Etiikka teosofiassa - omakohtaisia kokemuksia teosofian ja ruusuristiläisyyden eettisestä tiestä arviointeineen

(Tämä artikkeli koskee teosofista etikkaa ja sen soveltämista elämässä.
Allekirjoittaneen muut artikkelit, tutkielmat ja tutkimukset löytyvät otsikoittain blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestetystä blogiarkistosta sivun oikean puoleisesta palstasta.)

                                                                                                                          7. 10. 2015

Etiikka teosofiassa - omakohtaisia kokemuksia teosofian ja ruusuristiläisyyden eettisestä tiestä arviointeineen

Teosofisessa maailmankatsomuksessa etiikka on erottamaton, oleellinen ja välttämätön lanka maailman kudelmassa. Maailmamme päämäärä on eettinen samoin kuin sen syy, nimittäin päämääräsyy. Muun ohella itse jumaluuden olennainen määrite on eettinen; antaminen, rakkaus, ei lainkaan ottaminen. Ihmisen päämäärä on jumalan kaltaiseksi tuleminen ja lopulta yhtyminen jumaluuteen. Mitä on tämä jumalan kaltaisuus? Eettisessä mielessä se on nimenomaan antamista, lahjoittamista ja suomista, ei ottamista, pyytämistä, vaatimista tai tarpeen vallassa olemista. Eettinen antaminen-ottaminen käsitetään jatkumona, jonka toisessa päässä on rakkaus, antaminen ja toisessa ääretön itsekkyys, ottaminen, hamuaminen. Me ihmiset olemme ydinolemukseltamme jumalallisia kipinöitä. Zenon Kitionilainen kutsui näitä kipinöitä yksilöllisiksi siemenosasiksi (λόγοι σπερματικοὶ). Pekka Ervastin mukaan jumala erotti itsestään osan tajunnastaan ja siten syntyi yksilöllinen ihminen, jonka äly on vapaa (Ervast 1917, Ervast kaikki kirjat s. 4386). Jumala erotti itsestään ihmisen nähdäkseen itsensä ihmisessä. Siis ihmiseksi tulemisen ja ihmisenä olemisen tarkoituksena on, että jumala näkisi itsensä ihmisessä. Jumalan halu nähdä itsensä on siten ihmisen päämääräsyy Jumalan kannalta katsoen. Tämä kipinä, ihmisen siemen, kietoutuu erilaisiin metafyysisiin henkisyyden olomuotoihin ja lopulta fyysiseen materiaan, josta alkaa toiviomatka takaisin Jumalan yhteyteen. Jumalan yhteyteen kulkeminen on eettistä kilvoittelua kohti täydellistä antamista, epäitsekkyyttä. Jopa mahdollisuuskin itsekkyyteen tulee lopulta hävitä. Ihminen ei silloin ole enää ollenkaan ihminen siinä persoonallisessa merkityksessä kuin sen nykyoloissamme käsitämme. Jotkut teosofiset opettajat uumoilevat, että vain äärettömän itsekäs ja toisten kärsimystä janoava kipinä, jossa ei ole enää myötätunnon häivääkään, voi hävitä olemattomiin. Olen käsittänyt teosofian antavan tällaiset puitteet eettiselle kasvatustyölle. Tällaiseksi ymmärsin lukiopoikana perustan, jolle eettinen kasvatustyö tulisi rakentua. Lähteinäni olivat muutamat Annie Besantin, H. B. Plavatskyn, C. W. Leadbeaterin ja Rudolf Steinerin suomennetut kirjat. Myöhemmin tutustuin Pekka Ervastin tuotantoon.

