleellista näyttää olevan erityisten, määriteltyjen hermoverkkojen vuoroittainen toiminta (Huang Z et al. 2020). Tietoinen havaitseminen liittyy yhdistävien aivokuorialueiden aktiivisuuden lisäksi ensisijaisten aivokuorten aktiivisuuteen viitaten hermoverkkojen takaisinsyöttöön; kuultu ääni aktivoi myös ensisijaisen näköalueen ja ensisijaisen tuntoalueen (Sanchez G et al.  2020).

 

Tietoisuuden tutkimuksen ja ymmärtämisen reunaehtoja neurotieteessä

Neurotiede on biologinen tiede, joka hyväksyy evoluution ja sen mekanismit (perinnöllisyys, geneettinen muuntelu ja luonnon valinta) syinä kunkin eliön tämänhetkiselle perintöainekselle ja ilmiasulle. Evoluutio on ”järjetön” eli se ei tee suunnitelmia ja luo optimaalista rakennetta tai toimintamallia yksilölle. Se vain valitsee kuhunkin ympäristön lokeroon yksilön, joka omaa sopivimman muuntelun tuloksen seurauksena syntyneen ilmiasun.  Eliöiden välillä vallitsee kilpailu: syö tai tule syödyksi. Tähän kilpailuun ei liity mikään moraalista arviointia, se vain on olemassa oleva tosiasia. Eliöiden välillä vallitsee kilpavarustelu puolustuksen ja hyökkäyksen osalta. Monipuolinen informaation kerääminen eri aistein, informaation käsittely hermostossa ja tilanteiden ennakointi sekä edistynyt motoriikka edistävät energian hankintaa, elossa pysymistä ja suvun jatkamista. Eliö kokonaisuutena, mutta myös aivot omana kokonaisuutena muodostavat itsesäätyvän systeemin ympäristössään. Aivot ymmärretään näistä lähtökohdista käsin.

Evoluution näkökulmasta aivoja ei ole luotu, vaan parhaiten elossa säilymistä edistävä rakenne on säilynyt ja sen päälle on kehittynyt uusia rakenteita entisten päälle. Tällä hermoston rakenteen kehityksellä ei ole itsenäistä kehityshistoriaa, vaan rakenne on kehkeytynyt yhdessä monipuolistuvan ja tarkentuvan aistielinkehityksen ynnä liikuntaelimistön kehityksen kanssa. Aistit, hermosto ja liikuntaelimistö ovat ne rakenteet, joiden kautta toteutuu eliön käyttäytyminen omassa ympäristössään. Elin- ja solutasolla edellytetään hermoston ylläpitämiseksi mm. verenkierto ja gliasolut aineenvaihduntaan tarvittavien molekyylien kuljettamiseksi. Käyttäytymisen ymmärtämisen ongelmaksi muodostuu äärimmäisen monipuolinen informaation työstäminen, pitkäaikaisen ja lyhytaikaisen muistin selvittely mieleen painamisineen ja mielestä palauttamisineen, eri aistimodaliteettien informaation integraation mekanismit ja toimintojen organisointi hetkestä toiseen millisekuntien toimintaikkunoissa (frame rate). Ymmärtämistä ei tee helpommaksi subjektiivisten kokemusten yhdistyminen näihin toimintoihin samanaikaisesti, ennakoiden tai jälkikäteen muistin varassa työmuistissa puntaroiden.

 

Informaation käsittely

Emme voi kiistää, etteikö eliö toimisi ympäristössään reaktiivisesti tai ennakoivasti  ja etteikö se oppisi uusia käyttäytymistapoja aiemmista vuorovaikutuksistaan. Hermosolujen sähköimpulssit muodostavat raakadatan aivoille. Impulssien satunnaisesta kohinasta täytyy erottaa säännönmukaisuuksia eli informaatiota. Aivojen lajikehityksellisesti muodostunut rakenne on lähtökohta informaation käsittelylle. Tämän rakenteen päälle tai paremminkin sisään alkuperäistä rakennetta muuttaen muodostuu jatkuvasti uudistuva rakenne, jossa sähkökemiallinen olotila (state) toteutuu. Tämä alati muuttuva olotila edustaa aivojen ulkopuolista aluetta ja samalla muodostaa lähtökohdan eliön omalle toiminnalle, jonka tulokset ennakoidaan ja toteutuneen toiminnan tulokset puolestaan muodostavat uuden sisään tulevan informaation. Tämä kaikki tapahtuu hermoimpulssiviidakossa. Impulssit siirtyvät solusta toiseen synapsien välityksellä. Solu vastaanottaa hermoimpulsseja useista toisista soluista. Synapsia samoin kuin hermosolua voidaan pitää muuntimena (activation function) informaation välityksessä. Solu voi sammuttaa impulssin etenemisen tai toimia muuntimena epälineaarisesti riippuen mm. tuovien samanaikaisesti aktiivien synapsien toiminnasta ja lukumäärästä.

