Kauas pilvet karkaavat?

 (Tämä artikkeli on pakina ideoista ka realismista, demokratiasta ja autokratiasta. Allekirjoittaneen muut artikkelit, esseet, tutkielmat, tutkimukset ja miniromaani Quo vadis - ad exixtere eli Ylimaallinen seikkailu löytyvät blogiarkistosta sivun oikeasta laidasta blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestettyinä. Klikkaamalla vuotta ja kuukautta näet otsikot, joita klikkaamalla varsinainen teksti avautuu.Teksteihin linkitettyjä hakusanoja voit klikata blogiarkiston alapuolella siirtyäksesi kyseiseen artikkeliin)

Tämä pakina on luettavissa myös osoitteessa: Tapio Joensuu - Kauas pilvet karkaavat?

 

Satakolmekymmentäkuusi vuotta sitten tuijotti Eero Järnefelt päättäväinen ilme kasvoillaan yläruumis paljaana itään myrskyn taivuttamien kivikkomäessä seisovien kelojen takaa taivaan kajastaessa synkkää sineä, liekkien keltapunaa ja veren kirkasta punaa (Idän myrskyssä-maalaus vuodelta 1894). Järnefelt ei ole ollut ainoa, joka on tuntenut idän puhurit ihollaan. Hävitys tulee idästä! Mistä löytyy se suomalainen, jonka sielu olisi säästynyt Venäjän uhan tuntemiselta? Tuntemus on ikään kuin kansallishengessä. Viimeisen noin tuhannen vuoden aikana Novgorodin ruhtinas ja novgorodilaiset, Moskovan ruhtinaskunta, Venäjän keisarikunta ja venäläiset ja myöhemmin Neuvostoliitto ovat hyökänneet, hävittäneet ja autioittaneet Suomea ainakin parikymmentä kertaa (Helsingin Sanomien kuukausiliite no 603, 6/22, ss. 8–9). Tämän kirjoituksen pääkohde ei kuitenkaan ole suomalaisten kokemat kauhut, pääpaino on toisaalla, aatteiden ja realiteettien välisessä hiertymisessä, mutta myös nykyisessä Ukrainan sodassa.

 

Uni kauniita kuvia hiekasta nostaa

Tasa-arvo, ihmisoikeudet, demokratia, oikeusvaltio, oikeustoimen itsenäisyys hallitusvaltaan nähden, keskinäisten sopimusten ja lakien kunnioittaminen (koskee myös hallitsijoita), individualismi, tieteellinen rationalismi, suvaitsevaisuus kulttuuriin, uskontoon ja muuhun ihmisten ja ihmisryhmien erilaisuuteen nähden, vapaa tai vapauteen pyrkivä taloudellinen toiminta, koulutus, tiedon hankkiminen, uudistuminen ja ihmisten olojen parantaminen, tieteellinen rationalismi, luonnonsuojelu, eliökunnan moninaisuuden säilyttäminen ja eritoten ilmaston lämpenemisen estäminen. Näitä arvoja ja toimia on toteutettu tai pyritty toteuttamaan demokraattisissa läntisissä maissa ja laajemminkin maailmanlaajuisesti YK:n toimesta.

Nykyiset läntiset demokraattiset valtiot ja samojen valtioiden esidemokraattiset edeltäjät eivät ole olleet mitään pyhäkoululaisia ihmisoikeuksien näkökulmasta katsoen, mutta ne ovat suostuneet näkemään ja myöntäneet entisen raa’an väkivallan, oikeudenmukaisuuden loukkaukset sekä epätasa-arvon ja ottaneet opikseen. Kaikessa ei ole suurta edistystä saavutettu. Esimerkiksi sananvapaus on lisääntynyt mutta suuret mediatalot ja uutistoimistot pitäytyvät omissa linjoissaan eikä Matti ja Maija Meikäläisen ääni niissä pääse aidosti kuulumaan; heidän osansa on olla informaation kohteita. Internettimaailmassa voi kukin julkaista omilla tai muiden näyttöpaikoilla. Kuitenkin todellisuudessa sielläkin yksittäisen ihmisen ääni jää huutavan ääneksi korvessa. Mahtavatko suurten toimijoiden algoritmit ohjata nettisurffailijat toivomilleen urille?

Ovatko demokratia, ihmisoikeudet ja näihin läheisesti liittyvät arvot unikuvia, suloisia pilvilinnoja, harhakuvia ja toivetodellisuuksia? Eivät aivan. Eurooppa on kyennyt elämään sen verran sovussa, että suurilta sodilta on vältytty toisen maailmansodan jälkeen. Suomi menetti Karjalan, Petsamon ja osia Sallan tienoilta ja itsemääräämisoikeus kulki Tehtaankadun kautta. Näistä takaiskuista huolimatta Suomea ei miehitetty, vaikka olimme olleet liittoutuneita hävinneen Saksan kanssa. Läntisten arvojen tarpeellisen kehittämisen hengessä me, sodan jälkeinen sukupolvi, olemme marinoituneet ja kasvaneet. Nämä arvot ovat tulleet inhimilliseksi luonnoksemme. Mikäli olen käsittänyt oikein läntisten uutiskanavien välittämät tiedot, niin Euroopan valtioiden edustajat ja asukkaat ovat vajonneet niin syvälle liberaalin demokratian unikuviin, että sotakaluston on annettu rappeutua sekä ihmisten halukkuus ja kyvykkyys puolustusvoimien tehtäviin on, jos ei aivan kadonnut, niin ainakin alamaissa. Paitsi ehkä Suomessa. Mikäpä sen mukavampaa kuin elellä rauhassa sananvapauden ja turvatun toimeentulon onnelassa. Ei ole ollut tarvetta varustautumiseen, kun talous- ja kanssakäymissitein pyrittiin lauhduttamaan ja sivistetään idän raakalaiset, joilla tarkoitan Venäjän valtaeliittiä ja sotalaitosta, en koko venäjän kansaa. Venäjä on vuosisadasta toiseen tuottanut aggressiivista ja brutaalia valtaeliittiä, jolla on ollut kyky luoda ja varustaa tuhoa ja kauhua toteuttavia suurilukuisia armeijoita.

Meidän täytyy havahtua olemaan ”arvopohjaisia realisteja” niin kuin presidenttimme on asian ilmaissut.  En millään muotoa katso, että sotilaallinen varustautuminen olisi ihanne, päinvastoin katson, että rauhan rakentaminen ja ylläpitäminen tulee olla päämäärä. Ei armeija ole mikään ihanne; olen hyvin tietoinen armeijan haastavasta työympäristöstä ja armeijassa vallitsevista käytänteistä, ihmisten välineellistämisestä, alistamisesta, nokkimisjärjestyksestä, komentosuhteista ja komentosuhteiden vähintään kyseenalaisista käyttötavoista.  Pohdiskelut Euroopan liberaalien demokratioiden tilasta ja armeijasta ovat arkielämän realismin tunnistamista ja havahtumista kysymään ovatko haaveet sopimuspohjaisesta kansainvälisistä suhteista, itsemääräämisoikeudesta niin kansojen kuin yksilöidenkin tasolla käyttökelpoisia elämän ohjenuoria. Olisiko autokratia demokratiaa parempi, tai ehkä plutokratia? Valinnan helpottamiseksi kannattaa katsoa, vaikka sosiaalisen edistyksen indeksiä (SPI), joka kuvaa monipuolisesti ihmisten hyvinvoinnin edellytyksiä eri valtioissa. SPI osoittaa selvästi, että liberaalit demokratiat voittavat autokratiat, jollainen esimerkiksi aggressiivinen ja laajenemishaluinen Venäjä on (Social Progress Index - Wikipedia). Meitä uhkaavat autokratia, antiliberalismi, plutokratia ja diktatuuri, jotka ylenkatsovat yleisinhimillistä hyvinvointia ja tarpeita.  Amerikan Yhdysvalloissa Trump (huomioi, suomeksi töräys) tuppaa pystyttämään autokratiaa, plutokratiaan kallellaanhan maa on ollut jo perinteisesti.

 

Kyllä sopiminen kannattaa

Joulukuussa 1994 Yhdysvallat, Venäjä ja Iso-Britannia allekirjoittamalla ydinasesulkusopimukseen liittyvät turvallisuustakeet (assurances) vakuuttaen kunnioittavansa Ukrainan (sekä Valko-Venäjän että Kazakstanin) itsenäisyyttä ja suvereniteettia. Nämä valtiot lisäksi lupasivat ”pidättyä uhkaamasta tai käyttämästä voimaa pöytäkirjan allekirjoittajien (Ukraina, Valko-Venäjä ja Kazakstan) alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan ja sitoutua siihen, että mitään heidän aseitaan ei koskaan käytetä näitä maita vastaan, paitsi itsepuolustuksessa tai muutoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan mukaisesti”. Vastineeksi Ukraina (sekä Valko-Venäjä ja Kazakstan) luopuivat ydinaseistaan näiden turvallisuustakeiden ja muiden sopimusten seurauksena vuosina 1993–1996. (https://en.wikipedia.org/wiki/Budapest_Memorandum. Luettu 24.2.2025.)

Ennen kuin kaksikymmentä vuotta oli kulunut, Venäjä miehitti Krimin ja hyökkäsi Donbasiin. Vuonna 2022 Venäjä aloitti sotatoimet koko Ukrainaan kohtaan. Media pursusi kuvia ja videoita siitä epäinhimillisyydestä ja raakalaismaisuudesta, jota Ukrainassa tapahtui. Butšan ja Mariupolin raakuudet vetänevät vertoja Pietari Suuren Pohjois-Pohjanmaan hävitykselle, jonka suurin yksittäinen, sanoin kuvaamaton kauheus sattui 29. syyskuuta vuonna 1714, jolloin 200 kasakkaa tappoi Hailuodossa yhdessä yössä noin 800 henkeä kirveellä (https://fi.wikipedia.org/wiki/Isoviha. Luettu 21.2.2025.). Nykyään teurastajan ei aina tarvitse ”liata käsiään” vaan tehtävän voi hoitaa siististi nappia painamalla.

Kun täysimittaisen Ukrainan sodan ensijärkytyksistä alettiin toipua, journalismissa yksittäisten kärsimysten uutisoinnin rinnalle ovat nousseet kylmät numerot kuten ihmisuhrien lukumäärä, alueiden pinta-alat, taloudelliset tappiot, tuhottujen asuntojen tai energialaitosten lukumäärät, jne. Ukrainaa on tuettu ja Venäjän taloutta on yritetty heikentää. Mutta kaikkea on tehty liian vähän ja liian myöhään. Tuen päämääränä tulisi olla sodan lopettaminen ja Ukrainan kansainvälisesti hyväksyttyjen oikeuksien toteutuminen eikä sodan pitkittäminen.

 

Kättä päälle ja käsirahaa

Venäjä rikkoi ensimmäisenä Budapestin sopimuksen. Kun sodan alkamisen kolmivuotispäivä (24. 2. 2025) on ohitettu, olemme saaneet lukea, että Yhdysvalloista on tullut seuraava turvataelupauksen rikkojaosapuoli. Turvatakuut, hmm mitä ne nyt ovatkaan? Trump lyö kättä päälle Putinin kanssa. Käsirahana on Putinin arvon kohottaminen raakalaishylkiöstä kunnialliseksi sopijaksi ikään kuin hänen sopimuksiinsa voisi luottaa. Putinille vapaat kädet Ukrainassa lukuun ottamatta Ukrainan luonnonvaroja, jotka Trump yrittää iltalypsynä anastaa Ukrainalta vastineena sota-avustuskorvauksista. Euroopasta lähtiessään Trump aikoo viedä mukanaan Grönlannin. Venäjän oikea paikka on tuomioistuimen edessä saamassa rangaistukset rikoksistaan ja korvauslaskun tuhoistaan. Hylkiöhallitsijasta ja -valtiosta on tulossa tunnustettu neuvottelija ja sopija eikä syytetyn penkillä istuva rikollinen. Yhdysvalloista on tullut kansainvälisen oikeuden ja demokraattisten arvojen rikkoja.

 

Onhan niitä neuvojia

Ovatko länsimaisen liberaalin demokratian ihanteet pilviä, jotka haalentuvat hajoten paikalleen tai kauas karkaavat saavuttamattomiin. Karkaanko minäkin kauas pois, niin kuin pilvetkin? Ideat voivat olla liian suuria paloja pienelle ihmiselle ymmärrettäviksi ja haukattaviksi. Kannattaako ylipäätään puolustaa liberaalia demokratiaa, koska täälläkin moni ihminen tuntee putoavansa yhteiskunnan kelkasta ja yhteinen hyvä jaetaan epäoikeudenmukaisesti ja pärjäämismahdollisuuksissa on suuria eroja ihmisten välillä. Puutteita toki on mutta demokratia on paras tunnettu mahdollinen yhteiskuntajärjestelmä ihmisille, etenkin pohjoismainen malli, jossa kapitalismille on asetettu jarruja yhteisvastuun toteuttamiseksi. Olisitko mieluummin asunut sodanjälkeisessä Neuvostoliiton miehittämässä Suomessa kuin toteutuneessa Suomessa, jossa Neuvostoliitto tosin kavensi suvereniteettiamme? Luulen tietäväni useimpien vastauksen. Mitä yksittäinen, kaukana vallan palatseista kyyhöttävä ihminen voi tehdä ihmisoikeuksien ja sopimusjärjestelmän ylläpitämiseksi ja parantamiseksi? Yläkäsitteet ovat kaukana ja ehkä vaikeasti käsitettäviä, järkälemäisiä, ihmisen mitan ylittäviä. Ja neuvot yksittäisen ihmisen vaikutusmahdollisuuksista niin muodoin saattavat kuulostaa naiiveilta ja helppohintaisilta, mikä johtuu siitä, että yhden koon sukkahousuja ei ole: yksillä housut kiristävät yhdestä kohdin, toisella lötjöttävät löysänä toisesta kohtaa. Oletan, että useimman valinta on kallistunut liberaalin demokratian puolelle.