Mikä on se syy, joka ajaa jotkut kilvoittelemaan eettisessä itsekasvatuksessa kun taas suuri enemmistö ihmisistä viis veisaa moiselle hassahtaneisuudelle? Teosofian mukaan perussyy on karma: kilvoittelijat ovat edellisissä elämissään edistyneet etiikassa ja jatkavat sitä nykyisessä ruumiillistumisessaan. Haluan tässä katsauksessa tarkastella eettisiä ihanteita ja niiden toteuttamiseen pyrkimistä nuoren ja varttuneemmankin ihmisen käytännön elämän, tunteiden ja valintojen ymmärtämisen kannalta. Käyn läpi omakohtaisia kokemuksia etiikan eri alueilta. Esittelen myös pohdittavien käsitteiden ja ajatusrakennelmien varhaisempia kuvauksia erityisesti varhaisessa stoalaisuudessa. En pelkästään kertaa mitä arvovaltaiset tekijät ovat kirjoissaan esittäneet vaan käsittelen kuinka heidän opetuksensa voidaan tulkita ja sovittaa käytäntöön. Pelkkä auktoriteettien käsitysten esittely voi vaikuttaa kirjaviisaudelta ja ulkokohtaiselta. Sen sijaan omakohtainen kokemus antaa uskottavuutta ja elettyä syvyyttä sekä luo sisäistettyä tietoa. Esitän kuinka olen henkilökohtaisesti tutkinut teosofisen etiikan soveltamista käytäntöön ja kuinka näkymättömät maailmat avautuvat tutkijalle. Arvioin lopuksi ohjeiden käyttökelpoisuutta jokapäiväisessä käytännön elämässä ja henkisen tiedon avautumisen kannalta. Olen noudattanut tarkasti teosofisten opastajien ohjetta olla lavertelematta henkisistä pyrkimyksistään ja eritoten niiden tuloksista, sillä tietojen levittely vain vahingoittaa henkistä kehitystä. Olen nyt saavuttanut sellaisen iän, jolloin tilinpäätös tai ainakin välitilinpäätös on tehtävä, jos sellainen ollenkaan aiotaan saada aikaan. Aiheen käsittely ja vakavuus eivät tule esille ilman syvästi yksityisten seikkojen ilmituontia. Uskaltaudun harkinnan jälkeen herkän henkilökohtaisten kokemusten paljastamiseen, sillä toivon kokemuksistani ja pohdinnoistani olevan apua muille alaan vakavasti suhtautuville.

Omat kokemukset

Nuorukaisena halusin itse ymmärtää elämää. Kyseenalaistin ympäristöni elämänymmärryksen ja etiikan. Suorastaan halveksin porvarillista sovinnollisuutta, ulkokultaisuutta, tekopyhyyttä, siveellisyyttä, langenneiden halveksintaa ja omahyväistä intoa näyttää kuinka hyviä ja nuhteettomia he itse olivat. Minusta näytti, että he eivät ymmärrä arvojaan. He seurasivat yleisesti hyväksyttyjä ajatuksia, tunnemuotoja ja tapoja. Heiltä näytti puuttuvan kyky syvällisempään havainnointiin, ajatteluun ja ymmärrykseen. Tieni teosofisiin kirjoihin mahtoi alkaa hippiliikkeestä, jonka ihastunut kannattaja olin. The Beatlesin kautta sain tietää joogasta ja heidän opettajastaan Maharishi Mahesh Yogista. Taidekesälukiossa toimittaja, individuaalianarkisti Veikko Leväaho antoi teosofisten kirjojen nimiä. Jorma Elovaaran radio-ohjelmasta ”Vesimiehen aika” vuosina 1969 - 71 sain vaikutteita ja tietoa okkultismista. Tutustuin muiden muassa Elonpyörä-lehteen ja myöhemmin Ultra-lehteen.

Aloin hahmottaa maailmaa sekä ihmistä ja näiden molempien evoluutiota teosofisin käsittein ja huikein uusin näköaloin. Vakuutuin esitettyjen asioiden todenperäisyydestä ja aloin elää niin kuin ne olisivat totta. Etiikka on peruspilari ja välttämätön ehto myös henkilökohtaiselle kehitykselle. En hahmottanut etiikkaa sirpaleisina, erillisinä, yksittäisinä osatekijöinä vaikkapa seitsemän kuolemansynnin tapaan vaan kokonaisuudesta ja päämäärästä ja päämäärään pyrkimisestä käsin. Ajattelin rakkautta antamisena, en ottamisena. Arvioin yksittäisiä elämänilmiöitä antamisen ja ottamisen tai itsekkyyden, myötätunnon ja lähimmäisenrakkauden näkökulmasta. Koetin järjestää elämäni vilpittömästä rakastamisesta, antamisesta käsin. En kuitenkaan kieltäytynyt tilanteen niin sattuessa ottamasta vastaan; jos nimittäin kieltäytyy vastaanottamisesta, niin riistää antajaltaan omanarvontuntoa ja auttamisen suomaa mielenylennystä ja mielenrauhaa. Toki tällä tavoin omanarvontuntoa, mielenylennystä ja mielenrauhaa tavoittelemaan pyrkijät loistivat lähes tyystin poissaolollaan. Pyrin olemaan avoin, huomioimaan ja kuuntelemaan lähimmäisiäni sekä ymmärtämään ja lämmöllä auttamaan mitä vain kykenin. Avoimuus osoittautui tuhoisaksi; muiden ilkeät ajatukset ja huomautukset satuttivat, loukkasivat rankasti. Puin ylleni mielikuvissani keskiaikaisen ritarin haarniskan, mutta hyökkääjän säilän osuessa sen pirstaleet tunkeutuivat haarniskan laattojen välistä pistäen ihooni ja lihaani ankarasti. Köyhiä, vähäosaisia ja sairaita kohtaan olen tuntenut myötätuntoa niin kauan kuin muistan mutta kehitykseni oli jo edennyt varsin pitkälle ennen kuin pystyin osoittamaan vastaavia tunteita ja ymmärrystä pöyhkeitä ja itserakkaita kohtaan.