Hermosto vähentää informaation määrää edetessään periferiasta keskukseen päin. Esimerkiksi silmän verkkokalvo vähentää valosta saamansa bittimäärän satakertaisesti miljardista bitistä sekunnissa kymmeneen miljoonaan bittiin sekunnissa, joka määrä kulkee noin miljoonaa hermosäiettä sisältävässä näköhermossa. Motoriseksi suoritukseksi muuntamisessa informaation määrä suorastaan romahtaa: aivot tuottavat noin biljoona (10¹²) kaikki-tai-ei-mitään hermoimpulssipiikkiä sekunnissa ja voivat saada kirjoittamisen liikesuorituksena aikaan 10 bittiä sekunnissa (Koch 2019, s 133). Äkkiseltään aivojen käsittelemän informaation määrä tuntuu tyrmäävältä. Kuitenkin aivot toimivat vaikeasti käsitettävällä superkapasiteetilla joka sekunti koko valveilla olomme ajan ja myös nukkuessamme.

Koska aivojen informaation käsittely on äärimmäisen moniulotteista, tutkimuksissa pyritään mm. tutkimusteknisistä ja laskennallisista syistä redusoimaan ulottuvuudet vain muutamaan tekijään, jotka kuvaisivat mahdollisimman tarkasti ja yksityiskohtaisesti vaikkapa kognitiivisia toimintoja. Tässä tilanteessa on selvä, että tulokset eivät selitä tutkittavaa ilmiötä täydellisesti.

Aivot eivät etsi tieteilijän tavoin matemaattisia malleja tai pyri selittämään ympäristöään. Ne oppivat tarkemmin määrittelemättömällä tavalla ympäristön rakenteen toimiakseen asianmukaisesti tarkoitusperiensä (homeostaasi, tunne tai harkittu päätös) saavuttamiseksi. Uudet havainnot toiminnan tuloksista tarkistavat ovatko tarkoitusperät saavutettu ja millaisia mahdollisia uusia toimia tarvitaan. Havaintojen työstäminen ja havaintomallien tallentaminen ja muistista palauttaminen tapahtuvat pitkälti samoja hermorakenteita käyttäen. Toimintojen suunnitteluun tarvitaan myös muistiin painetun mieleen palauttamista. Lukuisat eri aistimodaliteettien integroidut mallit tallentuvat muistiin ja niitä voidaan verrata tulevaan informaatioon. Tämä vertaaminen tapahtuu aivokuorihierarkian eri tasoilla aina alinta hierarkian tasoa myöten (Albers AM. ym 2013).