Yksi tapa lähestyä liberaalin demokratian puolustamista on, että kukin lähtökohtaisesti elää omaa elämäänsä, ei muiden. En tarkoita muiden huomioonottamattomuutta. Päinvastoin. Kun omat arvovalinnat ovat selvillä, tulee toimia kiitoksista ja moitteista piittaamatta luotisuoraan. Väsymisen jälkeen tulee elpyä ja taas toimia. Mitä toimet ovat? Kunkin on muodostettava oma liberaalin demokratian puolustamis- sekä autokratian vastustamisstrategiansa. Toinen ihminen voi toimia vain kätilönä. Kätilön ja lääkärin arvo mitataan kykynä tuottaa yhdessä neuvottavansa/autettavansa kanssa kullekin räätälöity, yksilöllinen ratkaisu. Kaikki on suhteellista. Yksi voi kiinnittää huomiota henkilökohtaiseen käytökseensä (toivoen avuliaisuuden tarttuvan), toinen voi pyrkiä sanoittamaan käsityksensä ja tuomaan sen julki puhuen tai kirjoituksin, kolmas taloudellisin avustuksin. Yhtä kaikki: liberaalia demokratiaa tulee tukea ja diktatuuria vastustaa ja eritoten tarkkaan pitää pyrkiä havaitsemaan diktatuuriin pyrkiviä toimia.

 

 

 

Onko tiede todistanut vapaan tahdon illuusioksi? - Onko väliä sillä, onko tahto vapaa ja sillä, levitetäänkö tahdonvapaudesta oikeaa tietoa?

(Tämä artikkeli on kirjoitettu loppuvuodesta 2024 ja löytyy myös www-sivulta https://www.tapiojoensuu.fi/etusivu/vapaa-tahto-ja-determinismi.

 

Johdanto

 

Luin 11. 7. 2024 ilmestyneestä Helsingin Sanomien tiedeosiosta Mikko Puttosen, kuvineen koko lehtiaukeman täyttämän, artikkelin ”Jäähyväiset vapaalle tahdolle”. Havaitsin artikkelin olevan käytännössä R. Sapolskyn vuonna 2023 ilmestyneen kirjan ”Determined – Life Without Free Will” referointia. Artikkelissa väitetään tieteen selittäneen vapaan tahdon pois, mikä on varsin suoraviivainen, omavaltainen ja rohkea väite sekä osoittaa tietämättömyyttä ja/tai välinpitämättömyyttä ja/tai tahallista vääristelyä asian suhteen. Lisäksi väitetään, että tiede olisi selittänyt asian. Sillä on väliä, onko vapautta valita ja onko tiede sanonut painavan ja viimeisen sanansa. Voisi olettaa, että HS noudattaa mainostamiaan journalismin ohjeita, joiden mukaan uutiset ja asiat esitetään puolueettomasti, tasapuolisesti ja eri näkökantoja esitellen. Pettymyksekseni ja yllätyksekseni näin ei ole toimittu tämän artikkelin kohdalla vaan jo perusasia siitä, mitä tiede voi osoittaa oikeaksi tai vääräksi on jäänyt käsittelemättä. Halusin esittää vasta-argumentteja harhaan johtavalle artikkelille mielipideosastolle osoittamassani lyhyessä vastineessa. Mielipidettäni ei kuitenkaan julkaistu, mikä asettaa lehden puolueettoman journalismin vielä enemmän kyseenalaiseksi. Nettihaulla löysin vielä aiemman Helsingin Sanomissa julkaistun Puttosen artikkelin ”Hyvästi vapaa tahto – Tietoiset päätökset ovat harhaa, koska aivomme tekevät päätökset ennen kuin teemme mitään” päivättynä 6. 9. 2019. HS:n linja vapaan tahdon kysymyksessä näyttää olevan selvä. Kuitenkaan ei ole samantekevää levitetäänkö väärää tietoa arvostetussa julkaisussa vai eikö levitetä. Tämän vuoksi koen olevani velvoitettu puuttumaan asiaan, vaikka en minä tai kanssani samaa mieltä olevat saisikaan laajaa tai vähäistäkään julkisuutta. (Tailor Swiftillä on Instagrammissa 284 miljoonaa seuraajaa, Helsingin sanomilla päivittäin noin 688 000 lukijaa (vuonna 2017) ja allekirjoittaneella muutamia satunnaisia lukijoita silloin tällöin.)

Jo vähäinen tutustuminen vapaaseen tahtoon liittyvään neurotieteelliseen kirjallisuuteen ja kokeellisen psykologian kirjallisuuteen riittää havaintoon, että vapaan tahdon tieteellinen selittäminen on kaukana lopullisesta selvyydestä: on suorastaan absurdia, jopa arroganttia, väittää tieteen selittäneen vapaan tahdon harhaksi. Nykyään ei ole edes keinoja tutkia tieteellisesti aivojen mekanismeja siten, että oleellisia, aiempien kokemusten aiheuttamia aivojen muutoksia voisi ottaa luotettavasti huomioon vapaan tahdon tutkimuksessa.

 

Vapaa tahto edellyttää tietoisuutta

Vapaan tahdon olemassaolo edellyttää tietoisuutta. Tietoisuus sinänsä on monisyinen. Tietoisuus kokemuksena on subjektiivinen, vain kokijalle itselleen todellinen maailma. Itsereflektiolla luomme tietoisuuskäsitteemme, johon sisältyy eri osasia riippuen meditoijan kyvystä havaita ja keksiä uusia tietoisuuden puolia sekä kyvystä omaksua tietoisuuskirjallisuutta. On oleellista muistaa, että mittalaittein tutkittu aivojen biokemia ja sähkökemiallinen toiminta mittaa molekyylejä ja sähkökemiallisia suureita kuten jännitettä sekä niiden muutoksia, ei tajuntaa sellaisena kuin me sen koemme. Neurotieteellisissä tutkimuksissa käytetäänkin tietoisuuteen liittyvistä aivotoiminnoista ilmaisua tajunnan hermostolliset vastaavuudet (neuronal correlates of consciousness). Tietoisuuden neurotieteellinen tutkimus on oma alansa. Suurin osa aivojen toiminnasta on tiedostamatonta. Tietoisuuden syntyminen on hidas prosessi verrattuna hermojen millisekuntitoimintaan ja tietoisuuden informaatiosisältö on minimaalinen verrattuna hermoverkkojen informaatiosisältöön. Tietoisuus edellyttää aivojen hermoverkoilta monia yhtäaikaisia tai lähes yhtäaikaisia toimintoja. Jotta voisimme tutkia tahdonvapautta tai tahdon vapaudettomuutta, tulee tietoisuuden olemassaolon ehtojen täyttyä. On huomioitava, että vapaa tahto voi olla tiedostamatonta havainnon, mieleenjohtuman tai toiminnan osalta näiden toimintojen tapahtumahetken tienoilla. Tarkoitan kykyjä ja taipumuksia sekä sellaisia päätöksiä ja toiveita, jotka on ehdollisesti päätetty toteuttaa silloin kun olosuhteet sen sallivat. Näissä useimmissa tapauksissa alkutilanteessa on vapaan tahdon mukaan pyritty kehittämään kykyjä ja taipumuksia, jotka sitten harjoituksella ja toistamisella on saatu toteutumaan kykynä esimerkiksi soittamisessa tai älykkyydessä tai urheilusuorituksissa

Ilman tieteellistä tukimustakin jokainen voi esittää lukuisia esimerkkejä tahdonvapauden toimeenpanemisesta. Voimme helposti kuvitella itse tahdonvapauden olevan rajoittuneen heikkolahjaisella tai kovin rajoittuneessa yhteisössä kasvaneella verrattuna paremmilla hengen lahjoilla varustettuun ja virikkeisessä ympäristössä kasvaneeseen. R Sapolsky esittää kosolti tieteellisesti todistettuja tahdonvapautta kaventavia tekijöitä ja olettaa, että vapausrajoituksia löytyy myös tutkittujen tapausten ulkopuolelta (tutkitun tiedon ekstrapolointi). R Sapolsky lähtee ihmisen toimintojen ja ajatusten selittämisessä mekanistisesta syy-vaikutusmallista, jossa jokaisella ilmiöllä on syynsä, vaikka niitä ei aina voidakaan osoittaa. Kyse on determinismistä: tietyistä syistä seuraa vääjäämättömästi tietynlainen seuraus. Malli ei tunne itsenäistä toimijaa. Mutta kuinka kaukaa on etsittävä alkuperäiset syyt? Jos haluaisimme mennä mahdollisimman alkuperäisiin syihin, meidän tulisi konsultoida kosmologeja ja hiukkasfyysikoita ja aloittaa tutkimuksemme ehkä maailmankaikkeuden alkuräjähdyksestä ja aine-energian pienimmistä hiukkasista. Tieteellisen tutkimuksen alkusyyt täytyy kuitenkin asettaa jollekin järkevälle aineen (tai abstraktion) tasolle. Neurotieteessä alimmat fyysiset tasot ovat molekulaarinen taso ja solutaso. Vapaan tahdon tutkimuksessa voimme tarkkailla käyttäytymistä ja tutkittava henkilö voi sanallisesti kertoa aikomuksistaan ja tuntemuksistaan. Vapaa tahto edellyttää itsekontrollia, älykästä ajattelua, suunnittelua ja järkevää valintaa sekä kykyä toteuttaa päätös ilman hetkestä hetkeen tapahtuvaa tietoista kontrollia. Erityisesti tulee huomata ja ymmärtää, että satunnainen päätös ei ole vapaan valinnan päätös. Jotta päätös voi olla vapaa, se tulee pystyä perustelemaan. Neurotieteellisen tutkimuksen tulisi pystyä erottelemaan mitä aivoissa tapahtuu erilaisesti vapaassa ja ei-vapaassa toiminnossa.

 

Vapaa toimija

Vastakohtana mekanistiselle determinismille kannattaa tutustua mm. Kevin J. Mitchellin vuonna 2023 ilmestyneeseen yli 300-sivuiseen kirjaan ”Free Agents: How Evolution Gave Us Free Will”. Mitchellin viitekehys on evoluutio niin kuin kirjan nimikin kertoo. Hän lähtee yksisoluisesta eliöstä ja kuinka sellainen toimii ympäristössään kasvaakseen, lisääntyäkseen ja pitääkseen itsensä elinkykyisenä mm. homeostaattisin mekanismein. Yksisoluisilla eliöilläkin on päämäärä eli elävänä pysyminen, kasvaminen ja lisääntyminen. Yksisoluisille ja alkeellisille monisoluisille eliöille on kehittynyt varsin moninainen ja kirjava valikoima biokemiallisia mekanismeja ympäristössä toimimiseksi, ravinnon saamiseksi ja uhkien välttämiseksi. Evoluution edetessä kehittyivät hermosolut, hermosoluryhmät ja lopulta aivot. Hermoston monimutkaistuessa eliön toiminta ympäristössä saa yhä enemmän vapausasteita, joiden myötä toiminta muuttuu enenevästi itseohjautuvaksi, toiminta ei nimenomaisesti ole determinististä. Kehittyneet aivot luovat perustan eliön kyvylle toimia omien syidensä perusteella itsenäisenä toimijana. Itseohjautuvuus puolestaan edellyttää kykyä oppia, muistiin painamista ja muistista palauttamista sekä kykyä yhdistellä käsillä olevan tilanteen informaatio aiempiin kokemuksiin.

Aivojen ylätason toimintamallien (korkeampien toimintojen) kyky vaikuttaa hermoverkkoihin, yksittäisiin hermoihin, välittäjäaineiden vapautumisiin synapseissa ja geenien luentaan sekä vastavuoroisesti näiden vaikutusten tulosten vaikutus takaisin ylätason toimintamalleihin on ajassa etenevää dynamiikkaa eli elämää itseään. Ylätason toimintojen vaikutuskyvyn ymmärtämiseksi tarvitaan tarkoituksen, merkityksen ja arvon (value) käsitteitä, joiden perimmäiset syyt ovat evoluutiobiologian mukaan yksilön selviytymisessä ympäristössään. Merkitysten ja arvojen vaikutuksesta aivojen biokemiaan, sähkökemialliseen toimintaan ja yksilön käyttäytymiseen tunnetaan yhtä ja toista mielenkiintoista, mikä on tiedonhaluiselle laaja ja kasvava aarreaitta.