Ruoka on ollut minulle vain vähäinen osa elämääni. Etenkin silloin se on ollut välttämätön paha, kun on ollut mielenkiintoista tekemistä; olen pakolla joutunut keskeyttämään ruokaillakseni, kun vatsani kipu on alkanut olla sietämätöntä enkä ole voinut enää erottaa onko kipu nälkäkipua vai vatsatulehdusta. Teosofian päämääriä toteuttaakseni oli helppoa ja luontevaa siirtyä vegetaristiksi. Oikeammin olin ovolaktovegetaristi. Käytännössä oli mahdoton välttää munia ja maitoa, sillä olisin joutunut keskittymään ehdottomasti liikaa ruokavalioon ja mielestäni tärkeämmät asiat olisivat jääneet tekemättä. Tosin oli siinä 1960-luvun ja 70-luvun pohjois-pohjalaisilla ihmettelemistä vegetaristikummajaisessa. Vegetarismin jouduin lopettamaan aloittaessani opinnot yliopistossa. Opiskelupäivät olivat pitkiä ja Mediciinan ruokalasta sai lähinnä vain kuoriperunoita, ruskeaa kastiketta ja lihapullia lämpimäksi ateriaksi eikä perunoilla ja kastikkeella elänyt.

Kunnia, maine, arvo, raha, yhteiskunnallinen asema, tiedon halu, ammatillinen pätevyys ja mahdollisimman suotuisan aseman hankkiminen työmarkkinoilla tai aviomarkkinoilla kietoutuivat yhteen. Keskittyminen yhteen näistä asioista vaikuttaa aina toisiinkin. Ollakseen kykenevä parannustyössään lääkärinä tulee hankkia tietoja ja taitoja, mutta taitojen kehittyessä maine kasvaa, sijoitus työmarkkinoilla on parempi ja ansiotulot myös nousevat. Täten toivottavien ominaisuuksien hankkiminen voi vaikuttaa myös ei-toivottujen tai yhdentekevien ominaisuuksien saavuttamiseen. Eettisiin tavoitteisiin pyrkimisessä katsotaan perinteisesti, että teon motiivi ratkaisee, mutta ollakseen rehellinen motiivit voivat olla niin hienokseltaan itsekkäitä, että ne pakenevat huolellistakin itsensä tutkiskelua. Kunnianhimo kyllä pyrki nostamaan päätään aika ajoin ja vaatimattomista oloista kotoisin olleena rahaakin olisi toivonut enemmän.

Nykyaikaisessa keskustelussa painottuu seksuaalisuudesta fyysinen puoli, suoritus. Uutisoinnissa korostuvat alistus, raiskaukset ja rikokset. 1960-luvulla Suomessa vallitsi pitkälle viktoriaanis-puritaanis-lutherilainen siveyskäsitys; sukupuolisuus oli syntiä, tabu, kiellettyä. Hippiliike oli kapinaliike myös sukupuoliasioissa, tahdottiin vapaata sukupuolista kanssakäymistä. Vallitsevat normit kyseenalaistettiin ja hylättiin, julistettiin rakkautta ja rauhaa. Pasifismi oli kiinteä osa hippiliikettä. Jo varhain annoin rakkaustermille merkityksen antaa, ei ottaa. Se ei kielenkäytössäni merkinnyt halua tai himoa. Mieltymys toiseen sukupuoleen oli minulle monisyinen vyyhti, jossa sukupuolisuus oli osa suurempaa kokonaisuutta. Naisen seuraan hakeutumiseen liittyi ystävyyden, hyväksynnän, hellyyden ja ymmärryksen kaipuu. Etsin elämänkumppania ja taustalla oli halu perustaa perhe ja saada lapsia. Toki viehkeä ulkomuoto, sulava käytös ja henkevä älykkyys innostuttivat lähempään kontaktin ottoon. En millään muotoa pyrkinyt välttämään sukupuolista kontaktia vaan pikemminkin hain sellaista. Henkisen tien edellytyksissä painotetaan sukupuolisesta himosta luopumista. Minulle sukupuolisuus ei muodostanut estettä opiskelulle, työlle tai meditaatioharjoituksille; kaikilla näillä oli oma paikkansa ja aikansa. Vaikka sukupuolisuus oli intensiivistä, se ei kahlinnut minua mutta tyystin sen hylkääminen ei tullut kysymykseen.