Yksi näkökulma tarkastella aivojen informaation käsittelyä on tarkastella vastaavuuksia keinotekoisiin hermoverkkoihin. Niiden kehittämiseen on saatu inspiraatiota aikamme eräästä merkittävimmistä neurotieteen löydöksistä, nimittäin aistininformaation hierarkkisesta käsittelystä aivojen eri osissa. (Katso mm. Rao ja Ballard 1999.) Keinotekoiset aivoverkot toteuttavat osin aivojen kaltaista tietojen käsittelyä verrattomasti aivoja vähemmillä muokattavissa olevilla parametreilla (synapsi ja solu). Kuitenkin tulokset ovat vakuuttavia esimerkiksi kasvojen tunnistuksessa ja kielen käsittelyssä (Hasson et al. 2020), jossa miljoonilla esimerkeillä optimoidaan miljoonia parametreja (node activation function) eli opetetaan monitasoinen keinotekoinen hermoverkko havaitsemaan säännönmukaisuuksia ja suorittamaan valittu tehtävä. Aivoilla on käytössään yli sata biljoonaa muokattavissa olevaa synapsia. Jos katsomme vaikkapa ihmisvauvan alinomaa haparoivia käsiä hamuamassa suuhun vietävää, huomamme yrityksiä eli informaation työstämistä tapahtuvan lukemattomat kerrat vuorokaudessa. Niin vain vauva muutamassa kuukaudessa oppii yhdistämään havainnot ja monimutkaiset liikkeet ja pian hallitsee jopa peukalon ja etusormen pinsettiotteen. Vauva muodostaa lukuisten yritysten avulla aivoverkkomallin, jonka miljoonia tai miljardeja toiminnallisia yksityiskohtia ei voi kuvitella voitavan tutkia millään käytössä olevalla (ja tulevalla) tutkimuslaitteistolla. Aivoverkkomalli ei edusta objektiivista aivojen ulkopuolista maailmaa, vaan on ainoastaan yksilön kokemukseen (keräämään tietoon) perustuva, hetkestä hetkeen muuttuva arviolaskelma yksilöstä ja maailmasta nimenomaisesti näiden suhteen näkökulmasta. Tämä arviolaskelma on eri asia kuin matemaattiset ja loogiset mallit ja laskelmat, jotka suoritetaan ihmisen kognitiivisen kyvykkyyden avulla.

 

Teosofinen käsitys ihmisen eri tasoista                                          

Teosofiassa fyysisen ruumiin käsitetään olevan erillinen henkisestä ruumiista. Menemättä pidemmälle teosofisten kirjoittajien esityksiin voidaan mainita yleistäen, että henkisiä ruumiita on useita (kukin omalla olemassaolon tasollaan) ja ne eroavat toisistaan mm. henkisen aineen hienojakoisuuden mukaan. Fyysisellä keholla ja ylimaallisella hengellä on oma, toisistaan eroava evoluutionsa. Fyysiseen kehoon katsotaan kuuluvan myös eetterikeho, joka ilmentää mm. sukupuolisuutta, tapoja ja tottumuksia. Ihmisen sielu eli alempi minä koostuu persoonallisista tunteista ja ajattelun tasoista. Persoonallinen sielu on kuolevainen. Henki eli ylempi minä on muodostunut ylimmän älytason hienojakoisesta ylifyysisestä aineesta sekä buddhisesta ja aatmisesta aineesta. Ylempi minä säilyy inkarnaatiosta toiseen (http://media.pekkaervast.net/books_files/Pekka_Ervast_vastaa_kysymyksiin.pdf s. 131-132). Olemassaolo näillä eri tasoilla koetaan subjektiivisina tietoisuustiloina. Tietoisuustilojen sisältö kertoo sen, millä henkisellä tasolla kokija milloinkin on.

 

Johtopäätöksiä

Yllä olevasta voimme päätellä, että voimme unohtaa Descartesin esityksen käpylisäkkeestä sielun istuimena ja katsoa aivojen kokonaisuutena sopivan paremmin tähän tehtävään. Jos olemme vakuuttuneita ylimaallisesta olemassaolosta ja sen vaikutuksesta kehoomme tai vain haluamme pitää ylimaallista vaikuttavaa tekijää yhtenä selitysmahdollisuutena käyttäytymisellemme tai tietoiselle olemassaolollemme, tulisi meidän kyetä selvittämään millä tavoin henki on vuorovaikutuksissa tuntemiimme molekyyli-, solu- ja hermoverkkotason tapahtumiin. Missä vaiheessa tai vaiheissa dualismin ylimaallinen sielu-henki vaikuttaa meihin kehollisina olentoina ja eritoten aivoihimme? Kuinka olisi molekyylitaso kuten hermojen välittäjäaine dopamiini tai dopamiinin synteesi levodopasta dekarboksylaatiolla? Vai sopisiko paremmin yksittäinen atomi tai elektroni tai tuma tai solu kokonaisuutena. Olisiko hermosilmukan impulssitaajuus sopiva tai aivojen otsalohko? Mitä pidemmälle menemme mikrotasolla, sitä suuremmaksi muodostuu vaikuttajan yksittäisten päätösten määrä. Päädymme nopeasti biljoonaan tai triljoonaan päätökseen sekunnissa.  Onko päätösten lukumäärällä jokin yläraja? Matemaattisesti ylärajaa ei tarvitse olla – suurennetaan vain potenssilukua. Vaikuttaako tällainen suurentaminen järkevältä?