 

Valmiuspotentiaali ja vapaa tahto

Vuoden 2019 artikkelissaan Puttonen päätyy Libetin (aivosähkökäyrään ja satunnaiseen toimintaan perustuva koejärjestely) tutkimuksiin nojaten, tulokseen, että aivot päättävät ensin ja tietoinen mieli seuraa perässä. Libetin tutkimuksessa aivosähkökäyrässä havaittiin valmiussähköjännite (rediness potential) ennen koehenkilön (tutkijoiden tulkinnan mukaan) tietoista päätöstä liikuttaa kättään. Fried et al (2011) teki vastaavanlaisen tutkimuksen kädenliikuttamisaikomuksen ajoittamisen yhteydestä yksittäisten hermojen aktivoitumisnopeuteen otsalohkon keskiosissa. Näillä alueilla tiedettiin jo entuudestaan olevan yhteys liikkeiden suorittamisen valmisteluun. Tuloksena tietoinen aikomus liikuttaa kättä seurasi sen jälkeen kun vähintään 264 hermosolua ylitti aktivoitumisnopeuden kynnysarvon. Kynnysarvon ylityksestä voitiin ennustaa ajankohta, milloin koehenkilö tulee tuntemaan aikomuksensa kädenliikkeeseen. Onko näillä tutkimuksilla kumottu vapaa tahto? Vastaus on: ”ei ole”. Eikä perusteluun tarvita monimutkaisia ja vaikeasti ymmärrettäviä selityksiä. Vapaan tahdon osalta peruskysymys kuuluu: ”liikutanko kättäni?”. Jos vastaus on: ”en liikuta”, ja käsi säilyy liikkumattomana, silloin vapaa tahto on toteutunut. Tarvitaan lisätutkimus, jos halutaan tietää ilmaantuuko liikuttamattomuuspäätöksen jälkeen jossakin vaiheessa valmiuspotentiaali ilman käden liikuttamista. Oletan, että ei tapahdu terveellä ihmisellä mutta obsessiiviskompulsiivisella tai tic-oireisella voi tapahtua sekä valmiuspotentiaali että liike. Tällöin kyseessä ei ole vapaa tahto vaan sairauteen liittyvä tahaton toiminta. Jos alkuperäiseen kysymykseen: ”liikutanko kättä” vastaus on: ”kyllä” ja liikuttamisen suunnittelen lähitulevaisuuteen laboratoriotutkimustilanteen aikana, olen asettanut toiminnan tapahtuvaksi milloin tahansa lähitulevaisuudessa tutkimustilanteessa. Tällöin ei ole kyseessä vapaa tahto liikuttamisen suhteen vaan ajoitus, milloin tulen liikuttamaan. Koska minulle on aivan yhdentekevää, milloin liikuttaminen tapahtuu, kyseessä on satunnaisen (stokastisen) tapahtuman aikaansaaminen, mitä ei voida luokitella vapaan tahdon käsitteen sisään kuuluvaksi tapahtumaksi, koska kyseessä on stokastinen tapahtuma. Tässä tapauksessa tietoisuus liikuttamisaikeesta tulee vasta jälkikäteen, koska aina liikuttamisessa tapahtuu valmistelevaa, tiedostamatonta toimintaa ja kuten tutkimukset osoittavat tietoisuuden syntyminen on hidasta: tietoisuus vaatii useiden aivoalueiden yhteistyötä. Päätös liikuttamisesta on tapahtunut aiemmin, tutkimusmittauksia edeltävästi (!); tutkimusasetelmassa tutkitaan vain liikuttamisprosessin satunnaista ajankohtaa ja tietoisuuden ilmenemisnopeutta, joka tiedetään hitaaksi. Libetin ja Friedin tutkimukset eivät siis tutki vapaata tahtoa vaan vapaan tahdon päätöksen satunnaista (stokastista) ajoitusta ja tiedostamattomia liikuttamisen valmistelevia prosesseja sekä prosessien tietoisuuteen tulemista ja sen hitautta. Jotta voisi omakohtaisesti arvioida mitä todellisuudessa tutkittiin, millä menetelmillä ja kuinka tulosta tulkittiin, on paneuduttava tutkimusten julkaistuihin alkuperäisartikkeleihin. Samoin on perehdyttävä ainakin joihinkin alkuperäisartikkelin innoittamiin uusiin eri tutkimusasetelmilla toteutettuihin tutkimuksiin sekä katsausartikkeleihin. Materiaalia löytyy helposti mm. Googlehaulla eturivin tiedelehdistä. Esimerkkejä löytyy tämän artikkelin lopusta. Tällöin selviää, voidaanko kullakin tutkimusasetelmalla ja -menetelmällä tutkia vapaata tahtoa. Yksityiskohtiin paneutuminen vaatii runsasta työtä ja mielellään oman tekstin tuottamista, jotta henkilökohtaisesti voisi osoittaa oman kannan muodostumisen ja sen perustelut.

C. S. Soon et al (2013) tutkivat magneettikuvauksella (fMRI) abstraktin ajattelun aloittamisprosessia ja aivotoiminnoista tietoiseksi tulemisen ajankohtaa. Tätäkään tutkimusta ei voida pitää lähtökohtaisesti vapaan tahdon tutkimuksena. Tutkimusasetelma on sama kuin Friedin tutkimuksessa: tutkittavat olivat jo tehneet päätöksen kahden eri sisältöisen abstraktin ajattelun aloittamisesta. Heidän tehtävänään oli ilmoittaa aloittamisen ajankohta ja sen jälkeen suorittaa ajatustehtävä. Aivojen otsalohkon keskiosan kuorikerroksessa havaittiin toiminnan lisäystä neljä sekuntia ennen kuin tutkittava tuli tietoiseksi päätöksestään eli ilmoitti haluavansa suorittaa jommankumman tehtävistä. Kyseessä on satunnainen valinta tehtävän suorittamisesta ja tehtävän luonteen valitsemisesta. Tutkittavat valitsivat tehtävän satunnaisesti, mitä osoittaa mm. se, että heidän valintansa osui yhtä usein kompaankin tehtävään. Aivoaktiviteetista ei voitu määrittää kumpi tehtävä valittiin; tehtävävalinta selvisi vasta valintatapahtumisesta tietoiseksitulon jälkeen. Tutkimuksessa siis selvitettiin milloin ja miten päätös satunnaisen tehtävän suorittamisesta aloitetaan. Tutkimuksen tärkein anti on siinä, kuinka päätös toiminnasta vaikuttaa aivojen tiedostamattomaan toimintaan ja siinä, milloin tiedostamaton toiminta tulee tietoisuuteen.

Maoz U et al (2019):n tutkimus on huomionarvoinen. Se osoittaa, että merkitykselliseen valintaan ei liity aivosähkökäyrässä valmiuspotentiaalia toisin kuin satunnaisessa valinnassa. Tutkimustulos siis vapauttaa itsenäisen minän harkitun päätöksen erilliseksi hermosolujen satunnaisiesti - itsenäisestä toimijasta eli tietoisesta minästä erillisestä - toteuttamasta toimintapäätöksestä ja palauttaa toimiojan oman päätösvallan valinnoilleen. Satunnaisessa valinnassa valinnan aiheuttaa hermosolujen satunnaisten aktivoitumisten kasautuminen, joka osoittaa, että valinta on satunnainen (stokastinen).

 

Determinismi ja etiikka

Tekeekö determinismiin ja siitä seuraavaan vapaan tahdon puuttumineen uskominen meistä suvaitsevaisia?

Puttonen toistaa Sapilskyn esittämiä erilaisia hyviä eettisiä asioita, joita seuraa tahdonvapauteen uskomisen lopettamisesta. Tällaisia ovat tasa-arvoisuuteen pyrkiminen, moraalisesta suuttumuksesta ja ylemmyyden tunteesta loppuminen, lempeä suhtautuminen rikoksen tekijöihin, mielentyyneys ja halu ymmärtää muiden käytöstä. Panen tyytyväisenä merkille, että Sapolsky ja häntä referoiva Puttonen kannattaa eettistä hyvää ja psykologista tasapainoa. Kuitenkin lukiessani Sapolskyn kirjaa yllätyin hänen ajatuksenjuoksustaan ja siitä, että hän ylipäätänsä voi kuvitella eettisen ja psykologisen hyvän determinismiin uskomisen ansioksi! Korkean etiikan olen ymmärtänyt seuraavan nimenomaan pyrkimisetä näihin korkeisiin päämääriin ja seurauksena kokijan ympäristöstä. Moraalisesta ylemmyydentunteesta ja ärtymyksestä sekä epätasa-arvosta luopumisen olen katsonut seuraavan nimenomaan päätöksestä luopua niistä. Mielentyyneyden katson johtuvan mm. siitä, että voin vaikuttaa ja ainakin yrittää vaikuttaa sen saavuttamiseen. Jos minulla ei olisi mahdollisuutta itse muuttaa asioita, vaipuisin masennukseen, haluttomuuteen ja laiskuuteen. Ehkä Sapolsky kannattaa determinismiä koska hän on taipuvainen masennukseen. (Hän mainitsee masennustaipumuksensa kirjassaan.) Halu ymmärtää asioita on leivottu evoluutiolla ihmiseen ja voin itse lisätä ja seurata tätä halua. Omat tuntemukseni kokemistani ongelmista ja ristiriidoista vaativat selvitystä tilanteeni (tai muiden tilanteen) parantamiseksi. Monet Sapolskyn hyvät katson johtuvaksi, ei determinismistä, vaan vapaasta tahdosta. Tietenkin Sapolsky on oikeassa, että hyvin monet lääketieteelliset, geneettiset, sosiaaliset, psykologiset ja ekologiset seikat kaventavat tahdonvapautta mutta ne eivät poista tahdonvapautta kokonaan. Ihminen on vapaa toimija.

 

Yhteenveto

Ei ole yhdentekevää katsommeko olevamme vapaita toimijoita vai determinismin vankeja ja sattuman (tai kohtalon) heittelemiä. Jos haluamme katsoa itsemme sokeiksi kaikille muille mahdollisuuksille paitsi tahdonvapauttamme rajoittaville tekijöille, voimme päätyä haluun tulkita tieteellisten tutkimusten tulokset tätä ainutta mahdollisuutta tukeviksi. R Sapolsky näyttää tekevän juuri näin. Hän esittää massiivisen määrän tutkimuksia ja julkaisuja. Yllä mainitussa kirjassa viitteitä on viidenkymmenen sivun verran. Tieteellisten tutkimusten kysymysten asetteluun on paneuduttava huolella ja erityisesti on tunnettava tutkimusala, jotta voidaan arvioida voivatko valitut menetelmät vastata asetettuihin kysymyksiin. Vapaan tahdon hermostollisen vastineen tutkimuksessa aivosähkökäyrän valmiuspotentiaali on saanut suhteettomasti huomiota. Sekaannusta on aiheuttanut mm. ymmärtämättömyys mitä tarkoitetaan vapaalla tahdolla. Se ei ole satunnaista päätöksentekoa tai toimintaa vaan nimenomaan harkittua. Evoluution tuottama itsenäinen toimija on keskiössä vapaata vapaan tahdon ymmärtämisessä. Tieteen tekiminen ja tutkimus tarvitsevat tieteenfilosofiaa.

Lehdistön, joka pyrkii vastuunalaiseen ja tasapuoliseen journalismiin, on huolehdittava, että artikkelit perustuvat luotettavaan tietoon. Helsingin Sanomien tässä referoimani kaksi artikkelia eivät perustu oikeaan tietoon. Virheellisen tiedon väitetään jopa perustuvan tieteeseen. Lehti vieläpä kieltäytyi julkaisemasta artikkeliani, jossa kiinnitin huomion painavimpiin virheisiin tai vähintäänkin kiistanalaisiin väitteisiin. Vasta totuuden ja oikean tiedon pohjalta voidaan vetää johtopäätöksiä vapaan tahdon ja sen rajoitusten vaikutuksesta kokemuksiimme, käyttäytymiseemme ja etiikkaamme. Kun luottamuskolaus tapahtuu tässä artikkelissa kuvatulla alueella, jonka filosofiaan, tieteenfilosofiaan ja tieteelliseen tutkimukseen olen jonkin verran perehtynyt, kuinka voin luottaa uutisiin ja artikkeleihin aloilla, joista tiedän vähän tai en ollenkaan ja olen pelkästään Helsingin Sanomien uutisten varassa?

 

Lähteitä ja lisälukemista:

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6809608/. Maoz U, Yaffe G, Koch C and Mudrik L (2019). Neural precursors of decisions that matter – an ERP study of deliberate and arbitrary choice. eLife 2019; 8: e39787. Tämä tutkimus osoittaa, että merkitykselliseen valintaan ei liity aivosähkökäyrässä valmiuspotentiaalia toisin kuin satunnaisessa valinnassa. Tutkimustulos siis vapauttaa harkitun päätöksen hermosolujen itsenäisestä päätösvallasta ja palauttaa toimiojan päätösvallan valinnoilleen. Satunnaisessa valinnassa valinnan aiheuttaa hermosolujen satunnaisten aktivoitumisten kasautuminen ja täten on osoitettu, että valinta on satunnainen (stokastinen).