Keski-ikäisenä epäilyjen varjojen jälkeen eräänä päivänä huomasin, että takausten vuoksi olin menettänyt koko omaisuuteni. Elettiin 1990-luvun alkupuolta. Onneksi emme enää eläneet vuosisadan alkupuolta eikä minulle ja perheelleni käynyt kuten Väinö Linnan ”Täällä Pohjan Tähden Alla”-romaanin Laurilan Anttoolle, torpparille, joka ryysyineen, mukuloineen ja akkoineen poliisin toimesta raahattiin torpastaan talviselle pihalle ja sitä kautta mieron tielle. Ei. Perheeni sai jäädä torppaansa. Nyt taloustilit nollattiin ja aiempi omaisuuteni kirjattiin velaksi. Eikä muuta tarvittu kuin ahkerasti lainojen lyhennyksien lisäksi huippukorkoja maksamaan. Teosofian karman lain tulkinnan mukaan sain nyt laskun jostakin kolttosesta tai joistakin edesottamuksistani, jotka olin tehnyt jossakin tai joissakin edellisistä elämistäni. Vaikka ahkera, intensiivinen opiskelu ja työskentely olivat jättäneet teosofian harrastuksen taka-alalle, teosofia vaikutti edelleen vakaasti arvioihini ja elämääni. Jotta tulevaisuus olisi joskus parempi, päätin nyt vihdoin täysin omistautua tiedon ja viimeiseen saakka viedyn korkean etiikan tielle.

Nuorukaisena olin pelkkä tulevaisuuden lupaus, mikäli pitkätukkaista aseistakieltäytyjää ja kasvissyöjää, yhteisön arvot omilla ja lainatuilla arvoillaan syrjäyttävää voidaan pitää tulevaisuuden lupauksena. Keski-ikään mennessä olin totuuden etsinnässä päätynyt muutamaksi vuodeksi myös tutkijan kammioon. Kliinikkona olin lähimmäisilleni arvokas tietoineni ja taitoineni – ja näille tiedoille ja taidoille todella oli kysyntää. Epäitsekäs lähimmäisen kuuntelu ja ongelmien lääketieteellinen, objektiivinen arviointi ja ratkaisut sopivat yksi yhteen teosofisen epäitsekkyyden käsitteen kanssa. Toteuttaminen oli minulle helppoa ja luontevaa, teosofisesti ilmaisten eetterissäni, eikä minun tarvinnut asiaan kiinnittää erityistä huomiota. Palkkiopuolestakaan ei tarvinnut välittää, koska palkka tuli säännöllisesti työnantajalta.

Siirryin uudelleen kasvisdieetille. Tiivistin meditaatioharjoituksia. Seurasin tarkkaan, nousiko oman voiton pyyntiin liittyviä ajatuksia tietoisuuteeni. Vahdin tarkkaan, että kunnioitin kaikkia luotuja ja jos väheksymistä tai halveksuntaa piili tietoisuuteeni sopukoissakaan, käänsin ne rakkaudeksi ja myötätunnoksi. Negatiiviset tuntemukset ja ajatukset muunnin myönteisiksi heti kun sellaisia havaitsin. Aloin olla vakuuttunut, että korkeampi itse oli hallitseva ja persoonallisuus kuihtunut pois tai ainakin jäljelle jääneet osat olivat nöyrästi alistuneet korkeammalle itselle, kun jopa mitä kiehtovin nainenkaan ei saanut haluani heräämään. Unielämäni muuttui vilkkaaksi ja merkitykselliseksi uudelleen, saatoin nähdä näkyjä valvetietoisuudessani. Kun nuorukaisena yritin suojautua esimerkiksi haarniskalla, nyt en puolustautunut millään tavoin, en luonut panssareita enkä muureja, olin täysin avoin ulkomaailmalle, jonka suoranainen osa tunsin olevani. Otin kaikki lähimmäiseni avoimesti vastaan. Koin myös erilaisia hyökkäyksiä itseäni kohtaan fyysisin allegorisin tapahtumin. Kontaktit muihin ihmisiin eivät olleet lähestulkoonkaan aina miellyttäviä. Eräässä vaiheessa tunsin joutuneeni ristin, Golgatan tielle, via Dolorosalle. Symboliset nyrkiniskut ja potkut koin fyysisinä ja ne osuivat vartalooni ja päähäni. Saatoin vierailla manalassa, jossa kuolleiden sielut kiivaasti pyysivät minulta apua. Sekasorrossa en saanut selvää mitä asia milloinkin koski mutta sieluilla oli mitä suurin ahdinko, kiihottuneisuus ja hätä. Hillittömän raivon, selkeän eritellyn ongelman ymmärtämisen puutteen ja väenpaljouden vuoksi avun antaminen oli mahdotonta. Toisella kertaa saatoin yrittää saarnata manalan kuolleiden sieluille, mutta kukaan laajasta laumasta ei kuunnellut; huomasin kuolleiden sielujen olevan kuolleita.

