(Tämä artikkeli koskee tietoisuutta ja erityisesti sen yhteyttä fyysiseen kehoon. Allekirjoittaneen muut artikkelit, tutkielmat ja tutkimukset löytyvät sivun oikeasta laidasta blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestettyinä.)
Olenko minä algoritmi?
Tämä artikkeli koskee tietoisuuden, fyysisen kehon ja
ympäristön yhteyttä. Kuinka aineellisessa kehossa voi olla tajunta? Aluksi
tarkastellaan tajuntaa dualistisen käsityksen mukaan. Sitten siirrytään
monismiin, jossa fyysinen ja mielellinen ovat saman asian kaksi eri
ilmenemismuotoa. Seuraavaksi käsitellään yksilöä mukautuvana, itsesäätyvänä
systeeminä neurotieteelliseen ja psykologiseen tutkittuun ja vertaisarvioituun tietoon
tukeutuen. Lopuksi arvioidaan johtopäätöksiä monismin ja dualismin lähtökohdista.
Tässä artikkelissa käytän tietoisuutta ja tajuntaa synonyymeinä ja tarkoitan
niiden koko kirjoa valveillaolon vireydestä tunteisiin ja tarkkaavaisuuden
kohteiden säätelyyn yleisesti ja erityisesti ajattelun yhteydessä.
Dualismi
Filosofisessa ontologiassa dualismilla tarkoitetaan
henkisen, jota tietoisuus edustaa, ja aineellisen perusluonteisesti erillistä
olemusta. Ruusuristiläinen lähtökohta on dualistinen. Sen mukaan tajuisuus on
jotakin hienoaineista, kaikkialla olevaa mutta laadultaan vaihtelevaa. Se voi
olla eriytynyttä, kuten persoonallisen ihmisen kohdalla on asian laita.
Henkinen puoli on alkujaan lähtenyt yhdestä olemassaolosta ja se toteuttaa omia
perusolemukseltaan eettisiä lakejaan.
Monismi
Neurotieteellinen ja psykologinen tutkimus lähtee
monistisesta oletuksesta; tietoisuutta on vain fyysiseen kehoon liittyneenä.
Kysymysasettelu ja tutkimussuunnitelmat laaditaan monistisesta lähtökohdasta
käsin ja tulokset ja tulkinnat ovat sen mukaiset. Tietoisuuden kova ongelma on
kuinka yhdistää psykologian tutkimusalaan kuuluva subjektiivinen tunne ja ajattelu
neurotieteen tutkimiin tajunnan anatomisiin, fysiologisiin ja
molekyylibiologisiin tekijöihin. Ongelman ratkaisussa oikeana filosofisena
lähtökohtana tulee, käsitykseni mukaan, olla oletus, että yhteisestä tekijästä
y seuraa tajunnan fyysiset hermostolliset vastineet h sekä subjektiiviset tilat
s. Tieteessä yleisesti pyritään löytämään abstrakteja lakeja, jotka selittävät
ilmiön/ilmiöryhmän. Tietoisuuden tapauksessa tulisi löytää laki/lait, jotka
selittävät yhdenpitävästi (samanaikaisesti) subjektiiviset laadut ja
fysiologiset löydökset. Haluamme löytää mahdollisimman
yksinkertaisen/yksinkertaiset lait (Occamin partaveitsi).
Eliö mukautuvana itsesäätyvänä systeeminä
Eliötä (artikkelissani tarkoitan eliöllä selkärankaista,
etenkin nisäkästä ja erityisesti ihmistä) ei voi ymmärtää erillisenä omissa
oloissaan, umpiossa, vaan vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Siksi sopiva
tapa tarkastella eliötä on käsittää se mukautuvana, itsesäätyvänä systeeminä
ympäristössään (Lupyan 2015). Paitsi eliötä kokonaisena myös tietoisuutta
voidaan tarkastella omana itsesäätyvänä systeeminään. Tässä tarkastelussa juuri
subjektiivisuus (itsekohtaisuus) on se ominaisuus, joka erottaa itsen
ei-itsestä (ulkomaailmasta ja aivojen ulkopuolisesta kehosta). Ei-itse on
edustettuna aivoissa välillisesti, omakohtaisesti synnytettyinä sisäisinä malleina.