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4887467/. Lavazza A (2016). Free Will and Neuroscience: From Explaining Freedom Away to New Ways of Operationalizing and Measuring It. Front Hum Neurosci 2016; 10: 262. Lavazza esittää hahmotelman vapaan tahdon indeksitä (the index of free will), joka pohjautuu yksilön kapasiteettiin ja voittaa metafyysisten pohdintojen puutteet sekä neurotieteen tutkimusasetelmien ja tulkintojen ynnä empiirisen psykologian vaikeudet.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC10602783/#abstract-a.l.b.ttitle. Bogler C, Grjjičić B and Hayes J-D (2023). Claryfying the nature of stochastic fluctuations and accumulation in spontaneous movements. Front Psychol 2023; 14: 1271180. Artikkeli valaisee tietämystämme aivojen hermosolujen satunnaisesta, jatkuvasta aktivoitumisesta (fluctuations) ja tämän toiminnan yhteydestä spontaaneihin liikkeisiin ja valmiuspotentiaaliin.

https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/31059730/. Brass M, Furstenberg A, and Mele A R: Why neuroscience does not disprove free will. Neuroscience & Behavioral Reviews July 2019; 102: 251-263. Kirjoittajien mukaan Libet-tyyppiset tutkimusasetelmat eivät aseta vakavaa haastetta vapaan tahdon intuitiollemme. Kirjoittajien mukaan aivoaktivaatio ennen tietoista päätöstä heijastaa päätösprosessia ennemmin kuin päätöstä. Libet-tyyppisissä tutkimuksissa ehdolliset aikomukset muodostavat päätösprosessin.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8192467/#S1title. Schurger A, Hu B, Pak J and Roskies A L (2021). What Is the Readiness Potential? Trends Cogn Sci. 2021 Jul; 25(7): 558-570. Artikkeli käsittelee viimeisiä edistysaskeleita toimintapotentiaalin asianmukaisuuden uudelleenarvioinnissa koskien vapaan tahdon filosofista ongelmaa.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC11100345/. Mudrik L, Hirschhorn R and Korisky U (2024). Taking consciousness for real: Increasing the ecological validity of the study of conscious vs. unconscious processes. Neuron 2024 May 15; 112(10): 1642-1656. Tietoisten ja tiedostamattomien prosessien erottaminen on oleellista vapaan tahdon tutkimuksissa, samoin jokapäiväisen, merkityksellisen toimintaympäristön erottaminen keinotekoisesta. Tämä artikkeli keskittyy näihin asioihin.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC11080647/. Ohtake M, Abe K, Hasegawa M, Itokazu T, Selvakumar V, Matunis A, Stacy E, Froebrich E, Huynh N, Lee H, Kambe Y, Yamamoto T, Sato  t K and Sato T R (2024) . Encoding of self-initiated actions in axon terminals of the mesocortical pathway. Neurophotonics Jul 2024; 11(3): 033408. Merkittävä löydös keskiaivojen dopamiinia tuottavien aksonien vaikutuksesta keskiseen aivojen etuosaan itsealoitetun palkinnon saamiseksi palkinnon suuruuden mukaan. Aivojen palkintosysteemi vaikuttaa eri reseptorien kautta itsealoitettuun (D-2) kuin vihjeen (D-1) mukaan aloitettuun toimintaan. Palkinnon suuruuden odotuksella on siis vaikutusta aiottuun toimintaan ja dopamiinieritys tapahtuu puoli s ennen aloitettua toimintaa. Palkintosysteemin aktivaatio aiheuttaa hyvän olon tunnetta.

https://academic.oup.com/brain/article-abstract/106/3/623/271932?redirectedFrom=fulltext&login=false. Libet B, Geason C A, Wrifht E W and Pearl D K (1983). Time Of Conscious Intention To Act In Relation To Onset Of Cerebral Activity (Readiness_Potential): The Unconscious Initiation Of A Freely Voluntary Act. Brain. Sep 1982; 106: 3: 623-642. Libetin alkuperäinen, laajaa kritiikkiä ja laajoja lisätutkimuksia innoittanut tutkimus vapaasta tahdosta ja aivoprosesseista.

https://www.pnas.org/doi/full/10.1073/pnas.1212218110. Soon C S, He A H, Bode S and Haynes J-D: Predictiong free choices for abstract intentions. PNAS March 18, 2013; 110(15)6217-6222. fMRI, satunnainen valitseminen ja aivotoiminnan tietoisuuteen tuleminen.

https://www.cell.com/neuron/fulltext/S08966273(10)010822. Fried I, Mukame R and Kreiman G. (2011) Internally Generated Preactivation of Single Neurons in Human Medial Frontal Cortex Predicts Volition. Neuron 2011; 69: 3: 548-562.  Aivojen pinnalta mitatut hermosolujen aktivaatiot, satunnaisesti ajoitetut kädenliikkeet ja aivotoiminnan tietoisuuteen tuleminen.

Tapio Joensuu - Stoalaisuus ja teosofinen maailmankuva. Determinismin stoalaisia juuria on käsitelty tässä artikkelissa.

 

Vapaa tahto

     (Tässä artikkelissa, joka on kirjoitettu 15. 4. 2024, referoin lyhyesti kahta vasta ilmestynyttä kirjaa vapaasta tahdosta. Toinen kieltää vapaan tahdon, toinen puoltaa vapaata tahtoa. Allekirjoittaneen muut artikkelit, esseet, tutkielmat, tutkimukset ja miniromaani Quo vadis - ad exixtere eli Ylimaallinen seikkailu löytyvät blogiarkistosta sivun oikeasta laidasta blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestettyinä. Klikkaamalla vuotta ja kuukautta näet otsikot, joita klikkaamalla varsinainen teksti avautuu.Teksteihin linkitettyjä hakusanoja voit klikata blogiarkiston alapuolella siirtyäksesi kyseiseen artikkeliin)    

Olenko itseni herra vai ajotuu?                          

Vapaa tahto on keskeinen inhimillinen aihe myös vastuun osalta. Jokaisen, myös dualismiin uskovan, on hyvä tuntea, millaista keskustelua vapaasta tahdosta nykyään käydään, ei vain filosofiselta mutta myös biologiselta pohjalta. Tietämys vapaan tahdon biologisesta välittäjästä on lisääntynyt oleellisesti.

Nykyinen neurotiede ja evoluutiopsykologia käsittelevät vapaata tahtoa omista lähtökohdistaan olettamatta erillisen tietoisen tai alitajuisen hengen tai sielun olemassaoloa. Tutkimustulokset ovat mielenkiintoisia myös dualismiin uskoville. Ne paljastavat tahdon vaikutuksia aivojen rakenteeseen ja toimintaan riippumatta siitä, onko varsinainen toimija fyysisestä maailmaista erillinen henki tai sielu vai emergentti, itseohjautuva, aivoissa syntynyt toimija.

Viime aikoina olen lukenut kaksi vastikään ilmestynyttä kirjaa vapaasta tahdosta: Kevin J. Mitchellin yli 300-sivuisen ”Free Agents: How Evolution Gave Us Free Will”, ja Robert Sapolskyn 500-sivuisen ”Determined - Life Without Free Will”. He päätyvät vastakkaisiin tuloksiin vai olisikohan niin, että olivat kuitenkin ensin vakuuttuneita loppupäätelmästään ja etsivät tieteellisistä tutkimuksista perustelut vakaumuksilleen.

Sapolsky on vannoutunut deterministi: ilmiöt, ihmiset mukaanluettuina, kehittyvät aiempien edellytysten ja rajoitteiden alaisina, ja niin muodoin ennalta määräytyvästi, ihmisen kohdalla ilman vapaata omaa tahtoa. Vapaan tahdon tunne on harhaa. Ihmisen genetiikka, konstituutio, evoluutio, epigenomi, kokemukset ja sisäiset tilat ovat muodostaneet meidät sellaisiksi, että kussakin tilanteessa, sekuntien tarkkuudella, tulevat tapahtumat ovat välttämättömiä, määräytyneitä, mukaan lukien meidän näennäisen vapaan harkinnan lopputuloksetkin. Ihmisen kohdalla ei voida ennustaa tulevaa, vaikka tuleva on määrätty. Ennustettavuuden vaikeudessa hän viittaa kaamosteoriaan, joka antaa matemaattisen mallin monimutkaisten, lukuisten muuttujien, systeemeille, jossa pienikin muutos yhdessä lähtökohdassa voi aiheuttaa oleellisen merkittävästi seurauksiin koko systeemissä. Lisäksi hän tuo esille fraktaalit, algoritmisen kasvun, jossa yksinkertaiset säännöt lukuisasti toistettuina tuottavat hämmästyttävän monimutkaisia ja järjestyneitä lopputuloksia. Geneettisen informaation purkamisessa yksittäinen algoritmi on ensin purettava ennen kuin seuraava purkaminen voi alkaa. Välituote vaikuttaa paitsi seuraavan geenin aktivaation ja sitä seuraavat käyttäytymisen muutokset, välituote vaikuttaa myös takaisinkytkentänä sitä itseään koodaavan geenin aktiivisuuteen. Elämä on tätä toimintaa ja toteutuu biologisessa olemuksessaan, kunnes kuolema lopettaa sen. (Katso Peter Rodin Hiesinger: The Self-Assembling Brain. How Neural Networks Grove Smarter.)

Sapolskyn kirjaa lukiessani minulla oli toistuvasti tunne, että häneltä jää käsittelemättä ja mahdollisesti ymmärtämättä perustavanlaatuisia näkökantoja tajunnasta, mielen toiminnasta ja ihmisenä olosta. Hyvänä puolena näkyy ymmärrys ja myötätunto heikko-osaisia kohtaa. Ymmärrystä kirjan henkeen ja pessimismiin vapaata tahtoa kohtaan ehkä raottaa se, että hän mainitsee olevansa taipuvainen depressioon.

 

Mitchellin viitekehys on evoluutio niin kuin kirjan nimikin kertoo. Hän lähtee yksisoluisesta eliöstä ja kuinka sellainen toimii ympäristössään kasvaakseen, lisääntyäkseen ja pitääkseen itsensä elinkykyisenä homeostaattisin mekanismein. Yksisoluisilla eliöilläkin on päämäärä eli elävänä pysyminen, kasvaminen ja lisääntyminen. Yksisoluisille ja alkeellisille monisoluisille eliöille on kehittynyt varsin moninainen ja kirjava valikoima biokemiallisia mekanismeja ympäristössä toimimiseksi, ravinnon saamiseksi ja uhkien välttämiseksi. Evoluution edetessä kehittyivät hermosolut, hermosoluryhmät ja lopulta aivot. Hermoston monimutkaistuessa eliön toiminta ympäristössä saa yhä enemmän vapausasteita, joiden myötä toiminta muuttuu enenevästi itseohjautuvaksi, toiminta ei nimenomaisesti ole determinististä. Kehittyneet aivot luovat perustan eliön kyvylle toimia omien syidensä perusteella itsenäisenä toimijana. Itseohjautuvuus puolestaan edellyttää kykyä oppia, muistiin painamista ja muistista palauttamista sekä kykyä yhdistellä käsillä olevan tilanteen informaatio aiempiin kokemuksiin.

Aivojen ylätason toimintamallien (korkeampien toimintojen) kyky vaikuttaa hermoverkkoihin, yksittäisiin hermoihin, välittäjäaineiden vapautumisiin synapseissa ja geenien luentaan sekä vastavuoroisesti näiden vaikutusten tulosten vaikutus takaisin ylätason toimintamalleihin on ajassa etenevää dynamiikkaa eli elämää itseään. Ylätason toimintojen vaikutuskyvyn ymmärtämiseksi tarvitaan tarkoituksen, merkityksen ja arvon (value) käsitteitä, joiden perimmäiset syyt ovat yksilön selviytymisessä ympäristössään. Merkitysten ja arvojen vaikutuksesta aivojen biokemiaan, sähkökemialliseen toimintaan ja yksilön käyttäytymiseen tunnetaan yhtä ja toista mielenkiintoista, mikä on tiedonhaluiselle laaja ja kasvava aarreaitta.

Mitä aivoissa tapahtuu kun ajattelemme ja harkitsemme erilaisia syy-yhteyksiä ja vaihtoehtoja? Missä on se minä, joka on toimija ja panee harkinnan tuloksen tapahtumaan? Ovatko tämän minän ajatukset ja valinnat täysin vapaita (eli satunnaisia?), osin rajoitusten alaisia vai täysin ennalta määrättyjä eli deterministisiä? Mitchellin kirja antaa työkaluja näiden kysymysten pohdinnalle. Toki hänen referenssilistassaan on paljon toivomisen varaa, toisin kuin Sapolskyn, jonka referenssilista kommentteineen käsittää 50 sivua.