En tiedä kuinka pitkään tällaista elämää olisi voinut jatkua mutta pian oli tulossa muutos. Sairastuin lisäkilpirauhasen kasvannaiseen, adenomaan. Sairaus ilmenee kohonneena seerumin kalsiumpitoisuutena. Sairaus on helppo hoitaa leikkauksella ja leikkaus minullekin tehtiin. Kasvannaisen kehittymisen syyt ovat tuntemattomat. Vahvoin oletuksin ja hyvällä uskolla voidaan ajatella, että kasvisruokavaliolla olisi osuutta sairauden kehittymiseen. Vaimoni ja ystäväni lääkärikollega kuitenkin vakuuttivat dieettini olevan syynä sairastumiseeni ja suorastaan vaativat minua muuttamaan ruokavalioni. Ja minä suostuin. Alkuajat olivat kuvottavia; lihaa syödessäni tuntui kuin olisin laittanut lehmän lantaa suuhuni. Jo lasillinen keskiolutta sai käteni vapisemaan ja oloni tuntumaan ahdistuneelta. Tästä alkoi myös tiukkojen eettisten arvojeni hidas ja vaivalloinen liudentaminen. Aloin ajoittain, tietyillä etiikan osa-alueilla ja tapauskohtaisesti hyväksyä jotakin hyvää ihan vain itselleni. Tämän tein ilman, että minun hyväni olisi ollut muilta pois. Poiketessani vaativista eettisistä arvoista omatuntoni pyrki ankarasti soimaamaan; jouduin usein ristiriidan valtaan. Vain vastentahtoisesti aloin hyväksyä, tosin lukuisin poikkeuksin, periaatteen, että huolehdin pääsääntöisesti ensin itselleni oman osani ja vasta sitten jaan muille.

Pohdinta

Nuorukaisena teosofinen maailmankuva oli minulle täysin uusi, kiehtova ja huimia näköaloja avaava. Lisäksi se edusti radikaalia, senaikaisesta ympäristöstäni häkellyttävästi poikkeavaa tapaa nähdä ja kokea maailma ja tässä mielessä itseään etsivälle nuorelle sopiva viitekehys. Toisaalta teosofiassa oli runsaasti sellaisia ihanteita, jotka olivat yhteneviä pohjois-pohjalaiselle miehen mallille. Miehen tuli olla rehellinen, suoraselkäinen, ei turhan lavertelija, harkitseva, päättäväinen, työnsä tunnollisesti vaikeuksia ja vastuksia karttamatta suorittava. Velvollisuuksia karttavaa, tekosyitä keksivää liukasta luikertelijaa ei voinut mieheksi kutsua. Omaa arvoa korostavat hevostelijat joutuivat ensimmäisinä halveksittujen kastiin, imeliä pidettiin naurettavina tai suorastaan iljettävinä. Ei auttanut jäädä kiinni valheesta menettämättä kasvojaan. Toimeen ryhtyminen oli hyve. Nämä ominaisuudet kuuluvat myös stoalaisen viisaan piirteisiin ja näitä ominaisuuksia stoalaiset tavoittelivat ja näitä ominaisuuksia tuli kehittää teosofian esoteerisella tiedon tiellä. Todellisuudessa teosofia on kiitollisuuden velassa maailmankuvastaan ja käsitteistään stoalaisuudelle, jos teosofian oppi-isät ja (-äidit) ovat saaneet vaikutteet stoalaisista teksteistä. Itse asiassa teosofinen maailmankuva, ajatusrakennelmat ja näkökulmat ovat pääsääntöisesti samoja kuin stoalaisuudessa tai hieman modifioituja stoalaisia tai yleisiä antiikin Kreikan käsityksiä. Valitettavasti teosofisilta kirjoittajilta on jäänyt lähes tyystin ilmoittamatta kirjalliset viitteet stoalaisiin lähteisiin niin kuin muihinkin lähteisiinsä. Internetissä löytyvässä Pekka Ervastin kaikki kirjat käsittävässä 4732 sivun Adobe Acrobat-tiedostossa mainitaan vain kerran stoalaiset logosopin yhteydessä. Zenon Kitionilaista, Kleantesia tai Krysipposta ei mainita ei kertaakaan. Toisaalta teosofit ilmoittavat saaneensa tietonsa suoraan ylemmiltä tasoilta ilman fyysisiä kirjoituksia. Teosofian mukaan ihmiskunnan Vihityt muodostavat Salaisen Veljeskunnan, joka välittää tietonsa niin antiikin filosofeille kuin nykyiselle teosofiselle liikkeellekin.