On huomattava, että sisäinen malli ei alimmilla tasoillaan ole visuaalinen kuva
tai vastaava vaan se koodataan hermoimpulssitaajuuksina, hermoimpulssin
ajallisina vaihteluina tai yksittäisten hermosolujen tai isomman
hermosolujoukon impulsseina. Monet tutkimukset tukevat viime aikoina esitettyä
mallia, jossa tarkkaavaisuus ja toiminta painottavat todennäköisyyksiin
pohjautuvaa laskennallista arviota kehon ja maailman tilasta. Kyseessä on ennakoivan
koodauksen (tapahtumaketjun) yleistys (Bayesian brain, free energy princilpe)
(George ja Sunny 2019). Jotta eliö voisi säilyä hengissä, sen on tämän sisäisen
edustuksellisuuden kautta suunniteltava toiminta toivottavan (sisäisen ja
ulkoisen) tasapainotilan (attractor state) saavuttamiseksi. Eliö katsotaan lähtökohtaisesti
aktiiviseksi ja ennakoivaksi ilmentäen tarkkaavuuden, toiminnan ja havainnon
alituisesti toistuvia syklejä. Sisäiseen edustuksellisuuteen sisältyy tietoisuus.
Eliö mukautuvana, itsesäätyvänä systeeminä pyrkii toivottuun
tasapainotilaan, jossa vaste stimuluksille voi tapahtua automaattisesti
käytettyä energiaa minimoiden. Eri homeostaattiset mekanismit ovat kehittyneet
lajinkehityksen yhteydessä. Ennakoitavissa yhteyksissä subjektiiviset
eliökeskeiset arvot lasketaan automaattisesti erikseen kullekin homeostaattiselle
mekanismille (lämmön säätely, verenpaine, sokeritasapaino, happo-emästasapaino,
jne.). Aivot vastaavat yksittäisten homeostaattisten mekanismien yhdistämisestä
toisiinsa ja kullakin hetkellä arvojärjestykseen asettamisesta. Selkäytimen
gangliot, ylempi ydinjatkos ja hypotalamus vastaavat automaattisesti eliön
sisäisestä homeostaasista. Homeostaasin säädöt voidaan asettaa automaattisesti
ilman tunnearvovalintoja tai kognitiivista tietoisuutta. Eliö ei voi säädellä
omaa tilaansa itsenäisesti loputtomiin vaan tarvitsee mm. energiaa
ympäristöstä.
Oppiminen ja tietoisuuden synty
Eliö on siis mukautuva itseohjautuva systeemi
vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Eliö on elämän ilmentymä ja elämän
määritelmän mukaan sen tulee säilyä hengissä ja lisääntyä. Näiden päämäärien
saavuttamiseksi se tarvitsee energiaa ympäristöstään negatiivisen entropian
säilyttämiseksi ja lajikumppaniin yhtymistä elämän jatkamiseksi. Energian
käydessä vähiin hypotalamuksen nälkäreseptorit aktivoituvat, mikä johtaa
toimintaan toivotun eli kylläisen tilan saavuttamiseksi. Subjektiivisesti eliö
tuntee nälkää. Lajinkehitys on luonut toimintamallit etsivän käyttäytymisen
aloittamiseksi ja jatkamiseksi. Ruoan löytäminen ja siihen johtaneet toiminnat
ja vihjeet ruuan löytämiseksi tallentuvat eliön aivoihin toimintamallina eli
muistina. Seuraavan kerran nälkää tuntiessaan eliöllä on muistipolku ruoan
löytämisen vihjeisiin ja prosessiin ja se voi aktivoida toiminnan muistijäljen
mukaan. Vastaavanlainen prosessi toimii muissakin yhteyksissä kuten suojan
etsimisessä sateessa tai kylmässä tai pedon saaliiksi joutumisen välttämisessä.
Eliö siis kokee poikkeaman toivotusta tilasta tunteena ja aktivoi
toimintamallit toivotun tilan saavuttamiseksi. Osa biokemiallisista,
elektrofysiologisista ja anatomisista toiminnoista yllämainitun toiminnan
käynnistämisessä, säätelyssä ja muistiin tallentamisessa tunnetaan jo joissakin
tapauksissa. Esimerkiksi sopii keskiaivojen dopamiinihermojen ennustevirheen
koodaus ennustetun palkkion suuruuden mukaan (Schultz, 2016). Hermot
aktivoituvat enemmän kun palkkio on eliön sisäisen mallin ennustamaa suurempi.