Ajatellaan vaikka käymistä ruokakaupassa. Vaikuttaako sielu-henki vain päätökseen ruokakaupassa käymisestä ja ostoslistan laatimisesta ja jääkö muu toiminta luonnon tehtäväksi itsesäätyvän systeemin automaationa kunkin yksilön mikro- ja makrotasolla? Jos sielu-henki vaikuttaa vain päätökseen kaupassa käynnistä, silloin se ei ole vastuullinen matkalla tapahtuneesta liikenneraivokohtauksestaan. Tällöin vastuullinen on itsenäisesti toimiva kehokoneisto. Voiko automaatiokone olla vastuussa? Selitykseksi voisi ottaa eetteriruumiin. Eetteriruumis on tapojen, tottumusten ja taipumusten tyyssija. Ruusuristiläisyyden mukaan tietoinen ihminen eli henki-sielu on vastuussa niiden kehittämisestä ja täten henki-sielu on välillisesti vastuussa fyysisen kehon edesottamuksista. Vastaavasti raudanlujaa determinismiä kannattaneet varhaiset stoalaiset katsoivat voivansa muuttaa syy-seuraussuhdetta vapaan tahdon avulla ja täten pitivät ihmistä vastuullisina omista ajatuksistaan, sanoistaan ja teoistaan.

Milloin päätöksen teko tapahtuu? Silloinko kun teemme tietoisen päätöksen? Näin ei näytä olevan asian laita, vaan päätös tapahtuu suuruusluokassa 10 mikrosekuntia ennen tietoista päätöstämme (Koenig-Robert R & Pearson J. 2019). Vaikka tutkimustulosta on kritisoitu, se on filosofisesti perustavanlaatuinen. Teosofiselta kannalta katsoen korkeampi minä vaikuttaa aivoihimme päätöksenteon esitietoisessa vaiheessa. Tietoisessa päivätajunnassa emme ole tietoisia korkeamman minän toiminnasta vaan se vaikuttaa meihin persoonallisen minän tietoisuuden ulkopuolella. Kun tietoisuutemme on yhtä korkeamman minän tietoisuuden kanssa, voimme tietää korkeamman minän vaikutuksen aivoihimme. Tässä selitysmallissa jää ratkaisematta ongelma siitä, mihin kohtiin ja miten fyysisiin aivoihin vaikutetaan.

Tietoinen kuvittelu todennetusti vaikuttaa aivojen toimintaan. Aivojen ensisijaiselta näkökuorikerrokselta (V1) voidaan lukea mitä henkilö kuvittelee mielessään (Naselaris T. et al. 2015). Toki HD-näytön resoluutioon ei päästä ja V1-aivokuori on vasta ensimmäinen työstämisalue, joka ei vielä ilmennä kuvia sellaisina kuin ne näemme. Tulos kuitenkin osoittaa, että subjektiivinen tietoinen oma tahto vaikuttaa objektiivisesti tutkittuna aivojen toimintaan ja vielä siten, että kyetään tunnistamaan mielikuvan sisältö. Tutkimustulos on merkittävä, mutta ei selitä sitä, mistä tietoisuus tulee. Tulos ei kerro onko tahto ja tietoisuus itsenäisesti olemassa olevia vai ilmenevätkö ne ainoastaan itsesäätyvissä aivojen hermoverkoissa.