Tavoittelin vallassani olevaa jumalan kaltaiseksi tulemista antamisen kysymyksessä mutta tavoittelin epäviisaan antaumuksella. Kun joku puhuu vakavissaan jumalan kaltaiseksi tulemisesta, pitäisi hälytyskellojen alkaa soida, sillä näemme kylliksi hybristä ja megalomaniaa sekä Jeesuksia ja profeettoja mielisairaaloissa ja nykyään avohoidossa. Omassa kokeilussani en koskaan tuntenut olevani pyhimys; kaikkea muuta. Noudatin kuitenkin epäitsekkyyden sääntöä äärimäisyyteen saakka, ajattelin ja toimin antamisen näkökulmasta, tein havaintoja ja arvioin. En millään muotoa kuvitellut olevani jumala enkä halunnut tulla Jumalan kaltaiseksi siinäkään mielessä, että halusin nähdä itseni ihmisissä. En havainnut silloin sitä ristiriitaa, että Jumala on itsekäs, ihmisen arvon itseisarvona kumoava kun hän pitää ihmistä vain välikappaleena omalle halulleen. En tiennyt mitä päämäärä tuo mukanaan ja päädyin tavoittelemaan väärin tai sittenkin väärää tavoitetta; ihmisen mitan ylittävää, tuonpuoleista, josta maan päälle palaaminen olisi hyvin voinut epäonnistua. Olisin aivan yhtä hyvin voinut jäädä Tuonen vangiksi.

Olin onnellinen siinä onnellisuuden negatiivisessa merkityksessä, että olin loitonnut ihmisen tavallisista ahdistuksen lähteistä. En ollut onnellinen niin kuin esimerkiksi stoalainen pyhimys tai Apollo, joka aina hymyilee muiden jumalien tavoin. Olin enemmänkin Sisyfos, joka oli määrätty vierittämään kivenjärkälettä yhä uudestaan, loputtomasti vuoren huipulle. Koin, että mahdollisuuskin palata itsekkyyttä sisältävään elämään oli mahdotonta, mutta kuitenkin se mahdollisuus tuli ja tartuin siihen. Saatoin olla iloinen toisten puolesta, en itseni. Vasta käännettyäni suuntaani kykenin hyväksyntään tai häivähdyksen omaisesti iloon päin viittaavaan itsenikin puolesta.

Työni ja elämäni täyttivät sairaiden, avuttomien ja avun tarpeessa olevien ongelmien ratkaisu, tukeminen ja parantaminen. Hymyily sopimattomassa tilanteessa olisi antanut väärän kuvan itsekkäästä, myötätuntoon haluttomasta tai kykenemättömästä hyväkkäästä. Vakava ja huolestunut mutta samalla tarmolla ja huolellisuudella auttamiseen perehtynyt käytös kuvasi parhaiten sisäistä sielunmaisemaa, joka oli muuttunut pysyväksi tunnetilaksi.