Suurempi aktivaatio koetaan mielihyvänä. Toki käydään debattia siitä oinko
mielihyvän aiheuttaja dopamiini- vai opioidisysteemi, mutta selvä mielihyvän
tunne on olemassa ja muisto mielihyvästä johtaa käyttäytymiseen mielihyvän
uudelleen kokemiseksi.
Tietoisuus ja symbolifunktio
Kehon, maailman ja toimintojen sisäisen mallin
muodostuminen, tallentaminen ja muistista palauttaminen edellyttävät
kehittyneitä aivoja toiminnallisin eriytynein ja yhdistetyin sekä
yhdistettävissä olevin hermosilmukoin. Ihmisen symbolifunktion edellytyksenä on
aivokuoren kehittyminen ja hierarkkinen prosessointi aivokuorella sekä
ajallisesti tiiviit yhteydet monien aivojen osien välillä. Tietoisella tasolla
sisäinen malli voi olla kuva tai filmi (kuvasarja). Valaiseva esimerkki
mallista (maailman tilasta) on ihmisen tietoinen visuaalinen kuva, joka säilyy
vakaana eikä hypi katseemme suunnan vaihtuessa niin kuin kameran kuva aina kun
kameran suuntaa liikutetaan. Symbolifunktion avulla voimme muodosta mitä
tahansa ideoita, yhdistellä ja jaotella niitä sekä kehitellä mitä tahansa
lakeja ideoiden vuorovaikutuksista. Symbolifunktion toiminta vaatii huomion,
työmuistin ja pitkäaikaisen muistin. On esitetty, että ihmisen tietoisuuden
tehtävä on huomion suuntaaminen (Graziano ja Webb, 2015). Huomion
kiinnittäminen yhteen asiaan sulkee pois muut mahdolliset asiat kyseisenä
ajankohtana ja näin kohde ottaa haltuunsa aivojen rajallisen kapasiteetin. On
ehdotettu, että huomion ylhäältä alaspäin (yhdistävistä aivokuoren alueista
ensisijaisempiin aivokuoren alueisiin ja aivokuoren alaisiin alueisiin)
kontrolli paranee huomion muodostaessa huomion prosessin kaavamaisen mallin,
joka on analogien kehon mallin kanssa. Tämän sisäisen mallin sisältö johtaa
aivot päättelemään, että sillä on (aineeton) subjektiivinen kokemus, joka on
tietoisuus.
Johtopäätökset
Monistisen mallin
mukaan vastaus otsikon kysymykseen on myönteinen vaikka tietenkään pelkkä abstrakti kuvaus ilman biologista pohjaa ei tuota tajuntaa. Algoritmi on kuvaus, joka viittaa todellisuuteen, ei itse todellisuus. Algoritmi voidaan asettaa lähtökohtaiseksi oletukseksi ja tajunta sekä biologinen toteutus seurauksiksi. Emme kuitenkaan ole yksi
algoritmi vaan kokoelma hierarkkisia, toisiinsa kytkeytyviä, lomittuvia,
toistensa sisällä olevia, ajallisesti yhdenaikaisia mutta myös toinen toistaan
seuraavia (millisekuntien mittaluokassa) algoritmeja, jotka ilmenevät tajunnan
virtana ja biokemiallisfysiologisina tapahtumina. Johtopäätös ei kuitenkaan mitätöi
väkevää subjektiivista olemassaolon tunnetta myriadein vivahtein. Kuitenkin merkityksen
tunne voi kalveta, jos itseä (tajuntaa) pidetään vain algoritmivyyhtinä ja yksilö
toivoisi sen olevan jotakin suurempaa, vaikkapa ylimaallista.