Ratkaisun löytäminen henki-keho-ongelmaan on vaikea.  Onko tässä esitetty tietoisuus-keho-ongelman lähestymistapa sittenkään mielekäs? Löytyisikö kuitenkin jokin muu näkökulma, jossa ”homunculus koneessa” voisi säilyttää olemassaolonsa, eikä sitä hylättäisi niin kuin neurotieteessä tehdään? Yksilö voi katsoa itselleen ensisijaiseksi kulttuurisidonnaisen merkityskokemuksensa. Voisiko meditaation jalostama tietoisuus kertoa jostakin muusta kuin omasta kehollisesta itsestä? Meditaatiossa voimme liikkua tietoisuuden raja-alueilla. Subjektiivinen tuntemus olemassaolosta on vakuuttava eikä tämä tuntemus kaipaa mitään, mikä olisi edellytys tälle tuntemukselle. Se ei kaipaa hermoverkkoja mutta ei myöskään metafyysisiä olomuotoja. Mielen sisällön tyhjentävä meditaatio voi tuoda mukanaan sisältöä tietoisuudellemme kuten meditaation harrastaja voi vakuuttaa.  Omalta kohdaltani olen selostanut sisällön ja havaintojen ilmaantumista kahdessa artikkelissa: ”Jooga niin kuin olen sen ymmärtänyt ja kokenut” ja  ”Mistä aistikokemus kertoo? – Kokemuksia antroposofisesta tiedon tiestä” (https://tapiojoensuu2.blogspot.com/2019/04/jooga-niin-kuin-olen-ymmartanyt-ja.html ja https://tapiojoensuu2.blogspot.com/2019/04/mista-aistikokemus-kertoo-kokemuksia.html). Mutta jos haluamme luotettavaa ulkomaailmaa koskevaa sisältöä tietoisuudellemme, tarvitsemme tarkkoja havaintoja. Esimerkiksi paljon kärsimystä, toivottomuutta, vammautumista ja kuolemaa aiheuttavia vitsauksia, kuten isorokkoa, ei olisi voitu selättää ilman tarkkoja huomioita, että lehmien kanssa tekemisissä olevat ja lehmärokkoon sairastuneet eivät sairastuneet isorokkoon tai että ruttoon sairastuminen oli asuinalueesta riippuvainen.

Artikkelissani esitetyt neurotieteelliset tarkastelukannat ovat pääpiirteissään yleisesti hyväksyttyjä nykyisessä vertaisarvioidussa tieteellisessä kirjallisuudessa. Tällaisia ovat evoluutio, yksilö itsesäätyvänä systeeminä ympäristössään ja informaation käsittely. Lisäksi tajunnan selitysmallit asetetaan materialistiselle pohjalle. Useat tutkijat hyväksyvät ajatuksen, että tajunta ja aivojen biofysiologia kuuluvat eri tietokategorioihin ja, että aivojen biofysiologialla on tajunnallinen vastine. Tutkimukset suunnitellaan näistä lähtökohdista käsin ja tutkimustulokset ovat edellytysten mukaiset.  Tällöin on vaikea löytää löydöksille lähtökohdista poikkeava selitysmalli.  Aivot voidaan periaatteessa purkaa molekyyli- ja atomitasolle eikä kuitenkaan voida ymmärtää näistä osista käsin mitä aivot kokonaisuudessaan tekevät tai kuinka tajunta ilmenee (siinä tapauksessa, että sen katsotaan saavan alkunsa aivoista). Osat eivät sinällään selitä, mitä aivot tekevät. Tarvitaan perusosien ja osakokonaisuuksien yhdistelyä ja yhdistelmien toiminnan lainalaisuuksien löytämistä, jotta ymmärrettäisiin kuinka aivokoneisto toimii. Materialistinen neurotieteellinen perusolettamus on, että tajunta syntyy osien toimintojen monimutkaisten yhdistymisten seurauksena faasimuunnoksena tai emergenttinä ominaisuutena (mitä semanttista ilmaisumuotoa halutaankaan käyttää). Mikäli olen ymmärtänyt oikein, matemaatikot kutsuvat ilmiötä haaraumaksi (bifurcation), jossa selitettävän ilmiön parametrien vaihdellessa tapahtuu riippuvassa muuttujassa (muuttujan virrassa) laadullisia muutoksia (Strogatz S. 2015 s. 45). Tällaisia toiminnan haarautumia voi olettaa tapahtuvan todennäköisemmin ihmisen kuin rotan aivokuorella koska ihmisen aivokuoren hermosolut omaavat biofyysisiä ja laskennallisia etuja verrattuna rotan aivokuoren soluihin (Eyal G et al. 2018). Teosofia kallistuu Leibnizin kannalle, että materiaalinen koneisto ei selitä havaintojamme eikä tajuntaamme (https://www.iep.utm.edu/lei-mind/), vaan selitykseksi tarvitaan aineeton (tai yliaineellinen) monadi.