Riivattu

 (Tämä artikkeli on pakina, jonka asiapohjana on lähinnä optogeneettinen vaikuttaminen käytökseen, tuntemuksiin ja muistiin. Allekirjoittaneen muut artikkelit, esseet, tutkielmat, tutkimukset ja miniromaani Quo vadis - ad exixtere eli Ylimaallinen seikkailu löytyvät blogiarkistosta sivun oikeasta laidasta blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestettyinä. Klikkaamalla vuotta ja kuukautta näet otsikot, joita klikkaamalla varsinainen teksti avautuu.Teksteihin linkitettyjä hakusanoja voit klikata blogiarkiston alapuolella siirtyäksesi kyseiseen artikkeliin)

Riivauksen alainen (Under possession)

Tuntuuko sinusta, että joku tai jokin kontrolloi sinua? Tuntuuko, että joku ulkopuolinen määrää ajatuksesi ja tekosi? Tuntuuko, että teet tai ajattelet jotakin, jota et ole itse aikonut tehdä tai ajatella? Tuntuuko, että ajattelet, teet tai tunnet ihan vain sattumanvaraisesti ilman mitään erikoista aikomusta? Tuntuuko, että itse määräät mitä tunnet, ajattelet ja teet, mitä päämääriä pyrit saavuttamaan? Onko räyhähenki vallannut sinut? Onko paholainen saanut sinut pilkkaamaan Jumalaa? Jos alat vakuuttua, että joku ilkeä ihminen tai hänen haamunsa, demoni tai jumala on ottanut sinut haltuunsa ja menet psykiatrille, saatat saada ICD-10:n koodin mukaisen diagnoosin F44.3. Koodinumero ei auta sinua pääsemään irti sinuun tarttuneesta paholaisesta.

Ei hätää. Valistuneena ihmisenä etsit syitä ja parannuskeinoja, sosiologiasta, psykologiasta, psykiatriasta, lääketieteestä, biologiasta ja patologiasta. Jätät manaamisen, eksorkismin, luterilaiselle tai katoliselle kirkolle, jollei Väinämöinen tai hänen kaverinsa voi auttaa. Toisin on laita hiirulaisella. Hän litkii litkimästä päästyään kitkerää kiniiniä niin kuin se olisi makeaa sokerilientä. Taustapiruna häärii tutkijapaholainen laukomassa sähköimpulsseja hänen mantelitumakkeensa alasivuosan persoushermosoluihin (suomen kielen persous-sanaa käytetty kuvaamaan psykologista käsitettä appetitive valence). Kun tutkija siirtää tähtäimensä vastenmielisyyshermosoluihin, hiirulaiselle ei enää kelpaakaan imelä sokeriliemi.

Ruokahalu ja ruokahaluttomuus eivät ole ainoita asioita, joissa hiirulaiset ovat joutuneet jättäytymään demonin armoille. Jos hiiremme alkaa unohdella missä hänen aarteensa on, hän voi syyttää demonia, joka on heikentänyt hänen keskiaivojensa peitteen dopamiinia tuottavien hermosolujen toimintaa sillä seurauksella, että aivoturso ei ole saanut muistamiseen tarvittavaa dopamiiniannostaan. Jos huomaamme hiiremme nypivän karvojaan aina siihen asti, että iho alkaa paikoin punoittaa, turvota ja jäkälöityä, voimme löytää tutkijamme kohentaneen pienten hermotukisolujen Hoxb8-perintötekijää aivojuovion takakeskiosassa tai ohimolohkon kuoren keskiosassa. Jos tutkija on huolimattomuuttaan virkistänyt kyseistä geeniä mantelitumakkeessa, hiirestämme onkin tullut ahdistunut. Vielä pahempaa sattuu, jos holtiton (ja olisiko jopa ilkeä) tutkijamme on mennyt virvoittamaan tätä samaa geeniä aivoturson etuosassa, sillä silloin hiiremme joutuu jo toivottomaan tilaan: hän ahdistuu, nyppii karvojaan ja jähmettyy paikoilleen.

Sielun vihollinen on älykäs ja kekseliäs. Tämä lempo on alkanut peukaloida hiiremme muistojakin. Hiiremme saapuessa tiettyyn kadunkulmaan tutkijamme salakavalasti aktivoi aivoturson hammasteisen poimun hermosoluja ja niin pahaa aavistamaton hiiremme jäykistyy muka muistaessaan häntä pahoinpitelyn juuri tässä nimenomaisessa paikassa, vaikka todellisuudessa tätä ikävää tapahtumaa ei ollutkaan tapahtunut.

Jos pidämme myönteisenä panostamista prososiaaliseen käyttäytymiseen, kannattaa konsultoida hyviä demoneja. He voivat auttaa yksinäistä elvyttämällä mantelitumakkeen alasivuosan sekretiiniä erittäviä, aivojen etulohkon keskimmäisiin osiin vieviä hermosoluja tai tarjoilemalla solun ulkoisesti sekretiiniä. Jos demoni sattuu olemaan hyvällä tuulella, tai tarkoituksella on höylinä, hän voi taivutella hiirineidon kiinnostumaan hiiriherrasta monin keinoin, esimerkiksi lisäämällä höyryä hypotalamuksen etukeskiosan kolekystokiniini-A-reseptorisoluihin. Mutta, jos haltija ei halua läheisyyden iloa neidolle (eikä herralle), hän vaikkapa ottaa työkalupakistaan valonheittäjän ja suuntaa sen aivojen preoptisen alueen keskiosaan masentavin seurauksin.

Paha demoni tai jopa itse pääpiru on iskenyt silmänsä uroshiiriin; heitähän on helppo naruttaa. Hän on keksinyt joukoittain konnankoukkuja hiiriparkojen päänmenoksi. Hyökkäävyys, ärtyneisyys ja tappelunhalu toisia hiiriherroja kohtaan ja kiinnostus, lähentelytaipumus ja lähemmän fyysisen kontaktin luomisen halu hiirineitoihin ovat erottamattomasti liittyneet toisiinsa lukuisin tavoin myös aivotasolla. Näihin tekijöihin on hyvin helppo vaikuttaa. Hiiriherrojen kaltainen kinastelu on vahvasti esillä myös ihmisellä, hiiren kaukaisella sukulaisella. Kilpailu naisseurasta yökerhon pikkutunneilla näyttää johtavan pistooliammuskeluun kuten olemme saattaneet nähdä. Luoja yksin tietää mitkä demonin peliin puuttumiset ovat hyväksi tai pahaksi ja kenelle.

Nyt hiirulaisemme päättää hakeutua psykiatrin vastaanotolle. Hänestä tuntuu, että hän on tunteidensa vietävänä. Hän milloin syttyy ja milloin sammuu noin vain ihan äkkiarvaamatta. Hän unohtelee asioita ja väliin kivenkovaa väittää muistavansa tiettyjä tapahtumia, vaikka toiset väittävät, ettei sellaisia ole tapahtunut. Hänen väitetään mielikuvituksessaan keksineen tapahtumat. Vihamielien klikki on asettanut hänen päähänsä laitteen, jolla häntä kuunnellaan ja ohjaillaan. Hän ei keksi keinoa millä poistaisi tai liuottaisi kojeen. Ajatuksetkin tuntuvat toisten ajatuksilta. Hän epäilee, aivan oikein, että psykiatri ei usko häntä. ”Paha demoni on ottanut aivoni käyttöönsä. Minulla ei ole enää valtaa aivoihini. Olen ulkopuolinen omassa ruumiissani.” hän sanoo. ”Mitä minä nyt teen?”, hän kysyy. Hiiritohtori kuuntelee empaattisena ja tarkkaavaisena ja saattaa kirjoittaa potilastiedostoon ICD-koodidiagnoosin F22, Paranoia tai F44.3, Hurmos tai haltiotila (possessiohäiriö).

Suhtaudumme myötätunnolla ja ymmärryksellä hiirulaisen vaikeaan tilanteeseen. Ulkopuoliset, eivät aina niin ystävälliset, tahot ottavat kehomme käyttöönsä. Meille itsellemme ei jää juurikaan muuta tilaa kuin sivusta seuraaminen. Vai onko niin, että olemme sitä, mitä valtaaja on määrännyt meidän olevan, siis se hermosolujen sisä- ja ulkopuolen välinen, aaltomaisena etenevä sähköjännitemuuntelu, se on juuri sitä, mitä minä olen? No, jaa, enhän minä itse tietoisesti koe tätä jännitemuuntelua, ainoastaan tiedän näin asian olevan koska mittalaitteet sen mittaavat.

Mutta mikä on ihmisen osa riivaajien välisessä huomionryöstökilpailussa, kun kyseessä on ihmisen hengen, sielun ja kehon kaappaaminen? Valitsemmeko itse sen, mihin kiinnitämme huomiomme ja tavan, jolla informaatiomme käsittelemme? Olemmeko proaktiivisia vai reaktiivisia?  Siitä alkaakin jo uusi tarina.

 

Alla www-osoitteita, joissa voi tarkemmin perehtyä demonien possessiokeinoihin (haltuunottokeinoihin). Näitä artikkeleita on käytetty asiapohjana tässä pakinassa.

 

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5383718/#abstract-a.e.b.ptitle  From engrams to pathologies of the brain. Monipuolinen ja selventävä review-artikkeli muistin fyysisistä ilmentymistä, tutkimisstrategioista ja muistin filosofiasta.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7577560/#ABS1title  Memory engrams: recalling the past and imagining the future. Laaja ja selventävä katsausartikkeli aivotapahtumista muistiin painamisessa, muistista palauttamisessa ja muistin muokkaamisessa.

https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0896627323008814

https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S2589004223026135

https://www.nature.com/articles/s41380-023-02019-w

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3843874/

https://academic.oup.com/nsr/article/10/1/nwac179/6679112?login=false#396858022

https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0018506X23000375

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7483354/

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7754708/

 

 

 (Tämä artikkeli koskee havainnon, tietoisuuden ja kognition välisiä suhteita. Allekirjoittaneen muut artikkelit, esseet, tutkielmat, tutkimukset ja miniromaani Quo vadis - ad exixtere eli Ylimaallinen seikkailu löytyvät blogiarkistosta sivun oikeasta laidasta blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestettyinä. Klikkaamalla vuotta ja kuukautta näet otsikot, joita klikkaamalla varsinainen teksti avautuu.)

Näen mitä ajattelen

Kirja-arvostelu: The Border Between Seeing and Thinking. Ned Block. Oxford University Press, March 7, 2023. ISBN 978-0197622223. Sivuja 560.

Olen havainnut, että tiedelehtien kirja-arvosteluja kannattaa seurata, muuten kiinnostatkin kirjat saattavat jäädä löytymättä. Blockin kirjasta oli lyhyt esittely tiedelehti Sciencessä. Hankin kirjan ja päätin kahlata sen läpi, koska olen kiinnostunut tietoisuudesta ja tutustunut myös käytännön tasolla joihinkin meditaatiomuotoihin. Mediaatioharjoituksissa olen kokenut voimakkaita ja aidon tuntuisia, ulkoisten ärsykkeiden aiheuttamien kokemusten kaltaisia aistihavaintoja. Lukemieni (etenkin viimeisten parinkymmenen-kolmenkymmenen vuoden aikana suoritettujen) neurotieteellisten tutkimusten julkaisut ovat valaisseet ylhäältä-alas-mekanismeja (ajatusten vaikutus havaintoihin) ja niiden vaikutusta tietoisuuden sisältöön.

Blockin kirjaa lukiessa mieleeni tuli useita kertoja tuntemukseni, joita koin lukiessani Platonin kootut, suomennetut teokset. Molempien kohdalla en voinut välttyä ajatukselta, että sisältö on monin osin syvän sofistista ja sematologista: tarpeetonta, sekoittavaa ja harhaan johtavaa jaottelua, käsitteiden muodostusta ja syy-seuraussuhteiden hakemista sekä näkökantojen puoltamis-kumoamis-diskurssia. Tämän vuoksi kirjoihin paneutuminen vaati silloin, niin kuin nytkin, tarmokasta keskittymistä, jotta pystyisin seuraamaan kirjoittajan ajatuksia. Sinnikkyys ja pitkäjänteisyys joutuivat toistuvasti kovalle koetukselle. Lujatahtoisuus palkittiin mm. siten, että ainakin jotkin joutavanpäiväisiki sofistisiksi kokemani asiat muuttuivat merkityksellisiksi. Tämä tapahtui erityisesti silloin kun väitteet ja jaottelut liitettiin aivojen konkreettisiin rakenteisiin ja toimintaan. Täytyy muistaa, että en ole suorittanut akateemisesta filosofiasta edes approbatur kurssia, vaikka olen vuosikymmenet lukenut monenlaista filosofista kirjallisuutta.