Dualismin puolustus
Dualisti voi väittää, että monistinen tarkastelu koskee vain
tajunnan liittymistä fyysiseen kehoon, mikä filosofisesti on aivan oikea
toteamus. Monistinen tarkastelu koskee vain tajunnan, fyysisen kehon ja
ympäristön suhdetta. Dualismi katsoo, että on olemassa fyysisestä kehosta
erillinen tajunta. Tämä tajunta ei kuitenkaan ole abstraktio vaan jotakin
konkreettista. Tämän tajunnan sisällön kokemisen voi saavuttaa joidenkin
käsityksen mukaan itsekasvatuksella ja toisten käsitysten mukaan vasta
fyysisestä ruumiista irtautumalla tilapäisesti tai fyysisen ruumiin kuoleman
jälkeen. Ylimaallinen tajunta noudattaa omia eettisiä lakejaan ja on
vuorovaikutuksessa fyysiseen kehoon ja fyysiseen kehoon yhdistyneen tajunnan
kanssa.
Kuinka voi todentaa kehosta erillisen tietoisuuden?
Tutkimuksen kohteena voivat olla kuolemanrajakokemukset, josta tässä lehdessä
on julkaistu mm. Antti Savinaisen artikkeli. On myös kertomuksia lasten
muistoista koskien edellistä elämää. Ervastin mukaa varmin tapana todentaa omaa
teleologista elämää ilmentävä tietoisuus on eläminen eettisesti oikeaa elämää,
jolloin ylimaallinen tietoisuus voi ilmetä tässä tai seuraavissa elämissä.
Meditaatio on hyvänä apuna tässä tehtävässä.
Yksityiskohtaisempaa tietoa yksilön itse, tietoisesti tai
tiedostamatta, luomasta sisäisestä mallista, aisti-informaatiosta,
aistikokemuksesta, aivojen portaittaisesta aisti-informaation käsittelystä ja
toiminnan ohjaamisesta voi lukea alla esitetystä kirjallisuudesta. Clark (2016)
käsittelee aihetta yksityiskohtaisesti, monipuolisesti, toistoin ja
rautalankamallein niin kuin professorille sopiikin. Allekirjoittaneelle etenkin
Clarkin kirja on kiintoisa. Hän nimittäin päätyy samoihin tuloksiin kuin
allekirjoittanut ja hän antaa uuden mahdollisen tulkinnan vuosikymmeniä sitten
suorittamieni meditaatioharjoitusten tuloksille.
Kirjallisuutta
Clark Andy.
Surfing Uncertainty. Prediction, Action, and the Embodied Mind. Oxford
University Press. 2016. ISBN 978-0-19-021701-3.
Ginsburg
Simona and Jablonka Eva. The Evolution of the Sensitive Soul. Learning and the
Origins of Consciousness. Cambridge, MA : MIT Press, 2019. ISBN 9780262039307.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6363942/. Mark Solms. The Hard Problem
of Consciousness and the Free Energy Principle. Front Psychol. 2018; 9: 2714. Published
online 2019 Jan 30. doi: 10.3389/fpsyg.2018.02714
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4407481/#idm140158245033728title. Michael S. A. Graziano and Taylor W. Webb. The
attention schema theory: a mechanistic account of subjective awareness. Front Psychol. 2015; 6: 500. Published
online 2015 Apr 23.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4826767/#idm140154733368752title. Wolfram Schultz. Dopamine
reward prediction error coding. Dialogues Clin Neurosci. 2016 Mar; 18(1): 23–32.
https://www.affective-science.org/pubs/2000/PietromonacoFB2000.pdf. Paula R, Pietromonaco and Lisa Feldman Barrett. The Internal Working
Models Concept: What Do We Really Know About the Self in Relation to Others? Review
of General Psychology 2000, Vol. 4, No. 2, 155-175
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5839740/. Jean Laurens and Dora E Angelaki. A
unified internal model theory to resolve the paradox of active versus passive
self-motion sensation. eLife. 2017; 6: e28074. Published
online 2017 Oct 18. doi: 10.7554/eLife.28074.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6796786/#s3title. Nithin George, Meera Mary Sunny.Challenges to the Modularity Thesis Under the Bayesian
Brain Models. Front
Hum Neurosci. 2019; 13:
353. Published online 2019 Oct 10. doi: 10.3389/fnhum.2019.00353.
PMCID: PMC6796786.
https://citeseerx.ist.psu.edu/document?repid=rep1&type=pdf&doi=bfa1ae4f8f9d8040aef3b3a580d3d5d26a974a6d
Lupyan G. (2015). Cognitive
penetrability of perception in the age of prediction: predictive systems are
penetrable systems. Rev. Philos. Psychol. 6, 547–569. 10.1007/s13164-015-0253-4
