(Tämä artikkeli on pakina, jonka asiapohjana on lähinnä optogeneettinen vaikuttaminen käytökseen, tuntemuksiin ja muistiin. Allekirjoittaneen muut artikkelit, esseet, tutkielmat, tutkimukset ja miniromaani Quo vadis - ad exixtere eli Ylimaallinen seikkailu löytyvät blogiarkistosta sivun oikeasta laidasta blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestettyinä. Klikkaamalla vuotta ja kuukautta näet otsikot, joita klikkaamalla varsinainen teksti avautuu.Teksteihin linkitettyjä hakusanoja voit klikata blogiarkiston alapuolella siirtyäksesi kyseiseen artikkeliin)
Riivauksen alainen (Under possession)
Tuntuuko sinusta, että joku tai jokin kontrolloi sinua? Tuntuuko,
että joku ulkopuolinen määrää ajatuksesi ja tekosi? Tuntuuko, että teet tai
ajattelet jotakin, jota et ole itse aikonut tehdä tai ajatella? Tuntuuko, että
ajattelet, teet tai tunnet ihan vain sattumanvaraisesti ilman mitään erikoista
aikomusta? Tuntuuko, että itse määräät mitä tunnet, ajattelet ja teet, mitä
päämääriä pyrit saavuttamaan? Onko räyhähenki vallannut sinut? Onko paholainen
saanut sinut pilkkaamaan Jumalaa? Jos alat vakuuttua, että joku ilkeä ihminen
tai hänen haamunsa, demoni tai jumala on ottanut sinut haltuunsa ja menet
psykiatrille, saatat saada ICD-10:n koodin mukaisen diagnoosin F44.3.
Koodinumero ei auta sinua pääsemään irti sinuun tarttuneesta paholaisesta.
Ei hätää. Valistuneena ihmisenä etsit syitä ja
parannuskeinoja, sosiologiasta, psykologiasta, psykiatriasta, lääketieteestä,
biologiasta ja patologiasta. Jätät manaamisen, eksorkismin, luterilaiselle tai
katoliselle kirkolle, jollei Väinämöinen tai hänen kaverinsa voi auttaa. Toisin
on laita hiirulaisella. Hän litkii litkimästä päästyään kitkerää kiniiniä niin
kuin se olisi makeaa sokerilientä. Taustapiruna häärii tutkijapaholainen laukomassa
sähköimpulsseja hänen mantelitumakkeensa alasivuosan persoushermosoluihin (suomen
kielen persous-sanaa käytetty kuvaamaan psykologista käsitettä appetitive valence).
Kun tutkija siirtää tähtäimensä vastenmielisyyshermosoluihin, hiirulaiselle ei
enää kelpaakaan imelä sokeriliemi.
Ruokahalu ja ruokahaluttomuus eivät ole ainoita asioita,
joissa hiirulaiset ovat joutuneet jättäytymään demonin armoille. Jos hiiremme
alkaa unohdella missä hänen aarteensa on, hän voi syyttää demonia, joka on
heikentänyt hänen keskiaivojensa peitteen dopamiinia tuottavien hermosolujen
toimintaa sillä seurauksella, että aivoturso ei ole saanut muistamiseen
tarvittavaa dopamiiniannostaan. Jos huomaamme hiiremme nypivän karvojaan aina
siihen asti, että iho alkaa paikoin punoittaa, turvota ja jäkälöityä, voimme
löytää tutkijamme kohentaneen pienten hermotukisolujen Hoxb8-perintötekijää
aivojuovion takakeskiosassa tai ohimolohkon kuoren keskiosassa. Jos tutkija on
huolimattomuuttaan virkistänyt kyseistä geeniä mantelitumakkeessa, hiirestämme
onkin tullut ahdistunut. Vielä pahempaa sattuu, jos holtiton (ja olisiko jopa
ilkeä) tutkijamme on mennyt virvoittamaan tätä samaa geeniä aivoturson etuosassa,
sillä silloin hiiremme joutuu jo toivottomaan tilaan: hän ahdistuu, nyppii
karvojaan ja jähmettyy paikoilleen.
Sielun vihollinen on älykäs ja kekseliäs. Tämä lempo on
alkanut peukaloida hiiremme muistojakin. Hiiremme saapuessa tiettyyn
kadunkulmaan tutkijamme salakavalasti aktivoi aivoturson hammasteisen poimun
hermosoluja ja niin pahaa aavistamaton hiiremme jäykistyy muka muistaessaan häntä
pahoinpitelyn juuri tässä nimenomaisessa paikassa, vaikka todellisuudessa tätä
ikävää tapahtumaa ei ollutkaan tapahtunut.