Huomasin toistuvasti ajatelleeni: “kenelle kirja on tarkoitettu?”. Onko se tarkoitettu filosofeille, psykologeille, neurotieteilijöille tai näitä aloja opiskeleville yleisesti vai vain suppeammin havaintoon paneutuville? Onko se tarkoitettu Maija tai Matti Meikäläiselle, joka haluaa sivistää itseään? Luulen, että edes osa kirjan käsitteistä on oltava jollakin tapaa tuttuja, muuten kirja avautuu huonosti. Onko kirja tarkoitettu myös kirjoittajalle itselleen yhteenvetona pitkästä tieteellisestä työstä ja filosofisista pohdinnoista?

Blockin mukaan havainto on ikoninen (kuvamainen), ei-käsitteellinen ja on kykenemätön erottelemaan totuutta valheesta. Havainto ja tietoisuus tukeutuvat aivojen taka- ja keskiosiin. Kognitio (ajattelu) eroaa selkeästi tehtävältään, rakenteeltaan ja toiminnaltaan havainnosta. Kognitio on järkeilyä, analysointia, arviointia, suunnittelua, ongelmien ratkaisua, raportointia, muistia ja näiden kaltaista toimintaa. Ajattelu pohjautuu oleellisilta osiltaan aivojen etuosan toimintoihin. Block esittelee runsaasti havaintopsykologisia testejä ja pohdiskelee kuinka ne vahvistavat hänen näkemyksiään. Neurotieteen viimeaikaisia saavutuksia on kirjoittaja varmasti lukenut innolla. Nehän selkeyttävät aiempia, usein sofistisia introspektiolla luotuja, arveluita ja tutkimustuloksia sekä auttavat luomaan uusia käsitteitä. Esimerkkinä huomion (attention) fenomenologinen, havaintopsykologinen, aistifysiologinen ja neurotieteellinen käsittely.

Block esittää tutkimustuloksiin nojautuen vahvan tuen kokemukselleni, että näen mitä ajattelen näkeväni. Ilmiöstä käytetään nimitystä ”cognitive penetration”. Kognitiivisilla toiminnoilla on omat formaattinsa, jotka edellyttävät aivojen etuosien tervettä toimintaa. Hermoimpulssit siirtyvät aivojen etuosasta portaittaisille aivokuoren takaosien näköalueille. Näiltä näköalueita kuvaamalla (fMRI) voidaan päätellä, mitä henkilö ajattelee (1). Näin ollen havainto ja kuviteltu havainto käyttävät samoja aivoalueita. Kuviteltu näköhavaintokokemus on kuitenkin epäselvempi (vähemmän pixeleitä) kuin oikea näköhavaintokokemus. Tämä johtuu siitä, että informaatiosisältö (bittien määrä aikayksikössä) vähenee rajusti impulssien siirtyessä silmän verkkokalvon soluista ensin genigulate nucleukseen, ja siitä edelleen näköaivokuorelle portaittain (V1 - V5) ja edelleen kognitoalueille, jossa bittejä voidaan käsitellä vain muutamia sekunnissa. Täten voidaan päätellä, että kognition (ajattelun) aikaansaama (ylhäältä-alas moodilla tuotettu) kuva on merkittävästi vähemmän pixeleitä sisältävä kuin aito alhaalta-ylös muodostettu kuva. Tämän meditaatiota harrastava voi hyvin vahvistaa omaan kokemukseen nojaten.

Kokonainen luku käsittelee tietoisuutta. Kirjan mukaan tietoisuus ei edellytä kognitiivista, diskursiivista toimintaa vaan on pikemminkin yhteydessä havaintoon ja koko aivot kattavaa (global workspace) hermoverkkoa suppeampaan hermotoiminnan verkkoon, josta käytetään englannin kielistä nimitystä “global playground”. Huomiota, havainnon asianmukaisuutta ja ennustettavuutta käsitellään, samoin kuin tietoisuuden sisällön saavutettavuutta.

Block painottaa, että kirjan päätavoitteen olevan osoittaa, että havainto ja kognitiivinen toiminta ovat selkeästi toisistaan erotettavissa tosiasiallisesti konkreettisella tasolla eikä vain semanttisessa tai käsitteellisessä mielessä. Tämä ero perustuu aivojen rakenteeseen ja toimintaan. Kognitio- ja havaintoalueet eivät kuitenkaan elä täysin eristettyinä omissa kuplissaan vaan kommunikoivat toistensa kanssa lukuisin tavoin.

Toivotan antoisia lukuhetkiä!

Kirjallisuutta:

1.       https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1053811914008428

 

 (Tämä artikkeli koskee lasten kokemaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja niiden vaikutusta ihmiskuvaan ja maailmankuvaan. Allekirjoittaneen muut artikkelit, esseet, tutkielmat, tutkimukset ja miniromaani Quo vadis - ad exixtere eli Ylimaallinen seikkailu löytyvät blogiarkistosta sivun oikeasta laidasta blogiin liittämisen vuoden ja kuukauden mukaan järjestettyinä.)

Miten traumaattiset kokemukset vaikuttavat ihmiskuvaan ja maailmankuvaan?

 

”Pahinta on opettaa lasta menetelmillä, jotka perustuvat pelkoon, voimaan ja auktoriteettiin, sillä silloin avoimuus ja luottamus tuhoutuvat. Niillä saavutetaan vain vääränlaista alistuneisuutta.”

– Albert Einstein

 

 

Alkusanat

Ihmisen subjektiiviset elämänkokemukset vaikuttavat käyttäytymiseen ja aivojen rakenteeseen sekä toimintaan. Tässä artikkelissa käsittelen ensin aivojen kehitystä ja mukautumista. Sitten siirryn kuvaamaan yksilön kokemia uhkatekijöitä ja niiden vaikutusta aivoihin taistele-pakene-puolustuskäyttäytymisen aivorakenteissa. Seuraavaksi käsittelen rankaisua ja valehtelua. Sitten siirryn traumaattisista kokemuksista selviytymisen strategioihin. Käsittelen psyykkistä joustavuutta, väkivallattomuuteen ja totuuteen pyrkimystä sekä telepatiaa; ihmis- ja maailmankuvan muovautumista traumaattisten kokemusten seurauksena.

Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat (Matt. 9: 12) tai sairaiksi itsensä tuntevat. Eikä ihmisen tarvitse olla sairas tunteakseen epämiellyttäviä tuntemuksia kuten ahdistusta, kärsimystä tai piinaa. Oli ihminen sitten, käsitteen mukaan, sairas tai terve, hänen on tunnettava tarvetta olotilansa parantamiseen, jotta häntä voisi auttaa. Tämä tutkielma on tarkoitettu hänelle, joka tuntee tarvetta ymmärtää ihmiskuvan ja maailmankuvan muovautumista sekä kärsimystä ja etsiä parannusta ahdinkoon ja epäselvyyteen.

Esitän ajatukseni yksittäisenä, haavoittuvana ihmisenä, sellaisena, jollainen jokainen meistä on. Hankkimani sekä saamani lääkärin koulutus ja toiminta neljäkymmentä vuotta lääkärinä eivät ole voineet olla vaikuttamatta arviointeihini. En ole hankkinut terapeutin tai erityisesti traumaterapeutin nimellistä pätevyyttä. Käsityksiini ovat kuitenkin vaikuttaneet erityisesti kaksi perustavanlaatuista traumaterapiaan liittyvää perusoivallusta. Nämä ovat ensinnäkin persoonallisuuden rakenteellinen hajoaminen (dissosiaatio) ja vakaumus traumakokemuksen aiheuttamasta pitkäaikaisesta, jopa pysyvästä, rakenteellisesta vauriosta aivoihin. Ilman näitä kahta peruskäsitettä ei voi tehdä selkoa traumakokemusten aikaansaamasta kaoottiseksi koetusta maailmasta. Samoin kuin biologista elämää ei voi ymmärtää ilman evoluutioteoriaa, samoin traumakokemusta ja sen seurauksia ei voi ymmärtää ilman persoonallisuuden rakenteellista dissosiaatiota sekä elimellisiä, rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia hermostossa. Tässä esityksessä jätän metafysiikan vähemmälle huomiolle.

 

Johdanto

Jokaisen elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Toiset meistä voivat kokea lamaannuttavaa ahdistusta, yksinäisyyden autiutta, kelvottomuutta, loukkuun ahdistetun kauhua tai pakonomaisia ajatuksia, liikkeitä ja liikesarjoja, sietämätöntä syyllisyyttä ja häpeää, joka saa kokijansa tuntemaan pakottavaa tarvetta painua maan rakoon. Nämä tilat toistuvat, tulevat tutuiksi, tupsahtavat vierailulle ilman kutsua eivätkä käskystä poistu vaan viipyvät ja poistuvat vasta kun sattuvat itse päättämään. Ne saapuvat, nämä vanhat tuttavat, kuka milloinkin ja usein mitä sopimattomimpaan aikaan. Heille asetetut porttikiellot eivät auta. Vierailujen syiden selvittämiseksi on tarpeellista tehdä opintomatka vieraitten omille maille, vieraitten syntysijoille, tutustua olosuhteisiin heidän kotonaan. Excursion päämääränä on auttaa näitä vieraita pysymään kotiorren alla tai, vielä paremmin, estää uusien vieraiden syntymä kokonaan.

Excursionistin ei tarvitse kuvitella löytävänsä raskaiden kokemusten ja ajatusten syille viisasten kiveä, perimmäisintä muuttumatonta totuutta. Uusien näkökulmien keksiminen ja avartaminen voi riittää kullekin hetkelle. Tulevaisuus asettaa omat tarpeensa. Käyttökelpoisena lähtökotana tuskastuttavien kokemusten selvittelyssä voidaan pitää tarkastelua ihmisestä hänen oman elämänsä näyttämöllä, yksilöä itseään säätelevänä toimijana ympäristössään. Hänen tulee kyetä säilymään hengissä, hankkimaan ravintoa ja suojaa sekä välttää vaarat kuten lyödyksi, jopa syödyksi, tuleminen. Lisäksi hänen tulee lisääntyä, ainakin lajinsa säilymisen näkökulmasta katsoen. Nämä ovat perusedellytykset elämän jatkumiselle. Käyttäytymisen ja myös nimenomaisesti subjektiivisten tuntemusten ja tilojen tulee nähdä palvelevat näitä päämääriä. Kriittisesti aseteltu ja testattu evoluutiokäsite ja yksilökehitys ovat kehikoita, joita ilman on vaikea saada selkoa aiheestamme ja elämästämme yleensä.

 

Aivojen kehityksestä ja muovautumisesta

Ihmisen syntymän jälkeinen kehitysvaihe aikuiseksi on poikkeuksellisen pitkä verrattuna muihin nisäkkäisiin. Pitkän lapsuuden ja nuoruuden aikana käyttäytymissäätelijämme eli keskushermosto muovautuu merkittävästi. Esimerkiksi noin kolmekymmentä prosenttia aivojen soluista kuolee ensimmäisen vuoden – kahden aikana. Yksilönkehityksellisesti viimeisin kypsyminen tapahtuu vasta parin kymmenen vuoden ikään mennessä. Viimeisinä kehittyvät otsalohkot ja niiden yhteydet muihin aivojen osiin. Hevosen varsa kykenee kävelemään jo ensimmäisinä tunteina syntymänsä jälkeen. Ihmisen kykenee samaan vasta suunnilleen vuoden iässä. Hevosen nuoruus loppunee parin vuoden ikään mennessä.  Ihmisen, niin kuin hevosenkin, aivot muovautuvat vuorovaikutuksessa ympäristöön, etenkin toisiin lajitovereihin. Ihmisestä ei tule sosiaalisia kykyjä hyvin hallitsevaa ihmistä yksinään tai hyvin puutteellisissa kasvuympäristöissä. Ihminen oppii toimimaan ihmisiksi vain ihmisten seurassa ja hevonen hevosiksi vain hevosten seurassa. Todellisia tai kuvitteellisia esimerkkejä epäonnistuneesta kasvusta löytyy niin susilapsista, tynnyrissä kasvaneesta tytöstä kuin Ceaușescun Romanian lastenkodeista.  Ihmisen kehityksen kannalta sosiaalisten suhteiden toteutumisen tapa on ratkaisevan tärkeää ja se heijastuu tulevaan subjektiiviseen hyvinvoinnin tunteeseen, älylliseen tasoon, käytökseen sekä maailman- ja ihmiskuvaan.

Ihmisen eri toimintojen toteutuminen tukeutuu kunkin toiminnan suhteen sille toiminnalle ominaisiin aivojen rakenteisiin. Vaurioituneisiin rakenteisiin nojaavat toiminnat voivat osittain palautua hakeutumalla terveenä säilyneisiin aivorakenteisiin. Kullakin toiminnalla on omat pääasialliset rakenteet, jotka toimivat yhteistyössä muiden rakenteiden kanssa. (Yleisinä muovaavina tekijöinä vaikuttavat myös mm. hormonit, hapetusaste, hiilidioksidi, sokeri, jne.) Nämä rakenteet ja niiden toiminta kehittyvät ja muodostuvat yksilönkehityksellisesti kukin omana aikanaan, lajikehityksellisen marssijärjestyksen mukaan. Yksilön vuorovaikutukselliset kokemukset muokkaavat niitä. Nykyiset neurotieteelliset julkaisut ovat tulvillaan aivojen muokkautumisen mekanismeista ja niiden ajallisesta kestosta, käyttäytymisestä, kokemuksellisista vastineista aivoaluetasosta aina solu-, solunosa- ja molekyylitasolle saakka. Tarkempi paneutuminen niihin tässä tutkielmassa veisi esityksen liiaksi sivuun pääteemasta.