 

Viitteet

Albers AM, Kok P, Toni I, Dijkerman C & de Lange FP. Shared Representations for Working Memory and Mental Imagery in Early Visual Cortex. Current Bology. 5 August. 23;15: 1427-1431. 2013. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0960982213006908

Brovelli A, Badier JM, Bonini F, Bartolomei F, Coulon O  Auzias G. Dynamic Reconfigutation of Visuomotor-Related Functional Connectivity Networks. J Neurosci. Jan 25;37(4):839-853. 2017. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6597020/

Eyal G, Verhoog M B, Testa-Silva G, Dietcher Y, Benavides-Piccione, DeFelipe J, de Kock C P J, Mansvelder H D and Segev I. Human Cortical Pyramidal Neurons: From Spines to Spikes via Models. Front. Cell. Neurosci. 29 June 2018. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6034553/

Ginsburg Simona and Jablonka Eva. The Evolution of the Sensitive Soul. Learning and the Origins of Consciousness. Cambridge, MA : MIT Press, 2019. ISBN 9780262039307.

Hasson U, Nastase SA & Goldstein A. Direct Fit to Nature: An Evolutionary Perspective on Biological and Artificial Neural Networks. Neuron, February 5, 105: 416-434. 2020. https://www.biorxiv.org/content/10.1101/764258v3.full

Huang Z,  Zhang J, Wu J, Mashour GA & Hudetz AG. Temporal circuit of macroscale dynamic brain activity supports human consciousness. Sci Adv. 2020;6:eaaz0087. 11 March 2020. https://advances.sciencemag.org/content/6/11/eaaz0087

Katyal S. The neural correlates of non-judgmental and present-centred perception. PsyArXiv Preprints. 6 Feb 2020. https://psyarxiv.com/zpxuv/

Koch C, Massimini M, Boly M & Tononi G. Neural correlates of consciousness: progress and problems. Nature Reviews Neuroscience. May 17:307-321. 2016. https://puredhamma.net/wp-content/uploads/Neural-correlates-of-consciousness-Koch-et-al-2016.pdf

Koch C. The Feeling of Life Itself. Why Consciousness is Widespread but Can´t Be Computed. Massachusetts Institute of Technology. 2019. ISBN: 978-0-262-04281-9.

Koeing-Robert R & Pearson J. Decoding the contents and strength of imagery before volitional engagement. Scientic Report 9, Article number: 3504. 2019. shttps://www.nature.com/articles/s41598-019-39813-y?fbclid=IwAR29feWsCUxne0kI-VqBPkjZXpkxG58VgDBeEu9n7OvXsCqcX2OKEvVjgmY

Lai CH. Fear Network Model in Panic Disorder: The Past and the Future. Psychiatry Investig. Jan;16(1):16-26. 2019. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6354036/.

Muller L, Rolston JD, Fox NP, Knowlton R, Rao VR & Chang EF. Direct electrical stimulation of human cortex evokes high gamma activity that predicts conscious somatosensory perceprion. J Neural Eng 15(2):026015. Apr 2018. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/29160232.

Naselaris T, Olman CA, Stansbury DE, Ugurbil K & Gallant JL. A voxel-wise encoding model for early visual areas decodes mental images of remembered scenes. Neuroimage 105:215-228. Jan 15, 2015. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1053811914008428?via%3Dihub.

Pfaff D. Brain Arousal and Information Theory: Neural and Genetic Mechanisms. Harvard University Press. 2006. ISBN 0-674-01920-2.

Redingbaugh MJ, Phillips JM, Kambi SA, Mohanta S, Andryk S, Dooley GL AfresiabinM, Raz A & Saalmann YB. Thalamus Modulates Consciousness via Layer-Spesific Control of Cortex. Neuron, February 12, 2020. https://doi.org/10.1016/j.neuron.2020.01.005.

Rao RP & Ballard DH.  Predictive coding in the visual cortex: a functional interpretation of some extra-classical receptive-field effects. Nat Neurosci Jan;2(1): 79-87. 1999. https://www.cs.utexas.edu/users/dana/nn.pdf

Sanchez G, Hartmann T, Fuscà M, Demarchi G & Weisz N. Decoding across sensory modalities reveals common supramodal signatures of Conscious perception. March 17, 2020.  https://www.pnas.org/content/early/2020/03/16/1912584117

Strogatz SH. Nonlinear Dynamics and Chaos. With Applications to Physics, Biology, Chemistry, and Engineering. Westview Press. 2015. ISBN 978-0-8133-4910-7.

https://tapiojoensuu2.blogspot.com/2019/04/jooga-niin-kuin-olen-ymmartanyt-ja.html

https://tapiojoensuu2.blogspot.com/2019/04/mista-aistikokemus-kertoo-kokemuksia.html