Jos pidämme myönteisenä panostamista prososiaaliseen
käyttäytymiseen, kannattaa konsultoida hyviä demoneja. He voivat auttaa
yksinäistä elvyttämällä mantelitumakkeen alasivuosan sekretiiniä erittäviä, aivojen
etulohkon keskimmäisiin osiin vieviä hermosoluja tai tarjoilemalla solun
ulkoisesti sekretiiniä. Jos demoni sattuu olemaan hyvällä tuulella, tai
tarkoituksella on höylinä, hän voi taivutella hiirineidon kiinnostumaan
hiiriherrasta monin keinoin, esimerkiksi lisäämällä höyryä hypotalamuksen
etukeskiosan kolekystokiniini-A-reseptorisoluihin. Mutta, jos haltija ei halua läheisyyden
iloa neidolle (eikä herralle), hän vaikkapa ottaa työkalupakistaan valonheittäjän
ja suuntaa sen aivojen preoptisen alueen keskiosaan masentavin seurauksin.
Paha demoni tai jopa itse pääpiru on iskenyt silmänsä uroshiiriin;
heitähän on helppo naruttaa. Hän on keksinyt joukoittain konnankoukkuja
hiiriparkojen päänmenoksi. Hyökkäävyys, ärtyneisyys ja tappelunhalu toisia
hiiriherroja kohtaan ja kiinnostus, lähentelytaipumus ja lähemmän fyysisen
kontaktin luomisen halu hiirineitoihin ovat erottamattomasti liittyneet
toisiinsa lukuisin tavoin myös aivotasolla. Näihin tekijöihin on hyvin helppo vaikuttaa.
Hiiriherrojen kaltainen kinastelu on vahvasti esillä myös ihmisellä, hiiren
kaukaisella sukulaisella. Kilpailu naisseurasta yökerhon pikkutunneilla näyttää
johtavan pistooliammuskeluun kuten olemme saattaneet nähdä. Luoja yksin tietää
mitkä demonin peliin puuttumiset ovat hyväksi tai pahaksi ja kenelle.
Nyt hiirulaisemme päättää hakeutua psykiatrin vastaanotolle.
Hänestä tuntuu, että hän on tunteidensa vietävänä. Hän milloin syttyy ja
milloin sammuu noin vain ihan äkkiarvaamatta. Hän unohtelee asioita ja väliin kivenkovaa
väittää muistavansa tiettyjä tapahtumia, vaikka toiset väittävät, ettei sellaisia
ole tapahtunut. Hänen väitetään mielikuvituksessaan keksineen tapahtumat. Vihamielien
klikki on asettanut hänen päähänsä laitteen, jolla häntä kuunnellaan ja
ohjaillaan. Hän ei keksi keinoa millä poistaisi tai liuottaisi kojeen. Ajatuksetkin
tuntuvat toisten ajatuksilta. Hän epäilee, aivan oikein, että psykiatri ei usko
häntä. ”Paha demoni on ottanut aivoni käyttöönsä. Minulla ei ole enää valtaa
aivoihini. Olen ulkopuolinen omassa ruumiissani.” hän sanoo. ”Mitä minä nyt
teen?”, hän kysyy. Hiiritohtori kuuntelee empaattisena ja tarkkaavaisena ja saattaa
kirjoittaa potilastiedostoon ICD-koodidiagnoosin F22, Paranoia tai F44.3, Hurmos
tai haltiotila (possessiohäiriö).
Suhtaudumme myötätunnolla ja ymmärryksellä hiirulaisen
vaikeaan tilanteeseen. Ulkopuoliset, eivät aina niin ystävälliset, tahot
ottavat kehomme käyttöönsä. Meille itsellemme ei jää juurikaan muuta tilaa kuin
sivusta seuraaminen. Vai onko niin, että olemme sitä, mitä valtaaja on
määrännyt meidän olevan, siis se hermosolujen sisä- ja ulkopuolen välinen, aaltomaisena
etenevä sähköjännitemuuntelu, se on juuri sitä, mitä minä olen? No, jaa, enhän
minä itse tietoisesti koe tätä jännitemuuntelua, ainoastaan tiedän näin asian olevan
koska mittalaitteet sen mittaavat.
Mutta mikä on ihmisen osa riivaajien välisessä huomionryöstökilpailussa,
kun kyseessä on ihmisen hengen, sielun ja kehon kaappaaminen? Valitsemmeko itse
sen, mihin kiinnitämme huomiomme ja tavan, jolla informaatiomme käsittelemme?
Olemmeko proaktiivisia vai reaktiivisia? Siitä alkaakin jo uusi tarina.
Alla www-osoitteita, joissa voi tarkemmin perehtyä demonien possessiokeinoihin (haltuunottokeinoihin). Näitä artikkeleita on käytetty asiapohjana tässä pakinassa.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5383718/#abstract-a.e.b.ptitle
From engrams to pathologies of the brain. Monipuolinen ja
selventävä review-artikkeli muistin fyysisistä ilmentymistä, tutkimisstrategioista
ja muistin filosofiasta.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7577560/#ABS1title
Memory engrams: recalling the past and imagining the future. Laaja
ja selventävä katsausartikkeli aivotapahtumista muistiin painamisessa,
muistista palauttamisessa ja muistin muokkaamisessa.
https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0896627323008814
https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S2589004223026135
https://www.nature.com/articles/s41380-023-02019-w
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3843874/
https://academic.oup.com/nsr/article/10/1/nwac179/6679112?login=false#396858022
https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0018506X23000375
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7483354/
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7754708/