Ihmislapsen pitkä avuttomuus ja täysin hoivaajien armoilla eläminen vaatii hoivaajan taholta erityistä hoiva-kiintymyskäyttäytymistä (ja hoiva-kiintymyskokemusta) ja lapsen taholta kiintymystä ja turvakokemusta. Hoivaan kuuluu läheisyys sekä ravinnosta, juomasta, puhtaudesta ja lämmöstä huolehtiminen ynnä suojelu tapaturmilta ja hyökkääviltä eläimiltä ja ihmisiltä. Alkuun vauva vaatii tarpeiden tyydyttämistä välittömästi tarpeen ilmaantuessa. Tarpeen tyydyttämisen viivästymisen siedon oppiminen on oleellinen osa lapsen kasvua ja se ennustaa tulevaa menestymistä elämässä. Lapsen tarpeiden toistuva huomiotta jättäminen tai jopa rankaiseminen huomiota hakevasta käyttäytymisestä, kuten itkusta, vaurioittaa mitä ilmeisimmin aivoja rakenteellisesti ja muodostaa perustan hylätyksi joutumisen kokemukselle, joka ilmenee myöhemmin monissa yhteyksissä stereotyyppisenä kokemuksena sekä käyttäytymisenä ihmissuhteissa.

 

Lapsuuden ja nuoruuden ajan epäedullisia kokemuksia

1. Taistele-pakene-alistu-kokemus ja käyttäytyminen

Lyödyksi tai syödyksi tulemisen ja muiden vaarojen välttämisen onnistuminen on elinehto yksilölle. Niinpä uhkista oppiminen tapahtuu aivoissa nopeasti ja pysyvästi, jotta uusia uhkatilanteita voitaisiin ennakoida ja välttää. Ihmislapsi samoin kuin eläinkin pyrkii välttämään uhkaa ja jollei siinä onnistu, puolustautuu taistelemalla. Mikäli taistelukaan ei onnistu, tai vastus on ylivoimainen, lapsi alistuu välttämättömän edessä. Fyysisesti rangaistu lapsi lamaantuu kauhun vallassa tuntien kirvelevät remmin iskut takamuksillaan. Hänen väitetään tehneen jotakin väärin. Hän kokee olevansa rankaisijan mielestä vääränlainen. Vähäisellä kokemuksellaan ja kehittymättömillä aivoillaan lapsi ei voi käsittää, saati analysoida, pieksämistään. Rankaisun syyn ja kohtuuttomuuden ymmärtämistä ei helpota se, että kaltoinkohtelutapahtuman näkevät läheiset saattavat olla puolustamatta rangaistua tai hyväksyvät tapahtuman tai jopa kehottavat käyttämään satuttavampaa väkivaltaa (vyön solkipäätä). Tapahtuma porautuu vuoren varmasti lähtemättömästi pieniin aivoihin. Oli biologinen muistiin painamisen mekanismi sitten synapsien painon (synaptic weight) lisääminen tai vähentäminen, proteiinisynteesin käynnistäminen, uusien synapsien ja hermosolujen luominen, histonin asetylaatio, DNA:n metylaatio tai kaikki nämä tai muut tunnetut tai vielä tuntemattomat mekanismit, tapahtuman hermorakenteena säilymistä ja kokemuksen uudelleen aktivoitumisherkkyyttä on vaikea asettaa kyseenalaiseksi. Vaikka itse tapaus ei myöhemmin muistuisi mieleen, paniikki tupsahtaa myöhemmässä elämässä rehvakkaasti vierailulle ilman etukäteisilmoitusta usein mitä sopimattomimmissa yhteyksissä. Vieras vaatii kaiken huomion eikä isännälle anneta mahdollisuutta mihinkään muuhun toimintaan; vieras vie kaiken huomion. Isäntä ei saa edes yhtä sanaa ajatelluksi tai sanotuksi. Puolustuskäyttäytymisen perustana oleva aivorunkotoiminta on itseriittoinen sulkien tyystin korkeamman tason aivotoiminnat kuten puolustuskäyttäytymistä säätelevät yhteydet otsalohkoihin. Vieras poistuu hetken kuluttua mutta kutsuu ystävänsä ahdistuksen ja häpeän isännän kiusallisiksi seuralaisiksi. Kun tämä kaikki sattuu isännän sosiaalisen kanssakäymisen yhteydessä, seuraukset ovat tai voivat olla katastrofaaliset. (Van Der Hart O, Nijenhuis E and Steele K. Vainottu mieli. Rakenteellinen dissosiaatio ja kroonisen traumatisoitumisen hoitaminen.)

 

2. Rankaisulla kasvattaminen

Yrityksessään kasvattaa lapsiaan käyttäytymään hyväksytysti tai kitkiessään moitittavaa käytöstä vanhemmat eivät aina ole tai ole olleet kykeneviä huomioimaan nykyisten kehitys- ja kasvatuspsykologian oppien mukaisia menetelmiä. Vanhemmat näyttävät tunteneen Raamatun opetuksen ”Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa” (Sananl. 13:24). Niinpä he ovat rientäneet pieksämään lapsensa hyviksi. Lapsen ruumiillisen kurittamisen kieltävä laki tuli Suomessa voimaan vasta vuoden 1984 alusta.  Paitsi, että toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa pitkälti hyväksyttiin ruumiillinen kuritus, myös moittiminen, syyllistäminen, nöyryyttäminen, nujertaminen, lapsen tunteiden ilmaisun kieltäminen (huutaa ku mieron suet) ja häpeän iskostaminen (häpiä kevevoton) hyväksyttiin. Myöskään lasten luontaista taipumusta keskinäiseen vuorovaikutukseen ei aina tuettu (kyläluuta). Vaikka vastapainoksi lapsi saattoi saada itsetuntoa tukevaa ja hyväksyntää sanallisesti ja sanattomasti, vaaka lienee liian usein kallistunut moittimalla kasvattamisen puolelle. Eikä koululaitoskaan ollut parempi; opetuksessa keskityttiin virheiden löytämiseen, tottelemiseen ja alistamiseen.

Niin lapsi kuin aikuinenkin hakee hyväksyntää ja tukea. Pienille aivoille rakentuvat arvottomuuden kokemisen toimintasilmukat kun hän kokee jäävänsä toistuvasti vaille toivomaansa huomioita ja hyväksyntää. Arvottomuuden tunnetta voidaan lisätä tähdentämällä lapsen perinpohjaista mitättömyyttä, osaamattomuutta ja kykenemättömyyttä. Lisäksi kuuluminen arvottomana ja yksinkertaisena pidettyyn, köyhään väkeen ei paranna lapsen kokemaa omanarvon tuntoa. Suomalaiseen 1900-luvun yhteiskuntaan oli syvälle juurtunut voimakkaan arvolatauksellinen sosiaalisen ja taloudellisen evoluution teoria, jossa arvoasteikko kulkee metsästäjäkeräilijöistä paimentolaisiin ja maanviljelijöihin jatkuen kaupunkilaiseen teollisuus- ja kauppiasluokkaan. Ylimpänä ovat oppineet, raharikkaat ja vaikutusvaltaiset poliitikot. Toisesta maailmansodasta palanneet isät ja sodan kokeneet äidit hankkivat elantonsa itselleen ja lapsilleen pääosin hevosvetoisella maataloudella. Tälle enemmistölle ei erityisesti tullut arvostusta kaupunkilaisten, varsinkaan pääkaupunkilaisten, taholta. Mitään suurta arvostusta ei saanut köyhälistö maaseudulla eikä kaupungeissa. Nykyisiä termejä vähäosaisuudelle ovat mm. syrjäytyneisyys ja lapsiperheköyhyys. Vähäteltynä oleminen, jopa halveksittuna oleminen ja huomiotta jättäminen ei ole omiaan kohottamaan itsetuntoa, mikä puolestaan voi johtaa kyvyttömyyteen sanoittaa ja ilmaista tuntemuksiaan.

 

3. Valehtelu

Valehtelu liittyy nimenomaan ihmisen sosiaaliseen toimintaan. Tosin ihminen voi valehdella myös itselleen joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Ihmisessä on kehittynyt tarkka ”valheenpaljastuskoneisto”, joka yhdistelee ja tulkitsee hienon hienojaa vihjeitä toisten käyttäytymisessä. Ihminen voi tietää subjektiivisesti asian totuudenmukaisuuden mutta voi valehdella muille. Lapsi, samoin kuin aikuinenkin, voi pitää toiveitaan totena ja uskoa haavetodellisuuteensa. Totuuden kaunistelu voi kummuta häpeän pelosta. Myös rangaistuksen pelko houkuttaa kertomaan valkeita valheita. Hyvät ihmissuhteet perustuvat luottamukseen. Siksi on tärkeää, että kanssaihmisen motiivit ja käyttäytyminen ovat ennakoitavissa. Ihmisen tulee jakaa totuudenmukaista tietoa. Luottamus voidaan menettää yhden valheen vuoksi ja voi olla, että petkuttaja ei saa uutta luottamusta rakennettua sitkeästä yrittämisestä huolimatta. Muutaman vuoden ikäisen lapsen on vaikea erottaa totuutta ja satuilua, minkä vuoksi vanhemman tulisi ohjata totuuteen vuorovaikutuksen kautta ja eläytymällä lapsen osaan. Yksioikoinen moite, syyllistäminen, uhkailu tai jopa fyysinen rangaistus johtaa hylkäämisen, yksinäisyyden, häpeän ja epäoikeudenmukaisuuden tunteeseen sekä itseensä käpertymiseen. Lapsesta voi tulla säikky. Reaktiot ovat korostuneet herkästi syyllistyvällä ja vastuuntuntoisella lapsella. Tilannetta voi edelleen pahentaa nimittely (jakomielitautinen).

Lapsi voi tuntea kyvyttömyyttä olla ajattelematta tai tekemättä asioita, joita vanhemmat ja muut ihmiset eivät hyväksy tai halveksivat. Hän tietää saavansa rangaistuksen, jos kertoo ajatuksensa tai toiset saavat tietoon hänen tekonsa. Lapsen ajatukset ja teot ovat kuitenkin lähtökohtaisesti harmittomia, tavanomaiseen kehitykseen liittyviä, mutta lapsen kannalta äärimmäisen tärkeitä. Rangaistu lapsi ajautuu omiin maailmoihinsa pelokkaana. Hänen kehittymätön abstraktiofunktionsa ei ole kykenevä käsittelemään koettua epäoikeudenmukaisuutta. Yksinäinen, emotionaalisesti orvoksi jäänyt, helposti asettaa orastaville ystävyys- tai seurustelusuhteille liiallisia odotuksia ja suhteen rauetessa hän ajautuu yhä sietämättömämpään yksinäisyyteen.

Lapsi on oppinut rangaistuksella, yksin jättämisellä ja syyttelyllä tai näiden uhalla tuntemaan asioita, joita hän ei saisi tehdä eikä myöskään ajatella tai tuntea. Toisaalta hän on oppinut toisia asioita, joita on luvallista tuntea, ajatella ja tehdä. Hän etsii ulkopuoleltaan sääntöjä ja koettaa sovittaa omat tunteensa, ajatuksensa ja tekonsa niihin. Moni kuppikunta oli se sitten poliittinen tai uskonnollinen kuten körttiläisyys tai lestadiolaisuus, vaati lapsia mukautumaan oppeihinsa ja käyttäytymisnormeihinsa. Iskostettu ja iskostunut auktoriteetin sääntöjen noudattamisen pakko voi jäädä pohjavireeksi kahliten vapaata ja punnitsevaa ajattelua. Jumittavan noudattamisen karistaminen on koetellusti haastavaa työtä eikä voida luvata, että tässä punnertavassa itsekasvatustyössä voidaan täydellisesti onnistua.

 

Epäedullisten kokemusten vaikutuksia joihinkin ihmis- ja maailmankuvan osa-alueisiin

1. Ihmiset ovat pahansuopia

Mitä vahingoittavampi kokemus on ja mitä läheisemmän ihmisen taholta se on tuotettu, sitä varmemmin kokemus tallentuu aivoihin ja vaikuttaa tulevaan havainnointiimme. Vaikutus tapahtuu tiedostamattomasti ja tätä tiedostamatonta osaa tietoisuutemme on haastava saavuttaa. Ihminen (ja myös eläin soveltuvin osin) kehittää herkät ”tuntoaistit” (”antennit”) uhan havaitsemiseksi, väkivallan, aggression, mitätöinnin, halveksunnan, hylkäämisen, yms. alueilla. Havainnot ja tulkinnat siis vinoutuvat kyseisen uhan suuntaan. Toimintamalli jähmettyy käytännössä muuttamattomaksi ja siten kivettää ihmiskuvan. Jos ihminen tietoisesti huomaa herkistyneensä vaikkapa aggression havainnoinnille, hän saattaa päättää havainnoissaan minimoida aggressioon viittaavat piirteet kanssaihmisissä. Tällöin vaarana on, että aggression arvioinnin vaimentaminen ylikorostuu sillä seurauksella, että vaaran signaalit jätetään vaille tarpeellista huomiointia. Traumaattiset kokemukset johtavat joustavan arvioinnin kangistumiseen.