Nuorukaisena olin tietämättäni valinnut teosofian välityksellä nimenomaisesti stoalaisen filosofin, viisaan, pyhimyksen tien viitekehyksineen. Olin radikaali, arvostelin ja kapinoin vallitsevia tapoja ja normeja vastaan. Vaikka pyrin itse arvioimaan etiikkaa ja katsoin olevani vapaa, jälkeenpäin tarkastellen hyväksyin kuitenkin toisen, teosofisen, arvo- ja ajatusmaailman ilman, että olisin voinut varmistua sen oikeellisuudesta ja käyttökelpoisuudesta. Uskoni on täytynyt olla vahva, koska aloin elää elämääni tämän uuden maailmankuvan mukaan. Tie johti kokemuksellisesti ristille ja tuonelaan. Lähimpieni avulla ja oman totuuden ja elämisen edellytysten kriittisen tarkastelun ja arvioinnin vaikutuksesta palasin takaisin maan päälle. Tottumukseni pragmaattiseen ajatteluun ansiotyöni puitteissa oli varmaankin omiaan helpottamaan maan päälle paluuta. Kysymykseksi jää mikä arvo teosofiselle tielleni on pantava. Tien kokeiluun kuluivat parhaat ja tuotteliaimmat vuodet elämästäni. Kuinka elämäni olisi kulkenut ilman teosofiaa? Aiheen arviointi vaatii oman pohdinnan ja esityksensä. Kysymys lienee siinä mielessä hyödytön, että tehtyä ei voi saada tekemättömäksi. Teosofia on kuitenkin vienyt minut tieteellisen tutkimuksen pariin ja johdattanut hakemaan teosofian käsitemaailmaa antiikin filosofiasta ja myöhemmästäkin filosofiasta, ruusuristiläisyydestä ja kristinuskosta ja sen tieteellisestä tutkimuksesta.

Kokemukseni osoittaa, että yhden periaatteen täydellinen noudattaminen vei aivan mahdottomaan tilanteeseen elämisen kannalta; jouduin tekemään kompromisseja, poikkeuksia säännöistä ja kun poikkeuksien tielle lähdetään, niiden määrä on loputon, vain kekseliäisyys asettaa rajat. Alkustoalaisen näkemyksen (Jedan 2009, s. 134) mukaan pyrin noudattamaan kaiken kattavaa, poikkeuksetonta eettistä perussääntöä. Perussäännöstä johdettu ohje sopivasta käytöksestä riippuu tilanteesta. Kaikissa tilanteissa ja aina pätevää, sopivaa ohjetta eivät anna stoalaisetkaan. Elämisen mahdollisuuden kannalta katsoen pääperiaatteen lisäksi tarvitaan useita sivu- tai lisäperiaatteita. Elämä ei näytä kulkevan pelkkien matemaattisten tai yksinkertaisten logiikan periaatteiden mukaan. En katso mahdolliseksi elää äärimmäisyyteen vietyä epäitsekkyyttä. Jos sellainen katsotaan mahdolliseksi, epäitsekkyyskäsitettä täytyy muokata, modifioida ja määritellä tavalla, joka muuttaa itse käsitteen muuksi kuin epäitsekkyydeksi.

Johtopäätökset

Nykyisen teosofian opit on esitetty 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Opin eettistä osaa olen tuonut lähemmäksi nykyaikaa pyrkimällä noudattamaan edeltävän, lähes puolen vuosisadan ajan tunnollisesti, parhaan ymmärrykseni mukaan teosofis-ruusuristiläistä eettistä tiedon tietä. Opin ja opin soveltamisen arvioinnilla vien meidät (lukijat) aivan tähän päivään. Äärimmäisyyteen viety epäitsekkyys on johtanut umpikujaan, kokemukselliseen Tuonelaan. Käytännön elämässä filosofinen itsekkyys-epäitsekkyysasteikko on leikattava poikki viimeistään itsesäilytysvaiston kohdalta, muutoin joudumme ulkopuolelle tämän puoleisesta elämästä kokemuksellisesti tai jopa kirjaimellisesti kokonaan. Kirjoituksissa ja opetuksissa äärimmäisyyksille ei tule antaa niin keskeistä asemaa kuin olen ymmärtänyt esitettävän teosofisissa lähteissä. Suosittelen äärimmäisyyksille reunahuomautuksen tai sivulauseen asemaa filosofisena pohdintana. Muutoin joku innokas ja tunnollinen nuorukainen tai vanhempikin voi lähteä potentiaalisesti tuhoisaan päämäärään vievälle polulle.

Suosittelen keskittymistä tämän puoleiseen, etiikkaan, ihmisen osaan, myötätuntoon, ymmärtämiseen, lähimmäisen kuuntelemiseen, tasavertaisuuteen, ystävyyteen ja avun antoon, mutta ehdottomasti omien voimavarojen puitteissa. Lisäksi toivon esityksiin lähdeluetteloa tieteellisten tutkimusten yleisen käytännön mukaan. Lukija pääsee viitteiden avulla tiedon alkuperäisille lähteille ja saa selvyyden kuka, missä ja milloin on esittänyt samoja tai samansuuntaisia ajatuksia tai kritiikkiä. Mikäli viitataan tuon puoleiseen lähteeseen, on asia selkeästi ilmaistava. Tulee kehittää tieteellistä viitejärjestelmää vastaava viitejärjestelmä, jonka avulla lukijalle avautuvat annetun tiedon alkulähteet, jotta lukija itsekin voisi varmistua tiedon aitoudesta. Ainakin allekirjoittanut joutuu turvautumaan fyysisiin lähteisiin ja perinteiseen viitejärjestelmään; huolimatta annettujen ohjeiden mukaan parhaan kykyni mukaan toimimisesta, tuon puoleisen tiedon väylistä en ole saanut yksityiskohtaista, objektiivista tietoa. Epäonnistumiseni ei osoita, etteikö teosofian ja ruusuristiläisyyden esittämä metafyysinen maailma olisi olemassa objektiivisena tosiasiana vaan, että allekirjoittanut ei ole onnistunut havaitsemaan ja vahvistamaan sitä sellaisena kuin on esitykset ymmärtänyt.

Viitteet

Aurelius, Marcus (2004). Itselleni (Basam Books Oy, ISBN: 952-9842-98-8).

Besant, Annie (1923). Aikain viisaus. Teosofisten oppien pääpiirteet (Suomen Teosofinen Seura, Helsinki 1923, Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjapainon O.y., Helsinki 1923),

Besant, Annie (1924). Tajunta. Tutkielma. Lisää sielutieteen tutkimukseen. (Suomen Teosofinen Seura 1924, Kansalliskirjapaino Osakeyhtiö, Lappeenranta 1924).

Blavatsky, H. P. (1962). Hiljaisuuden ääni. Dzyanin runot (Teosofinen Seura, Helsinki 1962, Hyvinkään Kirjapaino Oy, Hyvinkää 1962).

Bobzien, Susanne (1998). Determinism and Freedom in Stoic Philosophy (Oxford University Press, ISBN: 0-19-924767-6).

Collins, Mabel (1965). Valoa tielle (Teosofinen Seura, Helsinki1965, Kirjapaino Sasema, Loimaa 1965).

Ervast, Pekka. Kaikki kirjat. http://www.ruusuristi.fi/tiedostot

Ervast, Pekka (1917). Uusi Jumala (Teosofinen kirjakauppa ja kustannusliike, Helsinki 1917)

Jedan, Christoph (2009). Stoic Virtues. Chrysippus and the Religious Character of Stoic Ethics (Continuum International Publishing Group, ISBN: PB: 978-1-4411-9794-8).

Kaarakainen, Teija & Kaukua, Jari (toim.) (2004). Stoalaisuus. Tiedon, tunteiden ja hyvän elämän filosofia (Gaudeamus Kirja. Oy Yliopistokustannus University Press Finland Ltd, ISBN 951-662-891-5).

Laertios, Diogenes (2003). Merkittävien filosofien elämä ja opit (Kustannusosakeyhtiö Summa, ISBN: 952-5418-07-3).

Leadbeater, C. W. (1983). Ihminen näkyväisenä ja näkymättömänä (Suomen Teosofinen Seura, ISBN: 951-99439-9-4).

Leadbeater, C. W. (1967). Okkultinen elämä (Teosofinen Seura r.y., Hlesinki 1967, Kirjapaino Kursiivi Oy, Hlesinki 1967)

Meijer P. A. (2007). Stoic Theology. Proofs for the Exixtence of the Cosmic God and of the Traditional Gods. Including a commentary on Cleanthes´ Hymn on Zeus (Eburon, ISBN: 978-90-5972-202-6).

Räisänen, Heikki (2010). The Rise of Christian Beliefs. The Tought World of Early Christians (Fortress Press / Minneapolis, ISBN 978-0-8006-6266-0.

Seneca, Lucius Annaeus (2011).  Kirjeet Luciliukselle (Basam Books Oy, ISBN 978-952-260-045-5).

Steiner, Rudolf (1968). Miten saavutetaan tietoa korkeammista maailmoista (Suomalaisten antroposofien liitto, Helsinki, Vammala 1968, Vammalan Kirjapaino Oy).