 

2. Väkivaltaisuus - väkivallattomuus

Ruumiillisen väkivallan ongelma jää vaivaamaan väkivallan kokeneen mieltä. Abstrahointikyvyn kehittyessä, tai ilman tietoista abstrahointiprosessia, hän voi löytää väkivallan ongelman ratkaisuksi väkivallan seurausten siirtämisen kanssaihmisten kärsittäväksi; hän voi itse ryhtyä pahoinpitelijäksi. Surullinen ajankohtainen esimerkki on diktaattori Vladimir Putin. Helsingin Sanomien kuukausiliitteen numero 601 (4/22) mukaan Putinin ”Isä ei säästänyt vitsaa. Putin sai selkäsaunan milloin mistäkin syystä. Kerran opettaja vieraili Putinin kotona, koska halusi keskustella pojan huonosta asenteesta koulussa. Isä vastasi: Minkä minä sille voin. Enhän minä voi poikaa henkihieveriin asti kurittaa.” Nykyisin saamme lukea kuinka häikäilemättömästi ja raakalaismaisesti hän nyt kurittaa niin omaa kansaansa kuin Ukrainakin kansaa. Sanat eivät riitä eivätkä kykene kertomaan sitä suunnatonta hätää, kipua ja tuskaa, jonka hän aiheuttaa.

Päinvastainen ratkaisumalli on luopua väkivallasta tyystin. Kristikunnassa on pian kaksi tuhatta vuotta iskostettu Jeesuksen Kristuksen viattomuutta ja alistumista väkivallan edessä. Tällä teollaan Jeesus, isä Jumalan suunnitelman mukaisesti, ottaa päälleen ja lunastaa ei vähempää eikä enempää kuin kaikkien ihmisten synnit. Inhimillisen Jeesuksen kerrotaan kyllä kokeneen, että isä Jumala hylkäsi hänet. Todellisten Jeesuksen Kristuksen seuraajien tulee noudattaa hänen esimerkkiään. Siis väkivalta voitetaan luopumalla väkivallasta. Menemättä pidemmälle väkivallasta ja puolustautumisesta (täydellisestä alistumisesta) luopumisen moninaisiin näkökulmiin, kaltoin kohtelun uhri voi löytää näissä opeissa vastakaikua. Tämä maailma menköön menojaan, kokija siirtyy ikuiseen rauhaan niin kuin Verdin Aidan loppunäytöksessä tunnelmallisesti esitetään. Väkivallattomalle maksetaan palkkio metafyysisissä maailmoissa.

 

3. Totuus

Positiivisin seuraus lapsen valehtelijaksi leimaamisesta (valepukki) ja leimaamisen seuralaisista kuten huomiotta jättämisestä, syyllistämisestä, rankaisemisesta, uhkailusta, määrättyyn ihmiskuvaan tai maailmankuvaan uskomiseen vaatimisesta ja lapsen omien toimien vähättelystä voi olla kaltoin kohdellussa heräävä palava halu totuuteen. Lapsi kokee, että häntä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti ja että hänen ajatuksiaan ja tekojaan tulkitaan väärin. Hänpä päättääkin olla todellisessa sisimmässään tinkimättömän totuudellinen. Hän alkaa ihmetellä mistä hänen oma (aisti)kokemusmaailmansa kertoo. Hän etsii luontaisesti ihmis- ja maailmankuvajärjestelmää, johon voisi uskoa. Hän etsii järjestystä väärintulkintoihin, ristiriitaisuuksiin ja ahdistavaan kaaokseen. Kaikki tarjolla olevat oppi- ja uskonjärjestelmät osoittautuvat tarkemmassa syynäyksessä ainakin jossakin suhteessa, ja useimmiten monissa suhteissa, rammoiksi, vaillinaisiksi tai virheellisiksi. Varttuessaan hän voi pettyneenä huomata, että on liian usein ja liian pitkäksi aikaa jäänyt tutustumansa opin pauloihin, vaikka on pitkään ymmärtänyt kyseisen opin kiinnittävän huomion joutavan päiväisiin mutta tosiksi esitettyihin asioihin. Kuvitelluista tai virheellisistä faktoista vedetään vääriä johtopäätöksiä. Tapa ja älyllinen laiskuus voivat estää tietoista irtautumista vääriksi koetuista maailman selitysmalleista. Irtautumista voi estää myös rangaistuksen pelko. Hyväksytyksi tuleminen on niin arvokas kokemus, että ihminen voi sietää omien käsityksiensä kanssa ristiriidassa olevia käsityksiä ja tulkintoja kunhan vain itse tulee ihmisenä hyväksytyksi.

Haavoitetun ja yksin jääneen itseavuksi on suositeltu meditaatiota. Alan harjoitusoppaat ja ohjaajat voivat kuitenkin olla varsin pintapuolisia. Meditaatio ymmärtäväisestikin suoritettuna ei aina ole riittävä tai oikea tapa totuuden ja tiedon saamiseksi. Parhaissa harjoituksissa suoritetaan myös asioiden havainnointia sekä erittelyä ja yhdistämistä.  Tärkeässä osassa on kolmannen persoonan näkökulman ottaminen myös omaan kokevaan ja ajattelevaan itseen nähden. Harjoitukset kehittävät itsekuria ja sitkeyttä. Harjoitukset voivat ajoittain lievittää pelkoa, paniikkia, ahdistusta ja tuskaa. Terapeuttisissa harjoituksissa tulisi arvioida itse tekemiään vääriä havaintoja ja tulkintoja etenkin kipeistä ihmissuhdeasioista. (Meditaatiosta ja pelon vähentämisen biologisista mekanismeista, katso Hölzel B. K. et al 2016). Kaltoinkohtelun aiheuttama paniikkitaipumus ei hevin suostu pysymään aloillaan vaan ilman etukäteisilmoitusta voi tupsahtaa paikalle mietiskelyharjoituksissakin haitaten keskittymistä ja analysointia. Ja siinä sitä ollaan kammossa ja kauhussa, mielentyyneys tipotiessään.

Tieteellisen katsantokannan omaksuminen on varmin tie uuden tiedon hankkimiseksi ja totuudenmukaisuuden arvioimiseksi. Tieteessä paneudutaan valittuun tutkimusalan kirjallisuuteen, opetellaan valitun alan tietojen keruutapaa, (matemaattisiin) analyysimenetelmiä ja johtopäätösten tekemistä sekä johtopäätösten luotettavuuden arviointia. Palavasti totuutta etsivä himoaa, käsitykseni mukaan, lopulta tieteen kuningasalaa eli tieteen filosofiaa. Hän voi kyseenalaistaa ajatuskokeilututkimuksen tai reaalitutkimuksen lähtökohdat eli premissit, vaihtaa ne toisiksi, mallintaa uudelleen tietojen keruun ja analytiikan ja sitten tehdä jälleen sama uusin premissein.

 

4. Telepatia

Huomiotta jättäminen, vähättely ja pakottaminen voi johtaa kyvyttömyyteen sanoittaa ja ilmaista tuntemuksiaan niin läheisille kuin kenelle tahansa. Telepatiateorian mukaan ajatukset ja tunteet voivat siirtyvä ihmisten välillä ekstrasensorisesti eli ilman tunnettuja fyysisiä aistinelimiä, joista tärkeimmät ovat kuulo ja näkö. Yksinäisyydessään ja kyvyttömyydessään merkitykselliseen kanssakäymiseen nuori saattaa pyrkiä turvautumaan helpompaan tapaan kommunikoida; hän voisi luottaa mahdollisuuteen havaita toisen ajatukset ja tunteet suoraan ilman välittäviä sanoja ja näköhavaintoja. Vastaavasti muut voisivat havaita hänen sielunsa ja henkensä liikkeet. Telepatiateorian kannattajat väittävät, että telepatiataito on opeteltavissa ja kehiteltävissä oleva taito. Kehittelyharjoituksissa on kuitenkin mitä ilmeisin vaara ajautua mielikuvitusmaailmaan. Realiteetin testauksen tarve voi uhata jäädä huomiotta. Harjoitusten jälkeiseen telepatian onnistumiseen en tässä tutkielmassa paneudu.

 

 

Johtopäätöksiä

En millään muotoa väitä, että esittämieni tapahtumien ja kokemusten syyt sekä niitä seuraavat tulkinnat voisivat olla varmasti tai edes ilmeisesti esittämäni. Ne ovat mahdollisia, intuitiivisesti tosia kertomuksia ihmiselle itselleen. Esittämäni selitettävät tekijät ja selittäjät ovat äärimmäisen monitahoisia ja ilmiöiden monilla eri karkeustasoilla; molekyylitasolta aina psykologiaan, sosiologiaan ja subjektiivisiin kokemuksiin saakka. Yksi asia on kuitenkin varma: ilman oletusarvoista jokaisen ihmisen ehdotonta ja varauksetonta hyväksymistä, peruuttamatonta ihmisarvon tunnustamista sekä empaattisen sosiaalisen vuorovaikutuksen toteuttamista (vähintään ajatuksissa), kaikki pohdiskelut ja johtopäätösten tekemiset ovat turhanpäiväisiä.

Tutkielmani tarkoitus ei ole kuvata monipuolisesti lapsen ja nuoren elämän myönteisiä ja kielteisiä tekijöitä vaan keskittyä tutkielman aiheen mukaisesti niihin epäedullisiin (ympäristö)tekijöihin, jotka todennäköisesti voivat vaikuttaa kuvattuihin ihmiskuvan ja maailmankuvan osiin. Jos lapsi kohtaisi vain kuvattuja epäedullisia tekijöitä, hänen kehittymisensä ja tulevaisuutensa muodostuisi surulliseksi. Tarvitaan monipuolisesti myönteisiä tekijöitä yksilön kehkeytymiseksi omaksi itsenäiseksi toimijaksi. Lapsella on ällistyttävä, suorastaan mykistävä, sisäsyntyinen kyky ja voima imeä ympäristön impulsseista informaatiota, käsitellä informaatiota ja muuttaa se yksilön selviytymistä edistäväksi toiminnaksi.

Ihminen syntyy keskushermostoltaan hyvin kehittymättömänä. Pitkä lapsuus ja nuoruus muovaavat aivoista ympäristöön soveltuvan ja ympäristöään hyväksi käyttävän informaatiokoneiston. Traumaattiset kokemukset tuottavat tunnettuja psykopatologisia tiloja ynnä tapoja informaation käsittelyyn. Ahdistus, pelko, paniikki, pakonomaiset ajatukset ja toiminnat ovat tällaisia. Ne aiheuttavat subjektiivista kärsimystä ja vaikeuttavat sopeutumista ympäristöön ja menestymiseen elämässä. Nämä kokemukset vaikuttavat lapsen ja nuoren ja myös aikuisen ihmisen ihmis- ja maailmankuvan rakentumiseen. Tiloille on löydettävissä selkeät neurobiologiset ja -fysiologiset vastineet.

On ensiarvoisen tärkeää kiinnittää paitsi jokaisen ihmisen myös yhteiskunnan huomio (poliittinen päätöksenteko, valistus, tieteen saavutusten huomioiminen päätöksenteossa) lasten kehitykseen ja sopusuhtaisen kehityksen edesauttamiseen.  Alalla on ilahduttavasti kehitytty viime vuosikymmenien aikana Suomessa ja ainakin useimmissa länsimaissa. 

 

 

Kirjallisuutta

Graeber David and Wengrow David. The Dawn of Everything. A New History of Humanity. Farrar, Straus and Giroux, 120 Broadway, New York. 2021. ISBN 9780374157357.

Hagihara, K.M., Bukalo, O., Zeller, M. et al. Intercalated amygdala clusters orchestrate a switch in fear state. Nature 594, 403–407 (2021). https://www.nature.com/articles/s41586-021-03593-1.

Hölzel, B. K., Brunsch, V., Gard, T., Greve, D. N., Koch, K., Sorg, C., Lazar, S. W., & Milad, M. R. (2016). Mindfulness-Based Stress Reduction, Fear Conditioning, and The Uncinate Fasciculus: A Pilot Study. Frontiers in behavioral neuroscience, 10, 124. https://doi.org/10.3389/fnbeh.2016.00124.  

Van Der Hart O, Nijenhuis E and Steele K. The Haunted Self. Structural Dissociation and the Treatment of Chronic Traumatization. W.W. Norton & Company. 2006. ISBN 978-0-393-70401-3.

Van Der Hart O, Nijenhuis E and Steele K. Vainottu mieli. Rakenteellinen dissosiaatio ja kroonisen traumatisoitumisen hoitaminen. Traumaterapiakeskus. 2006. ISBN 978-951-98206-4-4.